Rokotukset vaikuttavat leviämiseen merkittävästi siinä vaiheessa kun se suurin levittäjäporukka saa rokotteen (eli ne kaksi suurinta taisivat olla 30-40v ja 20 ja alle ikäiset). Tuohon ensimmäiseen päästään jo kohtuullisen pian ja jälkimmäiseen menee sitten jo vähän enemmän aikaa, mutta ei kuitenkaan mahdottomasti.
Onneksi terassikausi saapuu juuri sopivasti.
Sinänsä käyttäytymissäännöt muuttuvat vasta toisen piikin jälkeen, mutta veikkaisin että kun/jos ilmaantuvuus laskee riittävän alas niin ne muuttuvat jo sen takia ennen tuota rokotteen vaikutusta.
Osassa maata rokotellaan vasta ikäluokkaa 60, eli ei ole pääsemässä tuohon mitenkään "kohtuullisen pian".
Lisäksi kaikesta päätellen tarvitaan oikeasti se kaksi piikkiä, jotta suoja on kelvollinen ja senkin jälkeen vielä ainankin pari viikkoa vaikutusaikaa, joten nyt ainankin muutama kuukausi mennään ihan vain rajoitusten voimalla tauti kurissapitäen. (Olettaen, että rokotustahti jatkuu ripeänä, eikä rokotetuotannossa tule lisätakaiskuja, joita esim Intian huono tilanne voi aiheuttaa mutkan kautta jossain vaiheessa..)
Toki onneksi kesä auttaa hieman ja koulujen meneminen kesäksi säppiin kanssa ihan jonkinverran..