Aikalailla alkaa olla porukka kahtiajakautunutta tinderin osalta, mutta ainakin omien kokemusten perusteella tavalliselle tyypille aikalailla vaikeaa tällä hetkellä. Toki jos nyt poistetaan rima kokonaan ja otetaan se asenne, että kelpaa ihan kuka tahansa joka tulee vastaan niin ehkä sitten löytyisi seuraa. Itsellä on kuitenkin nyt sellainen raja, että vastapuolen pitäisi olla kuitenkin suhteellisen normaali. Jos nainen painaa enemmän kuin minä ja löytyy kotoa jo pari-kolme lasta kaikki eri miesten kanssa, koiratarha ja koulutuksenakin on peruskoulutaso, niin ehkä nyt sitten olen kuitenkin mieluummin omissa oloissani. Niitäkin löytyy aika paljon jotka tykkää edellämainitusta seurasta ja yksi kaveri on melkeinpä erikoistunut tuollaisiin elämänkoululaisiin.

Toinen juttu on taas tämä, että monet sanovat että kyllä sieltä tinderistä löytyi seuraa, no niin löytyikin jokunen vuosi sitten, mutta kun enemmän tenttaa niin tyypit on ihan kujalla siitä mikä on nykytilanne vuonna 2017.
Eipä tuolla valokuvalla massasta erottumisella nyt ihan ihmeitä voi tehdä, ellei nyt sitten laita siihen jotain överiä tai sellaista mikä ei nyt pidä paikkaansa. Kaikenlaista on tullut kokeiltua ja tiedän kyllä tasan tarkkaan mikä juttu vetoaa naisiin, mutta homma kusee siihen selviää minkälainen naama täältä löytyy. Tavallisella naamalla ja habituksella kun on aikalailla mahdotonta tällä hetkellä löytää itselleen seuraa tinderistä. Enpä tiedä auttaisiko edes se että asuisi kuntosalilla asiaan, koska mitä nyt muutaman kuntosalilla asustelevan tyypin, niin eipä sekään mikään oikotie onneen ole ollut. Vastaavasti mitä tiedän pari onnekasta tyyppiä, jotka ovat sattuneet syntymään sellaisella naamavärkillä joka vetoaa naisiin, niin seuraa on suurinpiirtein jonoksi asti oven takana. Toisella meni tinder hajalle kun tuli 1000 kpl matcheja ja kyseisen tyypin ei tarvitse edes liioitella asiasta. Tyyppi ei ole varmaan koskaan käynyt kuntosalilla ja suurinpiirtein ainoa asia mitä on itsensä eteen tehnyt on parturissa käynti kuukauden välein.
Ihan omiin kokemuksiin ja siihen miten nyt olen nähnyt kaveri- ja tuttuvapiireissä sekä työpaikalla asioiden toteutuneen. Ihmiset ovat kuitenkin lähtökohtaisesti hyvin samankaltaisia ja kun on nähnyt vähän maailmaa, niin tietää kuinka asiat toimivat enemmistön tapauksessa. Pari kertaa on omalla kohdallakin naurattanut kun on muutaman seminaarin ja juhlan jälkeen tullut liikuttua puvun kanssa Helsingin suunnalla bileissä ja yökerhoissa. Tytöt luulleet humalassa rahamieheksi ja tullut jo ihan kivoja iskuyrityksiä, mutta sitten kun totuus on valjennut niin kadonneet yhtä nopeasti pieruina saharaan.
Naisen osalta ei tarvitse olla mitään ihmeellistä tai erityistä. Miehiä on niin hemmetisti ylimääräisenä, että jos asenne on omalla kohdalla realistinen, niin seuraa löytää itselleen takuuvarmasti. Yhdessä youtuben filosofivideossa kerrottiin yksinkertaisesti kuinka nettideitit toimivat naisen osalta ja homma meni niin että laittaa itsestään kuvan nettiin ja jää odottamaan viestitulvaa. Kuvalla ei nyt loppupeleissä kovinkaan isoa merkitystä, mutta jos nyt haluaa maksimoida viestien määrän niin kannattaa yrittää ottaa se oikeasta kuvakulmasta. Jos tuo ei toimi, niin laita tekstikenttään että haluat seksiä ja huomionsaanti on taattu.
Paskapuhetta tuollaiset naisten hymyilyttämiset. Huomiseksi sovittuna pitkästä aikaa treffit netin kautta ja tuli aika suoraviivaisesti toive että parempi kun ei täällä kuluteta aikaa vaan mennään kahvilaan.

Odotukset eivät tosin ole kovin korkealla, kun vaikuttaisi olevan sarjadeittailijatyttö, mutta mukavaa vaihtelua tähän virtuaaliseen naisten iskemiseen...