Nettitreffit + Tinder

Eikä se muuttaminen sinänsä mitään "takaa", peli voi olla etelässä kovaa pohjoisen pojalle ja kyyti kylmää, onhan se sitä monelle etelän pojallekin.

Jos on rahaa niin käy hakemassa naisen Aasiasta, problem solved.
 
No suurin osa kuitenkin pariutuu jos on halukkuutta hommaan ja pelin korjaaminen siitä kohdasta, että tilanne on mahdoton koska naisia ei ole, on hyvä avaus.
 
Mites se riippuu asuinpaikkakunnasta? Netistä löytää ympäri Suomea kumppaneja. Jos ei vaivaudu niin sitten ei varmaan edes kiinnosta. Se jos oman kylän baarista ei löydy sitä sielunkumppania on vähän kuin tyhjille seinille huutelua, mutta kait tuon nyt jokainen huutelijakin tajuaa.

Muuttaminen sen takia että tsännsit nousee kuulostaa niin utopistiselta.
No aikamoinen Adonis saa olla, että sen netistä löytämänsä kaupunkilaisnaisensa saa muuttamaan luokseen Puolangalle. Eli muutto joka tapauksessa edessä.
 
Eikä se muuttaminen sinänsä mitään "takaa", peli voi olla etelässä kovaa pohjoisen pojalle ja kyyti kylmää, onhan se sitä monelle etelän pojallekin.

Jos on rahaa niin käy hakemassa naisen Aasiasta, problem solved.

Eli kun ei Puolangalta löydy, niin täytyy hakea Aasiasta asti? Huoh. Mikä takaa, että se thainainen (esimerkiksi) viihtyy ja työllistyy siellä pikkupaikkakunnalla? Tietysti jos homma ei toimi, niin kansalaisuuden (tai oleskeluluvan) saatuaan nainen voi pakata kimpsunsa ja muuttaa Helsinkiin :kahvi:
 
Kun täällä on miesten muuttamisesta maalta kaupunkeihin puhuttu, niin onko vielä puhuttu hesalaisten naisten muuttamisesta maalle, kun siellä on niitä enemmän kuin miehiä? HS: Joka toisessa kunnassa on pulaa naisista, mutta Helsingissä on pulaa nuorista miehistä Vai eikö se toimi näin päin?
Naiset eivät ole valittaneet puutetta niinkään. Joskus kyllä että kriteereitä täyttäviä ei löydy ja ovat ennemmin yksin. Se on ihan pätevä syy olla sinkku, oli mies tai nainen. Inceleitä ei tapaa naisissa.
 
No suurin osa kuitenkin pariutuu jos on halukkuutta hommaan ja pelin korjaaminen siitä kohdasta, että tilanne on mahdoton koska naisia ei ole, on hyvä avaus.
Tuskin on syrjäseutujen aikamiespojille mikään "uutinen", että ihmisten ilmoille muuttamalla saattaa käydä parempi flaksi. Kyllähän ne sen tietää, tuskin sun tarvitsee sitä erikseen kertoa...

Sitä paitsi Suomihan kaupungistuu koko ajan yhä lisää eli koko ajanhan sieltä maalta muutetaankin kaupunkeihin.

Mutta toinen juttu on, että miten määritellään "pariutuminen"? Pätkäsuhteitahan ihmissuhteet nykyään pääasiassa on, eli jos on haaveissa joku vuosikymmenten pituinen suhde, niin se on yhä epätodennäköisempää. Suurin osa miehistä kyllä saa naista, mutta saanti voi olla satunnaista ja se voi olla melkoista pelaamista, etenkin nykyaikana koska Tinder on muuttanut ihmissuhdekuvioiden luonnetta mielestäni oleellisesti ihan parissa vuodessa.
 
Naiset eivät ole valittaneet puutetta niinkään. Joskus kyllä että kriteereitä täyttäviä ei löydy ja ovat ennemmin yksin. Se on ihan pätevä syy olla sinkku, oli mies tai nainen. Inceleitä ei tapaa naisissa.
Kyllä minusta naisetkin aika paljon valittaa asiasta. Aika tasapuolisesti kummankin sukupuolen osalta on noita juttuja että kumppania ei löydy. Tosin pieni vivahde-ero tulee siitä että jutuissa yleensä naiset on 35+ vuotiaita ja miehet nuorempia.
 
Oho. Ehkä naispuolisten sinkkujen olisi aiheellista käydä kosiomatkalla maalla. Ehkä mies suostuisi muuttamaan kun olisi riitävä syy.
 
  • Tykkää
Reactions: svk
Oho. Ehkä naispuolisten sinkkujen olisi aiheellista käydä kosiomatkalla maalla. Ehkä mies suostuisi muuttamaan kun olisi riitävä syy.
Ei naisilla ole miehistä pulaa käytännössä missään päin Suomea. Ei naisten tarvitse "alentua" sille tasolle, että pitäisi alkaa miehiä vonkaamaan..

PK-seudullakin on miehiä enemmän kuin naisia käytännössä kaikissa nuorissa ikäluokissa. Ja jos puhutaan koko metropolialueesta niin ero sen kuin kasvaa. On erittäin harhaanjohtavaa markkinointia, että Helsingissä olisi joku miesvaje.
 
Ei naisilla ole miehistä pulaa käytännössä missään päin Suomea. Ei naisten tarvitse "alentua" sille tasolle, että pitäisi alkaa miehiä vonkaamaan..

PK-seudullakin on miehiä enemmän kuin naisia käytännössä kaikissa ikäluokissa. Ja jos puhutaan koko metropolialueesta niin ero sen kuin kasvaa. Se on erittäin harhaanjohtavaa markkinointia, että Helsingissä olisi joku miesvaje.

Puhut ilmeisesti seksin saannista, koska parisuhteet ovat sitten asia erikseen. Parisuhteeseen ei ensinnäkään yleensä ryhdytä "kenen tahansa halukkaan" kanssa, vaan pitäisi löytyä yhteistä monellakin tasolla, sopivat elämäntilanteet, tulevaisuudensuunnitelmat jne. Sitoutumishaluakin pitäisi olla.

Pk-seudun "miesvajeella" tarkoitettaneen sitä, että tietyn ikäisiä koulutettuja miehiä ei ole yhtä paljon kuin naisia.
 
Tulihan se sieltä 44v ja 10v sinkkuna, kaikki hyvin mutta akka puuttuu, ei kiinnostanut opiskelut ja halusi jäädä maalle, haaveilee tyylikkäästä naisesta mitä ei Puolangalla ole. :facepalm:

Saa olla kyllä sinkkuna lopun elämänsä

Puolanka on Suomen sinkuin kunta: Ville, 44, ei millään löydä kumppania - ”Jos joku sinkkunainen tänne eksyy, siinä on jo tappelu baarin pihalla”

Siis olisiko hänen silloin nuorena pitänyt ennalta nähdä nykyinen tilanne? Jutun mukaan silloin naisia riitti (harmillisesti vakava suhde oli päättynyt) ja ilmeisesti mieleistä työtä oli, joka on elättänyt sekä omaisuutta tuonut.

Se on totta, että voi olla hankalaa nyt siellä todella kumppania löytää. Ei se muuttaminenkaan tutusta ympäristöstä ole niin vain yksiselitteistä aina.
 
Vasta oli juttu että kunnolliset viisikymppiset miehet ovat kuumaa kamaa parisuhdemarkkinoilla, tuo 44 vuotias on lähellä sitä ikää. Koulutuksen puuttuminen ei sinänsä ole este jos on muuten hyväkäytöksinen ja kunnollinen, mutta se että haluaa pysyä Puolangalla eikä paikalliset kelpaa on jo iso este kenelle tahansa.

Edit: Tuo miehen tuskin kannattaa muuttaa, oma talo ja työ tuolla. Mutta ei kannata sulkea pois paikallisia
 
Viimeksi muokattu:
Vasta oli juttu että kunnolliset viisikymppiset miehet ovat kuumaa kamaa parisuhdemarkkinoilla, tuo 44 vuotias on lähellä sitä ikää. Koulutuksen puuttuminen ei sinänsä ole este jos on muuten hyväkäytöksinen ja kunnollinen, mutta se että haluaa pysyä Puolangalla eikä paikalliset kelpaa on jo iso este kenelle tahansa.
Noh, tässä tapauksessa kyseessä oli tyyppi, joka on päätynyt baarireissuillaan tappeluihin. ;)
 
Naiset ovat nirsouden takia sinkkuja, miehistä ei ole pulaa.
Nirsous ja se, että moni haluaa olla sinkku, elämässä on niin paljon jänniä juttuja mitä on kiva tehdä keskenään yksinään, eikä haluta panostaa suhteeseen. Ei ainakaan ennen kuin maailman paras, täydellinen mies osuu kohdalle.
 
Se jolle kelpaa oman tasoinen mies/nainen heittäköön seuraavan.
 
No hyvä, että laittaa miettimään ;)

Tää on niin moneen kertaan tallattu polku jo eikä kukaan koskaan oikein lopulta saa sanottua, että kenen nyt sitten kenellekin pitäisi kelvata. Eikä tietenkään voikaan sanoa.

Suurimpana ongelmana: Eri sukupuolet arvostavat toisissaan eri asioita. Lisäksi yksilöt arvostavat eri asioita. Ja lopulta ei ole sanottu missään, että sukupuolet mätsäisivät yksi yhteen minkään ominaisuuden suhteen niin, että asteikon päät ja yksilöt sillä asteikolla kohtaisivat tai olisivat tasaisesti jakautuneet. Lisäksi markkinat sotkee kaiken lopulta kuitenkin.
 
Nirsous ja se, että moni haluaa olla sinkku, elämässä on niin paljon jänniä juttuja mitä on kiva tehdä keskenään yksinään, eikä haluta panostaa suhteeseen. Ei ainakaan ennen kuin maailman paras, täydellinen mies osuu kohdalle.
Äskenhän tuossa oli uutinen että 80% sinkkunaisista haluaisi suhteen. Nirsoutta se silloin on jos ylitarjonnasta ei ketään löydä.
 
Äskenhän tuossa oli uutinen että 80% sinkkunaisista haluaisi suhteen. Nirsoutta se silloin on jos ylitarjonnasta ei ketään löydä.
Kyllähän ne jonkun löytää, eihän se siitä ole kiinni. 90% sinkkumiehistä haluaisi suhteen. Naiset on nirsompia kuin miehet, naisilla on enemmän valinnanvaraa, mutta silti tai siitä johtuen ei kuitenkaan kukaan kelpaa.

Ylitarjontahan voi tosiaan olla kaksiteräinen miekka ja johtaa siihen, että on entistä vaikeampi sitoutua keneenkään. Jos koko Suomessa olisi kaksi vapaata sinkkumiestä, niin nehän kelpaisi KAIKILLE naisille alta aikayksikön ja niistä tapeltaisiin. Eikä sillä ole yhtään mitään väliä millaisia ne miehet olisi.
 
... Jos koko Suomessa olisi kaksi vapaata sinkkumiestä, niin nehän kelpaisi KAIKILLE naisille alta aikayksikön ja niistä tapeltaisiin. Eikä sillä ole yhtään mitään väliä millaisia ne miehet olisi.

Nojaa, jos Suomessa olisi vain kaksi sinkkunaista, jotka olisivat jotain läskejä suohirviöitä niin pojat, käykää kiinni vaan. Mä passaan tän :D
 
Kyllähän ne jonkun löytää, eihän se siitä ole kiinni. 90% sinkkumiehistä haluaisi suhteen. Naiset on nirsompia kuin miehet, naisilla on enemmän valinnanvaraa, mutta silti tai siitä johtuen ei kuitenkaan kukaan kelpaa.

Ylitarjontahan voi tosiaan olla kaksiteräinen miekka ja johtaa siihen, että on entistä vaikeampi sitoutua keneenkään. Jos koko Suomessa olisi kaksi vapaata sinkkumiestä, niin nehän kelpaisi KAIKILLE naisille alta aikayksikön ja niistä tapeltaisiin. Eikä sillä ole yhtään mitään väliä millaisia ne miehet olisi.

Hyvistä miehistä ei todellakaan ole ylitarjontaa, koska niin moni on jo varattu ja/tai perheellinen. Tämä ainakin yli kolmekymppisen pk-seutulaisen kokemuksella. Nuorilla varmaan voi tilanne olla vielä toinen.
 
No sanotaan vaikka että, naiset haluaa miehen joka on älykkäämpi, koulutetumpi, pidempi ja joka tienaa enemmän. Siinä vaikka noita tasoja.

Olen kuullut, että naiset haluavat miehen, joka on yhtä koulutettu kuin itse. Itseään pidemmän miehen haluaminen tuskin on kohtuutonta? Luultavasti mies saa samalla itseään kevyemmän naisen, joka on itseä kauniimpi.
 
Eikös se 80% ollut se osuus sinkkunaisista, joka haluaisi parisuhteen?
Niinhän ne väittää että haluavat parisuhteen, mutta kriteerit voi olla sen verran korkeat ettei niitä monikaan mies pysty tyydyttämään.

Nyt muuten kannattaa ottaa sellainen asia huomioon, että sinkkunaisia on paljon vähemmän kuin sinkkumiehiä, joten 80% sinkkunaisten populaatiosta on aika paljon pienempi ryhmä kuin 90% miessinkkujen populaatiosta. Naisilla on "varaakin" olla nirsoja, mutta nykyaikana on niin helppo siirtyä kukasta kukkaan että aina ruoho on vähän vihreämpää aidan toisella puolella, eikä ole helppoa panostaa oikein keneenkään pitkällä tähtäimellä.
 
No sanotaan vaikka että, naiset haluaa miehen joka on älykkäämpi, koulutetumpi, pidempi ja joka tienaa enemmän. Siinä vaikka noita tasoja.

Itse löysin tinderistä pienehköltä (alle 50k asukasta) paikkakunnalta upean naisen, joka on minua koulutetumpi, tienaa enemmän, ja on muutenkin omasta mielestä reippaasti "omaa tasoani" parempi. Samaa ikäluokkaa, ei lapsia, eläintarhaa tai muutakaan ylimääräistä säätöä, todella kaunis, hyvä vartalo, huumorintajuinen ja ns. maalaisjärki päässä.

En allekirjottaisi väittämää siitä, että naiset ovat nykyään mitenkään mahdottoman vaativia tai kelpuuta ketään. Jotkut ehkä, mutta yleensä se tulee jo naisen profiilista ilmi ja kyseisen tapauksen voi ohittaa suoralta kädeltä.
 
Ei naisilla ole miehistä pulaa käytännössä missään päin Suomea. Ei naisten tarvitse "alentua" sille tasolle, että pitäisi alkaa miehiä vonkaamaan..

PK-seudullakin on miehiä enemmän kuin naisia käytännössä kaikissa nuorissa ikäluokissa. Ja jos puhutaan koko metropolialueesta niin ero sen kuin kasvaa. On erittäin harhaanjohtavaa markkinointia, että Helsingissä olisi joku miesvaje.
Mihin tämä perustuu? Tilastojen mukaan on miesvaje.
 
Se on niin perkeleen monista asioista kiinni, miten kukakin suhtautuu mihinkin. Jos oot varovainen viestittelyssä, ei hyvä. Laitoin muutamalle suoraan puhelinnumeroni. Yksi vastasi, sekin empi, mutta palataan asiaan huomenna. Katotaan mitä tulee, neiti on töissä melkein naapurissa.
 
Mihin tämä perustuu? Tilastojen mukaan on miesvaje.
Helsingin seutukunta 2017:

Miehet 18-50v: 358206
Naiset 18-50v: 353368

Lähde: Tilastokeskus

Eli miehiä on tuossa ikäluokassa 5000 kappaletta enemmän. PK-seudulla 2000 kappaletta enemmän. Ikäluokassa 18-40 on ero täsmälleen sama PK-seudulla.
 
Viimeksi muokattu:
Helsingin seutukunta 2017:

Miehet 18-50v: 358206
Naiset 18-50v: 353368

Lähde: Tilastokeskus

Eli miehiä on tuossa ikäluokassa 5000 kappaletta enemmän.

Okei, PK-seudulla naiset vievät niukan voiton, mutta pitää katsella laajoja kokonaisuuksia, ja Helsingin seutukunnassa EI OLE MIESVAJETTA. Sitä paitsi Helsingin seutukunta ei kata edes koko Uusimaata, ja mitä enemmän maaseutua otetaan yhtälöön mukaan niin sitä isommaksi käy miesylivoima.
Onpa surkea reso sun tilastossa. Pariutumisiässä olevilla on selvä vaje miehistä. Miks tästä aiheesta pitää tingata kun kuka tahansa voi asian käydä tilastokeskuksesta tarkistamassa?
 
Itse asiassa PK-seudullakin on miehiä enemmän kuin naisia noin 2000 kappaletta ikäluokassa 18-50...

Se on ihan makuasia, että millaisella skaalalla halutaan asioita tarkastella, mutta jos juuri oli lehtijutuissa puhetta, että 50-vuotiaat miehet on kuuminta hottia nettideittailussa ja että jopa 35-vuotiaat naiset niistä kilpailee, niin toihan on ihan perusteltu skaala!

Eikä se muuta asioita miksikään, vaikka otettaisiin skaalaksi 18-40v, sillä silloinkin miehiä on noin 2000 kappaletta enemmän (PK-SEUDULLA).

Jos otetaan skaalaksi vielä nuoremmat, niin sitten saattaa jossain vaiheessa naiset olla niskan päällä, mutta tämä alkaa olla aika itsepetoksellista ja tarkoitushakuista tilastotulkintaa sitten jo. Ei pariutumisessa ole mitään jyrkkiä ikäluokituksia. Kaikki pelaa samoilla markkinoilla, ei ole mitään tiukkoja rajoja näissä.

50v on perusteltu yläraja siksi, että tuota vanhemmat naiset jo aika huonosti kelpaa samanikäisille tai nuoremmille miehille. Mutta se on makuasia mihin se raja vedetään. Joka tapauksessa tilanne ei oleellisesti muutu mihinkään ellei vedetä reilusti ylöspäin (mummot mukaan) tai reilusti alaspäin (lähinnä opiskelija-ikäiset mukana). Tosin jos otetaan alle 18v teinit mukaan, niin sekin taas sitten kasvattaa miesten ylivoimaa.
 
Viimeksi muokattu:
Väestö 31.12. muuttujina Alue, Ikä, Sukupuoli, Vuosi ja Tiedot

2017 2017

Väestö 31.12. Väestö 31.12.
Helsingin seutukunta

Miehet Naiset

18
8319 7933
19 8038 8212
20 8623 8926
21 8810 9074
22 9396 9558
23 9933 10481
24 10351 11035
25 11316 11801
26 11469 12023
27 12129 12334
28 12129 12196
29 12278 12280
30 11802 11626
31 11889 11416
32 12032 11681
33 12198 11886
34 12456 12149
35 12764 11808
36 11888 11572
37 11780 11177
38 11660 11370
39 11641 10853
40 11670 11096

yht. 254571 252487

Ikäluokassa 18-30v naisilla on 3000 hengen ylivoima, mutta se on tosiaan VAIN 3000 henkeä ja suuressa kuvassa se nollautuu kun otetaan laskuihin hieman vanhempia (tai nuorempiakin!) mukaan. Suomessa suojaikäraja on 16v, ja ainakin 16-17 -vuotiaat voi yhtä hyvin ottaa laskuihin mukaan. Niissä on enemmän poikia kuin tyttöjä.
 
Viimeksi muokattu:
Itse asiassa PK-seudullakin on miehiä enemmän kuin naisia noin 2000 kappaletta ikäluokassa 18-50...

Se on ihan makuasia, että millaisella skaalalla halutaan asioita tarkastella, mutta jos juuri oli lehtijutuissa puhetta, että 50-vuotiaat miehet on kuuminta hottia nettideittailussa ja että jopa 35-vuotiaat naiset niistä kilpailee, niin toihan on ihan perusteltu skaala!

Eikä se muuta asioita miksikään, vaikka otettaisiin skaalaksi 18-40v, sillä silloinkin miehiä on noin 2000 kappaletta enemmän (PK-SEUDULLA).

Jos otetaan skaalaksi vielä nuoremmat, niin sitten saattaa jossain vaiheessa naiset olla niskan päällä, mutta tämä alkaa olla aika itsepetoksellista ja tarkoitushakuista tilastotulkintaa sitten jo. Ei pariutumisessa ole mitään jyrkkiä ikäluokituksia. Kaikki pelaa samoilla markkinoilla, ei ole mitään tiukkoja rajoja näissä.

50v on perusteltu yläraja siksi, että tuota vanhemmat naiset jo aika huonosti kelpaa samanikäisille tai nuoremmille miehille. Mutta se on makuasia mihin se raja vedetään. Joka tapauksessa tilanne ei oleellisesti muutu mihinkään ellei vedetä reilusti ylöspäin (mummot mukaan) tai reilusti alaspäin (lähinnä opiskelija-ikäiset mukana). Tosin jos otetaan alle 18v teinit mukaan, niin sekin taas sitten kasvattaa miesten ylivoimaa.

Väestö 31.12. muuttujina Alue, Ikä, Sukupuoli, Vuosi ja Tiedot

2017 2017

Väestö 31.12. Väestö 31.12.
Helsingin seutukunta

Miehet Naiset

18
8319 7933
19 8038 8212
20 8623 8926
21 8810 9074
22 9396 9558
23 9933 10481
24 10351 11035
25 11316 11801
26 11469 12023
27 12129 12334
28 12129 12196
29 12278 12280
30 11802 11626
31 11889 11416
32 12032 11681
33 12198 11886
34 12456 12149
35 12764 11808
36 11888 11572
37 11780 11177
38 11660 11370
39 11641 10853
40 11670 11096

yht. 254571 252487

Ikäluokassa 18-30v naisilla on 3000 hengen ylivoima, mutta se on tosiaan VAIN 3000 henkeä ja suuressa kuvassa se nollautuu kun otetaan laskuihin hieman vanhempia (tai nuorempiakin!) mukaan.

Luepa nyt tarkasti mistä oli puhetta. Pariutumisikäisistä ihmisistä. 35-vuotiaat naiset ja 50-vuotiaat miehet ovat tässä suhteessa auttamattomasti lian vanhoja. Mä en tiedä mikä on "Helsingin seutukunta" mut ainaki Helsingissä on nuorissa aikuisissa selvä epäsuhta. Ja tässä pitää aina muistaa nuorten miesten, naisia huonompi, sosioekonominen asema. Intit, kouluttamattomuus jne tekee keskimääräisesti nuoresta miehestä huonomman kuin keskimääräisestä nuoresta naisesta. Kaivapa tilastot vaikka 29-vuotiaista, koulutetuista, ihmisistä ja ihmettele järjetöntä epäsuhtaa :kahvi:
 
Luepa nyt tarkasti mistä oli puhetta. Pariutumisikäisistä ihmisistä. 35-vuotiaat naiset ja 50-vuotiaat miehet ovat tässä suhteessa auttamattomasti lian vanhoja. Mä en tiedä mikä on "Helsingin seutukunta" mut ainaki Helsingissä on nuorissa aikuisissa selvä epäsuhta.
Helsinki on liian tiukasti rajattu maantieteellinen alue, että olisi mitään järkeä tarkastella pelkästään sitä. Ja ihmisten ikään pätee sama. Miten niin 35- tai 50-vuotiaat eivät ole "pariutumisikäisiä"? Ne on ehkä toisella kierroksella eikä ensimmäisellä, mutta ihan samoilla markkinoilla nekin pelaa. Ei pariutumisessa ole mitään jyrkkiä ikärajoja ja luokituksia. Sitä paitsi naiset synnyttää yhä vanhempina.

Toisaalta myös 18v on liian tiukka alaikäraja vaan tähän tarkasteluun pitäisi oikeastaan ottaa myös 16-17 -vuotiaat, ja niissä on poikia enemmän kuin tyttöjä.

Mutta jos näitä tilastoja tarkastellaan objektiivisesti, niin missä se paljon puhuttu "miesvaje" oikein näkyy? Ei missään. Jos ollaan älyllisesti rehellisiä, niin ei ole mitään "miesvajetta". Päinvastoin naisvaje Helsingin seudullakin on.

Jos aletaan luokittelemaan ihmisiä ominaisuuksien kuten koulutuksen perusteella, niin sehän on sitten ihan eri asia taas.

Hyvistä miehistä kuten Brad Pitteistä on aina pula, ja jos niitä saadaan 10.000 lisää, niin sitten on pula George Clooneistä... :psmoke: Aina on pula yhä paremmista miehistä. Eihän niitä naisten näkökulmasta ole koskaan tarpeeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Helsinki on liian tiukasti rajattu maantieteellinen alue, että olisi mitään järkeä tarkastella pelkästään sitä. Ja ihmisten ikään pätee sama. Miten niin 35- tai 50-vuotiaat eivät ole "pariutumisikäisiä"? Ne on ehkä toisella kierroksella eikä ensimmäisellä, mutta ihan samoilla markkinoilla nekin pelaa. Ei pariutumisessa ole mitään jyrkkiä ikärajoja ja luokituksia. Sitä paitsi naiset synnyttää yhä vanhempina.

Toisaalta myös 18v on liian tiukka alaikäraja vaan tähän tarkasteluun pitäisi oikeastaan ottaa myös 16-17 -vuotiaat, ja niissä on poikia enemmän kuin tyttöjä.

Mutta jos näitä tilastoja tarkastellaan objektiivisesti, niin missä se paljon puhuttu "miesvaje" oikein näkyy? Ei missään. Jos ollaan älyllisesti rehellisiä, niin ei ole mitään "miesvajetta". Päinvastoin naisvaje Helsingin seudullakin on.

Jos aletaan luokittelemaan ihmisiä ominaisuuksien kuten koulutuksen perusteella, niin sehän on sitten ihan eri asia taas.
Mikä sulla tässä vänkäämisessä nyt on pointtina? Helsinki on kuule meille helsinkiläisille ihan hyvin rajattu alue. Tilastoista ja lehdistöstä voit lukea lisää tosta epäsuhdasta.

Mutta jos näitä tilastoja tarkastellaan objektiivisesti, niin missä se paljon puhuttu "miesvaje" oikein näkyy? Ei missään. Jos ollaan älyllisesti rehellisiä, niin ei ole mitään "miesvajetta". Päinvastoin naisvaje Helsingin seudullakin on.
Okei? Mä ainakin näen todella monessa paikassa. Jo ihan siinä että tunnen paljon koulutettuja sinkkunaisia jotka ei sitä tahallaan ole. Lisäks Tinderistä löytyy treffiseuraa erittäin helposti.

Jos aletaan luokittelemaan ihmisiä ominaisuuksien kuten koulutuksen perusteella, niin sehän on sitten ihan eri asia taas.
Ketjussa puhutaan treffailusta ja sun mielestä koulutus aka sosioekonominen asema on epärelevanttia? Ok.
 
Okei? Mä ainakin näen todella monessa paikassa. Jo ihan siinä että tunnen paljon koulutettuja sinkkunaisia jotka ei sitä tahallaan ole.
Tottakai Helsingissä on paljon sinkkunaisia, jotka eivät ole sitä tahallaan. Mitä sitten, mitä se todistaa. Niille sinkkunaisille löytyy mies, kun laskevat rimaa sopivasti. Ei ole mitään miesvajetta.

Korkeasti koulutetuista miehistä on toki "vaje", mutta niin on missitason naisistakin, jos tällä tavalla käydään ihmisiä arvottamaan.

Ketjussa puhutaan treffailusta ja sun mielestä koulutus aka sosioekonominen asema on epärelevanttia? Ok.
Ei ole epärelevanttia, mutta kyse on eri asioista. Jos puhutaan ihan miesten ja naisten määristä, niin älyllisesti rehellisessä tarkastelussa suurta eroa ei ole Helsingin seudulla.

Ja jos sinä tykkäät elää pelkästään omassa kuplassa Helsingin rajojen sisällä, niin muut ihmiset eivät kyllä tällaisesta kuplasta perusta vaan kulkevat sujuvasti rajojen yli.
 
Viimeksi muokattu:
Minä en ole ainakaan missään kuplassa. Palaan huomenna eli tänään asiaan naisen kanssa, joka asuu lähes 200 km:n päässä. ja Rovaniemeltä sain yhden naiskaverin laittamalla youtuben chatissa pyynnön soita mulle.
 
Eli kun ei Puolangalta löydy, niin täytyy hakea Aasiasta asti? Huoh. Mikä takaa, että se thainainen (esimerkiksi) viihtyy ja työllistyy siellä pikkupaikkakunnalla?

Ehkä he voivat perustaa yhdessä hieromon tms. :D

Luepa nyt tarkasti mistä oli puhetta. Pariutumisikäisistä ihmisistä. 35-vuotiaat naiset ja 50-vuotiaat miehet ovat tässä suhteessa auttamattomasti lian vanhoja. Mä en tiedä mikä on "Helsingin seutukunta" mut ainaki Helsingissä on nuorissa aikuisissa selvä epäsuhta. Ja tässä pitää aina muistaa nuorten miesten, naisia huonompi, sosioekonominen asema. Intit, kouluttamattomuus jne tekee keskimääräisesti nuoresta miehestä huonomman kuin keskimääräisestä nuoresta naisesta. Kaivapa tilastot vaikka 29-vuotiaista, koulutetuista, ihmisistä ja ihmettele järjetöntä epäsuhtaa :kahvi:

Ota myös huomioon että naisen koulutuksella ei ole merkitystä kuin kaikkein kouluttautuneille miehille, eli Tinder-kuninkaille. Joskus nainen voi olla miehen mielestä myös liian kouluttautunut :rolleyes:
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 891
Viestejä
4 892 791
Jäsenet
78 892
Uusin jäsen
Werkku_87

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom