• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

PS-KOK-KD 40%.
Näillä lukemilla pitäsi toivoa ettei keskustan kannatus hiivu, kun olisi pakko ottaa mukaan hallitukseen :facepalm:
Tuo onkin mielenkiintoista. Tilanne tosin tulee muuttumaan eduskuntavaaleihin mennessä, eiköhän kansa unohda Bernerin ja Sipilän toilailut tuohon mennessä. Tuntuu että nykytilanteessa Kokoomuksen kannattajat ovat luotettavia, hallituksessa oleminen ei heikennä suosiota. SDP:n kannatus tuskin nousee tuosta hallitusvastuun takia, ennemmin alenee. Keskusta on niin alhaalla että voiko se tippua? Ellei sitten vihreät ja PS ryöstä loppujakin kannattajia.
 
Mutta miten jollain postinkantajalla muka on aikaa vaihtaa pari sanaa vanhuksen kanssa, kun nykyäänkin eivät ehdi kunnolla jakamaan postia ajoissa?

Ei varmasti ole, mutta eiköhän tuohon jotain sorvata, jos noin päätetään. Menonhan täytyy muuttua, jos tätä ajattelee käytäntöön.
Mielestäni ideana oikeasti ihan hyvä, mutta miten sen toteuttaa niin siitä en tiedä.
 
Ohisalon valintaa ennen Vihreiden kolme puheenjohtajaa olivat miehiä. Puoluesihteerinä on neljäs mies peräkkäin vuodesta 1997 alkaen.

Persuissa on varmasti hyvä kaista kouluteuille ja edustaville naisille edetä korkealle juuri nyt. Ärhäkkä blogi vaan pystyyn ja tutustumaan Halla-ahoon.

Tilanne on keikahtanut aika lailla kertomaani suuntaan viimeaikoina. Olisin todella hämmästynyt, jos kymmenen seuraavan vuoden aikana vihreillä ei ole eduskunnassa selkeä enemmistö naiskansanedustajia ja puheenjohtajisto on lähinnä naisia kiintiömiehineen. Voidaan ne kiintiömiehetkin tarvittaessa jättää pois.
 
Kyllä seuraavissa eduskuntavaaleissa ja miksei jo hieman kuntavaaleissakin ovat jakaumat erilaiset. Taas neljän vuoden päästä on poistunut todella vanhoja ihmisiä keskuudestamme ja uusia äänestysikäisiä on tullut lisää; josko maahanmuuttajistakin monet pääsisivät äänestämään Suomen kansalaisuudella (en nyt muista mitä kaikkea äänioikeus vaatii).

Kaikki riippuu siitä mitä asioita on ehditty siihen mennessä korjaamaan ja mitä ei. Onko esimerkiksi vasemmistoa äänestäneiden nuorten naisten toive paremmista palkoista toteutunut? Jos ei ole, se syö oikeistopuolueilta ääniä, lähinnä kokoomukselta.
Onko veroahdistus kuinka paha nykyhallituksen jälkeen? Pahasti jos pipo kiristää niin taas kallistutaan oikeammalle.
Miten nuoriso suhtautuu ruotsin kieleen seuraavan neljän vuoden aikana? Ruotsimielisiä saattaa herätä paniikkitilanteessa lisää.
Entä vihreyden laita, mitä jos Suomi ei ole saavuttanut vielä merkittäviä rajapyykkejä ympäristötavoitteissa vaaleihin mennessä? Päivän selvää on että nuori väki ja aika moni nainenkin äänestää vihreitä tai toista vihreyttä ajavaa puoluetta uudestaan (pienpuolue?).
Sitten vielä maahanmuuttokysymys mitä on alettu jo setvimään EU-tasolla aika tehokkaasti, kuin myös suomalaisista puolueista moni jo painottaa vastuullisempaa politiikkaa. Riippuen siitä tuleeko maahanmuuttajia paljonko lisää ja miten nykyiset täällä pärjäävät ja käyttäytyvät, voi persujen kannatus nousta tai laskeakin. Onhan persut lopulta paljolti tämän yhden valtin puolue vielä nyt, vaikka älykkäästi yhdistävätkin muita hyviä linjoja samaan pakettiin, millä ainakin itse selittäisin korkeaa vaalitulosta.

Ennustaminen on siis haastavaa ja en sulkisi pois sitä että miehetkin tässä saattavat vihreytyä kummasti, riippuen ihan täysin siitä mitä ympäristölle tapahtuu lyhyellä tähtäimellä ja kuinka synkkiä tutkimuksia tutkijat suoltavat pihalle. En millään pysty povaamaan vihreille huonompaa kannatusta, jos vaan saavat oikeasti jotain pientäkään aikaan hallituksessa, ettei tavoitteet jää aivan tyhjiksi. Lupailulla ilman pienintäkään tulosta romahtaa kannatus aina, kun taas lupailun ja saavuttamisen yhdistelmällä nousu on hurja.
SDP:n lupaukset vaikuttavat pitkälti toteutuvan heidän äänestäjilleen tärkeimmillä alueilla, kuten vanhusten hoidon suhteen ja eri arvoisuuden poistamisessa, joten vaikea heillekään mitään kielteistä arviota on antaa.
Hallituspuolueista RKP on taas iso kysymysmerkki, jonka tuleva ei vaikuta hyvältä, sillä he vaikuttavat olevan yhden asian varassa varsin vaikuttamattomana puolueena mukana.
Myös keskusta on täys arvoitus, koska he eivät ole vielä selkeyttäneet linjojaan puheenjohtajapaininsa vuoksi, vaikka he ovat jo hallituksessa! Syöksykierre keskustalle ei vaikuta epätodelliselta, ellei heidän kantaäänestäjiään ole alkanut toden teolla huolettamaan puolueen häviäminen. Keskusta ja RKP kun päästävät laitumeltaan äänestäjälauman vapaaksi äänestämään muita, niin palkit muuttavat pituuksiaan kummasti. Heinä alkaisin toimimaan jo aika päättäväisesti.
Vielä kokoomuksesta sen verran että he perinteisesti saavat ääniä vastemmistopainotteisen kauden päätteeksi, tosin tällä kertaa persut uudistumisensa jälkeen ovat aito vaihtoehto heidän äänestämiselleen. Jakautuuko oikeistotaloutta halajavat näiden puolueiden kesken ja mahtuvatko ne samaan hallitukseen? Kuka tietää.

Kaikkiaan mielenkiintoinen tulevaisuuden näkymä on edessämme!
 
Viimeksi muokattu:
Aika hyvä kuittaus tänään Paaterolta populisti Halla-Aholle:

– "Aikooko hallitus ensinnäkin leikata valtionyhtiöiden johdon palkkioita, toiseksi muuttaa niitä onnistumisen kriteereitä, joihin johtajien palkkiot ja bonukset perustuvat, ja kolmanneksi estää nyt suunnitellut palkanalennukset?" -Halla-Aho

Vastauspuheenvuorossaan Paatero sanoi, että yleiset linjaukset valtionyhtiöiden johdon palkitsemisesta tehdään aina hallituskauden alussa, ja nyt toteutetaan vuonna 2016 tehtyä linjausta, jolloin hallituksessa olivat keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus.

Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti – näin eduskunta tylytti Postia Jussi Halla-ahon johdolla
 
No nyt pääsee jokaisen puolueen edustajat taas keräämään irtopisteitä tyhmillä lausunnoilla. Näköjään Benkkukin lähtenyt mukaan tuohon, tosin sen kohdalla ehkä jotenkin ymmärtää vielä Alkon ja Veikkauksen johtajien palkkojen kritisoinnin kerta kyseessä on kuitenkin firmat jotka toimii monopolissa Suomessa.
Mutta Posti joutuu oikeasti kilpailemaan yritysten kanssa joten sitä pitäisi myös johtaa kuten yritystä.
 
Johtajien palkoista vääntäminen on ikuinen huvi eduskunnassa, mutta niiden merkitys on lähinnä symbolinen. Niillä pääsee lehtien otsikoihin, mutta ei niillä valtavaa merkitystä ole kansantaloudellisesti. Postin palkkakulut viime vuonna olivat reilut 550 miljoonaa. Kokonaishenkilöstökulut lähemmäs 700 miljoonaa. Jos me nyt viilataan 200k pois TJ:n palkasta ja jää jokunen hyvä johtaja sen takia palkkaamatta tulevaisuudessa, niin vaikea ymmärtää keskustelun saamia mittasuhteita.

Jos haluaa kokeneen johtajan, jolla on todellista kokemusta yritysmaailmassa ison firman johtamisesta, pitää siitä maksaa. Julkinen laitos kilpailee ihan samoilla pelimerkeillä samoista johtajista kuin yksityinenkin sektori. Malisella on kokemusta Pöyryn pyörittämisestä, ja on ollut myös UPM:llä töissä, sekä useassa hallituksessa. En mä itse ton kokemuksen edessä lähtisi raivoamaan jostain satkuista. Mutta samaan hengenvetoon en ihmettele, että tätä taas käytetään poliittisessa retoriikassa. Seuraavaksi vaahdotaan ylisuurista osingoista. Rinse and repeat.
 
Aika hyvä kuittaus tänään Paaterolta populisti Halla-Aholle:

– "Aikooko hallitus ensinnäkin leikata valtionyhtiöiden johdon palkkioita, toiseksi muuttaa niitä onnistumisen kriteereitä, joihin johtajien palkkiot ja bonukset perustuvat, ja kolmanneksi estää nyt suunnitellut palkanalennukset?" -Halla-Aho

Vastauspuheenvuorossaan Paatero sanoi, että yleiset linjaukset valtionyhtiöiden johdon palkitsemisesta tehdään aina hallituskauden alussa, ja nyt toteutetaan vuonna 2016 tehtyä linjausta, jolloin hallituksessa olivat keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus.

Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti – näin eduskunta tylytti Postia Jussi Halla-ahon johdolla

On se todella hyvä kuittaus, kun kaikki (tuohonkin) asiaan vaikuttaneet eivät enää ole persuissa.

Paaterot voisivat yrittää päättää, että onko Halla-ahon persut ihan sama puolue kuin ennenkin vain täysin muuttunut puolue. Se ei voi olla kumpaakin yhtäaikaa.
 
Aika hyvä kuittaus tänään Paaterolta populisti Halla-Aholle:

– "Aikooko hallitus ensinnäkin leikata valtionyhtiöiden johdon palkkioita, toiseksi muuttaa niitä onnistumisen kriteereitä, joihin johtajien palkkiot ja bonukset perustuvat, ja kolmanneksi estää nyt suunnitellut palkanalennukset?" -Halla-Aho

Vastauspuheenvuorossaan Paatero sanoi, että yleiset linjaukset valtionyhtiöiden johdon palkitsemisesta tehdään aina hallituskauden alussa, ja nyt toteutetaan vuonna 2016 tehtyä linjausta, jolloin hallituksessa olivat keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus.

Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti, Posti – näin eduskunta tylytti Postia Jussi Halla-ahon johdolla
Eli jätti vastaamaatta ihan aiheelliseen kysymykseen ja vaan vittuili takasin.
 
Eli jätti vastaamaatta ihan aiheelliseen kysymykseen ja vaan vittuili takasin.
Maan tapa, en muista yhdenkään ministerin sitten Iiro Viinasen sanoneen suoraan yhtään mihinkään.
Ja todetaan vielä, että se on ihan itsestäänselvää, että Viinanen ei voinut ilmoittaa koska devalvoidaan tai edes myöntää että aiotaan devalvoida.

Kyseinen itsestäänselvyys ei tosin enää ole nykypoliitikkojen tiedossa, koska eihän hallitus voi sanoa, että aikoo laske autoveroa. Se tappaa autokaupan sillä sekunnilla, kuten Sipilän pösilöt saivat huomata.
 
Lueppa juttu loppuun, kyllä hän vastasi Halla-Ahon kysymykseen mitä nyky hallitus aikoo tehdä.
"Paatero sanoi pyytäneensä keskiviikkona Postin johdolta, että yhtiössä tehdään syyskuun aikana arvio johdon palkkioista.

– Samalla pitää tietenkin ajatella tätä työntekijöiden asemaa, ja oma näkemykseni on, että erityisesti valtionyhtiöissä pitää olla tarkkana ja esimerkillinen työntekijäpolitiikassa."

Erittäin konkreettisia vastauksia. Arvioidaan ja ajatellaan...
 
Johtajien palkoista vääntäminen on ikuinen huvi eduskunnassa, mutta niiden merkitys on lähinnä symbolinen. Niillä pääsee lehtien otsikoihin, mutta ei niillä valtavaa merkitystä ole kansantaloudellisesti. Postin palkkakulut viime vuonna olivat reilut 550 miljoonaa. Kokonaishenkilöstökulut lähemmäs 700 miljoonaa. Jos me nyt viilataan 200k pois TJ:n palkasta ja jää jokunen hyvä johtaja sen takia palkkaamatta tulevaisuudessa, niin vaikea ymmärtää keskustelun saamia mittasuhteita.

No tällä logiikalla voitaisiin sanoa, ettei niiden 700 työntekijänkään palkanalennukset tunnu missään. Niillehän olisi voitu laittaa vaikka tonni lisää per nuppi ja kokonaiskulut olisivat nousseet vain reilulla prosentilla.
 
No siis ei ne tunnukaan! Tässä tapauksessa. Palkat laskee ja 'tulospalkka' nousee. Se vaikutus palkkakustannuksiin on hyvin pieni. Tiedä sitten, mahdollistaako tämä TES-muutos muita säästöjä jatkossa. Hallitus ja TJ tämän paremmin tietävät.

Mutta yleenä tollaisen luokkaa 20000 työntekijän firmassa pienetkin muutokset duunarin palkoissa tuntuvat tuloslaskelmassa.
 
Kertoo aika paljon KePun asemasta, että edes täällä ei jaksa oikein porukka innostua niiden puheenjohtajan valinnasta :D
On kyllä niin hajuton/mauton puolue kuin olla ja voi.
 
Näyttäs olevan paluu Kekkosen aikoihin:
"Katri Kulmuni toimii vuodesta 2015 alkaen Suomi-Venäjä-Seuran puheenjohtajana.[10] Kulmuni luopui puheenjohtajuudesta 9. kesäkuuta 2019 ministerin tehtävään nimityksen saatuaan"
 
Kulmunista tuli kepun johtaja. Saas nährä miten kepun nyt käy.

Oma arvaus on, että luisu jatkuu.
Jotenkin kepulla on se oma juttu ja identiteetti ihan hukassa. Yritetään keksiä jotain, jolla saataisiin kannatusta sen sijaan, että oltaisiin aidosti ajamassa jotain asiaa ja koska ihmiset haluavat sitä, niin ne äänestävät kepua saadakseen sen.
Pahinta kepussa tietenkin on, että ovat pettäneet uskollisimmat kannattajansa kerta toisensa jälkeen ja yrittävät epätoivoisesti saada uutta kannatusta kaupungeista.

Oikeastaan pitäisi kysyä joltain kepulaiselta kannattajalta, että mikä syy sinulla on äänestää kepua?
 
Kulmunista tuollainen analyysi. Koko juttu spoilerissa, kun on maksumuurin takana.

Uutisanalyysi: Keskusta valitsi johtoonsa uusvanhan Katri Kulmunin - Onko hän keskustan naispuolinen Paavo Väyrynen?

Keskustan puoluekokousväki teki sen taas. Puolueen johtoon valittiin uusi kasvo ja tulevaisuus. Tällä kertaa uusi kasvo on Katri Kulmuni.

- Keskusta tarvitsee uudet kasvot. Katri on tuore kuin saunavihta. Lisätään löylyä, sanaili eräs kannatuspuheenvuoron pitäjä.

Urho Kekkosen valtakauden jälkeen vastaavaan rooliin on löydetty milloin Paavo Väyrynen ja Esko Aho, milloin Anneli Jäätteenmäki, Mari Kiviniemi tai Juha Sipilä.

Vaikka Kulmuni on keskustan varapuheenjohtajana jo toista kautta, hänet oli helpompi nähdä uutena kasvona kuin Antti Kaikkonen, joka ehti olla liian pitkään keskustan virallinen nuori ja kultapoika.

Kaikkosen mukana olisi tullut samassa paketissa vanhaa tekemisen tapaa ja poliittinen kulttuuri, josta puolue on pyristellyt pitkään irti. Lue: vaalirahakohu ja Kaikkosen siihen liittyvä tuomio luottamusaseman väärinkäytöstä.

Kaikkonen oli kyllä monen nuoren julkinen valinta ja esimerkiksi puheenjohtajakisan alkuperäisen ennakkosuosikin, Annika Saarikon tukema ehdokas. Kaikkonen ei kuitenkaan ollut yhdistelmä uusia kasvoja ja vanhaa retoriikkaa, kuten Kulmuni.

Kulmunin tukena puheenjohtajakisassa oli keskustan vanha kaarti Mauri Pekkarisesta Seppo Kääriäiseen, Tapani Tölliin ja Sirkka-Liisa Anttilaan. Kaikki vakaita keskusta-aatteen vaalijoita.

Perinteisen keskustalaisuuden korostaminen ja sopivien avainsanojen pudottelu puheisiin olikin yksi Kulmunin voiton avaimista. Hän on uusvanha keskustapoliitikko.

Naispuolinen Paavo Väyrynen

Kulmunin voi nähdä myönteisessä mielessä jopa naispuolisena Paavo Väyrysenä, joka oli ennen viime vuosikymmenten kiemuroitaan ensisijaisesti keskustalaisen tahtopolitiikan ja puolueen 1980-luvun nousun ruumiillistuma.

Kulmuni on päättäväinen tahtoihminen ja hänen julkilausuttu tahtonsa on esimerkiksi se, että keskusta palaa johtavaksi aluepolitiikkapuolueeksi. Useampi Kulmunin viime aikojen avauksista on alleviivannut hänen haluaan vireyttää alueita, joita uhkaa näivettyminen. Pohjoiset juuret lisäsivät Kulmunin puheiden uskottavuutta keskustalaisten keskuudessa.

Kääntöpuolensa kaikella, keskustan puheenjohtajana Kulmuni ei voi olla enää niin leimallisesti pohjoisen puolustaja kuin on tähän asti ollut.

Kulmuni ei ehkä itse viihdy kilpakumppaninsa Kaikkosen tavoin hyvin kabineteissa mutta hänellä on lähipiirissä riittävästi ihmisiä, jotka viihtyvät ja pärjäävät niissäkin peleissä.

Sukupuolella on väliä, vaan ei ratkaisevasti

Sukupuolesta ei tullut keskustan puheenjohtajakisassa missään vaiheessa isoa kysymystä, vaikka Kulmunin kannattajat asiaa jonkin verran esillä pitivätkin. Keskustalaisilla onkin aidosti vara olla sitä mieltä, ettei sukupuolella ole enää merkitystä juuri heidän puheenjohtajaansa valitessa.

Aikoinaan selkeänä Sipilän seuraajana pidetty Saarikko on nainen, keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen on nainen ja esimerkiksi Kaikkosen tukijaksi julkisesti ryhtynyt Anneli Jäätteenmäki oli keskustan ensimmäinen naispuheenjohtaja ja Suomen ensimmäinen naispääministeri. Jäättenmäen jälkeen keskustaa ja pääministerinä Suomea on johtanut myös Mari Kiviniemi.

Vaikka sukupuoli ei ollut keskustan puheenjohtajakisassa merkittävässä roolissa, tilanne ei ole sama puheenjohtajakisan ulkopuolella. Sukupuolella on politiikassa väliä.

Ei siitä ole vieläkään kauaa, kun Jutta Urpilaisen verkkosukkahousuihin pukeutuminen iltapäivälehden kuvassa varjosti pitkään hänen poliittista uraansa. Urpilainen on tällä hetkellä komissaariehdokas ja täysin ansaitusti yksi maan arvostetuimpia poliitikkoja. Hänen reittinsä nykyiseen oli kuitenkin haastavampi, koska hän oli nainen.

Me too -liike ja muu viime vuosien tasa-arvokeskustelu on osaltaan neutralisoinut sukupuolen vaikutusta politiikassa. Nuori nainen voi nykyään nousta poliittisella uralla jopa nopeampaa kuin nuori mies mutta huipulla tuulee yhä kovempaa. Puoluejohtajiksi nouseville naisille sukupuoli ei tuo ainakaan etulyöntiasemaa.

Keskustan naisjohtajien lyhyt taival

Anneli Jäätteenmäki oli Suomen ensimmäinen naispääministeri mutta ei pitkäaikainen pääministeri. Niin kutsuttu Irak-gate johti Jäätteenmäen eroon, kun selvisi, että hänelle oli vuodettu ulkoministeriön salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja eivätkä ne olleetkaan tulleet yllättäen ja pyytämättä.

- Tässä on se ero miesten ja naisten välillä, että jos minä olisin ollut mies, olisin saanut tiedonjulkistuspalkinnon. Mutta minä olen nainen, niin sain lähteä, Jäätteenmäki itse kommentoi Ylen haastattelussa.

Keskustan toiselle pääministerille Mari Kiviniemelle ei käynyt yhtä ohraisesti. Hän oli pätkäpääministerinä kautensa loppuun asti mutta ei pyrkinyt heikosti menneiden eduskuntavaalien jälkeen enää jatkokaudelle. Ja oli selvästi harmissaan siitä, että keskustakonkarit Pekkarinen ja Paavo Väyrynen lähtivät haastamaan hänet, vaikka hänen puheenjohtajuuttaan oli vasta tovi takana. Suomen toisen naispääministerin kaudeltakin muistetaan episodi, jossa sukupuoli oli pääroolissa. Keskon silloinen pääjohtaja Matti Halmesmäki viittasi Kivinimeen kokovartaloministerinä.

Kiviniemi on nykyään Kaupan liiton toimitusjohtaja ja Jäätteenmäki meritoitui Euroopan parlamentissa. Heille kävi lopulta hyvin. Vaan keskustan ja Suomen johdossa ei kovinkaan hyvin.

Urpilaisen vai Jäätteemäen tie?

Nainen eduskuntapuolueen puheenjohtajana on tällä hetkellä niin tavanomainen asia, ettei sillä erotu edes puheenjohtajapaneeleissa. Se ei silti tarkoita, että äänestäjät eivät arvioisi nais- ja miespuheenjohtajia paikoin eri kriteereillä.

Vasta aika näyttää, käykö Kulmunin kulku lähempää Jäätteenmäen ja Kiviniemen viitoittamaa pikapätkää vai pidempiaikaisten naispuheenjohtajien, kuten Urpilaisen pidempää tietä.

Urpilainen aloitti SDP:n johdossa vielä kokemattomampana kuin Kulmuni mutta hän oppi "pomppuisella" puheenjohtajataipaleellaan erittäin nopeasti, hitaimmillaankin riittävän nopeasti.

Kulmunin on pystyttävä vielä parempaan, koska keskusta on hallituksessa, puolueen kannatus on historiallisen heikolla tasolla ja keskustan seuraava puoluekokous on edessä jo ensi kesänä.
 
Oma arvaus on, että luisu jatkuu.
Jotenkin kepulla on se oma juttu ja identiteetti ihan hukassa. Yritetään keksiä jotain, jolla saataisiin kannatusta sen sijaan, että oltaisiin aidosti ajamassa jotain asiaa ja koska ihmiset haluavat sitä, niin ne äänestävät kepua saadakseen sen.
Pahinta kepussa tietenkin on, että ovat pettäneet uskollisimmat kannattajansa kerta toisensa jälkeen ja yrittävät epätoivoisesti saada uutta kannatusta kaupungeista.

Oikeastaan pitäisi kysyä joltain kepulaiselta kannattajalta, että mikä syy sinulla on äänestää kepua?

Mitä kepulaisia itse tiedän, se tyypillinen ja oikeastaan ainoa syy on vanhat mielikuvat siitä mitä kepu joskus ennen ehkä oli.

Mutta mitä tarjottavaa keskustalla nykyään on kenellekään? Ei sillä ole mitään omaa, paitsi ehkä se "pettää aina" -juttu, vaikka siinäkin kyllä SDP ja Kokoomus ovat tosi kovia kilpakumppaneita.

Ei kepulla ole saumaa kaupungeissa, ihan miltä tahansa kannalta muut menevät kepun ohi. Maahanmuutto-, ilmasto- ja ihmisoikeushörhöilyssä vihreät ja vasemmistoliitto on niin kaukana kepua edellä että eivät ole edes samassa tähtijärjestelmässä, oikeistolaista yrittäjä- sekä talousvetoisuutta kokeiltiin jo Sipilän johdolla ja sehän ei mennyt ihan niin kuin Kokoomuksella yleensä, ja protestihenkisessä kapinallisuudessa ja oikeiden muista puolueista erottuvien vaihtoehtojen tarjoamisessa ei ole sauman saumaakaan Halla-ahon perussuomalaisia vastaan. No, ehkä voisi kilpailla RKP:n kanssa pakkoruotsin pakottamisessa?

Maaseudulla ongelma on sitten ne persut, ne persut, sekä suhteellisesti vähentyvä väestö kun kaupungistuminen vaan kiihtyy ja kaupunkilaisia mielistelevä kepu ei toisaalta profiloidu enää niin maaseudun väkeen vetoavasti.

Keskusta on kusessa, ei siitä mihinkään pääse. SDP kuuluu samaan historian romulaariin sen kanssa, mutta siihen kestää varmaankin vielä 5-20 vuotta ennen kuin SDP lopullisesti romahtaa historiaan, koska vanhasta muistista demareita aina äänestävien ikäluokkien poistuminen vie tuon verran aikaa.

Tämä ei oikeastaan ole kummankaan puolueen omaa syytä. Aika on vain ajanut niiden ohi. Jos hevonen ei löydä töitä kun autot hoitavat sen entiset hommat, ei se hevosen vika ole, maailma on vain muuttunut, eikä enää ole hevosen aika. Hevonen ei voi tehdä asialle mitään, kun ei se voi autoksikaan muuttua ja silti säilyä hevosena.
 
No nyt pääsee jokaisen puolueen edustajat taas keräämään irtopisteitä tyhmillä lausunnoilla. Näköjään Benkkukin lähtenyt mukaan tuohon, tosin sen kohdalla ehkä jotenkin ymmärtää vielä Alkon ja Veikkauksen johtajien palkkojen kritisoinnin kerta kyseessä on kuitenkin firmat jotka toimii monopolissa Suomessa.
Ben Zyskowicz on pitkän aikaa kritisoinut erilaisia johdon ylisuuria palkkioita. Tässä esimerkki vuodelta 2011:
Zyskowicz leikkaisi työeläkepomojen palkkioita
Zyskowiczin haukkuminen tässä asiassa on turhaa ja kertoo lähinnä kirjoittajan tietämättömyydestä Zyskowiczin puheista ja ajatuksista.
 
Viimeksi muokattu:
Keskusta on kusessa, ei siitä mihinkään pääse. SDP kuuluu samaan historian romulaariin sen kanssa, mutta siihen kestää varmaankin vielä 5-20 vuotta ennen kuin SDP lopullisesti romahtaa historiaan, koska vanhasta muistista demareita aina äänestävien ikäluokkien poistuminen vie tuon verran aikaa.

Näissä analyyseissa aina kuvitellaan, että puolue pysyy samana. Toki se muuttuminen on vaikeata ja mikäli se on mahdotonta, niin ennustuksesi on aivan oikea.
Mutta vaikka vihreät on erinomainen esimerkki puolueesta, joka on käytännössä aivan erilainen, kuin se alkuaikojen jengi.

Toinen on toki kokoomus, eil ole oikeastaan mitään jäljellä Holkerin aikakauden puolueesta. Toisaalta sekin on luisumassa alaspäin, mutta vaikea sanoa, että onko se oikeasti kriisissä vai riittääkö, että parit tyypit vaihdetaan johdosta.
 
Ben Zyskowicz on pitkän aikaa kritisoinut erilaisia johdon ylisuuria palkkioita. Tässä esimerkki vuodelta 2011:
Zyskowicz leikkaisi työeläkepomojen palkkioita
Zyskowiczin haukkuminen tässä asiassa on turhaa ja kertoo kirjoittajan tietämättömyydestä.

Siis miten muka se on turhaa ja kertoo tietämättömyydestä? Ei Benkulla ole mitään immuniteettia.
Jos Benkku menee samaan irtopisteiden keräilyyn kuin muut politiikot niin hän ansaitsee kritiikin siitä siinä missä muutkin.
 
Näissä analyyseissa aina kuvitellaan, että puolue pysyy samana. Toki se muuttuminen on vaikeata ja mikäli se on mahdotonta, niin ennustuksesi on aivan oikea.
Mutta vaikka vihreät on erinomainen esimerkki puolueesta, joka on käytännössä aivan erilainen, kuin se alkuaikojen jengi.

Toinen on toki kokoomus, eil ole oikeastaan mitään jäljellä Holkerin aikakauden puolueesta. Toisaalta sekin on luisumassa alaspäin, mutta vaikea sanoa, että onko se oikeasti kriisissä vai riittääkö, että parit tyypit vaihdetaan johdosta.

Ei kyse ole siitä, että oletettaisiin puolueen pysyvän samana ja muuttumattomana. Kyse on siitä, että muutos, vaikkakin luonnollista ja tarpeellistakin usein, yleensä tapahtuu tietyissä rajoissa joista on äärimmäisen vaikea paeta. Jos nuo rajat ovat kovin hankalat, kuten Keskustan ja myös SDP:n tapauksessa ovat, on hankala saada aikaan sellaista muutosta millä olisi oikeasti väliä.

Esim. kommunistisen puolueen on aika paha ruveta talousoikeistolaiseksi yrittäjäpuolueeksi, vaikka kuinka uudet tuulet puhaltaisivat. Sen olisi hyvin vaikea löytää uskottavuutta sellaiseen, ellei sitten tilanteessa jossa sillä ei ole mitään historiallista kilpailijaa tuossa talousoikeistolaisuudessa.

Vihreät on muuttunut toki, mutta se edelleen saa ihmiset uskomaan olevansa ympäristön ja luonnon puolesta toimiva puolue. Ja uskohan riittää politiikassa. Ja jos uskoa ei ole, mikään saavutus ei riitä. Kepulla on nyt juuri tuo ongelma. Se voi kosiskella kaupunkilaisia, se voi kosiskella lapsiperheitä, se voi teeskennellä olevansa maaseudun asialla, mutta uskooko kukaan että kepu olisi noihin tehtäviin puolueista se paras vaihtoehto jota äänestää? Ne rajat joiden sisällä toimitaan eivät ihan helposti salli kepulle sellaista pelastavaa muutosta.
 
Tuo 10% alkaa olemaan minusta se luonnollinen kepun kannatus. Uskoisin että se tulee jatkossa pyörimään siinä 10-15% välillä. Ei nyt ainakaan hallituksessa pääse kasvamaan mihinkään.
 
Ei kyse ole siitä, että oletettaisiin puolueen pysyvän samana ja muuttumattomana. Kyse on siitä, että muutos, vaikkakin luonnollista ja tarpeellistakin usein, yleensä tapahtuu tietyissä rajoissa joista on äärimmäisen vaikea paeta. Jos nuo rajat ovat kovin hankalat, kuten Keskustan ja myös SDP:n tapauksessa ovat, on hankala saada aikaan sellaista muutosta millä olisi oikeasti väliä.

Esim. kommunistisen puolueen on aika paha ruveta talousoikeistolaiseksi yrittäjäpuolueeksi, vaikka kuinka uudet tuulet puhaltaisivat. Sen olisi hyvin vaikea löytää uskottavuutta sellaiseen, ellei sitten tilanteessa jossa sillä ei ole mitään historiallista kilpailijaa tuossa talousoikeistolaisuudessa.

Kommunistinen puolue nyt on maalannut itsensä niin nurkkaan nimensä kanssa, että se vaatisi nimen muutoksen, jotta voisi uudistua. Eihän tuollaiseen puolueeseen voi edes liittyä muut kuin himokommarit.
Mutta mihin muka Suomessa on kadonnut työväestö, köyhät ja vastaaviin viitekehyksiin sopivat ihmiset? Eivät mihinkään, mutta demarit ovat päättäneet, että feminismi, rajat auki ja kehitysmaiden auttaminen on tärkeämpää.
Kepulla on toki ongelmana tuo maaseutuun viittaava nimi, mutta kyllähän Sipilä näytti, että kannatusta voi saada, jos saa ihmiset uskomaan kuinka juuri kepu voi saada Suomen kuntoon. Tuli sitten töppäiltyä sen verran, että kannatus on nyt tuo.

Tuo 10% alkaa olemaan minusta se luonnollinen kepun kannatus. Uskoisin että se tulee jatkossa pyörimään siinä 10-15% välillä. Ei nyt ainakaan hallituksessa pääse kasvamaan mihinkään.

5% ja alle on luonnollinen kannatus, kuten joissain muissakin maissa olevien maaseutupuolueiden kannatus, elleivät kykene uskottavasti väittämään olevansa myös muiden asialla.
 
Siis miten muka se on turhaa ja kertoo tietämättömyydestä? Ei Benkulla ole mitään immuniteettia.
Jos Benkku menee samaan irtopisteiden keräilyyn kuin muut politiikot niin hän ansaitsee kritiikin siitä siinä missä muutkin.
Siksi koska Zyskowicz on järjestelmällisesti toiminut jo iät ja ajat kuten sanoin:
"Ben Zyskowicz on pitkän aikaa kritisoinut erilaisia johdon ylisuuria palkkioita."
Kannattaa seurata politiikkaa pitkällä tähtäyksellä. Ei kannata tehdä johtopäätöksiä jostakin yhdestä lauseesta. Nyt näyttää, että sinä et ole seurannut Zyskowiczin toimintaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kommunistinen puolue nyt on maalannut itsensä niin nurkkaan nimensä kanssa, että se vaatisi nimen muutoksen, jotta voisi uudistua. Eihän tuollaiseen puolueeseen voi edes liittyä muut kuin himokommarit.
Mutta mihin muka Suomessa on kadonnut työväestö, köyhät ja vastaaviin viitekehyksiin sopivat ihmiset? Eivät mihinkään, mutta demarit ovat päättäneet, että feminismi, rajat auki ja kehitysmaiden auttaminen on tärkeämpää.
Kepulla on toki ongelmana tuo maaseutuun viittaava nimi, mutta kyllähän Sipilä näytti, että kannatusta voi saada, jos saa ihmiset uskomaan kuinka juuri kepu voi saada Suomen kuntoon. Tuli sitten töppäiltyä sen verran, että kannatus on nyt tuo.

Pelkkä nimen muutos ei normaalisti riitä ihmisten hämäämiseksi, kyllä sen politiikankin on muututtava niin radikaalisti ja pitkään että se vanha unohtuu. Ja niin kauan voi olla vaikea pysytellä hengissä.

Olet tietysti oikeassa ettei köyhät ja työväestö ole mihinkään kadonneet, mutta nykyisellä puoluekentällä näitä ei ole varattu demareiden äänestäjiksi toisin kuin joskus kaukaisina aikoina. Köyhällä ja työväestöllä on muitakin vaihtoehtoja kuin demarit, jopa uskottavampia. Mainita voisi vaikka persut ja vasemmistoliiton. Ne alkuperäiset tavoitteet joita demareilla oli on kauan sitten saavutettu mitä tulee köyhien ja työväestön olojen parantamiseen, ja nyt tilanne on se että työväestössä häkellyttävän moni kokee itsensä kokoomuslaiseksi, puhumattakaan perussuomalaisista. Tässä mielessä aika on ajanut demareiden ohi ja maailma muuttunut. SDP:llä ei ole oikein mitään annettavaa puoluekentällä enää: mitä tahansa he tekevätkin, joku muu tekee sen mutta paremmin tai radikaalimmin. Tämä oli se syy miksi olisin heittämässä demareita keskustan kanssa historian roskakoriin.
 
Ne alkuperäiset tavoitteet joita demareilla oli on kauan sitten saavutettu mitä tulee köyhien ja työväestön olojen parantamiseen, ja nyt tilanne on se että työväestössä häkellyttävän moni kokee itsensä kokoomuslaiseksi, puhumattakaan perussuomalaisista.

Niin, itse uskon että persujen äänestäjät ovat aika pitkälti demarihenkisiä. Niitä ei vain kiinnosta olla maailmanparantajia tai koko maailman sosiaalitoimisto. Hoidetaan vaan omat asiat, ei Suomen rahkeet riitä maailman muuttamiseen.
 
Uskon tietäväni että asia on juuri noin. Sen takia niin naurattaakin kun persuja syytellään äärioikeistoksi, vaikka valtava osa persujen äänestäjistä ja poliitikoista ovat niin vasemmalla kuin olla voi lipsumatta jo kommunistisen hulluuden puolelle. Persuja voisi realistisimmin kuvata tässä mielessä järkivasemmistoksi. Eli pidetään omista huoli, mutta ei paapota ja opeteta lusmuilemaan, eikä ruveta maailman sossuksi.

Resepti näyttäisi olevan menestyksekäs, varsinkin kun mukaan tuo tämän ajan kriittisimmät/muodikkaimmat aiheet kuten sen maahanmuuton, nationalismin ja globalismin vastakkainasettelun sekä ilmastopsykoosin.
 
Siksi koska Zyskowicz on järjestelmällisesti toiminut jo iät ja ajat kuten sanoin:
"Ben Zyskowicz on pitkän aikaa kritisoinut erilaisia johdon ylisuuria palkkioita."
Kannattaa seurata politiikkaa pitkällä tähtäyksellä. Ei kannata tehdä johtopäätöksiä jostakin yhdestä lauseesta. Nyt näyttää, että sinä et ole seurannut Zyskowiczin toimintaa.

Eli siis mitä, sun ongelma on se että tein virheen siinä kun sanoin että Benkku on alkanut keräämään poliittisia irtopisteitä tyhmillä lausunnoilla sen sijaan että olisin sanonut että Benkku jatkaa linjaansa ja kerää poliittisia irtopisteitä tyhmillä lausunnoilla?
 
Minulla ei ole ongelmaa. Olen koko ajan oikeassa, koska olen seurannut Zyskowiczin uraa.

Sinä olit ja olet väärässä, koska ymmärsit väärin yhden Zyskowiczin puheen.
Sinulla näyttää olevan vaikeaa myöntää olevasi väärässä. Väärinymmärryksesi johtuu siitä, että et ole seurannut Zyskowiczin puheita ja tekoja viime vuosikymmenien aikana.
 
Mua ei nyt tähän hätään kiinnosta keskustella Benkun historiasta. Kommentoin noita sen puheita Postin tilanteeseen liittyen joissa Benkku toimii yhtä tyhmästi ja irtopisteitä keräilevästi kuin muutkin politiikot.

Benkku vertaa yritysten johtajien palkkoja politiikkojen palkkoihin. Joka on typerä lähtökohta koko argumentille.
Jos halutaan että Postia operoidaan kuten yritystä, kuten Suomessa politiikot ovat päättäneet, niin silloin sinne pitää palkata osaavaa johtoa yritysmaailmasta. Joka tarkoittaa että niille maksetaan yritysmaailman palkkoja.
Posti on kuitenkin suht iso firma, sillä on yli miljardin liikevaihto ja 20 000 työntekijää. Ja ne toimii aika kovan kilpailun alla haastavissa liiketoiminta olosuhteissa. Ja sitten Benkku nilittää siitä kun Postin johtoon palkataan se kokenut yritysjohtaja ja maksetaan sille kilpailukykyistä palkkaa sen sijaan että sille maksettaisiin jotain pääministerin palkkaa joka vastaa yritysmaailmassa isossa yrityksessä ehkä jotain keskitason dirikkan liksaa. Jolla sinne ei saataisi sitä kokenutta yritysjohtajaa vaan jouduttaisiin tyytymään johonkin keskitason tyyppiin jolla ei ole kokemusta suuren yrityksen johtotehtävistä ja todennäköisesti kokemattomuudellaan haaskaisi moninkertaisesti ne säästöt mitä tuolla palkanalennuksella saataisiin.
Tai sitten vaihtoehtoisesti Postin TJ:stä tulisi palkkiovirka entisille politiikoille.
 
Mua ei nyt tähän hätään kiinnosta keskustella Benkun historiasta. Kommentoin noita sen puheita Postin tilanteeseen liittyen joissa Benkku toimii yhtä tyhmästi ja irtopisteitä keräilevästi kuin muutkin politiikot.
Keskustelimme Zyskowiczistä. Nyt et halua jatkaa keskustelua. Haluat viedä keskustelun sivuraiteelle. En mene sinne.

Sinulle näyttää todella olevan vaikeaa myöntää, että olet väärässä Zyskowiczin suhteen. Hänen vuosikymmenien toimintaa et näytä tuntevan.

En kiellä sitä, että et olisi oikeassa Postin johtajien palkkioista. Työmies on rahansa ansainnut. Inhottavaa se silti on, kun golf-osakkeetkin pitää olla. Ei mitään rajaa. Mutta se onkin sitten ihan eri ketjun asia. En jatka tätä keskustelua.
 
Siis keskustelu oli siitä miten politiikot kommentoivat tätä Postin palkkio juttua. Benkku oli yksi niistä politiikoista joka kommentoi asiaa tavalla jonka itse näen joko typeränä tai sitten vaan poliittisten irtopisteiden keräilynä.
Sä sitten jostain ihmeen syystä aloit valkoritaroimaan Benkkua ja väittämään että olen väärinymmärtänyt jotain vaikkakin Benkun kommentit aiheeseen ovat tuossa tännekin postatussa jutussa suht hyvin dokumentoitu.
 
"Paatero sanoi pyytäneensä keskiviikkona Postin johdolta, että yhtiössä tehdään syyskuun aikana arvio johdon palkkioista.

– Samalla pitää tietenkin ajatella tätä työntekijöiden asemaa, ja oma näkemykseni on, että erityisesti valtionyhtiöissä pitää olla tarkkana ja esimerkillinen työntekijäpolitiikassa."

Erittäin konkreettisia vastauksia. Arvioidaan ja ajatellaan...

Tämä meidän nykyhallitus on tällänen "arvioidaan, ajatellaan, selvitetään ja pahoitellaan" -hallitus. Mitään muuta ei tule saamaan aikaan, kuin ajattelevien työryhmien perustamisia.
 
Poliitikkojen ongelma on, että viiden vuoden vaalikaudesta johtuen työ on lyhytnäköistä ja koska oma uudelleenvalinta on tärkeä, kuunnellaan äänestäjiä. Ja äänestäjät taas haluavat parempia palveluita, matalampia veroja, itselle enemmän, muille vähemmän ja sitten pari tunnepohjaista juttua, jotka mahdollisesti täysin ristiriidassa (vaikkapa oikeistolaista politiikkaa mutta johtajien "törkyliksat" alas). Yksi, mitä äänestäjät erityisesti haluavat, on edustajien sopeutumiseläkkeen alentaminen tai poistaminen, mikä puolestaan tekee uudelleenvalinnasta edustajille vielä tärkeämpää, mikä saa entistä enemmän säntäilemään noiden idioottien äänestäjien impulssien mukaan :kahvi:

Onneksi suomen eduskunnalla ei ole viiden vuoden vaalikautta, niin täällä ei kai sitten tarvi kärsiä tällaisista ongelmista ;)
 
...ja sitten pari tunnepohjaista juttua, jotka mahdollisesti täysin ristiriidassa (vaikkapa oikeistolaista politiikkaa mutta johtajien "törkyliksat" alas).
Oikeistolaisuudella ja "johdon palkitsemisella" yms. ei ole mitään tekemistä keskenään vaikka AY-aktiivit ja kommunistit näin yrittävät toki väittää. Ylipäätään oikeistolainen (talous)politiikka ei myöskään ole milläänlailla yrittäjän, yritysten tai yritysjohdon puolella vaan vapaiden (ja yleensä mahdollisimman vähän säänneltyjen) markkinoiden.

Jos yritysjohtajan palkka on markkinajohtoisesti korkea niin silloin ns. "oikeistolaisella politiikalla" tuskin on ongelmaa asian kanssa, mutta jos palkka ja palkkiot yms. tulevat hyvävelikerhon, suhteiden yms. korruption kautta on kyseessä yrityksen sisäinen kavallus => markkinahäiriö. Toki oikeistolaisessa politiikassa valtionyhtiöillä nyt ei juuri muutenkaan ole oikein paikkaa.
 
No mikäs teet jos valtio on päättänyt, että heidän toimintojaan käsitellään kun yrityksiä, joilla on myös tulosvastuu?

Kansa valitsee poliitikot, jotka nimittävät yhtiöiden hallitukset. Hallitukset säätävät johdon palkkiot ja hallitukset tietysti haluavat parasta, minkä kuvitellaan korreloivan hinnan kanssa koska vapailta markkinoilta rekrytoidaan. Toki johtajat istuu ristikkäin hallituksissa mutta se ei ole oikein mikään säännön vastaista. Kenen tässä pitäisi sanoa ei (kansan)?
 
Omat 'wanhat' vanhempani jaksavat uskoa kepuun kuten aina ennenkin, joten en olisi näkemässä mitään äkkiseltään romahdusta.

Itse toki äänestän eri lailla, mutta puoluekanta jääköön salaisuudeksi.
 
Veikkaan että lähiaikoina mennään siiheen suuntaan että nyt nettipersut haukkuu keskustaa kaikesta, mutta kohta keskusta päätyy siihen uuden venäjämielisen puheenjohtajan kanssa että "me kyllä tehtäis persujen kanssa yhteistyötä, vaikka muut ei haluu" ja tämän jälkeen nettipersut kovasti keksii tapoja esittää keskusta hyvässä valossa, vaikka se on se sama puolue aina vaan.

Mainitaan Kristallipallo, niin voi myöhemmin löytää hatusta vedetyn ennustuksen haulla helpommin :)
 
Omat 'wanhat' vanhempani jaksavat uskoa kepuun kuten aina ennenkin, joten en olisi näkemässä mitään äkkiseltään romahdusta.

Itse toki äänestän eri lailla, mutta puoluekanta jääköön salaisuudeksi.

Tuo on mielenkiintoinen tuo ilmiö, että uskotaan johonkin parempaan, vaikka puolue ei tee yhtään mitään äänestäjien toiveiden eteen. Olettaisin myös, että kepun äänestäjät ovat kohtuullisen samanmielisiä.
 
Vaikka me kaikki tiedämme, että eihän nyt homo voi toimia uskottavana ulkoministerinä, niin ihan vauhdikkaasti on Haaviston pesti alkanut:

  • Ei pitänyt lomia ainoana ministerinä
  • Ei pidä juuri lounastaukoja (lievä työnarkomaani?)
  • Osallistui Sudanissa rauhansopimuksen syntymiseen
  • Pistää alaisetkin koville
  • Suhaa edes takas maailmalla tapaamisissa

Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

Alun perusteella aika lailla nappivalinta ulkoministeriksi, vaikka muutoin en hallituksesta perustakaan.
 
Varmasti hyvä jätkä ja kova panemaan, ja rauhansopimukset syntyy siinä sivussa. Seuraava presidentti.

HS käy yhtä selvää kampanjaa kuin iltapäivälehdet Saulille 2012. Tuskin olisi Soinista tuollaista tehty vaikka olisi tehnyt tasan samat teot.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 935
Viestejä
4 894 450
Jäsenet
78 896
Uusin jäsen
tacosancheese

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom