Eramaankettu
Lost and Forgotten
- Liittynyt
- 03.01.2017
- Viestejä
- 2 110
Läskejä on ollut aina. Ennen vain rikkailla on ollut siihen mahdollisuus, nyt kaikilla, etenkin köyhillä jopa taipumus. En tiedä kuinka vanha olet, enkä henk koht halua mennä, mutta ihan sotien kurjuuden jälkeen on ruoka ja läskisoosi maistunut niin, että kurvit on päässyt muodostumaan vaikka pellolla on painettu töitä ja kouluun hiihdetty - lapsena kaikki on suurimmaksi osaksi olleet hoikkia. Minun ikäluokassani tuo taas on ollut jo historiaa (kasari), jollon keskituloisen kersan ruokavalio on voinnut olla jo niin hyvä, että liikkuvakin on päässyt lihomaan, joskin liikunnan määrä on myös laskenut vrt aijempiin sukupolviin.Mun nuoruudessa oli melko vaikeaa olla edes teoreettisesti ihastunut lihaviin tyttöihin, koska lihavia ei käytännössä ollut lainkaan.Ihmekö tuo siis, että erityisesti mun ikäluokan mies on ehdollistunut pitämään hoikista naisista, eikä tällä ole mitään tekemistä "median pönkittämien kauneusihanteiden kanssa", mikä on siis näitä feministien selityksiä ja sössötyksiä.
Hoikista pitäminen on luonnollista muutenkin, mutta ymmärrän kyllä, että kysynnän ja tarjonnan lakien ja ympäröivän nykyajan todellisuuden vuoksi monille miehille "kelpaa" muhkummatkin tänä päivänä. Mut on sen sijaan niin vahvasti ehdollistettu edellä kuvatulla tavalla, että ei vaan pysty, ei sitten millään. Olisihan se mukavaa jos pystyisi, olisi Suomen kaikki naiset potentiaalista riistaa sen sijaan että on vain 20%. Ja jos olisi vielä biseksuaali, niin aina parempi.![]()
On silti ihan eri asia olla pullea ja lihaksikas kuin mätisäkki, jolla ei ole edes lihaksia. Vrt "maatalon emäntä vs netflix maalaiva".
Niin ja mitä naisellisuuteen tulee, niin "luonnollisia taipumuksia miehillä on suosia hedelmällisiksi kuvittelemiaan naisia, eli rinnat ja lantio on isossa roolissa. Ei esim kardashianit yms roskajulkut ole mitään langan laihoja...