Joidenkin tietojen mukaan noin 1/20:stä se olisi hajonnut. Itse en tunne kyllä ketään, jolle niin olisi käynyt. Kyllä noita tuntuu menevän muillakin merkeillä, mutta Teslan kohdalla puhetta on jo senkin takia enemmän, kun niitä on liikenteessä huomattavasti enemmän kuin muiden merkkien sähköautoja. On ehkä mahdollista, että tuoreimmat päivitykset olisivat voineet vaikuttaa kierrosmääriin ja sen myötä hajoamisherkkyyteen, mutta varjopuolena saattaa olla se, että auto lämpenee hitaammin. Itse en ole kuitenkaan nähnyt suurta eroa, ja omassa pumppu on säilynyt ehjänä. Itse pyrin pitämään ilmastointia aina manuaalilla pienemmän kulutuksen johdosta, millä voi olla vaikutusta huhujen mukaan myös pumpun kestävyyteen, mutta mitään varmuutta asiasta ei tietenkään ole.