Suunnittelun kukkaset

Liittynyt
04.02.2017
Viestejä
30
Toi olohuoneen pöytä on vielä pahempi "kiljotiini", noiden pyörät luultavasti anatavat sen verran "perikisi", että kaatuessan lyö hyvällätuurillä päänsä pöydän lasilevyyn ja huonolla sen reunaan ja niska poikki. Huh, huh.
-Sanoisin tota pöytääkin aikamoiseksi suunnittelun kukkaseksi.
On kuule oikeen designia tuo pöytä. Kuka sitten maksaa muutamasta renkaasta ja lasista noin paljon on sitten toinen juttu. :D
 
Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
749
Itseäni enemmän ihmetyttää että missä se toinen mahdollinen jakotukki on, tuo näkyvissä oleva on paluupuolen jakotukki. Mustaaputkea (tässä tapauksessa ihan kirjaimellisestikin) ja liian vähän piirejä niin ei todellakaan ole lattialämmmitysputkia, mahdollisesti ollut radiaattorien paluujakotukki (määrä suurin piirten osuisi niihin). Tosin radiaattoreita ei tuolla näy. Enkä muista nähneeni että radiaattori-verkostoja on tuollein tehty.
Kyllä tuolla tavalla on tehty lattialämmityksiä, olen muutamiin joutunut valitettavasti tutustumaan. Venttiilien vaihtaminen mukavaa kun koko paketti on hitsattu paikallaan kasaan. ja ovat lattialämmityksiä kun on vielä lämpökameralla katsottu että toimii. lattialämmitykset tehty vähän eri tavalla ennen...

IMG_20181123_132552.jpg
IMG_20181123_125645.jpg
IMG_20191129_104859.jpg
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 305
On kuule oikeen designia tuo pöytä. Kuka sitten maksaa muutamasta renkaasta ja lasista noin paljon on sitten toinen juttu. :D
Joo varmasti, siinä kun pidät pileet ja joku tohon kaatuu... Meillä on oikeusjuttuja nostettu, kun kadulla on muutaman sentin kynnys.
Itse en tollasta ottaisi ilmaiseksikaan, jos olisi pakko käyttää tossa tarkoituksessa.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 384
Kyllä tuolla tavalla on tehty lattialämmityksiä, olen muutamiin joutunut valitettavasti tutustumaan. Venttiilien vaihtaminen mukavaa kun koko paketti on hitsattu paikallaan kasaan. ja ovat lattialämmityksiä kun on vielä lämpökameralla katsottu että toimii. lattialämmitykset tehty vähän eri tavalla ennen...

Joskus sitä oppii uutta. Pitäisikö todeta että onneksi ei ole itselle tullut vastaan. Siinä on varmaan kavereillakin ollut ihan hauskaa kun ovat pokailleet ja hitsailleet noita paikalleen.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 895
On kuule oikeen designia tuo pöytä. Kuka sitten maksaa muutamasta renkaasta ja lasista noin paljon on sitten toinen juttu. :D
Mulle ei ole selvästikään suotu tarpeeksi keskiluokkaisen espoolaisen sisustusblogimakua kun pidän rumana tuollaista kuormalavavaunun renkailla varustettua lasilevyä.

Itse kämppähän edustaa aika tyylipuhdasta tietynlaista sisustusideologiaa jossa otetaan maksimimäärä seiniä pois (ihanan avaraa ja valoisaa), mahdollisimman paljon kaikki valkoiseksi ja kalliita moderneja sisustusesineitä kämppä täyteen. Tässä nyt onnenpotkuna tuli metroasema viereen ja hinta nousi roimasti. Eikä siinä kaikessa mitään vikaa ole jos vaan sattuu itseä ja ostajaa miellyttämään.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 395

Avaruus on kyllä plussaa vs ne kämpät jossa pieniä koppeja, toki se avaruus maksaa.

Kuvissa vähän hämäsi se että sisustukseen on investoitu ja sitten useamamssakin kuvassa "roikkia" roikkuu, siis sellaisa joita vaikea pitää tavoiteltua sisustamiselta, vaan siltä että siinä kohtaa oijottu.

Tuo jakotukki näyttää keskeneräiseltä, vähän sitä lattitasoa siistiä ja sitten vaikka lasia ympärille, jos tykkää että tekniikka näkyy. Suunnitteluvaiheessa sähkö siitä unohtunut.

Edelleen uskon että tuo on kohteen vetonaula, jotkin toki karkottaa, mutta saa näkyvyyttä ja oikeasti kohdetta miettivä alkaa pohtiin miten tuon kohden ratkaisisi, remppaa joka tapauksessa siellä tehtävä. Tylsinvaihtoehto se että siihen palautetaan huone.
 
MrB

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 239
Hyvä idea on helppo pilata. Uunissa on sisäänrakennettu ajastin, jonka aikaa säädetään uunin toisesta säätimestä minuutin inkrementein. Joku on oivaltanut, että tuo on todella huono käyttöliittymä jos haluaa vaikka kaksi tuntia. Ovat kodanneet mouse-acceleration tyyppisen systeemin, että nopealla puolikierroksella saa about tunnin tai enemmän riippuen miten rivakasti säädintä käyttää.

Nyt sitten jos haluaa ajastimen 15-30 minsan haarukassa (jota mä useimmiten käytän) niin säädintä on pakko käyttää liioitellun rauhallisesti. Voi olla että noi lyhyet paistot ei oo uunien pääliiketoimintaa, mutta silti ärsyttävä kukkanen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 737

Olisiko uunin asetuksissa mahdollisuutta säätää tuota? Meillä tuo ajastin toimii painonapeilla ja on muuten fiksu mutta oletuksena äänimerkki piippaa 2min ajan, onneksi asetuksista sai muutettua tuon piipityksen 10s mittaiseksi joka on paljon parempi. Muuten nuo meidän uunin oletusasetukset onneksi olivat järkevät, ei muuta tarvinnut säätää.

Mikron kelloa en ole jaksanut enää vuosiin laittaa aikaan kun se on sellainen nappihelvetti tehdä ja jotenkin muutenkin hirveän epälooginen että sitä joutui aina yrittämään muutaman kerran että onnistui.

Pitäisi vaan tehdä joku "sähkökatkon jälkeen" -toimintaohjelappu miten missäkin kodinkoneessa ohjelmoidaan mitkäkin asetukset taas kohdalleen kun ei aina jaksaisi etsiä/googlata manuaaleja. Ei noita sähkökatkoja kovin usein ole mutta kuitenkin. Tai mukavampihan tietty olisi että valmistajat laittaisivat edes hieman jotain haihtumatonta muistia noihin laitteisiin ettei asetukset katoaisi sähkökatkon takia.
 
MrB

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 239
Olisiko uunin asetuksissa mahdollisuutta säätää tuota?
Manuaaliin ei oo pistetty. Mikä ei toki sano etteikö jollakin näppäinkombolla pääsis johonkin advanced settings -valikkoon ja säätämään parameterja.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
443
Miettinyt omaa mikroa ja miksi 3min ei ole ajastettava aika. Eli 2:30->3:30 hypäys rullassa, vaikka ennen 2:30 menee 30s tai vähemmän välein.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 737
Pariin otteeseen katsoin kuvat ilmoituksesta läpi ja raavin päätäni, että mistä ihmeestä on kyse. Tuo ko. kuva on näemmä poistettu ilmoituksessa olevien kuvien joukosta.
Heh, tuo on varmaan sen verran kiertänyt netissä että päättivät pistää kuvan piiloon :D Toisaalta, ainakin itselleni asuntoa ostaessa tuo olisi aika oleellinen asia, joten tuon kuvan olemassaolo saattaisi säästää aikaa turhalta esittelykäynniltä paikanpäällä. Itse en ainakaan ostaisi kämppää jossa on tuollainen jakotukki keskellä lattiaa. Tosin, tuosa kämpässä on aika monta muutakin asiaa miksen tuota huolisi mutta...
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 624

Kieltämättä puolella miltsillä pitäisi saada vähän parempaa.

Huvittavana yhteensattumana tuo kyseinen talonmurju on omilla töinurkilla ja juuri kesällä mietin sen ohi kulkiessani, että on kyllä niin s**tanan rumassa kunnossa oleva talo, että asuminen tuossa suorastaan hävettäisi. Otin tilanteesta muistoksi vielä kuvankin. "Tähän ihastutte varmasti." :D

1702475769684.png
 
Sielläpä myynti-ilmoituksessa onkin julkisivuremontti ja kattoremontti tulossa seuraavina vuosina ja kaikkea muutakin

2024-2025 B-C-talojen sisäpihan peruskorjaus (ikkunat, julkisivu, lasitiilet), A-, B-, C-talojen julkisivukorjaus, parvekkeilla olevien ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen, porrashuoneiden ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen, vesikattojen korjaukset, yläpohjien IV-vaakakanavien korjaus

Jonkin verran lisää maksettavaa luvassa. On tuossa kyllä paljon tehtykin, maalämpö ym. ja aurinkopanelit meininki asentaa myös.
 
Joo. Koputan puuta kun näen, on nimittäin ainakin 10 vuotta tuo talo ollut karsean näköisessä kunnossa ja livenä näyttää vielä kuvia pahemmalta. Kertoo itsessään ikäviä asioita, että nää asiat repsottaa vuosikymmeniä. Google street viewistäkin löytyy kuva vajaan 7 vuoden takaa, imarteleva ei ollut silloinkaan:

1702478673355.png
 
Liekkö jossain meren lähellä näyttäs noi tiiletkin olevan osin vaihtokunnossa. Eka? korjaus osin epäonnistunut ja silmä tottunut ulkonäkömuutokseen, ehkäpä taloyhtiössä eurotkin monilla tiukassa. Huomiota kiinnitti tossa, että alta kuljetaan. Huonolla tuurilla putoaa tota rappausta jonkun päälle, kun pahenee veden ja jätymisen seurauksena.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
1 080

Näyttää mun silmään siltä, että siihen on laitettu verkkoa.
 
On tuosta pari kilsaa merelle, ei ole mikään (teko)syy. Sadevesi tuonne väliin taitaa jostain päästä muhimaan, minkä perusteella voisin kuvitella, ettei ole myöskään homeongelmista vapaa talo. Tuolla kun pääsee erilaiset homeet muhimaan ja syömään vuosikymmeniä, niin alkaa tosiaan tiilet ja laastitkin olla kovilla. On tosiaan ollut pitkään kurjassa kunnossa ja olen ihmetellyt, että mikseivät saa tehtyä tuolle mitään ennen kuin tulee pysyviä/korjaamattomia vaurioita, joita nyt jo varmaan on.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 305
Näyttää mun silmään siltä, että siihen on laitettu verkkoa.
Joo mäkin siihen kiinnitin huomiota, aina sekään ei riitä.
On tuosta pari kilsaa merelle, ei ole mikään (teko)syy. Sadevesi tuonne väliin taitaa jostain päästä muhimaan, minkä perusteella voisin kuvitella, ettei ole myöskään homeongelmista vapaa talo. Tuolla kun pääsee erilaiset homeet muhimaan ja syömään vuosikymmeniä, niin alkaa tosiaan tiilet ja laastitkin olla kovilla. On tosiaan ollut pitkään kurjassa kunnossa ja olen ihmetellyt, että mikseivät saa tehtyä tuolle mitään ennen kuin tulee pysyviä/korjaamattomia vaurioita, joita nyt jo varmaan on.
Kaiken kyllä pystyy korjaamaan, meri tosiaan tuo lisärasitusta seinille. Sulamis/jäätymis korroosiota mä veikkaisin, alunperin jostain halkeamasta alkanut?
Kustannusten kannalta ei ole kovin isoa eroa rappaako 3 vai 5m2 ne muut avustavat työt siinä maksaa. Toi, että voi tippua muiden päälle saisi mut hallituksen jäsenenä
vaatimaan korjausta ja jos ei sovi, eriävä mielipide pöytäkirjaan. Taitaa olla toisen ketjun aihe.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
1 593
Hyvä idea on helppo pilata. Uunissa on sisäänrakennettu ajastin, jonka aikaa säädetään uunin toisesta säätimestä minuutin inkrementein. Joku on oivaltanut, että tuo on todella huono käyttöliittymä jos haluaa vaikka kaksi tuntia. Ovat kodanneet mouse-acceleration tyyppisen systeemin, että nopealla puolikierroksella saa about tunnin tai enemmän riippuen miten rivakasti säädintä käyttää.

