Sanna Marin läväytti velkakysymyksen, joka repii jo koko Eurooppaa – ja pian Suomenkin on kerrottava kantansa
Pääministeri Marin yrittää avata Suomessa keskustelua ilmastovelan luonteesta, johon Suomen on pian otettava kantaa myös Euroopassa, kirjoittaa HS:n talouden ja politiikan toimituksen esihenkilö Jussi Pullinen.
Jussi Pullinen HS
2:00 | Päivitetty 7:00
Euroopan pääkaupungeista on viime viikkoina kuultu velansekaista setelitukkujen kahinaa.
Ranskan presidentti
Emmanuel Macron ilmoitti tiistaina maan aloittavan mittavan investointiohjelman, jonka tarkoitus on
uudistaa Ranskan koko teollisuusjärjestelmä. Maa sijoittaa 30 miljardia euroa muun muassa vetytalouteen, vähäpäästöisten lentokoneiden tuotantoon ja pienydinreaktoreihin.
Saksassa sosiaalidemokraatit, vihreät ja talousliberaali FDP-puolue yrittävät muodostaa hallitusta. Neuvotteluissa yhdeksi kompastuskiveksi on veikattu sitä, pitäisikö velkaa vierastavan Saksan avata rahakirstunsa ja sijoittaa toden teolla vihreään siirtymään.
Hollannissa keskustaoikeistolaisen
Mark Rutten johtama väliaikaishallitus
ilmoitti syyskuun lopulla maan ohjaavan ensi vuoden budjetissaan runsaat kahdeksan miljardia euroa vihreään siirtymään. EU:ssa Hollanti tunnetaan nuukaksi kutsutun talouspolitiikan keskeisenä lipunkantajana.
Hollanti nousi yllättäen esille myös keskiviikkoiltana HS:n ja Aalto EE:n järjestämän Talouden puolustuskurssin poliitikkotentissä.
Pääministeri
Sanna Marin (sd) kertoi käyneensä Rutten kanssa ”kiinnostavan” keskustelun, jonka aiheena oli ilmastosiirtymä ja velka. Marin sanoi tällaisen velanoton näyttäytyvän nuukassa Hollannissa ”taloudellisesti järkevänä”.
”Hän kertoi, että Hollanti on itse asiassa ottamassa erittäin mittavasti velkaa, nimenomaisesti velkaa, jotta heidän ei tarvitse korottaa verotusta. He käyttävät tämän velan, jonka he saavat negatiivisella korolla, ilmastosiirtymään”, Marin sanoi.
”Meidänkin kannattaa mielestäni keskustella siitä, millä tavalla me teemme näitä investointeja, eikä ehkä jumittua siihen velkakeskusteluun sellaisenaan.”
Marin myös peräänkuulutti Suomen valtion rahankäyttöä ohjaavien periaatteiden uudistamista. Suomessa kutsutaan ”kehykseksi” puolueiden hallituskauden aluksi yhdessä sopimaa ylärajaa, jonka sisällä hallitus sitoutuu menonsa pitämään, vaikka kuinka tekisi mieli syytää rahaa kaikkeen hyvään ja kauniiseen.
Koronaviruksen iskiessä tämä
yläraja heitettiin roskiin, ensimmäistä kertaa lähihistoriassa. Kun kerran pandemian yli päästiin ottamalla velkaa, kysytään Euroopassa nyt, miksi samoin ei voisi tehdä ilmastonmuutoksen kohdalla. Juuri tämän kysymyksen Marin toi Suomeen keskiviikkona.
”Meidän pitää esittää se kysymys, onko Suomen talouden nykyinen kehysmenettely sellainen, että se mahdollistaa niiden mittavien investointien tekemisen, joita me tarvitsemme seuraavien 10–15 vuoden aikana”, Marin sanoi.
Hän vielä toisti toiveensa kehysten uudistamisesta torstaina eduskunnan kyselytunnilla.
Kysymyksessä on kaksi osaa, periaatteellinen ja tekninen.
Teknisesti on kyse siitä, voiko Suomi ilmastonmuutoksen vuoksi rikkoa omat perinteiset taloussääntönsä – teknokratian kielellä ”kehyksen”. Euroopan tasolla taas keskustellaan monimutkaisista velka- ja budjettisäännöistä, joita EU on uudistamassa. Niiden keskiössä on kysymys, kuinka paljon EU-maat voivat velkaantua ja miten pandemiassa paisuneisiin velkapotteihin pitäisi tulevaisuudessa suhtautua.
Periaatteellinen kysymys on tietysti teknistä merkittävämpi. Euroopassa ja Suomessa pitäisi ratkaista, voidaanko ilmastonmuutoksen torjumisen nimissä ottaa velan muodossa iso taloudellinen riski.
Siis: onko oikein ottaa lasten ja vielä syntymättömien lasten jättitaakaksi jäävää velkaa, jos raha käytetään ilmaston suojelemiseen?
Uutiset Ranskasta ja Hollannista kertovat, että periaatteellinen valinta on monessa maassa jo tehty. Asetelma ei kuitenkaan ole mustavalkoinen, ja siksi keskustelun käynnistyessä Suomessa on periaatteen lisäksi ajateltava myös tekniikkaa.
On esimerkiksi helppo vaatia ilmastonmuutosta torjuvia investointeja mutta vaikeampi vetää raja sille, millaiset kohteet täyttävät nämä kriteerit. Vaarana on esimerkiksi se, että rahaa käytetään moneen hyvään ja kauniiseen mutta nämä asiat eivät oikeasti torjukaan ilmastonmuutosta tai torjuvat sitä niin tehottomasti, että rahaa haaskautuu.
Vaaran paikkana mainitaan usein Italia, mutta Eurooppa voisi etsiä varoittavaa esimerkkiä myös Suomesta. Suomen nykyhallitus ilmoitti
Antti Rinteen (sd) johdolla aloittaessaan tekevänsä kolmen miljardin euron ”tulevaisuusinvestoinnit”. Myöhemmin paljastui, että ”investoinniksi” kelpasi esimerkiksi
määräaikaisten opettajien palkkaaminen ammattikouluihin.
Suomalaisten osaamisen kehittäminen toki voi luoda pohjaa tulevalle, mutta kovin pysyvää jälkeä tällainen sijoitus ei välttämättä jätä.
Erityisen suureksi virheinvestointien riski kasvaa, jos tarjolla on löysää rahaa. HS:n tentissä Marin puhui ”aivan ennätyksellisistä” julkisista investoinneista. Jos ne epäonnistuisivat, tuleville suomalaisille jäisi käteen sekä sietämätön lasku että veret seisauttava ilmastokriisi. Sekin olisi karu perintö.
Vaikka keskustelu on vaikea, se on Suomessakin käytävä, koska ratkaisun hetki Euroopassa lähestyy. EU-komissio salli pandemian vuoksi unionin maiden poiketa yhteisistä velkasäännöistä vuoden 2022 loppuun saakka. Lähikuukausina unionissa väännetään siitä, millaisilla säännöillä tulevaan lähdetään.
Jäsenmaille näyttäisi olevan tulossa jonkinlainen budjettikuri, jonka teknisiä yksityiskohtia sorvataan Brysselissä luultavasti monta pitkää huippukokousyötä. Periaatteellinen kysymys pitäisi kuitenkin ratkaista ensin. Syyskuussa CEPS-ajatushautomon ekonomisti
Daniel Gros arvioi HS:n haastattelussa, että unioni päätyy luokittelemaan ilmastovelan erikseen, siis tekemään ”pienen huijauksen”.
Tämän vuoksi Marinkin halusi avata Suomessa velkakeskustelun, josta voi ennustaa vaikeaa. Suomen suhde velkaan on varovainen, ja sen lisäämistä käytetään usein poliittisena lyömäaseena. Ilmastovelan käsitteellistäminen omaksi ”hyvän velan” kategoriakseen ei käy Suomessa käden käänteessä, jos Eurooppa siihen päätyy.
Toisaalta Suomessa on tarjota Euroopalle ”tulevaisuusinvestointien” lisäksi esimerkki myös tästä. Suomi on hankkimassa
valtavalla kymmenen miljardin sopimuksella Ilmavoimille kymmeniä hävittäjiä, eikä tämän aivan massiivisen kuluerän kestävyydestä Suomessa juuri keskustella – nähdäänhän hävittäjät Suomen selviytymisen kannalta elintärkeänä kohteena.
Sanna Marin avasi keskiviikkona keskustelun, jossa mitataan poliittisesti, minne ilmastonmuutoksen torjunta tällä janalla asettuu.