Kyselläänpä täällä.
Koska talotarjonta on heikkoa, on täytynyt kääntää katsetta myös vähän vanhempiin taloihin. Osa on jo silmämääräisesti täysin purkukuntoisia, osa taas vaikuttaa hyvin pidetyiltä ja säännöllisesti huollettuja.
Olen jo ajatuksen tasolla karttanut ajatusta riskirakenteisista taloista, valesokkeli, tasakatto ja mitä näitä nyt on.
Nyt kuitenkin jonkin verran tullut myyntiin näitä, joihin on tehty kengitys tms. toimenpide riskirakenteen korjaamiseksi. Uskaltaako tuollaisiin koskea, jos hinta on järkevä? Muutama yksilö olisi varsin meille suotuisalla alueella, kaikki isoimmat on tehty (kattopellit, ikkunat, putket ja viemärit) viimeisen kymmenen vuoden aikana ja lisäksi tuo kengitys tai rossipohjan? muutos betonilaatalle. Ajatuksena sitten tehdä pintoja uusiksi, osin itse/talkoilla ja osin ammattilaisten toimesta.
Eli mikä on fiksumpien ajatus talosta, joka
on ollut riskirakenteinen, mutta korjattu ihan firman toimesta? Kunhan tässä nyt itse ajatuksia pyörittelen, ostopäätös siis edelleen kaukana. Haluaisinkin kuulla mielipiteitä perusteluineen ja mikäli osaat kertoa vielä teknisesti jotain, parempi