• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Luulisi Marinin tiedostavan, että vanhukset ovat suuri(n?) äänestäjäryhmä, varsinkin SDP:n tapauksessa. Tuntuu, kuin pääministerillämme olisi alkanut vipata päästä viime aikoina.
Luulisi toisiaan että tuon tason politiikoilla ja ministereillä olisi yksi tai useampi "filtteri" katsomassa vähän mitä lausuntoja ammutaan julkisuuteen jotta ei ihan jokainen mimosa-drinksujen tai kuukautisten suuhun tuoma sanapari lennä suoriltaan someen.
Noh ehkä Marin totesi että hän on itsenäinen ja vahva nainen eikä tarvitse tuollaisia boomereita mansplainaamaan.
 
Liittynyt
04.08.2017
Viestejä
732
Sekin ehkä laskelmoitu, että veikkaan, ettei suurin osa suomalaisista "boomereista" edes tiedosta kuuluvansa ko. ryhmään saati tunne koko termiä. Varsinkaan ei demari-boomerit. Jos olisi puhunut vaikka kalkkiksista, niin sitten voisi tulla harmia :D Nuorempi väki taas tietää termin, eli haettu voitto heidän suunnaltaan ilman suurempia haittoja. Mutta ei siinä - ei kyllä kiinnosta nuo twiitit paljoakaan, mutta tämä oli mielestäni ihan taitavasti laskelmoitu sellainen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
792
Tais hävitä instasta koko juttu, siellä on nyt tarkkaan harkittu kriisipalaveri.Taitavasti poistetaan paskaa tuulettimesta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
951
Stubbin rentous oli ristiriidassa häneen liitetyn poliittisen diskurssinsa kanssa. Koska arvomaailma oli kova porvarillinen, ja esiintyminen rentoa, niin kansan syvät rivit pitävät sitä ylimielisenä, ja media myös iski siihen.

Ns. etelän media, aka valemedia, aka vihervasemmiston valtamedia taas on kirjoittanut lemmikistään Marinista poikkeuksellisen positiivisesti.

Sanna Mariniin ja Alexander Stubbiin liitetyt diskurssit
Helsingin Sanomissa

https://www.youtube.com/watch?v=BgB_2RLFEJk
Sissieditointi ei ole sääntöjen mukaista.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Sekin ehkä laskelmoitu, että veikkaan, ettei suurin osa suomalaisista "boomereista" edes tiedosta kuuluvansa ko. ryhmään saati tunne koko termiä. Varsinkaan ei demari-boomerit. Jos olisi puhunut vaikka kalkkiksista, niin sitten voisi tulla harmia :D Nuorempi väki taas tietää termin, eli haettu voitto heidän suunnaltaan ilman suurempia haittoja. Mutta ei siinä - ei kyllä kiinnosta nuo twiitit paljoakaan, mutta tämä oli mielestäni ihan taitavasti laskelmoitu sellainen.
Aika heikosti laskelmoitu. Ensinnäkin eiköhän nykypäivänä kaikki tiedä mitä tuo tarkoittaa kun IS/IL yms. siitä kokoajan jauhavat ja viimeistään nyt kohun myötä se että kyseessä on ikärasismia väännetään rautalangasta.
Ne lissut taas jotka naurekelevat tuolle ”ou mai gaad ziiz Sanna on niin ihana ku se sano buumeri iigees ihihihii!!!” tuskin ovat SDP:n äänestäjiä ja vielä todennäköisemmin tuskin edes ylipäätään äänestävät.
 
En lähtisi aliarvioimaan mainitsemaasi ryhmää.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
312
Kyllä viimeistään nyt ketkä eivät aikasemmin tiennyt mihin boomer viittaa tietää sen nyt, kun iltapäivä lehdet tuosta kirjoittelee.
Tälläiset ulostulot vaan kertoo siitä, että alkaa Marinilta vähän ote lipsumaan. Sen verran korkeassa asemassa on, että vähän pitäisi ajatella näitä julkisia ulostuloja. Varsinkin kun äänestäjissä ja omissa puolue tovereissa on aika paljon näitä boomereita.

Noh, ei siinä mitään, itse ainakin toivon, että tälläisiä vastaavia ulostuloja tulisi lisää, niin alkaisiko pikkuhiljaa äänestäjien ja hallitus kumppanien selkä taittumaan ja saisivat Marin vaihtoon. Jos tuurilla saataisiin tämä vasemmisto juna ja rahanjakelu käännettyä.

Aika mautonta lähteä syyttämään sodanjäkeistä sukupolvea ”että ovat kusseet kaiken nuoremmilta sukupolvilta”. Kyllä tuo sukupolvi meille tämän Suomen on rakentanut sellaiseksi kuin se nyt on.

Nyt vaan on riskinä, että tämä nykyinen hallitus kusee kaiken sen mitä on meinneinä vuosikymmeninä saatu aikaan.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2 491
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
951
No eihän ole. Suomen näkymät ovat vakaat. Talous kasvaa ja työllisyys on hyvää.
Luettiinko samaa artikkelia vai lähdettä?
However, with the economic recovery and thus increase in imports, as well as resumption of dividend payments by banks, we forecast a gradual return to a modest deficit by 2023 (-0.3% of GDP). This compares with a historical median current account surplus of 1.7% of GDP across 'AA' peers.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
312
No eihän ole. Suomen näkymät ovat vakaat. Talous kasvaa ja työllisyys on hyvää.
Tässä artikkelissa taulukko missä Suomen talouskasvu 4 viimeinen EU maista. Tämäkin talouskasvu johtuu suurimmaksi osaksi maailmanmarkkinan kasvusta ja velka rahalla saavutetuksi. Tätä vauhtia kun vähän aikaa jatketaan niin kyllä talous sekaisin saadaan.

Kommentti: EU:n yhteinen elvytys vahvistaa Suomen kasvua kaikista EU-maista neljänneksi vähiten – ja hirmuhinnalla
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 719
Marin Twiittailee Trumpin tavoin, lopputulos... :D

Moni aiempi ministeri on kenkää saanut vähemmästa kohusta, taisi Marininille lähtölaskenta juuri alkaa? Paluu "kaupankassalle" voi harmittaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Marin Twiittailee Trumpin tavoin, lopputulos... :D

Moni aiempi ministeri on kenkää saanut vähemmästa kohusta, taisi Marininille lähtölaskenta juuri alkaa? Paluu "kaupankassalle" voi harmittaa.
Mistä kohusta nyt puhut..? En ole huomannut kohua missään. Iltapaskat- pulut ja Seiskat klikkilööppeineen eivät ole kohua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 628
Marin Twiittailee Trumpin tavoin, lopputulos... :D

Moni aiempi ministeri on kenkää saanut vähemmästa kohusta, taisi Marininille lähtölaskenta juuri alkaa? Paluu "kaupankassalle" voi harmittaa.
Tämähän on ihan loistavaa omiin muroihin kusemista, toisaalta minkälainen pääministeri pyrkii ulostuloissaan yhä suurempiin jakolinjoihin/me vs. he jaotteluun. :tup:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 074
Olen melko varma, että emme tule näkemään Saarikolta viestejä, joissa kehotetaan jyväjemmareita chillaamaan tai Orpolta snäppejä, joissa poroporvareita pyydetään relaamaan.
Se johtuu siitä että niiltä puuttuu munat.
Tämähän on ihan loistavaa omiin muroihin kusemista, toisaalta minkälainen pääministeri pyrkii ulostuloissaan yhä suurempiin jakolinjoihin/me vs. he jaotteluun. :tup:
Jos Jussilla olisi ollut parempi kestävyys, niin ehkä oltaisiin tuohonkin vastaus saatu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 628
Jos Jussilla olisi ollut parempi kestävyys, niin ehkä oltaisiin tuohonkin vastaus saatu.
Tällainen spekulointi tietysti oikeuttaa nykyistä pääministeriä käyttäytymään miten käyttäytyy. :lol: Eikö nyt ollut siltojen rakennuksen aika vastakkainasettelun sijaan, näin meille on ainakin kerrottu. :tup:
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
312
Toisaalta, eihän Purra ja Tavio viesteissään ihan väärässä ole. Iha sama mikä lehti,siitä uutisoi :tup:
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 088
Suurimmat sijaisloukkaantujat tulee yllättäen perussuomalaisilta.

Sinällään koomista ottaa tuo ikään kuin Marinin omana tekstinä, kun kysymyksessä kuitenkin on vain lainaus listabiisin kertosäkeestä.
Joka on osuva. Ja kuvaa ihan hyvin sitä, mitä nuoret ajattelee ja miten nuoret on aina suhtautuneet varsinkin myöhäiskeski-ikäisiin, siis sellaisiin niin kuin minä nykyisin. Ehkäpä se onkin vaan soivan biisin fiilistelyä.

Ainoa mikä itselle tuossa on ristiriitaista, on se, että sekä kuvan Marinin, että vanhusten jeesaajaksi kaupungissaan profiloituneen Ilmari Nurmisen julkisuuskuva on sen kaltainen, kuin he olisivat syntyneet keski-ikäisinä suorittajina. Ehkä he haluavat murtaa tuota kuvaa.

Joka tapauksessa, he ovat samasta Pirkanmaan vaalipiiristä ja silloin myös kilpailijoita. Meinaan politiikassa yleensä ehdokkaan pahimmat kilpailijat on aina oman vaalipiirin oman puolueen vahvat ehdokkaat, vaikka isossa kuvassa sitten tietysti puolueet kamppailee toisiaan vastaan.
Ellei Marin sitten asetu 2023 vaaleissa ehdokkaaksi Helsingin vaalipiiriin tai katoa EU-pestiin.

Anyway. Persut taitaa hallita ilmatilaa Twitterissä. Mutta Marinpa näyttää taitavan Instan ja instasukupolven.
Huomionarvoista on, että insta on ainakin omiin silmiini positiivisluonteisempi media kuin twittersotien juoksuhaudat haukkoineen.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
312
Eihän ole, vaan tuo on EU:n elvytyspaketin aikaansaama lisäkasvu.
Totta, että tuo taulukko on vain elvytyspaketin mukainen talouskasvu. Siltikin Suomen talous kasvu on jäämässä EU maiden heikoimmaksi. Vähän tuota tasoittaa se, että suomen talouskasvu ei laskenut niin paljoa kuin monen muun maan, mutta silti Suomen talouskasvun ennuste jää viimeiseksi muihin EU maihin verrattuna.

Suomen talouskasvu koko EU:n hitainta – ja sille on yksinkertainen syy
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Totta, että tuo taulukko on vain elvytyspaketin mukainen talouskasvu. Siltikin Suomen talous kasvu on jäämässä EU maiden heikoimmaksi. Vähän tuota tasoittaa se, että suomen talouskasvu ei laskenut niin paljoa kuin monen muun maan, mutta silti Suomen talouskasvun ennuste jää viimeiseksi muihin EU maihin verrattuna.
Ensimmäinen maalitolppasi oli, että nykyhallituksen talouspolitiikka olisi kestämätöntä ja menettäisimme mitä edelliset sukupolvet ovat rakentaneet.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
312
Sinällään koomista ottaa tuo ikään kuin Marinin omana tekstinä, kun kysymyksessä kuitenkin on vain lainaus listabiisin kertosäkeestä.
Sinällään koomista kun ottaa huomioon. Samalla tavalla Päivi Räsäsen sosiaaliseen mediaan lainaama kohta raamatusta. Sillä erolla, että Räsänen on luultavimmin joutumassa oikeuteen omasta lainauksestaan. Molemmissa tapauksissa johonkin asiaan otetaan kantaa vaikkakaan käyttämättä omaa tekstiä.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
312
Ensimmäinen maalitolppasi oli, että nykyhallituksen talouspolitiikka olisi kestämätöntä ja menettäisimme mitä edelliset sukupolvet ovat rakentaneet.
Mikä maalitolppien siirtely? Suomen talous ei vaan tule kestämään nykyistä talous politiikkaa. Toivon todella, että olen väärässä, mutta pahalle mieletäni näyttää.
Ja kyllähän se hyvässä vaudissa jo on. Valtion velka kasvaa noin 7miljardin verran ja talous kasvu tulee jäämään huomattavasti muista EU maista ja päätettyjä leikkauksia perutaan somehuutelun pohjalta. En nyt ihan hirveästi tuosta positiivista sanottavaa löydä.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 088
Sinällään koomista kun ottaa huomioon. Samalla tavalla Päivi Räsäsen sosiaaliseen mediaan lainaama kohta raamatusta. Sillä erolla, että Räsänen on luultavimmin joutumassa oikeuteen omasta lainauksestaan. Molemmissa tapauksissa johonkin asiaan otetaan kantaa vaikkakaan käyttämättä omaa tekstiä.
Jos oikein tarkasti miettii, saattaa huomata, että tästä ei vaan millään taida saada sellaista sanomaa, että voisi olla mahdollisuutta joutua oikeuteen vaikka tulkitsisi kuinka luovasti.

Vaikka saattaa olla pöljää edes vastata tuollaiseen omenoita ja appelsiineja rinnastukseen, niin Räsäsen kohdalla kuitenkin, niin sisällön kuin julkaisemisen jatkuvuuden osalta, on ihan hyvä, että lopultakin oikeusistuin määrittelisi oikeudellisen ongelman, jota aiemmin ei ole testattu oikeudessa.
Toki ikävää, että se osui Räsäseen, joka muutoin on profiloitunut osaavana poliitikkona, mutta ennemmin tai myöhemmin se jonkun kohdalla olisi katsottava anyway, ettei jää lain kuolleeksi kirjaimeksi vain siksi, että ketään ei koskaan viedätuomioistuimeen.
 
Jos et tuosta vastauksestani saanut kiinni, niin tarkoitin yleisesti sitä että vaikka viestissä käytettäisiinkin jonkun muun kuin omaa teksitiä niin se on silti kannanotto. Myös tässä Marinin tapauksessa. Mutta en tietenkäään tarkoittanut sitä, että Marinin viestistä voisi joutua oikeuteen. Ei tietenkään voi joutua eikä edes pitäisi.
 
Olennaista on sosiaalisen median käyttäjärakenne. Se Insta on sekä Marinin että Nurmisen äänestäjäkohderyhmän some. Niitä boomereita (on se määritelmä sitten suomalaisen tiukka -45-50 syntyneet tai amerikkalainen ennen vuotta 1964 syntyneet) ei siellä Instassa juuri ole. Ne kun on Facessa (ja/tai Twitterissä), jos jossain. Demareiden näkyvin facebookkaaja lieneekin Erkki Tuomioja, 75-v, mikä on mun mielestä hyvin kuvaavaa asialle.
 
Totta tämä. Ihmettelen tässä sitä, että Marin on tälläisen viestin kirjoittanut kun varmasti tietää, että media seuraa silmä kovana mitä Marin someen kirjoittelee. Ei mennyt kuin hetki, että iltapäivä lehdet tästä jo kirjoitteli ja tässä kohdassa viesti menee myös sille ikääntynemälle ylesölle.
Nähtäväksi jää mikä tämän insta postauksen poliittinen hinta tulee olemaan ja kuinka kauan tämä muistetaan. Aika helposti oppositio tälläisiä tulee käyttämään hyödykseen.

offtopic: Jan11 kanssa keskustelu on virkistävää vaikka ei samaa mieltä asioista välttämättä ollakkaan. Ei ole sellaista turhaa provoilua mukana :thumbsup:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
936
Olennaista on sosiaalisen median käyttäjärakenne. Se Insta on sekä Marinin että Nurmisen äänestäjäkohderyhmän some. Niitä boomereita (on se määritelmä sitten suomalaisen tiukka -45-50 syntyneet tai amerikkalainen ennen vuotta 1964 syntyneet) ei siellä Instassa juuri ole. Ne kun on Facessa (ja/tai Twitterissä), jos jossain. Demareiden näkyvin facebookkaaja lieneekin Erkki Tuomioja, 75-v, mikä on mun mielestä hyvin kuvaavaa asialle.
Eipä sillä ole juuri merkitystä että instassa ei ole boomereita, kun tämä kohu levisi välittömästi postauksen jälkeen iltapäivälehtien kautta perinteiseen mediaan. Olisi melko naiivia Marinilta tai keneltä tahansa olettaa että someen postatut "edgy" postaukset ei leviäisi muualle, ja että narratiivi ei kehittyisi siinä matkalla (esim. muiden reaktioilla kuorrutettuna).
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Varsinkin kun äänestäjissä ja omissa puolue tovereissa on aika paljon näitä boomereita.
Nää boomerit joilla toinen jalka haudassa ja silti yrittää koplata lisää rahaa nuoremmilta polvilta (kiljunen ja co) on poistuvaa porukkaa ja näiden perseen nuolenta ei pidemmän päälle ole viisasta. Ihan ymmärrettävä strategia tuokin että yritetään saada nuorempaa väkeä. Nämä sedät tulevat katoamaan, toivottavasti helvetin nopeasti, ja jos demarit eivät saa tilalle uutta se on puolueen loppu.

Se että persut ulisevat asiasta ei tietysti yllättä koska (mutu) persut ovat nuorille viehättävämpi vaihtoehto kuin SDP.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 088
Eipä sillä ole juuri merkitystä että instassa ei ole boomereita, kun tämä kohu levisi välittömästi postauksen jälkeen iltapäivälehtien kautta perinteiseen mediaan. Olisi melko naiivia Marinilta tai keneltä tahansa olettaa että someen postatut "edgy" postaukset ei leviäisi muualle, ja että narratiivi ei kehittyisi siinä matkalla (esim. muiden reaktioilla kuorrutettuna).
En usko, että ikääntyneemmät demariäänestäjät juuri syttyvät tuleen perussuomalaisesta tai iltapäivälehtien persuedustajia lainaavista tulkinnoista. Äänestävät ikääntyneempiä demaripoliitikkoja edelleen. Puolueissa kun kohtuullisen hyvin tunnetaan heidän aivan jokaisen kansaedustajansa äänestäjäkunnan profiili, samoin äänestysuskollisuus.
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 142
Nää boomerit joilla toinen jalka haudassa ja silti yrittää koplata lisää rahaa nuoremmilta polvilta (kiljunen ja co) on poistuvaa porukkaa ja näiden perseen nuolenta ei pidemmän päälle ole viisasta. Ihan ymmärrettävä strategia tuokin että yritetään saada nuorempaa väkeä. Nämä sedät tulevat katoamaan, toivottavasti helvetin nopeasti, ja jos demarit eivät saa tilalle uutta se on puolueen loppu.

Se että persut ulisevat asiasta ei tietysti yllättä koska (mutu) persut ovat nuorille viehättävämpi vaihtoehto kuin SDP.
Jep. Itsekkin tulkitsin Marinin viestin yritykseksi nuorentaa puolueen äänestäjäkantaa. Tavallaan Demarien arvot on ihan jees, mut kun ne tuntuu ajavan nykyisellään lähinnä eläkeläisten etua, niin jätän äänestämättä. Joku Harakka vois esimerkiksi olla ihan potentiaalinen ns. oikeistodemari, jos olen oikein häntä tulkinnut.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Sodanjälkeinen sukupolvi kylläkin rakensi Suomen hyvinvoinnin, nyt nuorisolla on aikaa istua Mannerheimintiellä ja valittaa maailman epäoikeudenmukaisuudesta.
Jep. Itsekkin tulkitsin Marinin viestin yritykseksi nuorentaa puolueen äänestäjäkantaa. Tavallaan Demarien arvot on ihan jees, mut kun ne tuntuu ajavan nykyisellään lähinnä eläkeläisten etua, niin jätän äänestämättä. Joku Harakka vois esimerkiksi olla ihan potentiaalinen ns. oikeistodemari, jos olen oikein häntä tulkinnut.
Jännää miten tulkitsemme asioita erilailla, kun katsoo eläkkeiden hehitystä suhteessa hintoihin. Vaikuttaa siltä, ettei heidän etua aja kukaan.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Kuinka nuorentaa SDP:n äänestäjäkantaa?

a) Halveksu vanhempia sukupolvia.
b) Aja nuorten asioita.

:sholiday:
 
Liittynyt
24.08.2018
Viestejä
186
Ei oo tullut hirveesti paneuduttua tähän uusimpaan Marinin länkytykseen, mutta olikos nyt siis laukonut jotain boomer kommentteja...? Eikös tollainen kommentointi ole periaatteessa yhtä loukkaavaa, kuin esim. käyttää n sanaa kuvaamaan tummaihoisia? Vai eikö toi boomer nimitys nyt sit jostain syystä ole halventava? Siis ministeritasolta lauottuna kuitenkin?
 
Joo se on vähintään yhtä loukkaavaa kuin kutsua Suomessa henkilöä Neekeriksi.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Teki instapäivityksen, jossa oli siteerattu Benjamin Peltosen biisiä. Tästä on laajalti loukkaannuttu.
- Vastaavat ikäluokat ovat Suomessa vuosina 1945–1950 syntyneet. Boomer-termiä käytetään kuitenkin laveammin kuvaamaan ihmisiä, joita termin käyttäjä pitää ajastaan jälkeen jääneenä eli niin sanotusti kalkkiksena.

Mitäs mieltä itse olisit, jos kuuluisit tuohon ikäryhmään?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Teki instapäivityksen, jossa oli siteerattu Benjamin Peltosen biisiä. Tästä on laajalti loukkaannuttu.
Kuka tästä mahtoi oikeasti loukkaantua, siis sellainen, jonka pyrkimys ei ollut lähinnä päästä poliittisesti pöyristelemään?

Jännä juttu, että näkyy olevan just sen laidan "loukkaantujia", jotka heti seuraavaan hengenvetoon heittää että "mitääneisaaenääsanoa" ja "aina joku loukkaantuu" tai "kasvattakaa paksumpi nahka" :kahvi:
 
Vaikka Jurppii ei tätä näe, kyllä toi oli pääministeriltä (ja SDP:n puheenjohtajalta) todella harkitsemattomalta? tuntuva viesti. En usko, että sillä mitään positiivista saavutettiin.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 565
Ei oo tullut hirveesti paneuduttua tähän uusimpaan Marinin länkytykseen, mutta olikos nyt siis laukonut jotain boomer kommentteja...? Eikös tollainen kommentointi ole periaatteessa yhtä loukkaavaa, kuin esim. käyttää n sanaa kuvaamaan tummaihoisia? Vai eikö toi boomer nimitys nyt sit jostain syystä ole halventava? Siis ministeritasolta lauottuna kuitenkin?
Kyllä. Ehdottomasti. 300-400 vuotta väestöryhmää on kohdeltu huonommin kuin kotieläimiä ja tätä väestöryhmää on kutsuttu tuona aikana termillä eli kaikki väestöryhmiä kuvaavat termit ovat loukkaavia
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
639
Setämiesten kiihtyvästä loukkaantumisasteesta voinee päätellä, että myös suurten ikäluokkien edustajat ovat huomanneet jäävänsä nopeasti vähemmistöön, kun nuorempia sukupolvia puhutellaan heille huomattavasti luonnollisemman ja läheisemmän auktoriteetin kautta.

Yllättävän pitkään boomerit ovat toki saaneetkin elää velaksi seuraavien sukupolvien rahoilla samalla hiljalleen tuhoten ympäristön lisäksi myös hyvinvointovaltion perustuksia, kuten terveydenhuoltoa, koulutusta, sosiaaliturvaa tai eläkejärjestelmää.

Toivottavasti näillä tytöttelijöille riittää empatiakykyisiä kansalaisia pitämään heistä huolta elämänsä loppuun asti, nuoremmat polvet kun ovat selvästi itsetietoisempia ja määrätietoisempia siitä minkälaisessa ympäristössä haluavat elää ja työskennellä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 632
Viestejä
4 197 213
Jäsenet
70 758
Uusin jäsen
eesy

Hinta.fi

Ylös Bottom