Nettitreffit + Tinder

[AnnaKoo]

Tuli vastaan IS:n juttu jossa käsiteltiin Tinderin käyttöä keski-ikäisillä naisilla, eikä heilläkään näytä olevan suurempia vaikeuksia löytää sieltä seuraa. Aikalailla kuten olen arvellutkin...



Miten keski-ikäinen pärjää Tinderissä? Katja Lahti kertoo - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Aika tutun kuuloista. Ei niillä tykkäysten määrillä ole mitään merkitystä, kun miehet vetelee kaikki oikealle. Aitoja, hyviä kohtaamisia on vähän ja jos ei niiden vähäistenkään kanssa ole kaikki tähdet oikeassa asennossa, niin eihän siitä suhdetta synny. Toki joillekin Tinder ja treffailu tuntuu olevan lähinnä harrastus ja osaavat nauttia siitä, vaikkei oikein mistään mitään tulisikaan. Luultavasti ovat ekstroverttejä ja/tai tykkäävät irtoseksistä.

 

[Erkki_erikeepperi]

kaikki tähdet oikeassa asennossa, niin eihän siitä suhdetta synny.

Eli haussa on täydellinen mies. Voin kertoa salaisuuden: ei sellaista ole luultavasti olemassakaan.

 

[AnnaKoo]

Eli haussa on täydellinen mies. Voin kertoa salaisuuden: ei sellaista ole luultavasti olemassakaan.

Joo huomasin, ja poistuin Tinderistä ja koko markkinoilta. Toki meillähän on aivan eri käsitys siitä, mitä "täydellisellä miehellä" tarkoitetaan, saati onko se jokin yleispätevä ominaisuuksien kimppu vai jokaisen henkilökohtainen mielipide, mutta ei aloiteta taas sitä vääntöä.

 

[Joku_242]

Aika tutun kuuloista. Ei niillä tykkäysten määrillä ole mitään merkitystä, kun miehet vetelee kaikki oikealle. Aitoja, hyviä kohtaamisia on vähän ja jos ei niiden vähäistenkään kanssa ole kaikki tähdet oikeassa asennossa, niin eihän siitä suhdetta synny. Toki joillekin Tinder ja treffailu tuntuu olevan lähinnä harrastus ja osaavat nauttia siitä, vaikkei oikein mistään mitään tulisikaan. Luultavasti ovat ekstroverttejä ja/tai tykkäävät irtoseksistä.

Tosin sanoit kuitenkin aiemmin että sun vaatimukset oli todella korkealla, etkä oikeastaan edes niin kaivannut suhdetta, niin ehkä sun kokemusta ei voi yleistää kaikkiin. Itse ainakin sain tuosta artikkelista kuvan, että haastatellulla Tinder oli toiminut ihan hyvin.

 

[AnnaKoo]

Tosin sanoit kuitenkin aiemmin että sun vaatimukset oli todella korkealla, etkä oikeastaan edes niin kaivannut suhdetta, niin ehkä sun kokemusta ei voi yleistää kaikkiin. Itse ainakin sain tuosta artikkelista kuvan, että haastatellulla Tinder oli toiminut ihan hyvin.

Ei varmaan voikaan. Mutta eihän tälläkään Katjalla ollut mitään kestävää syntynyt 800 tykkäyksestä huolimatta, ja käsitin jutusta, että olisi kuitenkin vakavampaankin valmis jos vaan jonkun kanssa natsaisi.

Pointtini oli, että vaikka naisille Tinderin pitäisi olla se kuuluisa karkkikauppa ja se sitä tykkäyksillä mitattuna olisikin, niin kuitenkin valtaosalla jää vain luu käteen, jos siis vakavan ja kestävän suhteen haluaa eikä vain liihotella. Eikä tämä Katja ole ainakaan vielä poikkeus.

 

[Erkki_erikeepperi]

Joo huomasin, ja poistuin Tinderistä ja koko markkinoilta. Toki meillähän on aivan eri käsitys siitä, mitä "täydellisellä miehellä" tarkoitetaan, saati onko se jokin yleispätevä ominaisuuksien kimppu vai jokaisen henkilökohtainen mielipide, mutta ei aloiteta taas sitä vääntöä.

Ei varmaan voikaan. Mutta eihän tälläkään Katjalla ollut mitään kestävää syntynyt 800 tykkäyksestä huolimatta, ja käsitin jutusta, että olisi kuitenkin vakavampaankin valmis jos vaan jonkun kanssa natsaisi.

Pointtini oli, että vaikka naisille Tinderin pitäisi olla se kuuluisa karkkikauppa ja se sitä tykkäyksillä mitattuna olisikin, niin kuitenkin valtaosalla jää vain luu käteen, jos siis vakavan ja kestävän suhteen haluaa eikä vain liihotella. Eikä tämä Katja ole ainakaan vielä poikkeus.

Täydellistä "karkkikauppaa" ei keskivertonaiselle ole eikä tule, mutta nykypäivän Suomi on pariutumisen kannalta suurin piirtein paras aika ja paikka koko maailmanhistoriassa naisen kannalta.

Aina voi nipottaa ja valittaa surkeaa kohtaloaan, mutta puitteet on naisen kannalta niin hyvät kuin ne nyt voi olla.

Ja toinen asia on sitten se, että biologisessa ja historiallisessa mielessä keski-ikäiset naiset ei todellakaan ole mitään kuuminta hottia parisuhdemarkkinoilla, mutta nykyaika on nostanut näitäkin naisia jalustalle, etenkin jos on ulkonäöllisesti ihan ok. Ja jopa vaikkei olisikaan.

 

[AnnaKoo]

Täydellistä "karkkikauppaa" ei keskivertonaiselle ole eikä tule, mutta nykypäivän Suomi on pariutumisen kannalta suurin piirtein paras aika ja paikka koko maailmanhistoriassa naisen kannalta.

Aina voi nipottaa ja valittaa surkeaa kohtaloaan, mutta puitteet on naisen kannalta niin hyvät kuin ne nyt voi olla.

Ja toinen asia on sitten se, että biologisessa ja historiallisessa mielessä keski-ikäiset naiset ei todellakaan ole mitään kuuminta hottia parisuhdemarkkinoilla, mutta nykyaika on nostanut näitäkin naisia jalustalle, etenkin jos on ulkonäöllisesti ihan ok. Ja jopa vaikkei olisikaan.

Suomi on nykynaiselle jo aika hyvä paikka elää omannäköistä elämää. Itse en ainakaan valita, päinvastoin olen erityisen kiitollinen siitä, että valitsemani elämäntapa on nykyään naisillekin mahdollinen.

Naisten valinnanvapaus ja lisääntynyt itsenäisyys ja itsekunnioitus on ongelma vain joillekin miehille.

 

[Erkki_erikeepperi]

Naisten valinnanvapaus ja lisääntynyt itsenäisyys ja itsekunnioitus on ongelma vain joillekin miehille.

Onhan se ongelma kun markkinat on paskana ja keskivertomiehelle jää usein känsät käteen. Siis mitenkään kenenkään yksilön yksilöllisiin valintoihin suoraan liittymättä.

Ja sehän tässä on hauskaa, että kyllä se sitten epäsuorasti on ongelma myös naisille, tyytymättömyys ja mielenterveysongelmat lisääntyy. Ja moni herää 4-kympin kynnyksellä huomaamaan, että ai niin, olisihan niitä lapsiakin voinut tässä elämässä tehdä...

 

[Markqq]

Fakta on se, että nykyään miehen on löydettävä se intohimo ja elättävä sen pohjalta. Kehitettävä itseään monella osa-alueella. Leikkaa viihde elämästä. En tarkoita, että tarvis vuodeksi mennä munkkiluostariin meditoimaan, vaan yksinkertaisesti vähentää korkean dopamiinitason kuluttavia juttuja.

Mie oon ollut joskus antisosiaalinen syrjäytynyt läskikasa joka ei edes saanut suurinta siiderivalasta itselleen (anteeksi jo pinnallisuuteen). Nyt voin jopa sanoa että naisista on ylitarjontaa.

31v ja going stronger than ever.

 

[Markqq]

Eli haussa on täydellinen mies. Voin kertoa salaisuuden: ei sellaista ole luultavasti olemassakaan.

Mulle naisen kohdalla on tärkein se, että synkkaa/huumori/seksuaalisuus. Ei tarvi tehdä yhtään extra effortia että homma luistaa. Toki tähän päälle se että pitää itsestään huolta, ulkonäkö miellyttää omaa silmää ja on itsenäinen (omat juttunsa). Paketti valmis.

 

[Azathoth]

Itse pelasin tinderiä noin 5 vuotta sitten ensimmäisen kerran kun pitkäaikainen parisuhde oli päättynyt. Pelitaktiikkani oli swaipata oikealle kaikki ketkä miellyttivät silmää, välittämättä mitä siellä biossa luki tai ei lukenut. 9 kuukauden aikana sain noin 40 matchia joista 5 kanssa kävin treffeillä. Yhden kanssa oli vajaan kuukauden säätö, paljon yhdessä hengailua ja seksiä. Ihastuin tähän ihan kunnolla ja olisin halunnut (ainakin silloin) viedä suhdetta pidemmälle mutta yhtäkkiä nainen ghoustasi minut. Myöhemmin selvisi että ko. nainen oli koko ajan parisuhteessa toisen kanssa... Yksi nainen oli kaikin puolin ihan täydellinen. Oli kuvissa aivan jumalaisen kaunis ja livenä vielä parempi. Luonteeltaan todella mukava mutta lopulta meikäläinen ei häntä kuitenkaan kiinnostanut tarpeeksi. Kahden naisen kanssa homma ei edennyt treiffeistä pidemmälle. Molemmat olisivat kyllä halunneet enemmän mutta itseäni ei kiinnostanut. Ei oikein ulkonäkö ja luonne natsannut.

Viimeisin nainen jonka kanssa kävin noin 4 vuotta sitten tindertreffeillä oli kuin se kauan etsitty "the one". Heti alusta alkaen juttu kulki, huomasimme että meillä on paljon samoja mielenkiinnon kohteita kuten harrastukset ja elämänkatsomus sekä arvot olivat aikalailla yksi yhteen. Menin eräänä torstai-iltana hänen luokseen kahville ja kotiin palasin vasta maanantaina aamulla. Nyt noin neljä vuotta myöhemmin se sama nainen istuu tuossa vastapäätä sohvalla ja silittelee meidän yhteistä dogea. Molemmat ollaan opiskeltu meidän unelma ammatteihin, omistetaan yhdessä asunto ja haaveillaan josko sitä lähitulevaisuudessa ostaisi mökin jostain järvenrannalta.

Eli kyllä se tosirakkaus voi sieltä tinderistäkin löytyä. Tsemppiä kaikille io techin sotureille!

 

[BongisKhan]

Erittäin harvassa on naiset jotka edellyttää, tai edes toivoo miehen käyvän salilla. Toi kuntosali on miesten itsensä keksimä meemi. Olennaistahan on oikeasti se, että huolehtii itsestään. Keinoja on monia, ja jokaisen pitäisi valita just se mikä itsestä tuntuu hyvältä, eikä sitä, minkä KUVITTELEE tekevän vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen.

Niinno, sinänsä ihan totta että tietyn lihamäärän jälkeen salimakeilulla tehdään vaikutus enää lähinnä toisiin miehiin, mutta kyllähän ihan järjestään melkein kaikissa naisille suunnatuissa kyselyissä miehen seksikkäimmistä fyysistä ominaisuuksista toistuu ne samat hartiat ja käsivarret, jotka harvoin kenellekään ihan itsekseen ilmaantuvat...

 

[Dr. Who]

Itse pelasin tinderiä noin 5 vuotta sitten ensimmäisen kerran kun pitkäaikainen parisuhde oli päättynyt. Pelitaktiikkani oli swaipata oikealle kaikki ketkä miellyttivät silmää, välittämättä mitä siellä biossa luki tai ei lukenut. 9 kuukauden aikana sain noin 40 matchia joista 5 kanssa kävin treffeillä. Yhden kanssa oli vajaan kuukauden säätö, paljon yhdessä hengailua ja seksiä. Ihastuin tähän ihan kunnolla ja olisin halunnut (ainakin silloin) viedä suhdetta pidemmälle mutta yhtäkkiä nainen ghoustasi minut. Myöhemmin selvisi että ko. nainen oli koko ajan parisuhteessa toisen kanssa... Yksi nainen oli kaikin puolin ihan täydellinen. Oli kuvissa aivan jumalaisen kaunis ja livenä vielä parempi. Luonteeltaan todella mukava mutta lopulta meikäläinen ei häntä kuitenkaan kiinnostanut tarpeeksi. Kahden naisen kanssa homma ei edennyt treiffeistä pidemmälle. Molemmat olisivat kyllä halunneet enemmän mutta itseäni ei kiinnostanut. Ei oikein ulkonäkö ja luonne natsannut.

Viimeisin nainen jonka kanssa kävin noin 4 vuotta sitten tindertreffeillä oli kuin se kauan etsitty "the one". Heti alusta alkaen juttu kulki, huomasimme että meillä on paljon samoja mielenkiinnon kohteita kuten harrastukset ja elämänkatsomus sekä arvot olivat aikalailla yksi yhteen. Menin eräänä torstai-iltana hänen luokseen kahville ja kotiin palasin vasta maanantaina aamulla. Nyt noin neljä vuotta myöhemmin se sama nainen istuu tuossa vastapäätä sohvalla ja silittelee meidän yhteistä dogea. Molemmat ollaan opiskeltu meidän unelma ammatteihin, omistetaan yhdessä asunto ja haaveillaan josko sitä lähitulevaisuudessa ostaisi mökin jostain järvenrannalta.

Eli kyllä se tosirakkaus voi sieltä tinderistäkin löytyä. Tsemppiä kaikille io techin sotureille!

Parissa vuodessa itsekkin sieltä oman kumppanin löysin, tai olisi se löytynyt jo aikasemmin, mutta olen nirso ja rima on korkealla, todella korkealla.

 

[fleimeri]

Tuli vastaan IS:n juttu jossa käsiteltiin Tinderin käyttöä keski-ikäisillä naisilla, eikä heilläkään näytä olevan suurempia vaikeuksia löytää sieltä seuraa. Aikalailla kuten olen arvellutkin...

Miten keski-ikäinen pärjää Tinderissä? Katja Lahti kertoo - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Kiitti linkistä. Paljon samaa kuin omassa tilanteessa niin avautu kyllä itselle hyvin noi tädin pohdinnat, miltä tuntuu tuossa kohtaa elämää sinkuuntua ja mennä Tinderiin.

Pitkässä parisuhteessa on kuin aikakapselissa ja kun se päättyy ja kaivat itsesi sieltä kivijalasta ulos sinkkuna, niin tunnet olevasi se kolmikymppinen viidentoista vuoden takaa, vaikka tukkakin jo rupee harmaantumaan.
Pitää varmaan kaivella jostain se (keski-ikäinen) nyt-minä ennen kuin lähtee etsimään mitään vakavampaa uutta parisuhdetta.

 

[AnnaKoo]

Kiitti linkistä. Paljon samaa kuin omassa tilanteessa niin avautu kyllä itselle hyvin noi tädin pohdinnat, miltä tuntuu tuossa kohtaa elämää sinkuuntua ja mennä Tinderiin.

Pitkässä parisuhteessa on kuin aikakapselissa ja kun se päättyy ja kaivat itsesi sieltä kivijalasta ulos sinkkuna, niin tunnet olevasi se kolmikymppinen viidentoista vuoden takaa, vaikka tukkakin jo rupee harmaantumaan.
Pitää varmaan kaivella jostain se (keski-ikäinen) nyt-minä ennen kuin lähtee etsimään mitään vakavampaa uutta parisuhdetta.

Sillä on varmasti merkitystä, kuinka pitkästä suhteesta eroaa. Kuvittelisin, että jostain 20 vuoden suhteesta erotessa paitsi eroshokki, myös se tinderhuuma iskee kertaluokkaa isommin kuin sellaiselle, joka on ollut aikuisiälläkin välillä sinkku. Itseäni en tunnistanut tuosta, että olisin tinderöidessäni elänyt uudestaan jotain nuoruutta. Päinvastoin sitä on vähän liiankin tietoinen ulkonäön rapistumisesta, vaikken toisaalta jaksa siitä välittää. Iän ja elämänkokemuksen tuomat muut muutokset kompensoi ulkoisia seikkoja ja päihittääkin ne 6-0.

 

[AnnaKoo]

Parissa vuodessa itsekkin sieltä oman kumppanin löysin, tai olisi se löytynyt jo aikasemmin, mutta olen nirso ja rima on korkealla, todella korkealla.

Tässä muuten tulee hyvin esiin se, miten paljon tarvitaan aikaa ja malttia. Itse olin ihan kypsä Tinderiin jo puolessa vuodessa. Jotenkin Tinder vääristää aikaa ja luo illuusion siitä, että asiat voisi ja niiden pitäisi tapahtua jotenkin nopeutetusti vs. live-elämä. Mutta ei se mene niin, tai se vaatisi ihan hurjasti tuuria (tai tosi matalan riman).

 

[Dr. Who]

Tässä muuten tulee hyvin esiin se, miten paljon tarvitaan aikaa ja malttia. Itse olin ihan kypsä Tinderiin jo puolessa vuodessa. Jotenkin Tinder vääristää aikaa ja luo illuusion siitä, että asiat voisi ja niiden pitäisi tapahtua jotenkin nopeutetusti vs. live-elämä. Mutta ei se mene niin, tai se vaatisi ihan hurjasti tuuria (tai tosi matalan riman).

Mä olen sitä mieltä että jos elämässä oikeasti jotain tiettyä haluaa, siihen pitää nähdä aikaa ja vaivaa, sekä välttää kompromisseja.

En ole hetkeäkään katunut että näin tämän vaivan ja maltoin olla hyppäämättä ensimmäiseen mahdolliseen parisuhteeseen heti puolen vuoden jälkeen, olisin taas sinkku...

 

[AnnaKoo]

Mä olen sitä mieltä että jos elämässä oikeasti jotain tiettyä haluaa, siihen pitää nähdä aikaa ja vaivaa, sekä välttää kompromisseja.

En ole hetkeäkään katunut että näin tämän vaivan ja maltoin olla hyppäämättä ensimmäiseen mahdolliseen parisuhteeseen heti puolen vuoden jälkeen, olisin taas sinkku...

Just näin! Harva tärkeä ja iso tavoite elämässä on sellainen, että se tipahtaa taivaalta syliin tuosta vain. Usein ne vaativat kärsivällisyyttä ja panostamista. Onnellisuus ja tyytyväisyys elämään syntyy siitä, kun lopputuloksen lopulta saavuttaa, mahdollisimman vähin kompromissein. Silloin saavutusta osaa myös arvostaa.

 

[Joku_242]

Fakta on se, että nykyään miehen on löydettävä se intohimo ja elättävä sen pohjalta. Kehitettävä itseään monella osa-alueella. Leikkaa viihde elämästä. En tarkoita, että tarvis vuodeksi mennä munkkiluostariin meditoimaan, vaan yksinkertaisesti vähentää korkean dopamiinitason kuluttavia juttuja.

Mitä tarkoitat korkean dopamiinitason jutuilla? En ainakaan itse ole koskaan saanut mitään erityisempiä kicksejä viihteestä, varsinkaan jostain bulkkiviihteestä tyyliin telkkarin tosi-tv. Lukioaikaan tosin tuli pelattua aika innolla tietokoneella, mutta kyllä siihenkin kyllästyi parikymppisenä.

Toisaalta eipä mulla koskaan ole myöskään ole ollut mitään erityisen suurta intohimoa mihinkään, vaikka onkin ollut kiinnostunut monista eri asioista.

 

[Markqq]

Mitä tarkoitat korkean dopamiinitason jutuilla? En ainakaan itse ole koskaan saanut mitään erityisempiä kicksejä viihteestä, varsinkaan jostain bulkkiviihteestä tyyliin telkkarin tosi-tv. Lukioaikaan tosin tuli pelattua aika innolla tietokoneella, mutta kyllä siihenkin kyllästyi parikymppisenä.

Toisaalta eipä mulla koskaan ole myöskään ole ollut mitään erityisen suurta intohimoa mihinkään, vaikka onkin ollut kiinnostunut monista eri asioista.

Spoileri: Nyt tulee niin offtopic asiaa dopamiinista, yms, että menköön spoileriin

No siis. Tää menee täysin offtopic nyt, mutta lyhyehkäisyydessään meillä on ihmisenä baseline dopamiinitasot. Sanotaanko vaikka 100/100 pistettä päivän aikana (tähä vaikuttaa mitä olet ennen tätä päivää tehnyt ja tulee vaikuttamaan tulevan päivien aktiviteetit), mitä enemmän saat välitöntä mielihyvää (porno, videopelit, alkoholi, huumeet - nämä nyt ovat jo next levelin juttuja), mutta esim roskaruoka, sokeri, televisio, viihde, elokuvat, jne, laskee tuota sun pistemäärää eli et saa enään niin paljon mielihyvää tylsistä asiosita kuten vaikka instrumentin opettelu tai kirjan lukeminen tai opiskelu. Nää nyt on semmosia asioita jotka ovat reilassa suurimmalla osalla meistä ja niitä ei sinänsä tarvi ajatella. Mainittakoon vielä että tuota dopamiinitason leveliä voi nostaa eri aktiviteeteilla mm. kylmät suihkut.

Kuitenkin, mitä vähemmän altistat ittesi "viihteelle" niin semmonen elämän euforia "en tarvitse mitään" palaa elämään - lapsenkaltaisempi tila ja alat nauttimaan hyvin pienistäkin asioista.

Nyt edelleen muistakaa, että meen aika extreme levelille tässä jutussa eli elkää nyt poimiko sitä ettettekö nauttisi elämästä vaikka puolet teidän elämästä olisi viihdettä täynnä. Meen nyt vain teoreettiselle tasolle.

Ja nämä ovat ihan tietellisiä juttuja mm. Andrew Hubermannin podcasteis puhutaa näistä paljon.

Ja mitä toho intohimoon tulee, niin jos koko ajan harhauttaa itseään erilaisella viihteellä, se semmonen "kutsumusammatti" on helposti hukassa ja sit elämä tuntuu siltä, että jotain koko ajan puuttuu. Meikäläinen viime eron jälkeen suorastaan syöksyin mun tunnemaailmaan ja ajatuksiin et mitäs hemmettiä tässä nyt tekis - jonkintasoiseen depressioon jopa. Kitarahan sieltä kaivautui ja saan jokapäiväistä euforiaa kun treenaan tätä päivittäin.

Ja en tiiä. Mä en saa enää mielihyvää instant viihteestä - ellei se ole naisen kanssa kulutettua aikaa. Miesten kesken on enemmänkin, että kuinka rakennetaan parempaa elämää, bisnestä, jne..

Ja eihän tää elämä mitää ruusuista ole, vastoinkäymisten voittamista useinkin. Tunteita menee laidasta laitaan ja niiden kanssa diilataan aina sen mukaan.

 

[senefisti]

Omat empiiriset tutkimukseni, tässä neljällä eri vuosikymmenellä harjoitettuna, kertovat seuraavaa.

Kun on hyvällä tuulella ja on kaikinpuolin hyvä päivä, niin silloin hymyilyttää, juttu luistaa ja huumori kukkii. Tämmöisinä päivinä sitä saatto lykästääkin, jos ihan ulkosalle lähti iltaa viettämään. Känkkäränkkä päivänä ei kyllä lykästänyt.

Sitte toisekseen, kun kokee ylipäätänsä elämässään asioiden olevan hyvin ja on sillee noh.. Onnellinen, pääsääntöisesti arjessaan, niin sen seurauksena sitä kiinnittää vähän huomiota ulkoiseen olemukseensa, kämppänsä siisteyteen ja tulee sitä harrastettua ja kuntoiltuakin, koska näistä kaikista jutuista tuolloin nauttii. Ne tuottavat mielihyvää.

Toisaalta mikään yllämainitsemani ei pidä paikkaansa, koska toiset kanavoivat pahan olonsa juuri noihin asioihin, kenties jopa pakkomielteisesti, mutta en esim. minä. Kun itse voin huonosti, niin eipä vois vähempää kiinnostaa siivoilu, kuntoilu ja suihkun jälkeen peiliin katsoessa se viikon jo ollut parransänki ja harottava tukka on aina good enough. Tämmöisinä aikoina olen katsonut parhaakseni, olla etsimättä naisseuraa.

Mutta juu, tuossapa oma antini tänne, oikein pähkinänkuoressa. Olkaa hyvät ja jatkakaa toki

 

[Joku_242]

Spoileri: Nyt tulee niin offtopic asiaa dopamiinista, yms, että menköön spoileriin

No siis. Tää menee täysin offtopic nyt, mutta lyhyehkäisyydessään meillä on ihmisenä baseline dopamiinitasot. Sanotaanko vaikka 100/100 pistettä päivän aikana (tähä vaikuttaa mitä olet ennen tätä päivää tehnyt ja tulee vaikuttamaan tulevan päivien aktiviteetit), mitä enemmän saat välitöntä mielihyvää (porno, videopelit, alkoholi, huumeet - nämä nyt ovat jo next levelin juttuja), mutta esim roskaruoka, sokeri, televisio, viihde, elokuvat, jne, laskee tuota sun pistemäärää eli et saa enään niin paljon mielihyvää tylsistä asiosita kuten vaikka instrumentin opettelu tai kirjan lukeminen tai opiskelu. Nää nyt on semmosia asioita jotka ovat reilassa suurimmalla osalla meistä ja niitä ei sinänsä tarvi ajatella. Mainittakoon vielä että tuota dopamiinitason leveliä voi nostaa eri aktiviteeteilla mm. kylmät suihkut.

Kuitenkin, mitä vähemmän altistat ittesi "viihteelle" niin semmonen elämän euforia "en tarvitse mitään" palaa elämään - lapsenkaltaisempi tila ja alat nauttimaan hyvin pienistäkin asioista.

Nyt edelleen muistakaa, että meen aika extreme levelille tässä jutussa eli elkää nyt poimiko sitä ettettekö nauttisi elämästä vaikka puolet teidän elämästä olisi viihdettä täynnä. Meen nyt vain teoreettiselle tasolle.

Ja nämä ovat ihan tietellisiä juttuja mm. Andrew Hubermannin podcasteis puhutaa näistä paljon.

Ja mitä toho intohimoon tulee, niin jos koko ajan harhauttaa itseään erilaisella viihteellä, se semmonen "kutsumusammatti" on helposti hukassa ja sit elämä tuntuu siltä, että jotain koko ajan puuttuu. Meikäläinen viime eron jälkeen suorastaan syöksyin mun tunnemaailmaan ja ajatuksiin et mitäs hemmettiä tässä nyt tekis - jonkintasoiseen depressioon jopa. Kitarahan sieltä kaivautui ja saan jokapäiväistä euforiaa kun treenaan tätä päivittäin.

Ja en tiiä. Mä en saa enää mielihyvää instant viihteestä - ellei se ole naisen kanssa kulutettua aikaa. Miesten kesken on enemmänkin, että kuinka rakennetaan parempaa elämää, bisnestä, jne..

Ja eihän tää elämä mitää ruusuista ole, vastoinkäymisten voittamista useinkin. Tunteita menee laidasta laitaan ja niiden kanssa diilataan aina sen mukaan.

Kaipa toi on yksilöllistä, mutta omat kokemukset on aikalailla täysin erilaisia. Toisaalta en ole myöskään koskaan ollut kovin impulsiivinen tai tunteellinen ihminen, enkä silleen odota mitään erityisiä "kicksejä" arjesta.

 

[Make]

Tänään tuli kuukausi täyteen ensitreffeistä naisen kanssa, jonka "tapasin" Tinderissä ja jota nyt olen nähnyt muutaman kerran. Asutaan eri paikkakunnilla niin ei ihan joka päivä voi nähdä. Viestitellään kuitenkin joka päivä.

Nyt tullut itselle ekaa kertaa semmoiset fiilikset, että edetäänkö liian nopeasti. Tinderin poistin jo, koska ajattelin "katsoa tämän kortin" ja olisin sen varmaan muutenkin taas poistanut joksikin aikaa. Olen vähän semmoinen on-off Tinderin käyttäjä, jossain kohtaa se alkaa aina ärsyttämään niin että poistan koko sovelluksen Nainen myös poisti Tinderin kun huomasi että minä poistin. Nuo fiilikset tulleet ehkä siitä, että hän on osoittanut aika syviä tunteita jo näin pian. Hän ehdotti jo kolmannella näkemisellä että laitettaisiin Facebookiin parisuhdestatus (tuolla kerralla vasta oli eka yökyläily ja tapahtui ehkä kahden viikon jälkeen). En vielä silloin halunnut laittaa, ja sen jälkeen ei olla puhuttu siitä eikä olla laitettu. Ollaan puhuttu tulevaisuuden haaveista ja ajatuksista. Totta kai kannattaa mahdollisimman aikaisin käydä ainakin isommat linjat läpi eli esim. haluaako naimisiin, haluaako lapsia jne. Viime kerralla kun nähtiin ja puhuttiin naimisiin menosta (yleisesti, ei että oltaisiin jo menossa), niin nainen heitti siinä että suostuisi kosintaani vaikka heti. En tiedä vitsailiko tai ymmärsinkö väärin, mutta ei nyt ihan kuukauden jälkeen vielä. Olen kyllä sanonut että muutama vuosi pitää olla ennen kuin minä olisin valmis sitoutumaan niin että kosisin. Taidan häntä muistuttaa tästä, ja sanoa että tuo hänen "heittonsa" ehkä jopa säikäytti, että onko hän jo noin sitoutunut. Itse en koe vielä että olisi noin vahvoja tunteita herännyt.

Jatkan ihan avoimin mielin tutustumista ja näkemistä, mutta jos jossain kohtaa hän alkaa liikaa kuumotella että pitäisi syventää suhdetta ja itse en ole vielä valmis niin sitten pitää vaan rohkeasti ottaa asia esiin.

Päivitystä taas tähän. Edelleen saman naisen kanssa olen, takana nyt n. 9 kuukautta. Asutaan yhä eri paikkakunnilla, mutta nainen suunnittelee muuttoa mun paikkakunnalle myöhemmin tänä vuonna. Ei kuitenkaan samaan asuntoon eli ei olla vielä yhteen muuttamassa.

Tämä naimisiinmeno-hössötys on jatkunut, mm. hän on näyttänyt minulla häämekkoja "tällainen mulle tulee häihin". Mitä ihmettä? Ei olla kihloissa edes niin hän katselee jo häämekkoja. Hiljattain oli isompi "riita" asiaan liittyen. Haastoin nimittäin vähän tuota koko ajatusta naimisiinmenosta, niin hän sitten vähän kilahti kuinka olen luvannut hänelle että mennään joskus naimisiin ja nyt yritän muuttaa sitä Sanoin sitten, että miksi tästä edes pitää puhua näin paljon/tarkasti tässä vaiheessa, kun ei olla edes vuotta oltu. Miksi pitää suunnitella milloin ja missä häät olisivat, ketä sinne kutsutaan jne. Lupasi olla puhumatta nyt vähään aikaan mutta saa nähdä.

Muuten kyllä on ollut ihan kivaa. Tykkään erityisesti siitä, miten samanlaisia ollaan monessa asiassa. Hän antaa mun olla oma itseni ja jos mä haluan viettää omaa aikaa niin keksii itselleen jotain muuta tekemistä. Mun edellinen suhde oli semmonen että sillä naisella ei ollut oikein muita kontakteja kuin minä, niin oma aika oli siksi hyvin rajallista kun koko ajan piti olla naisen kanssa tai vaihtoehtoisesti kokea syyllisyyttä siitä, että nyt se on siellä yksin surullisena kotisohvalla. Tässä nykyisessä suhteessa ei ole onneksi sellaista tarvinnut kokea.

Mun pitää viimeistään kesän jälkeen tehdä päätös, että haluanko jatkaa. Mua hävettäisi jos annan hänen muuttaa tänne paikkakunnalle siinä luulossa että kaikki on hyvin ja sitten vasta kerronkin ajatukseni ja ehkä lopetan koko jutun. Hänellä on kuitenkin työ nykyisellä paikkakunnalla, ja täällä missä asun hänellä ei ole ketään muita tuttuja entuudestaan.

 

[sirace]

Päivitystä taas tähän. Edelleen saman naisen kanssa olen, takana nyt n. 9 kuukautta. Asutaan yhä eri paikkakunnilla, mutta nainen suunnittelee muuttoa mun paikkakunnalle myöhemmin tänä vuonna. Ei kuitenkaan samaan asuntoon eli ei olla vielä yhteen muuttamassa.

Tämä naimisiinmeno-hössötys on jatkunut, mm. hän on näyttänyt minulla häämekkoja "tällainen mulle tulee häihin". Mitä ihmettä? Ei olla kihloissa edes niin hän katselee jo häämekkoja. Hiljattain oli isompi "riita" asiaan liittyen. Haastoin nimittäin vähän tuota koko ajatusta naimisiinmenosta, niin hän sitten vähän kilahti kuinka olen luvannut hänelle että mennään joskus naimisiin ja nyt yritän muuttaa sitä Sanoin sitten, että miksi tästä edes pitää puhua näin paljon/tarkasti tässä vaiheessa, kun ei olla edes vuotta oltu. Miksi pitää suunnitella milloin ja missä häät olisivat, ketä sinne kutsutaan jne. Lupasi olla puhumatta nyt vähään aikaan mutta saa nähdä.

Muuten kyllä on ollut ihan kivaa. Tykkään erityisesti siitä, miten samanlaisia ollaan monessa asiassa. Hän antaa mun olla oma itseni ja jos mä haluan viettää omaa aikaa niin keksii itselleen jotain muuta tekemistä. Mun edellinen suhde oli semmonen että sillä naisella ei ollut oikein muita kontakteja kuin minä, niin oma aika oli siksi hyvin rajallista kun koko ajan piti olla naisen kanssa tai vaihtoehtoisesti kokea syyllisyyttä siitä, että nyt se on siellä yksin surullisena kotisohvalla. Tässä nykyisessä suhteessa ei ole onneksi sellaista tarvinnut kokea.

Mun pitää viimeistään kesän jälkeen tehdä päätös, että haluanko jatkaa. Mua hävettäisi jos annan hänen muuttaa tänne paikkakunnalle siinä luulossa että kaikki on hyvin ja sitten vasta kerronkin ajatukseni ja ehkä lopetan koko jutun. Hänellä on kuitenkin työ nykyisellä paikkakunnalla, ja täällä missä asun hänellä ei ole ketään muita tuttuja entuudestaan.

Mikä sinua ahdistaa suhteessa? Tommonenhan on löytö tänäpäivänä ja vaikea löytää parempaa, antaa tilaa omille jutuille, samanlaiset arvot, sitoutuminen ( häät)...

 

[Fact0ry]

Mikä sinua ahdistaa suhteessa? Tommonenhan on löytö tänäpäivänä ja vaikea löytää parempaa, antaa tilaa omille jutuille, samanlaiset arvot, sitoutuminen ( häät)...

Tätä samaa meinasin kysyä. Eihän tuossa kuvauksen perusteella ole muu "pielessä" kuin pieni epäsuhta siinä millä vauhdilla edetään. Vai kaiveleeko @Make tuossa nyt joku muu, minkä vuoksi nuo hääpuheetkin alkaa ahdistaa?

 

[AnnaKoo]

Päivitystä taas tähän. Edelleen saman naisen kanssa olen, takana nyt n. 9 kuukautta. Asutaan yhä eri paikkakunnilla, mutta nainen suunnittelee muuttoa mun paikkakunnalle myöhemmin tänä vuonna. Ei kuitenkaan samaan asuntoon eli ei olla vielä yhteen muuttamassa.

Tämä naimisiinmeno-hössötys on jatkunut, mm. hän on näyttänyt minulla häämekkoja "tällainen mulle tulee häihin". Mitä ihmettä? Ei olla kihloissa edes niin hän katselee jo häämekkoja. Hiljattain oli isompi "riita" asiaan liittyen. Haastoin nimittäin vähän tuota koko ajatusta naimisiinmenosta, niin hän sitten vähän kilahti kuinka olen luvannut hänelle että mennään joskus naimisiin ja nyt yritän muuttaa sitä Sanoin sitten, että miksi tästä edes pitää puhua näin paljon/tarkasti tässä vaiheessa, kun ei olla edes vuotta oltu. Miksi pitää suunnitella milloin ja missä häät olisivat, ketä sinne kutsutaan jne. Lupasi olla puhumatta nyt vähään aikaan mutta saa nähdä.

Muuten kyllä on ollut ihan kivaa. Tykkään erityisesti siitä, miten samanlaisia ollaan monessa asiassa. Hän antaa mun olla oma itseni ja jos mä haluan viettää omaa aikaa niin keksii itselleen jotain muuta tekemistä. Mun edellinen suhde oli semmonen että sillä naisella ei ollut oikein muita kontakteja kuin minä, niin oma aika oli siksi hyvin rajallista kun koko ajan piti olla naisen kanssa tai vaihtoehtoisesti kokea syyllisyyttä siitä, että nyt se on siellä yksin surullisena kotisohvalla. Tässä nykyisessä suhteessa ei ole onneksi sellaista tarvinnut kokea.

Mun pitää viimeistään kesän jälkeen tehdä päätös, että haluanko jatkaa. Mua hävettäisi jos annan hänen muuttaa tänne paikkakunnalle siinä luulossa että kaikki on hyvin ja sitten vasta kerronkin ajatukseni ja ehkä lopetan koko jutun. Hänellä on kuitenkin työ nykyisellä paikkakunnalla, ja täällä missä asun hänellä ei ole ketään muita tuttuja entuudestaan.

Onhan tuo todella nopeaa sitomista naisen puolelta, en yhtään ihmettele että ahdistaa! Enemmän ihmettelen ylläolevia ihmetteleviä kommentteja. Tuossa ajassa toista ei todellakaan tunneta vielä hyvin, etenkin kun kyse on kaukosuhteesta eli aikaa ei ilmeisesti vietetä paljoa 24/7 yhdessä, että näkisi millainen toinen todella arjessa ja asuinkumppanina olisi. Muutenkin tuollainen käytös on minusta iso red flag, siis tuo kilarointi aiheesta ja naisen tulkinta, että on jo naimisiinkin lupauduttu. Kuullostaa hyvin nuoren ja epävarman ihmisen toiminnalta. Ehkä jotain läheisriippuvuutta tms. epätasapainoisuutta havaittavissa, joka voi ennustaa todella vahvaa kontrollinhalua.

Haluan nostaa myös hattua @Make lle siitä, että tunnistaa tilanteen ja vastuunsa siitä. Ei mitenkään itsestäänselvää, vaan monesti eropäätöstä vetkutellaan liian pitkälle, kun toinen on jo liiankin sitoutunut suhteeseen ja tehnyt sen vuoksi isoja kompromisseja tms.

 

[AnnaKoo]

Ja jatkan vielä, että useinhan painostus yhteenmuutosta ja naimisiinmenosta ovat vasta ensiaskel, seuraavaksi alkaa painostus lastentekoon. Ymmärrän, jos ikää on 30+, silloin naisen onkin pakko saada melko nopea varmistus sille, että lapsiakin aletaan yrittää mahd. pian. Mutta jos ei ole tästä kyse, niin puhdasta kontrollin- ja omistuksenhaluahan tuollainen käytös on. Tunnistan siitä jossain määrin myös epävarman itseni ja ystäväni joskus 20+ vuotta sitten. Kypsän ihmisen käytöstä tuo ei ole. Etenkään, kun harva enää nykyään kokee naimisiinmenoa tarpeelliseksi. Molempien tulisi kunnioittaa toistensa toiveita näissä asioissa, ja jos ne ei kertakaikkiaan kohtaa, niin ero on parempi. Tällöin nainenkin pääsee toteuttamaan haavettaan jonkun sellaisen kanssa, joka on siihen yhtä nopeasti valmis.

 

[Lare]

Miten suhtaudutte tilanteeseen, jos tapailun alkuvaiheessa itse joutuu tekemään kaikki aloitteet esimerkiksi viestittelyyn tai tapaamisien eteen? Toinen on kyllä mukana, jos ehdotan jotain ja muuten tykkään henkilöstä. Aloitteiden puute saa vain herkästi miettimään, onko toinen aidosti kiinnostunut ja omat tunteet menee aivan vuoristorataa. Samoin mietin, muuttuuko toinen tapailun edetessä, vai joudunko jatkossakin tekemään kaiken suhteen eteen.

 

[Erkki_erikeepperi]

Miten suhtaudutte tilanteeseen, jos tapailun alkuvaiheessa itse joutuu tekemään kaikki aloitteet esimerkiksi viestittelyyn tai tapaamisien eteen? Toinen on kyllä mukana, jos ehdotan jotain ja muuten tykkään henkilöstä. Aloitteiden puute saa vain herkästi miettimään, onko toinen aidosti kiinnostunut ja omat tunteet menee aivan vuoristorataa. Samoin mietin, muuttuuko toinen tapailun edetessä, vai joudunko jatkossakin tekemään kaiken suhteen eteen.

Hyvällä tuurilla kyseessä on ns. vanhanaikainen nainen, joka antaa miehen päättää ja viedä hommaa eteenpäin.

Huonommalla tuurilla nainen ei ole ihan täysillä mukana, vaan peesailee nyt sitten paremman puutteessa. Ehkä tämä on todennäköisempää...

 

[AnnaKoo]

Miten suhtaudutte tilanteeseen, jos tapailun alkuvaiheessa itse joutuu tekemään kaikki aloitteet esimerkiksi viestittelyyn tai tapaamisien eteen? Toinen on kyllä mukana, jos ehdotan jotain ja muuten tykkään henkilöstä. Aloitteiden puute saa vain herkästi miettimään, onko toinen aidosti kiinnostunut ja omat tunteet menee aivan vuoristorataa. Samoin mietin, muuttuuko toinen tapailun edetessä, vai joudunko jatkossakin tekemään kaiken suhteen eteen.

Jos jo heti alussa tuntuu raskaalta, niin ei se siitä ainakaan keveämmäksi ajan myötä muutu. Toiset vaan ovat vähän sellaisia, noh, perässävedettäviä luonteeltaan. Joko sen kanssa diilaa tai sitten ei. Itse en diilaa, mutta olenkin se jolla oli liian kovat kriteerit.

 

[AnnaKoo]

Hyvällä tuurilla kyseessä on ns. vanhanaikainen nainen, joka antaa miehen päättää ja viedä hommaa eteenpäin.

Huonommalla tuurilla nainen ei ole ihan täysillä mukana, vaan peesailee nyt sitten paremman puutteessa. Ehkä tämä on todennäköisempää...

Nämäkin on kyllä ihan mahdollisia selityksiä. Erkin kanssa samaa mieltä, rasti seinään

 

[Make]

Ja jatkan vielä, että useinhan painostus yhteenmuutosta ja naimisiinmenosta ovat vasta ensiaskel, seuraavaksi alkaa painostus lastentekoon. Ymmärrän, jos ikää on 30+, silloin naisen onkin pakko saada melko nopea varmistus sille, että lapsiakin aletaan yrittää mahd. pian. Mutta jos ei ole tästä kyse, niin puhdasta kontrollin- ja omistuksenhaluahan tuollainen käytös on. Tunnistan siitä jossain määrin myös epävarman itseni ja ystäväni joskus 20+ vuotta sitten. Kypsän ihmisen käytöstä tuo ei ole. Etenkään, kun harva enää nykyään kokee naimisiinmenoa tarpeelliseksi. Molempien tulisi kunnioittaa toistensa toiveita näissä asioissa, ja jos ne ei kertakaikkiaan kohtaa, niin ero on parempi. Tällöin nainenkin pääsee toteuttamaan haavettaan jonkun sellaisen kanssa, joka on siihen yhtä nopeasti valmis.

Jonkinlaista itsensä vertailua muihin tai huonommuuden tunnetta tuossa taitaa olla. Nimittäin, kun jossain kohtaa otin esille siviilivihkimisen ajatuksena, niin ei käy vaan pitää olla kirkkovihkiminen. Perusteluna "sitten olen katkera, kun kaverit menee kirkossa naimisiin". Yksi perustelu, miksi pitäisi edetä niin nopeasti, on "kun ollaan jo näin vanhoja" (ja ollaan siis kumpikin vajaa 30-vuotiaita...) Ehkä tämän perustelun taustalla on se, että hänen muutamaa vuotta nuorempi sisko on tulevana kesänä menossa naimisiin. Hänellä tosin suhdetta tulevan aviomiehensä kanssa takana jo käsittääkseni n. 7 vuotta.

Itse en koe avioliittoa mitenkään tavoitteena elämässäni. En toisaalta vastustakaan sitä, mutta itselle se voisi olla tyyliin käydään vaikka 10-15 vuoden yhdessäolon jälkeen "virallistamassa" suhde maistraatissa. Eli kyllä meidän ajatus tuosta on aika eri ääripäissä.

 

[AnnaKoo]

Jonkinlaista itsensä vertailua muihin tai huonommuuden tunnetta tuossa taitaa olla. Nimittäin, kun jossain kohtaa otin esille siviilivihkimisen ajatuksena, niin ei käy vaan pitää olla kirkkovihkiminen. Perusteluna "sitten olen katkera, kun kaverit menee kirkossa naimisiin". Yksi perustelu, miksi pitäisi edetä niin nopeasti, on "kun ollaan jo näin vanhoja" (ja ollaan siis kumpikin vajaa 30-vuotiaita...) Ehkä tämän perustelun taustalla on se, että hänen muutamaa vuotta nuorempi sisko on tulevana kesänä menossa naimisiin. Hänellä tosin suhdetta tulevan aviomiehensä kanssa takana jo käsittääkseni n. 7 vuotta.

Itse en koe avioliittoa mitenkään tavoitteena elämässäni. En toisaalta vastustakaan sitä, mutta itselle se voisi olla tyyliin käydään vaikka 10-15 vuoden yhdessäolon jälkeen "virallistamassa" suhde maistraatissa. Eli kyllä meidän ajatus tuosta on aika eri ääripäissä.

Olet varmaankin kommunikoinut nämä ajatukset selvästi? Aika usein kuulee sellaista, että nainen on tulkinnut epäselvät/epävarmat vastaukset tai keskustelun lykkäysyritykset haluamallaan tavalla, eli myöntymiseksi. Vikaa on silloin sekä sysissä että sepissä, vaikka syypäiden etsiminen ei nyt olennaista olekaan. Olennaista on se, että sinun tulisi tahollasi pohtia, mitkä ovat sinulle niitä asioita, joissa voit mennä vastaan, ja missä taas haluat pitää omista haluistasi, toiveistasi, suunnitelmistasi tai rajoistasi kiinni. Kynnysmatoksi ei pidä ryhtyä, ei varsinkaan niin tärkeissä asioissa kuin yhteenmuutto ja sen ajankohta, puhumattakaan lisääntymisestä. Mitä avioliittoon tulee, niin se on lopulta juridinen muodollisuus, joskaan ei kuitenkaan ihan merkityksetönkään sellainen. Ei siihenkään pidä mielestäni kevyin perustein hypätä, sillä se tuo mukanaan myös sellaisia pikkujuttuja kuin puolison elatusvelvollisuus, ja eron sattuessa tulee sitten ositusta sun muuta tehtäväksi.

Kaiken kaikkiaan, minusta kuullostat kypsemmältä, tasapainoisemmalta ja harkitsevammalta kuin seurutelukumppanisi. Vain itse tiedät, onko hänessä ja suhteessanne niin paljon hyviä puolia, että rakkaus riittää odottelemaan, että hänkin tuosta vähän kypsyy ja hyväksymään senkin, jos niin ei tapahdukaan. Molemminpuolinen aito kunnioitus on yksi olennainen yhdessäpitävä liima. Onko teillä sitä riittävästi?

Muoks. Piti vielä tuoda sekin esiin, että mahdolliset mökötykset yms. on manipulointia, niihin ei kannata mennä mukaan. Toki pitää ottaa toisen mielipaha ja pettymys empaattisesti huomioon, mutta hyvä olisi pystyä keskustelemaan mistä ne kumpuaa. Näillä tiedoin siis kypsymättömyydestä, kun vielä vertaillaan tällaisia asioita kavereihin ja sisaruksiin. Voi olla jopa niin, että nainen on käsikirjoittanut elämäänsä valmiiksi (nuorena kihloihin, unelmahäät, talo jne.), ja etsii toiseen päärooliin sopivaa ja suostuvaista miestä. Oikeastaan se oli aika yleistäkin vielä kun itse olin 2-kymppinen, mutta luulin että tuota ei enää niin esiintyisi.

 

[mitsumies]

Jonkinlaista itsensä vertailua muihin tai huonommuuden tunnetta tuossa taitaa olla. Nimittäin, kun jossain kohtaa otin esille siviilivihkimisen ajatuksena, niin ei käy vaan pitää olla kirkkovihkiminen. Perusteluna "sitten olen katkera, kun kaverit menee kirkossa naimisiin". Yksi perustelu, miksi pitäisi edetä niin nopeasti, on "kun ollaan jo näin vanhoja" (ja ollaan siis kumpikin vajaa 30-vuotiaita...) Ehkä tämän perustelun taustalla on se, että hänen muutamaa vuotta nuorempi sisko on tulevana kesänä menossa naimisiin. Hänellä tosin suhdetta tulevan aviomiehensä kanssa takana jo käsittääkseni n. 7 vuotta.

Itse en koe avioliittoa mitenkään tavoitteena elämässäni. En toisaalta vastustakaan sitä, mutta itselle se voisi olla tyyliin käydään vaikka 10-15 vuoden yhdessäolon jälkeen "virallistamassa" suhde maistraatissa. Eli kyllä meidän ajatus tuosta on aika eri ääripäissä.

Ymmärtäisin että olisi kiire saada lapsia koska siinä on ne tietyt kylmät realiteetit ja tuossa iässä ihan oikeasti on jo kiire. Oli se sitten hätiköityä tai ei, tai jos ei sitten lopulta yhdessä olosta tulisikaan mitään. Jos lapsia haluaa niin ~30 vuotiaana ei enää ole aikaa katsella ja tunnustella vuosikausia olisiko tässä oikea kumppani loppu elämäksi.

Mikä taas tähän avioliittoon, tai oikeastaan, hääjuhlaan. Kuulostaa että se on nimenomaan ne "häät", ei siis avioliitto, josta on jokin todella outo ja lapsellinen pakkomielle. Veikkaan että vastaavia tapauksia löytyy näistä satuhää yms realityohjelmista. En haluaisi olla pessimisti, mutta en usko että jos motivaatio on nimenomaan se itse hääjuhla eikä se, huom, JUMALAN edessä vannottu vala olla toisen kanssa loppuun asti, ole välttämättä kovin vakaalla pohjalla. Muutenkin vieroksuttaa vahvasti nämä kirkkohäiden vaatijat jos eivät ihan oikeasti ole tosissaan tai ymmärrä mistä siinä on pohjimmiltaan kyse, miten iso ja valtava asia se oikeasti on, eikä ole edes jossain määrin myös uskonnollisia.

Tuo kuulostaa juurikin aika isolta erolta ihan yleisesti maailmankatsomuksessa että ehkä kannattaisi miettiä vakavaa ja samalla ehkä sitten viimeistä keskustelua asiasta. Voi olla että tässä kohtaa se eri polkujen jatkaminen ei tee läheskään niin kipeää kuin vuosi pari häiden jälkeen ja olisi reilumpaa myös morsianehdokkaalle etsiä joku samalla aaltopituudella asiasta oleva kumppanikseen. Veikkaan että hääjuhlat ja kaikki sitä edeltävä rumba olisi aika painajaismainen kokemus sinulle (ja varmasti myös morsiammellekkin joka itkee meikit mekolla kun jokin ei nyt mennytkään kuten elokuvissa)

 

[fleimeri]

Tämä naimisiinmeno-hössötys on jatkunut, mm. hän on näyttänyt minulla häämekkoja "tällainen mulle tulee häihin". Mitä ihmettä? Ei olla kihloissa edes niin hän katselee jo häämekkoja. Hiljattain oli isompi "riita" asiaan liittyen. Haastoin nimittäin vähän tuota koko ajatusta naimisiinmenosta, niin hän sitten vähän kilahti kuinka olen luvannut hänelle että mennään joskus naimisiin ja nyt yritän muuttaa sitä Sanoin sitten, että miksi tästä edes pitää puhua näin paljon/tarkasti tässä vaiheessa, kun ei olla edes vuotta oltu. Miksi pitää suunnitella milloin ja missä häät olisivat, ketä sinne kutsutaan jne. Lupasi olla puhumatta nyt vähään aikaan mutta saa nähdä.

Perusteluna "sitten olen katkera, kun kaverit menee kirkossa naimisiin". Yksi perustelu, miksi pitäisi edetä niin nopeasti, on "kun ollaan jo näin vanhoja" (ja ollaan siis kumpikin vajaa 30-vuotiaita...) Ehkä tämän perustelun taustalla on se, että hänen muutamaa vuotta nuorempi sisko on tulevana kesänä menossa naimisiin.

Hääthän hän vain haluaa. Kukapa ei haluaisi olla sen yhden päivän prinsessana.
Avioliitto nyt vaan tulee tässä häiden kylkiäisenä ja häiden jälkeen parisuhteenne jatkuu sitten entiseen maliin molempien yhteisesti toivomalla tavalla.

Elämässä pitää olla asioita, joista haaveilla, joita suunnitella.


Jos hän kuitenkin sisimmässään haluaa elää elämänsä "niin kuin pitää", ja pitää päästä aina seuraavalle levelille, että ollaan eletty "niin kuin pitää", niin sitten ei välttämättä pelkät häät riitä. Kuten muutkin ehdottivat, että seuraavaksi pitää saada kokea se ihana raskausaika.

Sitten oman lapsen...

> Synnytys​

> Kastajaiset​

> Rippijuhlat​

> Ylppärit​

> Armeija​

> Häät​

> Isovanhemmaksi tuleminen​

Ja jos et tolla kaavalla mee, et ole saman arvoinen kuin muut. Katkerana katsot 25 vuoden kuluttua kun pikkusisko ylpeänä työntää ensimmäistä lapsenlastaan rattaissa - kuin se olisi hänen oma saavutuksensa.


Että joo, kannattaa puhua äänen toiveet ja ajatukset, millaiseksi tulevan elämänkulun on ajatellut. Ja sitten annat hänelle ikimuistoisimman päivän prinsessana - just niin kuin hän haluaa (/ appiukon lompakko kestää).

 

[AnnaKoo]

Kukapa ei haluaisi olla sen yhden päivän prinsessana.

No eivät kaikki todellakaan enää nykyään halua.

 

[JaySon]

Ymmärtäisin että olisi kiire saada lapsia koska siinä on ne tietyt kylmät realiteetit ja tuossa iässä ihan oikeasti on jo kiire. Oli se sitten hätiköityä tai ei, tai jos ei sitten lopulta yhdessä olosta tulisikaan mitään. Jos lapsia haluaa niin ~30 vuotiaana ei enää ole aikaa katsella ja tunnustella vuosikausia olisiko tässä oikea kumppani loppu elämäksi.

Itsellä punaiset liput liehuisi jos joku haluaisi tehdä kanssani muksun _koska on kiire ja haluaa sellaisen_. Ei jeesus, siinä kohden on jo tietoisuuden tason oltava hämärtynyt ja siinä keskiössä olisi juurikin se lapsen saaminen, ei mikään muu. Eli tavallaan harkitsematon, osin pakkomielteinenkin toiminta saisi itseni lähinnä perääntymään asap. Etenkin jos olisi kyse ekasta muksusta, sillä asiaa kokematon ei oikeasti voi käsittää miten kaukana todellisuus muksun kanssa on niistä Vauva-lehden luomista haavekuvista. Onneks en tule avittamaan yhdenkään muksun alulle_panoa_ tähän maailmaan - treenata voin toki.

 

[AnnaKoo]

Itsellä punaiset liput liehuisi jos joku haluaisi tehdä kanssani muksun _koska on kiire ja haluaa sellaisen_. Ei jeesus, siinä kohden on jo tietoisuuden tason oltava hämärtynyt ja siinä keskiössä olisi juurikin se lapsen saaminen, ei mikään muu. Eli tavallaan harkitsematon, osin pakkomielteinenkin toiminta saisi itseni lähinnä perääntymään asap. Etenkin jos olisi kyse ekasta muksusta, sillä asiaa kokematon ei oikeasti voi käsittää miten kaukana todellisuus muksun kanssa on niistä Vauva-lehden luomista haavekuvista. Onneks en tule avittamaan yhdenkään muksun alulle_panoa_ tähän maailmaan - treenata voin toki.

Itsekin ajattelen ihan samoin, vaikka olenkin nainen (ja nyt jo lapsentekoiänkin ohittanut). Mutta vapaaehtoisesti lapsettomana sitä edustaa janan toista ääripäätä. Toisessa ääripäässä ovat he, jotka haluavat lasta enemmän kuin mitään muuta, ja sehän on varsin inhimillinen haave ja sinänsä yhtä ok. Mikä meille näyttäytyy epärationaaliselta ja pakkomielteiseltä, on heille mitä rationaalisinta toimintaa. Hehän etsivät ensisijaisesti siittäjää/synnyttäjää lapselleen, ja biologian vuoksi vieläpä mahdollisimman ripeällä aikataululla. Heille kello tikittää, minulla siinä ei ole koskaan pattereita ollutkaan. Jollekin kiirehtiminen on red flag, toiselle taas se, ettei oikein perheen perustamispuheet kiinnostele. Pääasia, että kaltaisensa löytävät toisensa.

 

[Erkki_erikeepperi]

Tutkimusten mukaan miehille on ("yllättäen") vaikeampaa löytää lapsilleen äitiä kuin päinvastoin, joten "kiirehtivällekään" naiselle ei pitäisi olla erityisen haasteellista löytää perheenperustajamiestä itselleen, mutta ne komeimmat alfa-chadit kannattaa kyllä unohtaa. Ja jos on korkeastikoulutettu nainen, niin miehen koulutustasostakin saattaa joutua tinkimään. Ja muista seikoista tarpeen mukaan.

Mutta siis syntyvyyshän laskee sellaista haipakkaa, että yhä harvempaa naista taitaa edes kiinnostaa lasten tekeminen. Ja etenkään missään järkevässä iässä. Ilmankos sitten monella alkaa tulla kiire joskus keski-iän kynnyksellä tai keski-iässä...

On jotenkin hieman surullista ja säälittävää, kun nelikymppiset naiset vielä haaveilee perheen perustamisesta jossain Tinder-profiilissaan... Ehkä tuossa iässä kannattaisi jo asennoitua siihen, että todennäköisesti lapsia ei tule eikä ainakaan hyvää ydinperhettä, mutta ainahan elämä voi yllättää.

 

[Jarmot]

Minusta 9 kk aktiivisen seurustelun jälkeen ei ole mitenkään liian aikaista alkaa yleisellä tasolla keskustella häistä ja naimisiinmenosta. Etenkin jos ikä alkaa lähennellä kolmeakymppiä niin seurustelukumppanin näkemykset naimisiinmenosta ja perheen perustamisesta on syytä selvittää suhteellisen aikaisessa vaiheessa. Jos haluaa lapsia ja perheen niin olisi enemmän kuin tyhmää hukata aikaa sellaiseen ihmiseen joka suhtautuu niihin asioihin kielteisesti tai useita vuosia viivytellen. Tuohan on ehkä se tärkein yhteensopivuuden tekijä.

Jos nainen haluaa kirkkohäät niin onko se liian suuri uhraus mieheltä sen oman rakkaan eteen, että mennään naisen toiveen mukaan ja pidetään vähän isommat hääjuhlat?

 

[AnnaKoo]

Minusta 9 kk aktiivisen seurustelun jälkeen ei ole mitenkään liian aikaista alkaa yleisellä tasolla keskustella häistä ja naimisiinmenosta. Etenkin jos ikä alkaa lähennellä kolmeakymppiä niin seurustelukumppanin näkemykset naimisiinmenosta ja perheen perustamisesta on syytä selvittää suhteellisen aikaisessa vaiheessa. Jos haluaa lapsia ja perheen niin olisi enemmän kuin tyhmää hukata aikaa sellaiseen ihmiseen joka suhtautuu niihin asioihin kielteisesti tai useita vuosia viivytellen. Tuohan on ehkä se tärkein yhteensopivuuden tekijä.

Jos nainen haluaa kirkkohäät niin onko se liian suuri uhraus mieheltä sen oman rakkaan eteen, että mennään naisen toiveen mukaan ja pidetään vähän isommat hääjuhlat?

Tässähän oli yleisellä tasolla keskusteltu jo alustapitäen kuten kuuluukin, mutta tilanne on nyt eskaloitunut jo vieraslistojen ja hääkolttujen vatvomiseen ja loukkaantumiseen, kun toinen ei koe niitä vielä millään muotoa ajankohtaiseksi.

Olen vähän yllättynyt, että niin moni mies ottaisi tuollaisen ihan chillisti. Luulin, että nuo samantien aloitetut hääpuheet karkottaisi suunnilleen kaikki miehet (ja suurimman osan naisistakin).

 

[JaySon]

Tässähän oli yleisellä tasolla keskusteltu jo alustapitäen kuten kuuluukin, mutta tilanne on nyt eskaloitunut jo vieraslistojen ja hääkolttujen vatvomiseen ja loukkaantumiseen, kun toinen ei koe niitä vielä millään muotoa ajankohtaiseksi.

Olen vähän yllättynyt, että niin moni mies ottaisi tuollaisen ihan chillisti. Luulin, että nuo samantien aloitetut hääpuheet karkottaisi suunnilleen kaikki miehet (ja suurimman osan naisistakin).

Muistan useammankin naisen jotka ovat jotekin äärimmäisen nopeasti ollet haluamasa muuttaa yhteen. Hyi hitto. Ja tuolla "äärimmäisen nopeasti" tarkoitan siis ihan joitakin tapaamiskertoja. Ei sinänsä ihme että ne hommat piti viheltää poikki ihan alkumetreillä.. Sama homma naimisiinmenon hoputtamisessa tai lasten hommamisessa - eli jos ajatus yököttää niin asia puheeksi ja hommalle stoppi jos ei selkeää konsensusta löydy.

Edit. Olipa typoja!

 

[mitsumies]

Itsellä punaiset liput liehuisi jos joku haluaisi tehdä kanssani muksun _koska on kiire ja haluaa sellaisen_. Ei jeesus, siinä kohden on jo tietoisuuden tason oltava hämärtynyt ja siinä keskiössä olisi juurikin se lapsen saaminen, ei mikään muu. Eli tavallaan harkitsematon, osin pakkomielteinenkin toiminta saisi itseni lähinnä perääntymään asap. Etenkin jos olisi kyse ekasta muksusta, sillä asiaa kokematon ei oikeasti voi käsittää miten kaukana todellisuus muksun kanssa on niistä Vauva-lehden luomista haavekuvista. Onneks en tule avittamaan yhdenkään muksun alulle_panoa_ tähän maailmaan - treenata voin toki.

Niin no, oma lapsi on varsin inhimmillinen asia ja fakta on että lapsettomuus, etenkin naisella (ja toki myös miehillä, tästä ei vain niin paljon puhuta) aiheuttaa todella paljon surua ja henkilökohtaisia tradegioita. Nythän näistä on hieman ollut juttuja mediassakin että kun on elätty sitä ikuista nuoruutta +30v ja sitten herätään että hetkinen haluaisikin äidiksi niin ei se ihan niin onnistukkaan. Tämä on vähän tällainen 2000 luvun ongelma että se nuoruus vain venyy venymistään ja valitettavasti biologiset rajat tulevat vastaan hedonismille. Itselläni on aina ollut aikalailla yksi ja sama saako lapsia vai ei, nykyisellä taas on vahva halu saada lapsia niin varmaan niitä periaatteessa melko nopealla tuntemisella on tulossa (30v). Asian kanssa olen fine, olen sitä mieltä että oma ikäluokka (milleniaalit) ovat yleisestikkin aivan helvetin neuroottisia asian suhteen ja stressaavat asiasta aivan liikaa. Avioliitto taas on itselleni vähän eri asia, ehkä jopa isompi juttu. En ole uskonnollinen mutta olen vahvasti sitä mieltä että elämässä on vain yksi avioliitto ja se kestää loppuun asti. Sen sitomiseen ei ole mikään kiire eikä välttämättä tarvettakaan.

Minusta 9 kk aktiivisen seurustelun jälkeen ei ole mitenkään liian aikaista alkaa yleisellä tasolla keskustella häistä ja naimisiinmenosta. Etenkin jos ikä alkaa lähennellä kolmeakymppiä niin seurustelukumppanin näkemykset naimisiinmenosta ja perheen perustamisesta on syytä selvittää suhteellisen aikaisessa vaiheessa. Jos haluaa lapsia ja perheen niin olisi enemmän kuin tyhmää hukata aikaa sellaiseen ihmiseen joka suhtautuu niihin asioihin kielteisesti tai useita vuosia viivytellen. Tuohan on ehkä se tärkein yhteensopivuuden tekijä.

Jos nainen haluaa kirkkohäät niin onko se liian suuri uhraus mieheltä sen oman rakkaan eteen, että mennään naisen toiveen mukaan ja pidetään vähän isommat hääjuhlat?

Kyllä, mutta etäsuhteessa asia on hieman eri. Eikä siinäkään ongelmaa olisi jos toisella ei selkeästi olisi asiaa kohtaan ahdistusta ja epäilyjä. Jos molemmat osapuolet ovat samalla sivulla asiassa niin eihän siinä mitään ongelmaa ole.

Omasta mielestä isot kirkkohäät ovat aivan helvetin typerää rahanhukkaa ja mielummin sen laittaisi sitten siihen yhteiseen häämatkaan tai vaikka sitten tylsästi asuntolainaan.

 

[nobanplease]

Tutkimusten mukaan miehille on ("yllättäen") vaikeampaa löytää lapsilleen äitiä kuin päinvastoin, joten "kiirehtivällekään" naiselle ei pitäisi olla erityisen haasteellista löytää perheenperustajamiestä itselleen, mutta ne komeimmat alfa-chadit kannattaa kyllä unohtaa. Ja jos on korkeastikoulutettu nainen, niin miehen koulutustasostakin saattaa joutua tinkimään. Ja muista seikoista tarpeen mukaan.

Mutta siis syntyvyyshän laskee sellaista haipakkaa, että yhä harvempaa naista taitaa edes kiinnostaa lasten tekeminen. Ja etenkään missään järkevässä iässä. Ilmankos sitten monella alkaa tulla kiire joskus keski-iän kynnyksellä tai keski-iässä...

On jotenkin hieman surullista ja säälittävää, kun nelikymppiset naiset vielä haaveilee perheen perustamisesta jossain Tinder-profiilissaan... Ehkä tuossa iässä kannattaisi jo asennoitua siihen, että todennäköisesti lapsia ei tule eikä ainakaan hyvää ydinperhettä, mutta ainahan elämä voi yllättää.

Syntyvyyshän laskee, koska miehillä on kriteereitä. Naisille riittää että on perse ja tissit.
Miehen pitäisi itseään kehittää kokoajan. Opiskelemalla modernia fysiikkaa samalla kun joogaa päällään. Sekä käy metafyysistä keskustelua Esko Valtaojan kanssa mustien aukkojen relaatioista kvanttifysiikan ja yleisen suhteellisuusteorian kanssa. Mielellään roinata 5% rasvat oleva kroppa. Siinä kun piikität sen 10mg testoa olkapäähän aamulla mietit oliko se nyt sitten sen arvoista.

Naisilla munanjohtimet on tukossa siinä 30v jälkeen. Ei siinä mitään valkovuotoritareita kerkiä odotella ikuisuuksia.

 

[JaySon]

Syntyvyyshän laskee, koska miehillä on kriteereitä. Naisille riittää että on perse ja tissit.
Miehen pitäisi itseään kehittää kokoajan. Opiskelemalla modernia fysiikkaa samalla kun joogaa päällään. Sekä käy metafyysistä keskustelua Esko Valtaojan kanssa mustien aukkojen relaatioista kvanttifysiikan ja yleisen suhteellisuusteorian kanssa. Mielellään roinata 5% rasvat oleva kroppa. Siinä kun piikität sen 10mg testoa olkapäähän aamulla mietit oliko se nyt sitten sen arvoista.

Naisilla munanjohtimet on tukossa siinä 30v jälkeen. Ei siinä mitään valkovuotoritareita kerkiä odotella ikuisuuksia.

Minkähän altterin kanssa tässä nyt keskustellaan.. No mutta. Eli sulle riittää että naisella on perse ja tissit? Asia selvä, valtaosalle miehistä se ei riitä. Vastaavasti Valtaojaa, testoa, salia tai muita luettelemiasi irrationaalisia vaatimuksia ei ole koskaan tarvinut täyttää.

 

[Markqq]

Joku nainen vois kertoa mitä tää "puuttuu jokin kemia/kipinä" oikeasti tarkoittaa? Viime perjantaina siis kävin treffeil (vaihteeks) ja pitkästä aikaa natsas energia, huumori, eikä tarvinnut mitään pakottaa. Plus moni maailmankatsomus vielä osu yks yhteen. Sen jälkeen ollut tosi luontevaa ja vastavuoroista kirjeenvaihtoa. Nyt kun uutta treffipäivää tässä sovittelin niin toinen kerto taas perus löpinät plus mainitsi vielä, että oikeasti mielenkiinto mua kohtaan on vahva, mut että jokin puuttuu (lue ensimmäinen lause).

Ei ole ainoa tapaus. On tässä menneisyydessä tullut enemmän kuin yksi jonka kanssa vaan on helvetin hauskaa jne, mutta kemiat ei kohtaa (?). Mikä tää naisen kemian kohtaaminen tarkoittaa?

Ja tämä treffikumppani oli yksi niistä joka suoraan sanoi, että on treffaillut paljon. Tulee vaan mieleen, että onkohan jälleen yksi näistä, jotka odottaa sitä "täydellistä". Palaset kolahtelee, mutta se "jokin" puuttuu.

Enivei, elämä jatkuu. Tähän en sen enempää energiaa latia.

 

[Markqq]

Toinen viesti perään. Oon sitten tavannut näitä joiden kanssa ei edes "synkkaa" ja silti ovat kiinnostuneita ja haluaisivat jatkaa tutustumista. Mut itse sit en yleensä kiinnostu näistä niin paljoa. No täs on nyt yksi daami jonka näin eilen. Eipä tullut itselläni semmosia ihastumisviboja mut hitto kun tätä kohtaa oli tosi semmonen läheinen ja tyydyttävä olo taas. Mä en tiedä pitäskö täs deittailussa vähentää tätä "intohimon" merkitystä ja tutustua vähän toiselta pohjalta ja antaa sillekin mahdollisuuksia.

Plus nyt kun parisuhdemielessä tutustun, mä en rupee harrastaa enää seksiä ensitreffeillä. Mä haluan tehdä emotionaalista sidettä ja tutustua, sitten sänkyhommiin. Sitä "yhden illan" panemista on tehnyt ihan tarpeeksi ja se ei kiinnosta. Kun tutustuu parisuhdemielessä niin sille seksille on sitten kyllä aikaa

Toisaalta, jos jonkun kanssa synkkaa, hakee suhdetta ja sitten menee sängyn kautta ensitreffeillä, uhka vai mahdollisuus?

 

[wanderer_]

Joku nainen vois kertoa mitä tää "puuttuu jokin kemia/kipinä" oikeasti tarkoittaa? Viime perjantaina siis kävin treffeil (vaihteeks) ja pitkästä aikaa natsas energia, huumori, eikä tarvinnut mitään pakottaa. Plus moni maailmankatsomus vielä osu yks yhteen. Sen jälkeen ollut tosi luontevaa ja vastavuoroista kirjeenvaihtoa. Nyt kun uutta treffipäivää tässä sovittelin niin toinen kerto taas perus löpinät plus mainitsi vielä, että oikeasti mielenkiinto mua kohtaan on vahva, mut että jokin puuttuu (lue ensimmäinen lause).

Ei ole ainoa tapaus. On tässä menneisyydessä tullut enemmän kuin yksi jonka kanssa vaan on helvetin hauskaa jne, mutta kemiat ei kohtaa (?). Mikä tää naisen kemian kohtaaminen tarkoittaa?

Ja tämä treffikumppani oli yksi niistä joka suoraan sanoi, että on treffaillut paljon. Tulee vaan mieleen, että onkohan jälleen yksi näistä, jotka odottaa sitä "täydellistä". Palaset kolahtelee, mutta se "jokin" puuttuu.

Enivei, elämä jatkuu. Tähän en sen enempää energiaa latia.

Voi tarkoittaa eri ihmisille niin eri asioita. Jotkut voi käyttää tuota vain ilmaisuna, että ei nyt kiinnostusta syntynyt. En usko, että tuollaisessa kannattaa ainakaan etsiä syitä itsestä tyyliin "sanoinko jotain väärin".

Joskus ihmiset myös säikähtää esim. alettuaan treffailla liian nopeasti eron jälkeen, ja keksii vaan jonkun syyn että ei pystykään nyt jatkamaan (kokemusta on).



Mulle kemia tarkoittaa, että ollaan henkisesti samalla aaltopituudella ja tietty biologinen juttu osuu kohdilleen (jälkimmäistä on vaikea kuvailla, ei ole mikään ulkonäöstä kumpuava juttu, ehkä feromonit tms.). Tätä ei kyllä välttämättä yksien treffien jälkeen tiedä. Ja kuulemma toisaalta jotkut tietää aivan välittömästi, mitä itse taas en ymmärrä kun en ole samanlainen.

 

[Dr. Who]

Joku nainen vois kertoa mitä tää "puuttuu jokin kemia/kipinä" oikeasti tarkoittaa? Viime perjantaina siis kävin treffeil (vaihteeks) ja pitkästä aikaa natsas energia, huumori, eikä tarvinnut mitään pakottaa. Plus moni maailmankatsomus vielä osu yks yhteen. Sen jälkeen ollut tosi luontevaa ja vastavuoroista kirjeenvaihtoa. Nyt kun uutta treffipäivää tässä sovittelin niin toinen kerto taas perus löpinät plus mainitsi vielä, että oikeasti mielenkiinto mua kohtaan on vahva, mut että jokin puuttuu (lue ensimmäinen lause).

Ei ole ainoa tapaus. On tässä menneisyydessä tullut enemmän kuin yksi jonka kanssa vaan on helvetin hauskaa jne, mutta kemiat ei kohtaa (?). Mikä tää naisen kemian kohtaaminen tarkoittaa?

Ja tämä treffikumppani oli yksi niistä joka suoraan sanoi, että on treffaillut paljon. Tulee vaan mieleen, että onkohan jälleen yksi näistä, jotka odottaa sitä "täydellistä". Palaset kolahtelee, mutta se "jokin" puuttuu.

Enivei, elämä jatkuu. Tähän en sen enempää energiaa latia.

Ei siihen ole mitään yhtä oikeaa vastausta, itse jos tapailin jotain ihmistä ja muutaman kerran jälkeen oli "joku" mikä häiritsi niin lopetin siihen, jos joku tökkii niin se tökkii...

 

[JaySon]

Joku nainen vois kertoa mitä tää "puuttuu jokin kemia/kipinä" oikeasti tarkoittaa?

Se että puuttuu kipinä/kemia tarkoittaa just tuota alla mainitsemaasi boldaamaani asiaa isoilta osin.

Toinen viesti perään. Oon sitten tavannut näitä joiden kanssa ei edes "synkkaa" ja silti ovat kiinnostuneita ja haluaisivat jatkaa tutustumista. Mut itse sit en yleensä kiinnostu näistä niin paljoa. No täs on nyt yksi daami jonka näin eilen. Eipä tullut itselläni semmosia ihastumisviboja mut hitto kun tätä kohtaa oli tosi semmonen läheinen ja tyydyttävä olo taas. Mä en tiedä pitäskö täs deittailussa vähentää tätä "intohimon" merkitystä ja tutustua vähän toiselta pohjalta ja antaa sillekin mahdollisuuksia.