Vaari oli arkkitehti ja oman kertomansa mukaan oli mukana vaikuttamassa siihen että määräyksiä muutettiin sodan jälkeen niin että siihen asti vaaditut kylmäkomerot/kellarit ruoan säilytystiloina saatiin vaihtoehtoisesti korvata nykyaikaisella jääkaapilla. Eli juurikin tuossa 50-luvun aikana tuli mahdolliseksi jättää nuo kylmäkomerot pois asunnoista.En osaa tarkkaan sanoa milloin tällaisesta museovarusteesta on luovuttu, mutta asuin joskus itse 1950-luvun talossa jossa oli keittiön nurkassa tällainen ylimääräinen näennäisen typerään kohtaan tehty ilmareikä, joka oli siis täysin erilainen kuin varsinaiset asunnon korvausilmaventtiilit. Putken pää ja jonkinlainen hattu jäljellä, mutta tukittu, olihan julkisivukin tehty uusiksi muistaakseni niin ettei siinä voinut olla noita reikiä. Selvästi se oli tarkoitettu viileäkaapille, josta ei ollut toki mitään jäljellä 2000-luvulla.
Itsekkin parissa kämpässä asunut mistä tuollainen vielä löytyi jostain nurkasta, suurin osa enimmäkseen tukittu remonttien myötä mutta usein sen verran kylmiä että kyllä niissä muutama olut pysyi silti mukavan viileänä