Nyt sitten jos haluaa ajastimen 15-30 minsan haarukassa (jota mä useimmiten käytän) niin säädintä on pakko käyttää liioitellun rauhallisesti. Voi olla että noi lyhyet paistot ei oo uunien pääliiketoimintaa, mutta silti ärsyttävä kukkanen.
Sama liedessä. Hipaisunäppäimet + ja -. 1-10 min ajastin menee pohjassa pitäen tuskattuttavan hitaasti ja sen jälkeen lähtee kiitämään hulluna. Ärsyttävää kun haluaisi vaikka 12 minuuttia asettaa niin menee aina yli tai sitten tarvii päästää ajoissa irti ja töpötellä loput minuutit yksi kerrallaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 757
Kaiken kyllä pystyy korjaamaan
Tässähän on mentävä melko filosofisiin kysymyksiin. Onko se vielä papan kirves jos siihen on vaihdettu terä ja varsi? Jos rättäriin vaihdetaan runko ja kori, onko sitä yhä vain innokkaasti korjattu vai onko se jo eri auto? Toisin sanoen kaiken voi ennallistaa, mutta milloin on kyseessä vielä korjaus ja milloin puretaan ja rakennetaan uutta?

Pragmaattisempi kysymys on, milloin kannattaa vielä korjata ja milloin on parempi purkaa paska pois ja suorittaa uutta rakentamista ihan ilman sitä ennallistamispyrkimystä. Tuon talon tapauksessa ei varmaan olla ihan heti luovuttamassa kun valuaatio näyttää korkean puoleiselta. Vähän kyllä pahaa tekee kun melko perustasoinen kämppä raunion näköisessä talossa melkein 0,5M (ellei yli tonnin rahoitusvastike kiinnostele), isot remontit tulossa eikä mörskä niilläkään uudeksi muutu.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 960

Sehän kerrostalon peruskorjaus maksaa helposti 60+ prosenttia uuden rakentamisen kustannuksista. Sama rötiskö se pohjimmiltaan on sellaisen ison peruskorjauksen jälkeenkin ja samoja ongelmia huonosta energiatehokkuudesta, huoneistojen välisestä ääniteristyksestä ja niin edelleen siinä on.

Usein se on viisaampaa purkaa koko kerrostalo ja rakentaa uusi talo tilalle. Edellyttää sitä, että tontti on ainakin oma. Kannattavuus paranee entisestään jos kyseessä on kerrostalo isoimmista kaupungeista hyvällä paikalla ja siihen saa samalla lisärakennusoikeutta.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 036

Tämä. Ostettiin entisen yhtiökumppanin kanssa Järvenpäästä yksiö 50k€:lla. Taloa/asuntoja ei oltu rempattu sitten 70-luvun rakentamisen jälkeen. Kaikista pikku vioistakin oli tullut isoja ajan kuluessa. Mutta tontti oli oma, ja vieläpä iso.
Siihen tontille sai rakentaa lähes viisi kertaa enemmän kerrosneliöitä. Rakentaja (oliskohan ollut SRV) tarjosi 110k€ yksiön osakkeista. Laitettiin heti nimi papereihin. Ei jääty odottamaan josko olisi jonkun tonnin saanut lisää. Riskinä oli kuitenkin ne vanhat jarrut taloyhtiössä, jotka ei siihenkään mennessä olleet suostuneet mitään tekemään.

Edit: Usein muuten on pienemmissä kämpissä enemmän osakkeita suhteessa neliöihin. Tai ainakin itsellä tullut vastaan näissä vanhemmissa kämpissä. Sillä kaiketi vähän tasattu etukäteen kylpy/pesuhuone kustannuksia/asunto. Kunnon ahne grynderi saa pikkukämpillä helposti isonkin äänestys-% taloyhtiössä.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218
Joo ei ihan kaikkea voi korjata. Ensimmäisenä tulee mieleen paha sädesieni-invaasio, jota ei saada talttumaan. Sen johdosta on kokonaisia kerrostaloja jouduttu purkamaan.
 
Liittynyt
02.06.2017
Viestejä
375
Edit: Usein muuten on pienemmissä kämpissä enemmän osakkeita suhteessa neliöihin. Tai ainakin itsellä tullut vastaan näissä vanhemmissa kämpissä. Sillä kaiketi vähän tasattu etukäteen kylpy/pesuhuone kustannuksia/asunto. Kunnon ahne grynderi saa pikkukämpillä helposti isonkin äänestys-% taloyhtiössä.
As.Oy laki rajaa äänivaltaa yhtiökokouksissa. "Yhtiökokouksessa järjestettävässä äänestyksessä yhden osakkeenomistajan äänimäärä on enintään viidesosa kokouksessa edustettujen osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä, jollei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä."

Eli pääsääntöisesti yksittäinen grynderi/muu osakas ei saa isoa äänivaltaa.

Edit. Ja huomattakoon, että etenkin uusissa as.oyssä em. ehto on yhtiöjärjestyksessä kumottu., koska yksiöitä bulkkina rakennusvaiheessa ostaneet isot asuntosijoittajat haluavat äänivaltaa. Eli kannattaa tarkistaa asuntoa ostaessa asuntojen omistusrakenteen lisäksi myös yhtiöjärjestys tämän osalta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.04.2022
Viestejä
9
Tuo kaluste on kyllä hyvä esimerkki kehnosta suunnittelusta. Olen samaa mieltä siitä, että se on vaarallinen ja ruma, ja tämän lisäksi se on hyvin epäkäytännöllinen ja turha. Onneksi se on myös kallis. Ei sitä muuten kukaan ostaisi.
Jos siinä ei olisi noita mainitsemiasi "pieniä" puutteita, huvittaisi kysyä, mitä paikallinen ammattikoulu velottaisi tuollaisen väsäämisestä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 795
Mua on monesti kiinnostanut näissä design-kämpissä, että mikä hiton funktio sohvapöydällä on, kun se on 2-3 metrin päässä sohvasta? Minulle kun se sohvapöydän tarkoitus on ollut se, että siihen voi laskea lasin/kahvinkupin, sipsi-/karkkipussin jne ilman, että tarvitsee nousta siitä sohvalta. Liian etäinen sohvapöytä aiheuttaa vain sen, että ne kupit tai pussit pidetään sohvan reunalla ja ennemmin tai myöhemmin kaatuvat sohvalle. Siinä vasta hienoa designia onkin kun hieno valkoinen sohva on täynnä kahvin ja juustonaksujen tahroja
 
Näyttelykämpässä ei syödä juustonaksuja. Eikä muutakaan. Ravintola on sitä varten.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 959
Mua on monesti kiinnostanut näissä design-kämpissä, että mikä hiton funktio sohvapöydällä on, kun se on 2-3 metrin päässä sohvasta? Minulle kun se sohvapöydän tarkoitus on ollut se, että siihen voi laskea lasin/kahvinkupin, sipsi-/karkkipussin jne ilman, että tarvitsee nousta siitä sohvalta. Liian etäinen sohvapöytä aiheuttaa vain sen, että ne kupit tai pussit pidetään sohvan reunalla ja ennemmin tai myöhemmin kaatuvat sohvalle. Siinä vasta hienoa designia onkin kun hieno valkoinen sohva on täynnä kahvin ja juustonaksujen tahroja
No kun on nähty jossain ikea-kuvastossa kun se sohvapöytä on aseteltu siihen keskelle olohuonetta, niin pitäähän se kopioida vaikka sillä ei olisi mitään käytännön funktiota. Muutenhan sitä ois jotain täysin alaluokkaista settiä.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 624
No kun on nähty jossain ikea-kuvastossa kun se sohvapöytä on aseteltu siihen keskelle olohuonetta, niin pitäähän se kopioida vaikka sillä ei olisi mitään käytännön funktiota. Muutenhan sitä ois jotain täysin alaluokkaista settiä.
Onko Ikeasta alempikin luokka? Taitaa Ikea-kuvastoissa olla yleensä aika funktionaalisia esillepanoja. Nää viiden tonnin käyttökelvottomat sohvapöydät asetteluineen on jostain ihan muualta.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 959
Onko Ikeasta alempikin luokka? Taitaa Ikea-kuvastoissa olla yleensä aika funktionaalisia esillepanoja. Nää viiden tonnin käyttökelvottomat sohvapöydät asetteluineen on jostain ihan muualta.
Ei kannata nyt ihan kirjaimellisesti ottaa just ikea-kuvastoa. Pointti lähinnä just nämä kuvastot ja missä pitää poseerata huonekaluilla.
Niissä harvoin näkee sellaista missä oikeasti on mukavuudenhaku tai käytännöllisyys edellä menty.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 103
Kuka piru sisustaisi niillä asuntoaan oikeasti noin?

Ehkä tyhmä kysymys, mutta mikä noissa on hinnan lisäksi vikana (paitsi tuossa katosta roikkuvassa)? Eivät ole minunkaan makuun tyylillisesti, mutta ihan normaaleilta lukulampuilta nuo silti näyttävät ja suunnilleen noinhan ne yleensä sohvan viereen asetetaan.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 624
Ehkä tyhmä kysymys, mutta mikä noissa on hinnan lisäksi vikana (paitsi tuossa katosta roikkuvassa)? Eivät ole minunkaan makuun tyylillisesti, mutta ihan normaaleilta lukulampuilta nuo silti näyttävät ja suunnilleen noinhan ne yleensä sohvan viereen asetetaan.
Eihän niissä varsinaisesti vikaa ole, vaan kuva on esimerkkinä näyttelykoti-katalogisisustamisesta, jossa kalliita artikkeeja lyödään esille tavalla, jossa ne ei ole kovin kodikkaita tai hyödyllisiä hintaansa nähden. Yksi hinnakas jalkalamppu varmaan riittäisi sen kirjan lukemiseen, nyt siinä on noin viiden tonnin edestä lamppua ryppäänä. Tän kaltaisia kummallisuuksia noista näyttelykodeista monesti löytää.

Ja jos esim. niihin Ikean sisustuskuviin vertaa, niissä saattaa olla saman mallisarjan eri tuotteita eri sisustuskuvissa/rakenteluissa niin kuin niitä oikeasti voisi ihmisten kuvittelevan hankkivan ja käyttävän tuollaiseen epäloogiseen lamppurykelmään verrattuna.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 103
Eihän niissä varsinaisesti vikaa ole, vaan kuva on esimerkkinä näyttelykoti-katalogisisustamisesta, jossa kalliita artikkeeja lyödään esille tavalla, jossa ne ei ole kovin kodikkaita tai hyödyllisiä hintaansa nähden. Yksi hinnakas jalkalamppu varmaan riittäisi sen kirjan lukemiseen, nyt siinä on noin viiden tonnin edestä lamppua ryppäänä. Tän kaltaisia kummallisuuksia noista näyttelykodeista monesti löytää.
Aah, nyt ymmärsin mitä tuossa tarkoitit. Minä käsitin tuon kuvan niin, että siinä on vain esillä useita eri lamppuvaihtoehtoja esimerkin vuoksi, eikä siksi että ne olisikaan tarkoitus lätkäistä kaikki kerralla tuolla tavalla.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
1 080
Kun nyt mainitsit niin pyörii kyllä pykälän tai pari ylöspäin eri hintaluokassa ja taitaa juurikin olla tuollaisten kritisoitujen sisustusratkaisujen lähde.

Esim. siitä vajaan parin tonnin lamppuja Iskusta, kyllä on kotoisaa. (Kuka piru sisustaisi niillä asuntoaan oikeasti noin?)

Puolentoista tonnin pöytälamppu, ja siinä on tuollainen markan muovijohto keinukytkimellä. Eikö tuohon nyt olisi voinut yrittää laittaa jonkun nätin, punotun kaapelin.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 624
Aah, nyt ymmärsin mitä tuossa tarkoitit. Minä käsitin tuon kuvan niin, että siinä on vain esillä useita eri lamppuvaihtoehtoja esimerkin vuoksi, eikä siksi että ne olisikaan tarkoitus lätkäistä kaikki kerralla tuolla tavalla.
Tokihan siinä se mallisto halutaan esitellä, mutta samalla lopputulos näyttää vähän pöljältä. Sellaistahan se katalogisisustaminen monesti on ja kodikkuudesta kaukana. Näyttelykodeissa näkee monesti vastaavanlaisia outoja "rentoutumisnurkkauksia".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 201
Kun nyt mainitsit niin pyörii kyllä pykälän tai pari ylöspäin eri hintaluokassa
No varmasti näin onkin osan tuotteiden osalta, mutta näissä kotimaisissa pyörii niin pienet volyymit että vielä tuplasti kalliimpi tuote on selkeästi paskempi kuin Ikean puolet halvempi vastaava. Varmasti jotain laatua saa jos maksaa 10x enemmän, mutta ei tietenkään samassa suhteessa.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218
Aah, nyt ymmärsin mitä tuossa tarkoitit. Minä käsitin tuon kuvan niin, että siinä on vain esillä useita eri lamppuvaihtoehtoja esimerkin vuoksi, eikä siksi että ne olisikaan tarkoitus lätkäistä kaikki kerralla tuolla tavalla.
Joo siis tuohan on tuotekuva.
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 951
Aloin katsomaan katsomon kautta sarjaa. Katson kännykällä (iOS) ja siitä Chromecastin kautta tykille. Onpahan paska toteutus toi appi:

-Joka kerta pitää valita erikseen tekstitys (tai muuten tulee ilman)
-Alun kertauksia + alkutekstejä ei voi skipata, vaan ne pitää joka jakson alussa katsoa

Muutenkin tuntuu, että ääni on korkeintaan stereota. Katson Aallonmurtajaa (Aallonmurtaja) ja luulisi tollaisessa sarjassa nyt ainakin jonkin verran olevan ääniin satsattu?
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
2 055
Onpahan paska toteutus toi appi:
Tuohon lisäksi suorat urheilulähetykset. Voit aloittaa alusta tai livenä, mutta et käytännössä pysty siirtymään tuolla välillä mihinkään. Ehkä siinä joku 10 s kelausnappi toimii, mutta vartin erätaukoa kelatessa voi hiukan harmittaa.
 
Liittynyt
03.12.2019
Viestejä
724
Eikös tolla katsomolla käy vielläniin et jos joku lähettää ääniviestin sitten puhelimeen ja menet sen kuuntelee ni enää ei si oo ees pausetus mahollista siihen ohjelmaan
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
855
Muutenkin tuntuu, että ääni on korkeintaan stereota. Katson Aallonmurtajaa (Aallonmurtaja) ja luulisi tollaisessa sarjassa nyt ainakin jonkin verran olevan ääniin satsattu?
Kellään kotimaisista (Yle, MTV, Nelonen) ei taida olla stereota parempaa tarjolla. (Ylellä vain TV-lähetyksissä, muttei Areenassa, muilla ei edes TVssä)
Aallonmurtaja on kyllä tehty 5.1 äänillä, mutta ei taida olla ollut saatavilla kuin jossakin Intian Primevideossa tms.
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 951
Käytän liikunnan seurantaan MapMyRun -sovellusta kännykästä. Käynnykkäsovellus toimii hienosti, mutta Apple Watchin kanssa on sitten käsittämättömästi oikaistu. Kellon hommaamisen jälkeen olen jättänyt usein kännykän kotiin juoksulenkin ajaksi (esim -kello, eli puhelut ja muut onnistuu tarvittaessa lenkiltäkin). Vaan kun olin lähdössä ekaa kertaa hiihtämään, niin eipä hiihtoa löydy kellon lajeista? Kellossa onkin näköjään vain hyvin suppea lista lajeja, ja niitä ei voi edes modata. Toki voin kännykästä valita hiihdon lajiksi ja käynnistää treenin kännykkäapilla ja jatkaa sitten pelkän kellon kanssa, mutta ei se ole sama. No ei ole iso juttu, mutta kuitenkin typerä käytettävyysbugi.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
737

Avaa kellosta se urheiluappi -> Add workout -> cross country skiing (suomeksi taitaa olla murtomaahiihto). Nimi. Apple Watch 5 ja uusin WatchOS sisällä.

edit: My bad, käytätkin eri appia kuin Applen omaa. :D Noh, Applen omasta löytyy kellostakin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
467
Applen oman treeniappin hiihdon träkkäys on vain harmittavasti vaillinainen, kun se ei seuraa matkaa lainkaan. En ole siltikään jaksanut vaihtaa mihinkään muuhun appiin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
246 430
Viestejä
4 311 999
Jäsenet
71 825
Uusin jäsen
Piggy

Hinta.fi

Ylös Bottom