Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Hyvää joulua!
Osallistu io-techin piparikakkutalokilpailuun 2025 Linkki osallistumisketjuun >>>
SER-huutokaupat hyväntekeväisyyteen käynnissä! Linkki huutokauppaan >>>
Sen verran täytyy tarkentaa, että autokuumetta on ollut jo vuoden ajan. Olen vasta reilu vuosi sitten valmistunut ja ajellut vanhemmalla autolla tähän saakka. Nykyinen on sedan ja kun tilat ei riitä niin sen vuoksi jo olisi tarvetta farmarille. Tunnustan myös, että olisi kiva jos seuraava auto olisi hieman ”hienompi”. Yhden pohjoisen reissun olen tehnyt 2018-2020vm Toyota Corolla hybrid farkulla ja oli oikein passeli, mutta ei ehkä ole aivan niin hieno kuin toivoisin![]()
Ainakin 2.0 Biturbo Passatin (2015, diesel) jälkeen vanhemmilta lainattu 2022 vuoden hybrid Corolla tuntui lähinnä vitsiltä. Kone huutaa, mitään ei tapahdu ja sisätilatkin jäi vähän piippuun. Varmasti hyvä jos haluaa vain kulkea paikasta toiseen, mutta ei sillä kyllä autokuumetta parannetaSen verran täytyy tarkentaa, että autokuumetta on ollut jo vuoden ajan. Olen vasta reilu vuosi sitten valmistunut ja ajellut vanhemmalla autolla tähän saakka. Nykyinen on sedan ja kun tilat ei riitä niin sen vuoksi jo olisi tarvetta farmarille. Tunnustan myös, että olisi kiva jos seuraava auto olisi hieman ”hienompi”. Yhden pohjoisen reissun olen tehnyt 2018-2020vm Toyota Corolla hybrid farkulla ja oli oikein passeli, mutta ei ehkä ole aivan niin hieno kuin toivoisin![]()
Farmaria nyt katsellut, kotona ei ole toistaiseksi latausmahdollisuutta. 25-35k olisi budjetti. Mielessä nyt käynyt Mersun C 17-19 mallit dieselinä, VW Arteon (plugari?) ja Superb (plugari?). Tulee ajeltua se 12-15tkm vuodessa ja jokunen lapin reissu. Vaikeeta vaan päättää tuon käyttövoiman suhteen. Tuollainen 5-6v vanha C-mersu varmaan säilyttäisi arvonsa parhaiten, mutta jos dieselin hinta kallistuu tai akkuteknologia ottaa isoja harppauksia niin helppo kuvitella diesel-autojen hintojen laskevan entisestään? Muitakin saa ehdottaa, Toyota taitaa olla myös melko luotettava.
Jos ei ole kotilatausmahdollisuutta, niin plugari ei taida kannattaa, kun kilometrit ajettaisiin kuitenkin enimmäkseen polttonesteillä. Osa plugareista vaatii lisäksi polttomoottorin käyttöä kabiinin lämmitykseen talvella, mikä syö sähkön hyötyjä entisestään. Lisäksi kannettavaksi tulee huoltokuluriskit molempien voimalinjojen osalta, ja Moottorin mukaan jo kolmevuotiaiden plugarien koneet ruostuu pilalle.
Noin pienillä kilometreillä bensiini tosin tulee jokseenkin varmasti edullisemmaksi kuin diesel. Toki jos dieselmoottorista tykkää sen ominaisuuksien vuoksi, niin sitten toki sellainen.
Diesel laskurilla break-even point löytyi about 14-15tkm kohdalla, mutta dieseleiden heikentynyt kysyntä saattaa kuitenkin laskea niiden hintoja jolloin ei niin haittaa vaikka ottaisi käyttövoimaveron kanssa hieman takkiin jos auto itse on edullisempi/paremmin varusteltu kuin vastaava bensa. Mielenkiintoinen artikkeli, en ole tuollaisesta aikaisemmin kuullutkaan.
Tuo näkökulma on perusteltu, mutta jos noin pitkälle asiaa ajattelee, niin sitten pitää huomioida myös dieselauton monimutkaisempi tekniikka. Moderneissa dieselautoissa päästöjä puhdistaa DPF (hiukkasloukku), EGR ja uusimmissa vielä urearuiskutuskin. Ne muodostavat merkittävän huoltokuluriskin. Lisäksi jos oma ajo on pääasiassa lyhyttä matkaa, niin kannattaa lukea, mitä netissä kirjoitellaan esim. DPF:n tukkeutumisesta. Tosin monissa uusissa bensiiniautoissakin on vastaava GPF, eli ihan yksinkertaisia nämä asiat eivät ole.
Riippuu aika paljon siitä miten paljon ajaa kaupungissa. Noin pienillä kilsoilla hybridit on aika lyömättömiä.
Riippuu aika paljon siitä miten paljon ajaa kaupungissa. Noin pienillä kilsoilla hybridit on aika lyömättömiä.
Niinhän ne voi olla mutta mikäs sopisi hintaluokkaan farmari ja ns. premium. V60 T6/8 ehkä mutta ilman kotilatausta nekin hörppii ihan riittävästi.
Dieselissä on omat metkunsa mutta samalla tavalla päästövaatimukset on murheita bensoihin tuonut ja ihan viimeisiä vuosia lukuunottamatta tarjonta bensakoneisita saksalaisista on ollut todella heikko.
Juu ei sinällään kannattavuuteen ollut videolla tarkoitus viitata, vaan kulutukseen karkealla tasolla. Pienillä kilometreillä tarkoitin että silloin luultavasti ajetaan enemmän kaupungissa kuin maantiellä, mihin viittaisi sekin ettei kotilatausta ollut mahdollista hyödyntää?
Ei kai tässä sitten loppujen lopuksi ollut niinkään kyse kulutuksesta, vaan fiiliksestä, vai kuinka @Krüger ?
V60 MHEV, saa sekä bensiinimoottorilla että dieselmoottorilla? Lataushybridit tosiaan poissulkisin vaihtoehdoista kotilatausmahdollisuuden puutteen vuoksi.
Olen Volvojen sähkövioista kuullut melko paljon, sekä tietoturvasta Kiinaan ”siirtymisen” seurauksena. Onko näissä jutuissa mitään perää?
Mulla on aika sama ajoprofiili sikäli että enimmäkseen kehä kolmosen sisällä, ja sitten 4-6 pohjoisen reissua vuoteen.
Mietin itse ensin sähköautoa, mutta se tekniikka kehittyy niin nopeasti että otin vuoden liisarin, katsotaan sitten vuoden päästä uudestaan.
Jos Kiina huolettaa niin sitten ei kannata Kiinalaista autoa hommata…
Jos tietoturva kiinnostaa, niin osta tonnin pommi ja unohda nykyautot. Tietoturva ei ole kunnossa missään uudessa autossa.
Monet autot lataavat puhelimen sisällön, kun yhdistät sen autoon. Samalla autojen sisäänrakennetut modeemit lähettävät valmistajan serverille dataa jatkuvasti - auton saa ehkä offline-tilaan valikoista, mutta onnistuuko oikeasti vai näyttääkö se vain onnistuneen...
Juuri vähän aikaa sitten englanninkielisellä foorumilla joku ihmetteli, kun puhelin oli alkanut piipittää ja siellä oli BMW:n äppi, joka kyseli lupaa saada puhelimen sijaintitiedot... Omistaja oli satojen kilometrien päässä bemaristaan eikä kukaan ajanut autoa. Autonvalmistajien uteliaisuudella ei ole mitään rajoja... Tämä oli tosin muistaakseni USA:ssa.
Noin periaatteessahan eurooppalainen tietosuojasääntely on sieltä tiukemmasta päästä, mutta viitsiikö siihenkään sitten luottaa? Kuka tietää, tallentaako auto esim. ajettuja reittejä omiin muisteihinsa, jolloin joku voisi tonkia ne sieltä jälkikäteen? VW ID4:n osalta tutkin joskus auton kytkemistä irti kaikista verkoista. Kuulemma jonkin sulakkeen takana on nuo viestijärjestelmät, mutta saman sulakkeen takana on myös infotainment-näyttö... Lisäksi eCall on katsastusvaruste ja sen pitää toimia katsastuksessa. Ilmeisesti ainoa luotettava tapa on avata verhoilu ja irroittaa asianosaiset kommunikaatiomoduulit tai niiden kaapelointi, mutta katsastukseen se pitää taas sitten korjata. Ja luonnollisesti tällöin jää myös paitsi navigoinnista, OTA-päivityksistä ja muusta käytännöllisestä.
Juu, data kyllä liikkuu. Itse tuossa pari päivää sitten opin että Corolla lähettelee kaiken datan serverille jossa "arvioidaan ajosi ekologisuutta". Näet kaikki ajosi MyT äpistä (vaan ei osaa silti ilmoittaa että auto pitäisi viedä huoltoon kun km:t alkavat lähentyä rajoja). Tällä hetkellä, ongelma ei ole vuotaako data, vaan se että kenelle se vuotaa. Saat valita.
Voi kuulostaa turhalta/typerältä/olkihatulta/ennen kaikki oli paremmin jne... mutta oman vm.-90 auton ei mitään apuja, ei mitään dataa tms. on vain omalla tavallaan rentouttava. Kinda off the grid ajelua. Jos tuntuu siltä että haluaa perseillä... antaa mennä, koska ei ole olemassa dataa mikä saisi kuskin kiipeliin, ei tarvitse miettiä kännykkä äppejä jne jne jne. Teslassa tuo app toimi oikeasti hyvin, mutta esim Corolla unohtaa jatkuvasti omat loginit ja joutuu kirjautumaan uudelleen ja uudelleen. Rehellisesti, itselle about "täydellinen" auto olisi joku -80-00-luvun urheiluauto jossa olisi hyvät popit, Android Auto ja thats about it. En tarvitse välttämättä neljän alueen ilmastointia, kymmentä mukitelinettä jne jne jos auto on muuten hyvä... Ja tämä siis henkilön suusta joka tilaa uutta autoa ostaessa käytännössä kaikki varusteet mitä autoon saa.

Ei pelkoa että tuolla nopeutta saisi liikoja. Mutkat ovatkin sitten asia erikseenÄlä nyt ainakaan niin paljoa hurjastele sillä Mazdalla, että kukaan vaivautuisi asiaa enemmän tutkimaan. Olen meinaan seurannut pieni pelko persiissä valvontakameraverkoston laajentumista. Tiehallinto on asentanut niitä matka-aikojen seurannan nimissä ainakin vuodesta 2008 (keskustelua Sitruunapatonki.fi-sivustolla ) ja hiljaisten maanteiden varsillakin noita näkyy pylväissä paljon. En tiedä, miten data anonymisoidaan ja kauanko sitä säilytetään, mutta en ihmettele, jos tiedoista voisi onkia jälkikäteenkin ajoneuvojen edeltäviä sijaintitietoja... Poliisikin haluaisi lisätä teknistä valvontaansa teiden varsilla, aiheesta uutisoitiin juuri pari kuukautta sitten (KSML, harmillisesti maksumuuri).![]()
Ei pelkoa että tuolla nopeutta saisi liikoja. Mutkat ovatkin sitten asia erikseen. Ja waze huutelee asiat mitä pitää.
@weetabix corolla ei todellakaan ole hyvä valinta jos haluat säilyttää kuulosi yli 80kmh vauhdeissa. Luulin että putkistolla yms kutiteltu Fiesta ST olisi paha mökkireissulla, corolla on yhtä paha.
Ainakin 2.0 Biturbo Passatin (2015, diesel) jälkeen vanhemmilta lainattu 2022 vuoden hybrid Corolla tuntui lähinnä vitsiltä. Kone huutaa, mitään ei tapahdu ja sisätilatkin jäi vähän piippuun. Varmasti hyvä jos haluaa vain kulkea paikasta toiseen, mutta ei sillä kyllä autokuumetta paranneta![]()
Toyotassa maksetaan laadusta ja tekniikasta, VAG-konsernissa maksetaan sitten korjaamolle.corolla ei todellakaan ole hyvä valinta jos haluat säilyttää kuulosi yli 80kmh vauhdeissa. Luulin että putkistolla yms kutiteltu Fiesta ST olisi paha mökkireissulla, corolla on yhtä paha.
Itsellä kesät talvet jonkun levyiset 15". Ja meteliä on. Kaikki puhdasta rengasmelua. Väitän että olisi helvetin hiljainen auto jos pikkuisen löisi kaariin vaimennusta. Ei vaan firman autoon oikein viitsi, vaikka pomo takuulla antaisikin luvan.Sen mitä eri Corollaa ajanut niin niillä 16" menee ihan siinä missä ne muutkin, mutta sitten kun alla on 225/45/18 continental sport contact 7 niin meteli on kyllä aika järkyttävä...
Itsellä kesät talvet jonkun levyiset 15". Ja meteliä on. Kaikki puhdasta rengasmelua. Väitän että olisi helvetin hiljainen auto jos pikkuisen löisi kaariin vaimennusta. Ei vaan firman autoon oikein viitsi, vaikka pomo takuulla antaisikin luvan.
En tiedä mitä ovat mittailleet ja miten ja missä. Nyt vajaan vuoden moisella ajelleena... en voi hyvällä tahdollakaan kutsua edes äänieristetyksi jos ylitetään 80kmh. Sitä ennen asiat ovat vielä ihan ok tai parhaimillaan jopa todella hyvin.”Hintaluokkaan nähden äänieristys kohdillaan”
Äänipaketteja kannattaa harkita, Dynaudio, Canton Focal Harman/Kardon tms. Peugeot 5008 -18 tuli Focalin mukana etuikkunoihin kerroslasit sekä 2-7kg äänieristettä lisää, hintaa tuli Focaleille vain 515€.Ihan korvakuulolla Marko varmaan noita arvioi. Voisi se toki hiljaisempikin olla, mutta ei samassa hintaluokassa taida olla merkittävästi hiljaisempaa. Golf on ehkä miellyttävämpi äänensävyltään mutta desibeleissä tuskin iso ero on.
Mikä ylipäätään mahtaa olla max 35k uutena maksavista hiljaisin?
Se on ihan totta, helposti varmaan pääsee sporttisempaan fiilikseen pelkällä tän vuosituhannen autolla, nahkapenkitkin riittää jo pitkälleKaikkea ei voi saada, tuolla budjetilla täytyy jotenkin priorisoida. Toyotalta tuo kuulostaisi ilman sporttista fiilistä. Jollain kahden litran koneella nekin kyllä liikahtaa eri tavalla kuin -96 corolla.
Ei varmaan huono vaihtoehto. Erottaako joku tekijä Auriksen Corollasta tai Avensiksesta?Onko farkku Auris sopivan kokoinen ?
Tässä päivittäistä pähkäilyä ollut ja netin selaamista. Aikaa on hyvin kun palaan reissusta Suomeen about kuukauden kuluttua. Jotenkin tuntuu että citymaasturi vois olla se kaikin järkevin. Välillä joutuu ajamaan lumessa ja huonoilla teillä. Seat arona 1.0TSI , Hondan hr-v .. Onko noista kokemuksia. Budjetin yläraja tiukka 16tonnia. Automaatti pitää olla ja väri ei saa olla musta.
Mazda 6 2013 bensa manuaali ollut veljellä. Varmasti mukava, pientä sporttihenkeä. Alustaa kannattanee vilkaista kun näytti yhtä paljon pintaruostetta olevan kuin silloisessa BMW 318 2006 farkussa ellei jopa himppusen enemmän. Sivupeilin taittuminen oli ainoana vikana mutta toki 50-70 tkm ajettuna. Kevyt ohjaus. Mukavasti noilla hinnat tippuneet.Mites muuten Mazdat? Mazda6 ja CX-5 on ihan silmää miellyttäviä, lupaavat suht matalaa kulutusta ja kohtuullista kiihtyvyyttä, kymppitonnin luokassa vaikuttaisi saavan vähän uudemman verrattuna esim Toyotaan.
Lisäksi eCall on katsastusvaruste ja sen pitää toimia katsastuksessa.
Mazda 6 2013 bensa manuaali ollut veljellä. Varmasti mukava, pientä sporttihenkeä. Alustaa kannattanee vilkaista kun näytti yhtä paljon pintaruostetta olevan kuin silloisessa BMW 318 2006 farkussa ellei jopa himppusen enemmän. Sivupeilin taittuminen oli ainoana vikana mutta toki 50-70 tkm ajettuna. Kevyt ohjaus. Mukavasti noilla hinnat tippuneet.
Aihetta googlaillessa, joku sanoi Suomi24-keskustelussa että 2014 Mazda vaihtoi teräslaatua ja lisäsi jonkun suojalevyn pohjaan, jonka jälkeen ruosteongelmat vähentyneet huomattavasti.Riippuu onko "uudempaa mallis" vai vanhempaa, meillä juurikin tollanen 2013 Mazda6 ja tässä ei kyseistä ruosteongelmaa ole, ainakaan tässä yksilössä. Ja on siis uudempaa korimallia.
Uudempaa korimallia, hopea sedan mutta tämä onkin omakohtainen havainto.Riippuu onko "uudempaa mallis" vai vanhempaa, meillä juurikin tollanen 2013 Mazda6 ja tässä ei kyseistä ruosteongelmaa ole, ainakaan tässä yksilössä. Ja on siis uudempaa korimallia.
Mittaristossa killittää merkkivalo jos järjestelmä ei omasta mielestään toimi.Saako sen jotenkin testerillä luettua, tuskin soittavat hätäkeskukseen?
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.