Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
PM:llä on kaksi puhelinta, VNK:n puhelin ei ollut mukana. Tähän puhelimeen oli tullut tekstarit jossa kehotettiin eristäytymään.

Marinin puolustukseksi on sanottava, että se puhelin johon lähetetään VNK turvallisuustilannetiedotukset, on hyvä jättää kotiin kun lähtee bailaamaan. Ulkovallat voisivat saada tuosta mielenkiintoista dataa jos se hukkuisi baarissa. Marinilla oli tietenkin toinen puhelin mukana josta hän oli tavoitettavissa.
Nyt ei kyllä tämä logiikka avaudu minulle. Kyllä päämisterillä pitää olla puhelimet mukana, oli bailaamassa tai ei, päämisteri on kuitenkin töissä 24/7. Ihan samoin siitä toisesta puhelimesta voisi ulkovallat saada mielenkiintoista tietoa jos siellä örveltää. Puhelimet lienee myös suojattu hyvin, jote

Edelleen, keskustele aiheesta tai siirry oikeaan ketjuun. Mistään salaliitoista ei ole puhuttu paitsi sinun toimestasi.
No kerro sitten mitä yritit tuolla viestillä kertoa? En ollut ainut joka tuon ymmärsi salaliitolla vihjailuksi.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 146
No miksi tälläisiä selviä vihjauksia salaliitoista pitää tänne sitten viljellä? Oli ne sitten kieliposkella tai ei.
"Salaliitto" tarvitsee yleensä kai useamman kuin yhden hengen... Yhden hengen on aika vaikea liittoutua keskenään.

Mutta siis "teoriassa", ainakin jossain ulottuvuudessa, joku Marinia fanittava laborantti voisi todeta parhaaksi vähän tuunata labratulosta. Se on niin epätodennäköistä, että eihän tällaista nyt kukaan vakavissaan mieti, mutta ei se mikään salaliitto olisi vaan yhden hengen päähänpistos.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
401
Nyt ei kyllä tämä logiikka avaudu minulle. Kyllä päämisterillä pitää olla puhelimet mukana, oli bailaamassa tai ei, päämisteri on kuitenkin töissä 24/7. Ihan samoin siitä toisesta puhelimesta voisi ulkovallat saada mielenkiintoista tietoa jos siellä örveltää. Puhelimet lienee myös suojattu hyvin, jote
No pitäisikö Marinilla olla myös työkone mukana baarissa? Ja lukittu salkku täynnä valtionsalaisuuksia? Onhan PM töissä 24/7.

Kyllä yksi puhelin nähdäkseni riittää.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
"Salaliitto" tarvitsee yleensä kai useamman kuin yhden hengen... Yhden hengen on aika vaikea liittoutua keskenään.

Mutta siis "teoriassa", ainakin jossain ulottuvuudessa, joku Marinia fanittava laborantti voisi todeta parhaaksi vähän tuunata labratulosta. Se on niin epätodennäköistä, että eihän tällaista nyt kukaan vakavissaan mieti, mutta ei se mikään salaliitto olisi vaan yhden hengen päähänpistos.
No salaliitto on kyllä käsitteenä varsin tuttu ja ei en tarkoittanut mitään mitään yhden ihmisen salaliittoa.

No pitäisikö Marinilla olla myös työkone mukana baarissa? Ja lukittu salkku täynnä valtionsalaisuuksia? Onhan PM töissä 24/7.

Kyllä yksi puhelin nähdäkseni riittää.
Miksi tietokone tai salkku pitäisi olla mukana? Puhelimella ihmiseen saadaan tarvitaessa nopeasti yhteys, joten siksi PM pitäisi olla puhelin mukana. Nytkin yritettiin tavoittaa PM sillä puhelimella, mutta eipä saatu kiinni kun ei ollut mukana, tai näin ainakin väitetään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
"Salaliitto" tarvitsee yleensä kai useamman kuin yhden hengen... Yhden hengen on aika vaikea liittoutua keskenään.

Mutta siis "teoriassa", ainakin jossain ulottuvuudessa, joku Marinia fanittava laborantti voisi todeta parhaaksi vähän tuunata labratulosta. Se on niin epätodennäköistä, että eihän tällaista nyt kukaan vakavissaan mieti, mutta ei se mikään salaliitto olisi vaan yhden hengen päähänpistos.
Jep, näin juuri. Taas tuli kova tarve huudella salaliitosta kun ei huvita uhrata senttiäkään itse asian ajattelemiseksi.

Ei mitään uutta auringon alla. Noista voisi alkaa jo antaa varoituksia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
No pitäisikö Marinilla olla myös työkone mukana baarissa? Ja lukittu salkku täynnä valtionsalaisuuksia? Onhan PM töissä 24/7.

Kyllä yksi puhelin nähdäkseni riittää.
Olisi melko naivia kuvitella, että tällainen henkeen ja terveyteen koskeva tieto ei tavoittaisi pääministeriä ajallaan. Ja kun ottaa huomioon, että pääministeri on ollut tiistaista lähtien etätyössä flunssaoireiden takia, niin ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen juosta bailaamaan baariin, mutta kukin tyylillään.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
401
Miksi tietokone tai salkku pitäisi olla mukana? Puhelimella ihmiseen saadaan tarvitaessa nopeasti yhteys, joten siksi PM pitäisi olla puhelin mukana. Nytkin yritettiin tavoittaa PM sillä puhelimella, mutta eipä saatu kiinni kun ei ollut mukana, tai näin ainakin väitetään.
Niin, yksi puhelin olikin mukana ja siihen valtiosihteerikin oli illalla soittanut ja saanut PM:n kiinni, joten mikä tuossa siis on ongelma?
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
Niin, yksi puhelin olikin mukana ja siihen valtiosihteerikin oli illalla soittanut ja saanut PM:n kiinni, joten mikä tuossa siis on ongelma?
No se, että toisen puhelimen kautta yritettiin myöhemmin tavoitella viestillä ja kertoa uutta tietoa eikä saatu kiinni.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
PM:llä on kaksi puhelinta, VNK:n puhelin ei ollut mukana. Tähän puhelimeen oli tullut tekstarit jossa kehotettiin eristäytymään.

Marinin puolustukseksi on sanottava, että se puhelin johon lähetetään VNK turvallisuustilannetiedotukset, on hyvä jättää kotiin kun lähtee bailaamaan. Ulkovallat voisivat saada tuosta mielenkiintoista dataa jos se hukkuisi baarissa. Marinilla oli tietenkin toinen puhelin mukana josta hän oli tavoitettavissa.
Siinäpä se todellinen aukko valtiojohdon protokollassa vasta olisikin, jos pääministeri ei saa valtioneuvoston tilannekeskuksen turvallisuusviestejä jättäessään/unohtaessaan tietyn puhelimen kotiin, kun tämä haluaa esim. vähän relata baarissa raskaan työpäivän jälkeen. Pääministerin mukana on aina henkilökohtaiset turvamiehet, mutta ehkä nämäkään eivät saa turvallisuusviestintää muualta kuin pääministeriltä itseltään? :D

Vähän siis aukkoja tuossa selityksessä, vaikka se VN:n luurin jättäminen kotiin voikin ihan hyvin pitää paikkaansa.

Niin, yksi puhelin olikin mukana ja siihen valtiosihteerikin oli illalla soittanut ja saanut PM:n kiinni, joten mikä tuossa siis on ongelma?
Valtiosihteeri oli soittanut joo, mutta jos Marinin puheet pitävät paikkaansa, niin protokolla kusi tuossakin, sillä soiton asiasisältö oli Marinin kertoman mukaan eri kuin niissä kahdessa tilannekeskuksen viestissä, jotka Marin näki omien sanojensa mukaan vasta seuraavana aamuna. Biletys ja hyvät yöunet ovat toki tärkeitä nekin, mutta onneksi ei ollut tällä kerralla suuremmasta tai varsinkaan kiireellisemmästä valtiollisesta selkkauksesta kyse.

Jep, näin juuri. Taas tuli kova tarve huudella salaliitosta kun ei huvita uhrata senttiäkään itse asian ajattelemiseksi.

Ei mitään uutta auringon alla. Noista voisi alkaa jo antaa varoituksia.
Mistä haluaisit jakaa varoituksia ja kenelle? Ihan itse raapustit viestiisi epäilyksen siitä, että laboratorio/laborantti voisi väärentää jostakin poliittisesta syystä pääministen mahdollisesti positiivisen koronatuloksen. Kuulostaa ainakin minun korvaan nimenomaan hyvin kaukaa haetulta salaliittospekulaatiolta. Jos se oli tarkoitettu vitsiksi, niin se ei käynyt ilmi kirjoituksistasi.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
Jep, näin juuri. Taas tuli kova tarve huudella salaliitosta kun ei huvita uhrata senttiäkään itse asian ajattelemiseksi.

Ei mitään uutta auringon alla. Noista voisi alkaa jo antaa varoituksia.
Niin minkä asian ajattelimiseksi? Sen, että sinä vihjailet sen laborantin voivan väärentää tulokset koska kyseessä on PM? Kenelle ja mistä ne varoitukset olisi pitänyt tulla?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
401
Siinäpä se todellinen aukko valtiojohdon protokollassa vasta olisikin, jos pääministeri ei saa valtioneuvoston tilannekeskuksen turvallisuusviestejä jättäessään/unohtaessaan tietyn puhelimen kotiin, kun tämä haluaa esim. vähän relata baarissa raskaan työpäivän jälkeen. Pääministerin mukana on aina henkilökohtaiset turvamiehet, mutta ehkä nämäkään eivät saa turvallisuusviestintää muualta kuin pääministeriltä itseltään? :D

Vähän siis aukkoja tuossa selityksessä, vaikka se VN:n luurin jättäminen kotiin voikin ihan hyvin pitää paikkaansa.

Valtiosihteeri oli soittanut joo, mutta jos Marinin puheet pitävät paikkaansa, niin protokolla kusi tuossakin, sillä soiton asiasisältö oli Marinin kertoman mukaan eri kuin niissä kahdessa tilannekeskuksen viestissä, jotka Marin näki omien sanojensa mukaan vasta seuraavana aamuna. Biletys ja hyvät yöunet ovat toki tärkeitä nekin, mutta onneksi ei ollut tällä kerralla suuremmasta tai varsinkaan kiireellisemmästä valtiollisesta selkkauksesta kyse.
En nyt tiedä olisiko tuo merkittävä aukko, kun hätätilanteessa soitetaan ja varmistetaan että tieto menee perille. VNK turvallisuusjohtajan suositus on varmasti luokkaa ei-kriittisen tärkeä/akuutti tieto, joka voi odottaa siihen että PM seuraavan kerran katsoo sitä toista puhelintaan.

Oliko valtiosihteerillä puhelun aikana tieto eristyssuosituksesta ei vielä ole tiedossa.

Ja mitä VNK/Marinin tiedottamiseen tulee - tiedot varmasti pysyvät aukkoisina siihen asti kunnes Liski on käynyt läpi kaikki asiakirjat. Noilta ei mitään 'ylimääräistä' tietoa saa helpon kautta.
 
No kyllä se on merkittävä aukko, ei sitä päämisteriä lautai-iltana klo 22 ihan huvikseen tavoitella.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 743
Onkohan sattumaa, että samalla kun tuo biletys uutinen ilmestyi, niin yle alkoi heittelemään etusivun uutiseksi "hallitus valmiina hätäjarrun käyttöön 2 viikon jälkeen, jos tilanne ei parane nykyisestä" :nb:

Mihin se paranee noin nopeasti, kun ihmiset vain enemmän välittämättä koko asiasta, tietysti kannattaisi kiinnostaa jos ymmärtää mitä tuo hätäjarru sisältää, aika... karmakkaa luettavaa.
 
Omikronin iskeminen on vain ajan kysymys, ja se kysymys ei sisällä kovin monen kuukauden päähän ulottuvaa vaihtoehtoa vaan puhuttaneen enemmänkin viikoista, kuukausi-pari max.

Sitten ollaankin isojen kysymysten äärillä. Jos omikron on melko lievä, niin annetaanko vaan mennä läpi? Vai pannaanko kaikki kiinni? Vai onko pakkokin panna kaikki kiinni jos omikron ei ole erityisen lievä? Ja toisaalta, mikä on suomalaisten oma mielipide asiaan riippumatta siitä mitä hallitus aikoo... Keväällä 2020 asetuttiin aika kiltisti kotisohville, joten näin voi käydä nytkin jos kansa katsoo parhaaksi vältellä omikronia 4. rokotteeseen asti. Lapsiperheissä voidaan elää mielenkiintoisia aikoja, jos hallitus haluaa lapset kouluun ja vanhemmat ei halua. Ei ne kyllä kavereitakaan voi sitten nähdä. Kukaan ei voi nähdä ketään oikeastaan, ei ainakaan ilman FFP2-maskia, jos haluaa tartunnan välttää.

Tosiaan mielenkiintoisen henkilökohtaisen valinnankin joutuu tekemään siinä tapauksessa että omikron olisi melko lievä. Ottaako sen suosiolla vastaan vai yrittääkö odottaa rokotetta..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
324
Ehkä me ollaan vaan tylsiä boomereita. Sannan mielestä ehkä se on näin koronapandemian aikana erinomainen idea lähteä bailaamaan flunssaisena. Jeesus mikä idiootti. "Emmää tiänny" on varmaan taas selitys niin kuin aina kun Sanna perseilee.

Mistä tieto että flunssaisena ollut liikenteessä? Ilmeisesti etätöissä ollut aiemmin kyseisellä viikolla, mutta hienoa että tervehtynyt. Tai ainakin näin oletan. Tuskin sairaana liikenteessä. Mieluummin nään pääministerin, joka viettää myös normaalia elämää.
 
Eduskunnan täysistunnon pöytäkirjan mukaan on ollut poissa 3.12.2021. Toki hienoa, että sitä tervehdytään ja ollaan voimissaan, mutta tietysti voi miettiä millaisen kuvan se antaa kansalle, kun ollaan poissa ja seuraavana bailataan koronavaroituksista huolimatta. Mutta kukin tyylillään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Haavisto istui itse perjantaina lätkämatsissa heti ulkomaan reissun jälkeen. Olisi hänelläkin ollut viisasta jäädä kotiin eikä lähteä heti massatapahtumaan ennen kun on käynyt testissä.
Tämä vain ot:na kun tässä ollaan laittamassa pääministeriä roviolle. Hölmöä toimintaa molemmilta ehkä mutta jos viesti ei tavoittanut Marinia lauantai-iltana niin minkäs teet kun ei tiedä siinä vaiheessa altistuneen. Aikasemmin hänellä oli flunssan oireita ja luulen että testit on otettu sen jälkeen josta on tullut negatiivinen tulos.

Ja nyt kun on altistunut niin tietääkseni kahdesti rokotetun ei tarvitse edes jäädä karanteeniin. Varsinkaan jos uusi testi näyttää edelleen negatiivista tulosta.
 
Ei yksi väärä oikeuta toista.

Nämä ihmiset pitäisi olla esimerkkinä kansalle, niin kerro nyt millaisen esimerkin kyseinen toiminta antaa?

edit: nyt vähän valoja päälle
 
Valoja päälle mistä? Juurihan kerroin tuossa että molemmlta hölmöä toimintaa. Marinin toiminnan ymmärrän jos viesti ei häntä lauantaina tavoittanut.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
401
Ehkä me ollaan vaan tylsiä boomereita. Sannan mielestä ehkä se on näin koronapandemian aikana erinomainen idea lähteä bailaamaan flunssaisena. Jeesus mikä idiootti. "Emmää tiänny" on varmaan taas selitys niin kuin aina kun Sanna perseilee.
Mistä tieto että flunssaisena ollut liikenteessä? Ilmeisesti etätöissä ollut aiemmin kyseisellä viikolla, mutta hienoa että tervehtynyt. Tai ainakin näin oletan. Tuskin sairaana liikenteessä. Mieluummin nään pääministerin, joka viettää myös normaalia elämää.
Ei ollut enää flunssassa ja etätöissä loppuviikosta. Jos olisi ollut, eihän hän olisi ollut perjantaina Haaviston kanssa samassa kokouksessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Lööpit kirkuu punaisina kuinka Norjassa tarttuu juhlista satoihin ihmisiin uusi variantti ja samalla pääministerimme on lööpeissä bilettämässä. Jos tämä ei ole tarkoituksellinen yritys saada potkut, niin vaihtoehto on se että pääministerimme on erittäin tyhmä henkilö ja kukaan ei ole uskaltanut sanoa Sanna Suurelle että hei nyt pitäisi vähän himmailla ja miettiä että miltä toiminta näyttää ulospäin.

Toivottavasti on vaan yritys saada potkut koska muuten ollaan kyllä kusessa jos pääministerimme on noin vitun tyhmä.
Nyt yhdistät Norjan tartunnat pääministeriin. :btooth: Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Mistä rikkeestä ajattelit että pääministerin voisi erottaa?
Suomessa ei ole lockdowneja päällä. Koronapassi on käytössä ja pääministerillä kaksi rokotetta alla.

En suoraan sanoen ymmärrä kuinka toisilla voi mennä tunteisiin se että Marin elää väliin myös normaalia elämää.
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
505

Omalta kohdaltani avaan hieman. Ei sinänsä kuulu tänne, mutta muutakin offtopiccia ollut taas sivutolkulla.

En tuomitse tekoa. Mutta Sariini tietää, että hän on julkisuuden henkilö. Seiskat yms roskalehdet seuraa liikkeitä, joten pitäisi ajatella seurauksia. Seurauksia julkisuuskuvan ja oman uran kannalta. Kun hallituksen höpöviisikko selittää varovaisuudesta, niin tämä tilanne näyttää kummalliselle. Sekään ei varsinaisesti kiinnosta.

Kiinnostus tulee siitä, että Sanna on osallisena oikeasti merkittävien asioiden päättämisessä. Etenkin EU:n suuntaan, jossa tuntematta Suomea tehdään suomalaisia koskevia päätöksiä kuin vakuutuslääkärit konsanaan. Jos kyky hahmottaa omien tekojen seurauksia on tuo, niin luoja meitä armahtakoon, kun tehdään päätöksiä koko maan puolesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
En suoraan sanoen ymmärrä kuinka toisilla voi mennä tunteisiin se että Marin elää väliin myös normaalia elämää.
Me eletään poikkeusoloissa, eikä missään normaalissa. Vielä vähemmän normaalia on se, että sairastetaan viikko ja saadaan varoitukset, mutta silti pitää juosta baareissa, tuo on vitun idiotismia.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Haavisto istui itse perjantaina lätkämatsissa heti ulkomaan reissun jälkeen. Olisi hänelläkin ollut viisasta jäädä kotiin eikä lähteä heti massatapahtumaan ennen kun on käynyt testissä.
Tämä vain ot:na kun tässä ollaan laittamassa pääministeriä roviolle. Hölmöä toimintaa molemmilta ehkä mutta jos viesti ei tavoittanut Marinia lauantai-iltana niin minkäs teet kun ei tiedä siinä vaiheessa altistuneen. Aikasemmin hänellä oli flunssan oireita ja luulen että testit on otettu sen jälkeen josta on tullut negatiivinen tulos.

Ja nyt kun on altistunut niin tietääkseni kahdesti rokotetun ei tarvitse edes jäädä karanteeniin. Varsinkaan jos uusi testi näyttää edelleen negatiivista tulosta.
Kuten jo todettiin, Marin myönsi heti kärkeen, että hänellä oli kyllä se altistuminen tiedossa, mutta silti piti sännätä baariin. Selittely koskee sitä, ettei olisi mukamas tiennyt tai ymmärtänyt että altistumisen vuoksi oli ohjeistettu välttämään kontakteja, tai ainakin että miltä tilanne näyttää ulospäin. Täysin käsittämätöntä typeryyttä pr-mielessä.

Se että tuollaista pitäisi kädestä pitäen äen ohjeistaa pääministerille on itsessään huolestuttavaa, mutta enemmän minä olen huolissani siitä miten persiillään meidän valtiojohdon sisäinen turvallisuusviestintä on, mikäli nämä Marinin kertomukset pitävät paikkaansa.

Ja Haaviston perseily taas on asia erikseen. Siinä ei ole mitään uutta, että Pekan touhu on tällaista. Kaksi paskaa ei yhdessä muodosta kultakimpaletta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Omalta kohdaltani avaan hieman. Ei sinänsä kuulu tänne, mutta muutakin offtopiccia ollut taas sivutolkulla.

En tuomitse tekoa. Mutta Sariini tietää, että hän on julkisuuden henkilö. Seiskat yms roskalehdet seuraa liikkeitä, joten pitäisi ajatella seurauksia. Seurauksia julkisuuskuvan ja oman uran kannalta. Kun hallituksen höpöviisikko selittää varovaisuudesta, niin tämä tilanne näyttää kummalliselle. Sekään ei ole varsinainen kiinnosta.

Kiinnostus tulee siitä, että Sanna on osallisena oikeasti merkittävien asioiden päättämisessä. Etenkin EU:n suuntaan, jossa tuntematta Suomea tehdään suomalaisia koskevia päätöksiä kuin vakuutuslääkärit konsanaan. Jos kyky hahmottaa omien tekojen seurauksia on tuo, niin luoja meitä armahtakoon, kun tehdään päätöksiä koko maan puolesta.
Heh, ei kiinnosta mutta kiinnostaa kuitenkin.

Kuten aikasemmin sanoin, jos hän ei saanut tietoa altistumisesta niin minkäs tekee. Haavisto sen sijaan matkusteli pitkin viikkoa ja päätti kuitenkin mennä massatapahtumaan heti reissun jälkeen. Tässä ei siis kuitenkaan ole mitään "väärää".
Ainiin, oltiin äijien kanssa lätkämatsissa. Se on toinen juttu.
 
Sulla näyttää edelleen olevan ongelmia ymmärtää sitä, että ei yksi väärä oikeuta toista. Pitääkö vääntää rautalangasta?
 
Ei. Ongelma on siinä että kaksi ministeriä on vapaalla. Mutta vain toinen "tuomitaan". Toinen massatapahtumassa, isossa ryhmässä ja toinen baarissa pienessä ryhmässä.
Itselle ei ole väliä miten ministerit viettävät vapaa-aikaansa mutta paskalehdistö saa siitä toisesta enemmän klikkausia.
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
505
Heh, ei kiinnosta mutta kiinnostaa kuitenkin.

Kuten aikasemmin sanoin, jos hän ei saanut tietoa altistumisesta niin minkäs tekee. Haavisto sen sijaan matkusteli pitkin viikkoa ja päätti kuitenkin mennä massatapahtumaan heti reissun jälkeen. Tässä ei siis kuitenkaan ole mitään "väärää".
Ainiin, oltiin äijien kanssa lätkämatsissa. Se on toinen juttu.
Kiinnostaa, mutta ei nuhan takia. Nämä sankarit tuhoaa ne rippeet, mitä Suomesta on jäljellä. Koko Suomi on kaupan palkintovirkojen toivossa. Tämä keskustelu vaan ei kuulu tähän lankaan.
 
Pocket.demon

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
147

Offtopicia mutta näemmä Marinilla ei ole ollut työpuhelinta mukana. Miten oltaisiin jossain suurkatastrofi tilanteessa saatu PM kiinni ja teemään päätöksiä kun puhelin tiesmissä ja PM kännissä.

Tää on kyllä paljon suurempi ongelma kun tuo mahdollinen koronan levittäminen. Turha alkaa länkyttää että PM on myös vapaaikaa kun tuossa virassa pitää olla töissä / tavoitteavissa 24/7.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Pääministerin puhelin oli mukana ja hänet saatiin siitä kiinni. VNK puhelin ei ollut mukana.
 
Onko Sanna sitten valehdellut että korona ohjeistus viestit eivät ole häntä saavuttaneet. Jos ovat vaan toiseen puhelimeen tulleet niin tällöin puhelimen puuttuminen on edelleen ongelma
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Ei. Ongelma on siinä että kaksi ministeriä on vapaalla. Mutta vain toinen "tuomitaan". Toinen massatapahtumassa, isossa ryhmässä ja toinen baarissa pienessä ryhmässä.
Itselle ei ole väliä miten ministerit viettävät vapaa-aikaansa mutta paskalehdistö saa siitä toisesta enemmän klikkausia.
Eivät liity toisiinsa, enkä tiedä miksi jankkaat että vain toinen tuomitaan. Molemmat perseilivät, mutta Marin paljon pahemmin ja lisäksi kyse on pääministeristä. Sitäkään ei kannata arvuutella tiesikö Marin altistumisesta, kun hän on itse sanonut että tiesi.

Haavistolla tuntuu olevan bonuksena seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi jonkin sortin immuniteetti näille kaikille hölmöilyilleen.

Jatkot siellä politiikkaketjussa, kun nämä eivät kuulu enää tänne.

Offtopicia mutta näemmä Marinilla ei ole ollut työpuhelinta mukana. Miten oltaisiin jossain suurkatastrofi tilanteessa saatu PM kiinni ja teemään päätöksiä kun puhelin tiesmissä ja PM kännissä.

Tää on kyllä paljon suurempi ongelma kun tuo mahdollinen koronan levittäminen. Turha alkaa länkyttää että PM on myös vapaaikaa kun tuossa virassa pitää olla töissä / tavoitteavissa 24/7.
Hänellä oli omien sanojensa mukaan toinen työpuhelin mukana. Se vaan oli sellainen, johon ei tule valtioneuvoston turvallisuusviestejä. Valtiosihteeri oli kyllä saanut hänet kiinni siitä toisesta "eduskunnan puhelimesta" , mutta sitä kautta annettu ohjeistus taas oli kuulemma ollut erilainen kuin niissä kotona olleeseen puhelimeen tulleissa viesteissä, eikä Sannalla leikannut itsellään lainkaan, kun muut eivät opastaneet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
Meinaako täällä joku että pääministerin pitäisi olla sormin ydinpommin (ai niin, ei meillä ole sellaista) laukausinapilla 24/7? Eiköhän Sannuli "tiukan paikan" (mikähän tämmöinen edes olisi, pääministeriä tuskin tarvitaan mihinkään nyt/heti tehtävään operatiiviseen päätökseen) olisi haettu vaikka ministeri mersun/auton kuljettajan toimesta baarista pihalle, mikäli nyt jostain syystä mistään puhelimista ei saataisi kiinni ja mahdollinen turvahenkilöstökin olisi ilmoittamatta lähtenyt itsekin kaljalle.

Se onkin sitten toinen tarina että olisiko kannattanut mennä baariin asiantilojen ollessa mitä ovat, no mutta eiköhän lampaat "jaksa vielä kaksi viikkoa" riippumatta mitä sannuli tekee ja touhuaa :).
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 578
No pitäisikö Marinilla olla myös työkone mukana baarissa? Ja lukittu salkku täynnä valtionsalaisuuksia? Onhan PM töissä 24/7.

Kyllä yksi puhelin nähdäkseni riittää.
No onhan USAn presidentilläkin adjutantti ja ydinarsenaalin laukaisusalkku mukana, vaikka olisi missä. Eiköhän pääministerillä pidä olla 24/7 yhteys jos jotakin katastrofaalista tapahtuu. Ei siinä auta sanoa, että meni tuo kolmas maailmansota ohi kun olin niin kännissä baarissa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Onko Sanna sitten valehdellut että korona ohjeistus viestit eivät ole häntä saavuttaneet. Jos ovat vaan toiseen puhelimeen tulleet niin tällöin puhelimen puuttuminen on edelleen ongelma
Maalasit tällaista skenaariota:

Miten oltaisiin jossain suurkatastrofi tilanteessa saatu PM kiinni ja teemään päätöksiä kun puhelin tiesmissä ja PM kännissä.

Tää on kyllä paljon suurempi ongelma kun tuo mahdollinen koronan levittäminen. Turha alkaa länkyttää että PM on myös vapaaikaa kun tuossa virassa pitää olla töissä / tavoitteavissa 24/7.
Pikkuasioissakin näköjään saatiin kiinni. Lisäksi lähistöllä varmasti turvamies/adjutantti jos kriisitilanne yllättää.
 
Pocket.demon

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
147
Maalasit tällaista skenaariota:

Pikkuasioissakin näköjään saatiin kiinni. Lisäksi lähistöllä varmasti turvamies/adjutantti jos kriisitilanne yllättää.
Kuka muuten maksaa turvmiesten palkat kun Sanna bailaa? Tietoisestiko Sanna asettaa heidät vaaraan saada korona vai voivatko he vedota että eivät lähde baariin koska korona?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
Ei. Ongelma on siinä että kaksi ministeriä on vapaalla. Mutta vain toinen "tuomitaan". Toinen massatapahtumassa, isossa ryhmässä ja toinen baarissa pienessä ryhmässä.
Itselle ei ole väliä miten ministerit viettävät vapaa-aikaansa mutta paskalehdistö saa siitä toisesta enemmän klikkausia.
Halutaan tuomita vain toinen, kerro lisää? Koko tapahtuma ketju lähti liikkeelle Haavistosta, koska hän oli saanut positiivisen tartunnan ja Sanna Marin oli ollut läsnä samoissa valtioneuvoston kokouksissa Haaviston kanssa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kuka muuten maksaa turvmiesten palkat kun Sanna bailaa? Tietoisestiko Sanna asettaa heidät vaaraan saada korona vai voivatko he vedota että eivät lähde baariin koska korona?
Verorahoista maksetaan. Tarkoitatko, että koska pääministerillä pitää olla mennessään turvamies, pitäisi hänen istua kotona? Mihinkäs tää kyselytunti nyt on menossa kun ei politiikkaketjuun näemmä edelleenkään?
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 509
Onpa muuten kumma että viestejä ei lähetetä Marinin molempiin työpuhelimiin jos niitä kerran tiedetään olevan kaksi. Ehkä tästä opitaan jotain.

Aiheeseen: miksi deltan jälkeen tuli omikron? Kymmenen kreikkalaista jäi väliin. Tai en ole ainakaan kuullut noista väliversioista. Huolestuttaa että kirjaimet loppuu.
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
40
Onkos muuten nykyisin tuplarokotetun eristäydyttävä, jos saa kuitenkin rokotusten läpi tartunnan? Mitä nyt tuttavapiirissä noita on ollut, niin viesti tartunnasta on tullut tekstiviestillä, eikä mitään virallista karanteenipäätöstä tai soittoa ole tullut.

Jos ei päätöstä tule, niin voisi kuvitella ettei ole karanteeniakaan?
 
Luultavasti jos asia olisi sen tärkeystason, että pitää saada kuittaus tiedon perillemenosta, se hoidettaisiin useampaan tunnettuun puhelimeen, soitettaisiin tai oltaisiin tarvittaessa adjutantin kautta yhteydessä. Nyt kyseessä oli yksi koronalle altistunut Helsingin yössä keskellä rokotettua väkeä. Lisäksi viesti tuli virkamieheltä, ei demarien puoluekoneistolta, joten asian tärkeys ilmeisesti arvioitiin todellisen uhan, ei mahdollisen reagoimattomuudesta seuraavan mainehaitan perusteella.

Onkos muuten nykyisin tuplarokotetun eristäydyttävä, jos saa kuitenkin rokotusten läpi tartunnan? Mitä nyt tuttavapiirissä noita on ollut, niin viesti tartunnasta on tullut tekstiviestillä, eikä mitään virallista karanteenipäätöstä tai soittoa ole tullut.

Jos ei päätöstä tule, niin voisi kuvitella ettei ole karanteeniakaan?
Kyllä on, jos siis tartunta on vahvistettu.

Aiheeseen: miksi deltan jälkeen tuli omikron? Kymmenen kreikkalaista jäi väliin. Tai en ole ainakaan kuullut noista väliversioista. Huolestuttaa että kirjaimet loppuu.
Kaikki kirjaimet eivät ole päätyneet merkittäville varianteille. Toisaalta ksi ja nu jätettiin väliin, ksi:n on spekuloitu kuulostavan liikaa yleiseltä kiinalaiselta nimeltä ja nu:n menevän ameriikan kielellä muotoon new ja hämmentävän siten.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 427
Onkos muuten nykyisin tuplarokotetun eristäydyttävä, jos saa kuitenkin rokotusten läpi tartunnan? Mitä nyt tuttavapiirissä noita on ollut, niin viesti tartunnasta on tullut tekstiviestillä, eikä mitään virallista karanteenipäätöstä tai soittoa ole tullut.

Jos ei päätöstä tule, niin voisi kuvitella ettei ole karanteeniakaan?
Jaa-a, Tampereella näin:

Jos koronavirustestisi tulos on positiivinen (CV19NhO POS), sinulla on koronavirustartunta. Pysy kotona, jotta et tartuta muita. Odota, että sinulle soitetaan ja kerrotaan tarkat toimintaohjeet.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Onkos muuten nykyisin tuplarokotetun eristäydyttävä, jos saa kuitenkin rokotusten läpi tartunnan? Mitä nyt tuttavapiirissä noita on ollut, niin viesti tartunnasta on tullut tekstiviestillä, eikä mitään virallista karanteenipäätöstä tai soittoa ole tullut.

Jos ei päätöstä tule, niin voisi kuvitella ettei ole karanteeniakaan?
Positiivisen testituloksen kohdalla varmaan pitäisi tulla karanteenipäätös, mutta en ole 100% varma. Altistumisen jälkeen karanteeni ainakin on tuplarokotutetulla aika pitkälti omassa harkinnassa, mutta tässä voi olla alueellisia eroja.

Marinin kohdalla kyse ei ole siitä etteikö tämä olisi teknisesti saanut olla siellä baarissa, vaan ihan puhtaasti siitä että oliko se soveliasta pääministerille tällaisessa tilanteessa. Itsekkyys ja harkintakyvyn puute ajoi nyt kuitenkin järjen ohi.

Sitten vielä kirsikkana kakun päällä nämä valtiojohdon viestintäongelmat.
 
Noita positiivisia on tosiaan tutuille tullut useita viime aikoina, eikä kukaan ole saanut mitään karanteenipäätöksiä. PK-seudulla tilanne lienee ruuhkautunut ja omaa harkintaa voi käyttää.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
839
Paha virhe pääministeriltä. Tällaiseen tehtävään hakeutuneen henkilön täytyisi ymmärtää toimia esimerkillisesti. Samaan aikaan, kun pääministeri juhlii kavereineen baareissa aamutunneille perutaan pikkujouluja ja kauneimmat joululaulut-tilaisuuksia sekä kehoitetaan viettämään joulua pienemmissä porukoissa. Jos Antti Rinne olisi välttänyt eron kaksi vuotta sitten, niin olisiko hänen kohdallaan voitu hyväksyä vastaavanlaista käytöstä tässä tilanteessa.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
625
Etelä-Afrikassa tartunnat tuplautuvat joka vuorokausi:
Nov 29: 2,273
Nov 30: 4,373
Dec 1: 8,561
Dec 2: 11,535
Dec 3: 16,055

edit: nämä luvut ovat twitteristä ja näiden päivien jälkeen tasaantunut. My bad.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Samaan aikaan, kun pääministeri juhlii kavereineen baareissa aamutunneille perutaan pikkujouluja ja kauneimmat joululaulut-tilaisuuksia sekä kehoitetaan viettämään joulua pienemmissä porukoissa. Jos Antti Rinne olisi välttänyt eron kaksi vuotta sitten, niin olisiko hänen kohdallaan voitu hyväksyä vastaavanlaista käytöstä tässä tilanteessa.
Perumalla rajoituksien vaatimaa tiukemmilla kriteereillä ei tarkoita, että muiden pitäisi osata aistia ja elää samoilla standardeilla. Rajoitukset on ne, joita pitää noudattaa. Laulutilaisuuden voi järjestää esim. passia käyttämällä.

Etelä-Afrikassa tartunnat tuplautuvat joka vuorokausi:
Nov 29: 2,273
Nov 30: 4,373
Dec 1: 8,561
Dec 2: 11,535
Dec 3: 16,055
En tiedä oliko liioittelu pointtisi mutta kahden päivän ajan tuossa luku lähes tuplautuu ja sitten ei tuplaudu ihan edes kahdessa vuorokaudessa.

Oisit nyt ottanut pari edeltävää päivää mukaan:
Dec 4: 16,366 new cases and 21 new deaths
Dec 5: 11,125 new cases and 1 new death
Jaa, että oli noin tarkoitushakuinen valinta. Tuollaisen tai jopa dramaattisemman saa jopa Suomen käppyrästä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 622
Viestejä
4 186 449
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom