Parisuhteen kiemurat

[MinttuViina]

Morjensta pöytään ukkomiehet & tulevat sellaiset!

Alussa pidin parisuhdettani itsestäänselvyytenä, olin vain. En juurikaan huomioinnut toista mitenkään erityisesti, päinvastoin. Tästä olen pahoillani hautaan saakka. Olin ja menin, no harvemmin menin, olin vain. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut arvostamaan hänen panostusta parisuhteeseen alkupäivistä saakka tähän päivään. Kuinka saatoin olla niin saatanan pahvi. Nykyään osaan arvostaa hänen panostusta arkipäivän askareista, olen myös hänelle sen ilmaissut (myös sen kuinka paska olen ollut aiemmin).
Olen onnenpekka, koska olen vielä samassa parisuhteessa hölmöilystä huolimatta, kiitos hänelle.

Olen ollut parisuhteessa reilut 10vuotta, josta naimisissa yli 5vuotta. Lupaan tehdä parhaani, jotta saan nukkua pois hänen vierelläin, silloin kuin minun aikani koittaa.

Elämässä on huonoja ja hyviä päiviä!
Kuinka te muut pidätte huolta parisuhteestanne?

 

[D8088-2]

Näinhän se menee. Nuorena ollaan onnellisia yhdessä mutta molemmat soutaa eri suuntaan. Sitten vielä ei ihan osata arvostaa toista tai nähdä omia heikkoja puolia. Oma vapaa-aika ja kaverit on se prioriteetti 1 jne.Varsinkin niissä hommissa missä ei seurustella tarpeeksi pitkään ennen yhteen muuttamista (pro tip).

Itsellä oli kanssa 12 vuotta naimisissa ja sitten erottiin. Noh eri vaiheiden kautta palattiin yhteen kun ehdittiin olla omillaan tovi ja hieman arvottaa niitä omia ja toisen ominaisuuksia ja todettiin että "ei tää kyllä oikeasti vaihtamalla parane".

 

[intelops79]

Itse olen mokannut 3 viimeistä suhdetta (15v), vain olettamalla ja olemalla. Ei sille voi mitään, että jossain vaiheessa tulee vain se arki vastaan, ja se on aina miehen vika kun ei ole vipinää suhteessa. Enpä enää etsi suhdetta, ja kaikki on hyvin, nyt elän vain itselleni.

 

[Hug Eboner]

En harrasta parisuhteita koska se nyt vaan on aika väärin toista kohtaan alkaa parisuhteeseen ihan vaan se takia että se on jotenkin "normaalia". Eipä minulla nyt oikein mitään annettavaakaan olisi parisuhteessa.

 

[gigabitti]

Itsellänikin ollut samanlaista ongelmaa. Pitäny suhdetta itsestään selvänä, mutta tuli opittua kantapään kautta. Nykyään vielä saman ihmisen kanssa ollu 3v ja varmasti tulee jatkumaan meidän tarina.

 

[Alias Hoboimp]

Pitäny suhdetta itsestään selvänä, mutta tuli opittua kantapään kautta. Nykyään vielä saman ihmisen kanssa ollu 3v ja varmasti tulee jatkumaan meidän tarina.

Täh? Olet pitänyt suhdettä itsestään selvänä, mutta et pidä enään? Nykyään olet silti saman ihmisen kanssa, vaikka tuli opittua kantapään kautta? Tarina jatkuu varmasti?

 

[Awelonian]

Kyllähän sitä jotenkin on varttunut ihmisenä parisuhteessa. On se uskomatonta välillä, miten toinen ihan oikeasti jeesaa kaikessa, valvoo sun takiasi ja yrittää saada kaikki asiat onnistumaan ja haavet toteutumaan. Toki tässä on tärkeää vastavuoroisuus ja reiluus. Rehellisyys näin ehkä ensimmäisenä. En välillä ymmärrä olevani vaikea ihminen (kuten varmasti jokainen meistä välillä), impulsiivinenkin ja ehkä hieman dramatiikkaan taipuva, mutta toinen se on vaan kestänyt kaikki nämä vuodet. Naimisissakin jo yli kuusi vuotta ja meno vaan jatkuu. Ei helvetti että on onnistanut tässäkin asiassa, kunhan sitä ei ota AP:n tavoin itsestäänselvyytenä, vaan myös muistaa antaa takaisin.

 

[Hopeapaa]

Siinä on se vaara, että jos munapäätä on kestetty jo vuosia, niin pehmeneminen saattaakin itse asiassa lopettaa parisuhteen.

Itsellä on referenssiksi yksi tuttavapariskunta, joka ei koskaan riidellyt. Kun he erosivat, niin kaikki tutut ihmettelivät että hehän ovat niin kiva pari. No, kuulemma ei ollut tarpeeksi kipinää ja jatkoivat kaveripohjalta.

Me ollaan rouvan kanssa riidelty jo vuodesta 1999 (heh, kestäneekö sen mitä murokin, eli mureneeko ensi keväänä?)

 

[D8088-2]

Tulipa mieleen sama kuin redditin /r/askmen ja /r/askwoman eli olisi hyvä jos jengi sanoisi ikänsä kun asioihin suhtautuu eri tavalla n.20v kuin vs. n.40v.

 

[jonkka]

Itse olen aina ollut sitä mieltä että suhteen pitää toimia ilman erityistä panostamista. Jos sen eteen pitää nähdä vaivaa niin se ei ole sen väärti. Tätä ei nyt sitten pidä tulkita ehdottoman "mä makaan sohvalla kun eukko imuroi" -sloganina sillä elässä joutuu aina joustamaan vähän suuntaan jos toiseenkin. Mutta jos toisen vuoksi joutuisi lopettamaan jonkun harrastuksen tai käymään joka vuosi juhlissa epämieluisten sukulaisten luona toisella puolen maata niin suhde loppuisi. Sama pätee myös henkiseen kasvuun, nuorempana tuli nähtyä näitä telkkaria tuijottavia blondeja joiden kanssa ei voinut mistään syvällisemmästä jutella ja tiedän, että jos sellaisen laholatvan olisin ottanut se olisi kestänyt yhtä pitkään kuin lumipallo helvetissä.

Arjessa homma toimii hyvin pienten juttujen ympärillä ja vuoksi. Uskallan väittää että se pieni kiitos silloin tällöin on paljon tärkeämpi juttu kuin kukkaset merkkipäivänä, jos toki ei sekään haittaa. Yhtä tärkeä sana olisi anteeksi - tai opetella hillitsemään itsensä.

Takana siis 13 vuotta aviota ja 18 vuotta on tunnettu.

 

[MinttuViina]

Olen tismalleen samaa mieltä kuin jonkka, aina joutuu silloin tällöin joustamaan. Ja se todellakin pitää paikkansa. Jonkka kirjaimellisesti puhuu asiaa, olen täysin samaa mieltä.

 

[Tatuks]

Ja viime vuoden lopulla päättyneestä parisuhteesta oppineena voin sanoa että kannattaa myös laittaa hommat poikki jos ei meinaa tulla mitään. nyt 30v plakkarissa ja melkein 10 vuotta oltiin emännän kanssa yhessä. Lopulta se meni siihen että en oikein jaksanu viettää yhtään aikaa naisen kanssa ja se sitten sanokin että erotaan.

Ehkä about yhen päivän tuntu vähän ankealta ku piti luopua kaikesta mutta nyt vaan on niin helvetin hyvä fiilis. Kaikista mielenkiintoisin juttu on se että suhteen aikana teki mieli juoda alkoholia melko usein, ja nyt kun erottiin niin ei tee pätkääkään mieli dokaamaan, istun viikonloput himassa kattomassa leffoja, kuuntelemassa musiikkia, pelaamassa ja viemässä kaikkia omia projekteja eteenpäin. Elämä muutenkin kurinalaisempaa ja töissä menee paremmin. Varmaan oli se ainainen stressaaminen siitä parisuhteesta ja vitutus kun nainen halusi tehdä yhdessä jotain ja itteä kiinnosti lähinnä kaikki omat kesken olevat jutut.

Oon tästä jo murossakin kirjoittanut, mutta ajattelin nyt toistaa tätä kun itse olin ihan varma että parempi vaan olla suhteessa, ja että yksinään on ankeaa. No ei ole

Nyt aion valita seuraavan naisen kyllä hyvin tarkkaan.

edit: Ja tietty onhan se nyt itsetuntoa korottavaa kun Tinderistä löytyy naisia jotka on hitosti paremman näköisiä ku ex-muija.

 

[barkhorn]

Minä olen semmoinen että en osaisi yksin olla. Vaimo on omasta mielestä jopa hyvännäköinen, vaikka on sen suhteen parempiakin ollu. Sillä ulkonäöllä ei kuitenkaan juuri merkitystä, kun löytää älykkään, huumorintajuisen ja mukavan henkilön jonka kanssa on välillä hauska jopa tapella ja sitten sopia.
Reilu 10 vuotta yhdessä ollaan katseltu maailmaa, pari lasta hommattu ja naurettu. Välillä kannattaa yllätysloma tai vaikkapa kotona tehdä hyvää ruokaa ja hommata lapset hoitoon. Hieman viintä ja hyvä elokuva kahden kesken, vaimo kyllä korvaa nuo pienet huomionosoitukset kymmenkertaisesti.
Hyvä vaimo kun tämmöstä jaksaa kattoa, vammanenkin vielä (siis minä).
Aikaisemmin oli noita random akkoja vähä eri aina joka viikonloppu. Onneksi sattu lopulta semmoinen kohdalle johon ihan rakastui. Enää ei säädöt kiinnosta.

 

[barkhorn]

Sitä olen vain aprikoinut, kun vaimo haluaisi kolmannen lapsen minun kanssa. Mulla kun on tuo MS-tauti ja tulevaisuus on sumun peitossa. Välillä olen aika kehnossakin kunnossa, en tiedä uskallanko. Vaimo kuiteskin haluaa, pitäskö taipua? Luotan häneen älykkäänä ihmisenä tietää riskit, jos paska tuuri niin käytännössä ylsinhuoltajana joutuu elämään.
Ehkä hänen arviointikykyyn on vaan luottaminen ja toteutettava hänen toiveensa.

 

[barkhorn]

Sanokaapa viisaampina pitäiskö se laittaa vielä tiineäksi? Se vaatii... Ja tiedän kyllä että se nuo lapset kykenee hoitamaan ilman minuakin, toimeentulo on myös riittävä.
Mitenhän tuota?

 

[anonyymi]

Eiköhän ne 2 jo riitä jos hommat on tuolla mallilla

 

[aittis]

Sanokaapa viisaampina pitäiskö se laittaa vielä tiineäksi? Se vaatii... Ja tiedän kyllä että se nuo lapset kykenee hoitamaan ilman minuakin, toimeentulo on myös riittävä.
Mitenhän tuota?

Tähän parhaiten vastaat kaikista juuri sinä. Eli ensin sukellat omiin ajatuksiisi ja teet päätöksen sen perusteella, et vaimosi tai kenenkään muun mielipiteeseen pohjaten.

 

[Skyline]

Nyt on jännä triidi. Itse olen 26 ja en oo ikinä ollut suhteessa . Chättiä on ollut, mätsejä myös paljon joo ja tapailuja viime vuosina kasvamissa määrin. Yhden yön juttuja on niitäkin, vaikka en hirveästi jaksa niitä nykyään. Ongelmaa ei ole, haluan olla yksin. Kaveritkin nykyään ainoastaan niitä, keiden kanssa on samoja mielenkiinnon kohteita, eli ei ole montaa. Kaikki lapsuuden ajan kaverit oon hävittänyt elämästäni, en vaan jaksanut enää kyseisiä tyyppejä .

Mutta nyt tässä eräänä päivänä eräs nainen (tinderistä ) kysyi että haluanko ensinnäkin parisuhteen, lapsia yms. niin oon pohtinut tätä asiaa...

Koska voisin viettää loppu elämäni tällä omalla tyylilläni, niin en ole ihan varma joten eletään mielenkiintoisia aikoja.

 

[Jage]

Mutta nyt tässä eräänä päivänä eräs nainen (tinderistä ) kysyi että haluanko ensinnäkin parisuhteen, lapsia yms. niin oon pohtinut tätä asiaa...

Koska voisin viettää loppu elämäni tällä omalla tyylilläni, niin en ole ihan varma joten eletään mielenkiintoisia aikoja.

Olet kuitenkin vasta 26v. joten en menetä mitään sillä jos vaikka nyt koittaakin onko parisuhde se juttu sinulle. Mikäli ei maistu, niin voit ainakin wanhoilla päivillä miettiä että ainakin yritit eikä myöhemmin kaduta. Toivottavasti nainen myös ymmärtää, että et parisuhteessa ole koskaan ollut koska se tarkoittaa että luultavasti olet näissä asioissa vielä amatööri, todennäköisesti aika kuoppaista kyytiä luvassa..

 

[mitsune]

Ei kannata huolestua vielä 26vuoden iässä, miehen markkina-arvo tuppaa vaan nousemaan iän ja (toivottavasti) siihen mennessä kerrytetyn omaisuuden myötä.

Muuten komppaan barkhornia, se ulkonäkö kuitenkin vuosien mittaa tuppaa naisilla rupsahtamaan, niin kannattaa painottaa parinvalinnassa mielestäni muita asioita.

 

[barkhorn]

Tähän parhaiten vastaat kaikista juuri sinä. Eli ensin sukellat omiin ajatuksiisi ja teet päätöksen sen perusteella, et vaimosi tai kenenkään muun mielipiteeseen pohjaten.

Aivan totta, näin olen toiminutkin. Enkä tosiaan meinaa enää siementäni levittää, minun tulevaisuudenkuviot huomioon ottaen se olisi huono vaihtoehto.
Kunhan olen leikitellyt ajatuksella, se kun sitä haluaisi vielä. Se on myös melko imartelevaa, että haluaisi jatkaa vielä lisää minun geenejä, olosuhteet huomioon ottaen.

 

[Tatuks]

No kävi just niin ku ei pitäny käydä. Erosin muijasta vähän aikaa sitten ja riemuitsin ku saa keskittyä kaikkeen ihan rauhassa. Sitten kävin lomalla ja heitin iskurepliikin kännissä läpällä (oikeesti läpällä) yhdelle mimmille ja siitähän se sitten lähti. En kyllä koskaan oo noin saatanan vauhdilla kehenkään ihastunut. Seuraavana päivänä treffeille ja kesti 10 minuuttia ni se oli siinä.

Mulle ehkä pahin juttu parisuhteessa on röökin poltto ja tässä tapauksessa kyllä polttaa. Sit vähän muitakin ominaisuuksia mitkä ei nyt suoranaisesti oo kovin jees, eikä vähäisimpänä osoite joka sijaitsee 3000km päässä.

Jostain syystä ei nyt tunnu vaan haittaavan nää asiat vaikka pidän itseäni järkevään ajatteluun kykenevänä. Tiiän kyllä syyn, tommosia naisia on yks tuhannesta. Ihan on hyvännäköinen kun kuitenkin jotain kiinnostaa, tosin itelle nyt ei oo mitään väliä tässä tapauksessa.

Sit tekis ite mieli sanoa että ehkä tää nyt ei ookkaan hyvä idea ettei hajoile sit ku ei toimikaan mutta eihän se onnistu.

No onpahan treffit sovittu 4kk päähän... Kiitti vitusti aivot ja hormonit tjsp. Pakko oli avautua.

Edit: suomalainen expatti kyseessä.

Edit 2: hyvä kaveri ennusti siinä heti myrskyistä parisuhdetta kun istuttiin iltaa, jos semmoinen syntyy. Eikös kuulosta ihan 101% hyvältä idealta?

 

[Jage]

@Tatuks Melkein tekisi mieli lainata tuota avatarisi tekstiä: Tiedät itsekin että pieleen menee, mutta et vain kykene toimimaan asian eteen sen vaatimalla tavalla. Nyt sitä selkärankaa..

 

[Dr. Who]

No kävi just niin ku ei pitäny käydä. Erosin muijasta vähän aikaa sitten ja riemuitsin ku saa keskittyä kaikkeen ihan rauhassa. Sitten kävin lomalla ja heitin iskurepliikin kännissä läpällä (oikeesti läpällä) yhdelle mimmille ja siitähän se sitten lähti. En kyllä koskaan oo noin saatanan vauhdilla kehenkään ihastunut. Seuraavana päivänä treffeille ja kesti 10 minuuttia ni se oli siinä.

Mulle ehkä pahin juttu parisuhteessa on röökin poltto ja tässä tapauksessa kyllä polttaa. Sit vähän muitakin ominaisuuksia mitkä ei nyt suoranaisesti oo kovin jees, eikä vähäisimpänä osoite joka sijaitsee 3000km päässä.

Jostain syystä ei nyt tunnu vaan haittaavan nää asiat vaikka pidän itseäni järkevään ajatteluun kykenevänä. Tiiän kyllä syyn, tommosia naisia on yks tuhannesta. Ihan on hyvännäköinen kun kuitenkin jotain kiinnostaa, tosin itelle nyt ei oo mitään väliä tässä tapauksessa.

Sit tekis ite mieli sanoa että ehkä tää nyt ei ookkaan hyvä idea ettei hajoile sit ku ei toimikaan mutta eihän se onnistu.

No onpahan treffit sovittu 4kk päähän... Kiitti vitusti aivot ja hormonit tjsp. Pakko oli avautua.

Edit: suomalainen expatti kyseessä.

Edit 2: hyvä kaveri ennusti siinä heti myrskyistä parisuhdetta kun istuttiin iltaa, jos semmoinen syntyy. Eikös kuulosta ihan 101% hyvältä idealta?

Alitajunta hakee lohtua = laastarisuhde. Fakta on se ettei 3000km etäsuhde tule toimimaan ellei jompi kumpi tee nopeita muutoksia asian suhteen. Tupakointi on itselleni ehdoton ei ja siitä en tingi koska tietäisin että rupeis häiritsemään jossain vaiheessa joten varaudu siihen että se varmasti aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa.

Näen tämän jo loppuvan ennen kuin alkaakaan, mutta en minä tuomitse.

 

[Memory]

Puhun ihan vannoutuneena sinkkuna, mitään muuta seukkuilusta tietämättä mitä olen sukulaispiireissä tuota meininkiä seurannut.
Aikas tuulista on rakkauden aallokko Olen katsellut että äijäthän ne ovat pahempia mölöilijöitä mitä eukot.
Äijät usein itkee forumeilla että eukko on sitä ja tätä, se teki näin ja noin, mää en kestä, sitten haetaan sääli-pointseja.
Annas olla kun joku vetää jokeri kortin että jätä se koska näyttää olevan jään polttamista koko homma niin sitten tulee kuraa niskaan satasella "mitä v*ttua se sulle kuuluu mitä mää eukon kaa teen"

Jollei osata puhua suoraan toisen osapuolen kanssa asiallisesti asioista niin ollaan kyllä väärässä suhteessa, turha tulla forumeille itkee että ämmä on karmea, mutta vain musta!

 

[Focus0]

Itselläni olisi paljonkin kerrottavaa parisuhteista mitä on ollut ja mennyt. En kuitenkaan ala tähän niistä sepustamaan enempää vaan kerron muutaman sanasen edellisestä pidemmästä parisuhteesta josta meillä on yhteishuoltajuus kohta 6v täyttävään tyttäreen.

Parisuhteessa minua ei arvostettu, olin vain se pakollinen rahoittaja kaikkeen. Ex-naisystävä ei ole tähän päivään mennessäkään tehnyt päivääkään oikeata palkkatyötä vaan on elänyt vuodesta toiseen tuilla ja nykyisen miehensä varoilla. Tytön ollessa 7kk ikäinen minulla nousi seinä vasten kasvoja ja päätin että tämä parisuhde loppuu tähän koska tein kuorma-auton ratissa yötyötä tuolloin(paremman palkan takia).

Syy miksi tähän ajauduttiin johtui siitä että hän ei antanut minulle kaivattua lepoa yötöistä. Olisi pitänyt siivota, tehdä ruokaa ja vaikka mitä yötöiden päätteeksi. Tämäkään ei ollut vielä se lopullinen niitti vaan se että hän haki riitaa kaikista mahdollisista asioista mm. minun ystävistä.

Päätin että nyt lähden ja sen jälkeen en ole taakseni katsonut. Tyttären asiat olen hoitanut alusta asti niin että ei ole tullut sanomista vaikka ensimmäinen 1,5vuotta olikin melkoista sotatanteretta niin nyt on menty useampi vuosi oikein hienosti eikä meillä ole ollut mitään kahinoita tms.
Minulta hän yritti viedä huoltajuuden 1,5v aikana kahdesti perusteettomasti sekä hän tyhmyyksissään haki valtiolta elatusmaksut ja on saanut siis minimi-elatukset siitä päivästä lähtien joka on siis n. 170e/kk. Itse olin luvannut hänelle että maksan ilman päätöksiä jne 200e/kk. Noh kukin tyylillään.

Nyt tänä päivänä olen seurustellut nykyisen vaimoni kanssa 3vuotta ja menimme viime syksynä(Lokakuussa) naimisiinkin. En ole päivääkään katunut enkä päivääkään vaihtaisi. Ei ole riitoja ollut(erimielisyyksiä ei lasketa), kaikki asiat on sujuneet oikein hienosti tähän päivään asti.
Minulla on omaa tilaa ja aikaa sekä annan sitä myös vaimolleni. Arvostan hänen työtään sairaanhoitajana todella paljon ja olenkin saanut totuttautua työputkiin jne.
Minua nuo ei haittaa kun tykkään olla omissa oloissani ja nähdä kavereita silloin kun hän on töissä.

Taisi tulla pari sanaa enempikin

Mutta kerronpa vaan kokemuksella että lapsen takia ei todellakaan kannata parisuhdetta yrittää pitää yllä. Mielenterveys kärsii ja siinä sivussa muutkin.
Tänä päivänä myös Lastenvalvojilla on velvollisuus lain mukaan kohdella vanhempia tasavertaisina niin sekään ei ole pelote enää jos jollain on samanlaisia ongelmia parisuhteessa jossa on myös lapsi ja pelkää menettävänsä oikeuksia lastaan kohtaan.

 

[Memory]

Sampza84: Hienosti tehty että olet yksinhuoltaja.
Tulee mieleeni veljeni tyttären mies, hälle jäi yksinhuoltoon tytär, nooh, k.Pää. Linkkasi uuden nuoren eukon avioeron jälkeen ja eukkohan ei pitänyt että äijällä olikin pieni muksu, puhui kaverin pään pyörälle ja nyt likka on jo iso, kiva varmaankin oli kasvaa lastenkodissa koska äiskä ei diggaa (sillä on jo toinen suhde ja oma poika) ja iskä heitti eukon pyynnöstä muksun valtion hoiviin.

Sen verran mitä äijää tunsin, niin ei ollut kyllä kaikki rattaat muutenkaan paikoillaan
Kunnon kunniat Sinulle kertomuksestasi, hienosti toimittu ja onnea matkaan.

Isobroidi kyseli että mitä tehdä kun eukko ryyppää ja chattailee netissä kännissä toisten äijien kanssa, kerroin suoraan että vinttaa kadulle, näin tapahtui, ja eukko on nykyään kotikonnuilla rappio-alkoholisti ja äijällä menee hienosti lastensa kanssa joista 6:sta 4 jo maailmalla.

 

[Focus0]

Sampza84: Hienosti tehty että olet yksinhuoltaja.
Tulee mieleeni veljeni tyttären mies, hälle jäi yksinhuoltoon tytär, nooh, k.Pää. Linkkasi uuden nuoren eukon avioeron jälkeen ja eukkohan ei pitänyt että äijällä olikin pieni muksu, puhui kaverin pään pyörälle ja nyt likka on jo iso, kiva varmaankin oli kasvaa lastenkodissa koska äiskä ei diggaa (sillä on jo toinen suhde ja oma poika) ja iskä heitti eukon pyynnöstä muksun valtion hoiviin.

Sen verran mitä äijää tunsin, niin ei ollut kyllä kaikki rattaat muutenkaan paikoillaan
Kunnon kunniat Sinulle kertomuksestasi, hienosti toimittu ja onnea matkaan.

Isobroidi kyseli että mitä tehdä kun eukko ryyppää ja chattailee netissä kännissä toisten äijien kanssa, kerroin suoraan että vinttaa kadulle, näin tapahtui, ja eukko on nykyään kotikonnuilla rappio-alkoholisti ja äijällä menee hienosti lastensa kanssa joista 6:sta 4 jo maailmalla.

No huhhuh... Miten tuo edes onnistuu koska tilanteen täytyy olla sosiaalitanttojenkin kannalta huolestuttava ennen kuin ottavat huostaan lapsia.

Ihan oikea valinta tuo että emäntä pihalle vaan. Itse en siedä pettämistä missään tilanteessa ja se on leikki poikki yhdestä. Se ei kuulu terveeseen parisuhteeseen.

Kiitoksia vain

 

[format]

Tässäpä omia pohdintoja oman 15-vuoden parisuhdekokemuksella. Olen ehtinyt kelailemaan paljon asioita, koska tahdon toimivan loppuiän mittaisen parisuhteen. Minulla on upea kumppani, joka on jaksanut kulkea rinnallani ja olemme valmiita tekemään kaikkemme hyvän parisuhteen eteen.

Alkuvaihe on sitä että kummallakin on omat tyylinsä tehdä asioita. Olisi löydettävä se kultainen keskitie. Välillä se tarkoittaa että jostakin omasta täytyy osata luopua yhteisen hyvän vuoksi, ja asioitahan voi tehdä monella tavalla.

Keskustelu, tunteiden näyttäminen, riitelemisen taito ja kyky havainnoida myös itseään ts. kyky osata mennä myös itseensä ja miettiä miten voisin toimia paremmin.

Kun vituttaa, rakastaa, rakasteluttaa, pelottaa, on paha olla jne., täytyy asiasta osata keskustella. Tunteet tuodaan ilmi. Rakkaus on välittämistä ja 100% luottamista. Kerrotaan ja kuunnellaan sekä luotetaan ettei toinen käytä kertomaasi hyväksi. Jos näin tapahtuisi, niin silloin kumppani ei aidosti rakasta.

Riitely on taitolaji, siihen oppii. Temperamentti on ja pysyy, mutta sitä voi oppia käsittelemään kun tunnistaa oman käytöksen. Myös kumppani voi antaa vähän liekaa, kun temperamentti leimahtaa ja itse voi poistua muutamaksi minuutiksi rauhoittumaan. Takaisin palattua keskustellaan rakentavammassa hengessä siitä mikä mättää. Yritetään olla huutamatta, ei mennä henkilökohtaisuuksiin ja fyysinen toiminta ei kuulu riitelyyn. Käsiksi ei käydä eikä mitään tarvitse rikkoa. Puhutaan rehellisesti, mutta yritetään myös ymmärtää syyt toisen näkökantaan. Etsitään yhdessä ratkaisu.

Pyydä tarvittaessa anteeksi. Jokainen on joskus väärässä ja jokaisen tulee osata mennä myös itseensä eli reflektoimaan omaa toimintaansa. Ei riitä että lupaa muuttaa toimintaansa, esim. "En enää koskaan hauku sinua". Istuta itsesi jonain rauhallisena hetkenä alas ja mieti, MIKSI minä käyttäydyin taas kuten käyttäydyin. Miksi minä ajattelen näin. Kun sen kaiken pahan alun ja juuren selvittää itselleen, ymmärtää paremmin itseään ja on helpompi muuttaa omaa käytöstään. Sitä sanotaan kehittymiseksi.

Näytä tunteesi kertomalla, koskettamalla ja tekojen kautta. Kaikkia tapoja tarvitaan yhtä paljon. Samalla kannattaa myös huomata ne kumppanin jättämät vihjeet välittämisestä. Kun ne sinun kuluneet ja rantuiset työkalsarit on päivästä toiseen pestynä ja viikattuna kaapissa, myös se tarkoittaa oikeasti että välittää. Silloin kannattaa moiskauttaa pusun poskelle, silittää ja kiittää.

 

[Tatuks]

Alitajunta hakee lohtua = laastarisuhde. Fakta on se ettei 3000km etäsuhde tule toimimaan ellei jompi kumpi tee nopeita muutoksia asian suhteen. Tupakointi on itselleni ehdoton ei ja siitä en tingi koska tietäisin että rupeis häiritsemään jossain vaiheessa joten varaudu siihen että se varmasti aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa.

Näen tämän jo loppuvan ennen kuin alkaakaan, mutta en minä tuomitse.

Joo näin mä sen oon itelleni järkeillyt. Tosin laastarisuhteesta oon eri mieltä koska olin ihan selvästi ainakin vähän masentunut edellisestä suhteesta ja sen jälkeen oikeasti ihan kaikki lähti menemään paremmin. Suunnitelmia vaikka kuinka ja projekteja nytkähti käyntiin heti, mieli kirkas ja himassa yksinään on vaan niin helvetin mukava olla jne. Sitten tuli tää juttu sekoittamaan elämää.

Noh, katsotaan mitä tapahtuu. Ainakin vielä järki jää tunteiden jalkoihin...

 

[Wemps]

Onko muita muroja etäsuhteissa? Oma seurustelukumppanini asuu sen verran kaukana, ettei päiväreissuissa ole oikein järkeä vaan vähintään viikonloppu pitäisi viettää kerrallaan.

Ja sitten kun minulla ja tyttöystävällä on molemmilla opiskeluiden lisäksi paljon muita harrastuksia ja menoja niin viikonlopuistakin onnistuu yleensä ehkä yksi tai maksimissaan kaksi kuukaudessa.

Viestit tietysti kulkevat ja puhelimella voi soittaa, mutta ei silti oikein korvaa sitä fyysistä läsnäoloa. Muuttaminen ei ole kummallekkaan osapuolelle mahdollista ainakaan vuoden parin sisällä.

Ei ehkä niinkään ongelma, mutta lähinnä kiinnostaisi tietää miten muut etäparit elelevät.

 

[WaspPike]

Etäsuhteissa ei ole itselle ollut ongelmia, mutta jatkuvasti kaverit ja harrastuksensa tärkeämmäksi arvottava "yksi tai korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa" ei toimisi minulle lainkaan, enkä usko että kenellekään muullekaan. Suhteen tärkeys on etäilyn lisäksi niin alhaalla, että menee kyllä pienestä rikki. Jeahjeah, tiedän kyllä että bros before hos, mutta kyllä ihastuneet/rakastuneet saavat järjestettyä enemmänkin aikaa. Oikeasti rakastuneet ja sitoutuneet nyt voivat olla tapaamatta toisiaan vaikia vuoteen, eikä suhde siihen kuole, mutta "on menoi tällä viikonloppuna!" -suhteet kyllä on vähän sellaista mihin en lähtis.

 

[DjSunki]

10 vuotta mennyt samassa parisuhteessa, ja siitä viimeiset 5kk naimisissa. Suhde elää ja voi hyvin, ja tuntuu että se vain paranee ja syventyy entisestään, mitä enemmän aikaa kuluu. Tyytyväinen täytyy olla.

 

[Wemps]

Etäsuhteissa ei ole itselle ollut ongelmia, mutta jatkuvasti kaverit ja harrastuksensa tärkeämmäksi arvottava "yksi tai korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa" ei toimisi minulle lainkaan, enkä usko että kenellekään muullekaan. Suhteen tärkeys on etäilyn lisäksi niin alhaalla, että menee kyllä pienestä rikki. Jeahjeah, tiedän kyllä että bros before hos, mutta kyllä ihastuneet/rakastuneet saavat järjestettyä enemmänkin aikaa. Oikeasti rakastuneet ja sitoutuneet nyt voivat olla tapaamatta toisiaan vaikia vuoteen, eikä suhde siihen kuole, mutta "on menoi tällä viikonloppuna!" -suhteet kyllä on vähän sellaista mihin en lähtis.

Tämä kerran tai pari kk on ihan yhteinen päätös, kumpikaan meistä ei näe järkevänä hylätä omia opintoja / töitä / harrastuksia. Kyse ei siis ole mistään "ei mua nyt huvita meen poikien kanssa baariin"-menoista vaan ihan "oikeista" esteistä.

Sitten jos/kun ollaan vielä reilun vuoden päästä yhdessä elämäntilanteiden salliessa yhteen muuttamisen niin voidaan viettää enemmän aikaa yhdessä.

 

[anonyymi]

Etäsuhteessa on hyviä ja huonoja puolia. Siinä pysyy suhteessa vipinä hyvin kun ei nää joka päivä. Kyllä siinä melkeen pitää joka viikonloppu nähdä ei se muuten oikee toimi pitemmän päälle jos tulee taukoja.

Omaa aikaa on sitten arkipäivät tehdä mitä haluaa.

 

[Taajuuskorjain]

10 vuotta mennyt samassa parisuhteessa, ja siitä viimeiset 5kk naimisissa. Suhde elää ja voi hyvin, ja tuntuu että se vain paranee ja syventyy entisestään, mitä enemmän aikaa kuluu. Tyytyväinen täytyy olla.

11,5 vuotta täällä takana ja naimisissa se puolitoista tuosta. Ja on ihan samat fiilikset. Tuntuu että suhde vaan paranee paranemistaan, vaikka se ei mitenkään huono ole koskaan ollutkaan.

Pakollinen rough patch tapahtui siinä seitsemännen vuoden kohdalla kun tuntui ettei kummallakaan ollut aikaa toiselle vaan omat jutut ja harrastukset kiinnosti enemmän. Elokuussa asumuserottiin ja marras-joulukuun vaihteessa palattiin takaisin yhteen. Ite lähinnä vaan kävin töissä ja pelasin. Alkuun oli sopivan vapauttava olo, mutta tosi nopeesti iski se toisen kaipuu ja tajus kuinka itsestäänselväks se suhde oli mennyt. Onneks vastapuolella oli samat fiilikset. Inhottava vaihe, mutta koen, että se oli tarpeellinen. Sen jälkeen suhteen laatu nousi moneen potenssiin ja suunta on ollu vaan nousujohteinen. Ja on ihan selvä homma, että tuon kanssa haluan viettää vielä eläkepäiviä yhdessä.

Tän vuoden aikana varmaan yritetään saada mukulaa aluille, niin siinä onkin sit seuraava koetinkivi tälle suhteelle

Ja protip: kun vielä kaksin elätte, niin muija kolmivuorotyöhön niin jää yllättävän paljon aikaa harrastuksille ja pelailuille

 

[DarthJysky]

10 vuotta mennyt samassa parisuhteessa, ja siitä viimeiset 5kk naimisissa.

Oli vähä ton suuntasta. Luulin et kaikki kunnossa, mutta yks kaunis päivä vaimo ilmotti lähteväsä.

En tiiä, eikö osannu kertoo vai enkö osannu kuunnella. Helvetin paska maku jäi koko hommasta.

 

[Ad_Astra]

Tän vuoden aikana varmaan yritetään saada mukulaa aluille, niin siinä onkin sit seuraava koetinkivi tälle suhteelle

Ja protip: muija kolmivuorotyöhön niin jää yllättävän paljon aikaa harrastuksille ja pelailuille

Ja kun eukko on siellä kolmivuorotyössä, niin kuka viettää aikaa lapsen kanssa? Taitaa harrastukset ja pelailut jäädä harrastamatta ja pelaamatta.

 

[Taajuuskorjain]

Ja kun eukko on siellä kolmivuorotyössä, niin kuka viettää aikaa lapsen kanssa? Taitaa harrastukset ja pelailut jäädä harrastamatta ja pelaamatta.

Ei se nyt varmaan samalla sekunnilla sinne töihin palaa sit lapsen syntymän jälkeen

Ja siinä kohtaa sitten elämä muuttuu sen verran, että pitää alkaa priorisoimaan asioita eri tavalla.

Toi kolmivuoro oli vaan heitto jonka laitoin tohon loppuun ja se koski tätä tämän hetkistä tilannetta parisuhteessa. Ei sekoteta sitä mahdollissta mukulaa siihen vielä.

 

[sniperfin]

Arjessa homma toimii hyvin pienten juttujen ympärillä ja vuoksi. Uskallan väittää että se pieni kiitos silloin tällöin on paljon tärkeämpi juttu kuin kukkaset merkkipäivänä, jos toki ei sekään haittaa. Yhtä tärkeä sana olisi anteeksi - tai opetella hillitsemään itsensä.

Jep, se ensivuosien kiihkeä rakkaus on enemmänkin kumppanuutta (toki rakkaus on mukana, mutta se ei enää ole samanlaista "lähden viikoksi työreissuun ja ajattelen vain toista koko ajan" paloa) jossa toinen joutuu välillä ottamaan vastaan pahan olon tai vaikkapa olemaan keittiöpsykologi joka ymmärtää kun toinen kertoo työpaikkansa uuden pomon paskuudesta. Pienet teot ja huomionosoitukset jotka ovat aitoja merkitsevät paljon. Kriisejäkään ei voi välttää, niitä tulee ihan varmasti, ja niissä pitää kummankin osata joustaa ja nähdä toisen pointti.
Nimimerkillä tänä vuonna 27 vuotta täyteen saman naisen kanssa.

 

[yannara]

Sillä ulkonäöllä ei kuitenkaan juuri merkitystä, kun löytää älykkään, huumorintajuisen ja mukavan henkilön jonka kanssa on välillä hauska jopa tapella ja sitten sopia.

Varmaan tämä on yksilön ajattelutavasta kiinni, mutta ei ainakaan kannata yleisesti noin ajatella. Jos meet yhteen krokotiilin kanssa tuossa uskossa, ja alussa homma toimii hyvin, niin voit silti vuoden päästä löytää itsesti tiirailemalla muita naisia ihan kybällä. Mä ainakin kiinnitän huomiota, miltä eukkoni näyttää ja miltä itse näytän, mutta meitä on moneen junaan

 

[Tatuks]

No kävi just niin ku ei pitäny käydä.

Nyt kulunu tarpeeks monta päivää tapaamisesta ja ajatukset selkiintyny niin päätin että tää ainainen saatanan kaiken miettiminen 10 vuoden päähän ja kaiken järkeileminen viimeiseen asti saa tältä erää jäädä väliin ja lähen koittaa mitä käy. Nyt ku kerrankin löys sellasen naisen mitä ei kuvitellu olevan olemassa niin en kyllä jää odottamaan enää uudestaan 10 vuotta että vois käydä samat rationalisointirituaalit päässä ja ehkä tulla siihen tulokseen että joo tää on ok.

 

[Jage]

Oli vähä ton suuntasta. Luulin et kaikki kunnossa, mutta yks kaunis päivä vaimo ilmotti lähteväsä.

En tiiä, eikö osannu kertoo vai enkö osannu kuunnella. Helvetin paska maku jäi koko hommasta.

Mitä helvettiä, jätkällä sama synttärisetti kuin allekirjoittaneella. Tosin naimisissa ei kerennyt olla kuin pari kuukautta, mutta kun laskee lopullisen ajan niin 8kk tulee täyteen ennen kuin ero virallinen. Tämä siis myös 10v. jälkeen

 

[DarthJysky]

Mitä helvettiä, jätkällä sama synttärisetti kuin allekirjoittaneella.

Ei ihan synttärisetti, mutta jouluaaton aatto kuitenkin.

 

[zombie]

blaablaa

 

[Johto]

AKkas on miettinyt jo tuota kuukausia / vuosia, ei viikkoja Niin se vaan on. Mulla kosahti oma systeemi about 2.5 vuotta sitten. Tuli leikittyä kotia 5+ vuotta. Ei onneksi lapsia.

 

[zombie]

blaablaa

 

[Johto]

Juu oikeassa olet, ulosanti tulee nyt miten sattuu, mutta tosiaan aiemminkin meinattu erota pariin otteeseen samoista syistä. Enkä silti ottanut silloin opiksi. Pointti oli siinä että tilanne olisi todennäköisesti vielä pelastunut (lopullisesti) kun nyt näillä aivoilla & ajatuksilla olisin avannut suuni aiemmin. Arpomista ollut ennenkin mutta vaakakuppi olisi todnäk vielä kääntynyt voiton puolelle.

Aika saatananmoinen henkisen kasvun viikonloppu ollut näin 27v jos ei muuta, lapsi se toinen syy mikä satuttaa, epäonnistumisen tunne aika jäätävää...

Yeah, mutta se klisee, aika parantaa blahblah. Varmasti monet kerrat kelailee mitä olis voinu tehdä toiste, mutta ei kannata edes yrittää olla "ok" heti. Toi ottaa oman aikansa, kuukausia / vuosia ennen kun on kelaillu asiat itsensä kanssa kuntoon. Itselläni meni aika pitkään "usvassa" kun oli tottunut olee tietyllä tavalla. Nyt vos sanoa että alkaa jo helpottaa..hihih Aijoo, ja pitää muistaa, että "It takes two to tango".

 

[zombie]

blaablaa

 

[Tatuks]

Viimeinen pointti yleensä pätevä, mutta ei tässä tapauksessa nyt voi oikeen muuta kun syyttää itseään. Onneksi ei ole ensimmäinen ero, siinä kesti nimenomaan tuo vuosi ennenkuin oli täysin sinut asian kanssa. Tuntuu että ainut asia mikä auttaa on nimenomaan se tieto että joskus jossain vaiheessa siitä kyllä pääsee yli ihan sama miltä se nyt tuntuu ja miten pitkään siinä menee.

Ootko ihan varma että se suhde tai nainen oli se just oikea jos kuitenkin kiinnostus kuitenkin oli niin alhainen että juttu päättyi näin? Naisia ny on maailman täynnä, sieltä löytyy joku vielä sopivampi.