Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 201
Rokotepassilla voisi hyvin avata kaikille yli 65v ikäisille (ja tuosta porrastaa vaikka viiden vuoden välein sitä mukaa kun rokotetta saadaan jakoon) heille tärkeitä taide -ja virkistystapahtumia. Ovat ne sitten taidenäyttelyitä, elokuvia, uimahalleja tai mitä ikinä. En näe järkevänä pitää vanhempia ihmisiä yhtään enempää kotonaan kun tähän asti on tehty. Itselläkin lähipiirissä tuossa 70v paikkeilla oleva henkillö joka alkaa olla fyysisesti tosi huonossa kunnossa kun jalkavaivat käytännössä estävät isommin liikuntaharrastuksen (mitä nyt kuntopyörällä on pyrkinyt/pystynyt vähän polkemaan) ja esim. uimahallien avautuminen olisi äärimmäisen tärkeää. Ideana siis avata palveluita heille jotka ikänsä puolesta saavat rokotteen niin halutessaan, eli ei vaadi mitään erityistä vaivaa ja/tai riskiryhmää.

Pienemmälläkin kohderyhmällä tapahtumat yms. elpyisivät merkittävästi ja toisaalta kun paikat avautuisivat vähitellen niin ruuhkiakin vältettäisiin samalla kun kaikki kynnelle kykenevät eivät pääsisi heti kaikkiin palveluihin käsiksi.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Intia, väkiluku: 1 339 000 000 (arvio)
koronatilanne 12.4.2021
Intia korona 12_4_2021.png

Intiassa ei ainankaan viimeviikolla aoittu rajoittaa enemmän, vaan päivastoin.
11.4.2021 Uusia tapauksia oli 168912
ja 7 pv keskiarvo 134093
Väkiluku on melko reilu ja tauti käsittääkseni on hyvin levinnyt ympäri maata, joten kasvua pitäisi olla odotettavissa. (Sairastanut: 13 500 000=> 1% väestöstä (Jos ei ole jo lähtenyt uusintakierrokselle))
Rokotettu (1 annos) 6,7%, Täysin: 0,9%
Toki luku alkaa olla senverran reipas, jotta näinköhän pystyvät mittaamaan (testaamaan pian enää).

Tuolla sitä on mahdollista syntyä mutaatio poikineen!
Kasvuvauhti kertoimet viimepäiviltä:
1,1049
1,0516
1,1017
1,0408
1,0955
1,1934
Eli keskimäärin
1,0980
Nyt jos tuolla edetään 8 päivää, niin pävittäinen tolppa 8 päivän päästä:
1,0980^8*168912= 2,113*168912=...
Eli tuolla vauhdilla tuplaus on vajaan 8 päivän välein..
eli kuukaudessa: 2*2*2*2=16 kertainen määrä
Kahdessa kuukaudessa 16*16=256 kertainen määrä (43 241 472) Tapausta / päivä..(3,2% väestöstä) Toki hyytyy ennen tätä, kun alkaa sarastaneet (toivottavasti) rajoittaa..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 399
Rajoilla liikenne vilkastuu ja nyt kun tautitapaukset ovat vähenemään päin, niin tällä on ehkä kohta jo merkitystä. Viime viikolla saapui 14 000 matkustajaa Helsingin sataman kautta maahan, 58 käännytettiin. Hki-Vantaan lentokentän kautta saapui 6 250 henkilöä, käännytettyjä 32.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
onhan se mukava ehkä jo syksyllä käydä terassilla muita (mahdollisesti) tartuttamatta.
Onnistuuhan pubissa kaljalla käynti nytkin. Itse kävin viimeksi tänään(tai siis kuluneena maanantaina). Tuleehan siitä tällä hetkellä satojen kilometrien ajomatka, mutta why worry, fuel is cheap.

No en mä sen takia, mutta kyllä periaatteessa voisinkin. Ei siinä ainakaan mitään paheksuttavaa ole. Ehkä joku paskoi alleen jo ekasta kappaleesta. Silloin kannattaisi miettiä uudestaan.

On se kyllä kauheaa jos joku käy kaljalla. Itse kävin peräti lounaalla samana päivänä, se vasta varomatonta onkin. Onneksi pian saadaan sylkylät auki päiväkännejä varten. Sen vuoksi on ollut tärkeää, ettei tyhjän huoltsikan hehtaarihallissa ole saanut syödä burgeria.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Huomautus - jos esität väitteitä, olet velvotettu perustelemaan ne faktoilla ja lähteillä, jos tarkoituksena ei ole vain sotkea keskustelua
Lähteiden vaatiminen ei ole mitään keskustelun sotkemista. Siitä sinä et pääse tuollaisilla letkautuksilla mihinkään, että jos täällä esittää väitteen, niin sille pitää löytyä myös ne lähteet.
Pelkkää jankkaustahan nämä sinun väitteesi ovat, ei tämä ole mikään wikipedia. Ei ole pakko esittää yhtään mitään lähdettä, jos sinua ne kiinnostaa voit hakea itse.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Ymmärsin että asian kanssa painitaan vielä. Oletettavasti sitä tavaraa on varastossa ja myös tilattuna. Että olisi näppärää jos sitä voisi myös huoletta käyttää.
Jos alle 65 vuotiaat rajataan pois niin kelle sitä kohta enää voi antaa?
Eikös se juttu jo aika nopeasti silloin aikanaan taputeltu? Riskiryhmän piti olla alle noin 55-vuotiaat aikuiset naiset.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 399
Onhan noita, esim. Australia ja Uusi-Seelanti. Keinoja kyllä on jos olisi poliitikoilla jotain ymmärrystä tilanteesta.
Joo, vielä vetävät nollalinjaa, mutta jahka rokotettuja on tarpeeksi, niin eivätköhän avaa rajansa ja hyväksy tartunnat. Muuten olisivat aika pitkässä eristyksessä, jos koronan kanssa käy niin kuin nyt näyttää, että kiertämään jää.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 148
Nyt alkaa Johnson & Johnson näyttämään yhtä huonolta kuin Astra Zeneca, ei nuo vektoriviritelmät vain toimi riittävän hyvin:

Yksittäistapauksiin ei ehkä kannata liikaa tarttua. Mikään rokote ei tarjoa 100% suojaa, eikä etenkään muunnoksia vastaan.
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Toki noin, Johnson & Johnson käyttö on myös vasta ihan alussa ja sillä on hyvin pieni osuus Yhdysvalloissa. Astra Zenecahan ei saanut siellä edes myyntilupaa. Ihmettelen vain että kun mRNA teknologia on havaittu ylivertaiseksi, niin miksi näitä vektoriviritelmiä käytetään.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 693
Onnistuuhan pubissa kaljalla käynti nytkin. Itse kävin viimeksi tänään(tai siis kuluneena maanantaina). Tuleehan siitä tällä hetkellä satojen kilometrien ajomatka, mutta why worry, fuel is cheap.

No en mä sen takia, mutta kyllä periaatteessa voisinkin. Ei siinä ainakaan mitään paheksuttavaa ole. Ehkä joku paskoi alleen jo ekasta kappaleesta. Silloin kannattaisi miettiä uudestaan.

On se kyllä kauheaa jos joku käy kaljalla. Itse kävin peräti lounaalla samana päivänä, se vasta varomatonta onkin. Onneksi pian saadaan sylkylät auki päiväkännejä varten. Sen vuoksi on ollut tärkeää, ettei tyhjän huoltsikan hehtaarihallissa ole saanut syödä burgeria.
Nooh täällä lappeenrannassa ainakin nuo lähimmät pubit kokonaan kiinni, yksityiset kuntosalitkin aluehallinto päätti pitää pari lisäviikkoa kiinni. Piti alunperin 14 päivä aueta.
Täällä vielä Eksoten sivuilla koronatilanne on "hyvin hälyttävä" eli kesän riennot on vielä kaukana haaveissa...ne pienetkin.

Koko korona-ajan vahvistettuja tartuntoja saliltani (4000 neliötä tilaa) oli vain 3 kappaletta, salien kiinnipito ei ainakaan ole tilannetta parantanut, mutta näin ne viisaudessaan päätti että 10 ihmistä autotalon kokoisessa tilassa tunnin kerrallaan on parempi unohtaa ja sulkea paikat.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Huomautus - pyri asialliseen keskusteluun ja jätä tarpeeton capslock (huutaminen) pois viesteistä
Toki noin, Johnson & Johnson käyttö on myös vasta ihan alussa ja sillä on hyvin pieni osuus Yhdysvalloissa. Astra Zenecahan ei saanut siellä edes myyntilupaa. Ihmettelen vain että kun mRNA teknologia on havaittu ylivertaiseksi, niin miksi näitä vektoriviritelmiä käytetään.
Niin.. Olisihan se pitänyt HUOMATA, kun koronarokotteita on tehty VUOSIA... Eiku...
Siis oikeasti nyt hei! valot päälle!!
Korona on nyt ollut leviämässä alle puolitosta vuotta, joten koronarokotteet ovat ensimmäistä sukupolvea jolloin kokeillaan erilaisia versioita. Noihin kun ei ole olemassa kristallipalloa. Tietysti osasta tiedetään, että niissä on tiettyjä hyviä puolia, mutta luonnollisesti on myös huonoja puolia.

Varmasti rokotteita tullaan optimoimaan ja jossain 4:ssä sukupolvessa ollaan jo selvillä, mitä menetelmiä on fiksuinta käyttää koronan kanssa missäkin tilanteessa..

Lisäksi rokotteiden valmistuskapasiteetti on tälläkin hetkellä riittämätön, vaikka käytetään useita menetelmiä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 148
Toki noin, Johnson & Johnson käyttö on myös vasta ihan alussa ja sillä on hyvin pieni osuus Yhdysvalloissa. Astra Zenecahan ei saanut siellä edes myyntilupaa. Ihmettelen vain että kun mRNA teknologia on havaittu ylivertaiseksi, niin miksi näitä vektoriviritelmiä käytetään.
Pfizerin ja Modernan rokotteet vaatii pakastusta, kun taas AZ ja J&J ei, joten on jälkimmäisillä ainakin se vahvuus.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Ensinnäkin rajoitusten ajoitus oli huono eli ne tuli liian myöhään paitsi Taiwanissa ja parissa muussa maassa, joka sitten johti siihen, että tarvittiin tosi kovia rajoituksia eikä nekään ole varsinaisesti riittäneet, vähän maasta riippuen.

Eli rajoitukset eivät ole olleet "överit". Ihan jo EU:ssa ja USA:ssa on kuollut ihan "riittävästi" ihmisiä koronaan ja paljon enemmän olisi vielä kuollut ilman näitä rajoituksia mitä on ollut.

Ja sitten toisaalta Brasilia on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun ei yhteiskunnan osalta tehdä mitään.
Etelä-Afrikassa "ei tehty mitään" mutta siellä tilanne rauhoittui kuin tyhjästä. Ilmeisesti tarpeeksi suuri joukkoimmuniteetti oli ainain yksi tekijä.

Asiantuntijoiden mukaan taustalla on useita syitä, mutta todennäköisesti tärkein selittävä tekijä on se, että merkittävä osa eteläafrikkalaisista on jo saanut koronatartunnan. Suurella osalla maan asukkaista on siis jo immuniteettia virusta kohtaan.

Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 651
Jos joku kuvitteli että rokotteet estävät Afrikan epidemian niin Etelä-Afrikka varmaan herättää todellisuuteen. Siellä tauti ei ole onneksi niin paha kuin Euroopassa muutenkaan. Elintasotauti kuitenkin kyseessä vahvasti.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 238
Hmm, ainakin tuon artikkelin käyttämien lähteiden mukaan Etelä-Afrikka on kyllä kärsinyt koronaviruksesta huomattavasti, etenkin kuolleisuuden osalta.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 509
Eikös se juttu jo aika nopeasti silloin aikanaan taputeltu? Riskiryhmän piti olla alle noin 55-vuotiaat aikuiset naiset.
Jos siitä voisi suodattaa vielä e-pilleriryhmän pois (200k naista) niin sittenhän sen käyttö olisi ok. Ehkä pelko sen ottamisesta vähenisi muulla ryhmällä jos tuo e-pilleriyhteys olisi selkeä.
Tämä siis spekulaationa. Tuntuu kummalta että äärimmäisen harvinaiset oireet stoppaavat koko rokotteen käytön alle 65 vuotiailta. Oliko siihen J&J rokotteeseenkin keksitty jotain tulppahommaa jo?
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 651
Hmm, ainakin tuon artikkelin käyttämien lähteiden mukaan Etelä-Afrikka on kyllä kärsinyt koronaviruksesta huomattavasti, etenkin kuolleisuuden osalta.
Niin? Koronaan kuolee eniten ylipainoisia ja vanhoja ihmisiä. Fakta on kuitenkin että näitä on vähemmän kehitysmaissa. Eli alhaisempi kuolleisuus kuin Euroopassa. Vastaavasti myös rajoitukset tappavat enemmän ihmisiä kuin täällä. Ei siis mikään huono strategia olla tekemättä mitään.
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Jos siitä voisi suodattaa vielä e-pilleriryhmän pois (200k naista) niin sittenhän sen käyttö olisi ok. Ehkä pelko sen ottamisesta vähenisi muulla ryhmällä jos tuo e-pilleriyhteys olisi selkeä.
Kuten tuossa aikaisemmin vastasin, ei ole vain naisten ongelma nämä vektoriviritelmät. Siellä on myös miehillä ollut sivuvaikutuksia. Näin ollen ehkäisypillereihin vetoaminen on täysin asiayhteydestä irrallaan. Johnson & Johnsoninilla ihan samat ongelmat kuin Astra Zenecalla, molemmat on adenopohjaisia vektoriviritelmiä:

Pistäppä tilastoja!
EU:n laajuisesti yksittäisiä?
Rokotteita on kuitenkin käytetty jo melko paljon..
 
Liittynyt
13.08.2018
Viestejä
302
Tältä näytti, kun pubit ja huvipuistot aukesivat Britanniassa – tunnelma muuttui ”hysteeriseksi”

Tämä näissä kovissa toimissa on ongelmana. Heti kun rajoitukset poistetaan, alkaa saman tien kunnon karnevaalimeininki. Ihmiset lähtevät shoppailemaan ja bilettämään varmuuden vuoksi heti saman tien, koska eivät voi olla varmoja, tulevatko rajoitukset seuraavana päivänä heti takaisin. Tämän vuoksi kerran käyttöön otettuja ulkonaliikkumiskieltoja ei itseasiassa voi lainkaan purkaa ainakaan koronaturvallisesti.

Suomen löysemmässä linjassa on se hyvä puoli, että tällaisia karnevaalirysäyksiä ei pääse koskaan edes syntymään, eikä tällaisia otollisia olosuhteita taudin leviämiselle. Esimerkiksi nyt vaikka pitkät jonot kenkä- ja vaatekauppoihin, koska henkilökohtainen korjausvelka kasvanut sietämättömäksi vaatehankinnoissa.

Parempi hidas hallittu nousu ja hidas lasku, kuin hallitsemattomia tautiräjäytyksiä sen seurauksena, että rajoitusten purusta alkaa karnevaalit.

Tosin ulkonaliikkumiskieltoja toivovat eivät muutenkaan haluaisi iki päivänä niitä edes purkaa, vaan haluaisivat niiden olevan ikuisesti voimassa. Uudessa Seelannissa nämä vastaavat sankarit paheksuvat varmasti maan vapaata menoa, ja vaativat kurkku suorana koko saarta koskevaa täyttä lukkotilaa, vaikkei maassa ole koronaa.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692
Jos siitä voisi suodattaa vielä e-pilleriryhmän pois (200k naista) niin sittenhän sen käyttö olisi ok. Ehkä pelko sen ottamisesta vähenisi muulla ryhmällä jos tuo e-pilleriyhteys olisi selkeä.
Tämä siis spekulaationa. Tuntuu kummalta että äärimmäisen harvinaiset oireet stoppaavat koko rokotteen käytön alle 65 vuotiailta. Oliko siihen J&J rokotteeseenkin keksitty jotain tulppahommaa jo?
Ei tuo välttämättä ollut e-pillereistä kiinni, viime aikoina on puhuttu harvinaisesta immuunijärjestelmän häiriöstä joka hyökkäisi verihiutaleita kohti. Jotenkin liittyy tähän (joko samanlainen mekanismi tai sama geeni(?) altistaa) Heparin-induced thrombocytopenia - Wikipedia

Nuorilla ja naisillahan immuunijärjestelmä on ärhäkämpi kuin vanhoilla ja miehillä (autoimmuunitauteja naisilla kolme kertaa enemmän), mikä voisi myös selittää tapausten keskittymistä alle 55 vee naisiin.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 651
Suomen löysemmässä linjassa on se hyvä puoli, että tällaisia karnevaalirysäyksiä ei pääse koskaan edes syntymään, eikä tällaisia otollisia olosuhteita taudin leviämiselle. Esimerkiksi nyt vaikka pitkät jonot kenkä- ja vaatekauppoihin, koska henkilökohtainen korjausvelka kasvanut sietämättömäksi vaatehankinnoissa.
Löysemmässä linjassa on myös se etu että se seuraava ulkonaliikkumiskielto ei tule liukuhihnalta, vaan sen järkevyyttä ja asettamista joutuu säätämään. Näissä lockdown maissa tätä ryntäysefektiä vahvistaa juuri tuo mainitsemasi "yllätys lockdown", mikä voi iskeä hetkessä. Olisi kyllä surkeaa elämää olla näissä poliisivaltioissa, joissa yhtäkkiä voi tulla kuulutus että lockdown alkaa ylihuomenna.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Kuten tuossa aikaisemmin vastasin, ei ole vain naisten ongelma nämä vektoriviritelmät. Siellä on myös miehillä ollut sivuvaikutuksia. Näin ollen ehkäisypillereihin vetoaminen on täysin asiayhteydestä irrallaan. Johnson & Johnsoninilla ihan samat ongelmat kuin Astra Zenecalla, molemmat on adenopohjaisia vektoriviritelmiä:

Se ehkäisypillerivertaus on ollut mukana keskusteluissa siksi että tavikset ymmärtäisivät mittasuhteita paremmin. Jos väki on valmis vetämään päivittäin suurermman riskin ehkäisypillereitä jotta voi paneskella ilman kumia ja sitten ei kuitenkaan uskalleta ottaa vähäisemmällä riskillä olevaa rokotetta, joka kuitenkin saattaa pelastaa oman tai läheisten hengen, niin onhan tuo aika ironista. Riski on olemassa, mutta käytännössä erittäin pieni.

AstraZenecan kohdalla varovaisuusperiaatteen vuoksi rokotetta ei anneta henkilöille, jotka ovat aikaisemmin sairastaneet sinustromboosin eli aivolaskimotukoksen tai hepariinihoitoon liittyvän trombosytopenian. Aikaisemmin sairastettu aivoinfarkti, aivoverenvuoto tai lukinkalvonalainen vuoto ei kuitenkaan ole este rokotteen antamiselle. (thl.fi) Suurempi ongelma on kaikessa rokotteisiin liittyvässä misinformaatiossa ja tämän ilmiön kautta muodostuvassa rokotevastaisuudessa. AstraZenecan osalta osa vastustuksesta liittyy toki myös rokotteen epävarmaan tehoon muuntoviruksien suhteen.

Tuo "vektoriviritelmä" on muuten hieman harhaanjohtava termi, kun käytännössä kaikissa rokotteissa on joku "vektori", jolla itse rokote kuljetetaan soluun. AstraZenecan rokotteessa kuljettajaviruksena käytetään adenovirusta, joten kyse on adenovirusvektorirokotteesta. mRNA-rokotteissa puhutaan kuitenkin läheteistä ("messenger-RNA").

Vaikka mRNA-rokotteet ovat osoittautuneet tehokkaiksi ja helposti muokattaviksi (kokeellisen erän rakentaminen vie noin viikon, Pfizer), on samalla syytä muistaa että kyse on uudesta teknologiasta. Tutkimusta mRNA-rokotteiden suhteen on tehty 90-luvulta saakka, mutta koskaan aiemmin ei vastaavaa tekniikkaa ole rokotteissa käytetty ja siten pitkän aikavälin vaikutukset ovat vielä epäselviä. Minulle kelpaa mikä tahansa näistä EMA:n hyväksymistä rokotteista, mutta mieluiten ottaisin Pfizerin rokotteen, jos voisin valita.
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Suurin ongelma noissa adenopohjaisissa vektoriviritelmissä on niiden huono teho. Samoin Astra Zeneca on osoittautunut yhteistyökumppanina erittäin epäluotettavaksi:

Tuohon vielä toimitusvaikeudet, laadunvalvontaongelmat ja riskiepäilyt, niin kuka tuollaista tuotetta haluaa? Itsekin kieltäydyin jo yli kuukausi sitten Astra Zenecasta kun sitä tarjottiin, silloin näistä suurimmista kupruista ei ollut edes vielä uutisoitu.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Tältä näytti, kun pubit ja huvipuistot aukesivat Britanniassa – tunnelma muuttui ”hysteeriseksi”

Tämä näissä kovissa toimissa on ongelmana. Heti kun rajoitukset poistetaan, alkaa saman tien kunnon karnevaalimeininki. Ihmiset lähtevät shoppailemaan ja bilettämään varmuuden vuoksi heti saman tien, koska eivät voi olla varmoja, tulevatko rajoitukset seuraavana päivänä heti takaisin. Tämän vuoksi kerran käyttöön otettuja ulkonaliikkumiskieltoja ei itseasiassa voi lainkaan purkaa ainakaan koronaturvallisesti.

Suomen löysemmässä linjassa on se hyvä puoli, että tällaisia karnevaalirysäyksiä ei pääse koskaan edes syntymään, eikä tällaisia otollisia olosuhteita taudin leviämiselle. Esimerkiksi nyt vaikka pitkät jonot kenkä- ja vaatekauppoihin, koska henkilökohtainen korjausvelka kasvanut sietämättömäksi vaatehankinnoissa.

Parempi hidas hallittu nousu ja hidas lasku, kuin hallitsemattomia tautiräjäytyksiä sen seurauksena, että rajoitusten purusta alkaa karnevaalit.

Tosin ulkonaliikkumiskieltoja toivovat eivät muutenkaan haluaisi iki päivänä niitä edes purkaa, vaan haluaisivat niiden olevan ikuisesti voimassa. Uudessa Seelannissa nämä vastaavat sankarit paheksuvat varmasti maan vapaata menoa, ja vaativat kurkku suorana koko saarta koskevaa täyttä lukkotilaa, vaikkei maassa ole koronaa.
Ennen tuota oltiin vielä ainankin laskusuunnassa. JOS kääntyy noususuuntaan (Näkyy parin viikon päästä), niin se tarkoittaa, että rokotuksia ei ole vielä tarpeeksi, jotta tuo toiminta on sallittavissa.

Suomen kannalta se tarkoittaisi hyvin huonoa, jos ja kun tarkastellaan mahdollisia kesän ulkoilmatapahtumia..

Englannissa on noita rajoituksia poisteltu hyvin hitaasti. Nyt otettiin ilmeisesti isompi askel (Tosin bubit ja ravintolat taitavat olla vieläkin "ulkoruokinnassa", eli vain terassit ja/tai mukaan).
Rokotustilannehan on nyt seuraava:
Vähintään 1 annos rokotetta: 48,2%
Täysin rokotetut 11,2%
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Vain otettu rokote auttaa. Itse tietenkin ottaisin/otan AZ:n rokotteen heti kun sellaista tarjotaan.
Itse otin Pfizer BioNTechin rokotteen joitakin viikkoja sitten kun sitä tarjottiin. Se on markkinoiden ylivoimaisesti paras ja esim. Yhdysvaltain presidentti on sillä rokotettu. Samoin monet formulamiljonäärit ottivat sen, esim. Kimi Räikkönen:thumbsup::

Ei ole paljon julkisuudesta tuttuja henkilöitä näkynyt Astra Zenecaa ottamassa, miksiköhän noin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Se on markkinoiden ylivoimaisesti paras ja esim. Yhdysvaltain presidentti on sillä rokotettu. Samoin monet formulamiljonäärit ottivat sen, esim. Kimi Räikkönen
Ei ole paljon julkisuudesta tuttuja henkilöitä näkynyt Astra Zenecaa ottamassa, miksiköhän noin?
Ei helvetti, meneekö tää nyt nVidia vs AMD -fanitteluksi :facepalm: Mut juu, pitää varmaan sitte kieltäytyä jos Kimi ja Joekin ottivat Pfizeriä...

:facepalm:
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Rokotushan on vapaaehtoinen ja siitä voi kieltäytyä jos tuote ei miellytä. Pfizer BioNTech on huipputuote, suosittelen.:thumbsup: Onhan se hieno juttu että voi turvallisin mielin mennä kesällä terassille ja syksyllä päästään rokotepassin kanssa matkustamaan.

Noin kuriositeettina:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Rokotushan on vapaaehtoinen ja siitä voi kieltäytyä jos tuote ei miellytä. Pfizer BioNTech on huipputuote, suosittelen.:thumbsup: Onhan se hieno juttu että voi turvallisin mielin mennä kesällä terassille ja syksyllä päästään rokotepassin kanssa matkustamaan.
Aiemmin sanoit, että kieltäydyit AstraZenecan rokotteesta. Oletko nyt siis kuitenkin saanut Pfizerin rokotteen tilalle, kun sitä niin kovin suosittelet? Missä ja miten tämä onnistuu, kun viranomaiset ovat koko ajan sanoneet että rokotetta ei voi itse valita?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 427
Aiemmin sanoit, että kieltäydyit AstraZenecan rokotteesta. Oletko nyt siis kuitenkin saanut Pfizerin rokotteen tilalle, kun sitä niin kovin suosittelet? Missä ja miten tämä onnistuu, kun viranomaiset ovat koko ajan sanoneet että rokotetta ei voi itse valita?
Sitä voi laskea huvikseen montako kertaa kaveri on toistanut tuota 'vektoriviritelmää' kahdentoista tunnin sisään.

Tässä assosiaatio kaveriksi: Vektoriviritelmä pelastaa koronan vakavalta muodolta.
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Aiemmin sanoit, että kieltäydyit AstraZenecan rokotteesta. Oletko nyt siis kuitenkin saanut Pfizerin rokotteen tilalle, kun sitä niin kovin suosittelet? Missä ja miten tämä onnistuu, kun viranomaiset ovat koko ajan sanoneet että rokotetta ei voi itse valita?
THL muutti suositusta, kannattaa seurata uutisia. Eri kunnat käyttävät myös eri ryhmille eri rokotteita, mitä heille nyt on toimitettu.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 399
Pfizer/Biontech on siinä mielessä paras rokote meille, että sillä on vahva kytkös EU:hun Saksan kautta. Jännästi se huoltovarmuus paranee, kun tehdään itse eikä osteta kaikkea muualta.
 
Liittynyt
01.03.2017
Viestejä
656
[
Ei helvetti, meneekö tää nyt nVidia vs AMD -fanitteluksi :facepalm: Mut juu, pitää varmaan sitte kieltäytyä jos Kimi ja Joekin ottivat Pfizeriä...
:facepalm:
Osuva vertaus siinä mielessä, että tämänhetkisen tiedon perusteella Pzifer ja Moderna on next gen tuotteita ja AZ on edellisen sukupolven tuote jolla on kova tarve värittää mustaa valkoiseksi kun lähes joka osa-alueella jää jalkoihin ja kellotetaan kuolleesta hevosesta kaikki irti.

Ilmeisesti tuotantoerien välillä on eroa johtuen valmistustekniikasta, teho jää jalkoihin joten on jouduttu hieman tuloksia kaunistelemaan ja kun on menty lupaamaan ettei voittoa tavoitella niin uhkaa mennä miinuksen puolelle sekoilujen myötä.

Valtiot toisensa jälkeen ovat saman huomanneet mutta koska ovat hirttäneet itsensä kiinni AZ pohjalta tehtyihin lupauksiin niin ollaan vaikeassa tilanteessa.
Rokote suojaa ilmeisen hyvin vakavalta muodolta mikä on se pääasia, mutta sitä on vaikea perustella otettavaksi jos vaihtoehtona on nykytiedon mukaan ylivertainen tuote lähes jokaisella mittarilla.

Moniko ostaisi AMD 5700xt näytönohjaimen jos samalla rahalla saisi Nvidian 3080RTX?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Juuri näin, tai jos on vaihtoehtoina maailman tehokkain pelikonsoli Xbox Series x, niin miksi ottaisi vastaan vanhan Playstation 2:n?
Koska eivät ehdi kuolla koronaan? Oliko tää kompa? Miksi nyt koronarokote otetaan: jotta ei jouduta sairaalaan/kuolla eikä levitetä tautia muihin. Otan ehdottomasti mieluummin AZ:n rokotteen nyt kuin odotan vuoden Pfizerin rokotetta ja toivon ettei saa välissä tartuntaa. Toki olisi hienoa jos kaikki saisivat juuri heille parhaiten sopivan ja korkeimman suojan antavan rokotteen, mutta kun tuotantoa ei ole tarpeeksi, niin sitä ei ole tarpeeksi.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
THL muutti suositusta, kannattaa seurata uutisia. Eri kunnat käyttävät myös eri ryhmille eri rokotteita, mitä heille nyt on toimitettu.
Muutti mitä suositusta? Sitäkö, että rokotetta ei voi itse valita, ei kai sentään sitä ole muutettu? Ja mihin uutiseen viittaat? Vastahan sinua moderaattorikin ohjeisti, että laita lähteet mukaan, joten mitäs jos yrittäisit misinformaation levittämisen sijaan käyttäytyä kuten foorumin ylläpito edellyttää.

Voinko valita rokotteen itse?

Ainakaan toistaiseksi rokotettavan ei ole mahdollista valita, mitä koronarokotetta rokotuksessa käytetään.
Ota sitten Astra Zeneca jos se on mielestäsi niin hyvä ja turvallinen. Ei ole muilta pois mitenkään.
Kyllä se vähän siltä vaikuttaa, että joku henkilökohtainen agenda sinulla on mustamaalata mm. tuota AstraZenecan rokotetta.
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Muutti mitä suositusta? Sitäkö, että rokotetta ei voi itse valita, ei kai sentään sitä ole muutettu? Ja mihin uutiseen viittaat?
Sinun kanssa on kyllä hyvin hankala keskustella kun on ihan perusasiat näistä rokotteista hukassa ja lisäksi ymmärrät tahallaan väärin:

"Biontechin ja Pfizerin rokotetta voidaan antaa nyt myös heille, joille oli tarkoitus antaa Astra Zenecan rokote."

Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 399
Muutti mitä suositusta? Sitäkö, että rokotetta ei voi itse valita, ei kai sentään sitä ole muutettu? Ja mihin uutiseen viittaat? Vastahan sinua moderaattorikin ohjeisti, että laita lähteet mukaan, joten mitäs jos yrittäisit misinformaation levittämisen sijaan käyttäytyä kuten foorumin ylläpito edellyttää.

Kyllä se vähän siltä vaikuttaa, että joku henkilökohtainen agenda sinulla on mustamaalata mm. tuota AstraZenecan rokotetta.
AZ:n dissaus on ihan yleistä huvia keskustelupalstoilla. Se on saanut sellaiset mittasuhteet, että Helsinki lisäsi vartijoita rokotuspisteille, kun etuoikeutetut alkoivat rähistä, kun heille tarjottiin AZ:aa :) Paapaa tuossa jo mainitsikin, että nyt on otettava sitä, mitä tarjotaan tai jätettävä ottamatta kokonaan, koska tuotanto ei riitä vielä siihen, että kaikille voitaisiin tarjota kaikkea.
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Muutti mitä suositusta?

Kyllä se vähän siltä vaikuttaa, että joku henkilökohtainen agenda sinulla on mustamaalata mm. tuota AstraZenecan rokotetta.
Mitä jos sinä ottaisit asioista selvää ja lopettaisit keskustelun tahallisen sotkemisen/mustamaalamisen.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Sinun kanssa on kyllä hyvin hankala keskustella kun on ihan perusasiat näistä rokotteista hukassa ja lisäksi ymmärrät tahallaan väärin:

Katso peiliin, jos hankalista keskustelijoista puhutaan. Ja jos hankala on sitä, ettei hyväksy kun yksi kirjoittaja levittää väärää tietoa ja spammaa omia näkemyksiään faktoina, niin olkoon sitten niin.

Tuo juttu muuten jatkui tällä, eikä se sinunkaan linkkaamasi liittynyt mitenkään siihen, että sanoit muutamaa viestiä aiemmin kieltäytyneesi AstraZenecan rokotteesta. Ei se ole mitään kieltäytymistä, jos viranomaiset eivät hetkellisesti tarjonneet sitä.

Tuossa artikkelissakin muuten todetaan sen lisäksi että rokotteen hyödyt ovat merkittävästi haittoja suuremmat, että 20 miljoonasta rokotetusta oli havaittu 18 aivolaskimoiden tukostapausta ja lisäksi seitsemällä oli yleistynyt suonensisäinen hyytyminen. Ymmärrätkö alkuunkaan millaisesta todennäköisyydestä tuossa puhutaan?

Btw. Mitä ovat ne perusasiat, jotka minulla on näistä rokotteista hukassa?
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Onhan tämä Pfizer BionTech ihan huipputuote, toiset saa aikaisemmin kuin toiset. Jotkut sitten kateellisina sitten yrittää vähätellä rokotetta ja kääntää keskustelun muualle. ;) Ai että, se pian terassit auki ja noinkohan vain rokotepassilla pääsee?

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
AZ:n dissaus on ihan yleistä huvia keskustelupalstoilla. Se on saanut sellaiset mittasuhteet, että Helsinki lisäsi vartijoita rokotuspisteille, kun etuoikeutetut alkoivat rähistä, kun heille tarjottiin AZ:aa :) Paapaa tuossa jo mainitsikin, että nyt on otettava sitä, mitä tarjotaan tai jätettävä ottamatta kokonaan, koska tuotanto ei riitä vielä siihen, että kaikille voitaisiin tarjota kaikkea.
Näinhän se tuntuu ikävä kyllä olevan. Puututaan kovaäänisesti asioihin mistä ei ymmärretä mitään. Internet ja some antaa äänen niille, jotka eivät sitä ansaitsisi.
Onhan tämä Pfizer BionTech ihan huipputuote, toiset saa aikaisemmin kuin toiset. Jotkut sitten kateellisina sitten yrittää vähätellä rokotetta ja kääntää keskustelun muualle. ;) Ai että, se pian terassit auki ja noinkohan vain rokotepassilla pääsee?
Hetkonen, nyt meni siinä mielessä tämäkin trollaus perseelleen, että täällähän ei kukaan muu ole vähätellyt mitään, paitsi sinä sitä AstraZenecan rokotetta (ja muita "vektorivirityksiä" vai mikä se termi olikaan) ja viranomaisten toimintaa. Kateellisia täällä ei ole näkynyt, päinvastoin kaikki jotka saavat tässä vaiheessa rokotteen ovat käytännössä riskiryhmää, enkä koe että sille joukolle olisi syytä olla kateellinen mistään. Kaikille tarjotaan jotain rokotetta kunhan aika etenee, mutta valinnanvaraa ei tässä vaiheessa ole.

Täältä voit lueskelta todennäköisyyksiä eri vahingoille suhteutettuna rokotteiden havaittuihin ongelmiin: Veritulpat ovat harvinaisia, mutta kuinka harvinaisia vaikkapa liikennekuolemiin verrattuna? IS listasi todennäköisyydet

Btw. Pfizer-BioNTech on muuten pelkästään valmistaja ja itse tuotteen nimi on Comirnaty.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
@Kahlua @Kautium keskittykääs nyt sitten siihen asiallisesti ja selkeästi ketjun aiheesta keskustelemaan ja jättäkää kaikki muu turha pois, kiitos.

Ja sellainen yleinen huomautus myös perään, että ei voi olettaa nettikeskustelussa toisen osapuolen tietävän samaa mitä sinä tiedät. Keskustelijoita on laidasta laitaan, eikä avoimella yleisellä keskustelufoorumilla ole mitään tietotasovaatimuksia.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 661
Viestejä
4 187 803
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom