Nettitreffit + Tinder

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 199
Eihän se keskustelun lopahtaminen välttämättä liity mihinkään yksittäiseen sanottuun asiaan. Ehkä naisille kynnys keskustelun lopettamiseen on vähän matalampi kuin miehillä, kun niitä viestittelyitä on yleensä menossa useita samaan aikaan. Tyypillisin syy, miksi itse en enää jatkanut kirjoittelua jonkun kanssa oli, ettei se alunperinkään lähtenyt niin kovin hyvin lentoon; riittävää yhteistä tarttumapintaa ei ollut eikä tullut, tai jouduin itse kannattelemaan keskustelua. Joskus toki mies saattoi olla liiankin intensiivinen viestittelijä, mikä itselleni on turn off. Murto-osassa tapauksia lopetin viestittelyn jonkin yksittäisen jutun vuoksi mitä mies sanoi. Toki jos tuli jokin limainen kommentti, niin sitten. Rasistiset tai seksistiset mielipiteet olisi myös ollut välitön turn off, mutta sellaisia en muista tulleen.
Hyviä pointsei. Ja komppaan tuota, että naisella on todennäköisesti useampi mies siellä viestittelyssä. Miehet pommittaa, naiset vastaanottaa. Mitä toho intensiiviseen viestittelyyn tulee niin en sitä juurikaan ajattele. Laitan viestiä jos mä pystyn ja on aikaa. Jos teen muuta niin en laita viestiä. Välillä laitan viestiä 10min putkeen, jos viestittely on reaaliaikaista toisen kanssa, sitten jatkan muuta ja saattaa mennä tunnista neljään että laitan uuden viestin. Se on ihan tilannekohtainen. Toki siinä touhussa pysyttävä vastavuoroisuus. Yksin pommittaminen ei ole koskaan hyväksi.

Limaiset, rasistiset, loukkaavat, tms kommentit tottakai jo syynä lopettaa viestittely. Näistä ei kuitenkaan koskaan ole kyse.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218

Jos tarkoitat, että viestittelet naisille useita kertoja päivässä, jopa tunninkin välein, niin se on todella paljon ja varmasti uuvuttaa ja ärsyttää monia, ja herättää kaikenlaisia kysymyksiä ja epäluuloja.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 687

Siis mitä tarkoitat tuolla? Sitäkö että usean viestin (enemmän kuin kaksi tai kolme?) lähettäminen päivässä on uuvuttavaa tai väsyttävää? Tämä kyllä kuulostaa musta vähän kummalliselta.
 
En tiedä miten tätä pitäisi tulkita mut tarkennan hieman. En siis laita viestiä jos toinen ei laita viestiä - vastavuoroisuus. Toinen asia mihin kiinnitän huomiota on se, että kuinka nopealla tahdilla toinen viestittelee. Jos toinen laittaa harvoin viestiä, niin en mä ole heti laittamassa vaikka näkisin sen viestin ja pystyisin laittamaan. Sen sijaan jos toinen panostaa chattailyyn, niin teen minäkin.

Mut en tee näistä liian isoja johtopäätöksiä. Laitan viestiä kun siltä tuntuu, jos toinen pakittaa sen takia niin tuskinpa se oikea edes mulle olisi ollutkaan.

Toisinsanoen se kumppanin löytäminen tarkoittaa sitä että on oma itsensä eikä esitä mitään muuta, tällöin homma menee maaliin kaikista parhaiten. Jos pitää rupee pelailemaan tai miettimään mitä viestei laittaa tms niin sitten mennään jo puuhun.

Parin naisen kohdalla missä oltiin jo whatsappiin asti päässyt mainitsivat, että eivät haluakaan tavata mua koska en oo panostanut tarpeeksi viesteihin. Ja toiset sitten eivät voi sietää jos lähettää enemmän kuin kerran päivässä viestejä. Eiköhän jokaista sorttia tältä väliltä löydy :D
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218
Siis mitä tarkoitat tuolla? Sitäkö että usean viestin (enemmän kuin kaksi tai kolme?) lähettäminen päivässä on uuvuttavaa tai väsyttävää? Tämä kyllä kuulostaa musta vähän kummalliselta.
Ei kun se, että niitä viestejä tulee pitkin päivää, välissä vain tunnista muutamaan tuntiin. Toki on naisissakin niitä, jotka voi, haluaa ja odottaakin jatkuvaa viestittelyä, mutta yhtälailla on meitä, joista moinen on lähinnä ahdistavaa. Etenkin ventovieraan kanssa. Mieluummin pidempi ja harkitumpi viesti kerran tai kaksi päivässä, kuin jatkuvaa chattailyä jostain toissijaisesta tai päivän tekemisistä.

Aika monella (kypsemmällä) naisella on työt, lapset, koti ja omat ystävät, eikä aikaa ja energiaa ole jatkuvaan viestittelyyn. Laatu ennen määrää!
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 199
Ei kun se, että niitä viestejä tulee pitkin päivää, välissä vain tunnista muutamaan tuntiin. Toki on naisissakin niitä, jotka voi, haluaa ja odottaakin jatkuvaa viestittelyä, mutta yhtälailla on meitä, joista moinen on lähinnä ahdistavaa. Etenkin ventovieraan kanssa. Mieluummin pidempi ja harkitumpi viesti kerran tai kaksi päivässä, kuin jatkuvaa chattailyä jostain toissijaisesta tai päivän tekemisistä.
Noni, hyvä kun tarkensit. Mutta tässä on myös sopeutuvuus. Mä laitan pitkiä viestejä niiden kanssa jotka laittaa pitkiä viestejä. Toisten kanssa lyhyempiä. Ei tulisi mieleen kirjoittaa romaania jos toinen vastaa 1/3 siitä mitä itse kirjotin.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 687
Ei kun se, että niitä viestejä tulee pitkin päivää, välissä vain tunnista muutamaan tuntiin. Toki on naisissakin niitä, jotka voi, haluaa ja odottaakin jatkuvaa viestittelyä, mutta yhtälailla on meitä, joista moinen on lähinnä ahdistavaa. Etenkin ventovieraan kanssa. Mieluummin pidempi ja harkitumpi viesti kerran tai kaksi päivässä, kuin jatkuvaa chattailyä jostain toissijaisesta tai päivän tekemisistä.
Miksi ihmeessä toi on ahdistavaa? Ei kai tuolla pitäisi olla mitään väliä, suunnilleen samalla tavalla yleinen viestittely kaverien kanssa toimii. Kun viesti on tullut, vastaa siihen sitten kun kerkiää. Joskus siihen menee tunteja, joskus ei.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218
Miksi ihmeessä toi on ahdistavaa? Ei kai tuolla pitäisi olla mitään väliä, suunnilleen samalla tavalla yleinen viestittely kaverien kanssa toimii. Kun viesti on tullut, vastaa siihen sitten kun kerkiää. Joskus siihen menee tunteja, joskus ei.
No osalle vaan on, toiset on introvertimpia kuin toiset, toiset kiireisempiä kuin toiset jne. Meitä on moneen junaan, ja toin vain esiin yhden potentiaalisen syyn, miksi naiset saattaa lopettaa viestittelyn. Toiset taas nimenomaan tykkää siitä jatkuvasta viestittelystä ja lopettavat, jos toinen on liian passiivinen. Se on ihan ok. Pääasia, että samankaltaiset ihmiset kohtaavat.

Ja siis kannattaa nyt muistaa, että tindertuttavuudet on ihan eri asia kuin IRL kaverit ja ystävät. Tindertuttavuudet on monella tärkeysjärjestyksessä häntäpäässä.

Kun olin Tinderissä, sen ilmoitukset oli pois päältä ja katsoin sen kerran päivässä ja vastailin viesteihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 598
Esim itseä ahdisti jos joku spämmäsi niitä viestejä koko ajan. Tosiaan monelle sanoinkin ihan kättelyssä että en roiku puhelimella ja äänet on pois niin vastailen kun olen vapaana. Isolle osalle se toki oli liikaa mutta niinhän se on omassa oikeassakin elämässä eli mitä sitäkään feikkaamaan. :thumbsup:
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 282
Naisilla on varaa valita ja ghoustailla. Se sota ei yhtä miestä kaipaa.

Täytyy tosin tunnustaa, että olen ghoustaillut joskus itsekin, mutta silloin on ollut päivänselvää, että ollaan ihan eri aaltopituuksilla ja/tai nainen vastailee jollain one-linereilla eikä yritäkään osallistua keskusteluun. Ei sellaista jaksa. Kohteliasta olisi toki sanoa, että eiköhän tämä ollut tässä. Mutta ei jaksa. Vetää vielä herneen nenään ja raportoi ja canceloi mut tai jotain.

Näinä aikoina on vaarallista triggeröidä naisia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 199
Viestittelijätyyppejä löytyy ääripäästä toiseen jolloin Tinderin kanssa kun keskustelee on vähän aikaa arpomista että synkkaako. Aloittaa omalla luovalla tavalla ja kirjoittaa omalta fiilispohjalta. Jos toinen on mukana, hyvä. Jos toinen pakittaa, se ei ollut sopiva sulle. Toisaalta joskus oma tunne ja reaktio tilanteeseen saattaa olla ihan kehon oma ratkaisu kertoa, että tää on parempi hudittaa. Edelleen paras olla oma itsensä kuin rupee miettimään parhaimpia iskureploja ja lauseita. Livenäkin mielellään oma itsensä. Edellee jos sitä kumppania hakee niin se tulevaisuuden yhteiselo ja toimeentulo on pirun tärkeää, siinä ei kauaa katsella jos huumori tai viestittely ei täsmää.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218
Naisilla on varaa valita ja ghoustailla. Se sota ei yhtä miestä kaipaa.

Täytyy tosin tunnustaa, että olen ghoustaillut joskus itsekin, mutta silloin on ollut päivänselvää, että ollaan ihan eri aaltopituuksilla ja/tai nainen vastailee jollain one-linereilla eikä yritäkään osallistua keskusteluun. Ei sellaista jaksa.
En laske ghostaamiseksi sitä, että viestinvaihto jossain Tinderissä lopahtaa, jos ei olla edes koskaan livenä tavattu.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 199
Esim itseä ahdisti jos joku spämmäsi niitä viestejä koko ajan. Tosiaan monelle sanoinkin ihan kättelyssä että en roiku puhelimella ja äänet on pois niin vastailen kun olen vapaana. Isolle osalle se toki oli liikaa mutta niinhän se on omassa oikeassakin elämässä eli mitä sitäkään feikkaamaan. :thumbsup:
Jos toinen spämmää viestejä niin joo, mutta entä se vastavuoroisuus?

Case 1: Laitatte toisille luontevasti vaikka kahden tunnin välein viestin keskimäärin
Case 2: Laitatte toisille luontevasti viestiä reaaliaikaisesti vaikka illalla puolen tunnin ajan
Case 3: Laitatte toisille viestejä kerran kahdessa päivässä, mutta äärettömän pitkiä juttuja

Mun mielest näissä peli on ihan fine, koska siinä ollaan samalla aaltopituudella, huom. toivon mukaan ainakin.

Eri asia on se, että jos nainen laittaa klo 10:00 JaySonille viestin ja hän vastaa klo 19:00. Nainen vastaa tähän klo 19:02. Tässä ollaan vähä eri aaltopituudella.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 199
En laske ghostaamiseksi sitä, että viestinvaihto jossain Tinderissä lopahtaa, jos ei olla edes koskaan livenä tavattu.
Samaa mieltä. Eri asia on se, että jos olet vaikka kysynyt jotain tai alustavasti olisitte jo sopimassa vaikka treffei ja toisesta ei enää mitään kuulu - on ghostaus. Eri asia jos viestittely vaan tyssää.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218
Jos toinen spämmää viestejä niin joo, mutta entä se vastavuoroisuus?

Case 1: Laitatte toisille luontevasti vaikka kahden tunnin välein viestin keskimäärin
Case 2: Laitatte toisille luontevasti viestiä reaaliaikaisesti vaikka illalla puolen tunnin ajan
Case 3: Laitatte toisille viestejä kerran kahdessa päivässä, mutta äärettömän pitkiä juttuja

Mun mielest näissä peli on ihan fine, koska siinä ollaan samalla aaltopituudella, huom. toivon mukaan ainakin.

Eri asia on se, että jos nainen laittaa klo 10:00 JaySonille viestin ja hän vastaa klo 19:00. Nainen vastaa tähän klo 19:02. Tässä ollaan vähä eri aaltopituudella.
Joskus voi olla, että se toinen vastailee kohteliaisuudesta aina kun huomaa viestin tulleen, vaikka mielessään ajatteleekin, että "apua taas". Ja sitten lopulta kyllästyy ja lakkaa vastailemasta/ poistaa matchin. Nämä on tietty kurjia, mutta toisaalta luonnollisia. Se on juuri niin, että jos ei viestintätavat ja intensiteetit kohtaa, niin sitten on parempikin ettei hukata toistensa aikaa enempää.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218
Samaa mieltä. Eri asia on se, että jos olet vaikka kysynyt jotain tai alustavasti olisitte jo sopimassa vaikka treffei ja toisesta ei enää mitään kuulu - on ghostaus. Eri asia jos viestittely vaan tyssää.
No itse lasken ghostaamisen toiminnaksi, jossa ei ilmestytä treffeille, tai ollaan jo tavattukin ja sitten kadotaan. Mitään alustavia puheitakaan tapaamisesta en ottanut kovin vakavasti, vasta jos oli oikeasti sovittu aika ja paikka.

Toki Tinderiin kyynistyy ja turtuu kun sitä hetken pelaa. Muistan itsekin olleeni aluksi innokkaampi ja optimistisempi, mutta aika nopeasti siellä naisellekin iskee realiteetit vastaan ja tulee varovaisemmaksi ja harkitsevammaksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 598
Jos toinen spämmää viestejä niin joo, mutta entä se vastavuoroisuus?

Case 1: Laitatte toisille luontevasti vaikka kahden tunnin välein viestin keskimäärin
Case 2: Laitatte toisille luontevasti viestiä reaaliaikaisesti vaikka illalla puolen tunnin ajan
Case 3: Laitatte toisille viestejä kerran kahdessa päivässä, mutta äärettömän pitkiä juttuja

Mun mielest näissä peli on ihan fine, koska siinä ollaan samalla aaltopituudella, huom. toivon mukaan ainakin.

Eri asia on se, että jos nainen laittaa klo 10:00 JaySonille viestin ja hän vastaa klo 19:00. Nainen vastaa tähän klo 19:02. Tässä ollaan vähä eri aaltopituudella.
Jos homma sattuu osumaan kohdilleen Case 1-3 tavoilla niin sehän on ihan jees, ei valittamista. :) Toi klo 10/19 saattaa myös olla ihan mahdollinen. Joskus jos on kiire päivä niin silloin ei juuri ehdi lörpöttelemään. Mutta tuollaisessa voi toki sen verran "joustaa" että katsoo vielä oman viestin laittamisen jälkeen jossain kohden onko enää vastausta tullut. En vaan ole jaksanut missään kohden stressata noista, varmasti monta hutia tullut mutta sehän on vähän pelin henkikin. :)
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 687
Ja siis kannattaa nyt muistaa, että tindertuttavuudet on ihan eri asia kuin IRL kaverit ja ystävät. Tindertuttavuudet on monella tärkeysjärjestyksessä häntäpäässä.
No mutta miten tärkeys liittyy asiaan? Ei kai muutamankaan viestin lähettäminen päivässä, jos ne siis eivät ole mitään maratonviestejä, pitäisi olla mikään suuri voimanponnistus jota varten pitäisi olla korkealla tärkeysjärjestyksessä? :hmm:

Mutta jos esim. on kiire, ei hitaammassakaan vastaamisessa ole mitään väärää.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 199
No itse lasken ghostaamisen toiminnaksi, jossa ei ilmestytä treffeille, tai ollaan jo tavattukin ja sitten kadotaan. Mitään alustavia puheitakaan tapaamisesta en ottanut kovin vakavasti, vasta jos oli oikeasti sovittu aika ja paikka.

Toki Tinderiin kyynistyy ja turtuu kun sitä hetken pelaa. Muistan itsekin olleeni aluksi innokkaampi ja optimistisempi, mutta aika nopeasti siellä naisellekin iskee realiteetit vastaan ja tulee varovaisemmaksi ja harkitsevammaksi.
Kiva saada naisen näkökulmaa myös tänne. Suurin osa kuitenkin miehiä. Jaamme omia "struggleamme" tästä murheenkryynistä nimeltään deittailu :D

Mutta varmaan meillä on omat näkemykset ghostaamiselle. Itselleni se on jo sitä, että ei vastaa enää toiselle, jos olen esim esittänyt kysymyksen. Huom. Sitä ennen on keskustelu jo ollut vilkasta. Jos uuden mätsin kanssa tulee parit kirjeenvaihdot ja loppuu siihen, niin ei ole ghostaus. Tää varmaan johtuu siitä, että olen kuitenkin laittanut ajatuksia aikaa likoon tälle. Eli se on jo oman ajan investointi.

Tottakai tuo on jo selkeä ghostaus mikäli ei saavu treffeille tai katoaa treffien jälkeen. Mulla on monien treffien jälkeen kyllä sitten asia itsestään kuollut ilman että kummastakaan ei ole enää kuulunut - tässä tapauksessa peli on varmaan aika selvä ettei kiinnostusta ole kummallakaan.

E: Radio Rockil tuli Tinder juttu "zombaus", eli herää 2kk jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Näitä on tullut pari vastaan :D
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218
No mutta miten tärkeys liittyy asiaan? Ei kai muutamankaan viestin lähettäminen päivässä, jos ne siis eivät ole mitään maratonviestejä, pitäisi olla mikään suuri voimanponnistus jota varten pitäisi olla korkealla tärkeysjärjestyksessä? :hmm:

Mutta jos esim. on kiire, ei hitaammassakaan vastaamisessa ole mitään väärää.
No vaikka juuri niin, että jos aika ja (sosiaalinen) energia on rajallinen, niin ne tinderviestit katsoo kerran päivässä, mutta whatsappista kavereiden viestit useammin. Tai katsoo ne viestit, mutta vastaa vasta joskus illalla paremmalla ajalla. Toisaalta joku taas saattaa nimenomaan haluta vastata ajatuksella eikä vasurilla töiden ohessa.

Mutta niin, oli tarkoitus vain sanoa että monia liian intensiivinen viestittely ahdistaa, eikä kaikki halua sitoutua liian nopeasti sellaiseen, jos koskaan. Kaikki eivät vaan halua olla kaiken aikaa saatavilla, eivätkä ole puhelin koko ajan kädessä.
 
No siis, kuten sanoin, hitaammassa vastaamisessa ei ole ainakaan musta mitään väärää. Kerran päivässä on ihan OK.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218
Mutta varmaan meillä on omat näkemykset ghostaamiselle. Itselleni se on jo sitä, että ei vastaa enää toiselle, jos olen esim esittänyt kysymyksen. Huom. Sitä ennen on keskustelu jo ollut vilkasta. Jos uuden mätsin kanssa tulee parit kirjeenvaihdot ja loppuu siihen, niin ei ole ghostaus. Tää varmaan johtuu siitä, että olen kuitenkin laittanut ajatuksia aikaa likoon tälle. Eli se on jo oman ajan investointi.
Se toinen on laittanut yhtä paljon ;)
En puolustele tökeröä käytöstä, ja sitähän Tinderissä on paljon jos käyttää mittapuuna IRL käytösnormeja. Mutta Tinder valitettavasti on oma todellisuutensa senkin suhteen. Nahkaa pitää paksuntaa reilusti, eikä pidä ottaa ghostaamisia ja katoamisia lainkaan henkilökohtaisesti. Se on siellä arkipäivää, ja sitä tekee yhtälailla miehetkin. Otin minäkin aluksi ne kesken viestittelyn matchin poistamiset ghostaamisena ja jotenkin liian henkilökohtaisesti, kunnes tajusin korjata oman suhtautumisen tindernormistoon. Matchejä tulee ja menee, viestittelyjä syntyy ja kuihtuu. Vain pienen murto-osan kanssa päätyy treffeille asti. Semmosta se siellä vaan on.
 
4play

(■_■¬ )
S Y N T H W A V E
NOSTO
Liittynyt
27.08.2018
Viestejä
323
Naisilla on varaa valita ja ghoustailla. Se sota ei yhtä miestä kaipaa.
Hauskasti tämä ketju on esimerkkejä käytännössä ja Haasteet-ketju on asian teoreettista pyörittelyä. Eräs teoria näyttäisi pitävän edelleen hyvin kutinsa.

Viestittelyssä juurikin tärkeää miehenä on olla kuin vastapuolen peili. Saman verran ja samanpituisia viestejä, saman verran hymiöitä, sama frekvenssi vastaamisnopeuden kanssa... Jokaisella viestillä täytyy olla tarkoitus ja se tarkoitus on saada treffit aikaiseksi. Ei tarvitse miehenä tehdä kuin hyvin pieni "moka", niin olet usein ulkona pelistä, koska siellä on jonossa kymmenen seuraavaa uutta ja virheettömämpää tapausta. Joskus toki myös käy vain niin, että vastapuoli on jo löytänyt seuraa, mutta ei nykyiseen kulttuuriin kuulu ilmoitella mitään muille, vaikka kohteliasta se olisikin.

Raaka peli :sori:
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218
Hauskasti tämä ketju on esimerkkejä käytännössä ja Haasteet-ketju on asian teoreettista pyörittelyä. Eräs teoria näyttäisi pitävän edelleen hyvin kutinsa.
Niin, sekä markkina-arvoteoria että Tinder ovat tavallisten ihmisten tavallisen IRL-pariutumisen vinksahtaneita irvikuvia. Siihen on syynsä, miksi Tinderin sukupuolijakauma on niin miesvoittoinen. Harva nainen jaksaa Tinderiä muutamaa viikkoa tai kuukautta pidempään. Mieluummin siirrytään muihin, tervehenkisempiin sovelluksiin tai luotetaan homma sattuman varaan. Pariuduttiinhan sitä ennen nettiä ja sovelluksiakin.
 
Hyvin sanottu. Ja itse olen pyrkinyt juuri tähän peilaamiseen. Tämä kun on aivan helvetin vaikea taito masteroida. Siinä tulee jatkuvasti ohilyöntejä.

Miehen näkökulmasta kaikista paras on tehdä itsestään vain markkina-arvoltaan haluttua: raha, henkisesti tasapainossa, hyvät kuvat, status, komeus, lihakset, taito johonkin tiettyyn lajiin tai välineeseen. Raakaa tämä peli on, mutta jos aikoo Tinderissä menestyä, on siihen nähtävä vaivaa.

Toki reaalimaailmassa kaikki nämä Tinderin asetetut vaatimukset ovat kuin murto-osaa. Reaalimaailmassa ei tarvitse kuin tavata naisen joka ei ole itseään laittanut nettideittailuun plus henkisesti tasapainossa plus sinkku plus synkkaa plus sitä ja tätä.

Sinkku forever :D
 
Jos kaikki oma toiminta tähtää siihen, että tekemällä temput 1, 2 ja 3 pitäisi saada naista, ollaan jo hakoteillä. Samoin ollaan pahasti hakoteillä, jos tehdään oletuksia mitä naiset haluaa, ja aletaan mukautua näihin oletettuihin odotuksiin. Tiedän, että miehiä ärsyttää suunnattomasti kun neuvoo olemaan oma itsensä ja siihen usein saa katkeran vastauksen, että se juuri ei riitä. Okei, ei riitäkään, jos omana itsenä on veltto, epäsiisti, sosiaalisesti kömpelö ja negatiivinen ihminen. Mutta sinne kuntosalille, vaatekauppaan ja opintoihin ei pidä silti suunnistaa siksi, että olettaa palkinnoksi tipahtavan taivaalta naisen, vaan siksi, että haluaa parantaa OMAA elämänlaatua, koska ITSE pitää itseään sen arvoisena. Ollakseen tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, yksinkin.

Jos asioita tekee vääristä motiiveista, eli saadakseen naisen, A: me naiset nähdään sen läpi ja se antaa kuvan epätoivoisesta yliyrittämisestä ja ihmisestä jolla ei ole omaa identiteettiä, ja B: kun nämä (vastentahtoiset) panostukset eivät tuotakaan toivottua tulosta eli parempaa menestystä naisasioissa, mies katkeroituu (lisää).

En voi liikaa korostaa, miten iso turn off huono itsetunto naisille on. Toki myös liika itsevarmuus ja kerskuva käytös on sitä myös, mutta sehän onkin huonon itsetunnon toinen ilmenemismuoto.
 
Viimeksi muokattu:

wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 559

Kaikki nämä Tinder-menestyksen takia? Ok.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 467
Niin, sekä markkina-arvoteoria että Tinder ovat tavallisten ihmisten tavallisen IRL-pariutumisen vinksahtaneita irvikuvia. Siihen on syynsä, miksi Tinderin sukupuolijakauma on niin miesvoittoinen. Harva nainen jaksaa Tinderiä muutamaa viikkoa tai kuukautta pidempään. Mieluummin siirrytään muihin, tervehenkisempiin sovelluksiin tai luotetaan homma sattuman varaan. Pariuduttiinhan sitä ennen nettiä ja sovelluksiakin.
Pakko kysyä, mikä on tervehenkisempi sovellus. Oman otantani perusteella tasan sama ongelma niissä muissakin on. Käyttäjäkunta on vain kertaluokkaa muissa pienempi.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 559
Samaahan toki vaaditaan tuolla tosielämässäkin. Pariutumismarkkinoilla on itse itsensä näkyvä CV. Jos siihen ei panosta, ei pidä ihmetellä, jos ei paikkaakaan saa.

Ok. Aina luullut, että ihmiset valitsee opiskelut, työn, harrastukset sen mukaan, mistä itse tykkää tai toisaalta mistä nyt saa elannon. Liikuntaa on hyvä harrastaa terveyssyistä.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 467
Ok. Aina luullut, että ihmiset valitsee opiskelut, työn, harrastukset sen mukaan, mistä itse tykkää tai toisaalta mistä nyt saa elannon. Liikuntaa on hyvä harrastaa terveyssyistä.
Totta kai valitsee, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eikö tämä nyt ole päivänselvää? Jos haluaa tsäänssejään parannella nimenomaan naisten keskuudessa, on kiistaton tosiasia, että nuo mainitut asiat siihen vaikuttava. Siitä olen toki samaa mieltä, ettei elämänvalintojaan pillu mielessä pidä tehdä. Mutta siitäkin huolimatta niillä on merkittävää vaikutusta asiaan.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 199
Kaikki nämä Tinder-menestyksen takia? Ok.
Tinder on lisäravinne. Teen asioita elämässä mistä nautin. Nautin asioista missä kehitän itseäni sekä menen elämässä eteenpäin jatkuvasti. Viittasin nyt vaan yleisesti mitä Tinder vaatii, että siellä saa "näkyvyyttä" ja se on helvetin raakaa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 199
Jos kaikki oma toiminta tähtää siihen, että tekemällä temput 1, 2 ja 3 pitäisi saada naista, ollaan jo hakoteillä. Samoin ollaan pahasti hakoteillä, jos tehdään oletuksia mitä naiset haluaa, ja aletaan mukautua näihin oletettuihin odotuksiin. Tiedän, että miehiä ärsyttää suunnattomasti kun neuvoo olemaan oma itsensä ja siihen usein saa katkeran vastauksen, että se juuri ei riitä. Okei, ei riitäkään, jos omana itsenä on veltto, epäsiisti, sosiaalisesti kömpelö ja negatiivinen ihminen. Mutta sinne kuntosalille, vaatekauppaan ja opintoihin ei pidä silti suunnistaa siksi, että olettaa palkinnoksi tipahtavan taivaalta naisen, vaan siksi, että haluaa parantaa OMAA elämänlaatua, koska ITSE pitää itseään sen arvoisena. Ollakseen tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, yksinkin.

Jos asioita tekee vääristä motiiveista, eli saadakseen naisen, A: me naiset nähdään sen läpi ja se antaa kuvan epätoivoisesta yliyrittämisestä ja ihmisestä jolla ei ole omaa identiteettiä, ja B: kun nämä (vastentahtoiset) panostukset eivät tuotakaan toivottua tulosta eli parempaa menestystä naisasioissa, mies katkeroituu (lisää).

En voi liikaa korostaa, miten iso turn off huono itsetunto naisille on. Toki myös liika itsevarmuus ja kerskuva käytös on sitä myös, mutta sehän onkin huonon itsetunnon toinen ilmenemismuoto.
Nimenomaan me tehdään niitä muutoksia itsemme takia ja oman hyvinvoinnin eteen. Se huokuu sitten ulospäin ja on vastapuolelle puoleensavetävää. Naiset kuten miehetkin haluaa eri asioita ja ovat erilaisia. Mainitsinkin ylempänä, että on paras olla täysin oma itsensä. Mutta jokainen voi tehdä itsensä eteen asioita jos ei ole tyytyväinen johonkin elämän osa-alueeseen.
 
Juuri näin, tämä on oikea asenne :tup: Sekä täällä että siellä Tinderissä vaan tulee välillä vastaan ihmisiä, joilla ei ole näin tervehenkinen suhtautuminen asioihin.
 
4play

(■_■¬ )
S Y N T H W A V E
NOSTO
Liittynyt
27.08.2018
Viestejä
323
Edellisistä kommenteistasi sai aika ristiriitaisen kuvan tästä. Vaan ei ryhdytä vänkäämään :btooth:
Tulkinnat menevät jostain syystä aina äärilaidasta toiseen. Mikäli todetaan, että yleisesti arvostettu työpaikka nostaa viehättävyyttäsi treffiprofiilissa, niin automaattisesti tätä luetaan niin, että nyt lähdetään sitten korkeakouluun vain seuranhaku motiviina. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Pakko kysyä, mikä on tervehenkisempi sovellus. Oman otantani perusteella tasan sama ongelma niissä muissakin on. Käyttäjäkunta on vain kertaluokkaa muissa pienempi.
Tinderillä on niin merkittävä markkina-asema, että se nyt käyttää sitä aika maksimaalisesti hyväkseen. Ei realistisia vaihtoehtoja oikein ole, koska suurin ongelma on juurikin käyttäjien puute. Kokonaisvolyymin kannalta toki kannattaa käyttää niin monta, kuin vaan viitsii ja jaksaa. Kuuluu niin sanotusti lajiin, että nettitreffeillä ihmiset typistyvät profiilin valokuviksi ja tiedostamattoman arvioimisen kautta tavallaan lukuarvoiksi, palvelusta riippumatta.
 
Ei liity varsinaisesti Tinderiin, mutta oman henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin vahva kehittäminen sekä shifti fixed mindsetista growth mindsettiin olen saanut työtarjouksia mitä en olisi uskonut saavani, vaikka en melkein mitää ole sen paikan eteen osannut - työpaikka ajatellut perehdyttää, koska oon hyvä tyyppi. Nämä myös reflektoituu muuhun elämässä kuten Tinderiin.
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
133
Jos asioita tekee vääristä motiiveista, eli saadakseen naisen, A: me naiset nähdään sen läpi ja se antaa kuvan epätoivoisesta yliyrittämisestä ja ihmisestä jolla ei ole omaa identiteettiä, ja B: kun nämä (vastentahtoiset) panostukset eivät tuotakaan toivottua tulosta eli parempaa menestystä naisasioissa, mies katkeroituu (lisää).
Sulla on aika kova yleistys näissä jutuissa (myös vähän samaa tossa toisessa parisuhteen vaikeudet ketjussa). Mä aika lailla epäilen tätä 'me naiset nähdään läpi' juttua. Varmasti jotkut näkeekin, mutta eivät todellakaan kaikki. Jotkut taas voivat nähdä mutteivät välitä. Tunnen monia ja taas monia naisia jotka on ensinäkemältä ihastuneet juuri velttoon pikkukriminaaliin, joka on selvinpäin se maailman ihanin mies. Epätoivoista parinhakua ja on naisissa paljon. Sokeuttakin. Usein myös tuollainen epätoivoinen käytös kohdistuu alempaan sosiaaliluokkaan, eli niihin tosi tv:tä harrastaviin, laatikkoviiniä kittaaviin sokeaa kissaa silittäviin työttömiin parturikampaajiin. Tosin pari tapausta tiedän ihan menestyvistäkin nais-ihmisistä.
 
Joskus kait se tosielämän vetovoima peittoaa huonon CV:n :)

Kaipa joskus miehetkin kiinnostuvat ns. jännänaisista pelkän ulkonäön perusteella. Oppimiskokemuksia itse kullekin.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218
Sulla on aika kova yleistys näissä jutuissa (myös vähän samaa tossa toisessa parisuhteen vaikeudet ketjussa). Mä aika lailla epäilen tätä 'me naiset nähdään läpi' juttua. Varmasti jotkut näkeekin, mutta eivät todellakaan kaikki. Jotkut taas voivat nähdä mutteivät välitä. Tunnen monia ja taas monia naisia jotka on ensinäkemältä ihastuneet juuri velttoon pikkukriminaaliin, joka on selvinpäin se maailman ihanin mies. Epätoivoista parinhakua ja on naisissa paljon. Sokeuttakin. Usein myös tuollainen epätoivoinen käytös kohdistuu alempaan sosiaaliluokkaan, eli niihin tosi tv:tä harrastaviin, laatikkoviiniä kittaaviin sokeaa kissaa silittäviin työttömiin parturikampaajiin. Tosin pari tapausta tiedän ihan menestyvistäkin nais-ihmisistä.
Joo toki yleistän, nämä keskusteluthan perustuu pitkälti yleistyksiin, ihan kaikilla kirjoittajilla. Sinullakin melkoisia stereotypioita tuossa. Omat yleistykseni ovat ihan yhtä tosia kuin vaikka täällä viljelty oletus siitä, että naiset preferoivat salilla käyviä miehiä. Koen itse vaan turhaksi lisätä jokaiseen viestiin disclaimereitä "ei tietenkään kaikki naiset/miehet".
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 199
Tähän "vankilakundi" -ihastumiseen on selkeä ilmiö ja se on naisella lapsuudessa tietynlainen vaillejäänti. En tarkemmin muista näitä. Hyvän, oikean, rakastavan ja terveen kasvatuksen saanut nainen viehättyy vastaavanlaisesta miehestä, eikä niitä kiinnosta pelailut, machomiehet tai vankilakundit.
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
406
Pakko kysyä, mikä on tervehenkisempi sovellus. Oman otantani perusteella tasan sama ongelma niissä muissakin on. Käyttäjäkunta on vain kertaluokkaa muissa pienempi.
Voisihan ehkä harkita sitäkin vaihtoehtoa, että äppien sijaan hakeutuisi kontaktiin vastakkaisen sukupuolen kanssa ns. perinteisesti, eli ihan vaan menisi juttelemaan kiinnostavalta näyttävien ihmisten kanssa.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 687
Kaikki nämä Tinder-menestyksen takia? Ok.
Eiköhän pointti ollut että Tinder-menestys vaatisi tuollaisia asioita, ei se että ainakaan kovin moni mies tuota jaksaisi tehdä pelkästään sen takia?

Hauskasti tämä ketju on esimerkkejä käytännössä ja Haasteet-ketju on asian teoreettista pyörittelyä. Eräs teoria näyttäisi pitävän edelleen hyvin kutinsa.

Viestittelyssä juurikin tärkeää miehenä on olla kuin vastapuolen peili. Saman verran ja samanpituisia viestejä, saman verran hymiöitä, sama frekvenssi vastaamisnopeuden kanssa... Jokaisella viestillä täytyy olla tarkoitus ja se tarkoitus on saada treffit aikaiseksi. Ei tarvitse miehenä tehdä kuin hyvin pieni "moka", niin olet usein ulkona pelistä, koska siellä on jonossa kymmenen seuraavaa uutta ja virheettömämpää tapausta. Joskus toki myös käy vain niin, että vastapuoli on jo löytänyt seuraa, mutta ei nykyiseen kulttuuriin kuulu ilmoitella mitään muille, vaikka kohteliasta se olisikin.

Raaka peli :sori:
Mutta joo, hyvin samankaltaisen vaikutelman olen myös saanut. Tindernaiset tuppaa olemaan hyvin oikukkaita ja kaiken pitää mennä nappiin ettei paineta next...

Jos asioita tekee vääristä motiiveista, eli saadakseen naisen, A: me naiset nähdään sen läpi ja se antaa kuvan epätoivoisesta yliyrittämisestä ja ihmisestä jolla ei ole omaa identiteettiä, ja B: kun nämä (vastentahtoiset) panostukset eivät tuotakaan toivottua tulosta eli parempaa menestystä naisasioissa, mies katkeroituu (lisää).

En voi liikaa korostaa, miten iso turn off huono itsetunto naisille on. Toki myös liika itsevarmuus ja kerskuva käytös on sitä myös, mutta sehän onkin huonon itsetunnon toinen ilmenemismuoto.
En ole ollenkaan vakuuttunut tuosta että naiset muka näkisivät kaikesta läpi. :hmm: Usein näin ei näytä olevan ollenkaan, vaan ne "läpi näkemiset" on ollut sellaisia että vähän hitaammankin olisi pitänyt tajuta aikoja sitten. Esim. jonkun mielenterveysongelman tai elämänhallinnan täydellisen puutteen huomaamista.

Samoin toi itsetuntojuttu on täyttä tuubaa. Liika itsevarmuus ja kerskuminen on nimenomaan liian hyvää itsetuntoa, joka äärimmillään voi mennä narsismin puolelle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 467
Voisihan ehkä harkita sitäkin vaihtoehtoa, että äppien sijaan hakeutuisi kontaktiin vastakkaisen sukupuolen kanssa ns. perinteisesti, eli ihan vaan menisi juttelemaan kiinnostavalta näyttävien ihmisten kanssa.
Niin, ja mitä sitten? Tuossa annettiin ymmärtää, että tervehenkisempiä sovelluksia on. Minua kiinnosti, mikä sellainen mahdollisesti on. En ottanut kantaa siihen, voiko kenties tätä leikkiä leikkiä muillakin tavoin. Totta kai voi. Se vain ei nyt ollut se kysymys.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 282
Valo-sovelluksessa tuntuu käyttäjät painottuvan voimakkaasti länsirannikolle. Mikä ei liene yllätys sikäli, että siellä on porukka kaikkein uskonnollisinta, kai.

Kaiken lisäksi softassa ei saa edes säätää etäisyys-rangea, joten kaukaisia käyttäjiä siis tyrkytetään.

Mutta jos sattuu asumaan jossain tuolla päin, niin voi olla ihan kokeilemisen arvoinen...
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 218
En ole ollenkaan vakuuttunut tuosta että naiset muka näkisivät kaikesta läpi. :hmm: Usein näin ei näytä olevan ollenkaan, vaan ne "läpi näkemiset" on ollut sellaisia että vähän hitaammankin olisi pitänyt tajuta aikoja sitten. Esim. jonkun mielenterveysongelman tai elämänhallinnan täydellisen puutteen huomaamista.

Samoin toi itsetuntojuttu on täyttä tuubaa. Liika itsevarmuus ja kerskuminen on nimenomaan liian hyvää itsetuntoa, joka äärimmillään voi mennä narsismin puolelle.
Me elellään varmaan aika erilaisissa kuplissa. Oma kuplani koostuu pääasiassa 40+ korkeakoulutetuista kaupunkilaisista. Nuorempina toki monet ovat tapailuissaan sotkeutuneet ties millaisiin elämänhallintaongelmaisiin, ja prioriteetit ovat saattaneet olla pinnallisempia, mutta elämä on opettanut itse kutakin.

Ja siis se liian hyvä itsetunto on nimenomaan heikkoa itsetuntoa. Mutta tämä nyt on semanttista saivartelua, ihan samoin siis itsetunnosta ajatellaan.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
505

Ehkä semantiikkaa mutta hyvä huomio. Erittäin toimiva pääsääntö (ainakin meikäläisessä kulttuurissa) on, että itseensä uskovan ihmisen ei tarvitse korostaa itseään ja vakuutella hyvyyttään muille.

Narsistisen persoonallisuushäiriön pohjana on äärimmäisen heikko itsetunto.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 199
Valo-sovelluksessa tuntuu käyttäjät painottuvan voimakkaasti länsirannikolle. Mikä ei liene yllätys sikäli, että siellä on porukka kaikkein uskonnollisinta, kai.

Kaiken lisäksi softassa ei saa edes säätää etäisyys-rangea, joten kaukaisia käyttäjiä siis tyrkytetään.

Mutta jos sattuu asumaan jossain tuolla päin, niin voi olla ihan kokeilemisen arvoinen...
Tämäkin lienee pay2win. Ilmaiskäyttäjä ei koskaan törmaa noihin jotka tykännyt ja se työntää viiden swaippauksen välein pitkiä mainoksia, jonka jälkeen viimeistään poistun sovelluksesta. Onko tästä joku maksanut?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 282
Aika paljon on nykyään "polyamorisia" naisia, ja se kyllä herättää vähän ristiriitaisia tuntemuksia.

Hyvä, että jakavat tavaraansa ja useampi mies pääsee antimista nauttimaan, mutta toisaalta vituttaa, että (tavallisennäköiset) naiset on niin paljon parempaa väkeä kuin miehet, että pystyvät tuollaista showta pyörittämään ja vieläpä täysin avoimesti.

Mitenköhän kävisi tavismiehelle, joka ilmoittaisi profiilissaan olevansa polyamorinen ja rakastavansa useamman pillun nussimista samanaikaisesti? Ja vaikkei sanoisikaan ihan noin suoraan, niin vaikka sitten vähemmän suoraan.

Ei välttämättä saisi edes sitä yhtä... Tai luultavasti huonommin kuin esittämällä ihan normaalia tyyppiä (joka ei mainosta polyamoriaa).
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 543
Viestejä
4 214 436
Jäsenet
71 080
Uusin jäsen
Gunjack

Hinta.fi

Ylös Bottom