Postaa kokkauskuvia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja DonX
  • Aloitettu Aloitettu
Anjovikset nauttii Etelä-Euroopassa samanlaista suosiota ja arvostusta kuin mäti täällä ja kalleimmat pyörivätkin kaviaarin kilohinnoissa. Suomessa taidetaan pääosin myydä aluesuojaamattomia hintahaitarin aivan alapäästä. Ja kuten mätikin, ne vaativat makuaistin oppimista ja tottumista.

Anjoviksesta voi tehdä parasta spagettia hyvin nopealla ja yksinkertaisella ohjeella. Teen tätä ainakin kerran kuussa:

IMG20230726174741.jpgIMG20230726182422.jpg

Tänään vähän kevyempää, eli savustettua kesäkurpitsaa, paprikaa ja maissia. Täyte jauhelihaa, juustoa ja riisiä.
 
1690458984435.png
Maisemakahvilan raparperipiirakka

Kauniina päivänä kävin kaupassa ja nappasin pussillisen raparperejä. Sitten kotona mietin, että mitähän niistä tekisi. Kiisseli on aivan huippua. Hilloketta en ole kokeillu. Piirakkahan aina toimii. Sitten Twitterissä näin erään tyypin postauksen raparperipiirakasta. Kysyin, että onko kuinkakin salainen resepti. Ei ollut, vaan maisemakahvilan piirakka. Tutkin netin syövereitä ja ohhoh.

Yleensähän meidän perän piirakoissa on joko murua päällä tai sitten kermaviili (tai rahka) täyte. Maisemakahvila versiossa olikin semmonen peliliike, että siinä oli muru päällys ja kermaviilitäyte. Tuumasta toimeen siis.

Reseptiksi päätyi jostain syystä Meillä Kotona-sivun resepti. Päädyin käyttämään pohjassa maustamatonta jogurttia, ja täytteessä jogurttia ja rahkaa, kun reseptissä oli näin. Piimähän näytti olevan useassa, mutta säästin rahaa ja hukkaan menoa, kun ostin ison purkin jogurttia. Onneksi kaupassa oli yksi 2.5 dl purkki rahkaa, niin ei tarvinnut kahta tai yhtä isoa ostaa. Raparperit olivat menneet hiukka huonoksi, mutta kyllä niillä sai peitettyä.

Lopputulos? Miksei tätä peliliikettä ole aikaisemmin tajunnut?! Mehevää ja rapsakkaa. Raparperiä tekisi mieli syödä enemmänkin, mutta ei masu niin hulluna tykkää siitä. Varmaan pohja toimisi astetta paremmin piimän kanssa ja täyte kermaviilin. Mutta mene ja tiedä. Hyväähän tämä silti on. Pitääpä mustikkapiirakkaa kokeilla myöhemmin :D
 
1690983803838.jpeg
Uuniraparperihilloa, vaniljajäätelön kanssa

Viime vuonna törmäsin uuniomenahilloon. Kokeiltuani totesin, että uunihillossa on todellakin ideaa, kun omenahillo oli parasta mitä olin ikinä syöny (omenahilloista). Kelataan tähän päivään ja mietin, mitä raparpereistä voisi tehdä. Hillo tuli mieleen ja kappas, siitäkin oli uuniversio. Joten kaupasta kilo rarperejä reppuun, hillosokeria myös. Eikun toimeen!

Päädyin seuraamaan Suklaapossun Kotiliesi-lehden reseptiä. Pilkoin raparperit uunivuokaan ja lisäsin niiden päälle hillosokeria (osa normaalia, loppu kesken niin luomuversiota pieni osa). Ohjeessa oli myös hitusen fariinisokeria, niin laitoinpa mielenkiinnosta sitäkin (luomuna). Sekoitin ja sitten 175 asteiseen uuniin puoleksitoista tunniksi. Sekoitin 20 minuutin välein. Sitten kun ajastin soi, otin uunista, turautin hiukkasen sauvasekoittimella ja laitoin purnukkaan. Annoin jäähtyä pöydällä ja laitoin jääkaappiin.

1690984734120.jpeg 1690984754442.jpeg
(Olin ehtiny jo alkaa purkkiin laittamaan, ennenku tajusin ottaa kuvan)

Kun lusikoin jämiä suihin, hillo oli jo silloin hyvää. Kun kokeilin vaniljajäätelön (Pingviini Wanhan Ajan Vanilja) kanssa, niin jösses! Raparperin happamuus, fariinisokerin kinuskimaisuus, makeus... Tästä tuli hillo parhaimmasta päästä, mitä olen syöny. Varmasti top kolmosessa. Jos tätä pitäisi parantaa, niin hitusen vähemmän sokeria voisi käyttää. Lisäksi ehkä pieni sitrusmainen raikkaus voisi tehdä eetvarttia. Mutta kokeilkaa ja tuunatkaa! Suklaapossulla oli myös mansikan kanssa resepti, sekin kuullostaa mielenkiintoiselta.
 
Vaikka ketjun nimi on "Postaa kokkauskuvia" niin ajattelin osallistua tällä kertaa ilman kuvaa. Sen verran hyvin onnistui kokkailu tänään, että on pakko jakaa tämä riemu. Kotona tulee kyllä kokkailtua yhtä sun toista, mutta en ole aikaisemmin näitä postaillut. Vaimo on gluteeniton ja jostain syystä juniorin kanssa yks päivä ruvettiin puhumaan jalapeno poppereista, siitä se ajatus sitten lähti, mistä gluteenittomia versioita. Google avuksi ja kerralla löytyi kaksi reseptiä joka vaikutti hyvältä. Tätä pääasiassa noudatin, mutta toisesta nappasin muutaman vinkin Best Ever Jalapeño Poppers Tuorejuustona käytin creme bonjour valkosipuli, raastejuustona emmental - mozzarella, korppujauhojen sekaan laitoin hieman itse tehtyä chili suolaa, jalapenot keitin jotta olisivat hieman pehmeämmät, jauhot tietenkin gluteenittomia, ohjeen kuivatus aikoja en jaksanut täysin odottaa ja pekonit paistoin ensin. Hitto vieköön, maku oli lähes kuin perus ravintolan tai kaupan versioissa. Ensin kyllä epäröin tuota reseptissä olevaa pekonia, mutta maun perusteella sitä taitaa olla eines versioissakin. Vaimo oli tyytyväinen kun ei ole n. 10 vuoteen voinut syödä popperseja kun ei mistään löydy gluteenittomia. Aikaahan noissa kyllä hetki meni, mutta kannatti. Suosittelen jos joku innostuu kokeilemaan, yllättävän helppoja oli tehdä. Ulkonäko oli lähes kuin tuossa resepti linkissä. Näitä tulemaan tekemään toistekin. Alas nämä huuhdottiin Vinho Verdellä, kuten ehkä tekstistä huomaa, Hick.
 
IMG20230812172302.jpgIMG20230812180558.jpgIMG20230812183152.jpgIMG20230812183359.jpgIMG20230812183443.jpg

Savustettu naudan ulkofile kääryle täytettynä juustolla ja kinkulla. Kylkeen kesäkurpitsaa,maissia ja paprikaa. Jälkkäri omenapiirakkaa...ai etttäää...!
Hyvältä näyttää. Mä oon miettinyt jotain vastaavia mutta en ole saanut aikaiseksi (vielä) kokata. Olitko kuinka ohueksi nuijinyt noi fileet? Sen jälkeen täytteet sisälle ja pyöritys vain kiinni?
 
Hyvältä näyttää. Mä oon miettinyt jotain vastaavia mutta en ole saanut aikaiseksi (vielä) kokata. Olitko kuinka ohueksi nuijinyt noi fileet? Sen jälkeen täytteet sisälle ja pyöritys vain kiinni?
Ihan vaan ns normisiivuja ja sitten vaan nuijii ne lehtipihviksi, ehkä olivat luokkaa 15x15 cm ja kinkkusiivu+juustot+mausteet ja rullalle. Päälle tummaa sokeria ja vaahterasiirappia. Helppoa ja tod hyvää! Sisälämpö n 56 niin valmista.
 
Pitkästä aikaa tuli leivitettyä kanaa, perus panko leivitys nuijittuun fileeseen (ois ollu parempi paistileikkeestä, mutta tulipahan kokeiltua taas) ja 50/50 öljy voissa paisto. Soosissa on, kanalientä keitelty kasaan, vähän pastista, tuoretta salviaa ja loraus kermaa loppuun. Lisukkeena, belugalinssejä kanaliemessä keiteltynä ja hernettä. Kanalientä tuli aiemmin keiteltyä isompi satsi kun jäi niin paljon kanan luita yli reisikoivista, niin piti keksiä käyttöä.
Jatkossa pitäis jaksaa kirkastaa voi ennen paistoa, että vois vähän rohkeammin antaa lämpöä pannulle, ja unohtaa toi fileen käyttö, kun on niin mauton ja kuivahko osa. Mutta salvia ja pastis toimi oikeen kivasti kermasessa soosissa.
kana1.jpg
 
Tämmöinen sekalainen hässäkkä mutta hyvää tuli lounaasta!

Kanafileet oli uunissa noin vartin 190c öljyttynä ja maustettuna. Alta löytyy riisinuudeleita, kesäkurpitsaa, paprikaa, sipulia ja valkosipulia, joita pyöräytetty pannulla reippaassa öljyssä. Päälle paahdettua seesaminsiemenöljyä ja koristeeksi seesaminsiemeniä.

IMG_20230815_122231.jpg
 
Vaikka ketjun nimi on "Postaa kokkauskuvia" niin ajattelin osallistua tällä kertaa ilman kuvaa. Sen verran hyvin onnistui kokkailu tänään, että on pakko jakaa tämä riemu. Kotona tulee kyllä kokkailtua yhtä sun toista, mutta en ole aikaisemmin näitä postaillut. Vaimo on gluteeniton ja jostain syystä juniorin kanssa yks päivä ruvettiin puhumaan jalapeno poppereista, siitä se ajatus sitten lähti, mistä gluteenittomia versioita. Google avuksi ja kerralla löytyi kaksi reseptiä joka vaikutti hyvältä. Tätä pääasiassa noudatin, mutta toisesta nappasin muutaman vinkin Best Ever Jalapeño Poppers Tuorejuustona käytin creme bonjour valkosipuli, raastejuustona emmental - mozzarella, korppujauhojen sekaan laitoin hieman itse tehtyä chili suolaa, jalapenot keitin jotta olisivat hieman pehmeämmät, jauhot tietenkin gluteenittomia, ohjeen kuivatus aikoja en jaksanut täysin odottaa ja pekonit paistoin ensin. Hitto vieköön, maku oli lähes kuin perus ravintolan tai kaupan versioissa. Ensin kyllä epäröin tuota reseptissä olevaa pekonia, mutta maun perusteella sitä taitaa olla eines versioissakin. Vaimo oli tyytyväinen kun ei ole n. 10 vuoteen voinut syödä popperseja kun ei mistään löydy gluteenittomia. Aikaahan noissa kyllä hetki meni, mutta kannatti. Suosittelen jos joku innostuu kokeilemaan, yllättävän helppoja oli tehdä. Ulkonäko oli lähes kuin tuossa resepti linkissä. Näitä tulemaan tekemään toistekin. Alas nämä huuhdottiin Vinho Verdellä, kuten ehkä tekstistä huomaa, Hick.
Parhaat poppersit tulee hiiligrillissä siten että tuoreet jalapenot (niin isokokoisia kun löytyy) puoliksi ja niistä siemenet ja siemenkodat ulos, kuitenkin niin että se kanta pysyy paikoillaan jotta pysyy täytteet paremmin sisällä. Sitten täytteeksi vaikka Philadelphia juustoa jonka sekaan oman maun mukaan vaikka aurajuustoa, cheddaria tai muuta mitä haluaa. Pekoni kääritään huolellisesti ympärille ja sitten grilliin epäsuoraan siksi aikaa että jalapeno kypsyy. Lopuksi suoralla lämmöllä hetken verran molemmin puolin että pekonista tulee rapsakkaa. Onnistuu myös uunissa siten että lopuksi vaikka grillivastuksen kanssa nuo pinnat.
Omaan makuun toimii paljon paremmin nämä kuin rasvakeittimessä tehdyt jauhotaikinaversiot.

Lisäksi syytä olla laadukasta pekonia, tiedän tämän kokemuksesta kun on joskus vääntänyt jonkun halpis Rainbow tai vastaavan pekonin kanssa joka on epämääräistä silppua ei voi oikein kääntää grillissä kun täytteet valuu sitten pihalle, tästä syystä myös se huolellinen kääriminen.
 
Viimeksi muokattu:

Täytyy kokeilla kaasugrillillä.
 
Oon kyllä eri mieltä. Parhaat tulee leivittämällä, täyttämällä cheddarilla ja unohtamalla pekonin. Liian rasvaisen makuista tulee pekonilla. Ihan eri tuote.
 
Oon kyllä eri mieltä. Parhaat tulee leivittämällä, täyttämällä cheddarilla ja unohtamalla pekonin. Liian rasvaisen makuista tulee pekonilla. Ihan eri tuote.
Cheddar on yksinään aika huono täyte kun se on melkein kuin laavaa joka polttaa suun, sekoitus kermajuuston kanssa toimii paremmin maunkin puolesta. Toki tuolleen niitä monissa ravintoloissa tarjotaan ja ikävä kyllä kun suomessa ravintolassa tilaa noita niin ne on 99.9% pakasteversioita mitä löytyy useimmista kaupoistakin pakastealtaasta. En edes tällä hetkellä tiedä ravintolaa mistä saisi itse valmistettuja, vuosia sitten Cantina West oli yksi tälläinen.
Joskus tein "vegempää" versiota ilman pekonia jollekkin joka ei myös pekonista välittänyt, syötävää oli sekin.
Näissä on vielä helppous kun ei rasvakeitintä tarvitse.
 
Aasialaisia hodareita. Täytteinä pulled porkia, kaali-porkkanasalaattia jota marinoitu kalakastikkeella, etikalla ja limellä, chilimarinoituja kurkkuja, chilimajoneesiä ja muuta pientä täytettä. Oli aivan jäätävän hyvää.

IMG_3065.jpeg
 
Mitä saadaan, kun yhdeksän amatöörikotikokkia päästetään keittiömestarin kanssa ravintolakeittiöön tekemään kolmen ruokalajin illallinen? Valtavan hieno kokemus, upea muisto ja ennen kaikkea mahtavan hyvää ruokaa. Seuraavat ruokakuvat ja kokkalut eivät tietenkään ole yhden ihmisen saavutus, vaan vahvasti ohjatun ryhmätyön tulos. Tämä on kuitenkin kokemuksena sellainen, että haluan jakaa sen kanssanne tähän ketjuun.

Firman kesäjuhlille Ahvenanmaalle oli järjestetty yhdeksi ohjelmaksi ruoanlaittokurssi Smakbyn-ravintolaan. Siellä saimme muutaman tunnin aikana laittaa ruokaa keittiömestarin avustuksella, opastuksella ja resepteillä. Aluksi yhdeksän hengen porukka jaettiin kolmeen tiimiin, joista yksi vastasi alkuruoista, toinen pääruoista ja kolmas jälkiruoista. Erehtymisen vaaraa ei ollut, sillä käytännössä jokainen työvaihe tultiin näyttämään alusta saakka ja keittiömestari oli antamassa ohjeita ja vinkkejä veitsenkäsittelystä alkaen. Jokainen tiimi valmisti ruoat, kokosi lautasannokset ja ennen ruokailua kertoi muulle seurueelle, mitä oli valmistanut. Itse kuuluin pääruokatiimiin.

Alkuruokana meillä oli lohitartar, pikkelöityä punasipulia, kurkkua, siianmätiä ja saaristolaisleipää.
IMG_20230822_181129.jpg

IMG_20230822_181658.jpg

IMG_20230822_182201.jpg

Pääruoaksi oli häränfileetä, paahdettuja kasviksia, pekoni-papukääryle, punaviinikastiketta ja valkosipuli-perunakompottia
IMG_20230822_171713.jpg

IMG_20230822_183321.jpg

IMG_20230822_183722.jpg

IMG_20230822_184442.jpg

Jälkiruoksi saimme nauttia créme brûlè, liekitetyt omenat ja vaniljajäätelöä
IMG_20230822_192406.jpg

IMG_20230822_193225.jpg

IMG_20230822_193944.jpg

Tämä menee ehdottomasti ruoanlaittokokemusteni kärkikastiin!
 
Onnea tuosta kokemuksesta, itse tuli tuota hommaa tehtyä 15 vuotta ja se on hyvän pomon alaisuudessa TODELLA mukavaa puuhaa. Hyödynnä noita tuolla saamias oppeja ihan kotonakin, ruuanlaitto on oikeasti todella kivaa touhua.
 
Ehdottomasti tulen hyödyntämään annettuja oppeja. Olen aina pitänyt ruoanlaitosta ja sitä on tullut harrastettua eri muodoissaan kunnolla siitä alkaen, kun muutin pois kotoa reilu 15 vuotta sitten. Tämä oli kyllä erittäin inspiroiva elämys ruoanlaittoon!
 
Sitten hieman omiakin kokkailuja, hedelmäinen pastasalaatti.

- Mandariinilohko , säilyke
- Ananaslohko, säilyke
- Pestomarinoitu putkipasta
- Tuore kirsikkatomaatti puolitettuna
- Tuore paprika (puuttuu kuvasta)
- Paahdettu pekonilastu

Lado puolet hedelmistä, paprikasta ja tomaatit lautasen pohjalle, lisää pinnalle puolet pastasta ja pekoneista, tee toinen samanlainen kerros ja viimeistele halutessa balsamicolla.

IMG_20230825_163325.jpg
Siinä komponentit

WhatsApp-Kuva 2023-08-25 klo 17.26.16.jpg
Ja sitten valmiina lautasella
 
IMG20230825174847.jpgIMG20230825173923.jpgIMG20230825172746.jpgIMG20230825175213.jpgIMG20230825161626.jpg

Savustettu 1,6 kg picanha. Joku neuvoi joskus sen lisäksi chimichurria niiin nyt tehty ja onnistui kaikki. Liha niin murea kun olla ja voi, sekä chimichurri modattuna täydellistä(mm 2 kokonaista vsipulia sekä minttua...). Ruokailijat todella tyytyväisiä. Suosittelen kokeilemaan!
 
Vinkki, chimichurri kestää kohtuullisen hyvin pakastamista. Jos jää yli, niin pakkaseen esim. jääpalapusseihin, niin on kivoja annospakkauksia kaivella esiin, kun tajuaa, että kastike on unohtunut.
 
Heh, sen lisäksi että usea ruokalaji ihan outo, niin lisäksi niiden nimetkin mystisiä ;-D
Joskus toki ruoka onkin tuttu, nimi vain muutettu mystiseksi...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
255 122
Viestejä
4 435 913
Jäsenet
73 485
Uusin jäsen
ramboaslak

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom