Mikä auto minulle?

Liittynyt
29.11.2016
Viestejä
375
Uusiahan nuo, jos käyttöönotto tänä vuonna niin silloin on 2020, vaikka valmistus 2019, millä nyt ei sinällään väliä jos ja kun ei mitään faceliftiä ollut välissä. Nettiauton viimevuona rekattuja en ala edes selaamaan, kun maahantuoja pakottaa jälleenmyyjät pistämään kilpiin että saisi niitä rekisteröintejä vaikka väkisin, siitä viis mitä jälleenmyyjä asiasta on mieltä = nuo on kaksi eri asiaa ja taloutta.

Jotakuinkin merkistä riippumatta. Paitsi jos Kiaa ajattelee, niin Delta on silloin myös maahantuoja ja jälleenmyyjä, vaikka emoyhtiö on sama Koreassa.

Jos kerran motaria lähinnä 30tkm vuodessa, niin kyllä itse dieseliä katselisin. Kolmen vuoden päästä jos pitää vaihtaa niin eipä kukaan tiedä mikä on tilanne silloin.

Omat ajot taas lähinnä nurkka-ajoa ja kilsoja ei paljoa vuoteen tule, niin hybridi olisi plurgarina tai ilman paras vaihtoehto, jos järkevästi ajattelisi. Tosiasiassa ostaisin bensamaasturin koska on vähän erilainen käytöntarve. Eli jokaiselle jotakin.

Mutta ostajan markkinat, kauppa jäissä ja YT ja konkurssit vielä näkemättä tänä vuonna. Vaihdokin kanssa voi olla nihkeää, mutta miten sen nyt sitten laskee. Jos myyjän kohdalla kate on lähellä nollaa.
Onkohan nää dieselien kulutukset miten kehittyneet 2010 luvulla? Omat kokemukset sieltä 2000-lukulaisista dieseleistä, että 2000-luvun VAG-dieselit jakajapumpulliset(90-110hp) omassa ajossa n. 5,6l/100km, Opel(cdti) ja Hyundai(CRDI) 110-140hp yli 6l/100km

Näitä nykyaikaisia pikku turbo bensoja on kehuttu pieniruokaisiksi ja jotku jopa alta 4l/100km vetäneet jollain 1.0 TSi:llä ja usein sekakulutus reilu 5 l/100km. Meneekö vastaavat 30hp tehokkaammat dieselit vähintään 1l/100km pienemmällä kulutuksella? Suhde nimittäin ollut vähintään tämä diesel vs bensa, omien kokemuksien mukaan siellä 2000-lukulaisissa, kun toi 2.0 CRDI Hyundai vein minimissään sen 6-6,5l/100km työajossa ja nyt 2001 Xsatra 1.6 110hp bensa, jolla max. 7l/100km. Välillä jopa 6,3l/100km, kun enempi 80 km pätkää välissä. Kulutuksen ja kustannuksien kohtuu pieni ero kyllä yllätti. Toki nokivasarat suhteessa väännökkäämpiä ja etenkin Hyundai selkeesti tehokkaampi.

Itselle kyllä automaatti olisi kyllä yksi tärkeä kriteeri. Nykyään pukkaa olemaan paljon noita kaksoiskytkin-lootia tyyliin DSG. Mitä välttää? VAG-konsernilaiset on tietty surullisen kuuluisia, mutta ei kai sen suurempi ongelma kuin muissakaan kohtuullisesti ajetuna, oikein käytettyinä?

Automaatin lisäksi Webasto tjms. ois melkeen pakkovaruste(vaikka nyt etelän talvet ollu sitä luokkaa, ettei lohkolämmitintä oo tullu käytettyä koko talvena... oikeesti yhden käden sormin laskettavissa ne kerrat kun tarvinnut rapata ikkunat :D). VAG ja Volvo Dieseleissä ois lämmittimet vissiin melkkeen periaatteessa vakiona, Mersu ja BMW usein, mutta Korealaisissa harvassa lisävarusteena. Mese, BMW ym. menis tietty käytettyyn luokkaan. Lisävarusteena asennettuna lämmittimet vissiin 2000-4000€ ja o

Ei oo ihan pakosti siis uusi auto hankinnassa, kun hinnat kumminkin karkaa

Ehkä tuo sinun käyttösi perustelisi paremmin tuota dieseliä?

Joskus oli meilläkin vaihtoehtona i30 farkkua, mutta lopulta kaatui sitten nelivedon puutteeseen. Kun kerran moinen on ollut, niin eipä paljoa vajaavetoisella kiinnosta ajella...

Bensassa oli muistaakseni 10k / 12kk huoltoväli ja ihankuin muistelisin, että toisinkuin Kialla en ollut havaitsevinani paisuteltuja merkkihuollon hintoja. Jotka ovat siis käytännössä edellytys tuolle 7v takuulle.
Toi bensan lyhyt huoltoväli kyllä puoltaa dieseliä
Hyundain Ioniq täyttää juuri tuon 140heppaa ja hyvin vaikeata saada edes menemään 5l/100km. Myös 2 litrainen uusi Corollan 180 heppaisella pääsee helposti alle 6 litran todellisiin pitemmän ajan keskikulutuksiin.
Miksipä ei jokin hybridikin, mutta näissäkin lyhyt 15tkm huoltoväli. Ei toi huoltoväli nyt mikää deal breaker, jos huoltohinnat kohtuulliset ja jotain perus öljynvaihtohuoltoja, eikä pakotettuja sisältäen kaiken tyliin "tarkastetaan pissapojan nesteen", että takuut säilyy?

5000 km tulee ehkä vuodessa ruuhkaisia kehätietä, mutta tunteja senkin edestä. Jotain hyötyä tietty hybridistä tossa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 386
Pitäisi saada perheeseen kakkosauto jälkikasvun käyttöön sekä rakennustarvikkeiden yms. roinan kuljettamiseen. Ajoa tulee tod.näk. alle 10 tkm vuodessa lähes pelkästään maantiellä. Budjetti olisi jossain 5-10 k€:n välillä. Luotettavuus on ykkösvaatimus, varusteet ja ajo-ominaisuudet ovat vähemmän tärkeitä. Eli näillä spekseillä isokonttinen japsifarmari bensakoneella tuntuu sopivimmalta.

Järki sanoo, että Toyota Avensis Wagon voisi olla aika passeli. Toisaalta taas kun itsekin sillä tulisi ajettua, niin tunne houkuttelee kovasti Volvo V70:n puoleen. Kumpi olisi fiksumpi valinta?

Toyotalla on maine vähävikaisena autona, mutta pitääkö se vielä paikkansa, kun ikää on yli kymmenen vuotta ja kilometrejä takana yli 150 000?

Volvoja näkyy olevan myynnissä yli 400 tkm ajettuna. Mutta kuinka usein on odotettavissa korjaamokäyntejä, jos ikää on 15+ vuotta ja mittarissa reilusti yli 200 tkm?

Kuinka paljon kalliimpaa on huoltaa Volvoa verrattuna Toyotaan? Entä millaisia tyypillisiä vikoja on molemmissa? Siis sellaisia riskejä, joihin on hyvä varautua jo ostohetkellä?

Otan kiitollisuudella vastaan kaikki neuvot, vinkit ja varoitukset, samoin kuin ehdotukset paremmista vaihtoehdoista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641

Itsellä ollut volvoja, kaikki järjestään paljon ajettuja. Hyvällä tuurilla ja huonolla huollolla keskivät ilman mitään isompia ongelmia, ongelmien lähestyessä vaihto toiseen. Jotain pikkujuttuja nyt tulee kilometrien karttuessa kuitenkin ja niistäkin voi selvitä purkkavirityksillä.

Hyvät puolet, hemmetin iso paksi, hyvät penkit, ajettavuus imo hyvä ja kestää kilometrejäkin kun pitää huolta, tämä tietenkin varauksella koska yksilöitä käytettyinä.
Huonoa, isohko bensankulutus. Dieselillä pääsee pienellä kulutuksella, tosin dieselvero muistaakseni jotain 600-700€, tuokin saattaa poistua lakimuutoksen myötä.

Avensiksen paksi pienempi tietty, istuimet huonommat. Näihin penkkeihin kiinnitän huomiota kun volvo lähes ainoita autoja missä istun mukavasti, ehkä makuasia. Toyotan tekniikka melko pomminvarmaa ja kyllähän nuo pitää arvonsa käytettynäkin ja ylimääräisiä korjaamokäyntejä tuskin on luvassa.

Noiden kahden hyvät puolet kun saisi yhdistetyä niin siinäpä olis. Nyt kallistuisin toyotan puoleen näillä spekseillä. Volvo kivempi, toyota parempi kun unohdetaan tunnepuolen asiat.
 
Farendlöse

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
673
Heitän villinä korttina Saab 9-5:n. Siinä on myös valtava kontti, on turvallinen ja hyvä ajaa.
 
vatanen

Ajatusten Siuronkoski
Premium-jäsen
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
223
Neloskoppainen Mondeo voisi kontin puolesta käydä myös hyvin. Samanikäistä V70 isompi jopa.
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 354
Itselläni ainakin alkoi leviämään s60 d5 käsiin juuri ennen kolmeasataatuhatta. Suihkut, turbo, hammastanko ja vaihdelaatikko oli vaihtokunnossa. Monesti juuri ne enemmän ajetut ovat luotettavampia kun niihin on nuo isoimmat jo tehty. Penkit noissa on tosiaan hyvät ja ajolleen ok verrattuna avensikseen. Avensiksessa ongelmana sitten ne öljyä syövät moottorit ja dieselipuolella d4d tiedettyine ongelmineen. Riippuu toki vuosimallista mitä etsii. Mondeo on tosiaan volvon ohella tilava valinta ja mainio ajettava, saa monesti vielä huomattavasti halvemmalla.

Edit: käy se mikä tuntuu hyvältä, kaikissa noissa vikoja on, tuurista kiinni millainen yksilö kohdalle sattuu...avensiksella luultavasti huolettomimmat kilometrit.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 386
Kiitoksia vastauksista. Käytetyt autot ovat totta kai yksilöllisiä ja kaikesta etukäteisselvittelyistä huolimatta tuurilla on osansa, minkälaisen sattuu saamaan. Hyvä kuitenkin kuulla, että Toyotan viattomuus ei ole pelkkää huhua, ja ettei Volvokaan ole ihan huono vaihtoehto.

Fordin, Opelin, ranskalaiset sekä VAG-konsernin tuotteet olen rajannut etukäteen pois laskuista. Niiden vanha (ja osin nykyinen) maine on sen verran painolastina, että en ota riskiä.

Saab 9-5 ei ole käynyt mielessäkään, mutta periaatteessa kai sitäkin voisi harkita. Niitä näyttäisi olevan saatavilla melko edullisesti. Vaan miten lie huoltojen ja varaosien laita, kun merkkiä ei enää ole?
 
Liittynyt
29.05.2018
Viestejä
337

Huollot ja varaosat varmasti Saabeille vielä pelaa, eikö nuo hyvin pitkälle kuljeksi ooppelin (vectra) osilla
 
Farendlöse

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
673
Kiitoksia vastauksista. Käytetyt autot ovat totta kai yksilöllisiä ja kaikesta etukäteisselvittelyistä huolimatta tuurilla on osansa, minkälaisen sattuu saamaan. Hyvä kuitenkin kuulla, että Toyotan viattomuus ei ole pelkkää huhua, ja ettei Volvokaan ole ihan huono vaihtoehto.

Fordin, Opelin, ranskalaiset sekä VAG-konsernin tuotteet olen rajannut etukäteen pois laskuista. Niiden vanha (ja osin nykyinen) maine on sen verran painolastina, että en ota riskiä.

Saab 9-5 ei ole käynyt mielessäkään, mutta periaatteessa kai sitäkin voisi harkita. Niitä näyttäisi olevan saatavilla melko edullisesti. Vaan miten lie huoltojen ja varaosien laita, kun merkkiä ei enää ole?
Kyllä Saabiin vielä osat ja huollot saa Suomesta. Harrastajilta kannattaa kysellä, josko olisi mielenkiintoa myydä omansa pois. Edellisen 9-5 2.3T automaatti Saabin ajoin 370tkm lukemiin asti pelkillä öljynvaihdoilla. Nykyisessä 9-3:ssa on vasta 240tkm mittarissa, turbo piti vaihtaa ~10tkm sitten kun vanha Garret levisi (jos/kun näin käy, niin tilalle kannattaa laittaa Aeroista löytyvä Mitsubishi Td04).

Muistaa vain vaihtaa moottoriöljyt (ja mielellään myös tulpat) 10tkm välein, niin pitäisi kestää hyvin (ainakin minulla on kestänyt, tulpat motonetistä alle 5€/kpl). Nuo saa myös toimimaan etanolilla todella pienellä vaivalla.
 
Lihanpyörittelijä

Kuntaliittäjä
Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
263
Ajattelin käydä maanataina koeajamassa vuoden 2015 BMW 120 F20 dieselin automaattina. Autolla on tällä hetkellä ajettu 96tkm ja jos tuo sattuu sopivasti miellyttämään niin varmaankin ostan sen jos kaikki muuten on ok.

Nyt kysymys siis onkin että onko tuon ikäisissä ja tuon verran ajetuissa ykkössarjalaisissa kiisseleissä tulossa mitään isompaa remppaa tyyliin seuraavan 50tkm aikana, tai onko jotain mitä noista pitäisi tietää, kysyä myyjältä tai olla tuon ikäisessä/ajetussa vehkeessä jo huollettuna?

Vaihtoehtona tolle bemmille toimii sitten 2015 V40 D4 Volvo jolla ajettu 55tkm. Siinä ainakin lukemani mukaan pitäisi olla helposti 50tkm rullattavissa ennen kuin alkaa tulemaan isompaa remppaa (oliko tossa Volvossa nyt hihnan+vesipumpun vaihtoväliksi suositeltu 150tkm/10v? + mahdollisesti jarrut?)
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 255
Varmaan noin uudet bemarin 2.0 koneet on ok. Oon siinä käsityksessä, että tossa 2010-2014 välillä oli 2.0 koneissa vähän niin ja näin (3.0 hyviä). Mut toi on varmasti ok.

Eipä sitä kannata ku takavetoa (nelivetoa) ostaa, vaikka etuvedollakin pärjäisi. On se vaan niin mukava, että auto kääntyy.
 
Mariini

Team Ryzen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 369
Niin pieniä kilometrejä, ettei ole mitään pelättävää. Muistat vaan sitte, että tuokin on viisvuotias niin siitä vois ajan perusteella vaihtaa vaihteistoöljyt, jos ajaisit runsaammin niin väli olis ~100tkm.

Öljyä löytyy autovaraosaliikkeistä esim Liqui Molyn, Valvolinen tai Kendallin valikoimasta kyseiseen ZF vaihteistoon ja suodatin/öljypohja samalla. Se ölppä on hiukan hintavaa marmorilla, siksi muualta...

Iän puolesta vaihdattaisin sinuna jo, mut jos ajat runsaasti vuoteen niin voit jättää homman seuraavan normihuollon lisätöihin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 288
Varmaan noin uudet bemarin 2.0 koneet on ok. Oon siinä käsityksessä, että tossa 2010-2014 välillä oli 2.0 koneissa vähän niin ja näin (3.0 hyviä). Mut toi on varmasti ok.
Eikös näissä Bemarin 2.0 dieseleissä ole jakopään ketju edelleen murheena?

E: Jaa, 3/2011 on suoritettu uudelleensuunnittelua ja tämän seurauksena jakopään murheet lähinnä satunnaisia.
 
Viimeksi muokattu:

Mariini

Team Ryzen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 369
300-400tkm välissä ellei ole annettu runsaasti tyhjäkäynnillä louskottaa, lähinnä taksit.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
855
Ajattelin käydä maanataina koeajamassa vuoden 2015 BMW 120 F20 dieselin automaattina. Autolla on tällä hetkellä ajettu 96tkm ja jos tuo sattuu sopivasti miellyttämään niin varmaankin ostan sen jos kaikki muuten on ok.

Nyt kysymys siis onkin että onko tuon ikäisissä ja tuon verran ajetuissa ykkössarjalaisissa kiisseleissä tulossa mitään isompaa remppaa tyyliin seuraavan 50tkm aikana, tai onko jotain mitä noista pitäisi tietää, kysyä myyjältä tai olla tuon ikäisessä/ajetussa vehkeessä jo huollettuna?

Vaihtoehtona tolle bemmille toimii sitten 2015 V40 D4 Volvo jolla ajettu 55tkm. Siinä ainakin lukemani mukaan pitäisi olla helposti 50tkm rullattavissa ennen kuin alkaa tulemaan isompaa remppaa (oliko tossa Volvossa nyt hihnan+vesipumpun vaihtoväliksi suositeltu 150tkm/10v? + mahdollisesti jarrut?)
Kyseessä Lohjalla oleva sininen? Kävisin koeistumassa sporttipenkillisen yksilön, todella hyvät omasta mielestä yksi must varusteista bemariin.
 
Lihanpyörittelijä

Kuntaliittäjä
Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
263
mut jos ajat runsaasti vuoteen niin voit jättää homman seuraavan normihuollon lisätöihin.
Joku 15tkm tulee ehkä vuoteen ajoa. Pitää maanantaina kysäistä noista vaihteistoöljyistä ja katsoa mahdollista tarjousta sitten sen mukaan.
Kyseessä Lohjalla oleva sininen?
Sepä se.

Saas nyt sitte nähdä että viekö bemarin mahdollisesti hauskempi ajofiilis volvon mukavuuksien (webasto ym.) edelle. Tuossa tuontibemmissä kun ei taida olla lohkoakaan asennettuna ja auto kun tulisi ihan ympärivuotiseen käyttöön.
 
Vami

Master of WT
Tukijäsen
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
246
Tarkotus olisi myydä mopotin pois ja ostaa taas jokin kesäkäyttöharraste max 4ke budjetilla.

Pitäisi olla bensakoneella ja mielellään kohtuu bensapihi(<9l/100km), takavedosta suuri plussa sekä edes jotenkuten motarilla ajettava 100km/pv. Viime kesänä oli mx5 samanlaisessa ajossa, ja sillä pärjäsi hienosti kunhan alkujärkytyksestä selvisi.

Ei ole muita tarkkoja kriteereitä, muuta kuin että pitäisi olla jollain tavalla hauska tai erilainen.

Olen katellut avoja, hot hatcheja, 80 luvun japskeja, avolavoja jne. mutta tuntuu että mikään ei oikein sytytä täysillä, varsinkaan tuon mx5 jälkeen joka olikin aika 'the ultimate' kesäauto..

Pystyykö kukaan heittämään mitään ehdotusta? :hmm:
 
Mariini

Team Ryzen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 369
Katsele jos tuolta Ruotsin puolelta importtaavilla firmoilla kuten Saka olis vastaavia skandivarusteilla?
 
Mariini

Team Ryzen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 369
Jäi tägäämättä @Lihanpyörittelijä tuosta, hänelle siis vastasin.

Mun mielestä sun ei kannata katsoa dieseliä noilla ajoilla, tulee niin vähän kilsoja. Saastelaitteet voi alkaa nikottelemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
855
Uudemmissa bemuissa lämmittimet rupeavat vähenemään tehdas weba/eber todella harvinainen Sakakin taitaa vanhoja liisareita paljon uittaa ja näissä harvemmin Etelä-Suomessakaan lisälämppäreitä. B47 koneisissa liiallisella moottorin esilämmityksellä taisi jopa saada jotain vikakoodeja.
 
Ostin - 15 tuollaisen 520xd:n ja myyjä änkytteli, ettei pa-käyttöistä lisälämmitintä tuohon saa lainkaan. Auto oli ostettu Lahdesta niin noutaessa yhdistin huvin ja hyödyn ja kävin Tallinnassa asennuttamassa Webaston. Toimi ongelmitta koko sen ajan, mitä auto minulla oli.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Kyllä Saabiin vielä osat ja huollot saa Suomesta. Harrastajilta kannattaa kysellä, josko olisi mielenkiintoa myydä omansa pois. Edellisen 9-5 2.3T automaatti Saabin ajoin 370tkm lukemiin asti pelkillä öljynvaihdoilla. Nykyisessä 9-3:ssa on vasta 240tkm mittarissa, turbo piti vaihtaa ~10tkm sitten kun vanha Garret levisi (jos/kun näin käy, niin tilalle kannattaa laittaa Aeroista löytyvä Mitsubishi Td04).
Sulla on sitten käynyt aika hyvä tuuri. Toki itsekin tuollaisen Saabin vasta kovaan työmatka-ajoon ostin, mutta pidänkin valintaani niin tyhmänä etten sitä ainakaan lähtisi muille suosittelemaan.
Auto on viimeiset 100tkm ollut kolmissa suht hyvissä käsissä, kaikki toimii ja ennen mua on jakopäähän uusittu ketju uittamalla, mitsun turbo uusittu, vesipumppu uusittu, öljypohja putsattu pariin kertaan, alipaineletkut uusittu, hihnapyörän torxit kiristetty lukitteella, alakerran tiivisteitä ja laakereita tarkisteltu ja vaihdeltu, kampiakselin asentotunnistin ja öljynpaineanturi uusittu jne.

Seuraava sytkäkasetti on jo takaluukussa ja bensapumppu ämpäreineen täytyy vielä myös hommata varalle. Silti pelkään että tuo tulee jättämään minut tielle silloin kuin sitä vähiten odottaa, ja syömään monet rahat mitkä on varattu johonkin kivempaan. Pelkkä polttoaineen kulutus on jo kaksi kertaa nykyauton verran. Worst case scenariossa kaikesta huoltohistoriasta huolimatta väsyneet männänrenkaat tai jakopään osat vaativat sen täydellisen koneremontin (=vähintään pari päivää nosturilla 70e/tunti) minun aikanani.
Normaalin ihmisen ei tietenkään enää tällä vuosikymmenellä mitään Saabbia yli 30v vanhalla tekniikalla kannata päivittäiseen ajoon ostaa, vaan nykyaikaisemman Toyotan tai Skodan jolla ajaa halvalla ja huoletta vaikka onkin vähän huonompi penkki. Harrasteautoksi Saab kaikin mokomin.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
855
Ostin - 15 tuollaisen 520xd:n ja myyjä änkytteli, ettei pa-käyttöistä lisälämmitintä tuohon saa lainkaan. Auto oli ostettu Lahdesta niin noutaessa yhdistin huvin ja hyödyn ja kävin Tallinnassa asennuttamassa Webaston. Toimi ongelmitta koko sen ajan, mitä auto minulla oli.
Täysin OT mutta minkä verran asennus Tallinnassa maksoi?
 
Liittynyt
12.10.2017
Viestejä
877
Uudemmissa bemuissa lämmittimet rupeavat vähenemään tehdas weba/eber todella harvinainen Sakakin taitaa vanhoja liisareita paljon uittaa ja näissä harvemmin Etelä-Suomessakaan lisälämppäreitä. B47 koneisissa liiallisella moottorin esilämmityksellä taisi jopa saada jotain vikakoodeja.
Täällä löytyy G20 320d xDrivestä polttoainekäyttöinen lisälämmitin. Se ei lämmitä moottoria aluksi, ensin lämmittää ohjaamon, mutta kun starttaat niin käsittääkseni venttiili aukeaa, joka päästää moottorin jäähdytysnesteen kiertämään polttainekäyttöisen lämmittimen kennon läpi lämmittäen moottorin todella nopeasti pakkasellakin. Hyvin toimiva systeemi, ei tule kylmää ohjaamoon missään vaiheessa. En ole varma, mutta mahdollisesti tuo käyttää myös polttoainekäyttöistä lisälämmitintä hiukkassuodattimen regeneroinnin aikana auttamaan ylläpitämään lämpötilaa nurkkapyörityksessä pakkasella. Ainakin hajun perusteella. Tuo nimittäin tuoksahtaa vähän ikävästi välillä tuo lisälämmitin. Jos näin on, niin ehkä viimeinkin on saatu pieni ratkaisu hiukkassuodattimien kaupunkipyörityksessä tapahtuvaan tukkeutumiseen?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
25
Mieli tekisi isohkoa farmaria johon mahtuu 2 aikusen ja 2 lapsen kamat ilman suurempia ongelmia. 5-10k budjetti. Löytyykö ehdotuksia? Avensis T27 katsellut vaikuttaisi kivalta.
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 174
Mieli tekisi isohkoa farmaria johon mahtuu 2 aikusen ja 2 lapsen kamat ilman suurempia ongelmia. 5-10k budjetti. Löytyykö ehdotuksia? Avensis T27 katsellut vaikuttaisi kivalta.

Siitä valitsemaan mielekästä :cool:
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 354
Mondeo, v70, insignia...onhan noita, avensiksella luultavasti pääsee pisimmälle ilman suurempia ongelmia. Pariin otteeseen tosin olen ollut todistamassa kun tuollainen t27 "halvaantuu" ei anna löysätä käsijarrua, ei valita vaihdetta(automaatti) tai oikeastaan tehdä mitään. Jostain akulle menevästä johtosarjasta lopulta kuukausien etsintöjen ja useiden korjaamokäyntien jälkeen löytyi vika.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
309

Siitä valitsemaan mielekästä :cool:
Nuo vanhat Audit onkin sellainen sioitus, että parempi olla toiset 5-10k€ käytettävissä saman tien. Seuraillut kaverin elämää tuollaisen kanssa, kun on mennyt öljypumppua, turboa, laatikkoa, EGR:iä (useamman kerran), DPF:ää yms yms. Nuo päälle 10v "laatu" autojen ledi-valot on myös maukkaan hinnakkaita vaihtaa, kun alkavat pimetä peräjälkeen. Vielä jos ottaa ilmajousituksella niin siihen menee sitten jo omat ja muidenkin (lainatut) rahat ellei ole mekaanikon lahjoja. Tuohon ko. mallin audiin jo etuvalojen vaihto on niin veemäinen homma (saa purkaa kaikenlaista tieltä) etten suosittelisi edes pahimmille vihamiehilleni.

Minulla on karvalakki 407 ja on osoittautunut paljon varmemmaksi vempeleeksi kuin luksus vaggineet ikinä. Tosin eihän tuossa ole paljon mitään hajoavaakaan isoon Audiin verrattuna. Eikä Peugeot edes ruostu, koska ilmeisesti Ranskassa viitsitään edelleen sinkitä korit edes joten kuten toisin kuin tuossa laatu-autojen kotimaassa, Saksassa. Tuolla budjetillahan muuten saisi paljon tuon sukupolven Audia uudemman 508:n farkkuna ;).

Sanotaan vielä, että pihassa on myös Golf VII Alltrack ettei menisi ihan pelkäksi vaggineiden haukkumiseksi. Ennen oli myös Audeja, mutta onneksi paranin. Lompakko kiitti :)
 
Onhan noissa kaikenlaista mielipahaa ja harmia kyllä, mut kyyti on mukavaa ja tilaa on vähän erilailla kuin noissa ranskan-, tahi japanin-ihmeissä. Valoista sen verran, että umpioiden vaihto kesti n. tunnin ihmettelyineen moiseen. 13 ruuvia auki, puskuria alas ja takas samassa järjestyksessä :)
 
Farendlöse

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
673
Ei A6 ainakaan takakontiltaan erityisen tilava ole, jos saman segmentin kilpailijoihin verrataan. Semmoinen lifestyle farkku. Onhan se ihan mukava ajaa, silloin kun se toimii. Ei aivan hirveää poltetta ole moista enää hommata yhden 3.0 bensa quattron jälkeen.
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 174
Ei A6 ainakaan takakontiltaan erityisen tilava ole, jos saman segmentin kilpailijoihin verrataan. Semmoinen lifestyle farkku. Onhan se ihan mukava ajaa, silloin kun se toimii. Ei aivan hirveää poltetta ole moista enää hommata yhden 3.0 bensa quattron jälkeen.
Koska itsellä ei perhettä ole, niin vaikea kuvitella miten em. A6 farkku ei riittäis 2 aikuiselle ja 2 lapselle kaiken välttämättömän kuljetukseen?:D
 
Farendlöse

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
673
Koska itsellä ei perhettä ole, niin vaikea kuvitella miten em. A6 farkku ei riittäis 2 aikuiselle ja 2 lapselle kaiken välttämättömän kuljetukseen?:D
Niin, itsellä kun taas oli kolme koiraa ja vaimo (nyt vain kaksi koiraa ja vaimo), niin ei tuo A6 ainakaan liian iso ollut. Peräkonttiin ei koirien lisäksi saanut oikein mitään, joten muuta kamppeet meni takapenkille.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 748

Mihin farkkuun sitten mahtuu 3 koiraa ja kampetta? Tuskin mihinkään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 679
Puhkinussittu vikaherkkä Audi vs. 10 v. uudempi ja -100 tkm ajettu ranskatar. Saa olla aika vahva usko, jos Audiin päätyy :beye:
 
Mariini

Team Ryzen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 369
Kannattaa kokeilla joskus jotain oman "kuplansa" ulkoa; ensimmmäisen mallivuoden tuotantoa vältellen pettyy harvemmin niin PSA:ssa kuin missään muussakaan.
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 354
Itsekkään en varsinaisesti halua ruveta mitään automerkkiä kehumaan yli muiden, kaikissa omistamissani autoissa on ollut vikoja(~160 autoa) yllärinä oikeastaan itsellenikin että siellä vähävikaisimpien joukossa ovat olleet ranskalaiset, toki käytettyjä kaikki ja yksilöitä jokainen, ilmeisen ehjiä yksilöitä. Suurimmat ongelmat itsellä ovat olleet volvojen ja volkkareiden kohdalla.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
824

No hieman vanhemmat V/S40:t olikin aikamoisia pommeja. Myös V50:ä näki/näkee varsin usein maanteiden varsilla parkissa.
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
793
Itse en aikoinaan ois kuvitellutkaan minkään pikku peugeotin, tai muunkaan pikkuranskalaisen ostoa.
Kohta vuoden päivät ollut -17 208 pääasiassa eukolla ajossa(itse vaan viikonloppuisin ajan), enkä ole hauskempaa autoa ajanut.
Toki siinä ei mitään erityisiä lisävarusteita ole, mutta halpa, hyvä ja hauska ajaa.
Ei ole ollut ikävä noita alle vm2010 3 sarjan bemareita, vaikka hyvin varustelluita ja tehokkaita olikin.

Ja emäntä siis ajaa arkipäivisin 25km suunta töihin ja takaisin. Siihen tuo pikkupösö on oivallinen. Halvat kulut yms.
Polttoainekäyttöinen lisälämmitin siihen asennettiin, niin pääsee lähtemään töistäkin lämpimällä autolla.
Muutaman kerran tullut mieleen, että olishan se kiva jos olis enemmän voimaa, mutta järki voitti. Pidetään ne harrasteautot erikseen.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Reilun vuoden aikana tuli ajettua ~85tkm pikkupösöllä, 207 vm 07 ja koneena ilman FAP oleva 1.6 HDI. Ei mitään suurempaa. Egr linja tukkeutui kerran. Ajelin vielä motoxin dieselsyn öljyillä. Noilla kilsoilla kun öljyt piti vaihtaa 4krt vuodessa. :D

Eihän siinä kyllä mitään muuta hyvää ollut kuin toimintavarmuus ja halvat kilometrit. Premium autot on erikseen ja niistä joutuu sitten maksamaan enemmän. (minä nykyään maksan)
Edit: pösöllä oli kilsoja myyntivaiheessa 360tkm.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
309
Isommat pösöt on jo sitten aika mukavia autoja. Esim. 407 on koko- ja hintaluokassaan jopa erinomainen. Eihän se tietysti ehjälle A6 C6:llle pärjää; olihan jälkimmäinen tuplasti kalliimpi uutena ja tietysti myös pykälän isompi auto. Mutta kyllä facelift 407 on ihan asiallinen auto vieläkin, vaikka ehkä ne rahat olisi paremmin käytetty 508:ssa.

Oli miten oli, nuo premium Audit eivät olleet aikanaan persaukisten kulkupelejä eikä aika ole tehnyt niistä yhtään köyhä-ystävällisempiä. Päinvastoin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 337
Viestejä
4 157 659
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom