Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 684
Sairaanhoitopiirit saavat rokotteita väestömäärään ja riskiryhmien kokoon perustuen, sairaanhoitopiirit jakavat näitä omille kunnilleen samalla perusteella. Lopputulos on se, että kunnat, joissa on tervettä ja nuorta väestöä, saavat rokotukset aiemmin nuoremmille ikäryhmille kuin niissä kunnissa, joissa on enemmän vanhaa ja sairasta väestöä.

Voi kuulostaa epäoikeudenmukaiselta, mutta kannattaa muistaa, että epidemia pysäytetään suurissa kaupungeissa, joissa on enemmän nuorta ja tervettä väestöä, jolloin myös ne vahat ja sairaat kunnat hyötyvät. Ei rokotetta tarvitse, jos tautia ei esiinny.

Kieltämättä kunnat saavat sooloilla halunsa mukaan, mutta itse näkisin tärkeäksi sen, että missään tilanteessa rokotustahti ei saa hidastua sen takia, ettei aikoja varata.
Jep. Yli 70-vuotiaiden suhteen rokotteita jaettiin suhteessa yli 70-vuotiaiden lukumäärään - tämän takia rokotekattavuushan on monessa pienessä kunnassa selkeästi korkeampi kuin esimerkiksi Helsingissä - mutta nyt olen saanut sen käsityksen, että rokotteita jaetaan suhteessa 18-69-vuotiaiden lukumäärään.

Ainakin periaatteessa siis 18-vuotiaat ympäri Suomen tulevat saamaan rokotteensa samaan aikaan, mutta jos kunnan asukkaista melkein kaikki ovat yli 60-vuotiaita, keski-ikäiset joutuvat odottamaan joillakin alueilla pidempään. Osoittaa konkreettisesti sen, kuinka harmaa ikärakenne suuressa osassa Suomen kuntia oikeasti on.

Lisäksi ne aiemmat selitykset pitävät paikkansa - alueet tekee mitä alueet tekee, esimerkiksi Etelä-Karjalassa on annettu paljon kakkosrokotusannoksia hoivakodeissa ja jätetty AZ kokonaan hyllylle, ja Kainuussa annettiin laajemmin rokotuksia sote-työntekijöille ( Koronavirus | Suomessa rokotustahtiin repesivät isot alueelliset erot ). Tämä tietysti heijastuu nuorempien ikäryhmien hitaampana rokotustahtina.

Mutta suuressa kuvassa näyttää siltä, että ikäryhmät etenevät melko samaa tahtia eri puolilla Suomea: monessa paikassa ikäryhmä on yli 45v. (tai 1976 syntyneet), jossain päin yli 40v., jossain yli 50v.
 
Viimeksi muokattu:

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Olipa tiukka paikka elimistölle ottaa pfizerin toinen piikki. 3vk ensimmäisen piikin jälkeen löivät toisen olkapäähän. Aamusta piikki, illasta ihan hillitön horkka+kylmä ja kuin olis kovakin kuume. Yöllä paleli vielä enemmän ja nivelet tulivat hullun kipeäksi. Jonkuverran myös pääkipua. Tunnin välein about ylös ja tosi huonosti nukuttu yö. Täysin epänormaali olo, kuin olisi kovempikin influenssa. Räkää ei onneksi alkanut valumaan. Kai tämä menee päivässä tai parissa ohi.

Ouran mittaama leposyke oli piikkie edeltävänä yönä 37 lyöntiä minuutissa, piikinjälkeisenä yönä 58. Yön keskisyke oli 42 vs. 68 lyöntiä minuutissa. HRV piikkiä edeltävänä yönä 95ms, piikinjälkeisenä yönä 26ms. Selkeesti sydänkin reagoi,... Voi olla, että näillä datoilla kannattaa ottaa piikki ja sen jälkeinen päivä rennosti ja jättää kovat rykimiset väliin.

Jälkikäteen ajatellen olisi ollut fiksumpaa ottaa tuo piikki niin ettei tarvi tehdä töitä piikinjälkeisenä päivänä. Ihan tuhoontuomittu tämä perjantai jaksamisen osalta.
Miksi sä menet sinne töihin? :facepalm: sinne ei ole pakko mennä tuossa kunnossa!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055
Olen tullut siihen tulokseen, etten ota mitään rokotteita. Ei kiinnosta uniapneat ja veritulppa pumpussa. Vaikuttavat nämä rokotteet halvalta shitiltä ja äkkiä väsätyiltä. Eiköhän tartunnoilta välty, kun puolet suomalaisista nukkuu ja toinen puoli saa sydärit. Minä en ota piikin piikkiä, jos joku kommunistihallitus sitä suosittelee.
Ei siinä mitään. Jos satut sairastumaan ja keuhkosi menevät huonoon kuntoon niin älä turhaan rasita terveydenhuoltoa. Porttikielto sairaalaan.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
687
Meidän kunnassa aukesi nyt varausmahdollisuus omalle ikäluokalle 1977-1981. Ensimmäiset vapaat ajat ovat kahden viikon päästä. Kyllähän tuo siis tuntuu käyvän ihan hyvin kaupaksi ainakin täällä, kun muistelen, että lehdissä on puhuttu siitä, että tuo viiden vuoden ikäluokan rokottaminen kestäisi aina sen pari viikkoa
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994

Olisi mahdollisuus ottaa piikki mutta enpä taida vielä kiirettä pitää. Käsittääkseni se ei kuitenkaan estä tartuttamasta muita vaikka olisin rokoitettu. Tämän kuluvan kuukauden aikana jos ottaisi kuitenkin vaikka hieman vastenmielistä.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
687
Mä en oikein ymmärrä tuota argumenttia, että se ei estä tartuttamasta muita. Pointtihan on ensimmäisenä suojata itseään tartunnalta ja toisekseen vähentää sitä tartuttamisen mahdollisuutta mikä tutkitusti tapahtuu, kun rokotteen ottaa. Ei vaan pysty ymmärtään tuota ajattelumaailmaa
 
Uranus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2020
Viestejä
374
Ei siinä mitään. Jos satut sairastumaan ja keuhkosi menevät huonoon kuntoon niin älä turhaan rasita terveydenhuoltoa. Porttikielto sairaalaan.
Eiköhän tämä terveydenhuollolla uhkailu ole jo niin vanhaa läppää että! Vai pitäisikö myös olla rasittamattaTH, jos painoindeksi on yli 30, tupakoitsee. Entä he jotka muutenkin kuormittavat terveydenhoitoa ikinä sinne lantin lanttia ”sijoittaneena”
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Käsittääkseni se ei kuitenkaan estä tartuttamasta muita vaikka olisin rokoitettu
Samalla logiikalla kortsua ei kannata käyttää kun eihän se suoja ole täydellinen. Tai syöpähoitoja ei kannata aloittaa kun eiväthän kaikki pelastu.

On siis väärin miettiä sitä, estääkö rokote tartuttamasta muita. Oikein on miettiä, vähentääkö se tartuntoja. Ja siihen vastaus on että kyllä vähentää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055
Eiköhän tämä terveydenhuollolla uhkailu ole jo niin vanhaa läppää että! Vai pitäisikö myös olla rasittamattaTH, jos painoindeksi on yli 30, tupakoitsee. Entä he jotka muutenkin kuormittavat terveydenhoitoa ikinä sinne lantin lanttia ”sijoittaneena”
Miten painoindeksi tai tupakointi liittyy tähän..?
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Samalla logiikalla kortsua ei kannata käyttää kun eihän se suoja ole täydellinen. Tai syöpähoitoja ei kannata aloittaa kun eiväthän kaikki pelastu.

On siis väärin miettiä sitä, estääkö rokote tartuttamasta muita. Oikein on miettiä, vähentääkö se tartuntoja. Ja siihen vastaus on että kyllä vähentää.
Eiköhän tässä ole hivenen eri mekanismi ja sukupuolitauteja harva pystyy tartuttamaan samaan tahtiin kuin viruspartikkeleita vaikka yskimällä.
Ymmärtäisin tuon pienimuotoisen hyökkäyksesi jos olisin rokotteista kieltäytyjä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Eiköhän tässä ole hivenen eri mekanismi ja sukupuolitauteja harva pystyy tartuttamaan samaan tahtiin kuin viruspartikkeleita vaikka yskimällä.
Niin, eli sitä suuremmalla syyllä siitä rokotteesta on hyötyä vaikka se ei estäisi aivan jokaista tartuntaa. Ehkä hiukan koomista, että argumentoit itseäsi vastaan.

Ymmärtäisin tuon pienimuotoisen hyökkäyksesi jos olisin rokotteista kieltäytyjä.
Vai oikein "hyökkäyksen" :rofl2: Tervetuloa keskustelufoorumille! Kannattaa ehkä totutella, että täällä tulee vasta-argumentteja. Voit toki kutsua niitä "hyökkäykseksi".
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Niin, eli sitä suuremmalla syyllä siitä rokotteesta on hyötyä vaikka se ei estäisi aivan jokaista tartuntaa. Ehkä hiukan koomista, että argumentoit itseäsi vastaan.

Vai oikein "hyökkäyksen" :rofl2: Tervetuloa keskustelufoorumille! Kannattaa ehkä totutella, että täällä tulee vasta-argumentteja. Voit toki kutsua niitä "hyökkäykseksi".
Noo en yskiskele väkijoukoissa enkä muuallakaan ja ota vaan tuo argumentointina itseäni vastaan jos se onnea tuottaa. "Pienimuotoinen".
 
Uranus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2020
Viestejä
374
Miten painoindeksi tai tupakointi liittyy tähän..?
Tarviiko tätä edes selittää..
Muita tekijöitä, jotka yleisesti ottaen heikentävät keuhkojen toimintaa ja saattavat lisätä vaikean koronavirusinfektion riskiä ovat

  • sairaalloinen ylipaino (BMI eli Body Mass Index yli 40)
  • päivittäinen tupakointi, myös sähkötupakointi.
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Tarviiko tätä edes selittää..
Muita tekijöitä, jotka yleisesti ottaen heikentävät keuhkojen toimintaa ja saattavat lisätä vaikean koronavirusinfektion riskiä ovat

  • sairaalloinen ylipaino (BMI eli Body Mass Index yli 40)
  • päivittäinen tupakointi, myös sähkötupakointi.
Ylipaino on varmasti se suurin riskitekijä ja muutenkin elinajanodotetta lyhentävä sekä elämänlaatua heikentävä rasite mihin suurin osa ihmisistä voi itse vaikuttaa unohtamatta tupakointia. Tuo on minulle uutta että myös sähkötupakointi.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 799
Miksi sä menet sinne töihin? :facepalm: sinne ei ole pakko mennä tuossa kunnossa!
Etätyöt. Esimies onneksi armahti. Tein vain puolikkaan päivän. Nyt heräsin sänky ja vaatteet märkänä. Ainoa oire mikä on jäljellä niin on pääkipu. Ouran mukaan oli muuten kehonlämpö horkkayönä +1.6C yli normaalin ja tänä yönä +1.1C.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055
Tarviiko tätä edes selittää..
Muita tekijöitä, jotka yleisesti ottaen heikentävät keuhkojen toimintaa ja saattavat lisätä vaikean koronavirusinfektion riskiä ovat

  • sairaalloinen ylipaino (BMI eli Body Mass Index yli 40)
  • päivittäinen tupakointi, myös sähkötupakointi.
Eivät liity rokotukseen. Tai siihen että jättää sen ottamatta.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 318
Eikös tämä nyt edelleenkin näytä ihan hyvältä kun ravintoloiden avaamisesta alkaa olemaan kohta kaksi viikkoa ja 7 päivän keskiarvo näyttää laskua vaikka testimäärät näyttää lievää nousua? Eri variantitkaan eivät ole nousseet erityisen ongelmallisiksi.
 
Hyvältä näyttää. Lahti näyttää olevan vielä ongelma mutta eiköhän tartunnat lähde sielläkin kohta laskuun. Helsingin lukema on pienin sitten viime syksyn.

Helsinki 18kpl
Lahti 27kpl
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489

Lahdessakin piirit ovat niin pienet että jäljittäminen on helppoa vrt. pääkaupunkiseutuun. Kuten kävi aiemmin Vaasassa ja hetki sitten Salossa. Näissä kaikissa tartuntapiikit kasvavat nopeasti mutta myös talttuvat nopeasti.
 
En muista oikein yhtään tapausta jossa pienemmissä kaupungeissa olisi lähtenyt mitään älyttömiä taruntaketjuja valloilleen. Kuitenkaan ravintolat ei ole edes olleet joka paikassa kiinni.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Lahdessakin piirit ovat niin pienet että jäljittäminen on helppoa vrt. pääkaupunkiseutuun. Kuten kävi aiemmin Vaasassa ja hetki sitten Salossa. Näissä kaikissa tartuntapiikit kasvavat nopeasti mutta myös talttuvat nopeasti.
Päijät-Hämeen tilanne ei ole mikään hetkellinen vaan kestänyt pidempään. Tilanne oli menossa parempaan, kunnes ravintolat sun muut aukesivat ja muut paikat - tilanne paheni sen jälkeen uudelleen. Jos tilanne olisi hallita näin helposti kuin sanot, se olisi jo korjaantunut aikoja sitten täällä.

Tilannetta on vaikea hallita, jos ihmiset eivät välitä annetuista rajoituksista ja suosituksista. Tämä on yksi suurin syy tilanteen eskaloitumiselle täällä ja että se pysyy nykyisellään. Rajoitukset kevenee niin sekään ei tilannetta helpota, tosin jos niitä ei noudatakaan niin ei sillä väliä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948

Jos ravintolat on kiinni, niin aika vaikea sinne on sitten mennä. Eli rajoituksia kyllä noudatetaan kun on pakko.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055
Päijät-Hämeen tilanne ei ole mikään hetkellinen vaan kestänyt pidempään. Tilanne oli menossa parempaan, kunnes ravintolat sun muut aukesivat ja muut paikat - tilanne paheni sen jälkeen uudelleen. Jos tilanne olisi hallita näin helposti kuin sanot, se olisi jo korjaantunut aikoja sitten täällä.

Tilannetta on vaikea hallita, jos ihmiset eivät välitä annetuista rajoituksista ja suosituksista. Tämä on yksi suurin syy tilanteen eskaloitumiselle täällä ja että se pysyy nykyisellään. Rajoitukset kevenee niin sekään ei tilannetta helpota, tosin jos niitä ei noudatakaan niin ei sillä väliä.
Nuoriso siellä pitää vain hauskaa. Ei haittaa vaikka terassit on kiinni.

Liittynyt
25.04.2018
Viestejä
783
Positiivinen ja suuri lämmin kiitos heille kaikille jotka ovat joutuneet työskentelemään kohta kai reilun vuoden tässä koronapandemian tai epidemian vallitessa, ja mahdollistanu minun saavan normaali palveluita kaikesta huolimatta.

Olen myös yksi rokotetuista, ehkä tämäkin kupla puhkeaa vielä joskus.

Kiitos.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 684

Pienet luvut joten sattuma luultavasti se syy tähän, mutta jos laitan Erkki-hatun hetkeksi päähän, tietty ensimmäisten rokotusten pienempi teho sen tarttuvan Intian variantin suuntaan on yksi uhkakuva. Siis siinä tapauksessa, että nämä sairaalatapaukset osoittautuisivatkin intialaiseksi eikä brittiläiseksi variantiksi.
 
Suomessa lienee Etelä-Afrikan mutaatio tällä hetkellä akuutimpi ongelma, sitä on ollut liikkeellä ihan ryppäiksi asti.

Ja SIIHEN rokotteet tehoaa ilmeisesti vielä heikommin kuin Intian muunnokseen...
 
Elux

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
373
Eihän tätä nyt kannata ihmetellä etukäteen. Tällä hetkellä tilanne on stabiili ja rokotukset kyllä rupeavat vaikuttamaan jos tilanne pahenee niin kyllä niitä rajoituksia sitten varmastikin taas alueilla kiristetään. Turhaan on etukäteen panikoi a annetaan viranomaisten hoitaa työnsä ja pyritään elämään niin normaalisti kuin se on näinä aikoina mahdollista vaarantamatta muita
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 150
Lisäksi tuo aika kasvaa mitä vanhemmaksi mennään. Siksikin yli 80v ikäisissä se 12 viikon väli on immuniteetin kannalta parempi kuin se kolmen viikon, koska tällöin elimistö on valmis täydennykseen.

Ainakin täälläpäin yli 65v ikäiset saavat buustereita tuossa touko-kesäkuun vaihteessa, joten vaikka pari viikkoa on piikistä mennyt niin teho ei vielä ole parhaimmillaan välttämättä (riippuu iästä, yksilöstä ja vaikka mistä muusta).
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Lisäksi tuo aika kasvaa mitä vanhemmaksi mennään. Siksikin yli 80v ikäisissä se 12 viikon väli on immuniteetin kannalta parempi kuin se kolmen viikon, koska tällöin elimistö on valmis täydennykseen.
12 viikon väli on kaikille parempi kokonaisimmuniteetin kannalta, mutta ongelmana on tietenkin viikot 4-12, jolloin ollaan sitten vain sen yhden annoksen suojan varassa. Tai oikeastaan viikot 6-14, jos 2 viikon viive ynnätään...

Olisi kyllä kiva, että Lahdesta olisi tihkunut vähän tarkempaakin tietoa siitä, että millaiset potilaat ovat tarkalleen ottaen sairaalaan joutuneet. Voi olla että onkin kerrottu, mutta en ainakaan ole kuullut.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 230
12 viikon väli on kaikille parempi kokonaisimmuniteetin kannalta, mutta ongelmana on tietenkin viikot 4-12, jolloin ollaan sitten vain sen yhden annoksen suojan varassa. Tai oikeastaan viikot 6-14, jos 2 viikon viive ynnätään...
Boldattuun: Erkille ei riitä 4 viikon odotusaika, niin keksitään 2vko lisäviive, koska syyt?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Boldattuun: Erkille ei riitä 4 viikon odotusaika, niin keksitään 2vko lisäviive, koska syyt?
Mulla ei ole aavistustakaan, mistä nyt puristaa.

Tehosteet pitäisi antaa "virallisesti" noin 4 viikkoa ensimmäisen annoksen jälkeen, jolloin maksimaalinen suoja saavutetaan noin viikon 6 kohdalla. Nyt koska tehoste on siirretty viikolle 12, pitää odotella tällä matematiikalla viikolle 14 asti, ennen kuin saadaan täysi suoja.

En sano, että tämä on kokonaisuudessaan huono juttu vaan että tämä on nyt juttu. Alkuaikojen tehosta tingitään jotta saadaan mahdollisimman moni rokotettua (ja bonuksena myöhempien aikojen immuniteetti on parempi).
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Eihän tätä nyt kannata ihmetellä etukäteen. Tällä hetkellä tilanne on stabiili ja rokotukset kyllä rupeavat vaikuttamaan jos tilanne pahenee niin kyllä niitä rajoituksia sitten varmastikin taas alueilla kiristetään. Turhaan on etukäteen panikoi a annetaan viranomaisten hoitaa työnsä ja pyritään elämään niin normaalisti kuin se on näinä aikoina mahdollista vaarantamatta muita
Rokotukset vaikuttavat melkoisen hitaasti. Jos tauti alkaa riuhua jollakin seudulla s.e. esiintyvyys on korkea, niin oikea tapa on pistää ko seudulle senverran tiukat rajoitukset, että esiintyvyys laskee nopeasti (alle kuukaudessa) vähintään samalle tasolle, kuin muualla ja sitten löysätä, rajoituksia pikkuhiljaa kohti yleistä tasoa.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 150
Rokotukset vaikuttavat leviämiseen merkittävästi siinä vaiheessa kun se suurin levittäjäporukka saa rokotteen (eli ne kaksi suurinta taisivat olla 30-40v ja 20 ja alle ikäiset). Tuohon ensimmäiseen päästään jo kohtuullisen pian ja jälkimmäiseen menee sitten jo vähän enemmän aikaa, mutta ei kuitenkaan mahdottomasti.
Onneksi terassikausi saapuu juuri sopivasti.

Sinänsä käyttäytymissäännöt muuttuvat vasta toisen piikin jälkeen, mutta veikkaisin että kun/jos ilmaantuvuus laskee riittävän alas niin ne muuttuvat jo sen takia ennen tuota rokotteen vaikutusta.
 
Osassa maata rokotellaan vasta ikäluokkaa 60, eli ei ole pääsemässä tuohon mitenkään "kohtuullisen pian".

Lisäksi kaikesta päätellen tarvitaan oikeasti se kaksi piikkiä, jotta suoja on kelvollinen ja senkin jälkeen vielä ainankin pari viikkoa vaikutusaikaa, joten nyt ainankin muutama kuukausi mennään ihan vain rajoitusten voimalla tauti kurissapitäen. (Olettaen, että rokotustahti jatkuu ripeänä, eikä rokotetuotannossa tule lisätakaiskuja, joita esim Intian huono tilanne voi aiheuttaa mutkan kautta jossain vaiheessa..)

Toki onneksi kesä auttaa hieman ja koulujen meneminen kesäksi säppiin kanssa ihan jonkinverran..
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
968
Alkaa oikeesti vituttamaan joidenkin ihmisten aivan uskomattomat mittasuhteet saavuttava koronan pelko. Töissä ei uskalla nenää niistää tai kurkkua selventää kun porukka menee paniikkiin.
Tänään oli kaiken huippu kun aamukahvilla kirosin kun tuli nukuttua huonossa asennossa niin että on niska ja pää kipeet. Siinä sitten join kahvia rauhassa niin kohta työkaveri kiikuttaa puhelinta että pomolla on asiaa. Otin puhelimen niin pomo kyselee että mikä meno kun porukka soitti sille että niitä pelottaa että oon sairaana töissä. Selitin sit että niskat vaan jumissa, mutta perkele että meinas vituttaa ihan huolella.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558

Kerrot niile koronavitsejä aina "keventämään tunnelmaa", joka kerta kun tekevät tyhmiä temppuja.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443
Alkaa oikeesti vituttamaan joidenkin ihmisten aivan uskomattomat mittasuhteet saavuttava koronan pelko. Töissä ei uskalla nenää niistää tai kurkkua selventää kun porukka menee paniikkiin.
Tänään oli kaiken huippu kun aamukahvilla kirosin kun tuli nukuttua huonossa asennossa niin että on niska ja pää kipeet. Siinä sitten join kahvia rauhassa niin kohta työkaveri kiikuttaa puhelinta että pomolla on asiaa. Otin puhelimen niin pomo kyselee että mikä meno kun porukka soitti sille että niitä pelottaa että oon sairaana töissä. Selitin sit että niskat vaan jumissa, mutta perkele että meinas vituttaa ihan huolella.
Tämä on todellista. Näihin täytyy vain pystyä asennoitumaan viileästi, jos joillakin ihmisillä korona aiheuttaa psykooseja. Viileä kuitti, että jos on niin kovat pelkotilat, että kannattaisiko vain pysyä kotona yssikseen.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Jos nuo määrät ei tipu kunnolla niin jotain tässä pitää kohta tehdä. Tapauksien pitäis alkaa laskemaan kunnolla, ei tämä nyt hyvältä näytä.
Oiskin kyse jostain psykooseista, ikävä kyllä ei ole, kyse on pandemiasta.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Jos nuo määrät ei tipu kunnolla niin jotain tässä pitää kohta tehdä. Tapauksien pitäis alkaa laskemaan kunnolla, ei tämä nyt hyvältä näytä.
Mikä ei näytä hyvältä? Ne luvuthan ovat tulleet alaspäin jo pitkän aikaa.

Viimeisten kahden viikon aikana on todettu 2  769 tartuntaa, mikä on 375 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Sama kaiku on hokemien, on päivässä se kahdeksansataa jotain tai satajotain lukuja. Jos nyt laitettais vaikka valoja päälle ja siirryttäis hahmottamaan pidempää aikaväliä, kuin eilinen. Toki menee jo liian vaikeaksi jos ja kun pitää käsitellä isompia kokonaisuuksia, niin helpompaa on vain huutaa lisää rajoituksia.
Ei tässä kukaan mitään lisärajoituksia huuda, kyse on siitä että jos tartunnat ei painu alemmas, niin koko kesä vietetään rajoituksilla.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Niitä vietetään just niin kauvan kun niitä tarvitaan, tämä on ihan päivän selvä asia.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Niin. Ja nykyisellä rokotustahdilla tartunnat pysyvät yli sadan vielä tuonne elokuulle asti ainakin. Ja siis hyvässä skenaariossa. Ei tämä ole mikään tahtokysymys vaan ihan tilastollista faktaa ja todennäköisyyksiä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 403
Viestejä
4 159 911
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom