Reilun vuoden verran tuli Tinderiä käytettyä ja sanotaan noin karkeasti että 50 naiseen tuli oltua yhteydessä niin että ihan näki, kaksi naista oli sellaisia mitkä ei aiheuttanut välitöntä tai melkein välitöntä pakokauhua, toinen on nykyään kaveri ja toinen on nyt sitten se kumppani.
Sitten väliin mahtui paljon näitä muutaman viikon kestäviä tapailuita joissa oli jotain mikä hiersi ja pistin pelin poikki, paljon nähtiin kerran ja ei kiitos toista kertaa ja muutama kannoilla ympäri ja karkuun tapauksia kun nainen oli sen +30kg tms. mitä kuvissa.
Yhdestä meinasi tulla oikea riesa ja hyvä kun ei oven taakse ilmestynyt stalkkaamaan, mutta uskoi sekin puhetta lopulta, toki hieman korotettua sellaista!
Seksiä olisi saannut niin paljon kuin lystää mutta niitä selviä vonkaajia en edes lähtenyt tapaamaan kun nämä keitä tapailin tuntuivat myöskin olevan seksin tarpeessa enemmän tai vähemmän ja ymmärtäähän sen että ihmisillä on tarpeensa.
Paljon surullisia tarinoita ja rikkinäisiä sieluja jotka laahustaa yksin elämää eteenpäin esittäen että kaikki on hyvin ja sinkkuus on ihanaa, mutta totuus on aina vähän karumpi ja yleinen trendi on että haetaan sitä täydellisintä prinssiä isoilla lihaksilla ja tatuoinneilla, toki itsekkin hain "täydellistä" mutta täydellistä kokonaisuutta en ulkonäköä, se ei ole se tärkein vaan mitä ihminen ajattelee, tekee ja osaako olla itsenäinen ja omaa oman elämän, työn, kodin.
Sellainen "mä olen 35v ja en tiedä mitä elämältäni haluan" tuntuu olevan toinen trendi. Toinen on ääretön matkustelu, käydään töissä 12h päiviä että pääsee 1-2kk matkustelemaan ja ikuiset opiskelijat.
No nyt on parisuhde missä molemmat ymmärtää että se kaikki lähtee siitä arjesta ja niistä pienistä hetkistä siinä arjessa, ei ole pariin kuukauteen vituttanut herätä maanantaina töihin. Kun arki on hienoa, vapaa-aika on juhlaa, ei tarvitse olla suunnitelemassa päivää vaan asiat menee ja tapahtuu omalla painollaan.
Pääasia on ettei vaivu epätoivoon Tinderissä, sillä onhan siellä kaikenlaista hiihtäjää.