Playerunknown's Battlegrounds (PC)

Onhan sillä alueen sisäpuolella olevalla etulyöntiasema jo valmiiksi - ei siihen mitään seinää olisi tarvittu. Tulitaistelussa ulkopuolella olevaa ottaa damagea, joten hänen on rushattava tai jollain tavalla otettava enemmän riskiä tulitaistelussa - ja sitä enemmän mitä myöhäisemmässä vaiheessa peliä ollaan.

Ihan riittävä tuo asetelma oli jo aiemmin enkä itse nähnyt tuossa seinän läpinäkyvyydessä mitään korjattavaa.

Itse ihmettelen, miksi tämä jonkun mielestä ennen muutosta oli ongelma. Jos ei osannut selkäänsä katsoa, niin ansaitsikin kuolla.
Siis nimenomaan kyllähän tuo uusi seinä toimii molempiin suuntiin, ei sieltä alueen sisältäkään näe niin hyvin ulos. Joten ei se pelkästään alueella olijaa helpota. Ihmetyttää siis miksi tästä valitetaan kun lopputulos on aikalailla plusmiinus nolla.
 
Nimenomaan ei ollut ongelma, vaan "palkinto" siitä että sait hyvän position ringin reunalta meni kaivoon, kun latena sisään tuleva niittaa.
Miten? Mikä ongelma sinne selkään on katsoa? Kyllä siitä silti läpi näkee sen verran. Varsinkin jos on munat turpeessa alueen reunalla niin helppoa kuunnella mistä vihu tulee ja ampua pois.

Omasta mielestä tuo on vaan parempi siinä mielessä että jos saa huonon lähdön kauas alueesta niin helpottaa. Vähemmän siis rng:tä alueen suhteen.
 
Siis nimenomaan kyllähän tuo uusi seinä toimii molempiin suuntiin, ei sieltä alueen sisältäkään näe niin hyvin ulos. Joten ei se pelkästään alueella olijaa helpota. Ihmetyttää siis miksi tästä valitetaan kun lopputulos on aikalailla plusmiinus nolla.

Itse koen, että ulkopuolelta on täysin mahdoton nähdä tai kuulla sisäpuolella olevaa kaveria, joka ei liiku. Sisäpuolelta näkyy ihan hyvin ulkopuolella olevan kaverin, joka liikkuu alueella.

En ymmärrä, miksi tätä piti muuttaa. Onko muutosta perusteltu jossain?
 
Miten? Mikä ongelma sinne selkään on katsoa? Kyllä siitä silti läpi näkee sen verran. Varsinkin jos on munat turpeessa alueen reunalla niin helppoa kuunnella mistä vihu tulee ja ampua pois.

Omasta mielestä tuo on vaan parempi siinä mielessä että jos saa huonon lähdön kauas alueesta niin helpottaa. Vähemmän siis rng:tä alueen suhteen.

En tiedä miksi quotesit viestiäni, koska nimenomaan tarkoitin ettei asia ole ollut mikään ongelma. Nykyinen ratkaisu on parempi kuin aiemmat, koska alueen ulkopuolella ei lurkata reunalla paremman position saaneita.
 
Taas hetken tauon jälkee ollu lagia servuilla. Ei tule osumia ja välillä ihan silminnähden tahmaa. :(
 
Itse kuolen tätä nykyä aika usein desyncin saattelemana. Ehdin nurkan tai puun taakse tulta piiloon, niin kohta lähtee henki.
 
Muutama päivä sitten tuli pelattua PUBG:ia pitkästä aikaa kaverin kanssa ja joskus aikaisemmin mesosin tässä ketjussa miten hirveä koko kokemus alunperin oli, mutta tuo Unreal Enginen päivitys on tehnyt ihmeitä tälle pelille. Vieläkin on hiottavaa osumien rekisteröinnissä, mutta huimin askel toimivaan suuntaan on otettu tässä syyskuussa ja voin sanoa että peli tuntuu suorastaan uudelta peliltä, kun kaikki on jouhevampaa, eikä jokainen kuolema raivostuta epäreiluudellaan.

Minulle on melkoinen mysteeri miten niin moni on jaksanut tähän hetkeen asti peliä pelata sen surkealla toimivuudella - toden näköisesti vain paremman puuttuessa - sillä pelihän on ollut täyttä lottoa talvesta asti kesän läpi ja suorastaan aivan hirveä pelata. Eihän mitään nettiräiskintää vain voi nautinnollisesti pelata jos toimivuus on olematon. Moni vielä hehkutti että mistään pelistä ei saa samanlaista voiton tunnetta kuin tästä, vaikka voittaminen on tuntunut ainakin minusta suorastaan typerältä; enhän minä voi tietää miltä tilanteet missä olen pärjännyt ovat näyttäneet vastustajan puolelta, että olenko ollenkaan edes ansainnut voittoani millään perusteella.

Onneksi nyt peliä uskaltaa jo varovasti suositella, siis vain antaa varovaisen suosituksen että ihan mukava on pelata jos tämän tyylistä peliä kaipailee. Toivon todella että peli tulee täysin kuntoon pian, sillä itse tykkäsin paljonkin kaverin kanssa nyt paremmin toimivana tästä pelistä ja samalla alkoi hahmottaa paremmin pelin hyvin suunniteltuja kenttiä ja monta muuta hienosti suunniteltua aspektia esimerkiksi liikkumisen ja tähtäämisen suhteen, mutta vielä on valitettavasti matkaa oikein sulavaan kokemukseen ja vielä valitettavammin Epic Games saattaa olla ainut taho kuka pystyy pelin loistavaan kuntoon saamaan.

Yksi paha ongelma on itselläni ollut julkaisusta asti ja edelleen, että välillä ei toimi hiipiminen ollenkaan. Nappula vain lopettaa toimintansa ja palaa toimimaan milloin huvittaa. Hiipiminen on minulla ALT:sta, enkä sitä haluaisi vaihtaa muuhun nappiin kun muissakin peleissä sitä käytän samaan.

PS. Ottakaa tämä viesti suurena kehuna pelille, koska on alhaista myydä täysin toimimatonta peliä julkaistuna kaikelle kansalle ja olla vielä päälle sijoittamatta itse millään muotoa kunnollisia investointeja pelin toimivuuteen. Nyt hehkutetaan että korjataan peli kuntoon, mutta kuulostaa vain siltä että odottavat kaikessa rauhassa Epicin seuraavia korjauksia. Suorastaan häpeällistä toimintaa tältä firmalta ja kaikilta henkilöiltä, niin yksittäisiltä tahoilta kuin julkimoilta, jotka ovat tätä peliä varauksetta suositelleet ostettavaksi. Joku roti pitäisi saada siihen, ettei vertauskuvallisesti myydä pullaa raakana taikinana tai autoa täpösen täynnä vikoja.

Noh sori nyt vaan mutta pidän todennäköisempänä että sinulla on ATK:si tai konffiesi kanssa ollut jotain ongelmia jotka koskettaa tasan ja vain sinua kuin että peli on ollut oikeasti "pelikelvoton" ja siitä huolimatta sitä on pelannut miljoona+ pelaajaa päivittäin 1.5 vuotta "paremman puutteessa". En tarkoita sitä etteikö pelissä olisi ollenkaan ongelmia mutta on se silti ollut toimiva peli jota on ollut nautinnollista pelata early accessista lähtien.
 
Oon ajatellu ostaa tän pelin, semmonen kysymys että paljonkos pelillä on kokoo tällä hetkellä? Tietäs vähän että tarviiko ssd:ltä poistaa tavaraa.
 
Annoin taas Premiere Pro:lle hieman happea. Kuumeessa pelattua pätkää tarjolla. Vanhat sensitivityt hukassa kun peli päätti resetoida asetukset ja mitä näitä selityksiä nyt on :D Rakentavaa kritiikkiä saa ja pitää antaa :tup:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Noh sori nyt vaan mutta pidän todennäköisempänä että sinulla on ATK:si tai konffiesi kanssa ollut jotain ongelmia jotka koskettaa tasan ja vain sinua kuin että peli on ollut oikeasti "pelikelvoton" ja siitä huolimatta sitä on pelannut miljoona+ pelaajaa päivittäin 1.5 vuotta "paremman puutteessa". En tarkoita sitä etteikö pelissä olisi ollenkaan ongelmia mutta on se silti ollut toimiva peli jota on ollut nautinnollista pelata early accessista lähtien.

Kummasti on meitä ihmisiä joilla ATK on ollut solmussa dayz, pubgin ja siegen takia. Onhan pubg ollut viihdyttävä peli julkaisusta lähtien mutta niin rikki kuin peli voi olla, ei ole koskaan tullut mieleen syyttää vegaa tai Windowsia sen takia että auto respaa tyhjästä eteen tai et voi ladata asetta.

Suorituskykyä on parannettu huomattavasti, mutta vielä on työtä tehtävänä.
Ja ikinä en tule deveillä kiitosta antamaan, heillä oli vuosi sitten kaikki kortit kädessä mutta avaimet ja boxit tietysti eka.

Kaiken kaikkiaan viihdyttävä peli ja onneksi kilpailu laajenee ihan aaa tasolle. Peliä pelaan Xbox one x ja pc:llä.
 
Viimeksi muokattu:
onko toi nvidian freestyle blokattu tässä pelissä? jos sitä käyttää niin heittää pelistä pois noin 10minuutin jälkeen, ymmärrän täysin jos on blokattu koska kyllä tosta hirveen edun saa.
 
onko toi nvidian freestyle blokattu tässä pelissä? jos sitä käyttää niin heittää pelistä pois noin 10minuutin jälkeen, ymmärrän täysin jos on blokattu koska kyllä tosta hirveen edun saa.

jostain muusta syystä sulla bugaa, kun ainakin itsellä toimii.
 
Mikä on nvidia freestyle?

Vissiin samanlainenen ohjelma mikä on Reshade ohjelma. Jolla pystyi ennen säätämään värejä ja terävyyttä esim kuvaan. Mutta sen ohjelman pubg taisi kieltää. Mutta tuo nvidian freestyle on nvidian oma ohjelma joka toimii vissiin samallalailla.?
 
Mulla näyttää peli tuolta freestylen tyyliseltä ihan näytön Game modella, oon saattanu joskus sitäki itse vähän säätää. Normal modella tosiaan tommonen haaleempi. Ei oo tarvinnu mitään lisäohjelmia kyllä tuohon.
 
Nvidian Digital Vibrance on itselle ihan riittävä. Loput on sitten ihan itsestä kiinni, eikä väriasetuksista :D
 
Jep. Ite laittanut Nvidian digital vibrancen 65℅ ja se on ollut itselleni oikeen passeli. En muuta ole säätänyt.
 
Kappas, ensimmäinen tällainen itselle:

upload_2018-9-27_19-50-39.png
 
Ihan nice to know tietona, jos joku miettii 1060 päivittämistä: sigun koneella gtx1060 6gb -> 1080 päivitys nosti fps mututuntumalla 130fps -> 210fps, eli lähes tuplat. Asetuksina "optimoidut minimit" ja 1440P reso.
 
Toisesta ketjusta bongattua:

Playerunknown’s Battlegrounds rynnii televisioruutuihin – Yle järjestää turnauksen PUBG Finlandin kanssa - Eurheilu.com

Täytyy laittaa päivämäärä muistiin ja katsoa tuo. Iso peukku @copter + muut mukana olevat :tup:

Kiitoksia. Onhan tässä aika paljon tullut PUBG parissa nyt tämän vuoden aikana puuhasteltua, joka alkaa tuottamaan tulosta monella saralla. Tosin itse en valitettavasti pääse studioon paikalle, vaan telkkarissa on Pauli "M00nForrest" Anttila. Itse olen samaan aikaan Gyostagen LAN turnauksen takia Kuopiossa hoitamassa turnauksen selostusta ja tuotantoa.

Muita hyviä asioita on myös tulossa Suomen PUBG skenelle vielä tänä vuonna, näistä juttua uskoisin tulevan ulos seuraavan kuukauden aikana. Toivottavasti kuitenkin kaikki ovat nauttineet jo kuluneen vuoden aikana järjestetyistä turnauksista ja tapahtumista. ;)
 
Toisesta ketjusta bongattua:

Playerunknown’s Battlegrounds rynnii televisioruutuihin – Yle järjestää turnauksen PUBG Finlandin kanssa - Eurheilu.com

Täytyy laittaa päivämäärä muistiin ja katsoa tuo. Iso peukku @copter + muut mukana olevat :tup:
Iltasanomien jutussa lisäksi maininta että karsinnat alkavat huomenna: PUBG-turnaus alkaa 29.–30. syyskuuta pelattavilla karsinnoilla, jossa 64 joukkuetta kisaa 14 paikasta tv-finaaliin.

En nähnyt mainintaa että karsinnat striimattaisiin, mutta olen 99% varma että ne tulevat viikonloppuna selostettuna PUBG Finlandin twitch-kanavalta. Matkassa on porukkaa myös io-techin discordista. :tup:
 
Terve. Pitää erittäin hyvin paikkansa, eli siis karsinnat alkavat huomenna klo 14.30 ja kaikki karsinnat näytetään suorana ja selostettunas Twitchissä PUBG_Finland kanavalla. Täältä löytyy lisäinfot karsinnoista sisältäen aikataulut ja lohkojaot: XPulZ - match - FTW Live x PUBG

Käytännössä siis homma lähtee käyntiin 14.30 lohko A merkeissä ja myöhemmin illalla pelataan lohko B alkaen klo 19, eli niiden välissä on pieni tauko. Pelit päättyvät ennen klo 22. Sunnuntaina pelataan lohko C ja D samalla aikataululla. Mukana erittäin kovia tiimejä, eli siis myös Suomen KV joukkoeet ovat hyvin edustettuna mukana. Varmasti kovia suorituksia tiedossa.

Karsintoja selostamassa allekirjoittanut sekä M00nForrest, eli siis tervetuloa seuraamaan! Tulossa varsin PUBG täytteinen viikonloppu. :)

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

EDIT: Ja kyllä, olen matalamman äänen omaava selostaja ei niin pohjoisen aksentilla. :)
 
Jatkossa jos kiinnostaa seurata laadukkaita PUBG lähetyksiä, niin julkaisen Twitterissä aina kunkin viikon ohjelman mitä on tulossa, mihinkin aikaan ja millä kanavalla lähetys nähdään. Tässä viimeisin päivitys eiliseltä:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Pieni self promition, eli tietysti kannattaa laittaa seurantaan. Hieman viikosta riippuen selostan suomen- ja englanninkielisiä lähetyksiä. Myös tulevien LAN -tapahtumien (Gyostage ja Insomnia) selostukset tulee allekirjoittaneelta ja niistä lähetyksistä myös infot tuolla tullaan ilmoittamaan virallisten kanavien lisäksi (tapahtumien sivut, liigojen sivut jne).
 
Itekkin tutustunut tässä ihan parin viikon sisään kunnolla tähän PUBG_Finlandin toimintaan, ja Discordin käyttö ois jääny opettelematta jos ei juurikin M00nForrest siinä ois auttanut. Tuttu omilta pienemmmiltä laneilta ku aikanaan Sourcessa kovasti miteltiin ja edelleenkin on mukana lanittamassa jos vaan joutaa :D. Vaimo on päässyt nykyään työelämään kiinni ja täten on itselläkin peliaikaa tullut taas mukavasti lisää ja PUBG-Finlandin kautta on hyviä pelejä päässyt sakilla pelaamaan,seuraavaksi sitten turnauksiin mukaan :). Parani vielä tuo pelattavuus kun pudotin QWHD=>Full HD ja alko mappien alun fps-dropit jäämään historiaan :D.
 
Oliko tosta patchista mitään tarkempaa tietoa millon tulee liven puolelle? Onkohan toi rankki systeemi muuten sama kun nykyään,mutta tulee vaan se iconi siihen viereen. Koska onhan nykyisikkin tuo overal rating arvo tuolla. En ole siis testin puolella käynyt testaamass itse tuota pätsiä.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

No tuosta nyt sitten. Käytiin vetää 2-man squadia vintorezeilla. Kanahan sieltä puksahti! Alussa pikku bonari klippi. :)
 
  • Tykkää
Reactions: MrM
Oliko tosta patchista mitään tarkempaa tietoa millon tulee liven puolelle? Onkohan toi rankki systeemi muuten sama kun nykyään,mutta tulee vaan se iconi siihen viereen. Koska onhan nykyisikkin tuo overal rating arvo tuolla. En ole siis testin puolella käynyt testaamass itse tuota pätsiä.
Pari päivää sitten tuli tämmönen: Community Weekly Post - September Week 4

October’s content update will drop in early in the month and includes new content plus some quality of life additions, including:

- Quick marker system
- Adding a new option in report menu to report players for teaming
- Increased maximum sensitivity
- Beryl, MK47, Scooter and Tukshai, Laser Sight
- Reward Systems - rewards that can be earned through different ways, details coming soon!

Of course, more details and exact dates will be provided as we get closer to the patch day.

For the second October update, we are still finalizing content and will provide more details as the month goes on.​

Early in the month, eli ehkä tällä viikolla mutta viimeistään toki ensi viikolla.
Ainoa mikä tuossa pistää silmään on se, että including -listassa ei ole rankit. Eli olisiko ne rankit splitannut tuonne second october update? Samapa tuo, mukava saada jo noi mitä tuossa listassa. :)

Rankeista muuten, ajattelin kans että kyse vain ikoneista. Ehkä siinä on jotain muuta lisää, kun oikein "lisätietoa" tulossa pian:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Lisätietoa voi toki olla vaan ne perus, että ensin pitää pelata 10 matsia jne.
Mitä muuta rankit toisaalta oikein edes on, kuin rajat missä napsahtaa title + ikoni.

Erikseen sitten ne uudet progressiot eli reward systeemi. :)
 
Kun eri säät tulivat Miramar/Erangel, olen päivityksen jälkeen nähnyt heti kahdesti sumua ja sadetta Erangelissa. Tämän jälkeen sitä ei ole näkynyt lainkaan. Onko patchi vähin äänin otettu pois käytöstä, vai onko todennäköisyys sumulle ja sateelle vain niin pieni? Miramarissa en ole sumua nähnyt kertaakaan, sadetta ei ilmeisesti edes voi esiintyä?

Alkaa ihan hyvin sujumaan tämä squadin kanssa, kun lähes joka iltaan tai joka toiseen iltaan mahtuu yksi voitto. Nytkin niitä on viimeisen 20 pelin aikana tullut 3. Third person -pelaajamme on ollut huomattavasti vähemmän linjoilla, joten siirtynyt lähes kokonaan FPP:n puolelle. Aika putkinäkö oli aluksi, mutta kyllä tähän tottui.

Sain myös vihdoin toimimaan pelin ilman tearingia ja ilman vsynciä. Fast Sync ei pelkästään toiminut, vaati kaverikseen pelin sisäisen fps-lukotuksen, kokeilemalla totesin että ~90fps niin kone ei ala huutamaan, mutta ei myöskään tearingiä ainakaan huomattavissa määrin (esim. ilman fps-lukkoa kuva repeili yhä fast syncistä huolimatta).

Sanhokia tai yksinpeliä en ole pelannut enää lainkaan, duoakin vain yleensä odotellessa osallistujia. Uusista aselisäyksistä en myöskään ole erityisemmin innostunut. Seiskoja käyttäviä aseita tuntuu nyt tulevan ovista ja ikkunoista...

Entä tuleeko laatikoista enää koskaan 15x scopea? Olen nähnyt sellaisen ~255h aikana vissiin kahdesti.
 
Kyllä miramarissakin voi sataa, koska ainakin omalle kohdalle on osunut. Samoiten sumua on osunut. Viimeksi eilen mulla oli erangelissa sumua ja suht usein sitä on tullut vastaan.
 
GTX 1070 menossa näillä näkymin vaihtoon. Kysytäänpä täällä, että ottaisitteko mieluummin (pääosin PUBG:ia silmällä pitäen)
a) käytetyn GTX 1080:n 400 eurolla,
b) uuden GTX 1080 TI:n 700-750 eurolla vai
c) odottaisitte Black Fridaytä/muita parempia tarjouksia?

Tuleekohan näyttisten hinnat paljon tippumaan parin seuraavan kk:n aikana, kun RTX-sarja julkaistiin ihan vasta?

GTX 1080 vs. 1070 tarkoittaa n. 25 % fps:n nousua 1440p/Ultra-asetuksilla. GTX 1080 TI taitaisi lisätä framejä n. 65 %. Nämä siis parin youtube-videon perusteella.
 
Tarkoitatko että 1070 -> 1080 tuo 25% fps ja 1070 -> 1080TI tuo 65%? Kuulostaa melkein uskomattomalta, mutta näistä kahdesta ottaisin itse tässä vaiheessa normaalin 1080.
 
GTX 1070 menossa näillä näkymin vaihtoon. Kysytäänpä täällä, että ottaisitteko mieluummin (pääosin PUBG:ia silmällä pitäen)
a) käytetyn GTX 1080:n 400 eurolla,
b) uuden GTX 1080 TI:n 700-750 eurolla vai
c) odottaisitte Black Fridaytä/muita parempia tarjouksia?

Tuleekohan näyttisten hinnat paljon tippumaan parin seuraavan kk:n aikana, kun RTX-sarja julkaistiin ihan vasta?

GTX 1080 vs. 1070 tarkoittaa n. 25 % fps:n nousua 1440p/Ultra-asetuksilla. GTX 1080 TI taitaisi lisätä framejä n. 65 %. Nämä siis parin youtube-videon perusteella.
Odottele ainakin 2070 launchi, vaikkei sieltä nyt mitään kovin erikoista tod. näk. tulekaan hinta/tehosuhteessa. Sen jälkeen sitten käytettynä taikka black fridaysta uusi kortti.

Ja eihän sitä competitive pelejä täysillä asetuksilla pelailla ;) Toki ymmärrän jos silmäkarkkia tähän rujoon peliin haluaa vähän enemmän, mutta heitä nyt ainakin foliaget minimiin.
 
En minä täysiä ultra-asetuksia kaipailekaan, mutta eihän se haittaisi, vaikka vähän paremmalta näyttäisi peli. Tärkeintä tietysti, että saisi tasaisen, korkean fps:n, kun näyttökin tukee jopa 165Hz. Ja kun uudet näyttikset tulivat juuri ja bf on 1,5kk päästä, niin tosiaan mietin, että miten tässä kannattaisi rahat käyttää. En päivittele konetta kuitenkaan ihan joka vuosi. Näyttis hankittu 12/2016 ja emo+prossu 06/2014.

Tällä hetkellä asetukset: 1440p ja pääosin low/ultra low paitsi view distance ja AA ultra.
 
Pätsiä pukkaa nyt yöllä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
  • Tykkää
Reactions: TML
Ja nyt on patch livenä.
Ai että, olipa kiva että tuli jo nyt. Tarkoitus tällä viikolla tykitellä oikein kunnolla joku ilta.

Ilmeisesti se reward/progression systeemi nyt sitten siirtyy seuraavaan content päivityksen joka on muistaakseni loppukuusta. Alunperihän se julkaistiin tietona samaan aikaan kuin jutut mitä tässä patchissa.

Noh, on tässäkin paljon hyvää. :tup:
Täysi map select, ai että.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ilmeisesti se reward/progression systeemi nyt sitten siirtyy seuraavaan content päivityksen joka on muistaakseni loppukuusta. Alunperihän se julkaistiin tietona samaan aikaan kuin jutut mitä tässä patchissa.

...mitä ne jo viime patchista tarjolla olleet daily/weekly questit ja leveleistä saatavat palkinnot sitten ovat, jos eivät tätä?
 
Mikähän toi pätsin mukana näytön vasempaan laitaan ilmestynyt kirkkaanpunainen kellosymboli on?
 
Mikähän toi pätsin mukana näytön vasempaan laitaan ilmestynyt kirkkaanpunainen kellosymboli on?
niitä oli kolme symbolia, kertoo lagista, packet loss jne. Eli pubgissa palaa joku niistä kolmesta kokoajan servuista johtuen :D
 
Viimeksi muokattu:
niitä oli kolme symbolia, kertoo laista, packet loss jne. Eli pubgissa palaa joku niistä kolmesta kokoajan servuista johtuen :D

Ach so, ajattelin niiden näkyvän vain jos pitää verkkostatseja näkyvissä. Upea eikä yhtään häiritsevä ominaisuus, etenkin kun pingi näkyisi olevan 20ms :D
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 900
Viestejä
5 055 436
Jäsenet
80 999
Uusin jäsen
samuellsson

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom