Jep. Välillä olen silmäillyt ketjua mutta viitsimättä kirjoittaa mitään. Taustana: Erottiin keväällä / kesällä 7 vuotta kestäneestä suhteesta, exä muutti alkusyksystä viimein ostamaansa asuntoon ja itse jäin asumaan samaan missä vietettiin viisi vuotta yhdessä. Alkutalvesta tapasin Tinderin avustuksella itseäni vuoden nuoremman melkoisen söpön, älykkään mutta itsestään epävarman introvertin naisen. Ihan pian siis itselläni tulee 40 vuotta täyteen eli ei mitään teinejä enää olla. Naisella lapsia aiemmasta suhteesta ja itse olen vankkumattomasti omien lasten hankkimista vastaan vaikka tulen sellaisten kanssa ihan hyvin toimeen jos ne ovat jonkun muun.
Tapailtiin sitten pitkän välimatkan takia harvakseltaan useampi kuukausi. Nainen on alun perin kotoisin samoilta nurkilta joilla asuin. Ajatuksena oli että kuvio muuttuisi paljon helpommaksi jos asuisimme lähempänä toisiamme, pääsisi eroon tapaamisten säätämisestä ja lasten isän aikataulujen muuttumisesta siten ettei lapset voikaan mennä hänen luokseen ja suunnitelmat tämän takia muutu. Työkuviot menivät minulla uusiksi osin tämän pandemian takia, osin oli tiedossa että vastuuprojektini alkaa olla eteen päin siirrettävissä ja voisin lähteä etsimään uusia haasteita. Joten, kuukausi sitten tulin kyläilemään naisen kotikaupunkiin hotellimajoituksessa. Kun kerroin että olisi täydellinen tilanne muuttaa samaan kaupunkiin osin töiden perässä, osin suhteen syventämisen takia, hän kannusti minua muuttoon ja tarjoutui auttamaan kaikissa mahdollisissa käytännön järjestelyissä. Ihan vitu unelmaa.
Löysinkin hyvän asunnon lähes ydinkeskustasta, 50-luvun alun myöhäis-funkkista edustavasta pienkerrostalosta, ja tässä nyt pari päivää olen purkanut muuttokuormaa sekä sisustanut kämppää. No mitäs: Saman tien tulee viestiä naiselta että "me ei puhuta samaa kieltä, ei me sovita yhteen, ei tämä voi toimia" jne. Huomasin sävyn muuttuneen passiivis-aggressiiviseen suuntaan välittömästi kun asunto varmistui; Siihen asti suurin toive oli että päästään pian hengailemaan yhdessä ilman pitkää suunnitelua ja meistä riipumattomia aikataulujen muutoksia. Huomasin tiettyjä vaaran merkkejä paljon aiemmin ja olin varautunut siihen ettei tämä suhde kestäisi pidemmän päälle mutta ajattelin että tulen katumaan lopun elämääni jos en tartu tilaisuuteen. Olisin joka tapauksessa ollut muuttamassa johonkin kaupunkiin missä kiintoisia alan työpaikkoja on enemmän tarjolla joten muutto ei sinänsä ollut harkitsematon. En siis kadu mitään, jos en olisi muuttanut olisin katunut sitä koko loppuelämäni.
Mutta mitä ihmettä, mihin stressikimaraan pitää naisen flipata että käyttäytyy näin? Tämä oli viimeinen varmistus ettei kannata hänen kanssaan enää yrittää mitään, mutta olen oikeasti huolissani. "Haluan vielä yrittää vaikka välimatka tekee tästä vaikeaa", "Haluan sinut tänne jotta kaikki olisi helpompaa", "Tulit tänne kaks päivää sitten, ei me koskaan voida sopia yhteen". Tämä on kipein episodi mun elämässä tähän asti mutta kyllä minä tästä selviän