- Liittynyt
- 18.02.2022
- Viestejä
- 1 538
Näkisin kyllä suomalaisen auto-/asuntovelan vähän vakaampana ja pitkäkestoisempana mallina kuin jenkkien luottojärjestelmän jossa et saa asuntolainaa ellet ole jo velkaantunut useilla luottokorteilla vuosien ajan.Yksi syy suomalaisen kansantalouden heikkoon kehitykseen onkin juuri siinä, että kasvun kannalta ihmiset pitäisi nimenomaan saada elämään yli varojensa ja sitten ponnistelemaan ekstraa jotta tulotaso nousee kuittaamaan ne kulut jne.
Suomalaisilla on markkinoiden dynamiikan kannalta ikävä tapa elää suhteellisen vaatimattomasti ja välttää riskejä. Siis välttää velkaa, toisaalta myös sijoittamista. Elää säästäväisesti ja säästää tehottomalla tavalla pankkitalletuksiin, maahan ja metsään. Varautua pahan päivän varalle. Arvostaa vapaa-aikaa ja mökkeilyä.
Toki me suomalaisetkin asuntovelalliset olemme yllättävän usein ylivelkaantuneita ja pakko myöntää että hirvittää oma lainasumma jos vertaan vanhempieni huomattavasti pienempään asuntolainaan isommassa talossa 80- ja 90-luvuilla jolloin saivat vielä korot vähän paremmin verovähennyksiinkin kuin minä (en yhtään).
Ymmärrän logiikkasi siinä tapauksessa kun omat menot maksetaan itse, mutta nyt oli kyse tulonsiirroilla elävistä ihmisistä, joiden kallis asuminen ei kyllä auta talouskasvussa millään muulla tavalla kuin luomalla ylihintaisten asuntojen markkinakuplan mikä vain ruokkii lisää tarvetta tulonsiirroille. Nyt taitaa olla se tie vähän loppuun kuljettu pikku hiljaa, jos seuraa vaikka niitä lakimuutoksia mistä tässäkin ketjussa on sivutolkulla viime aikoina puhuttu.