Kun lausun, että uskonto on satua, se on aivan samanlainen toteamus kuin, että omena on mätä?
Menee vähän semantiikaksi mutta itse sanoisin että tuo on samanlainen toteamus kuin että omena on mätä tilanteessa jossa se on oikeasti muulla tavalla syömäkelvoton mutta ei ehkä välttämättä varsinaisesti mätä.
Mietin, käyttäisinkö itse uskonnoista sanaa satu. Onko se osuvin ilmaisu vai olisiko joku muu sana parempi.
Mieleeni tuli sana "legenda". Se on ehkä hieman satumainen tarina mutta pienillä eroilla.
Mielessäni sanojen merkitys eroaa seuraavasti:
Satu
-Voit kirjoittaa tai kertoa uuden sadun halutessasi vaikka heti ja se on saman tien satu.
-Sadun kertoja ei juuri koskaan itse usko satuun eikä kerronnan kohde yleensä usko sen olevan totta, vaikka sadussa voi olla opettavaisia piirteitä.
-Satu sijoittuu yleensä täysin keksittyyn maailmaan ja siinä esiintyy yleensä korostetusti satuhahmoja, vaikkakin myös ihmisiä on usein joukossa. Satujen ihmiset ovat kuitenkin keksittyjä henkilöitä.
-Tapahtumat ovat usein hyvinkin mielikuvituksellisia ja mahdottomia.
Legenda
-Legenda muodostuu tarinasta pitkän ajan kuluessa kun sitä kerrotaan sukupolvelta toiselle. Et voi järkevästi väittää juuri keksimääsi juttua legendaksi.
-Legendan kertoja esittää satua useammin tarinan totena ja sadun kerrontaa useammin pyrkimys on että legendan kuulija uskoo sen olevan totta.
-Legendan tarina sijoittuu usein todelliseen historialliseen ympäristöön ja siinä esiintyy usein todellisia, historiallisia henkilöitä, vaikkakin siinä voi esiintyä myös hirviöitä tai outoja eläimiä/olentoja, joita ei joko ole koskaan ollut olemassa tai jotka ovat kuolleet sukupuuttoon.
-Tapahtumia on liioiteltu ja faktojen joukkoon on tuotu mielikuvituksellisia ja fantastisia tapahtumia.
Mielestäni uskonnot edustavat näistä pikemminkin jälkimmäistä määritelmää. Epätotta yhtä kaikki, mutta mielestäni uskonnon kutsuminen saduksi on tarpeettoman banaalia.
