Nettitreffit + Tinder

Joo ja sitten jos ei hyväksy ei:tä niin on aika turha tulla ulisemaan "creep shamingistä" tai muusta paskasta. Väkisin yrittäminen on varma tie nilkkilistalle ja siitä yleensä kuulee myös lähipiiri.

Tämä. Ei on ei, ja jos nainen sanoo ei, mutta hiljaisesti tarkoittaa ehkä, on se mielestäni aikamoista pelleilyä, johon itselläni ei ole mitään intoa lähteä. Arvostan omaa arvoani ihmisenä sen verran enkä nosta ketään korokkeelle, että jos toisen pitää pelata typeriä pelejä, mä siirryn sitten seuraavaan. On nimittäin aika suuri indikaattori luonteenpiirteestä, joka ei itseäni viehätä.

Tietysti on mahdollista, että "ei" tulee liittyen elämäntilanteeseen tjms. Tällöin nainen voi itsenäisesti lähestyä jälkikäteen ja ilmoittaa kiinnostuksensa. Ideana vaan, että ei jäädä odottelemaan.

Jep, kohtelias "Ok, ilmoittele jos tilanne muuttuu" saattaa muutoinkin toimia parhaiten. Naiset eivät yleisesti arvosta roikkuja ja ruikuttaja -miehiä.

Tämä. Olen kuullutkin muutamasta tapauksesta, missä vastaavanlainen lause muutti tilanteen lähes samantien. Jos tuon sanoo itseluottamuksella, viestii se helposti siitä, että on itsevarma henkilö, eikä ällöttävä takertuja.
 
Tää on hyvä sisäistää! Nainen seuraa tunteitaan ja tunteet muuttuu (välillä nopeastikkin) Näinollen ei muuttuu kylläksi sen tunteen mukana. Mies taas on loogisempi, niin se ei on vähän pysyvämpi sana. Tietysti pitää kunnioittaa vahvaa EI:tä, mutta jos sen ei:n takana ei ole mitään vahvaa negatiivista energiaa, niin on hyvin mahdollista että se muuttuu kylläksi.

Kannattaisiko kokeilla mainita naisille jatkossa siitä että koska ne seuraavat enemmän tunteitaan että heidän sanallaan ei ole samaa painoarvoa kuin loogisemmilla miehillä? Voihan olla että
kannastaan epävarmimmat naiset saattaisivatkin muuttaa mielensä kun annat jämäkkää palautetta ja faktoja?

Miten muuten seksin suhteen? Jos nainen sanoo ei niin se on varmaan ei? Mutta jos sanookin että "sori ei nyt kiinnosta"? niin taitaa kiinnostaa ehkä kohta? Jos sanoo "Joo ei!", niin voiko jättää huomiotta tuon "ei":n ja ottaa huomioon vain "Joo"-osion?

Tai jos naiset ovat kuitenkin outoja tunteikkaita olioita niin "ei":n saatuaankin voi kai jo kaivaa pippelin esiin kuitenkin?

Niin tai voi pyytää että saisko ainakin käsihomman?
 
Naisen "ei" ei aina tarkoita ehdottomasti ei, mutta se vaatii sitten aika hyvää "tunneälyä" ja sinnikkyyttä mieheltä käydä sen negaation ehdottomuutta sen pidemmälle selvittämään.. Ja siinä tosiaan antaa itsestään helposti epätoivoisen takertujan kuvan. Tai creepyn ahdistelijan kuvan pahimmillaan..

Toisaalta ehkä ne parhaimmat pelimiehet tunnistaa siitä, ettei ne anna yhden "ein" vielä täysin lannistaa. Mutta ne onkin erimiehiä ne pelimiehet.
 
Hieno homma! Omaan korvaan vaan särähtää se, että kun et olekaan enää "helposti saatavilla", toinen kiinnostuu heti. Kun olet taas tulevaisuudessa enemmän aktiivi (jota ilmeisesti olet luonnostaan), niin mamma muuttuu todennäköisesti passiiviseksi.

Ei välttämättä. Alkuun on hyvä ottaa chillisti, eikä vaikuttaa liian tyrkyltä, mikä on selkeästi ollut tässä ongelma, mutta sen jälkeen, kun se "attraction" on rakennettu niin voi kyllä alkaa osoittamaan tunteitaan avoimemmin naisen säikähtämättä.

@honor-käyttäjä on tässä tilanteessa ollut alkuun liian innokas ja mitä ilmeisemmin rakentanut alkuvaiheessa keskustelua negatiivisten asioiden tiimoilta, mitä ei koskaan pitäisi tehdä. Siitä johtuu tuo, että nainen vuodattaa työasioitaan ym. skeidaa päälle ja alitajuntaisesti luo negatiivista kuvaa häntä kohtaan. Homma oli selkeästi menossa em. asioiden takia kohti friendzonea, mutta tuo passiivisuus pelasti toistaiseksi. Odota, että naisen puolelta alkaa tulla enemmän noita tunteidenosoituksia ennenkuin siirryt itse takaisin "söpöstelylinjalle".
 
Menee meikäläisen käsityskyvyn yli,että minkätakia pitää yleensä kiusata itseään etsimällä jatkuvasti seuraa jostain tinderistä/treffipalstoilta?. Tinderkin käyttää jotain algoritmiä siinä että minkäkaisia profiileita se käyttäjälle näyttää,eli jos olet algoritmin mukaan tinderin"pohjasakkaa",niin et tule ikinä näkemään kenenkään"top-tier"käyttäjän profiilia vaikka se olisi naapurisi.Naisia maailmassa riittää kaikille halukkaille,sillä osa meistä on haluttomia pariutumaan.
 
Jos olet tinderin mielestä pohjasakkaa, ei profiilisi näytöstä top 1 % -naapurille ole mitää hyötyä kenellekään.
 
Onko muilla ongelmia kirjautua. En pääse enää kännykällä enkä netin kautta. Kaikki menee kuin pitääkin, mutta kun tulee tieto kirjautumisen onnistumisesta, päälle lävähtää "Oops! Something went wrong.... 40303"
 
Ne on varmaan ne Latvian, Englannin tai ties minkä maan leidit raportoineet sun päällekäyvästä verbaalisesta aggressiivisuudesta moderaattoreille. Eli sut on nyt blokattu leikistä pois. Ei tartte sunkaan enää raportoida tänne "uusista ulkomaan valloituksista".
 
Eiköhän syy oo tää yksi prettyjen69. Huijari alkoi tekemään mulle tindertiliä, kun annoin puhelinnumeron soittamista varten. Sitä ennen ehdotteli luottokorttitietoja vaatinutta sivua. Alkoi muka tekemään whatsapp-tiliä, mutta kyseli perään kännykkääni tullutta koodia.
 
Ihan vakavasti. Kun olen näitä viestejäsi täällä lukenut, niin kyselisin oletko koskaan harkinnut että sulla olis edunvalvoja?
 
Tämä sanonta kertoo keksijästään paljon.

Sanonnassahan ei muuta vaihtoehtoa ole kuin olla tossun alla.

Jos on niin nyhverö, etä tottelee akkaa ja joko nukkuu sohvalla tai lähtee sinne taivasalle, on kyllä aika pahasti kastroitu yksilö.
En minä keksinyt tuota sanontaa, enkä minä ole mikään nyhverö, vaan alfauros. :cigar2:
 
Parempi tossun alla kuin taivas alla. :)
Nykyajan näkökulmasta tuo sanonta voisi yhtä hyvin kuulua: "mieluummin torstai kuin joulupukki".

Ei ihmissuhteet ja kodin omistaminen/ylläpito liity välttämättä mitenkään toisiinsa. Ehkä joskus 1950-luvulla koti ja vaimo ovat kuuluneet vähän ikäänkuin samaan pakettiin. Mutta ei enää. Ilman naista pärjää ihan hyvin, eikä tarvitse taivasalla olla.
 
Tämä sanonta kertoo keksijästään paljon.

Sanonnassahan ei muuta vaihtoehtoa ole kuin olla tossun alla.

Jos on niin nyhverö, etä tottelee akkaa ja joko nukkuu sohvalla tai lähtee sinne taivasalle, on kyllä aika pahasti kastroitu yksilö.

Nimenomaan.

Tulee mieleen yksi kaveri jolle olen yrittänyt opettaa vähän asennetta naisasioissa. Hauska tyyppi mutta niin vaan katosi kokonaan heti kun vihdoin tytsyn löysi. Kiltti insinörtti jota ei saa kirveelläkään pois sieltä tossun alta, ellei nainen ole matkoilla.

Kuulostaa muuten siltä että täälläkin on runsaasti noita tossun alla lymyäviä "miehiä".
 
Jos tuntuu että on "tossun alla" kertoo se mulle epätasapainoisesta suhteesta ja huonosta keskusteluyhteydestä, jossa toisella osapuolella on jotain ongelmia itsensä kanssa.

Tämä toimii kumpaakin suuntaa, jossa esim. liiallisen mustasukkaisuuden tai huono itsetunnon tuskassa yritetään kontrolloida toista, joka estää tehokkaasti tasapainoisen suhteen muodostumista.
 
Menee meikäläisen käsityskyvyn yli,että minkätakia pitää yleensä kiusata itseään etsimällä jatkuvasti seuraa jostain tinderistä/treffipalstoilta?. Tinderkin käyttää jotain algoritmiä siinä että minkäkaisia profiileita se käyttäjälle näyttää,eli jos olet algoritmin mukaan tinderin"pohjasakkaa",niin et tule ikinä näkemään kenenkään"top-tier"käyttäjän profiilia vaikka se olisi naapurisi.Naisia maailmassa riittää kaikille halukkaille,sillä osa meistä on haluttomia pariutumaan.

Jos on Tinderin algoritmin mukaan pohjasakkaa oleva mies, niin on oikeastaan parempi, mitä nopeammin tajuaa jättää Tinderin.
 
Tämä sanonta kertoo keksijästään paljon.

Sanonnassahan ei muuta vaihtoehtoa ole kuin olla tossun alla.

Jos on niin nyhverö, etä tottelee akkaa ja joko nukkuu sohvalla tai lähtee sinne taivasalle, on kyllä aika pahasti kastroitu yksilö.
Ellei katso tuota siten että säilyttääkseen perherauhan tai oman mukavuutensa tottelee silloin kun haluaa kuitenkin pysyä yhdessä.
 
Tunsin yhden tyypin joka käytti avovaimoaan verukkeena että ei tarttenut lähteä kotoa näpräämästä mihinkään. Vähän halpamaista, ei me pakotettu kuitenkaan kaljalle.
 
Ellei katso tuota siten että säilyttääkseen perherauhan tai oman mukavuutensa tottelee silloin kun haluaa kuitenkin pysyä yhdessä.

That's my point. Jos se on aina mies, joka antaa sijaa, on silloin määritelmällisesti tossun alla. Silloin toinen osapuoli myös oppii käyttämään tuota valtaa.

Toisin sanoen, tällaisissa tilanteissa se vittumaisemmin käyttäytyvä osapuoli voittaa. Hän myös ajan kuluessa oppii ja voimistaa tuota käytösmallia.
 
Yleensä molemmat ovat toistensa tossun alla. Toki on suhteita jossa toinen määrää kaikesta, ei tuo ole niin sukupuolisidonnainen juttu vaikka sanonta viittaa enemmän mieheen. Kontrolloiva mies kun yleensä haluaa että nainen pysyy kotona.

Hyvässä suhteessa molempien tulee joustaa ja ymmärtää toista.
 
Täällä on näemmä sitten viime käyntini ollut tilanteestani vielä keskustelua, niin laitetaas vielä kerran tilannepäivitystä. Kaikki on muuttunut täysin päälaelleen ihan ensimmäisestä viestistäni. Juttuun on tullut avoimuutta, mimmi on hyvin aktiivinen laittelemaan viestejä ja aloittamaan päivän ensimmäisiä keskusteluja, nykyään nähdään jo paljon useammin (tai no, sikäli kuin se on kummankin osapuolen kolmivuorotyön myötä mahdollista), ja hän kertoo useasti ikävöivänsä. Kovista suojamuureistaan totesi, että ne on laskeutuneet, ja vaikkei pedin puolella häntä vieläkään voi erityisen aloitteelliseksi kehua, niin on touhussa kyllä kympillä mukana, kun vain itse vien sitä eteenpäin. Koko hänen lähipiirinsä tietää musta, niin kaverit kuin perhe. Muutaman näistä kavereista olen tavannutkin. Ja koska homma alkoi todella luistamaan tuossa pari, kolme viikkoa sitten, niin päätin antaa hommalle vielä mahdollisuuden: ja nykyään seurustellaan. Vielä tässä on toki työtä tehtävänä, ja onhan se parisuhde sitä kaiken aikaa muutenkin, mutta enää ei kyllä vituta tai ole lohduton olo. Oliko se sitten lopulta se kevyt passivoituminen mihin täälläkin kannustettiin, joka lopulta kelkan käänsi ympäri - ehkäpä. Jälkikäteen ajateltuna oli kuitenkin todella hyvä, etten luovuttanut homman suhteen kokonaan; vaihdoin vain hieman taktiikkaa. Ja tässä on kyllä nainen, johon voi luottaa kuin kiveen.
 
Mun Tinder deitti tää Lady johti taas oluen juontiin. Ehdin yhden juoda ennen viestiä. Nähtiin kaupungilla, käytiin ravintola Belgessä juomassa kahdet ja sitten pääsin kämpille asti. Valitteli Lady väsymystä, niin jäi korkkaamatta. Oli tosi energinen ja mukava nainen. Tarjosi vielä kotona yhdet juomat ja sitten hän meni nukkumaan ja minä kotiin. Suudelma suuhun ja loppuhalaus toivottavasti tekivät hyvän vaikutuksen.

Nyt kotona ruoan kanssa vähän olutta ennen nukkumaan menoa.
 
Täällä on näemmä sitten viime käyntini ollut tilanteestani vielä keskustelua, niin laitetaas vielä kerran tilannepäivitystä. Kaikki on muuttunut täysin päälaelleen ihan ensimmäisestä viestistäni. Juttuun on tullut avoimuutta, mimmi on hyvin aktiivinen laittelemaan viestejä ja aloittamaan päivän ensimmäisiä keskusteluja, nykyään nähdään jo paljon useammin (tai no, sikäli kuin se on kummankin osapuolen kolmivuorotyön myötä mahdollista), ja hän kertoo useasti ikävöivänsä. Kovista suojamuureistaan totesi, että ne on laskeutuneet, ja vaikkei pedin puolella häntä vieläkään voi erityisen aloitteelliseksi kehua, niin on touhussa kyllä kympillä mukana, kun vain itse vien sitä eteenpäin. Koko hänen lähipiirinsä tietää musta, niin kaverit kuin perhe. Muutaman näistä kavereista olen tavannutkin. Ja koska homma alkoi todella luistamaan tuossa pari, kolme viikkoa sitten, niin päätin antaa hommalle vielä mahdollisuuden: ja nykyään seurustellaan. Vielä tässä on toki työtä tehtävänä, ja onhan se parisuhde sitä kaiken aikaa muutenkin, mutta enää ei kyllä vituta tai ole lohduton olo. Oliko se sitten lopulta se kevyt passivoituminen mihin täälläkin kannustettiin, joka lopulta kelkan käänsi ympäri - ehkäpä. Jälkikäteen ajateltuna oli kuitenkin todella hyvä, etten luovuttanut homman suhteen kokonaan; vaihdoin vain hieman taktiikkaa. Ja tässä on kyllä nainen, johon voi luottaa kuin kiveen.
Se tärkein jäi nyt pimentoon joka varmasti kaikkia kiinnostaa

saitko bersbillyä :sblush:
 
Ei se mitään saanu. Touhu vaikuttaa edelleenkin lähinnä nahjustelulta.

ps. Eikä naisiin voi luottaa. Paitsi siihen että seilaavat aina ailahtelevien tunteidensa mukaan.
 
Kuukauden verran on tinderiä käyttänyt ja matcheja on tullut noin 30. Ainoastaan yksi on aloittanut keskustelun.

Kolme kertaa on tullut treffeillä käytyä mut ei ole yhteistä säveltä löytynyt.

Tuntuu että suurimmalla osalla naisista on menossa useampi keskustelu kun suurin osa niistä jotka edes vastaavat viesteihin (noin 50% matcheista) lopettaa keskustelun vastattuaan yhden tai kaksi kertaa.

Itse ainakin todennut sen että ehdotan kahvilla käyntiä tai vastaavaa hyvin nopeasti koska viestien perusteella ei oikein saa oikeanlaista kuvaa toisesta osapuolesta.

En ole edes mitään parisuhdetta hakemassa ellei sit oikeasti se "oikea" tule vastaan. Hauska kokemus tämä ja kunhan ei liian vakavasti tätä ota niin kyllähän tässä hetken jatkaa roikkua mut jos käy useilla treffeillä ja ei tunnu kenenkään kanssa kipinää löytyvän niin nopeasti loppuu mielenkiinto ohjelmaa kohtaan.
 
Tuntuu että suurimmalla osalla naisista on menossa useampi keskustelu kun suurin osa niistä jotka edes vastaavat viesteihin (noin 50% matcheista) lopettaa keskustelun vastattuaan yhden tai kaksi kertaa.

Itse ainakin todennut sen että ehdotan kahvilla käyntiä tai vastaavaa hyvin nopeasti koska viestien perusteella ei oikein saa oikeanlaista kuvaa toisesta osapuolesta.

Jos tulosta hakee niin kaikki mahdolliset raudat tulessa samaan aikaan ja tosiaan, mahdollisimman nopeasti kasvotusten niin saa niitä hutirautoja pois sieltä tulesta. Itse miellän homman niin, että niin monen kanssa juttua samaan aikaan kuin huvittaa mutta jos nyt vain yhtä tapailisi kerrallaan. Jos siis vakavissaan, mitä sinä et ilmeisesti ole.
 
Kun olin sinkkumies ja Tinderöin niin parhaimmalla/pahimmalla viikolla oli neljät eri treffit ja se aiheutti jo suunnattomia logistisia ongelmia kun oli pakko ennen treffejä tarkistaa että kenen kanssa nyt oli menossa ja minne ja mitä oli aiemmin chätätty. Suosittelenkin hoitamaan aina yhden keissin kerrallaan enkä multitäskäämään, siitä seuraa vain sekaannuksia. Sinänsä suosittelen kyllä tapaamaan daamit naamatusten mahdollisimman nopeasti, pitkät kirjelmöinnit hyvin harvoin johtavat mihinkään haluttuun lopputulokseen.
 
Tarkoitat varmaankin parisuhdetta mutta muuten kyllä vaikuttaa siltä että miehet tarvitsevat naista enemmän kuin nainen miestä.
Tai sitten miehen kikkeli tarvitsee enemmän naista kuin mies naista tai nainen miestä? :D

Eikös jonkun vanhan mummon leikinlasku (leikinkasku?) kuulunut, että "rakkaus" on vain pakotusta miehen palleissa...

Tavallaan itse hieman allekirjoitan kaikkea tätä, eli kun testosteronitoiminta on hurjimmillaan joskus teininä ja parikymppisenä, ottaa kaikki naisjutut hirveän tunteella ja elämä on lähinnä pillun ja naisten perässä hyppimistä. Toisaalta kun ikää tulee lisää, vähenee kiinnostus seksiin ja naisiin siinä samalla. Tai sanotaanko näin, että kiinnostus vähenee tavallaan "terveelle tasolle", jolla se ei aiheuta mitään liian suuria tunnekuohuja. Naiset näkee tavallaan haisevina ja paskovina olentoina kuten miehetkin (bonuksena menstruointi ja hiivatulehdukset) ja niiden ympärillä pyörivä sädekehä rapisee sille tasolle millä sen on hyvä ollakin...

Mutta siis käytännössähän suurin osa nuorista miehistä elää "taivasalla" eli ei ainakaan yhdessä naisen kanssa. Jossei äitiä lasketa. Ehkä kaikki miehet eivät haluaisi elää "taivasalla", mutta aika hyvin tuntuu näinkin sujuvan keskimäärin.
 
Viimeksi muokattu:
Hoi,

Onko tällaista kusetusta tullut vielä vastaan?

Naisella on pari aika geneeristä kuvaa, ihan ok näköinen mutta ei noilla kuvilla varmaa kauppa jonosta tunnistaisi. Sitten juttelee niitä näitä illan, varmaan jonkun 30-40 viestiä, eli ei ole botti.

Sitten illan vikana viestinä kertoo, että aikoo poistaa apin, että tässä on mun numero.

Numero ei todellakaan tule takaisin samalle nimelle, joka on Tinderissä. Mitä tuolla kuvitellaan saavuttavan, jos tosta jonku euron lasku tulee lähettää eka viesti nii eihän tolla tuntipalkoille pääse?
 
Laita whatsappin kautta viestiä?

Kyllä mulla oli montakin ihmistä kenen tindernimi oli eri kuin todellisuudessa, kiitos sekopää exät:facepalm:
 
Itsellä tilanne, että ollaan mukavan tytön kanssa juteltu jo pari kuukautta. Ollaan tunnettu jo entuudestaan, mutta paremmin tutustuttiin sitten Tinderin kautta. Etäisyyttä on reippaasti, mutta viime vklpna ehdin käydä moikkaamassa ensimmäistä kertaa "deittinä".

Viikonloppu oli ihan hauska ja tytön kanssa on oikeasti mukavaa, mutta silti tuntuu itselle että asiat etenevät vähän turhan nopeasti. Viikonlopun päätteeksi tyttö kysyi että "mitä me ollaan" ja mongersin siihen jotain "olis kai se kiva seurustella mutta ööh onhan tässä tätä välimatkaa" tyyppistä. Nyt sitten ollaan puhuttu puhelimessa ja meininki tuntuu oikeasti aika seurustelulta. Tyttö laittaa sydämiä ja "olis niin kiva kun olisit täälä on ikävä" tyyppistä viestiä niin kuin oltaisiin oltu yhdessä vaikka kuinka kauan.

Itse en vain oikeasti tiedä mitä ajatella. Välimatkaa on useita tunteja ja minkäänlainen toisia lähemmäs muuttaminen ei onnistu ainakaan ennen kesää. Molemmilla myös paljon menoja, jolloin nähtäisiin korkeintaan kerran kuukaudessa, jos sitäkään. Aiemman kokemuksen perusteella etäsuhteet ei vaan oikein toimi..

Tyttö on kyllä luonteeltaan ja kiinnostuksen kohteiltaan hyvinkin lähellä sitä mitä olen etsinyt, mutta ihan rehellisesti ottaen pakko myöntää että ulkonäön puolesta hieman kompromissi.

Nyt sitten mietin että miten tässä kohtaa voi (tai pitäisikö edes) enää jarrutella, kun tyttö aika selkeästi aika ihastunut / rakastunut enkä haluaisi loukata tunteita.
 
Jos mulle ensimmäisen näkemisen jälkeen alkais nainen kyselemään että mitä me ollaan, sanoisin ettei mitään ja lähtisin menemään.

Teet oikeastaan mitä vain niin jonkun tunteisiin se menee, jos nyt sanot sille että vähän jarrua niin voit heittää hyvästit koko jutulle ja jos mua joku ahdistais jutussa niin olisin sanonut jo aikaa sitten että eiköhän tämä ollut tässä.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Sen vinkin voin antaa kaikille mitä opin edellisestä pitkästä suhteesta ja mitä en itse tehnyt on että kannattaa jutella alusta lähtien kaikesta.

Tuo kannattaa kertoa sille naiselle että sinä näet asian noin, hän suurella todennäköisyydellä ymmärtää asian. Kukaan ei osaa ajatuksia lukea ja varsinkin alussa kun uuden ihmisen tapaa niin voi jompikumpi hyvinkin innostuneesti lähteä siihen.

Itse olen jokaiselle jonka kanssa tinderissä jutellut, kertonut hyvin avoimesti näkemykseni elämän "suuriin" kysymyksiin kuten etten halua lapsia enkä tule enää koskaan menemään naimisiin.

Monet varmasti suoraan puhuminen ja avoimuus karkottaa pois mut parempi se karsinta on heti tehdä kuin odottaa pari vuotta ja sit todeta että ei tästä taida mitään tulla.
 
Nyt sitten mietin että miten tässä kohtaa voi (tai pitäisikö edes) enää jarrutella, kun tyttö aika selkeästi aika ihastunut / rakastunut enkä haluaisi loukata tunteita.
Ei kai tuossa muuta kuin että ensin mietit mitä itse olet mieltä. Sitten otat puheeksi ja sanot rehellisesti mitä mieltä olet. Ehkä lopputulos ei ole haluamasi tai tyttö loukkaantuu, mutta pahempi se vatvominen on ja sillä pidemmän päälle asioista vaan tulee vaikeampia.
 
Itsellä tilanne, että ollaan mukavan tytön kanssa juteltu jo pari kuukautta. Ollaan tunnettu jo entuudestaan, mutta paremmin tutustuttiin sitten Tinderin kautta. Etäisyyttä on reippaasti, mutta viime vklpna ehdin käydä moikkaamassa ensimmäistä kertaa "deittinä".

Viikonloppu oli ihan hauska ja tytön kanssa on oikeasti mukavaa, mutta silti tuntuu itselle että asiat etenevät vähän turhan nopeasti. Viikonlopun päätteeksi tyttö kysyi että "mitä me ollaan" ja mongersin siihen jotain "olis kai se kiva seurustella mutta ööh onhan tässä tätä välimatkaa" tyyppistä. Nyt sitten ollaan puhuttu puhelimessa ja meininki tuntuu oikeasti aika seurustelulta. Tyttö laittaa sydämiä ja "olis niin kiva kun olisit täälä on ikävä" tyyppistä viestiä niin kuin oltaisiin oltu yhdessä vaikka kuinka kauan.

Itse en vain oikeasti tiedä mitä ajatella. Välimatkaa on useita tunteja ja minkäänlainen toisia lähemmäs muuttaminen ei onnistu ainakaan ennen kesää. Molemmilla myös paljon menoja, jolloin nähtäisiin korkeintaan kerran kuukaudessa, jos sitäkään. Aiemman kokemuksen perusteella etäsuhteet ei vaan oikein toimi..

Tyttö on kyllä luonteeltaan ja kiinnostuksen kohteiltaan hyvinkin lähellä sitä mitä olen etsinyt, mutta ihan rehellisesti ottaen pakko myöntää että ulkonäön puolesta hieman kompromissi.

Nyt sitten mietin että miten tässä kohtaa voi (tai pitäisikö edes) enää jarrutella, kun tyttö aika selkeästi aika ihastunut / rakastunut enkä haluaisi loukata tunteita.

Jos ei tunne vetoa niin minkäs teet. Etäisyyteen vetoaminen on ihan hyvä kaunisteltu tekosyy koska se voisi olla oikea syy vaikka muut asiat natsaisikin.
 
Itsellä tilanne, että ollaan mukavan tytön kanssa juteltu jo pari kuukautta. Ollaan tunnettu jo entuudestaan, mutta paremmin tutustuttiin sitten Tinderin kautta. Etäisyyttä on reippaasti, mutta viime vklpna ehdin käydä moikkaamassa ensimmäistä kertaa "deittinä".

Viikonloppu oli ihan hauska ja tytön kanssa on oikeasti mukavaa, mutta silti tuntuu itselle että asiat etenevät vähän turhan nopeasti. Viikonlopun päätteeksi tyttö kysyi että "mitä me ollaan" ja mongersin siihen jotain "olis kai se kiva seurustella mutta ööh onhan tässä tätä välimatkaa" tyyppistä. Nyt sitten ollaan puhuttu puhelimessa ja meininki tuntuu oikeasti aika seurustelulta. Tyttö laittaa sydämiä ja "olis niin kiva kun olisit täälä on ikävä" tyyppistä viestiä niin kuin oltaisiin oltu yhdessä vaikka kuinka kauan.

Itse en vain oikeasti tiedä mitä ajatella. Välimatkaa on useita tunteja ja minkäänlainen toisia lähemmäs muuttaminen ei onnistu ainakaan ennen kesää. Molemmilla myös paljon menoja, jolloin nähtäisiin korkeintaan kerran kuukaudessa, jos sitäkään. Aiemman kokemuksen perusteella etäsuhteet ei vaan oikein toimi..

Tyttö on kyllä luonteeltaan ja kiinnostuksen kohteiltaan hyvinkin lähellä sitä mitä olen etsinyt, mutta ihan rehellisesti ottaen pakko myöntää että ulkonäön puolesta hieman kompromissi.

Nyt sitten mietin että miten tässä kohtaa voi (tai pitäisikö edes) enää jarrutella, kun tyttö aika selkeästi aika ihastunut / rakastunut enkä haluaisi loukata tunteita.

Tuo etäisyys nyt ei ole vielä mitään. Jos hän olisi sinun mieleesi niin olisit siellä jo etkä miettisi tälläisiä joten etköhän itse jo tiedä vastauksen.
 
Tässä vähän yrittänyt tutustua nettideittaulun ihmelliseen maailmaan kun pitkästä suhteesta ero tullut.. Eli tekeekö mies tolla tinderin ilmaisversiolla mitään? Ei ilmeisesti pysty edes viestiä lähettään kun osuma on löytynyt? Muita hyviä deittailu sovelluksia kun tinder? (ilmaisia) :D
 
Ottamatta kantaa maksullisen ja ilmaisen version algoritmeihin tai muihin eroihin, niin kyllä ilmaisella pystyy viesteja laittamaan eli toimii mätsin saatua yhtälailla. Edellyttää tietysti Tinderin perusidean mukaan, että kumpikin on tykännyt toisistaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
285 004
Viestejä
4 896 965
Jäsenet
78 903
Uusin jäsen
Onsloww

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom