Tässä hieman tilannepäivitystä. Meillä oli hyvät keskustelut eilen ja tänään. Molemmat meistä haluaa vielä saada tämän parisuhteen toimimaan, mutta se vaatii tiettyjä muutoksia molempien toimintatapoihin. Me ollaan enimmäkseen samaa mieltä tämän parisuhteen ongelmista, jotka liittyy enemmän kommunikaation puutteeseen kuin mihinkään yksittäisiin tapahtumiin.
Jatkossa siis kaikkein tärkeintä olisi, että saadaan pidettyä avoin keskusteluyhteys sen sijaan, että ollaan tuppisuita, ja sitten lopulta suututaan jostain merkityksettömästä asiasta. Tämä ei tule olemaan mikään helppo juttu meille, koska ollaan molemmat huonoja puhumaan asioista. Mietittiin että voitaisiin keskustella säännöllisesti joka viikonloppuna parisuhteen tilasta ja siitä mikä on viikolla mennyt hyvin tai huonosti. Toki muutenkin on tarkoitus puhua asioista aina tarpeen mukaan, mutta ajateltiin että tässä vaiheessa tuo voisi auttaa meitä siinä, ettei palata takaisin vanhoihin rutiineihin. Itse alan keskustella myös terapeutin kanssa, mistä toivottavasti tulee olemaan jotain hyötyä myös tämän parisuhteen kannalta. Tyttöystäväni onkin jo käynyt terapiassa enemmän tai vähemmän säännöllisesti.
Paremman keskusteluyhteyden lisäksi me halutaan myös murtaa tiettyjä muita rutiineja mitä meillä on tähän parisuhteeseen muodostunut. Halutaan erityisesti tehdä yhdessä enemmän ja monipuolisemmin erilaisia asioita. Meillä on mielessä esim. ruuan laittoa yhdessä, patikointia, erilaisia pelejä (vaikkapa videopelit, lautapelit tai biljardi), konserteissa käymistä yms. Kaikkia näitä ollaan toki tehty ennenkin, mutta viime aikoina ei tarpeeksi usein. Koitetaan myös keksiä jotain ihan uusia juttuja mitä voitaisiin kokeilla.
Mitään varmuutta ei siis vielä ole että saadaan tämä parisuhde toimimaan hyvin, mutta ainakin meillä on nyt jonkinlainen suunnitelma siitä, miten se voisi tapahtua. Ja onneksi molemmat ovat samaa mieltä niistä isoimmista ongelmista ja niiden korjaamisesta.
Ketju tuli vähän sattumalta vastaan. Haluan antaa tsempit, jos ei neuvoiksi asti tästä ole. Kannustan tuohon puheyhteyteen ja kannustan kertomaan pitkään ja rauhassa niistä sinun kohtauksistasi, että kumppanisi ymmärtäisi ne aivan läpikotaisin täydellisesti eikä loukkaantuisi niistä enää. Kerro, missä tilanteessa ne suututtivat hänet ja kerro millaisista tunteista epäröintisi alkoi ja miten se eroaa siitä ajasta, kun et ole tällaisen ahdistuskohtauksen vallassa. Terapeutti on varmasti myös hyvä ratkaisu, mutta parisuhteen kannalta pitäisin erittäin tärkeänä päästää kumppanisi pääsi sisään tässä asiassa, jotta hän voi ymmärtää sinua asiassa. Kerron omasta kuviostani referenssiksi, jos se vaikka rohkaisisi avoimen ja rehellisen keskusteluyhteyden avaamisessa.
Olen ollut nykyisen avopuolison kanssa 10 vuotta yhdessä. Ensin suljin asiat itselleni ja märehdin ongelmiani ja uupumustani. Ajattelin, että minun täytyy elättää perhe, purra hammasta ja jaksaa valittamatta aina ja ikuisesti. Vältelläkseni ikäviä tilanteita, valehtelin asioista, jotka voisivat aiheuttaa riitelyä, mustasukkaisuutta tai huonontaa kumppanini itsetuntoa. Tietenkin niiden tullessa esiin asiat pahenivat. Riidellessä ero oli astetta lähempänä useamman kerran.
Olin veemäinen riitakumppani ja avokkini omaksui sitten saman strategian. Viljelimme tosi kekseliäitä sarkastisia piikkejä toisillemme kilpaa pari vuotta ja olimme jonkin aikaa yhdessä kai lähinnä pienten lasten takia. Olin tosi hyvä veetuilemaan ja avokkinikin kehittyi siinä tosi hyvää vauhtia, vaikkei mielestäni tasolleni koskaan yltänytkään.
Joku kerta riita pitkittyi ja ajattelin päästää kaiken ulos, mitä olin pidellyt sisälläni. En luetellut tavalliseen tapaan kaikkia patoamiani syytöksiä pikkuasioista ja isommista, vaan kaiken sen, miltä arki ja elämä tuntui, miltä parisuhde tuntui ja miltä se riitely joka kerta tuntui ja miksi sitä välttelin. Aloin analysoida siinä riidellessä itseäni, sulkeutumistani, uupumustani, konfliktien välttelyäni, valehteluani, sitä miten sivuutin nalkutuksen tekemättömistä kotitöistä tekemilläni töillä jne. Sanoin avoimesti olevani valmis eroamaan, jos avokki sitä haluaa ja etten koskaan ottaisi ketään takaisin eli se olisi kerrasta poikki joten päätöksestä pitäisi olla varma.
Märehdin asioita kyllä itsekseni, mutta suhteellisen vähän aikaa ja pääsen niistä aina aika nopeasti suurin piirtein yli. En jaksa vatvoa ongelmia pitkään, vaan haluan niihin ratkaisun ja sitoudun tekemään töitä sen eteen. Niinpä me aloimme keskustella asioista ja paljon. Keskustelimme pitkiä tuokioita iltamyöhään lasten nukkuessa ja kerroimme haluamiamme asioita. Tajusin saamani kritiikin olleen usein ihan asian ytimessä: olin sulkeutunut, valehtelin välttääkseni selvittämistä, perustelua ja riitoja ja olin itsekäs toisen huomioimisessa. Entinen parisuhteeni oli kaatunut puhumattomuuteeni ja nykyisen eteen olen nyt tehnyt valtavasti töitä yhdessä avokin kanssa.
Aloin opetella toisenlaista käytöstä. Aloin miettiä syitä käytökseni taustalla ja kehittää konsteja muuttaa käytöstäni. Päätin, etten tyydy voivotteluun ja tekosyiden keksimiseen, vaan korjaan asiani. Aloin miettiä miten huomioin kumppania niin, että se tukisi hänen huonoa itsetuntoaan. Se huono itsetunto oli aiheuttanut paljon mustasukkaisuutta ja sekä se huono itsetunto että se mustasukkaisuus olivat lisänneet haluani valehdella asioista.
Kun aloin keskustella asioista enemmän kuin olin halunnut, opin itsekriittistä ajattelua ja opin kehittämään itseäni. Tunsin myös avopuolisoani kohtaan jälleen samoin kuin suhteen ollessa tuore. Olen hämmästynyt siitä, miten vapauttavaa omia ongelmiaan oli myöntää itselleen ja toiselle ääneen. En usko kenenkään menneisyydessä tai tulevaisuudessa olevan näin läheinen ihminen minulle, enkä usko kenellekään olevani enää ikinä yhtä avoin kuin nykyiselle kumppanilleni. Se on ollut suunnaton helpotus ja se on kasvattanut luottamusta kaikkeen elämässä aivan valtavasti.
