Playerunknown's Battlegrounds (PC)

Hyvä näin, hyvä että kuitenkin oikeasti tutkivat ja huomasivat että false positivea puskee.
 
Aikaisemmin kerroin, kuinka sain ikibannit peliin tuntemattomasta syystä ja sain vastauksen kyselyyni, tyylin "No can do -olet huijari, se näkyy meidän datassa." Tänään kuitenkin käynnistin Steamin ja bannit oli peruttu. Redditin keskusteluun aiheesta oli vastannut ilmeisesti joku tekijätiimiin kuuluva, jolle muiden ihmisten tapaan laitoin yksityisviestillä tarkempia tietoja ja vajaa viikko myöhemmin bannit peruttiin. Minä ja muut bannatut veikkasimme syyksi SBZ Switcher -ohjelmaa, jota siis käytetään Soundblaster Z -äänikortin kanssa vaihtamaan esim. kuulokkeiden ja kaiuttimien välillä helposti. Ohjelma on AutoHotKey -scriptattu ja myöhemmin huomasin, että siellähän on asetuskohta "Evade blacklisted processes", jossa luki, että jotkin PunkBusteria käyttävät pelit voivat tulkita ohjelman huijaukseksi ja seurauksena saattaa olla bannit. Nämä meikäläisen bannit pistää miettimään kuinka moni tuosta niiden mainostamasta 1,5 miljoonasta bannista on ns. ohilaukauksia.

Eli varoitus tuosta softasta tai AutoHotKeystä, vaikkei sillä tekisi mitään peliin liittyvää. No poistin koko softan koneelta varmuuden vuoksi ja jatkan pelailua parin viikon jäähyn jälkeen :happy:

Tarkoitatko tätä kuvan ohjelmaa? https://i.imgur.com/POZVXQj.jpg
On nimittäin itselläkin käytössä ja pitänee poistaa jos tuosta ne bännit voi tulla. Vielä ei ole ainakaan tullut.
 
Ei vaan erillinen epävirallinen ohjelma SBZ Switcher: SBZ Switcher
Tuo on siis luotu helpottamaan kuunteluprofiilien ym. vaihtamista. Ja erityisesti pidin siitä, että pystyi näppäinkomennolla vaihtamaan kaiuttimilta kuulokkeille niin, että äänenvoimakkuus automaattisesti laski haluamalleni tasolle. Ei vahingossa unohtunut volat täysille kun laitto luurit päähän. Kaikin puolin kätevä ohjelma tuon Soundblasterin oman softan rinnalle, mutta harmi kun ei uskalla enää käyttää.
 
Aikaisemmin kerroin, kuinka sain ikibannit peliin tuntemattomasta syystä ja sain vastauksen kyselyyni, tyylin "No can do -olet huijari, se näkyy meidän datassa." Tänään kuitenkin käynnistin Steamin ja bannit oli peruttu. Redditin keskusteluun aiheesta oli vastannut ilmeisesti joku tekijätiimiin kuuluva, jolle muiden ihmisten tapaan laitoin yksityisviestillä tarkempia tietoja ja vajaa viikko myöhemmin bannit peruttiin. Minä ja muut bannatut veikkasimme syyksi SBZ Switcher -ohjelmaa, jota siis käytetään Soundblaster Z -äänikortin kanssa vaihtamaan esim. kuulokkeiden ja kaiuttimien välillä helposti. Ohjelma on AutoHotKey -scriptattu ja myöhemmin huomasin, että siellähän on asetuskohta "Evade blacklisted processes", jossa luki, että jotkin PunkBusteria käyttävät pelit voivat tulkita ohjelman huijaukseksi ja seurauksena saattaa olla bannit. Nämä meikäläisen bannit pistää miettimään kuinka moni tuosta niiden mainostamasta 1,5 miljoonasta bannista on ns. ohilaukauksia.

Eli varoitus tuosta softasta tai AutoHotKeystä, vaikkei sillä tekisi mitään peliin liittyvää. No poistin koko softan koneelta varmuuden vuoksi ja jatkan pelailua parin viikon jäähyn jälkeen :happy:

Varmasti niitä ohilaukauksia on just tommosten takia mut jos katsoo vähänkään reddittiin niin kyllä siellä aika paljon oikeita koodareita on.
 
Eipä se nyt varmaan muutenkaan ole alle 50:stä DPI:stä kiinni kun mittauksissa on kuitenki vähän virhemarginaalia. No aattelin kuitenki pudottaa x-akselin nykyisestä 1500:sta 1400:aan ja sitten Y: menee mukavasti tasan 2000:een. Senssi on nyt pelissä muistaakseni 4 niin katotaan sitten tarviiko säätää.

Mistäs tuon x ja y dpi:n muuten saa?
Omassa versiossa tuota näköjään ei ole, työpaikan logitechissa oli.
Näköjään ei ole tommosta ominaisuutta näissä uusissa logitecheissa.

Noh tein itekki nyt vähän omaa epätieteellistä testausta niin en kyllä saanut mitenkään näkviin että olisi eri senssi.
Se kyllä tuntuu että senssi olisi pienempi kun hiirtä liikuttaa ylös ja alas vähä niinku joka pelissä.
Mutta kun sormimitalla about kokeilin mittailla niin kyllä se aika sama oli vaaka ja pysty suunnassa.
Mut tämä tosiaan tämmösellä ihan sormimittailulla hiirimatosta ja näytöstä jne.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvin tuntuu PUBG toimivan nykyisin, ei enää tökkimis ongelmia, niin kuin ennen 1.0 oli.

3840x2160
FPS FOV: 103
Scale: 100
AA: Ultra
PP: High
Shadows: Medium
Textures: Ultra
Effects: Ultra
Foliage: Very Low
View Distance: Ultra

Tuollaisen asetus combinaation löytänyt ja FPS pysyy 66-70 tienoilla. FPS on gäpätty asetustiedostosta 70:een. Suurimman osan hakkaa rajoitinta vasten.
 
Viimeksi muokattu:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Siinä ainakin yksi, en tähän hätään muuta löytänyt replay historiasta.
 
Mistäs tuon x ja y dpi:n muuten saa?
Omassa versiossa tuota näköjään ei ole, työpaikan logitechissa oli.
Näköjään ei ole tommosta ominaisuutta näissä uusissa logitecheissa.

Noh tein itekki nyt vähän omaa epätieteellistä testausta niin en kyllä saanut mitenkään näkviin että olisi eri senssi.
Se kyllä tuntuu että senssi olisi pienempi kun hiirtä liikuttaa ylös ja alas vähä niinku joka pelissä.
Mutta kun sormimitalla about kokeilin mittailla niin kyllä se aika sama oli vaaka ja pysty suunnassa.
Mut tämä tosiaan tämmösellä ihan sormimittailulla hiirimatosta ja näytöstä jne.

No perhana enhän mäkään löydä. G403 hiirenä
 
  • Tykkää
Reactions: KMV
Minkälaisia säätöjä ootte tehny Nvidia controlpanelin kautta PUBG profiiliin vai oletteko muutellut mitään?
 
Maximum pre-rendered frames: 1
Power management mode: Prefer maximum performance
Preferred refresh rate: Highest available
Texture filtering - Anisotropic sample optimization: On
Texture filtering - Quality: High performance
Texture filtering - Trilinear optimization: On
Threaded optimization: On
 
Mistä lähtien tässä pelissä on ollut aim assist?
Ei tuossa tainnut olla huijausta. Makuulta rekyyli on aina pieni ja tyyppi ei muutenkaan rallattanut kohtuuttomasti sarjalla, vaan piti taukoja ettei spreadi lähde leviämään.

Tämä on uusin kuva v1.0 rynkkyjen bullet spreadista, eli on ammuttu rynkyillä sarjoja seinään liipasin pohjassa korjaamatta tähtäystä. Paras nuista on AUG ja rynkyillä sarjatulella parasta on ampua 5 laukauksen sarjoja ettei tapahdu tuota hajoamista mikä kuvassa n. 5 laukauksen jälkeen näkyy. Horisontaalirekyyli on random eikä sitä pysty kukaan enää loppusarjasta hallitsemaan.
recoil_comparison_1.0.png
 
Löysin muuten just optionssista tämmösen, en tiedä millon ovat lisänneet mutta voipa olla että aimi ongelmat katoavat kun laittaa 0

Dj2KvYE.png
 
Eikös noi ole controller optionseja, taidat kuitenkin hiirellä tähdätä? :)
 
Ei kellään olis tietoo kun mulla PUBG aukeaa väärälle näytölle? mulla on kolmen näytön setuppi ja pubg on ainut peli joka tekee tätä että aukasee pelin kakkosnäytölle. Jotta saan pelin päänäytölle niin pitää näytön asetuksesta disconnectata kaks muuta näyttöö että vain päänäyttö olisi käytössä.
 
Laita windowssista kyseinen näyttö päänäytöksi: Työpöydällä oikeaa nappia, Display settings, klikkaat haluttua näyttöä(1, 2 tai 3), laita ruksi kohtaan "Make this my main display".
Tarkista vielä nvidia controlpanelista "Set up multiple displays" klikkaa tummanharmaalla pohjalla olevassa kohdassa haluttua näyttöä oikealla napilla ja paina "make primary". Siinä on tähti oikeassa yläreunassa, jos se on jo primary.
 
Vähän puolierikoisia viiveitä pelissä. :bored:
Esim. hipfire ja ADS on täysin eriliaset viiveet?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Devi vastas tuohon first shot delay hommaan.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Nyt taas alkanut kaatumaan peli urakalla. Eilen pelasin varmaan 20 solo peliä päivällä eikä kaatunut kertaakaan. Illalla sitten squadia ja kahdessa pelissä peräkkäin kaatui, jälkimmäisessä vielä 3 kertaa.
bad_modulea valittaa aina.

Häkkerikin tuli eilen vastaan.

Paska kuvan laatu mutta saa kyllä jotenkin selvää, ei äijä tiennyt missä oltiin ja silti yritti hillin läpi ampua. Ja tuo viimeinen 180 asteen kääntö ampumaan pellon laidalla olevaa äijää. Reportit lähti.

Täällä on kansa nyt viikon sisään tullut reilusti noita bad_module kaatumisia, kun aikaisemmin en muista että ois paria kertaa koko aikana kaatunu...
Myös discord jostain syystä estää pelin käynnistymisen, peli jää vaan jumiin siihen aloitus ruutuun missä lukee nimi ja se dude siinä taustalla potta päässä postailee. Musat soi, mutta mitään ei tapahu. Discon kun ottaa pois päältä ja käynnistää nii ei mitään ongelmaa. Myöskään ei ongelmaa kun laittaa discon käyntiin kun peli on käynnissä:rofl:.
 
Kellään sitä inviteä IOn disco kannulle. Selasin sivuja 10 taakseppäin ainakin, pari inviä löysin mutta expired.
Kiitos jo etukäteen!
 
Täällä on kansa nyt viikon sisään tullut reilusti noita bad_module kaatumisia, kun aikaisemmin en muista että ois paria kertaa koko aikana kaatunu...
Myös discord jostain syystä estää pelin käynnistymisen, peli jää vaan jumiin siihen aloitus ruutuun missä lukee nimi ja se dude siinä taustalla potta päässä postailee. Musat soi, mutta mitään ei tapahu. Discon kun ottaa pois päältä ja käynnistää nii ei mitään ongelmaa. Myöskään ei ongelmaa kun laittaa discon käyntiin kun peli on käynnissä:rofl:.

Koita disabloida Discordin overlay.
 
Itellä ei ole bad module kaatuilua näkynyt kertaakaan, voi olla kun en ole asentanut windowssin bloatware creators updateja.
 
Nyt taas alkanut kaatumaan peli urakalla. Eilen pelasin varmaan 20 solo peliä päivällä eikä kaatunut kertaakaan. Illalla sitten squadia ja kahdessa pelissä peräkkäin kaatui, jälkimmäisessä vielä 3 kertaa.
bad_modulea valittaa aina.

Häkkerikin tuli eilen vastaan.

Paska kuvan laatu mutta saa kyllä jotenkin selvää, ei äijä tiennyt missä oltiin ja silti yritti hillin läpi ampua. Ja tuo viimeinen 180 asteen kääntö ampumaan pellon laidalla olevaa äijää. Reportit lähti.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Lol. Jollain on liikaa rahaa kun vetää noin obvious hackeilla.
 
Paranee vaan tämä peli. Ehdin kuolla vähillä hipareilla ennen kuin kuului vihollisen laukauset läheltä.. Eikai tämä ole enää totta?
 
Laita windowssista kyseinen näyttö päänäytöksi: Työpöydällä oikeaa nappia, Display settings, klikkaat haluttua näyttöä(1, 2 tai 3), laita ruksi kohtaan "Make this my main display".
Tarkista vielä nvidia controlpanelista "Set up multiple displays" klikkaa tummanharmaalla pohjalla olevassa kohdassa haluttua näyttöä oikealla napilla ja paina "make primary". Siinä on tähti oikeassa yläreunassa, jos se on jo primary.

Nämä on jo valmiiksi kaikki laitettu. Eli näillä ei vaikutusta
 
Tuleeko kellään muulla aseiden spawnaus pienellä viiveellä?
Kuollut nyt pari kertaa siihen, etten itse näe asetta kyseisessä kohdassa mutta hetken päästä toinen pelaaja poimii sen maasta.
Tässä alempana havainnoillistava esimerkki muttei kuitenkaan nuin iso viive kuten tuossa videossa.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Meinaa mennä moti tähän peliin. Eikö noita hiton xiittereitä saada kuriin?
Nyt kolme peliä täs pelannu peräkkäin, et on päässy top 20 aina.
Sitte kuollu ku joku ampuu rinteen läpi. Vissiin joku uus haksi, mutta vähä syö miestä ku käy kolme kertaa putkeen ja 1½h.
 
Nämä on jo valmiiksi kaikki laitettu. Eli näillä ei vaikutusta
Mulla on kaks näyttöä eikä tätä ole tapahtunut, mutta twitchissä yhden striimaajan squadikaverilla peli siirtyi yhtäkkiä väärään näyttöön ja ratkaisuksi siihen auttoi väärän näytön kaapelin irroitus ja takaisin laitto. Peli hyppäsi ilmeisesti silloin oikeaan näyttöön.
 
Tuleeko kellään muulla aseiden spawnaus pienellä viiveellä?
Kuollut nyt pari kertaa siihen, etten itse näe asetta kyseisessä kohdassa mutta hetken päästä toinen pelaaja poimii sen maasta.
Tässä alempana havainnoillistava esimerkki muttei kuitenkaan nuin iso viive kuten tuossa videossa.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Joo oon havainnu samaa ja ihmetellyt... Pätee oikeestaan kaikkeen, autoihin yms...
 
Noh tein itekki nyt vähän omaa epätieteellistä testausta niin en kyllä saanut mitenkään näkviin että olisi eri senssi.
Se kyllä tuntuu että senssi olisi pienempi kun hiirtä liikuttaa ylös ja alas vähä niinku joka pelissä.
Mutta kun sormimitalla about kokeilin mittailla niin kyllä se aika sama oli vaaka ja pysty suunnassa.
Mut tämä tosiaan tämmösellä ihan sormimittailulla hiirimatosta ja näytöstä jne.
Kokeilin myös tätä kun olen aina kaikissa peleissä mitannut vain sen kuinka paljon hiirtä pitää liikuttaa sivuttain jotta pelaaja kääntyy 180 astetta. Ero on selvä, vaakasuuntaan 15 cm, ja pystysuuntaan silmämääräisesti arvioituna noin 3-4 cm enemmän. Senssin mittatikkuna minulla on aina peukalon kärjestä etusormen kärkeen.

@Namelessi Oletko kokeillut vaihtaa pelin windowed moodiin ja sitten siirtää sen ikkunan päänäytölle. Sen jälkeen sen voi laittaa takaisin fullscreen tai mitä nyt käytätkin.
 
Tuleeko kellään muulla aseiden spawnaus pienellä viiveellä?
Kuollut nyt pari kertaa siihen, etten itse näe asetta kyseisessä kohdassa mutta hetken päästä toinen pelaaja poimii sen maasta.
Tässä alempana havainnoillistava esimerkki muttei kuitenkaan nuin iso viive kuten tuossa videossa.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Todellakin tulee ja varsinkin ihan alussa kun on maahan laskeutunut. Esimerkiksi talon katolla laskeuduttuasi ei ole mitään, mutta odotat noin 5 sekuntia niin saattaa ilmestyä vaikka ja mitä sinne... :confused2:
 
Mulla on kaks näyttöä eikä tätä ole tapahtunut, mutta twitchissä yhden striimaajan squadikaverilla peli siirtyi yhtäkkiä väärään näyttöön ja ratkaisuksi siihen auttoi väärän näytön kaapelin irroitus ja takaisin laitto. Peli hyppäsi ilmeisesti silloin oikeaan näyttöön.

Näyttöjen irti käyttämistä on myös kokeiltu eikä vaikuttanut asiaan
 
Kokeilin myös tätä kun olen aina kaikissa peleissä mitannut vain sen kuinka paljon hiirtä pitää liikuttaa sivuttain jotta pelaaja kääntyy 180 astetta. Ero on selvä, vaakasuuntaan 15 cm, ja pystysuuntaan silmämääräisesti arvioituna noin 3-4 cm enemmän. Senssin mittatikkuna minulla on aina peukalon kärjestä etusormen kärkeen.

@Namelessi Oletko kokeillut vaihtaa pelin windowed moodiin ja sitten siirtää sen ikkunan päänäytölle. Sen jälkeen sen voi laittaa takaisin fullscreen tai mitä nyt käytätkin.

Ok hyvä tietää, nyt vaan kun löytyis tapa jolla saa tuota X ja Y dpi:tä vaihdettua hiiressä.
Tai vaikka itse pelissä jos olis joku komento ini tiedostoon.
 
80h oon nyt pelaillu, ja ennen tätä päivää varmaan 2 reporttia laittanu. Ja tänään joku 5. Onko ollu vaan huonoa säkää, vai onko noita xiittereitä noin paljon?
Pitäisi vissiin alkaa ottamaan talteen noita videoita.
Mutta yhdessä tilanteessa meikällä kolmosen potta päässä, niin yli 100m ampuu wincesterillä päähän vaikka meikä juoksee. Kuoltiin molemmat.
Sitte yks ampu M4 4x scopella sarjatulella molemmat hedulla. Sitte yks kaveri ampuu rinteen läpi.
Uskomatonta paskaa.
 
Itsellä kerran "alttabbaessa" peli siirtyi kakkosruudulle. Muistaakseni auttoi kun pelin sammutin ja käytin toista ruutua päänäyttönä ja vaihdoin takaisin.
Oli villin näköinen 1440x2540 resolla
 
Tuosta näyttö asiasta vielä, niin voiko asiaan vaikuttaa se että päänäyttö on kiinni hdmillä ja muut näytöt dvi ja vgalla?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
290 431
Viestejä
4 970 094
Jäsenet
79 784
Uusin jäsen
stick

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom