• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Törmäsin juuri tämmöiseen:

Nopeasti on menty mahdottomasta niin rakkaaksi, että ero on lähes kielletty puheenaihe. EU oli hyvä idea jonka pilasivat yhteisveloilla ja liittovaltiohaaveilla.
Ah nuo rakkaat suomettumisen kulta-ajat, kunpa pääsisimme sinne takaisin neuvottelemaan uudesta YYA-sopimuksesta!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 526
Se on mielenkiintoista kuinka tietyillä tahoilla on mahdollisuus ”ottaa aikaa itselleen”. Irti työelämästä 55 vuotiaana.

Meille muille varataankin sitten sitä sorvin ääressä seisomista lähelle 70 vuoden ikää, ellei tuota ennen tule ilman eläkeputki- mahdollisuutta siivottua peruspäivärahalle kortistoon.

Jotenkin kyllä korvaan särähtää tämä artikkeli. Varsinkin kun kyseessä on työmarkkinajohtaja, henkilö joka on ollut rakentamassa nykyjärjestelmää. ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Se on mielenkiintoista kuinka tietyillä tahoilla on mahdollisuus ”ottaa aikaa itselleen”. Irti työelämästä 55 vuotiaana.

Meille muille varataankin sitten sitä sorvin ääressä seisomista lähelle 70 vuoden ikää, ellei tuota ennen tule ilman eläkeputki mahdollisuutta siivottua peruspäivärahalle kortistoon.

Jotenkin kyllä korvaan särähtää tämä artikkeli. Varsinkin kun kyseessä on työmarkkinajohtaja. ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.
Mitä ehdotat korjaukseksi? Jotain reilua siirtoa vasemmalle että tulot olisi samat siitä riippumatta mitä teet?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 526
Mitä ehdotat korjaukseksi? Jotain reilua siirtoa vasemmalle että tulot olisi samat siitä riippumatta mitä teet?
Tjaa-a. Ehkäpä verotuksellisesti voitaisiin tehdä jotain, jotta samat mahdollisuudet avautuisivat myös meille ”normaaleille” 150 000 vuodessa tienaaville ;). Ehkä jopa muillekkin. Nykyverotus kun on suurin syy sille että varallisuutta ei kerry. Myös eläkeputken poisto oli kyllä minusta aika vääryys. Samoin uskallan epäillä että tiettyjen johtotehtävien palkkaus voisi olla säädettävissä alaskin päin. Kukaan ei ole miljoonien vuodessa arvoinen, ellei nyt itse ole koko yritystä omalla riskillään rakentanut (harvempi näistä hallitusammattilaisista on).

Itse en kyllä nykyjärjestelmän rakentaneena kehtaisi tuollaisessa artikkelissa tuoda itseäni julki. Ehkä sitä titetyissä positioissa silmät sumenee sille mitä tuli tehtyä, tai sitten ei vaan välitä asenteella ”tämä kuuluu minulle”. Ranskassa muuten lähdettiin barrikaadeille kun eläkeikää yritettiin hilata 62:desta 64:jään.

Sinänsä ei yllätä että sinusta on ilmeisen ok se, että joillekkin on eri säännöt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Se on mielenkiintoista kuinka tietyillä tahoilla on mahdollisuus ”ottaa aikaa itselleen”. Irti työelämästä 55 vuotiaana.
Mistä tässä pitäisi keskustella ja miten tää liittyy kotimaan politiikkaan? Työmarkkinajärjestöjen pomoilla on isot palkat ihan järjestäin, sitäkö sä nyt siis kritisoit? Eli eivät saisi maksaa sellaista palkkaa kuin haluavat? Tuo lienee järjestön jäsenten käsissä. Eli jäsenet valitsevat hallituksen, joka nimittää johtajan. Jäsenillä on siis valta valita sellainen hallitus, joka koettaa laskea palkkoja. Musta ei ole lainkaan ihmeellistä, että suurimpien etujärjestöjen johtajilla on kovat palkat. Riku Aalto tienaa lähemmäs 300k vuodessa. Teknologiateollisuuden TJ:llä varmaan yli 400k.

Inkeroinen varmaankin rahoittaa oman aikaistetun eläkkeensä ihan omasta pussistaan, eikä ole mitään sen kummempaa erikoisjärjestelyä. Tuo vaihtoehto on ihan kaikilla, joilla on kertynyt tarpeeksi sukanvarteen. Myös "meillä muilla".

Muutoin toi nyt kuulostaa taas lähinnä ns. kateellisten ulinalta.
 
Kotimaan politiikkaan tämä liittyy verotuksen ja eläkepolitiikan kautta. Jonkun on juhlat maksettava, ja tämä on johtanut siihen, että eläkeikää on nostettu. Tai oikeastaan eläkeikää ei ole käytännössä nostettu, sillä harva jaksaa 70: vuotiaaksi töissä (ainakaan yksityisellä puolella). Tuota ennen joko siivotaan ulos YT neuvotteluissa tai joutuu sairaseläkkeelle. Sairaseläkeläisen osalta tilanne on vielä jossain määrin ok, mutta jos joudut kilometritehtaalle 60 vuotiaana, käytännössä nykyrakenne on johtanunt siihen että sitten kun varsinainen eläke koittaa, sitä on leikattu. Tämä erikoiskohtelu on varattu meille nyt työelämässä vielä vaikuttaville, edellisillä sukupolvilla tilanne oli toinen.

Inkeroisen palkkatasolla liikkuvat henkilöt psytyvät usein myös verojärjestelyjen kautta saamaan sinne "sukan varteen" hieman paremmin, joka toki mahdollistaa oranvanpyörästä hyppäämisen. Kuten yllä sanottu minusta tosin näissä huippupalkoissa on leikkaamisen varaa, harva jos kukaan oikeasti on noiden summien väärtti. Varsinkin kun noita palkkoja perustellaan "sitoutumisella".

Jos jokin olisi oikein niin Viron tyyppinen tasavero. Tuo mahdollistaisi ihmisten oman säästämisenkin ihan toisella tavalla. Mutta tämähän ei tälle sosialistiselle maalle käy, sillä tuo edellyttäisi monen turhan hyväliksaisen suojatyöpaikan lopettamisen etenkin julkiselta sektorilta.

Voi olla "kateelisten ulinaa" mutta jos tuota Hesarin artikkelin kommentteja lukee, niin aika moni tuon saman on havainnut. Suosituin kommentti tällä hetkellä:

" Työmarkkinapomo voi siis jäädä pois työelämästä 55-vuotiaana ja "ottaa aikaa itselleen", kun meidän muiden pitää pidentää työuraamme 70 vuoden hujakoille. No, toiset ovat aina tasa-arvoisempia kuin toiset."

Tosin jos Inkeroista googlailee niin ei tämä nyt ihan julma massikeisari ole ollut:

Ehkä rahaa on tullut muualta (peritty), tai sitten elelee säästeliäästi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918

Tasavero ei helpottaisi lähihoitajan aikaisempaa eläkkeelle jäämistä. Eli se olisi yhä epätasa-arvoinen siinä missä nykyinen. Lisäksi tuo veisi reilusti verotuloja jotka pitäisi korvata.
 
Tuo on kyllä totta, ellei sitten kustannuksia saataisi merkittävästi alas, jolloin voitaisiin palata minusta "normaaliin" eläkeikään joka on 64-65 vuoden tietämillä. Mutta tasaveron tyyppinen rakenne mahdollistaisi kyllä säästämisen nykyistä tehokkaammin. Useammalla olisi mahdollisuus vaikuttaa itse siihen missä vaiheessa hyppää oravanpyörästä ulos. Minusta ihmisen omaa toimeliaisuutta ja yrittämistä pitää kuitenkin palkita, jos olet valmis tekemään töitä, ja kehittämään itseäsi tuosta pitäsi hyötyä enemmän kuin nyt on mahdollista.

Nythän Suomi lähestyy ikävästi itä-eurooppaa kertyvän varallisuuden osalta.

Sinänsä tämä "suuri eläkekeskustelu" ansaitsisi kyllä oman threadinsa, ellei sellaista jo olekin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
381
Sivuhuomautuksena terminologiasta: Tasaverolla tarkoitetaan varmaankin yleisesti tasaprosenttiveroa, kuten Virossa. Tasavero tarkoittaisi sitä, että kaikki maksaisivat veroja saman määrän euroina. Tasoaprosenttiverossa esimerkiksi 100 000 euroa tienaava maksaisi veroja kaksi kertaa enemmän kuin 50 000 euroa ansaitseva.
 
Juu, juuri näin. Tuo viron tasaprosenttivero usein käytännön keskusteluissa vääntyy tasavero muotoon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Tasaverolla tarkoitetaan varmaankin yleisesti tasaprosenttiveroa, kuten Virossa. Tasavero tarkoittaisi sitä, että kaikki maksaisivat veroja saman määrän euroina. Tasoaprosenttiverossa esimerkiksi 100 000 euroa tienaava maksaisi veroja kaksi kertaa enemmän kuin 50 000 euroa ansaitseva.
Tasavero tarkoittaa ihan aina nimenomaan sitä, että prosentti on kaikilla sama. Se ei kai missään yhteydessä tarkoita sitä, että kaikki maksaisivat euroissa saman summan. En tiedä onko jälkimmäiselle omaa termiä.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Juu, juuri näin. Tuo viron tasaprosenttivero usein käytännön keskusteluissa vääntyy tasavero muotoon.
Mikä se prosentti olisi? Jos muistan yhtään suuruusluokkaa niin jos Suomen budjetti on 50 jaardia ja ihmisiä 5 miljoonaa olisi tasavero noin 10k euroa eli iso osa lapsista, opiskelijoista eläkeläisistä tms ei edes pystyisi maksamaan tuota.

Tasaprosentti, heitetään vaikka 20%, tarkoittaisi verojen korotusta ehkä 60%:lle ja laskua rikkaimmalle porukalle, osalle jopa merkittävästi, eli kasvattaisi tulo- ja varallisuuseroja
 
Näissä spekulastioissa ei näköjään koskaan ole mukana sitä vaihtoehtoa, että kansantuotteesta kierrätettäisiin aikaisempaa pienempi osuus verotuksen kautta.
 
Köyhimmät saa korvauksin erilaisina tukina joten keskiluokka kärsisi eniten. Hyvätuloiset hyötyisivät mukaan lukien ay pamput.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Näissä spekulastioissa ei näköjään koskaan ole mukana sitä vaihtoehtoa, että kansantuotteesta kierrätettäisiin aikaisempaa pienempi osuus verotuksen kautta.
Toki. Niinhän voi ja kannattaa tehdä mutta en tiedä onko se suoraan riippuvainen siitä että progressiivinen verotus auttaa pieni- ja keskituloisia.

Jos nyt otetaan Yleltä ja kehitysavusta ja ruotsinkielisestä korkeakoulutuksesta vaikka se miljardi pois ja äskeiset luvut ovatkin 9500/vuosi ja 19,7% niin mikä muuttuu? Ellet esim pysty pudottamaan valtion menoja vaikka 50-90%
 
Niin, ei tästä ilman isompia remontteja selvitä. Mutta jos käy esim. naapurimaassamme Virossa (muutama sukulainen tuonne siirtynyt pysyvästi) niin kyllä tuolla yhteiskunta hyvinkin pyörii. Moni asia jopa toimivampikin kuin täällä "hyvinvointivaltiossa". Toki tuohon ei päästä yhdellä rysäyksellä, mutta valtion menojen ja muiden veroluontoisten maksujen karsiminen merkittävästi nykyisestä olisi jo hyvä aloitus.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Sivuhuomiona: Virossakin on tehty jo siirtymää progressioon. Sielläkään ei siis enää ole tasaverotus.

Toisena sivuhuomiona: jos ko. työmarkkinajohtaja on siirtynyt eläkevuosiksi jutun mainitsemasi 1600-luvulta saakka suvun hallussa olleille maille, lienee eläköitymismahdollisuuden takana hieman muutakin kertynyttä pääomaa kuin oman työuran ansiotulot ja yksityinen lisäeläkevakuutus (itsensä tai työnantajan maksama).
 
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
381
Toki. Niinhän voi ja kannattaa tehdä mutta en tiedä onko se suoraan riippuvainen siitä että progressiivinen verotus auttaa pieni- ja keskituloisia.

Jos nyt otetaan Yleltä ja kehitysavusta ja ruotsinkielisestä korkeakoulutuksesta vaikka se miljardi pois ja äskeiset luvut ovatkin 9500/vuosi ja 19,7% niin mikä muuttuu? Ellet esim pysty pudottamaan valtion menoja vaikka 50-90%
Suomalainen yhteiskuntajärjestelmä verotuksineen ja tukineen on niin laaja toisiinsa kietoutunut verkko, että merkittävien muutosten tekeminen aiheuttaa aina jollekin ryhmälle taloudellista takapakkia lyhyellä tähtäimellä. Hyvä esimerkki pienemmässä mittakaavassa on autoverotus. Siitä kasvoi vuosikymmenten aikana niin suuri osa valtion tulopohjaa, että sen muuttaminen on edelleen täyttä tuskaa, vaikka kaikki järkisyyt ovat puoltaneet jo pitkään sen radikaalia muuttamista. On idioottimaista pakottaa ihmisiä ottamaan lainaa maksaakseen veroa, muiden seurannaisvaikutusten lisäksi. Pikainen suuri muutos kuitenkin kirpaisisi isoa ihmisjoukkoa ja näkyisi vaaliuurnilla. Noiden liberaalien leikkauslista olisi ihan hyvä alku, vaikka en uskokaan heidän puolueena pääsevän niitä toteuttamaan. Yleisenä linjana työn/palkkaverotuksen osuuden vähentäminen ja progression poistaminen leikkausten avulla olisi mielestäni hyvä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 526
Sivuhuomiona: Virossakin on tehty jo siirtymää progressioon. Sielläkään ei siis enää ole tasaverotus.

Toisena sivuhuomiona: jos ko. työmarkkinajohtaja on siirtynyt eläkevuosiksi jutun mainitsemasi 1600-luvulta saakka suvun hallussa olleille maille, lienee eläköitymismahdollisuuden takana hieman muutakin kertynyttä pääomaa kuin oman työuran ansiotulot ja yksityinen lisäeläkevakuutus (itsensä tai työnantajan maksama).
Viron verotus on tosiaan hieman siirtynyt progressiivisempaan suuntaan, mutta hyvin kaukana ollaan vielä Suomen kuvioista. Minusta Viron mallin mainostaminen progressiona on kyllä jo hieman, noh SDP:läistä propagandaa ;)

Toki työmarkkinajohtajan oravanpyörästä hyppäämiseen vaikuttaa varmasti moni asia. Pisti silmään että esim. lapsia ei ilmeisesti ole, joka selittää myös varallisuuden kertymistä (keski ja ylempituloiselle lapset ovat melkomoinen kuluerä). Toki peritty raha voi myös olla kuvioissa. Eniten tässä varmasti kyllä närää herättää tuo "practice what you preach" kuvio.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
1 557
Ehkä ne DI:t osaa tehdä päätöksiä oikean tiedon varassa, eivätkä välitä foorumimutuilijoiden tunnepurkauksista tässä yhteydessä?
Oikea tieto? Jos oikeaa tietoa olisi katsottu, varmaan rakenteille olisi tehty jotain. Mitkä ovat ne argumentit joilla näitä tulisi ylläpitää (suluissa menojen suuruusluokka):

  • Yritystuet & BF (3 miljardia) Mihin tätä tarvitaan? Ylläpitävät olemassaolevia yhtiötä eivätkä mahdollista luovaa tuhoa, joka välttämätöntä talouskasvun kannalta
  • Aluetuet (2 miljardia) Miksi ylläpidetään maaseutua jolla ei ole edellytyksiä kukoistaa? Huoltovarmuus ja sotilaallisille seikoille ei ole enää NATO-jäsenyyden jälkeen perusteita
  • Veikkauskratia ja järjestötuet (miljardi). Miksi annetaan politiikkojen jakaa rahaa omille läänityksilleen ja ylläpitää ties mitä ideologista humppaseuraa veronmaksajien rahoilla?
  • Yle (yli puoli miljardia). Miksi Ylen annetaan toimia markkinahäirikkönä ja ostaa kalliita ulkomaalaisia tuotantoja?
Tuo on kyllä totta, ellei sitten kustannuksia saataisi merkittävästi alas, jolloin voitaisiin palata minusta "normaaliin" eläkeikään joka on 64-65 vuoden tietämillä. Mutta tasaveron tyyppinen rakenne mahdollistaisi kyllä säästämisen nykyistä tehokkaammin. Useammalla olisi mahdollisuus vaikuttaa itse siihen missä vaiheessa hyppää oravanpyörästä ulos. Minusta ihmisen omaa toimeliaisuutta ja yrittämistä pitää kuitenkin palkita, jos olet valmis tekemään töitä, ja kehittämään itseäsi tuosta pitäsi hyötyä enemmän kuin nyt on mahdollista.

Nythän Suomi lähestyy ikävästi itä-eurooppaa kertyvän varallisuuden osalta.

Sinänsä tämä "suuri eläkekeskustelu" ansaitsisi kyllä oman threadinsa, ellei sellaista jo olekin.
Missä yhteiskunnallisessa asiassa Suomessa on menty eteenpäin viimeisen 15 vuoden aikana? Siis sellaista mitä vaikka DI:t voivat mitata ja olla "oikean tiedon varassa"? Minulle tulee ainoastaan nämä mieleen.

Turvalllisuus
+ Suomi päätti vihdoin liittyä Natoon

Ilmasto
+ Teollisuuden päästöt ovat laskeneet

Missä on menty taaksepäin? Kirjoitin aikaisemmin näin tänne ketjuun 07.01.23

Talous
  • Paljonko Suomen BKT per capita on kehittynyt viimeisen 15 vuoden aikana (ei ollenkaan)
  • Paljonko Suomen valtionvelka on oli 2007 ja paljon 2023 alussa (55 miljardia € ja 138 miljardia €)
  • Paljonko on Suomen valtion krooninen alijäämä (vuoden 2023 talousarvion mukaan ~ 8 miljardia €)
  • Kuinka paljon suomalaisten keskimääräinen varallisuus per asukas on jäänyt jälkeen pohjoismaalaisesta viiteryhmästä viimeisen 20 vuoden aikana (150 000€ - 200 000€) (Liittyen Väinämöisen postaukseen)
  • Kuinka paljon palkasta maksetaan eläkettä (noin 25%, josta suurin osa ei näy palkkakuitilla)
Lisäksi voisi mainita että Suomen vaihtotase on muuttunut kroonisesti alijäämäiseksi viimeisen 15 vuoden aikana

---

Sitten muita näkökulmia talouden lisäksi

Rakenteet
- Yksityisen sektorin työpaikat ovat nousseet hyvin maltillisesti. Vuonna 1975 yksityisellä sektorilla oli töissä vähän alle 1.5 miljoonaa ja vuonna 2020 se oli vähän yli 1.6 miljoonaa työntekijää. Yksityisen sektorin työpaikkojen määrä on 45 vuodessa noussut 10%:lla.
- Julkisen sektorin työntekijöiden määrä on kasvanut merkittävästi. Vuonna 1975 paikallishallinnossa oli töissä noin 235 000 työntekijää kun vuonna 2020 se oli noin 503 000. Julkisen hallinon työpaikat ovat siis yli kaksinkertaistuneet
- Hyvinvointialueilla 22 hallinnon hillotolppaa

Koulutus

- Pisa-tulosten lasku
- Korkeakoulutuksen tason lasku
- Varhaiskasvatuksen henkilöstövaje
- Luokkien ryhmäkokojen kasvu
- Häiriökäyttäytymisen lisääntyminen peruskouluissa

Sote

- Pitkittyneet hoitojonot
- Hoidon kallistuminen
- Vanhustenhoidon kriisiytyminen

Työmarkkinajärjestelmä

- Työn tuottavuus on noudattanut kuolleen miehen käyrää viimeisen 15 vuoden aikana = ei merkittävää muutosta
- Työmarkkinajärjestöillä edelleen aivan liikaa valtaa yli kansanvallan, vaikka Suomen perustuslain mukaan eduskunnan pitäsi olla ylin valtaa kantava toimija Suomessa
- Maahanmuuttajien työllisyys edelleen erittäin matalalla tasolla
- Paisuvat eläkemaksut

Yle

- Paisunut budjetti ja automaattiset budjettikorotukset. Parin vuoden päästä Ylen budjetti ylittää jo 600 miljonaan rajan tätä vauhtia!

Turvallisuus

- Maahanmuuttajien tekemien seksuaalirikosten kasvu
- Maahanmuuttajataustaisten (poliisin mukaan 95%) jengiväkivallan lisääntyminen
- Alle 18 vuotiaat kantavat enenevissä määrin itsepuolustusaseita

Tottakai jos mitään näitä edellämainituttaja ei näe ongelmana niin ei varmaan muutosta tapahdu. Minä katson kehitystä kuitenkin lukujen valossa, joiden olettaisin olevan sitä "oikeaa tiedolta". Suomen kehitys yksinkertaisesti näyttää apaattiselta kun katsoo puolueiden ohjelmia tulevalle vaalikaudelle. Pohjakosketusta odotellessa.

Muutamia lähteitä pohjille:

1674900137733.png

1674900326155.png

1674900558910.png
 
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
381
Tasavero tarkoittaa ihan aina nimenomaan sitä, että prosentti on kaikilla sama. Se ei kai missään yhteydessä tarkoita sitä, että kaikki maksaisivat euroissa saman summan. En tiedä onko jälkimmäiselle omaa termiä.
Niinhän se näkyy tarkoittavan, mutta tarkkaan ottaen termi on silloin väärä, ja joku hitaammalla käyvä vasemmiston kannattaja voi jäädä siihen luuloon, että silloin rikkaat maksaisivat euroissakin yhtä vähän veroja kuin köyhemmät. Onhan noita veroluonteisia maksuja, jotka ovat kaikille saman suuruisia. Polttoaineverossa on se sana verokin mukana, jos sitä kaipaa.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Viron verotus on tosiaan hieman siirtynyt progressiivisempaan suuntaan, mutta hyvin kaukana ollaan vielä Suomen kuvioista. Minusta Viron mallin mainostaminen progressiona on kyllä jo hieman, noh SDP:läistä propagandaa ;)

Toki työmarkkinajohtajan oravanpyörästä hyppäämiseen vaikuttaa varmasti moni asia. Pisti silmään että esim. lapsia ei ilmeisesti ole, joka selittää myös varallisuuden kertymistä (keski ja ylempituloiselle lapset ovat melkomoinen kuluerä). Toki peritty raha voi myös olla kuvioissa. Eniten tässä varmasti kyllä närää herättää tuo "practice what you preach" kuvio.
Tuossa onkin virolaisen verotuksen kompa, jota et linkkaamastasi taulusta näe. Viro (Viron demarit ja kepu yhdessä) nimittäin toteutti progression siten, että teki heidän järjestelmäänsä progressiivisen verovähennyksen tuloverotukseen 2018 alkaen.

Linkkaamasi demareista varsin kaukana oleva Veronmaksajien keskusliittokin kyllä on huomannut asian. Ja muutenkin pidän varsin tyylittömänä huudella jostain demaripropagandasta, jos joku oikaisee asian, jonka et nyt vaan ollut huomannut muuttuneen (tai halunnut jostain syystä mainita).

”Viron tuloverotusta muutettiin vuoden 2018 alussa selvästi progressiivisemmaksi perusvähennystä uudistamalla. Kun aiemmin 2 160 euron perusvähennykseen olivat oikeutettuja kaikki tulotasosta riippumatta, nykyään 6 000 euroon korotettu perusvähennys leikkaantuu tulojen ylittäessä 14 400 euroa ja poistuu kokonaan noin 25 000 euron vuosituloilla. Vähennyksen korotus kevensi huomattavasti pienija keskipalkkaisten (maan keskipalkka on 18 000 euron vuosipalkan tietämillä) verotusta, mutta vähennyksen leikkuri kiristi jonkin verran yli 21 000 euroa ansaitsevien verotusta.
Kun aiemmin marginaaliveroprosentti oli perusvähennyksen muodostaman verovapaan tulon jälkeen kaikilla tulotasoilla 21,3 prosenttia sosiaalivakuutusmaksuineen, nyt marginaalivero nousee 32,4 prosenttiin perusvähennyksen leikkaantuessa.”

Mutta sekään ei vielä ole koko totuus verotuksesta. Veronluonteiset työnantajamaksut nimittäin on Virossa korkeat. Nämä toki on luonteeltaan tasaveron mukaisia eli kiinteä prosentti.
”Työn verotus kohdistuu kuitenkin Virossa työntekijöitä voimakkaammin työnantajille, jotka maksavat työntekijän bruttopalkan päälle lähes 34 prosenttia sosiaali- ja työttömyysvakuutusmaksuja. Kun palkansaajan veroihin lisätään työnantajien maksut, niin työn verotus ei kokonaisuudessaan näyttäydy Virossa enää erityisen keveänä. Suomalaisittain pienipalkkaisen työntekijän palkkaverokiila on Virossa noin viisi prosenttiyksikköä Suomea korkeampi, mutta suuremmilla palkkatasoilla asetelma muuttuu Viron eduksi, palkkaverokiilan pysyessä 41,2 prosentissa kaikilla selvityksen tulotasoilla.”
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
381
Tasaveroa ennen toivoisin eläkemaksujen muutoksen. Eläkettä maksettaisiin itselle ja se muuttuisi vapaaehtoiseksi kun joku kansaneläketaso olisi saavutettu. Tämän jälkeen voisi jatkaa valtion kautta tapahtuvaa eläkesäästämistä tai ottaa enemmän käteen siitä loppuun saakka.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Muistakaahan äänestää toverit, jotain muuta kuin Vihreitä sitten seuraavissa vaaleissa. :kahvi:
Joo heti kun joku puolue ajaa luonnonsuojelua. Aika surullista. Ympäristöpuoluetta ei taidettu vieläkään saada rekisteriin, eli hohhoi kaikelle ylimääräiselle tauhkalle jota joutuu kannattamaan.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Jyrki Lehtolan kolumni: Tätä on vihreys: ”Mairitteleva klisee siitä, mitä laiskahkolla älyllä varustettu urbaanihumanisti ajattelee”

On kyllä aika hyvin kirjoitettu kaikki mitä Vihreät pitää sisällään.
Muistakaahan äänestää toverit, jotain muuta kuin Vihreitä sitten seuraavissa vaaleissa. :kahvi:
Lehtolan sarjassa ollaan käymässä läpi kaikki eduskuntapuolueet.
Vihreitä edelsi Persut.

Btw. luulen tosiaan että ne toverit (vassarit ja demarit kai käyttää ko. termiä sanastossaan, tuskin muut) äänestää… no … niitä vassareita ja demareita.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 431

Toveri-sanan käyttö on sarkasmia meidän työyhteisössä, ehkä se ei aukene sinulle ja monelle muulle.

Joo, hyvin kirjoittaa Jyrki. Mutta jotenkin tuo sanan säilä ei nyt satu Perussuomalaisia vastaan niin hyvin kuin se iskee Vihreitä vastaan. Sattuneesta syystä.
Vihreät ovat tekopyhiä moraaliposeeravia elitistejä ja absoluuttinnen haittapuolue koko Suomelle.
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 112
Jotenkin kyllä korvaan särähtää tämä artikkeli. Varsinkin kun kyseessä on työmarkkinajohtaja, henkilö joka on ollut rakentamassa nykyjärjestelmää. ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.
Tosta, ku katsoo, ni sillä ei ole lapsia, ni on jäänyt varmaan sievoiset summat säästöön. Mä uskoisin, et se tavallaan firettää.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Talous
  • Paljonko Suomen BKT per capita on kehittynyt viimeisen 15 vuoden aikana (ei ollenkaan)
  • Paljonko Suomen valtionvelka on oli 2007 ja paljon 2023 alussa (55 miljardia € ja 138 miljardia €)
  • Paljonko on Suomen valtion krooninen alijäämä (vuoden 2023 talousarvion mukaan ~ 8 miljardia €)
  • Kuinka paljon suomalaisten keskimääräinen varallisuus per asukas on jäänyt jälkeen pohjoismaalaisesta viiteryhmästä viimeisen 20 vuoden aikana (150 000€ - 200 000€) (Liittyen Väinämöisen postaukseen)
  • Kuinka paljon palkasta maksetaan eläkettä (noin 25%, josta suurin osa ei näy palkkakuitilla)
Lisäksi voisi mainita että Suomen vaihtotase on muuttunut kroonisesti alijäämäiseksi viimeisen 15 vuoden aikana
Suomalaisten ihmisten talous ja ostovoima on romahtamassa pääosin verotuksen ja kaikenlaisten kulujen nousun seurauksena. Täällä ei ole enää oikeastaan kenelläkään varaa.

Uusien autojen myynti on ollut aina hyvä kansan varallisuusmittari, koska kyseistä tilastoa on vaikea vääristellä. Uuden auton ostaminen kertoo varallisuudesta/hyvästä luottokelpoisuudesta, sekä hyvistä tulevaisuuden näkymistä.

Vuoden 2022 uusien henkilöautojen myynti jäi lähes historiallisen alas: 81 698 kpl. 1960-luvun jälkeen tuon lukeman alle on jääty ainoastaan lamavuosina 1992-1995, sekä vuosina 1971 ja 1978. Ja ennen kuin joku ryntää kertomaan uusien autojen saatavuusongelmista, niin vuonna 2022 myös käytettyjen autojen kauppa putosi 11% verrattuna edellisvuoteen.

Olemme lujasti menossa kohti 1960-luvun ostovoimaa ja varallisuustasoa. Mutta kuten @91danger91 viestissään kertoi, moni muukin mittari puhuu tämän asian puolesta.

Samaan aikaan Saksassa autojen myynti kasvoi vuodesta 2021 vuoteen 2022, ollen 2 651 357 kpl. Viime vuonna joka 31. saksalainen osti uuden auton, vastaavasti vain joka 68. suomalainen pystyi ostamaan uuden auton.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 582
Kyllähän Purran EU lausunnot viimeistään sinetöi se ettei Kokoomus tule hyväksymään perussuomalaisia hallituskumppaniksi. Paljon helpompi on tehdä sopu Sannan kanssa leikkauksista kuin että hyväksyä jotain EU kriittistä hallitusohjelmaan.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884

Eihän persujen tarvitse vaatia mitään eu-kriittistä hallitusohjelmaan. He tulevat varmasti ajamaan kaksilla rattailla, eivät aja EU:sta eroamista, mutta mölisevät epämääräisesti vastustavansa EU:ta "pitkällä tähtäimellä", joka kiinnostaa heidän potentiaalisia äänestäjiään.

Nyt kun perussuomalaisista on tullut vanha puolue, niin ei herravihaa voi kohdistaa pelkkään Suomen hallitukseen jossa itsekin halutaan vaikuttaa, vaan kannattaa pitää EU:ta mörkönä ainakin pelkkien puheiden tasolla.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Voi myös olla että EU kritiikkiä terotetaan ja korostetaan ihan sillä että hallitusneuvotteluissa kokoomuksen kanssa sitten siinä voidaan tulla vastaan ja tietenkin kokoomus tulee vastaan toisissa asioissa. Näin saadaan edistettyä perussuomalaisille muita tärkeitä asioita kotimaassa. Kuitenkin kaikki joutuvat tekemään kompromisseja hallitusneuvotteluissa.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Kyllähän Purran EU lausunnot viimeistään sinetöi se ettei Kokoomus tule hyväksymään perussuomalaisia hallituskumppaniksi. Paljon helpompi on tehdä sopu Sannan kanssa leikkauksista kuin että hyväksyä jotain EU kriittistä hallitusohjelmaan.
Paljon helpompi saada punainen kommari suostumaan markkinatalousmyönteiseen leikkausohjelmaan jossa mitätöidään kokonaan nykyisen SDP johtoisen hallituksen vahingot vrt mennään hallitukseen puolueen kanssa jolla on 100 kertaa enemmän yhteisiä tavotteita kokoomuksen kanssa ja jonka EU-"periaatepäätöksellä" ei ole konkreettisia merkityksiä ainakaan vuosikymmeneen jos koskaan?

En pidättelisi hengitystä.

Voi myös olla että EU kritiikkiä terotetaan ja korostetaan ihan sillä että hallitusneuvotteluissa kokoomuksen kanssa sitten siinä voidaan tulla vastaan ja tietenkin kokoomus tulee vastaan toisissa asioissa. Näin saadaan edistettyä perussuomalaisille muita tärkeitä asioita kotimaassa. Kuitenkin kaikki joutuvat tekemään kompromisseja hallitusneuvotteluissa.
Nimenomaan. Itseäni harmittaa että Riikka Purra meni tekemään persuista pakkoruotsin hyväksyvän puolueen ilman että sitä käytetään kauppatavarana RKP:n kitinöihin jos niiden kanssa on pakko mennä hallitukseen. Saattaahan se pakkoruotsi edelleen toki olla puolueohjelmassa, mutta Purra melkein hehkutti ruotsin kieltä jo joskus 1-2v sitten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 526
Kevään yhteishausss Suomalaisia 14%. Toistan 14%.

Suurimmat hakijaryhmät kansalaisuuden mukaan Bangladesh, Nigeria ja Suomi, tuossa järjestyksessä.

Suomalaisten nuorten jatko-opiskeluun pääsy on työlästä. Moni pihtaa sitä ensihakijan etuutta ja ottaa välivuosia tehden hanttihommia.

Ei siinä mitään jos täällä opiskelevat ulkomaalaiset oikeasti maksavat kulunsa, mutta jokainen voi arvata miten tuossa käy.

Ja ennen kuin joku huutaa ”lukukausimaksut”,niin

Mitä tässä maassa oikein tapahtuu?
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Voi myös olla että EU kritiikkiä terotetaan ja korostetaan ihan sillä että hallitusneuvotteluissa kokoomuksen kanssa sitten siinä voidaan tulla vastaan ja tietenkin kokoomus tulee vastaan toisissa asioissa. Näin saadaan edistettyä perussuomalaisille muita tärkeitä asioita kotimaassa. Kuitenkin kaikki joutuvat tekemään kompromisseja hallitusneuvotteluissa.
Nykyisin vaalit voittaneen hallitustunnustelijan tavaksi on muodostunut tavaksi tehdä jopa kohtuullisen yksityiskohtainen kirjallinen kysymyslista tunnusteluineen. Nyt kun tämä EU-vastaisuus on noussut esille, niin ellei persut itse voita, vaan todennäköisimmin Kokoomus (epätodennäköisemmin demarit) on kysymys tyyliin ”Sitoudutteko edistämään Euroopan Unionin integraation syventämistä” enemmän kuin todennäköinen.

Toinen asia on, että seuraavan hallituskauden aikana on enemmän kuin todennäköistä (ei tosin väistämätöntä), että EU eli siis myös me, tulee rakentamaan jonkinlaisen uuden yhteistuki- tai velkapaketin. Kaikkihan sitä Suomessa periaatteessa vastustavat, mutta muut kuin Persut siihen silti kykenee sopeutumaan. Se onkin sitten hankala tilanne, jos persut on silloin hallituspuolue. Joten kynnyskysmyspohjassa varmaan sekin asia jotenkin tultaisiin huomioimaan jos Kokoomus tai demarit voittaisi.

Talousasioista tuleviin kynnyskysymyksiin eli sopeutuksiin varmaan pystyy kaikki muut paitsi Vasemmistoliitto vastaamaan riittävän joustavalla tavalla. Demarit näyttää jo nyt menevän sanavalinnoissaan sitä kohti. Keskusta on jo all in.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Nykyisin vaalit voittaneen hallitustunnustelijan tavaksi on muodostunut tavaksi tehdä jopa kohtuullisen yksityiskohtainen kirjallinen kysymyslista tunnusteluineen. Nyt kun tämä EU-vastaisuus on noussut esille, niin ellei persut itse voita, vaan todennäköisimmin Kokoomus (epätodennäköisemmin demarit) on kysymys tyyliin ”Sitoudutteko edistämään Euroopan Unionin integraation syventämistä” enemmän kuin todennäköinen.
Luulen vahvasti että kokoomus muotoilisi kysymyksen toisella tavalla ja vähemmän persuille kipuilua aiheuttaen ellei sitten tietoisesti tosissaan halua sinipunahallitusta.

Joka tapauksessa kyllä tuohonkin voi vastata pidemmällä kaavalla että emme sitoudu tällaiseen mutta, mutta jne. Kokoomuksen oma asia haluaako porvari vai sinipunahallitusta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Epäilen vahvasti että kokoomus muotoilisi kysymyksen toisella tavalla ja vähemmän persuille kipuilua aiheuttaen ellei sitten tietoisesti tosissaan halua sinipunahallitusta.

Joka tapauksessa kyllä tuohonkin voi vastata pidemmällä kaavalla että emme sitoudu tällaiseen mutta, mutta jne. Kokoomuksen oma asia haluaako porvari vai sinipunahallitusta.
Se on minusta erikoista, että tämän hetkisillä ulostuloilla näyttää siltä kuin sekä demarit että persut olisi rakentamassa vaalikampanjaansa oletukselle, että he voisi olla ykkösiä, siis ensinnäkin voittaa toisensa mutta sen lisäksi kivuta Kokoomuksen ohi. Siis vastakkainasettelutaktiikalle (joka toki persuilla taitaa olla ihan dna:ssa).

Politiikanseuraajalle se on toki viihdyttävää. Mutta ko. puolueille siinä on matkalla monta kompastuskiveä tarjolla. Toki se saattaa perustua uskoon, että myös Kokoomukselle ja eritoten Orpolle niitä on - ja hänen historiassaan niihin on aikaisemmin sorruttu.
 
Kokoomus tassen ainakin toistaiseksi on jossain määrin ”himmaillut”. Ilmeisesti idea on välttää isompaa meteliä ja tuolla taata tasainen johtoasema. Ehkä tuo muuttuu, kun vaalit on vielä lähempänä.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Kevään yhteishausss Suomalaisia 14%. Toistan 14%.

Suurimmat hakijaryhmät kansalaisuuden mukaan Bangladesh, Nigeria ja Suomi, tuossa järjestyksessä.

Suomalaisten nuorten jatko-opiskeluun pääsy on työlästä. Moni pihtaa sitä ensihakijan etuutta ja ottaa välivuosia tehden hanttihommia.

Ei siinä mitään jos täällä opiskelevat ulkomaalaiset oikeasti maksavat kulunsa, mutta jokainen voi arvata miten tuossa käy.

Ja ennen kuin joku huutaa ”lukukausimaksut”,niin

Mitä tässä maassa oikein tapahtuu?
Ensimmäisessä yhteishaussa. Siis siinä, missä haetaan vain kansainvälisiin ja joihinkin muihin kuin suomenkielisiin koulutusohjelmiin sekä joihinkin taidealojen koulutusohjelmiin. EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille korkeakoulutus on maksullista.
Se varsinainen korkeakoulujen yhteishaku eli kevään 2. on edessä vasta maaliskuussa.
(Edit. korjattu ajankohtaa).
 
Viimeksi muokattu:

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Aaah koko perussuomalaisten EU-ero homma olikin tahallista vääristämistä ja paskapuhetta:

Kyse on vain siitä ettei puolueohjelmaa ole uusittu ja yleisestä EU-kriittisyydestä.
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
820
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 526
Ensimmäisessä yhteishaussa. Siis siinä, missä haetaan vain kansainvälisiin ja joihinkin muihin kuin suomenkielisiin koulutusohjelmiin sekä joihinkin taidealojen koulutusohjelmiin. EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille korkeakoulutus on maksullista.
Se varsinainen korkeakoulujen yhteishaku eli kevään 2. on edessä vasta 16.3-30.3.2022 ja opinnot alkavat syksyllä 2022.
Kyllä näinkin, mutta ei ne 7400 opiskelupaikkaa tyhjästä synny, samoista resurseista tuossa kotimaisen opiskelijan kanssa ainakin osittain kilpaillaan.

Kuten sanottu en tätä vastusta jos tulija oikeasti maksaa kulunsa. Pahasti tosin epäilen ettei näin ole. Lukukausimaksut kattavat vain osan koulutuksen hinnasta, ja kuten ym. Ylen artikkelista käy ilmi harva noita maksaa.

Bangladesh ja Nigeria on myös hyvin köyhiä maita, tuolta tänne opiskelemaan tulevalla on kyllä hyvin rahallisesti vaikeaa, jos asumista ja elämistä ei tueta.
 
Liittynyt
05.04.2017
Viestejä
262
Kevään yhteishausss Suomalaisia 14%. Toistan 14%.

Suurimmat hakijaryhmät kansalaisuuden mukaan Bangladesh, Nigeria ja Suomi, tuossa järjestyksessä.

Mitä tässä maassa oikein tapahtuu?
Mitäs yllättävää tuossa on, kun tuossa ensimmäisessä haussa haetaan vieraskielisille linjoille (ja Taideyliopistoon). Suomen- ja ruotsinkielisille linjoille haku on sitten maaliskuussa.

*edit* Näemmä Jan11 ehtikin tuota jo selventämään. :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 526
Mitäs yllättävää tuossa on, kun tuossa ensimmäisessä haussa haetaan vieraskielisille linjoille (ja Taideyliopistoon). Suomen- ja ruotsinkielisille linjoille haku on sitten maaliskuussa.

*edit* Näemmä Jan11 ehtikin tuota jo selventämään. :)
Lähinnä tuossa minusta on yllättävää tuo opiskelupaikkojen määrä. Meillä on 7400 opiskelupaikkaa, joista käytännössä noin 6400 menee ulkomaalisille. Toki joukossa voi olla muös jokunen kotimainen joka hakee noille linjoille, mutta silti. Vahvasti epäilen ettei tämä ”business” oikesti kata kulujaan, vaan maksajan penkillä on jälleen tavalla tai toisella kotimainen veronmaksaja.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Kokoomus tassen ainakin toistaiseksi on jossain määrin ”himmaillut”. Ilmeisesti idea on välttää isompaa meteliä ja tuolla taata tasainen johtoasema. Ehkä tuo muuttuu, kun vaalit on vielä lähempänä.
Kokoomuksen kannatus on niin korkealla, että heillä on hyvin vähän lisää voitettavaa, jos ollenkaan.
Mutta samaan aikaan riski hävitä kannatusta joutumalla jonkinlaiseen negatiiviseen kierteeseen on iso. Riskien välttäminen on heille nyt tärkeintä.

Siksi vaaliväittelyssä Orpo pyrkii jo esiintymään kuin ns. pääministerin roolissa. Ja jopa istuva pääministeri Marin taas pyrkii ottamaan agressiivisen haastajan roolia.

Purran ja persujen valinta näyttäisi nykyhetkessä olevan ”all in, eli voitto tai oppositio”.
Sen sijaan, että se valinta olisi ollut ”Kokoomuksen vanavedessä kohti porvarihallitusta.”
Analyysi siis persustanissakin lienee, että Kokoomus mieluummin valitsisi sen sinipunan kuitenkin.

Minun silmiini se on persuilta erikoinen valinta, koska oman duunin lisäksi se tosiaan edellyttää, että Kokoomus vielä romahtaisi - ja että silloin sen hyödyn eli liikkuvat äänestäjät siitä saisi juuri persut (nehän voisi myös jakaantua kepulle, persuille, vihreille ja nukkuviin).

Demareille tilanne on myös hankala. Heidän pitää samaan aikaan haastaa molemmat. Ja lisäksi olla kuitenkin Kokoomusta kohtaan rakentava. Ehkäpä siinä oli yksi syy, miksi halusivat rajata persut nopeasti ulos.
Toinen syy on tietysti demarien viesti vasemman pään liikkuville äänestäjille, eli ”demareita äänestämällä voitto porvareista on mahdollinen, mutta Vas:n ja Vihreiden osalta on hyvin pienimerkityksellistä onko tulos 8, 10 vai 12 prosenttia, siis äänestäkää demaria”, kuten Juho Rahkosen viestin tulkitsi.

Kepulle tilanne on oikeastaan siinä mielessä hyvä, että kannatus on ollut niin pohjamudissa, ettei se todennäköisesti nyt tässä välissä enää laske. Hyvä, terävä kampanja, sillä kannatusta ylöspäin ja kelvollinen ns. torjuntavoitto on ihan mahdollinen noiden muiden takana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 526
Kokoomuksen kannatus on niin korkealla, että heillä on hyvin vähän lisää voitettavaa, jos ollenkaan.
Mutta samaan aikaan riski hävitä kannatusta joutumalla jonkinlaiseen negatiiviseen kierteeseen on iso. Riskien välttäminen on heille nyt tärkeintä.

Siksi vaaliväittelyssä Orpo pyrkii jo esiintymään kuin ns. pääministerin roolissa. Ja jopa istuva pääministeri Marin taas pyrkii ottamaan agressiivisen haastajan roolia.

Purran ja persujen valinta näyttäisi nykyhetkessä olevan ”all in, eli voitto tai oppositio”.
Sen sijaan, että se valinta olisi ollut ”Kokoomuksen vanavedessä kohti porvarihallitusta.”

Minun silmiini se on persuilta erikoinen valinta, koska oman duunin lisäksi se tosiaan edellyttää, että Kokoomus vielä romahtaisi - ja että silloin sen hyödyn eli liikkuvat äänestäjät siitä saisi juuri persut (nehän voisi myös jakaantua kepulle, persuille, vihreille ja nukkuviin).

Demareille tilanne on myös hankala. Heidän pitää samaan aikaan haastaa molemmat. Ja lisäksi olla kuitenkin Kokoomusta kohtaan rakentava. Ehkäpä siinä oli yksi syy, miksi halusivat rajata persut nopeasti ulos.
Toinen syy on tietysti demarien viesti vasemman pään liikkuville äänestäjille, eli ”demareita äänestämällä voitto porvareista on mahdollinen, mutta Vas:n ja Vihreiden osalta on hyvin pienimerkityksellistä onko tulos 8, 10 vai 12 prosenttia, siis äänestäkää demaria”, kuten Juho Rahkosen viestin tulkitsi.
Minusta Persut pelaavat nyt ”upporikasta tai rutiköyhää”. Seuraavaan hallitukseen on melko pakko päästä, sillä muuten kannatus alkaa laimentua, koska puolue ei oikeasti saa mitään aikaiseksi, ja Persujen kannattajat hakevat ensisijassa muutosta. Edellinen hallituksessa olo ja saamattomuus annetaan vielä anteeksi ”Timon hillotolpalla”, mutta toiseen samanlaiseen ei oikein ole varaa.
Hankalaksi yhtälön tekee myös se, että seuraava hallitus, on sen kokoonpano mikä tahansa joutunee leikkaustalkoisiin kulujen osalta. Tuo johtaa todennäköisesti kannatuksen laskuun, tai sitten suomalaiset on kansana fiksumpia kuin luulenkaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Lähinnä tuossa minusta on yllättävää tuo opiskelupaikkojen määrä. Meillä on 7400 opiskelupaikkaa, joista käytännössä noin 6400 menee ulkomaalisille. Toki joukossa voi olla muös jokunen kotimainen joka hakee noille linjoille, mutta silti. Vahvasti epäilen ettei tämä ”business” oikesti kata kulujaan, vaan maksajan penkillä on jälleen tavalla tai toisella kotimainen veronmaksaja.
Jäikö "hupsista vaan!" mainitsematta jostain syystä että oli kyseessä yhteishaku jossa kuuluisikin olla lähinnä muun kielisiä hakijoita(ulkoa maalattuja) vai etkö vaan tiennyt tätä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 526
Jäikö "hupsista vaan!" mainitsematta jostain syystä että oli kyseessä yhteishaku jossa kuuluisikin olla lähinnä muun kielisiä hakijoita(ulkoa maalattuja) vai etkö vaan tiennyt tätä?
Ei jäänyt. Fiksumpi saattaisi ihmetellä että miksi meillä on yhteishaku pitkälti vain ulkomaalaisille. Eli yhteishaku jossa vain 14% on suomalaisia.
Mutta varmaan sinun varaltasi pitää jatkossa alleviivata asiat, vähän niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa ;).

Sinusta varmaan on ok, että suomalaisten veronmaksajien rahaa käytetään ulkomaalaisten kouluttamiseen, samalla kun kotimaisten opiskelijoiden hakeutuminen koulutukseen on aika kovaa kilpailua.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 369
Viestejä
4 158 878
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom