Pääkirjoitus: Suomessa päästölähde, Ruotsissa hiilinielu – metsäkysymys kuumentaa tunteita
Metsien hiilensidontaa arvioidaan eri maissa eri tavoin. Tämä olisi syytä muuttaa.
Tämä huvittaa. Kertoo siitä että Suomen metsäteollisuus on tehnyt asiat päin persettä, kun ei pystytä ilman hermostumisia selittämään faktoilla miksi asia on näin. Tai oikeastaan koko nykyinen Suomen metsä- ja luontopolitiikka on ihan samanlaista, esitetään joillain mielikuvilla kuinka asiat on, vaikka ne todellisuudessa ei ole lähellekään yhtä hyvällä mallilla minkä mielikuva antaa. Huonoa politiikkaa, ja antaa kuvan että korruptio loistaa pinnan alta kun ei keskustella asioista faktoilla.Koska ”Suomi elää metsästä”, kaikki metsään liittyvä herättää meissä suuria tunteita. Niitä herättävät usein myös Ruotsiin liittyvät asiat. Niinpä suuri ällistys syntyy, kun Ruotsissa metsät pysyvät hiilinieluina, vaikka ne ovat Suomessa muuttuneet päästölähteiksi.


