Parisuhteen kiemurat

[BongisKhan]

17v oltu vaimon kanssa kimpassa ja täytyy vain ihmetellä näitä "Miten katsotaan sarja/leffa loppuun jos toista alkaa nukuttaa". Ei ole ihme, että on parisuhdeongelmia, jos jumalauta tällaisestakin saadaan joku ongelma.

Jos tällaisestakin saataisiin ongelma aikaan, niin olisin lähtenyt jo sen ensimmäisen kerran jälkeen.

Kiitos vaimo, ei ole ongelmia

Onko joku tässä sanonut, että asia olisi jonkin sortin oikea ongelma omassa parisuhteessa? Lähinnähän tässä on käyty oikein hyvää keskustelua siitä, miten asia eri huusholleissa menee ja miten eri ihmiset tämän asian kokevat. Sinun viestisi taas ei lisää keskusteluun yhtikäs mitään.

Omassa parisuhteessa tämä ei ole ikinä ollut mikään sortin ongelma. Jos vaimoa alkaa nukuttamaan kesken sarjan/leffan/muun yhteispuuhan, hän lähtee nukkumaan ja sitä yhteistä tekemistä jatketaan sitten toisen kerran. Ei kävisi mielessäkään alkaa vaatimaan (myös jonkin verran uniongelmista kärsivältä) vaimolta, että ei kyllä nyt valvot, eikä hänenkään ole tarvinnut millään tavalla pyytää (vaatimisesta puhumattakaan), että en jatkaisi sitä yhteistä juttua itsekseni, koska minulle se on ollut sanomattakin selvää. Joskus käy toki niinkin, että toinen ei niin paljoa tykkääkään jostain jutusta, mutta silloinkin asia hoituu ihan simppelillä keskustelulla, malliin: "katso/pelaa/mitälie sinä vaan itseksesi loppuun", jonka jälkeen sitten vaihdetaan johonkin enemmän molempia kiinnostavaan aktiviteettiin seuraavalla kerralla.

Meille yhteiset illat ja tekemiset on ihan eksplisiittisesti yhteisiä. Olemme keskustelukykyisiä aikuisia ja pyrimme suoraan sopimaan koska vietetään yhteisiä iltoja yhteisiä juttuja tehden ja koska taas molemmat voi painua heti lasten nukkumaanmenon jälkeen tekemään sitä mikä itseä aidosti eniten kiinnostaa. Käymme myös jatkuvaa keskustelua siitä, miten kumpikin omien ja yhteisten iltojen tasapainon kokee. Toinen voi vapaasti sanoa, että haluaisi viettää enemmän yhteistä aikaa ja vastaavasti joskus saattaa tuntua siltä, että haluaisi enemmän omaa aikaa ja tämänkin tarpeen voi turvallisesti ilmaista toiselle. Sanomattakin selvää, että joskus nämä tarpeet menevät ristiin ja joudutaan tekemään kompromisseja, mutta melko näppärää kun kuitenkin molemmat tietää ihan suoraan missä mennään, eikä tarvitse arvailla tai jumittaa jotain epämääräistä "yhdessä erikseen" aikaa ihan vaan sen takia, että kumpikaan ei osaa/uskalla ilmaista tarpeitaan selväsanaisesti.

Koskas olet itse vaimosi kanssa keskustellut siitä, miten hän vaikka tämän nyt keskustelunaiheena olleen asian kokee? Vai oletko vain olettanut, että asia on hänenkin puolestaan ok? Vai teettekö ylipäätään mitään yhdessä?

 

[Kvarkki]

Juu mutta, et kertonut sitä tärkeintä. Jos joku nukahtaa, jatkaako toinen katsomista vai lopetatteko ja jatketaan toisena päivänä?

Pysäytät katsomisen, otat kuvan vaimosta kuola poskella, jatkat katsomista, näytät kuvan huomenna. Vaimo katsoo sitten nukutun pätkän kun ehtii. Koko kysymys kuulostaa joltain teinisuhteen huolelta.

 

[banaani]

Pysäytät katsomisen, otat kuvan vaimosta kuola poskella, jatkat katsomista, näytät kuvan huomenna. Vaimo katsoo sitten nukutun pätkän kun ehtii. Koko kysymys kuulostaa joltain teinisuhteen huolelta.

Onko ikäjakauma keskustelussa millainen? Saattaa sekin kertoa jotain. Esim. tuossa naisen isovanhempia katsellessa ovat olleet jo yli 50 vuotta yhdessä ja suuren osan päivästä viettävät toisistaan erillään, esim. mummi hoitamassa puutarhaansa, kun vaari pumppaa rautaa autotallissa. Sitten on yhteinen hetki keskellä päivää, kun syövät yhdessä ja keskustelevat päivänsä puuhista. Iltaan tullessa tekevät jälleen omia asioitaan, esim. mummi käy ruokaostoksilla ja vaari ajelee kauemmas kalassa käymään. Pieni yhteinen iltapala olkkarissa TV:n ollessa päällä, jolloin ei edes ole väliä, mikä kanava tai ohjelma on päällä. Ei kumpaakaan kiinnosta, kunhan molemmat pääsee jalkoja lepuuttamaan. Sitten oitis nukkumaan ja sama jatkuu seuraavana päivänä. Onko tuo sitten riittävästi "yhdessä tekemistä"?

 

[Loppuunpalanut]

Hei kanssakärsijät!

Aamulla meni kuppi nurin oikein kunnolla ja en enää jaksanut omaa kaveriavioliittoa, vaan otin vaimolta allekirjoituksen avioeropaperiin 20-vuoden avioliiton jälkeen. Lapsia kaksi: yksi täysi-ikänen ja toinen vielä kotona. Eroa olen miettinyt jo tovin aikaa ja paperitkin oli minulla valmiina mutta lopullinen rohkeus puuttui. Yhtäkkia kaikki vaan purkautui ulos aika rajusti. Aikansa kun patoaa asioita, niin joskus ne purkautuu kerralla kaikki. En anna itselle hyviä tyylipisteitä aamuisesta räjähdyksestä.

Vaimo ei koskaan ole halunnut keskustella asioista ja itse en nostanut ongelmia pöydälle tarpeeksi aikaisin ja voimakkaasti. Ehkä tiesin mitä siitä seuraisi! Patoamalla kaiken ja olemalla hiljaa vahingoitin vain itseäni ja osittain myös lapsiani antamalla huonon roolimallin.

Olisin ollut valmis koettamaan parisuhdeterapiaa, mutta vaimo kieltäytyi jyrkästi. Perusteluja en saanut, mutta molemmat tiedämme ainakin osan syystä. Liittyy seksualisuuteen.

Muuten perinteiset syyt takana. Ei keskusteluyhteyttä, vaimolta ei saanut minkäänlaista läheisyyttä tai tukea vaikka olisin tehnyt mitä tai käynyt läpi miten raskaita asioita tahansa. Kaikki yhteisen tekemisen aloitteet minulta ja lopussa kaikki yhteinen tekeminen loppui miltei kokonaan. Ei lomareissuja yhdessä, ei ravintolaillallisia, ei yhteisiä ulkoiluja. Kun koko ajan vaimo torjuu kaiken, niin siihen väsyy ja masentuukin. Käytännössä vaimo ei ole pitkään aikaan tehnyt aloitetta mistään muusta kuin että siivotaanko yhdessä tai käydäänkö kaupassa.

Minulla tunteita, vaimolla ei.

Kolmansista pyöristä en kaipaa kommentteja tai keskustelua koska syyt ovat muualla.

Omat viat ainakin osittain tiedostan.

Itsellä hyvä perhemalli omasta lapsuudesta, vaimolla ei niinkään.

Nyt iso möykky rinnassa ja tunteet on pinnassa. Tulevaisuus pelottaa, mutta tiedän että muutoksen on tapahduttava.

T. Loppuunpalanut

 

[Tenitsi]

Hei kanssakärsijät!
...

T. Loppuunpalanut

Onnea rohkeutta vaatineesta päätöksestä. Tutusta ja (turvallisesta) on vaikea irtaantua. Elämä on kuitenkin liian lyhyt, jotta se kannattaisi kuluttaa huonossa suhteessa - oli lapsia tai ei. Varsinkaan jos puolisolla ei ole minkäänlaista halua korjata tilannetta. Varmasti pelottaa, mutta se on normaalia. Olet kuitenkin tiellä kohti onnellisempaa elämää. Toivottavasti uuden arjen kuviot solahtavat paikoilleen ja pääset pian aloittamaan sitä uutta ja parempaa.

 

[Tatuks]

Hei kanssakärsijät!

Aamulla meni kuppi nurin oikein kunnolla ja en enää jaksanut omaa kaveriavioliittoa, vaan otin vaimolta allekirjoituksen avioeropaperiin 20-vuoden avioliiton jälkeen. Lapsia kaksi: yksi täysi-ikänen ja toinen vielä kotona. Eroa olen miettinyt jo tovin aikaa ja paperitkin oli minulla valmiina mutta lopullinen rohkeus puuttui. Yhtäkkia kaikki vaan purkautui ulos aika rajusti. Aikansa kun patoaa asioita, niin joskus ne purkautuu kerralla kaikki. En anna itselle hyviä tyylipisteitä aamuisesta räjähdyksestä.

Vaimo ei koskaan ole halunnut keskustella asioista ja itse en nostanut ongelmia pöydälle tarpeeksi aikaisin ja voimakkaasti. Ehkä tiesin mitä siitä seuraisi! Patoamalla kaiken ja olemalla hiljaa vahingoitin vain itseäni ja osittain myös lapsiani antamalla huonon roolimallin.

Olisin ollut valmis koettamaan parisuhdeterapiaa, mutta vaimo kieltäytyi jyrkästi. Perusteluja en saanut, mutta molemmat tiedämme ainakin osan syystä. Liittyy seksualisuuteen.

Muuten perinteiset syyt takana. Ei keskusteluyhteyttä, vaimolta ei saanut minkäänlaista läheisyyttä tai tukea vaikka olisin tehnyt mitä tai käynyt läpi miten raskaita asioita tahansa. Kaikki yhteisen tekemisen aloitteet minulta ja lopussa kaikki yhteinen tekeminen loppui miltei kokonaan. Ei lomareissuja yhdessä, ei ravintolaillallisia, ei yhteisiä ulkoiluja. Kun koko ajan vaimo torjuu kaiken, niin siihen väsyy ja masentuukin. Käytännössä vaimo ei ole pitkään aikaan tehnyt aloitetta mistään muusta kuin että siivotaanko yhdessä tai käydäänkö kaupassa.

Minulla tunteita, vaimolla ei.

Kolmansista pyöristä en kaipaa kommentteja tai keskustelua koska syyt ovat muualla.

Omat viat ainakin osittain tiedostan.

Itsellä hyvä perhemalli omasta lapsuudesta, vaimolla ei niinkään.

Nyt iso möykky rinnassa ja tunteet on pinnassa. Tulevaisuus pelottaa, mutta tiedän että muutoksen on tapahduttava.

T. Loppuunpalanut

Voin luvata että yllättävän nopeasti tajuat kuinka helvetin paljon hauskempaa on kun ei tartte roikkua tuommoisessa avioliitossa.
Se on nimittäin yllättävän paljon mitä tuommoinen tekee ihmiselle ilman että sitä hirveästi edes huomaa.

6kk päästä heräät tyytyväisempänä ja levänneempänä joka aamu ja ihmettelet että minkä helvetin takia en lähteny kävelemään kun ongelmat alkoi.

Edit: yksi asia mitä oon oppinut omasta elämästä ja muilta ihmisiltä on että opettele elämään ja olemaan yksin. Jos etit seuraavaa naista nopealla tahdilla vaan sen takia että et pysty olemaan yksin, niin on todennäköisempää että sekin menee päin seiniä. Parempi ottaa rauhassa eikä tyytyä johonkin hätäratkaisuun sen takia kun tuntui hetkellisesti pahalta.

 

[BongisKhan]

Hei kanssakärsijät!

Aamulla meni kuppi nurin oikein kunnolla ja en enää jaksanut omaa kaveriavioliittoa, vaan otin vaimolta allekirjoituksen avioeropaperiin 20-vuoden avioliiton jälkeen. Lapsia kaksi: yksi täysi-ikänen ja toinen vielä kotona. Eroa olen miettinyt jo tovin aikaa ja paperitkin oli minulla valmiina mutta lopullinen rohkeus puuttui. Yhtäkkia kaikki vaan purkautui ulos aika rajusti. Aikansa kun patoaa asioita, niin joskus ne purkautuu kerralla kaikki. En anna itselle hyviä tyylipisteitä aamuisesta räjähdyksestä.

Vaimo ei koskaan ole halunnut keskustella asioista ja itse en nostanut ongelmia pöydälle tarpeeksi aikaisin ja voimakkaasti. Ehkä tiesin mitä siitä seuraisi! Patoamalla kaiken ja olemalla hiljaa vahingoitin vain itseäni ja osittain myös lapsiani antamalla huonon roolimallin.

Olisin ollut valmis koettamaan parisuhdeterapiaa, mutta vaimo kieltäytyi jyrkästi. Perusteluja en saanut, mutta molemmat tiedämme ainakin osan syystä. Liittyy seksualisuuteen.

Muuten perinteiset syyt takana. Ei keskusteluyhteyttä, vaimolta ei saanut minkäänlaista läheisyyttä tai tukea vaikka olisin tehnyt mitä tai käynyt läpi miten raskaita asioita tahansa. Kaikki yhteisen tekemisen aloitteet minulta ja lopussa kaikki yhteinen tekeminen loppui miltei kokonaan. Ei lomareissuja yhdessä, ei ravintolaillallisia, ei yhteisiä ulkoiluja. Kun koko ajan vaimo torjuu kaiken, niin siihen väsyy ja masentuukin. Käytännössä vaimo ei ole pitkään aikaan tehnyt aloitetta mistään muusta kuin että siivotaanko yhdessä tai käydäänkö kaupassa.

Minulla tunteita, vaimolla ei.

Kolmansista pyöristä en kaipaa kommentteja tai keskustelua koska syyt ovat muualla.

Omat viat ainakin osittain tiedostan.

Itsellä hyvä perhemalli omasta lapsuudesta, vaimolla ei niinkään.

Nyt iso möykky rinnassa ja tunteet on pinnassa. Tulevaisuus pelottaa, mutta tiedän että muutoksen on tapahduttava.

T. Loppuunpalanut

Tämän perusteella sanoisin, että täysin oikea ratkaisu. Muutokset on aina pelottavia, tuon kokoluokan mullistuksista puhumattakaan. Elämä on kuitenkin liian lyhyt paskassa liitossa roikkumiseen edes "lasten takia", varsinkin kun ei ne lapset tyhmiä ole vaan tietävät kyllä, että teidän välillä ei ole kaikki ok. Pari kaveria on mennyt nuorena naimisiin ja eronnut pitkän liiton jälkeen ja molemmat ovat puhuneet siitä, miten helpottava asia se ero oli sen alkumylleryksen jälkeen ja tuntuu kuin olisi syntynyt uudestaan.

Tsemppiä, toivottavasti lähipiiristäsi löytyy muita ihmisiä joilta saat tukea kaiken tuon keskellä.

 

[Vipa^]

Hei kanssakärsijät!

Aamulla meni kuppi nurin oikein kunnolla ja en enää jaksanut omaa kaveriavioliittoa, vaan otin vaimolta allekirjoituksen avioeropaperiin 20-vuoden avioliiton jälkeen. Lapsia kaksi: yksi täysi-ikänen ja toinen vielä kotona. Eroa olen miettinyt jo tovin aikaa ja paperitkin oli minulla valmiina mutta lopullinen rohkeus puuttui. Yhtäkkia kaikki vaan purkautui ulos aika rajusti. Aikansa kun patoaa asioita, niin joskus ne purkautuu kerralla kaikki. En anna itselle hyviä tyylipisteitä aamuisesta räjähdyksestä.

Vaimo ei koskaan ole halunnut keskustella asioista ja itse en nostanut ongelmia pöydälle tarpeeksi aikaisin ja voimakkaasti. Ehkä tiesin mitä siitä seuraisi! Patoamalla kaiken ja olemalla hiljaa vahingoitin vain itseäni ja osittain myös lapsiani antamalla huonon roolimallin.

Olisin ollut valmis koettamaan parisuhdeterapiaa, mutta vaimo kieltäytyi jyrkästi. Perusteluja en saanut, mutta molemmat tiedämme ainakin osan syystä. Liittyy seksualisuuteen.

Muuten perinteiset syyt takana. Ei keskusteluyhteyttä, vaimolta ei saanut minkäänlaista läheisyyttä tai tukea vaikka olisin tehnyt mitä tai käynyt läpi miten raskaita asioita tahansa. Kaikki yhteisen tekemisen aloitteet minulta ja lopussa kaikki yhteinen tekeminen loppui miltei kokonaan. Ei lomareissuja yhdessä, ei ravintolaillallisia, ei yhteisiä ulkoiluja. Kun koko ajan vaimo torjuu kaiken, niin siihen väsyy ja masentuukin. Käytännössä vaimo ei ole pitkään aikaan tehnyt aloitetta mistään muusta kuin että siivotaanko yhdessä tai käydäänkö kaupassa.

Minulla tunteita, vaimolla ei.

Kolmansista pyöristä en kaipaa kommentteja tai keskustelua koska syyt ovat muualla.

Omat viat ainakin osittain tiedostan.

Itsellä hyvä perhemalli omasta lapsuudesta, vaimolla ei niinkään.

Nyt iso möykky rinnassa ja tunteet on pinnassa. Tulevaisuus pelottaa, mutta tiedän että muutoksen on tapahduttava.

T. Loppuunpalanut

Oletko jo miettinyt, että miten tuon yhden lapsen kanssa? Meinaan jos lapsen osalta ei ole pelimerkit selvät, niin sitten saattaa tulla ongelmia (huoltajuudet ja asumiset yms.). Ja kannattaa miettiä tarkasti, että miten paljon haluaa, pystyy ja jaksaa tapella, jos paska osuu tuulettimeen kunnolla.

Lapsi/lapset ovat tärkein tässä, kaikki muu on taustahälinää. Yhteispelillä, reiluilla soppareilla jne. eteenpäin.

Paskaahan tuo ero on alussa varmasti, mutta se helpottaa tosi nopeasti sen jälkeen kun pääsee omaan kämppään ja rauhaan vähän miettimään omaa itseään.

 

[Djepoo]

Tipsejä eron partaalla olevalle? 2 koulutaipaleen aloittanutta lasta. Onko tyypillisemmin kumpi vanhempi jäänyt omakotitaloon asumaan?

 

[Sallys]

Tipsejä eron partaalla olevalle? 2 koulutaipaleen aloittanutta lasta. Onko tyypillisemmin kumpi vanhempi jäänyt omakotitaloon asumaan?

Kannattaa unohtaa nuo "tyypillisemmin" jutut ja tehdä niinkuin on parasta teidän perheelle. Sinne omakotitaloon voi jäädä asumaan hän joka siellä haluaa asua, ei ole sen kummempaa.

 

[Tenitsi]

Tipsejä eron partaalla olevalle? 2 koulutaipaleen aloittanutta lasta. Onko tyypillisemmin kumpi vanhempi jäänyt omakotitaloon asumaan?

Jokainen ero erilainen eri syistä, vaikea antaa yleisohjeita. Minä jäin meillä omakotitaloon.

 

[draco76]

Tipsejä eron partaalla olevalle? 2 koulutaipaleen aloittanutta lasta. Onko tyypillisemmin kumpi vanhempi jäänyt omakotitaloon asumaan?

Ehkä se, jolle jää lapset. Tosin joskus toinen on kirjoilla toisella ja toinen toisella, eli molemmat ovat lähivanhempia. Tämä toimii vuoroviikkosysteemissä hyvin. Joskus vanhemmat muuttavat viikottain ja lapset pysyvät kodissa.

Talosta joudutaan joskus luopumaan, kun kumpikaan ei pysty lunastamaan sitä.

 

[hb81]

Tyttären kaverin vanhemmat vaihtavat osoitetta, jotta lapsi saa vakaamman paikan olla.

Meillä kaikki on minulla kirjoilla ja kaksi nuorinta (7 ja 9) vaihtavat osoitetta äidin ja minun välillä ja kaksi vanhinta (16 ja 19) pysyvät kokoajan minun luona. Pystyn asumaan isommassa asunnossa, johon kaikki lapset mahtuu ja näin sai äidin asunnon kokoa ja sitä myöten kuluja pienennettyä. Aluksi tarkoitus oli täysin 50/50 mutta se ei palvellut ketään. Itselle olisi ollut helpompaa mutta äiti olisi ollut erittäin tukalassa rahallisessa tilanteessa tai sitten olisi joutunut asua todella ahtaalla joka toinen viikko.

Yksikään ero ei ole samanlainen että voisi suoraan 1:1 sovittaa tavat omaan elämään. Toki vaihtoehdot antaa laajempaa ajatusta mahdollisuuksista kokeilla jotain.

 

[AsiJu]

Tipsejä eron partaalla olevalle? 2 koulutaipaleen aloittanutta lasta. Onko tyypillisemmin kumpi vanhempi jäänyt omakotitaloon asumaan?

Kumpi jää (oletettavasti nyt yhteiseen) taloon on asia, joka teidän täytyy sopia ja mielellään mahdollisimman realistisesti. Kumpi pystyy huolehtimaan talosta ja sen oletettavasti tulevasta myynnistä paremmin, jää.
Esimerkiksi olemme jo sopineet oman vaimon kanssa, että jos tulee ero, minä jään taloon, koska minulla on paremmat tulot ja pystyn remppahommia tekemään paremmin kuin hän.
Kun talo on myyty, siitä saadut rahat käytetään jäljellä olevan lainan maksamiseen pois ja mahdollisesti yli jääneet rahat pannaan puoliksi.

Ei ole sattumaa, että asia on sovittu, ero oli melko lähellä pari vuotta sitten, mutta tässä yhä olemme.

Tyypillisyysajattelu kannattaa ainakin unohtaa jo heti. Onhan sekin yksi vaihtoehto jos pystytte saman katon alla olemaan ja asiasta sopimaan, että myytte talon ensin ja sen jälkeen lusikat jakoon ja kumpikin omaan osoitteeseensa.