kaarlos
Virallinen JimmZ-boikotoija
- Liittynyt
- 13.11.2016
- Viestejä
- 2 229
Uuden valtionyhtiön on tarkoitus työllistää 1 000 osatyökykyistä – hallitus antoi esityksensä eduskunnalle
Tarkoituksena on työllistää työnhakijoita, joiden on esimerkiksi sairauden tai vamman takia vaikea saada työtä avoimilla työmarkkinoilla. Yhtiön nimeksi on tulossa Työkanava Oy.

Hallitus on perustamassa valtionyhtiön, joka työllistää osatyökykyisiä ja auttaa heitä siirtymään avoimille työmarkkinoille. Työministeri Tuula Haatainen (sd.) esitteli eduskunnalle annettua lakiesitystä tiedotustilaisuudessa iltapäivällä.
– Meidän pitää pystyä luomaan paremmin työllistymismahdollisuuksia ihmisille, jotka jäävät nyt yhteiskunnan ulkopuolelle. Kaikilla ihmisillä on oikeus työhön ja oikeus olla osallisina yhteiskunnassa ja tuntea itsensä tarvituiksi, Haatainen sanoi.
Yhtiön nimeksi on tulossa Työkanava Oy, ja sen on tarkoitus täyteen vauhtiin päästyään työllistää tuhat sellaista henkilöä, joiden on esimerkiksi sairauden tai vamman takia vaikea saada työtä avoimilla työmarkkinoilla.
Toiminnan käynnistäminen ottaa kuitenkin aikansa, ja alkuvuosien luku on pienempi. Vuoden 2023 lopussa yhtiön palveluksessa olisi tavoitteen mukaan 400 henkilöä ja muutama vuosi eteenpäin 700.
Ai että. Perustetaan 1000 osatyökykyisen työllistämisen varjolla yhtiö, jotta voidaan palkata poliitikkojen lähipiiriä pyörittämään tätä lafkaa jollain pöyristyttävillä liksoilla. Mikä voisikaan mennä vikaan.