Uusi valtakunnallinen GSM-verkko
Tämän ajan monet mobiilihankkeet synnyttivät useimmiten hämmennystä. Kuka sisäpiirin ulkopuolinen osasi erottaa Suomen 3G:n, Suomen 2G:n ja Suomen 3P:n?
Kaikkein kiireisintä oli saada Suomen 2G käynnistettyä eli siis uusi GSM-verkko, joka kilpailisi Soneran ja Radiolinjan kanssa. Aluksi tavoitteena oli saada verkko toimintaan ainakin suurimmissa kaupungeissa syyskuussa 2000, mutta se viivästyi useista syistä. Telehallinnon tarjoamien taajuuksien havaittiin esimerkiksi sijaitsevan ns. E-GSM-kaistalla, GSM:n tavallisen taajuusvälin ulkopuolella. Tietyt puhelinmallit eivät toimisi siinä. Viranomaiset löysivät vasta pitkittyneiden neuvottelujen jälkeen Suomen 2G:lle täydentävän kaistaleen 'tavalliselta' GSM-kaistalta.
Paikallisten yhtiöiden etuna oli, että ne saattoivat käyttää pitkälti sitä infrastruktuuria, jota ne olivat paikallisesti jo rakentaneet. Haittana oli samasta syystä puuttuva läsnäolo Helsingissä ja Tampereella, jossa uudella verkolla oli käytännössä pakko olla suuri kapasiteetti. Kustannukset nousivat sen vuoksi korkeiksi, ja ensimmäiset laskelmat osoittautuivat virheellisiksi. JNT:n hallitus päätti kuitenkin mukisematta osallistua Suomen 2G:n v. 2000 toteuttamaan kahteen osakeantiin, ensimmäiseen 2 099 000 markalla ja toiseen 353 000 markalla.
Uudet omistussuhteet oli myös selvitettävä matkan varrella. Loppujen lopuksi 33 Finnet-yhtiötä ryhtyi osakkaiksi 2G- ja 3P-yhtiöihin. JNT hyväksyi Suomen 2G -sopimuksen toukokuussa. Se erosi Radiolinja-sopimuksesta siltä osin, ettei yhteinen yhtiö voisi hylätä vanhempiaan, vaikka se sattuisi kasvamaan niitä isommaksi. Suhteet Radiolinjaan jatkuivat asiallisen kaupalliselta pohjalta: JNT rakensi edelleen infrastruktuuria Radiolinjalle, mutta pelkästään yhtenä kauppana muiden joukossa.
JNT siirsi kesäkuussa 2G-rahoituksensa Merita Rahoitukselle sale and lease back –sopimuksella. Toimittajat alkoivat ajalle tyypillisesti yhä useammin jakaa tehtäviä: 2G-verkon rakentamisessa Nokialla oli 80 prosentin, Ericssonilla 20 prosentin osuus.
Myös 3G-yhtiö toteutti annin v. 2000, JNT:n osalta kustannuksena oli 1 201 000 markkaa.
Finnet-liitto hajoaa ja DNA syntyy
Mutta rakennemuutos oli vielä kaikkea muuta kuin valmis. Heinäkuussa Helsingin Puhelinyhtiö muutti nimensä Elisaksi (virallisesti: Elisa Communications). Elokuussa Elisa irrottautui Finnet-liitosta. Marraskuussa Kaukoysin ja Elisan suhde määriteltiin uusiksi, mikä teki niistä kilpailijoita.
31. lokakuuta oli Suomen 3P:n vuoro muuttaa nimeään; siitä tuli DNA Finland. Suomen 3P:n alkuperäisenä tarkoituksenahan oli operaattoripalveluiden kehittäminen tulevaa 3G-liikennettä varten, mutta koska omistajina olivat samat yhtiöt, myös 2G-palveluiden kehittäminen samoissa puitteissa oli luonnollista.
DNA:n markkinointijohtaja Kai Friman selitti yritysnimen syntyneen tarkan analyysin tuloksena. Tavaramerkki DNA edustaisi yksilöllisyyttä, nopealiikkeisyyttä ja helppokäyttöisyyttä. Asiakkaan näkökulma olisi tärkeä; pääkohderyhmänä olisivat nuoret aikuiset ja GSM:ään tottuneet kuluttajat, jotka käyttivät Internettiä.
JNT hyväksyi joulukuussa jälleenmyynti- ja edustajasopimuksen DNA:n kanssa, joka aloittaisi markkinoinnin vuodenvaihteen jälkeen. DNA kertoi tavoitteekseen 15 % markkinaosuuden; Soneralla oli silloisista markkinoista 60 % ja Elisalla 40 %. Elisan markkinaosuuteen laskettiin myös Telia Finlandin muutaman prosentin osuus; Telia Finlandin matkapuhelinliikenne käytti nimittäin Elisan verkkoa.
Sekä DNA että sen kilpailijat nostivat vuoden 2000 lopussa esiin GPRS:n (General Packet Radio Services); mobiilitietoverkkopalvelujen alustan, jonka nopeudet vaihtelivat 30:stä 100 kbps:ään ja joka oli teknisesti spesifioitu v. 1997. Koska tieto lähetetään ’pakettina’ kun sitä tarvitaan, puhelin voi olla jatkuvasti kytkettynä Internettiin. Joku keksi kuvata GPRS:ää 2,5G:nä, mikä kiihdytti odotuksia. Kaupallisia GPRS-palveluja tarjosi ensimmäisenä Ruotsin Telia, joulukuussa 2000.
