Nettitreffit + Tinder

Eiköhän se vastaus tuollakin selviä, että on itse passiivinen yhteydenpidossa ja kattelee uutta tinderistä. Kai se nainen kohta seuraan tyrkyttäytyy tai ihmettelee, että missä mennään jos on kiinnostunut.

...ja todennäköisesti oikeaa tulosta ei tapahdu. Nainen jahtaa hetken, kunnes on taas jahdattu, jolloin sama jatkuu. Itse en ainakaan tuollaista pelleilyä jaksaisi.

Keskustelua kehiin, nainen pois korokkeelta, ja samalla itsensäarvostus ylöspäin. Helpompaa nyt alussa kuin pidemmässä suhteessa. Joskus se keskustelun taito pitää kuitenkin oppia.

Tahto pysyä parisuhteessa pitää luoda sen päälle, että toinen on juuri sellainen kuin nyt on. Mikäli sille luo omakehitteisen luonnevaatimuksen, jonka omistamaan kuvaan sitten ihastuu, päätyy erittäin todennäköisesti pettymään. Ihmiset saattavat muuttua kyllä, mutta muutos pitää lähteä henkilöstä itsestään ja näkyä toimintana pitkällä aikavälillä, ei pelkkänä puheena ja vakuutteluna.
 
Suosittelen honor-käyttäjälle täydellistä rehellisyyttä. Jos uskallat olla täysin rehellinen sille naiselle, eli sanoa kaikki mitä ajattelet ja tunnet (myös negatiiviset asiat) johdatat naisenkin puhumaan yhtä avoimesti ja rehellisesti. Todennäköisesti nainen arvostaa tätä ja näin selviää jatkatteko yhdessä vai ette! Tää on molempien kannalta paras asia, pääsette molemmat elämässä eteenpäin, yhdessä tai erikseen.
 
Minusta tuossa on kyllä päivänselvää, ettei nainen ole kovin kiinnostunut.

Toinen mahdollisuus voi olla, johon joku täällä taisi jo viitatakin, että nainen on jossain määrin kiinnostunut, mutta hänen suhdestrategiansa on se, että hän välttelee. Eli alitajuisesti hän ei uskaltaudu kovin lähelle ja luulee siten saavansa rakkautta. Itse olen joskus havainnut omassa käytöksessäni tällaisen piirteen. Nykyään yritän toimia eri tavalla ja sanoa toiselle että kiinnostaa jos kiinnostaa tai että haluaisin olla kaveria jonkun kanssa, jos siitä on kyse. Se on aika vaikeata. Tuntuu, että olen jopa pelästyttänyt jonkun naisen sanomalla suoraan, että olen kiinnostunut paitsi ihmisenä niin fyysisellä puolella myös. Seuraavaksi otan sellaisen, joka ilahtuu minun kiinnostuksestani ja vastaa siihen.
 
Seuraavaksi otan sellaisen, joka ilahtuu minun kiinnostuksestani ja vastaa siihen.

Suosittelen lukemaan ja sisäistämään tämän! Olen pari kertaa ollut jo pitkässä suhteessa sinällään mukavien mutta jälkikäteen ajateltuna minulle väärien naisten kanssa. Nyt löysin vihdoin naisen jonka kanssa on mukavaa eikä tartte enää arpoa että haluaako se minua vai ei.
 
Tilanne on (taas?) muuttunut päälaelleen. Viimeisimmän puhelun jälkeen aloin passiivisemmaksi, ja se alkoikin tuottaa heti hedelmää. Se kertoi to-pe ikävoivänsä kovasti ja jopa kysyi onko kaikki hyvin, kun vastasin kuulemma erääseen viestiin niin lyhyesti: vaikka se ei ollut edes mitään peliä vaan mulla oli kiire töihin :D Eilisen väliyövuoroni aikana se kysyi, voisinko hakea sen yökylään tyttöjen iltansa päätteeksi. Toki hain, ja samalla tapasin sen kaksi työkaveria jotka myös heitin kotiin, joten kyllä se musta siis puhuu, eikä piilottele. Pitkät räpläykset taas perillä vaikken ollut ensin varma kehtaanko, kun hän oli kuitenkin vielä aavistuksen hiprakassa. Panemaankin olisi nyt päässyt, mutta kun se sanoi ettei ole ihan varma katuisiko sitä aamulla, niin jätin kuitenkin sitten tilaisuuden käyttämättä ja ehdotan seuraavan kerran, kun hän on täysin selvä. Eipähän aattele jälkeenpäin että hyväksikäytin häntä. Aamulla toki räplättiin taas :D Toi penetraatio on sille vielä näköjään vähän pelottava askel, mutta muuten tuli tosi yllättäen paljon vastaan, niin jatketaan nyt tilanteen kattelemista edelleen. Kuitenkin pusuja tuli poskellekin lopulta, ja itse pidän sitä tässä kontekstissa myös selkeänä edistyksenä. Ehkä joku toinen saattaisi tehdä toisin ja vaatia enemmän ja nopeammin - mutta kyllä tässä sen verran taas motivaatio nousi, että vielä en halua että juttu päättyy.
 
Hieno homma! Omaan korvaan vaan särähtää se, että kun et olekaan enää "helposti saatavilla", toinen kiinnostuu heti. Kun olet taas tulevaisuudessa enemmän aktiivi (jota ilmeisesti olet luonnostaan), niin mamma muuttuu todennäköisesti passiiviseksi.

Täällä monet puhuneet juuri tuon kemian ja luonteiden kohtaamisesta. Ja uskon siihen kyllä itsekin. En halua kuulostaa negatiiviselta, olen ehkä iän myötä muuttunut enemmän realistisemmaksi ja tiedän mitä haluan.

Toivotaan että olen väärässä ja kaikki tulee menemään putkeen!
 
Jos noin paljon tuosta naisesta välität, niin ota asiat suoraan puheeksi. Olette jo sen verran olleet yhdessä että kissan voi nostaa pöydälle. Ei tarvitse olla liian töykeä, tai uhkailla erolla.

Ehkä hänellä on joitain traumoja takana. Voit oikeasti olla hänelle tärkeä, kunhan ymmärrät häntä oikealla tavalla. On siinä riskinsä tietenkin, kuten täällä on puhuttu, että muija ei ole oikeasti niin kiinnostunut sinusta ja mitä syvemmälle sitoudut niin sitä korkeammalta putoat jos hän jättää sinut.

Olin pitkään yhdessä aivan ihanan naisen kanssa. Hän oli selvästi kiinnostunut, olimme kuin paita ja peppu. Aina toisissamme kiinni ja rakkaudentoivotuksia jaettiin. Lapsesta puhuttiin. Mitään muuta ei haluttu kuin olla kahdestaan, mikään muu ei ollut tärkeämpää. Mutta lopulta ne olivat kaikki vain peliä. Muija huorasi selkäni takana (en tiedä kuinka kauaa) ja lopulta jätti minut kuin vanhan sukan kun löytyi parempi mies.
 
Sanoisin kyllä kanssa, että kannattaa tehdä ihan omat ratkasut ja "luottaa itteensä" sillon ei jää miettimään jälkeenpäin, että miksi en luottanut itseeni.
 
Tilanne on (taas?) muuttunut päälaelleen. Viimeisimmän puhelun jälkeen aloin passiivisemmaksi, ja se alkoikin tuottaa heti hedelmää. Se kertoi to-pe ikävoivänsä kovasti ja jopa kysyi onko kaikki hyvin, kun vastasin kuulemma erääseen viestiin niin lyhyesti: vaikka se ei ollut edes mitään peliä vaan mulla oli kiire töihin :D Eilisen väliyövuoroni aikana se kysyi, voisinko hakea sen yökylään tyttöjen iltansa päätteeksi. Toki hain, ja samalla tapasin sen kaksi työkaveria jotka myös heitin kotiin, joten kyllä se musta siis puhuu, eikä piilottele. Pitkät räpläykset taas perillä vaikken ollut ensin varma kehtaanko, kun hän oli kuitenkin vielä aavistuksen hiprakassa. Panemaankin olisi nyt päässyt, mutta kun se sanoi ettei ole ihan varma katuisiko sitä aamulla, niin jätin kuitenkin sitten tilaisuuden käyttämättä ja ehdotan seuraavan kerran, kun hän on täysin selvä. Eipähän aattele jälkeenpäin että hyväksikäytin häntä. Aamulla toki räplättiin taas :D Toi penetraatio on sille vielä näköjään vähän pelottava askel, mutta muuten tuli tosi yllättäen paljon vastaan, niin jatketaan nyt tilanteen kattelemista edelleen. Kuitenkin pusuja tuli poskellekin lopulta, ja itse pidän sitä tässä kontekstissa myös selkeänä edistyksenä. Ehkä joku toinen saattaisi tehdä toisin ja vaatia enemmän ja nopeammin - mutta kyllä tässä sen verran taas motivaatio nousi, että vielä en halua että juttu päättyy.

Suosittelen myös kysymään ihan suoraan miksi kulli ei kelpaa mutta tietenkin tahdikkaammin muotoiltuna koska eihän sitä tiedä mitä vastauksena tulee. Kun kerran olette olleet yhdessä jo melko kauan niin tuskinpa tuo voisi käyttää tekosyynä enää sitä että sinua täytyy "testata" jotta et olisi hänen seurassaan vain pillun takia. Sekin kuulostaa hieman epäilyttävältä että hän pohtii katuisiko seksiä myöhemmin. En ymmärrä mitä katumista siinä muka voisi olla kun kyseessä ei ole mikään yhden yön juttu ja seksiä olette tavallaan jo harrastaneet. Onko tässä muuten kyseessä uskovainen?
 
Niin, en kyllä itsekään ole keksinyt mitä se tarkoitti sillä mahdollisella jälkeenpäin katumisella. Paras arvaus on, että se yhäkin pelkää että oisin vaan seksin perässä ja että vain esittäisin muilta osin kiinnostunutta. Sillä on tietyllä tapaa mennyt ainakin osin usko ihmissuhteisiin (äitiin käytännössä ei välejä, isän kanssa melko nimelliset, isän uus oli pitkään todellinen äitihahmo kunnes sekin hylkäsi). Joten ehkä se on sitä. Kysyn kyllä asiaa, kun tulee mahdollisuus (jos ei kelpaa seuraavalla kerralla). Eipä tuota muuten hyövää tässä vaiheessa kai arvuutella. Ei ole uskovainen.
 
Kysyn kyllä asiaa, kun tulee mahdollisuus (jos ei kelpaa seuraavalla kerralla). Eipä tuota muuten hyövää tässä vaiheessa kai arvuutella.

Pienenä huomiona vaan, että en ehkä lähtisi kyselemään juuri heti siinä tilanteessa jos kullista on taas kieltäydytty. En tiedä tarkoititko sitä edes, mutta vaikka asia olisikin akuuttina mielen päällä juuri tuossa kohtaa niin jos siihen hänellä jotain traumaa liittyy niin sekin on juuri silloin lähellä. Etkä sinäkään varmaan parhaimmillasi henkeviä keskustelemaan ole tuossa kohtaa.
 
Puolitoista vuotta tässä Tinderin kanssa ollut on-off-suhteessa. Jännä et useita samoja hemmetin hyvännäköisiä naisia siellä vaan koko tämän ajan on ollut. Luulisi, että ovat jo jonkun alfauroksen löytäneet - tai, mistäs minä kaikkien motiiveja tietämään. Tulee vaan väkisellä mieleen samojen kauniiden naisten kohdalla, että hei, miten olet vieläkin täällä. :D
 
Viimeksi muokattu:

Ei kaikki halua tinderissä pariutua. Monet hakevat sitä kautta vain seksiä.
 
Mitä enemmän sulla on valinnanvaraa, sitä vaikeampi valita, ilmeisesti ihan psykologisen tutkimuksenkin mukaan. Toisaalta jos saat jatkuvasti sitä mitä haluat niin miksi lähtisit markkinoilta?
 
Mitä enemmän sulla on valinnanvaraa, sitä vaikeampi valita, ilmeisesti ihan psykologisen tutkimuksenkin mukaan. Toisaalta jos saat jatkuvasti sitä mitä haluat niin miksi lähtisit markkinoilta?

Tämä on aivan totta. Tämän vuoksi tinder on kuin taivaan lahja tälläisille rumille ihmisille kuin minä mikä ei baarista saa iskettyä naista ja lisäksi tinder tuo tyyliin koko asuinalueen naiset kotisohvalle katsottaviksi joten valikoimakin on parempi mitä baarissa
 
Eiköhän suurin osa naisista etsi parisuhdetta. Mutta ei se ole kauniille naisillekkaan ihan niin helppoa että napsauttaa vaan sormia ja unelmien prinssi löytyy. Tai prinssejä voi löytyä, mutta ne pitäisi myös saada suostuteltua pysymään siinä suhteessa, niillä prinsseilläkin kun on niitä ottajia muitakin.

Vasta luin tälläisen kirjoituksen asiasta: Dating in 2018 - The Harsh Truth
 
Mitä tuolla Tinderissä tuli se 1,5v oltua niin 90% näistä kauniista naisista ei itsekkään tiedä mitä haluaa. Kaikki kyllä sanoo että haluavat kunnon parisuhteen mutta nainen joka on 10v ollut sinkkuna ja jatkaa sinkkuna vieläkin niin en oikein usko.

Sitten siellä on näitä kauniita naisia jotka haluaa heti muuttaa yhteen ja toisilla treffellä jo rakastaa sua, juoksin karkuun välittömästi.

Pahin on 35v lapseton nainen joka on ollut sen 5-10v sinkkuna ja nyt herännyt että ei saatana, perhe on pakko saada.

Hyvää tuossa Tinderissä on se että viikossa pystyi näkemään 10 uutta ihmistä kun ennen saman määrän näkemiseen meni kuukausia, toki tuossa on sekin huono puoli että deittailusta on tullut peliä missä haetaan aina vain parempaa ja ei osata pysähtyä ja lopettaa. Itselle se ei ollut ongelma koska aina oli ns. uusi tulossa, mutta miehelle kenellä tärppää 1-2krt/v niin voi ruveta ahdistamaan nopeasti kun tapailu loppuu ennen kuin se on edes alkanut.
 
Eiköhän suurin osa naisista etsi parisuhdetta. Mutta ei se ole kauniille naisillekkaan ihan niin helppoa että napsauttaa vaan sormia ja unelmien prinssi löytyy. Tai prinssejä voi löytyä, mutta ne pitäisi myös saada suostuteltua pysymään siinä suhteessa, niillä prinsseilläkin kun on niitä ottajia muitakin.

Vasta luin tälläisen kirjoituksen asiasta: Dating in 2018 - The Harsh Truth

Samat totuudet tuossa tulee perusteelleisemmin sanottuna. Jos ei ole naamaa, ei kannata lähteä naamakisaan. Jos on muuta, mitä vastakkainen sukupuoli arvostaa, kannattaa tuoda se selvästi esille. Ihan turha takertua siihen, että se nainen tai mies pitäisi iskeä nimenomaan jollain tietyllä "sisäisellä" jutulla, mitä ei pysty sanoiksi pukemaan vaikka äiti ehkä sanoikin niin lapsena.

Mitä pahaa siinä on, että toisessa ihastuu johonkin, mitä toinen on omalla työllään saanut aikaan (omaisuus, vaikutusvalta, vartalo). Miksi olisi jotenkin enemmän oikein ihastua johonkin, mitä hän on sattunut saamaan tai millaiseksi hän on sattunut kasvamaan? Kaikki pysyvämpi rakentuu kuitenkin erikseen sen ihastuksen päälle.
 
Mitä tuolla Tinderissä tuli se 1,5v oltua niin 90% näistä kauniista naisista ei itsekkään tiedä mitä haluaa.

Toisin sanoen, tietävät lähinnä sen, etteivät halua sinua.

He voivat hyvinkin tarkkaan tietää, mitä haluavat mutta sitä ei heille syystä tai toisesta siunaannu.
 
Toisin sanoen, tietävät lähinnä sen, etteivät halua sinua.

He voivat hyvinkin tarkkaan tietää, mitä haluavat mutta sitä ei heille syystä tai toisesta siunaannu.

Joo ei halua mua, mutta jos nätti nainen on 10v sinkkuna niin kertoo paljon naisestakin.
 
Joo ei halua mua, mutta jos nätti nainen on 10v sinkkuna niin kertoo paljon naisestakin.

No tuossa yllä linkatussa jutussa luultavasti totuus. Deittaa kovasti vakuuttavan oloisia miehiä, joista kukaan ei halua hänen kanssaan sitten kuitenkaan pitempään suhteeseen. Toinen vaihtoehto on, että tykkää seksistä ja viihtyy sinkkuna mutta noita luultavasti vähemmän. Kolmas tyypillinen on, ettei oikeastaan hae mitään, kunhan vaan on tinderissä. Näitä viimeisiä tunnen muutaman.
 
Näinhän se menee ja kuten sanoin, on Tinder kätevä kun näkee helposti ja nopeasti paljon ihmisiä, itsekkin käytin sitä hyväksi, toki osasin pysähtyä kun eräs vei jalat alta...
 
Olisi mielenkiintoista nähdä minkä näköinen kaveri tämä Luukkonen on kun tinderistä kymmenet eri treffit sait viikoittain, karisman täytyy olla avan luokkaa :D
 
Se väkivaltainen paha poika on turvallinen (alfauros ominaisuus), jos vaikka kadulla sattuu joku vaaratilanne eteen, niin kumpi sitä naista jää puolustamaan todennäköisemmin, paha poika vai kiltti poika?
Kyllä minä kilttinä poicana puolustaisin naistani parhaani mukaan mikäli sitä joku uhkais
 
  • Tykkää
Reactions: svk
Nyt tää mun rakas puolalais-englantilainen sosiaalityöntekijä itku kurkussa valitteli yksinäisyyttään. Soitan hänelle huomenna ja selvitetään asia. Kovasti kiinnostaa häntä Suomi kauniina maana, kun kuvia hänelle lähetin. Tottakai pyysin häntä vierailulle.
 
Ketään täällä ei kiinnosta tämän sun haaremisi "naisten" yksityiselämä. Sen sijaan useat varmaan miettivät oletko täällä trollaamassa vai vain vähän yksinkertainen tapaus.
 
Kyllä minä kilttinä poicana puolustaisin naistani parhaani mukaan mikäli sitä joku uhkais

Sä ootkin sitten lähempänä hyvää miestä, kuin kilttiä poikaa! Vähän vaikeaa tuoda täysin esiin mitä tarkoittaa, kun kaikki tulkitsee tietyn sanan aina vähän erilailla.
 
Kiltti on aikuisen miehen piirteenä negatiivinen. Älkää nyt helvetti sitä missään käyttäkö itseänne kuvaamaan. Lapsien soisi olevan kilttejä, ei aikuisten.
 
En halua teidan naurettava seksi ei tänään ei huomenna ei perjantaina ! niin parempi sanottu, jotta epäseksikäät ja tyhmät sedät olisi unohtanut mun profiili. ja" raamikas komea" myös sama listassa.haaa Ei ole seksin merkeissa mitään, ei ole sen" kiikarissa" jopa, jos kirjoitustyyli mulle ei käy ensiksi, muutoin mies aivan juntina on lahjana blok. Älä jopa kokeile jos et osa keskustella sivistys tavalla.
Flirt on Blokattu profiilin lukematta!
Flirt on Blokattu profiilin lukematta!
Flirt on Blokattu profiilin lukematta!
Siis kuka haluu käytää hyväksi mun aika voivat mennä..lue alempi mihin.
MIkä huja mulle tulossa biseksual tädet, kun mulla merkki että olen Hetero ?
ennen kuin kysyä Tyhmia Kysymuksia PITÄÄ vain LUKEA. kaikki on kirjoittu JO.
Sokkotreffi ei ole, salaperäiset, äläkaa huoma sen profiili.
Naimis. olevia--mikä Syy kirjoitaa (kertoa mikä olen) minulle ?
Olenkin Vieras, ei ole mikä oikeutta määrätä vieraisille mitä pitää kirjoitamaan.
Mutta voin autaa teille bloksiirtymaassa mennä opettaa Omaisia.

Listassa blokattu ei käy! Saa lähtea pois !
Ei ole mikä seksia tässä.. Panosedät on tosinauretavia. En pidä juoppoista, jotka unelmoi eroooooootiiikakaka! En kestä pyöreat papat ja sedät ja nuorempi pojat.Toivon, että semmoiset lähteävat pois etsimaan joku myyttiPuumahullu toiselle.
En ole mikä myytti "biseksual", mistä johtuu se Nauretava etsintä. Aamusta olin heterona.
Blok on pysyvästi. Saa Unohtaa sen sivu..pitää mietia ennen kirjaitumista. Lisäksi paksut turpat vaikutaa aina tyhmiltä. En oli mikä inkeri viro, vaan kanta moskovalainen ja samassa kokenut mökin turisti, jos joku hakee oleskelusossuihme juopon jälkeen - se muualla. Mun pysyvä paikka on Moskova.
En lue jopa viesteja jos profilin ikä ei käy !

Puumanmetsästäjat, tansijavt,YH. ISKÄT, "alko kädessä" ja salasankarit menekaa karhun p erseen ! Muutoin pesään metsästä siellä.
Vihaan. PITÄÄ ENSIKSI LUKEA !!! Vaikkapa pari tekstin osia Alempi !
Joskus naurataa yleispaikkalis lause " saat mitä tilaat" , no saitte jotain tilauksista ?
Mununkin tilaus LUE ( vihdoin) IHANNEKUMPANI! sitten saa mietia ja ehkä kirjoitaa. Ja ilman kuva yleispaikkalla en käsittele, se tarkoitaa setä varattu. Älä kerro mulle satuja Työsta.(vaikka jos yritäjä huijari olisi toinen syy olla piilossa jopa treffisivulla.Bugagaa.no taaskin Miksi mulle Huijari. BLOK kaikille kuvatomille..äläka pyoritele jalan keskellä !!!

Tiedän mun kropasta..näytäkaa Oma.....vyötaro kaks metrinen ja läski kaikialla Lihaksia asemesta.
Läskille just läskinainen. Se on teidan "tilaus".

Vihdoin feikit loppuun.
Mulla tasaarvoinen kenttä, jos on nähnyt jotain, entä itse piilosalassa saat blok. Se on kultamedaljonki "sankarille".
S.setä aina odotaa, että Joku juoksee perässä ja Pyydä Kuvansa..saa ajatella että se poptähti.

FLIRT BLOKATTU !
Kuvaton tai kuvan kanssa olisi samantekevä !
Jos flirt paras aloitus - blok paras vastaus.
"Tasavalta".

Kaikki kuvattomat feikit salassa - poistettu lopuksi.
Sen viestit ja ajatukset mitätömmia.
Real (kuva, täynnä profiili, omat toiveet esille) vain tervetullut tänne !
Salaperäisille idiotille kuuma tervehdys. Mulla ei lisävoimaa huomaa harmafeikeja, kun on värikäitä realnäköisina.
Olen visual.persoona.
Kaikki info(tiedot) silmijen kautta parempi toimii mun kohtaan. Kuin plapla ilman Todistusta.

Seksinälköiset sedät ovat Ikäviä. .,vihata ja Ärsyttää teidan nauretavia ongelmia, mitä luulette häirikko kiihotaa, voin tarjota Potkia säälistä.

SirkuS Vaan..vielä kerta kuvaton flirt blokattu ! Hae sama Harmaa Naista.
Jos joku profiili ei käy on blokattu Pysyvästi.
Se merkki, että pakko etsiä jotain muita.
Mun intuitio ei petä.

Ilman kuvaa en keskustele!......!........! ! !. Piste. Ehdotomasti.
Jos ei saa näytää sitä..syy työ..kuten aina. Ei ole yhteis.tekemistä mitään.
Voitte jatkaa oma sala"työ" rauhassa.
Mun mielestä keskustelu ilman kuvaa" hyväksi käyttö" ja miks pitää lisätä s.listaa kun ei ole aloitusta Tutustua.
EpäRehellisetSedätSalaTöissa.

Jotka ei voi laitaa kuvaansa tässä..sillä on vaikea elämä piilossa..joku innostui kiusata ...kaikki juoksevat teidan perässä...olet varattu..pankki etsi sinua Yms...aha aha....ymmärrän, mielipotilas ja siksi
Lääkari odotaa seuravalla sivustolla.

Tyhjä kuvaton profil BLOK heti.se feik
ja idiot nimimerkkit blok.
Kuvaton profiil eiko parempi kirjoitamaan ajatuksia sama kuvattommille ? Olette yhdessä"peitonalla".
nimimerkkit kivamies komeamies superpupermies komestusdomestosmies ..
ja kaikki Piilossa . en usko

STATUS olen aivan pihalla.

LUE otsikko "ihannekumppani"
tässä
ei ole pyöreä .. jalkapallo loppuunkin
ei ole "lapset asuvat kanssani"
ei ole "naimisissa parisuhtessa oleva "
vain heidan huomio pelastaa minut..kiitos vanhat valehtelijat mutta Ilman teitä onParempi Olo)
ei ole papat
ei ole YH iskät . se aina köyhät ja kaikki resursit lapsille
Ei ole lapselliset vanhat sedät
Ei ole vonkaajat.
Huomakaa jo ÄLÄ varasta mun aika !
kun pidän oma sanoja, siksi en vasta semmoisille.

"vaikka ihan kaikkea en ymmärtänyt..." , Iltasanomat jossain muualla.

Kaikki Asiatommat profiilit suoslistassa ovat blok !! saa Poistua !
PIILOSSA oleva, ensiksi pitäis varmistaa, että olet "tervetullut".

Tungettelevaseksivihje tai s vihjenimimerkit ovat blokattu lukematta heti.
Voitte kokeilla ..ette saa Mitään. Nolla.

Haen vain tutustuminen. Kuka ei osaa se tehdä on mitätön ja muille asioille..tutkittu on. ja kuka ei osaa tehdä lahjat myös mitätön
Torttu aina parempi kuin voileipä

Flirt on blokattu...jos on tarkoitus Tositutustuminen pitää kirjotaa enemmän . Jos tarkoitus että lukisin teidan profiil silloin joo pitää flirtaila ilman mitään odotomassa että tapahtuu joku ihme . Se ihme nimetään suuri blok
Kuvattomat, teidan suuri seikkailu seuravalla sivulla ..kuvaton ja kuvaton on just ihmeSeikkailu kun on joku salaisuus odotaa harmaaruudun takana.

KUVATOMMAT seikkailuhakijat. millä kielellä vielä kirjoitaa Eten halua seikkailua Etenkin Salaagentijen kanssa..joka tekee kaikki vain piilossa varmaan ja nus....se tekee peiton alla musta lasissa ja pimeassa jota nais ei huoma mitään.

Loppu.

Ajatukset Sama !! Muutamia kerta just Tyhmälle..voi olla tulee perille
Tämä vaikuttaa aika lupaavalle :think: On tosin venäläinen ja vähän turhan vanhan mulle.
 
Hieno homma! Omaan korvaan vaan särähtää se, että kun et olekaan enää "helposti saatavilla", toinen kiinnostuu heti. Kun olet taas tulevaisuudessa enemmän aktiivi (jota ilmeisesti olet luonnostaan), niin mamma muuttuu todennäköisesti passiiviseksi.

Tuo on täysin luonnollista käyttäytymistä naisille, ei mitään ihmeellistä.

Honor-sankarilla ihan liikaa tunteet pelissä, tämä mahdollistaa naiselle pelaamisen ja arpomisen. Jäitä hattuun ja määrätietoisuutta peliin niin epävarman neidon reidet aukeaa hetkessä. Uskomatonta nahjustelua touhu ollut tähän mennessä.

Itse aikoinaan hölmönä nuorena uskoin naisen sanaa. Jos ekalla yrityksellä tuli EI, niin se oli sitten mun osalta NEXT. Mutta naisen "ei" tarkoittaakin vain että ei ihan vielä, yritä uudestaan.

Tulin tänne oikeastaan kehumaan poikien hauskoja ilmoituksia. :)

http://paskattindertyypit.tumblr.com/
 
Itse aikoinaan hölmönä nuorena uskoin naisen sanaa. Jos ekalla yrityksellä tuli EI, niin se oli sitten mun osalta NEXT. Mutta naisen "ei" tarkoittaakin vain että ei ihan vielä, yritä uudestaan.

Tää on hyvä sisäistää! Nainen seuraa tunteitaan ja tunteet muuttuu (välillä nopeastikkin) Näinollen ei muuttuu kylläksi sen tunteen mukana. Mies taas on loogisempi, niin se ei on vähän pysyvämpi sana. Tietysti pitää kunnioittaa vahvaa EI:tä, mutta jos sen ei:n takana ei ole mitään vahvaa negatiivista energiaa, niin on hyvin mahdollista että se muuttuu kylläksi.
 
Joo ja sitten jos ei hyväksy ei:tä niin on aika turha tulla ulisemaan "creep shamingistä" tai muusta paskasta. Väkisin yrittäminen on varma tie nilkkilistalle ja siitä yleensä kuulee myös lähipiiri.
 
Todellakin pitää osata lukea tilannetta. Mikään painostaminen ei ole hyvä, enemmänkin tilanteen hyväksyminen ja mahdollisesti seuraaminen vaihtuuko se ei kylläksi, vai ei.
 
Mutta naisen "ei" tarkoittaakin vain että ei ihan vielä, yritä uudestaan.

Ei tarkoittaa suurimmaksi osaksi ei. (Enkä suosittele kokeilemaan, sattuisiko se joskus tarkoittamaan jotain muuta.) Juuri ne tyypit, joka eivät ymmärrä sanaa ei, ovat aiheuttaneet sen, että osa naisista antaa pakit tylymmin kuin olisi ehkä juuri siinä tilanteessa tarpeellista.
 
Ei todellakin tarkoittaa ei sillä hetkellä ja siinä tilanteessa ja se on syytä hyväksyä. Mutta se ei saattaa olla huomenna kyllä kun sillä naisella on erilainen tunne.
 
Tosiaan tilanteen lukeminen ja sanattoman viestinnän taidot on edelleen avainasemassa tän "ei":nkin suhteen. Jos meet ihan puuntakaa iskemään jotain ja se katsoo sua lähinnä hämmentyneenä/säikähtäneenä ja toteaa nopeasti "ei" ja kääntyy pois, niin se on ei. Sitten taas joku "meidän ei pitäis..." voi olla jotain ihan muuta. Tai sitten voi olla, että teidän ei todellakaan pitäis ;)
 
Ei tarkoittaa suurimmaksi osaksi ei. (Enkä suosittele kokeilemaan, sattuisiko se joskus tarkoittamaan jotain muuta.) Juuri ne tyypit, joka eivät ymmärrä sanaa ei, ovat aiheuttaneet sen, että osa naisista antaa pakit tylymmin kuin olisi ehkä juuri siinä tilanteessa tarpeellista.

Naiset antaa pakkeja aina ja jatkuvasti, tietenkin. Huonokäytöksiset tylysti. Niitä ei kannata pitää lopullisena tuomiona. Hetken päästä voi olla ihan uusi tilanne.

Nössöt ottaa naisen sanat liian tosissaan. Kuten itse nuorena, ja oikeastaan vieläkin. Tunteellisten otusten fiilikset vaihtelee laidasta laitaan aivan omituisistakin syistä. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sanoi eräs viisas mies. Onneksi iän myötä kuulokin heikkenee. :D
 
Saattaa olla että tuo kolajallun alkuperäinen tapa on sittenkin se paras eli "Jos ekalla yrityksellä tuli EI, niin se oli sitten mun osalta NEXT". Jos se nainen on kiinnostunut niin kyllä se huutelee sit perään. Saattaa käydä jopa kuumempana kun et ollutkaan ihan helppo ja nainen luulee että sulla joku muu siellä jo jonossa.
 
Naiset antaa pakkeja aina ja jatkuvasti, tietenkin. Huonokäytöksiset tylysti. Niitä ei kannata pitää lopullisena tuomiona. Hetken päästä voi olla ihan uusi tilanne.

Nössöt ottaa naisen sanat liian tosissaan. Kuten itse nuorena, ja oikeastaan vieläkin. Tunteellisten otusten fiilikset vaihtelee laidasta laitaan aivan omituisistakin syistä. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sanoi eräs viisas mies. Onneksi iän myötä kuulokin heikkenee. :D

Vittu mitä paskaa.

Ei tarkoittaa suurimmaksi osaksi ei. (Enkä suosittele kokeilemaan, sattuisiko se joskus tarkoittamaan jotain muuta.) Juuri ne tyypit, joka eivät ymmärrä sanaa ei, ovat aiheuttaneet sen, että osa naisista antaa pakit tylymmin kuin olisi ehkä juuri siinä tilanteessa tarpeellista.

Nimenomaan näin. Omien naispuolisten kavereiden mukaan juurikin joutuvat sanomaan ei tylysti, koska muuten miehet yrittävät ja yrittävät.
 
Miten muuten seksin suhteen? Jos nainen sanoo ei niin se on varmaan ei? Mutta jos sanookin että "sori ei nyt kiinnosta"? niin taitaa kiinnostaa ehkä kohta? Jos sanoo "Joo ei!", niin voiko jättää huomiotta tuon "ei":n ja ottaa huomioon vain "Joo"-osion?

Tai jos naiset ovat kuitenkin outoja tunteikkaita olioita niin "ei":n saatuaankin voi kai jo kaivaa pippelin esiin kuitenkin?
 
Ja sitten menee olkiukkoiluksi. Voi voi...

Joo varmaan joku sosiaalisesti täydellinen puusilmä "kaivaa pippelin esiin" heti kun kuulee EI. Muut osaa käyttää myös järkeään.
 
Ja sitten menee olkiukkoiluksi. Voi voi...

Kunhan koetin sovittaa noita "oppeja" myös muihin tilanteisiin. Samasta asiasta puhuin eli siitä miten tosissaan naisten "ei":n täytyy ottaa. En nää kummempaa olkiukkoilua tässä.

...
Joo varmaan joku sosiaalisesti täydellinen puusilmä "kaivaa pippelin esiin" heti kun kuulee EI. Muut osaa käyttää myös järkeään.

Olen ilahtunut että olet tätä mieltä.
 
Eiköhän se ole kaikkien osapuolten kannalta parasta jättää asioiden ylimääräinen tulkitseminen pakkien antajalle itselleen, uskoa että se ei tarkoittaa ei:tä, ja jatkaa päiväänsä. Vänkäämisellä ja toistuvilla peräänkyselyillä ei saa mitään hyvää aikaiseksi. Kyllä sieltä sitten perään ilmoitetaan jos mieli muuttuu.
 
Jep, kohtelias "Ok, ilmoittele jos tilanne muuttuu" saattaa muutoinkin toimia parhaiten. Naiset eivät yleisesti arvosta roikkuja ja ruikuttaja -miehiä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 955
Viestejä
4 895 574
Jäsenet
78 900
Uusin jäsen
tuaeimeo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom