Kuriirifirmat: DHL, UPS, DPD, Fedex yms.

Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
732
Seurannan mukaan paketti on pian kolme viikkoa maannut siellä Postnordin Tampereen jakelukeskuksessa. Facebookin messengerin kautta olen ollut asiakaspalveluun yhteydessä useamman kerran ja vastaus on aina ollut "selvitellään ja pahoitellaan viivästymistä". Tänään ehdotin Postnordin aspalle että josko paketin voisi tässä kohtaa todeta hävityksi keissiksi ja että reklamoin tästä lähettäjälle. Tämä sopi heidän virtaansa. Toivottavasti tuo Virolainen pulju, joka tässä tapauksessa on se lähettäjä, ei ala hankalaksi homman kanssa vaan toimii meidän paikallisten kuluttajansuojalakien mukaisesti. Postnordille annan -0.5/5.

Edit. Onneksi lähettäjä (HC Pro) ei alkanut hankalaksi, vaan lupasi saman tien pistää uuden paketin tulemaan.
Hävisi Pirkkalan Postnordin syvään kitaan. Kaksi pakettia hävinny sinne meikältä myös. Millään muulla firmalla ei oo moista käynyt sadoista paketeista huolimatta. Vanhan terminaalin suhteen en kummastele, oli ihan järkyttävän sekanen läävä. Tää uus mesta päällisin puolin ok (sisälle halliin en oo nähny) mut ilmeisesti sama sekoilu jatkuu.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 022
Onko täällä kokemusta DHL Expressin kotiinkuljetuksesta Turussa?

EU:n sisäinen lähetys on tänään aamupäivällä nimittäin saapunut Turkuun kello 11 nurkilla, ja viimeinen merkintä on "Saapunut DHL-toimipisteeseen TURKU". Mietin, että tuolla mitään tsäänssiä tulla nyt tänään vielä ovelle - DHL:n aspaan kun ei ole saanut yhteyttä.

Aikaisemmin expressin paketeista on tullut tekstarilla ilmoitus arvioidusta toimitusajasta, ja toimitus alkuiltapäivästä tällä (Haritun) alueella, mutta viime paketista on aikaa jo vuosia.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
937
Jätän tämän vain tähän. (pistetään oikeaan ketjuun)

1676643700272.png

Vähän kontekstia:

Todellisuudessa tuon Vantaan ja Tampereen välissä on vielä Turku. (Aspasta kertoivat)
Asiakaspalveluun soitettu useasti, "selvityksiä" pistetty nyt kaksin kappalein. Käyty jopa kyselemässä noutopisteeltä koska "Ehkä, voisi olla siellä" -PostNordin asiakaspalvelu. No ei ollut. Soitettu myös sinne, viimeksi tänään. Ei ole siellä.

PaskaNord ei itsekkään asiakaspalvelusta tiedä varmaksi mitä paketille käynyt tai missä tällä hetkellä menee.

Voiko paskempaa kuljetusliikettä olla? Ebayn kautta siis tavaraa tilasin ja DPD oli alkuperäinen kuriiri. Muita vaihtoehtoa ei annettu. Eikä ole ensimmäinen rodeo kyseisen puljun kanssa.

Myöskään tuo sähköposti ei ole minun, vaan lähettäjän. Mitähän sinne mennyt? Koska ainakaan nouto-ilmoitusta sinne ei ole mennyt.
 
Viimeksi muokattu:

Tämä tuli erittäin tutuksi aikoinaan kun kyseisen puljun kanssa joutui asioimaan. Silloin joihinkin DPD paketteihin liittyi vielä ylimääräistä säätöä, kun paketti kulki DPD-Postnord-Matkahuolto reittiä, eikä kaikkien koodit ilmeisesti sopineet toisten järjestelmiin. Se ja Postnordin yleinen aikaansaamattomuus aiheutti ihan naurettavia tilanteita, joissa jouduin itse toimimaan salapoliisina. Kymmenistä paketeistä 3-4 tuli perille moitteetta.

Tuo DHL:n paketti onkin näköjään vielä illaksi tulossa perille - jos kuskia huvittaa kantaa se portaat ylös.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
30
Hienosti menee TNT/Tulli-kombinaatiollakin. Ensin tuli maanjäristys Turkissa ja nyt en pysty tullaamaan lähetystä, kun Tullin nettipalvelun mielestä se on jo tullattu. TNT ja Tulli syyttävät toisiaan ja aikaa kuluu...
Olisiko tullut tavallisena postipakettina nopeammin ja halvemmalla?

Paikallista aikaaSijainti Toimenpide
17.2.2023 10.05Turku Lähetys kuljetuksessa.
17.2.2023 10.05Turku Lähetys TNT:n toimipisteessä.
16.2.2023 11.37Turku Lähetys saapunut toimipisteeseemme.
16.2.2023 10.51Turku Lähetys TNT:n toimipisteessä.
16.2.2023 10.51Turku Lähetys kuljetuksessa.
15.2.2023 9.51Turku Lähetys TNT:n toimipisteessä.
15.2.2023 9.51Turku Lähetys kuljetuksessa.
14.2.2023 14.43 Tulliasiakirjat luovutettu vastaanottajan huolitsijalle. Toimitamme tulliselvityksen jälkeen.
14.2.2023 10.31Turku Lähetys kuljetuksessa.
14.2.2023 10.31Turku Lähetys TNT:n toimipisteessä.
14.2.2023 9.15Turku Lähetys saapunut toimipisteeseemme.
14.2.2023 9.08Vantaa Mahdollinen viivästys kuljetuksessa.
14.2.2023 8.20Vantaa Lähetys kuljetuksessa.
14.2.2023 3.27Roissy Charles De Gaulle Lähetys kuljetuksessa.
13.2.2023 23.30Roissy Charles De Gaulle Lähetys TNT:n toimipisteessä.
13.2.2023 18.18Roissy Charles De Gaulle Lähetys kuljetuksessa.
12.2.2023 1.53 Lähetys kuljetuksessa.
11.2.2023 0.09Pendik Lähetys TNT:n toimipisteessä.
11.2.2023 0.05Pendik Mahdollinen viivästys kuljetuksessa.
10.2.2023 23.04Pendik Lähetys kuljetuksessa.
10.2.2023 13.11Pendik Myöhästyminen jatkoyhteydestä luonnonolosuhteista johtuen. Korjaavat toimenpiteet käynnissä.
10.2.2023 0.31Pendik Lähetys TNT:n toimipisteessä.
10.2.2023 0.29Pendik Mahdollinen viivästys kuljetuksessa.
9.2.2023 22.19Pendik Lähetys kuljetuksessa.
9.2.2023 22.18Pendik Lähetys TNT:n toimipisteessä.
9.2.2023 13.49Gaziemir Myöhästyminen jatkoyhteydestä luonnonolosuhteista johtuen. Korjaavat toimenpiteet käynnissä.
8.2.2023 18.43Gaziemir Lähetys kuljetuksessa.
8.2.2023 18.41Gaziemir Mahdollinen viivästys kuljetuksessa.
8.2.2023 17.22Gaziemir Lähetys kuljetuksessa.
8.2.2023 16.36Gaziemir Lähetys toimipisteessämme.
8.2.2023 12.50Ortaca Lähetys toimipisteessämme.
8.2.2023 12.50Ortaca Lähetys noudettu nouto-osoitteesta.
8.2.2023 13.03Ortaca Lähetys noudettu nouto-osoitteesta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
197
DHL ja Eu:n ulkopuolelta tuleva yli 150 eur paketti.
Vaikka tullaan itse, en pysty välttämään DHLn 20 eur "palvelumaksua" ?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
937
Jätän tämän vain tähän. (pistetään oikeaan ketjuun)

Vähän kontekstia:

Todellisuudessa tuon Vantaan ja Tampereen välissä on vielä Turku. (Aspasta kertoivat)
Asiakaspalveluun soitettu useasti, "selvityksiä" pistetty nyt kaksin kappalein. Käyty jopa kyselemässä noutopisteeltä koska "Ehkä, voisi olla siellä" -PostNordin asiakaspalvelu. No ei ollut. Soitettu myös sinne, viimeksi tänään. Ei ole siellä.

PaskaNord ei itsekkään asiakaspalvelusta tiedä varmaksi mitä paketille käynyt tai missä tällä hetkellä menee.

Voiko paskempaa kuljetusliikettä olla? Ebayn kautta siis tavaraa tilasin ja DPD oli alkuperäinen kuriiri. Muita vaihtoehtoa ei annettu. Eikä ole ensimmäinen rodeo kyseisen puljun kanssa.

Myöskään tuo sähköposti ei ole minun, vaan lähettäjän. Mitähän sinne mennyt? Koska ainakaan nouto-ilmoitusta sinne ei ole mennyt.
Tähän pieni update: Lopulta paketti keskeytettiin "ja hyllytettiin". Tästä soittelin "???" niin kuulemma otettiin paketti erilliskäsittelyyn. Maanantaina iltana oli sitten paketti noudettavissa K-marketista.

Yllättäen kyllä, lasinen sivupaneeli koteloon oli ihan yhtenä kappaleena paketin sisällä. Jatkossa kyllä kysyn lähettäjältä että käyttääkö mahdollisesti DPD:tä tai vastaavaa joka PostNordille paketin luovuttaa. PaskaNordia vältän kyllä kuin ruttoa tästä eteenpäin.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Olisi UPS:llä tulossa paketti, kotiinkuljetuksella tilasin.

Eilen oli UPS:ilta tullut tekstari, jonka vain vilkaisin nopeasti koska siinä luki jotain malliin "Vastaa 1 jos haluat toimituksen noutopisteeseen". Tilasin kotiinkuljetuksen ja edelleen haluan että paketti tuodaan kotiin, joten ajattelin että viesti ei koska minua ja jatkoin päivääni. Äsken kuitenkin huomasin, että viesti jatkui että paina 2 jos haluat toimituksen alkuperäiseen osoitteeseen, ja että viestiin olisi pitänyt vastata eilen klo 22 mennessä.

Kuinkahan todennäköisesti nuo apinat nyt roudaavat pakettini tuonne noutopisteeseen, ihan vaan kun en ollut herkeämättä vahtimassa ja vahvistamassa, että kyllä toden totta haluan juuri sen palvelun jonka olen vittu tilannut?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
326

Oman kokemuksen mukaan tulee kyllä ihan kotiovelle. Toi 2-vaihtoehto on ilm. sen takia että voi sen ovikoodin tuupata mukaan mikä menee (ehkä) kuljettajallekin asti. Täällä periferiassa tulee kuljettavalta firmalta vielä erikseen tekstari missä linkki formiin missä voi säätää kuljetusta, esim. droppaavat ovelle.
 
Liittynyt
30.08.2020
Viestejä
264
Edit: Yleinen kysymys tähän samaan, eli saakohan tuon paketin lähetystunnuksella kun näyttää että olisi jo saapunut noutopisteeseen, mutta ei minulle ole tullut noutoilmoitusta?

Olisi UPS:llä tulossa paketti, kotiinkuljetuksella tilasin.

Eilen oli UPS:ilta tullut tekstari, jonka vain vilkaisin nopeasti koska siinä luki jotain malliin "Vastaa 1 jos haluat toimituksen noutopisteeseen". Tilasin kotiinkuljetuksen ja edelleen haluan että paketti tuodaan kotiin, joten ajattelin että viesti ei koska minua ja jatkoin päivääni. Äsken kuitenkin huomasin, että viesti jatkui että paina 2 jos haluat toimituksen alkuperäiseen osoitteeseen, ja että viestiin olisi pitänyt vastata eilen klo 22 mennessä.

Kuinkahan todennäköisesti nuo apinat nyt roudaavat pakettini tuonne noutopisteeseen, ihan vaan kun en ollut herkeämättä vahtimassa ja vahvistamassa, että kyllä toden totta haluan juuri sen palvelun jonka olen vittu tilannut?
En ole tainnut aina vastata kyselyyn ja on ne sen kotiin pääsääntöisesti toimittanut. Ihan hyvä tuo palvelu kun ei aina ole mahdollista olla kotona kun toimittavat tuotteet, niin saa noutopisteeseen.
 
Mco

Liittynyt
09.11.2021
Viestejä
242
Edit: Yleinen kysymys tähän samaan, eli saakohan tuon paketin lähetystunnuksella kun näyttää että olisi jo saapunut noutopisteeseen, mutta ei minulle ole tullut noutoilmoitusta?
Jos UPS:n paketista oli kyse, niin paketin saa noutopisteestä henkkareita näyttämällä. Lähetystunnusta ei tarvitse tietää.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 257
Voi luoja että Fedex on hidas. 8 päivää kestää paketilla tulla Floridasta. Tänään aamulla paketti on päätynyt Belgiaan pyörimään. Ehkä ensi maanantaina perillä. Tuskin fedexille pääsee edes perjantaina koputtelemaan jos paketin saisi edes noudettua.

Ja samaan aikaan Mindfactorystä paketit tulee mailboxde ja UPS yhdistelmällä kotiovelle 5 arkipäivässä verkkokaupan tilauksesta sisältäen Saksan sisäisen DHL Mindfactory -> mailboxde varasto viiveen.
 
Liittynyt
08.05.2019
Viestejä
341

Fedexillä on montaa eri nopeutta.

Fedex Priority Express olisi jo ollut Suomessa sun luona ajat sitten. Ja sitäkin on kolmea eri sorttia muistaakseni, 1 Day, 2 Day, 3 Day Priority Express.

Sitten on kaikkia muita nopeuksia, Economya, Groundia, jne.

Eli kun et kertonut millä tuotteella paketti tulee, viestisi on täysin turha valitusvirsi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 022
DHL Express on saanut täällä runtua, niin välillä positiivisempaa asiaa. Tässä on tullut hoidettua naapurissa asuvan, vähän varttuneemman tutun lähetyksiä, ja nyt viiden lähetyksen otannalla hommat on toiminu hienosti. Euroopasta tulleet paketit ovat olleet ovella asianmukaisesti seuraavana arkipäivänä, ja kuski on jaksanut ovelle asti joka kerta (Turku, Haritun suunnassa).

UPS:n kanssa on ollut vähän vaikeampaa. Kuski on osannut perille, mutta tullaushommissa on ollut tökkimistä EU:n ulkopuolisissa lähetyksissä. Useamman kerran lähetyksen on pitänyt olla tullattu, mutta se on jäänyt varastoon useammaksi päiväksi - siihen asti kunnes on saanut aspaan yhteyttä. Pari lähetystä vaati 4-5 yhteydenottoa ennen kuin asialle tapahtui mitään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 257
Tuo on jenkeistä Suomeen aika kova arvio, paketti liikkuu jo sielläkin tuon aikaa sinne omaan "lokeroon" mistä se sitten lähtee eteenpäin. Mutta luotettavaksi olen todennut, eli tulee kuitenkin.
Täytyy todeta hämmästyneenä, että arvio piti kuin pitikin paikkaansa.
Tarkennetaan nyt siis sen verran että tuo oli aika mikä kesti MyUS varastolta Suomeen kotiovelle. Tuossa ei tietenkään ollut mukana Newegg -> MyUS-varasto -siirtymä.

Paketti lähti MyUS-varastolta torstaina 23.2. seilaamaan osavaltiosta toiseen. 1.3. PostNord toi paketin perille. Eli kolme ehjää arkipäivää paketti oli reissussa. Fedexin seuranta ei tietenkään osannut päivittää 6.3. arviotaan oikeaksi kun vasta sitten kun PostNord oli toimittanut paketin.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
515
Schenkerin paketinseuranta on jossain määrin edelleen HTTP:n takana — onko kuinka poikkeuksellista?

Koodi:
http://privpakportal.schenker.nu/TrackAndTrace/packageinfo.aspx?packagesurrid=F1<numerosarja>
http://www.logistics.dbschenker.se/ [tukisivu, uudelleenohjaa]
Adlibris-tilaus kyseessä, sivu on lisäksi ruotsiksi (en näe mahdollisuutta vaihtaa kieltä).
 
Adlibris on ruotsalainen firma, joten siksi ohjannee noihin ruotsinkielisiin seurantapalveluihin. DB Schenkerillä on myös suomenkielinen pakettienseuranta, joka käyttää https:ää:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 434
Onko kokemuksia paketin lähettämisestä EU:n ulkopuolelle myynti tarkoituksessa ?

Sain kyselyt koskien myynnissä olevia simukamppeitani, UK & USA mutta vastasin kyselijöille että liikaa vaivaa (tulli selvitykset) hintaansa nähden.

Lisäksi PayPal ottaa siivun koska perhe/ystävä optiota ei ymmärtääkseni voi käyttää lähetettäessä EU:n ulkopuolelle, mahdollisesti lisäkustannuksia myös valuutta konversiosta.

Kyseessä siis "vain" 100€ & 200€ tuotteet joten itse koin etteivät olleet kaiken vaivan arvoista.
 
Liittynyt
28.07.2020
Viestejä
871
GLS:llä tulossa Mailboxde paketti, onko normoa ettei ole tän jälkeen päivittynyt? Eikö Suomeen tulevat paketit mene yleensä Tanskan kautta, luulis että olis sinne ehtinyt viikonlopun ylitte jo?

1678687044133.png
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
Eihän GLS ole mikään kuriirifirma vaan käyttää ns. postikeskuksia hyväkseen lajittelussa eikä kauheasti yleensä liiku viikonloppuisin. Suomessa heilahtaa seurantaan yleensä Liedossa Postin logistiikkakeskuksessa ja sitten esim. Vantaalla tai Tampereella riippuen missä vastaanottaja asustelee.
 
No tämä on uutta tietoa, kait toi sitten vasta tänään tuolta notkahtaa.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
No tämä on uutta tietoa, kait toi sitten vasta tänään tuolta notkahtaa.
Eihön tuo mikään nopea ole ikinä ollut Suomeen, käytännössä noin viikko lähettämisestä ja harvemmin viikonloppuisin missään sen ihmeemmin käsittelyjä.
Koska ei vielä yhtään luentaa ollut Suomesta niin ihmettelen suuresti jos tänään tulisi edes Turun seudulle (missä ensikosketus Suomen kamaralle).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
20
GLS omat sivut puhuvat vain Postista, mutta paketti voi tulla myös Matkahuollon kautta; näin kävi ainakin GLS BusinessParcel:n kanssa. GLS:n seuranta näyttää kyllä tällöin myös Suomen puoleiset tapahtumat. Tämän lisäksi GLS:n gls-group.eu:n puoli näyttää viitenumeron, jolla paketti löytyy MH:n seurannasta.

Em. GLS:n seurantasivu käyttää niiden omaa REST API:a. Tuolta tulevasta JSON-vastauksesta voi paketin tyypin kurkistaa esim. selaimen Developer Tools:n (tms.) kautta (ei valittavasti näytetä suoraan missään). Kaikki muu taisi näkyä suoraan veppisivun kautta. Sen sijaan esimerkiksi saksalainen gls-pakete.de on rajoittuneempi ja suomalainen seurantakoodi puuttuu täysin.
 
Subv1sa

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 107
Mulla tuli GLS paketti DB Schenkerillä eli voi tulla melki millä vaan.
 
Liittynyt
11.01.2019
Viestejä
189
Tuntuu olevan DHL toimitus aika hidasta kun viikko sitten lähtenyt saksasta suomeen eikä postin seurantaan vieläkään ilmestynyt, toki voi olla että postikin sitä pakettia jossain hamstraa, mikä ei olisi mitään uutta.
dhlkusee.png
 
Postin sivuilla ollut jo jonkin aikaa ilmoitus

"Saksasta saapuvien lähetysten käsittelyssä on vielä viivettä jo päättyneen ahtaajien lakon vuoksi. Käsittelemme lähetyksiä päivittäin, saat saapumisimoituksen kun lähetyksesi on noudettavissa. "
 
Jaa okei itellä ei tuota ilmoitusta näkynyt kun avasi seurannan linkin kautta, mutta kun meni postin sivuilta seurantakoodilla niin näkyy tuo ilmoitus. No pääseepähän taas postia syyttämään.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
Jos sinne jäi lakon takia Saksaan ja osa Suomeen yhteensä 50 merikontillista lähetyksiä niin se voi hetken kestää, että palautuu normaaliksi. :woot:
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Kiinasta pitäisi tilata yli 150 euron arvoinen paketti. Myyjät tarjoaa lisämaksusta DHL ja FedEx vaihtoehtoja tavalliselle postille ja sanovat myös laittavansa "optimoidun" arvon noihin, tiedä sitten miten se toimii jos oikea ostokuitti vaaditaan.. Millaisia lisäkuluja nuo kuljetusfirmat perii ja miten hankalaa itse tehty tullaus niissä nykyään on? Fiilispohjalta valintani olisi DHL.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658

FedExillä oli ainakin vielä viime vuoden puolella todella massiivisia ongelmia, ja paketit saattoi jäädä pitkiksikin ajoiksi jumiin ties minne. Minäkin valitsisin noista ehdottomasti DHL:n.

Kuljetusfirmat perii mielestäni kohtuuttomia kuluja siihen nähden, miten helpoksi itsetullaus on tehty. Puhutaan luokkaa 20-30e kertasummasta, firmasta riippuen. Käytännössä itsetullauksessa ilmoitat kuriirille kun kysyvät, että tullaat itse, jolloin saat sähköpostiisi tarvittavat tiedot lähetyksestä. Sitten niiden kanssa menet tulli.fi:hin ja seuraat ohjeita.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
131
Kiinasta pitäisi tilata yli 150 euron arvoinen paketti. Myyjät tarjoaa lisämaksusta DHL ja FedEx vaihtoehtoja tavalliselle postille ja sanovat myös laittavansa "optimoidun" arvon noihin, tiedä sitten miten se toimii jos oikea ostokuitti vaaditaan.. Millaisia lisäkuluja nuo kuljetusfirmat perii ja miten hankalaa itse tehty tullaus niissä nykyään on? Fiilispohjalta valintani olisi DHL.
Omia kokemuksia yleistettynä: Kiinan sisällä ja Kiinasta lähtiessä FedEx on toiminut ripeämmin kuin DHL, mutta paketin saapuessa maahan on DHL:n toimitusketju aivan ylivoimainen FedExiin verrattuna.
DHL ehdottaa saapumisen lähestyessä tekstiviestillä valintaa vaihtoehtoisesta toimitussijainnista (noutopiste, pakettiautomaatti). FedExin jakaa Postnordin alihankkija (ainakin näin täällä pk-seudun ulkopuolella) ja paketin välittämisessä tuntuu kestävän siirtäessä pakettia FedExiltä Postnordin haltuun ja siitä eteenpäin maakuntiin. FedEx saattaa hyvällä tuurilla jopa ilmoittaa, että paketti on saapumassa ja tarvitsee tullausta. Täällä Postnordin alihankkija hyvin harvoin soittelee pakettiin liittyvää asiaa. Muutaman kerran jakeluun on tullut +1 pv osoitteenmuutoksesta.
DHL:n alihankkijan jakelu ainakin täällä päin tuntuu homma toimivan paremmin.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Postnordin paketti ollut 20 kilsan päässä eilisestä aamusta. Tänään laitettu viiden aikaan viimeiselle matkalleen mutta ei oo vieläkään saapunut perille. Voi jeesus sentään. Edit tuli viesti että uudelleen ohjattu paketti jonnekkii.
 
Liittynyt
17.06.2021
Viestejä
10
DB Schenker makuuttanut pakettia tiistai aamusta tossa n. parin kymmenen kilsan päässä, joka oli myös arvioitu toimitusaika noutopisteeseen. Eilen pistin viestiä sinne suuntaan, muttei mitään vastausta ole tullut. Näköjään nää viimeiset kilometrit on ne vaikeimmat tässä maassa.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Mulle tuli paketti eilen. Tosin jäi vielä 15 kilsaa matkaa noutopisteelle. No ei varmaan lähemmäksi sopinut tai jotain.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Tuntuu että vaikka noita noutopisteiden lokeroita lisätään koko ajan niin silti ne on koko ajan täynnä. Meilläkin oli lähikaupassa ennen joku parikymmentä Postin lokeroa ja ehkä 50 lokeroa Schenker/DHL/Matkahuolto -yhdistelmäautomaatissa ja nyt ne on lisääntyneet yli sataan Postin lokeroon, yhdistelmäautomaatti on tuplaantunut kooltaan ja tullut vielä erillinen Budbee-automaatti ja silti tuntuu että joka toinen kerta paketit ohjautuvat muualle kun on täyttä. Onneksi kyseinen kauppias otti palvelutiskilleen asiamiespalvelut niin suuri osa lokerosta pois ohjautuvista jää kuitenkin samaan rakennukseen.
 
Liittynyt
17.06.2021
Viestejä
10
Itellä paikalliselle R-kioskille tulossa ja siellä muistaakseni nuo DBS:n paketit on ihan tiskin takaa saatavissa, ainakin aiemmin ollut. Sinällään ei mitään, mutta uus näyttis tulossa ja nykyinen alkaa vetelemään viimeisiään. Niin olisi kiva saada ennen, kuin leipoo lopullisesti.
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
353
Tilasin tavaraa FedExillä Isosta-Britanniasta pääkaupunkiseudulle ja sain äsken tiedon lähetyksen ennakkorekisteröinnistä. Paketti on "Delivery Duty Paid", eli ei pitäisi joutua enää tullaamaan, ja lähettäjän mukaan toimitusaika on 1-2 työpäivää. Mutta FedExin seuranta ennustaa toimituksen ajankohdaksi ke 12.4. ennen klo 22.

Mitenköhän tämä nyt menee? Yrittävätkö toimitusta kerrostaloon vai vievätkö johonkin postin toimipisteeseen, ja sieltä tulee sitten aikanaan kirje?
 
FedEx toimittaa käsittääkseni paketit aina kotiin eikä varsinaista noutopaikkaa ole mahku valita ainakaan Tampereella. Täällä ne soittaa yleensä puol tuntii ennen et ollaanko kotosalla.

Just toissa päivänä tosin tuli lähetys nii et luuri soi klo 21 maissa et olis alaovella (summeri). Sanoin et hyvä, avaan alaoven mut kaveri kysy et pystykkö tulee hakee. No mää hain sen sit. Yllättävän hyvin kuitenki FedEx toiminu näissä jopa sen jälkeen kun Enset alkoi niit roudaa.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210
Screenshot 2023-03-30 at 21-55-40 Track & Trace Express DHL.png

DHL:n seuranta mielestäni kovin optimistinen, kun vielä lupailee tämän päivän loppuun mennessä paketin saapuvaksi n. klo 22 illalla. Edellinen aikaleima Leipzigin terminaalissa klo 0:06..
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
FedEx:stä pari kokemusta ja surkeinta kastia mitä alalla voi olla.
TrustPilotista voi lukea muiden tyytyväisten kokemuksia.

Ihme kyllä hiljattain TNT:llä tullut paketti meni kivuttomasti vain päivän viiveellä paikalliseen pakettiautomaattiin, mutta FedEx (ilmeisesti ovat eri putiikkia nykyään) paketti makaa ties kuinka kauan Vantaan varastolla ja kukaan ei tiedä yhtään mitään.
Lähettävälle firmalle informoin ja hekin kyllästyneet tähän putiikkiin, vaihtavat toiseen kuljetusyritykseen.

UPS':sta (Access Point toimitukset) ja DHL:stä ei mulla ole mitään pahaa sanottavaa.
Post Nordic on paska, Posti ihan ok, Matkahuolto hyvä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
937
PostNord taas osaa. Tuli tekstiviesti että paketti on noudettavissa automaatista (ne on niitä joissa pitää apilla avata luukku BT:lla). Viestissä kerrottiin että lataa appi ja sillä voi luukun avata.
No se appi on kyllä asennettuna ja olen ennenkin paketteja noutanut kyseisestä automaatista. Mutta kun lisään sen seurantakoodin sinne niin pyytää rekisteröimään puh. numeron tai sähköpostin. Kokeilin kumpaakin ja ilmoittaa että on jo rekisteröity. Eli appi ei tunnista puhelinnumeroa, vaikka samaan numeroon tuli kyllä se tekstiviesti :facepalm:
Tässä sitten jonotellaan 0,99€/min maksavaan asiakaspalveluun. Joka sitten lopulta kertoi vaan että uudelleen ohjataan paketti johonkin toiseen pisteeseen "ensi viikon aikana".

Onko tää niin luokattoman halpa palvelu firmoille, vai miten tätä paskaa ei saada konkurssiin tällä toiminnalla? Tämä siis Tampereella. Toinen tapaus tossa pari viikkoa sitten on että paketti meni 2-3 km päähän ja myyjäliike yritti sitä uudelleen ohjata lähemmäksi alkuperäistä noutopistettä. (Noin kymmenkunta muuta pistettä löytyy tämän ja sen uudelleen ohjauksen väliltä). Postnord ilmoitti että mihinkään näistä ei voida toimittaa/kaikki on "täynnä". Saa melkoisen täynnä lähellä olevat k-marketit olla jos ei sinne paketti mahdu. :asif: Jätin sitten ihan vittuillakseni paketin noutamatta.
Joka ikinen tilaus niin vähintään joka toisen paketin kanssa on jotain päin persettä postnordin toimesta. Valitettavasti esim Zalando ei suostu millään muulla toimittamaan kuin tuolla. Ei vaikka edes lisää voisit maksaa sen muutaman euron. Lopputuloksena sitten se että yrität viimeseen saakka vältellä näitä jälleenmyyjiä jotka vain paskanordilla toimittaa...

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
457
Täältä kanssa risuja Postnordille, viime perjantaina paketti saapunut Vantaalle ja näköjään pääsiäisen takia jäänyt jumiin/limboon kun ei ole sen jälkeen mitään liikettä tapahtunut. 3 tuntia odotettu Whatsappin kyselyyn viestiä eikä vielä vastausta, kai sitä joutuu vielä jonottamaan puhelimitse että saisi paketin liikkeelle. On kyllä omasta mielestä paskin kuriirifirma verrattuna muihin.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
937
On kyllä omasta mielestä paskin kuriirifirma verrattuna muihin.
Moni haukkuu UPS standardia. Ei se todellakaan täydellinen firma ole tai läheskään paras. Mutta tuossa pari viikkoa sitten tuli tilanne jossa paketti oli noutopisteelle mennyt, vaikka en ollut mitään ohjausta sinne tehnyt. Aspasta pahottelivat tilannetta ja soittivat pari kertaa perään että paketti tulee vielä saman päivän aika meikäläiselle. Lopulta sitten kuriiri toimitti paketin ovelle.
En siis ollut mitään ohjausta tehnyt ja vielä aspalle aiemmin kerroin että nimenomaan tämän paketin haluan kotiin toimitettavaksi.

Postnordilla taas kun ovat jotain sössineet: "Laittavat pyyntöä eteenpäin. Toivon mukaan ensi viikolla olisi asia korjattu"

Mainittakoon vielä se että UPS tapauksessa riippuu myös siitä että kuka alihankkija on alueella ja kuka siellä aspassa sulle vastaa. Eli tuuria myös mukana tässä. Postnordin tapauksessa edes nämä kaikki pienet tuurit voit heti suoraan unohtaa.
 
Liittynyt
21.06.2021
Viestejä
100
Onko muilla ollut ongelmaa vaihtaa UPS toimituspaikkaa? Noutopisteen valittuani ja tiedot täytettyäni alkaa vaan latausrinkula pyöriä eikä tapahdu mitään.
 
Mco

Liittynyt
09.11.2021
Viestejä
242
Onko muilla ollut ongelmaa vaihtaa UPS toimituspaikkaa? Noutopisteen valittuani ja tiedot täytettyäni alkaa vaan latausrinkula pyöriä eikä tapahdu mitään.
Tähän mennessä UPS:n kanssa toimivia kommunikaatiotapoja ovat olleet UPS:n lähettämään tekstiviestiin vastaaminen ja puhelinpalveluun soittaminen virka-aikana, kun se ei ohjaudu Intiaan.

Minkään UPS:n nettipalvelun kautta en ole koskaan onnistunut vaikuttamaan minkään lähetyksen toimitukseen.
 
Ok. Kiitti. Odotellaan siis tekstiviestiä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 423
Viestejä
4 160 930
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom