Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
146
Se mikä on myös hyvä uutinen on että EU on vihdoin herännyt ja ymmärtää että Pfizer BioNTechilla on markkinoiden paras rokote ja esim. Yhdysvallat ymmärsi tämän jo aikaisemmin. Kyseisen valmistajan tehtaita on myös Euroopassa useita ja riittävät määrät voidaan sitä kautta turvata (tarvittaessa vientikiellolla). Se mikä on iso kysymys on mitä tehdään sille 30% porukasta joka ei suostu ottamaan rokotetta ja näin levittää virusta eri versioineen pitkin poikin. Siinä on poliitikoilla miettimistä että estetäänkö tuon porukan matkustaminen jne. Sama porukka ei halua käyttää maskia jne.
Pfizerin rokote taitaa tosiaan olla aika hyvä, sekä antaa jonkinlaisen suojan myös etelä-Afrikan muunnosta vastaan. Onko noin iso osa porukasta tosiaan jättämässä rokotteen ottamatta? Rokotushan ei suoranaisesti estä ihmistä tartuttamasta virusta eteenpäin, vaan sairastumiselta.

Jos näyttäisi siltä, että jokin virusmuunnos ei taltu kuin toisella rokotuskierroksella, ovat nämä RNA-rokotteet hyvinkin helposti muokattavissa. Sana muunnos tai mutaatio aiheuttavat usein tarpeentontakin panikointia. Virukset muuttuvat aina ja koko ajan, eikä se tarkoita että kaikki muunnokset ovat aina vakavampia tai helpommin tarttuvia. On ihan yhtä mahdollista että se on nopeammin tarttuva mutta sairastuttaa lievemmin. Jos näin tapahtuisi oltaisiin tulevaisuudessa luultavasti nykyisen influenssan kaltaisessa tilanteessa. En sano etteikö tällä hetkellä esim. brasilialainen versio ole vaaraton, en sinne päinkään. Halusin vain tuoda esiin vaihtoehdon että mutaatio voi olla myös harmiton tai jopa hyödyllinenkin asia.
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Niin tuota tartuttavuutta on tutkittu Israelissa ja Pfizer BioNTechin rokote vähensi sitä myös todella merkittävästi. Uutisen aiheesta löydät varmasti itse.

Tuo että 70% ottaa rokotteen on oma arvioni, sekin voi olla yläkanttiin. Yllättävän paljon on porukkaa jotka ei sitä ota ja vastustaa kaikkea mahdollista. Mitä nuorempiin ikäluokkiin mennään, sen useampi jättää ottamatta. Tosin jos tuo pakollinen rokotepassi matkustamista varten toteutuu, niin se voi sitten motivoida osaa porukasta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 148
Pfizerin rokote taitaa tosiaan olla aika hyvä, sekä antaa jonkinlaisen suojan myös etelä-Afrikan muunnosta vastaan. Onko noin iso osa porukasta tosiaan jättämässä rokotteen ottamatta? Rokotushan ei suoranaisesti estä ihmistä tartuttamasta virusta eteenpäin, vaan sairastumiselta.
Kyllä estää tarttumista, mutta Etelä-Afrikan mutaatioon Pfizerin nykyversio tehoaa heikosti.
 
Elux

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
373
Turha noista rokotteista on kinata ennen kuin niitä tosiaan on saatavilla kaikille jotka haluavat ottaa rokotteen. Sitten kun tilanne on se että ainetta riittäisi mutta ei rokotettavia niin sitten kannattaa miettiä jotain passeja tai muuta dokumenttiA matkustuksen sallimiseksi
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Ei ole aiheesta mitään kinaa, EU valmistelee jo rokotepassia matkustusta varten. Otetaan käyttöön sitten joskus. Nyt jo moni maa vaatii rokotepassia jos haluaa välttää valvotun karanteenin. Veikkaan että tulevaisuudessa jotkut maat saattavat vaatia tietyn valmistajan rokotteen jotta pääsee maahan. Esim. joku kiinalainen tai venäläinen rokote ei kelpaa.
 
Onhan tämä koko pandemia ollut melkoinen FAIL EU:n osalta.

Ajatelkaapa sellaista rinnakkaistodellisuutta, jossa EU olisi yhtenä rintamana ryhtynyt "saareksi" ja pannut ulkorajat kerta kaikkiaan kiinni ja tukahduttanut pandemian alueensa sisällä. Epärealistista? Niin no, ei se oikeasti yhtenäiselle liitolle olisi mahdotonta, koska Kiinakin on siinä onnistunut, ja se on sentään vielä paljon isompi ja tiiviimpi kuin EU...

Ajatelkaapa. Ai että.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 885

Tiedä sitten haluisinko sellaista rinnakkaistodellisuutta missä valtiojohto päättää mitä kansalaiset saavat tehdä, ajatella ja muuttaa sääntöjä ihan oman mielensä mukaan. Mieluummin ottaisin sen koronan.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 509
Onhan tämä koko pandemia ollut melkoinen FAIL EU:n osalta.

Ajatelkaapa sellaista rinnakkaistodellisuutta, jossa EU olisi yhtenä rintamana ryhtynyt "saareksi" ja pannut ulkorajat kerta kaikkiaan kiinni ja tukahduttanut pandemian alueensa sisällä. Epärealistista? Niin no, ei se oikeasti yhtenäiselle liitolle olisi mahdotonta, koska Kiinakin on siinä onnistunut, ja se on sentään vielä paljon isompi ja tiiviimpi kuin EU...

Ajatelkaapa. Ai että.
Kiinassa ei varmaan tarvitse pyörittää jokaista pikkuseikkaa lausuntakierroksilla eikä perustuslakivaliokuntakaan varmaan kiusaa siellä päätöksentekijöitä. Moni pitää Suomen kaltaista yhteiskuntaa kuitenkin jostain syystä tavoiteltavampana. Valintakysymyksiä. Kaikkea ei voi saada samaan pakettiin. EU:n yhtenäisyys onkin sitten jo pidemmän debatin aihe.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 396
Se milla tavalla Kiina on minua kiusannut on kylla kuittaantunut silla etta ei ole mitaan rajoituksia. Maahantullessa kovaa testaamista ja pari viikkoa hotellissa olemista. Lampotilan mittaus vahan kaikkialla ja ajoittain testaamista jos haluaa lennella Kiinan sisalla. Kannykalla taytyy tehda check-in joka paikkaa jossa kay. Jos sellainen paska maiha kay etta asuntoalueellasi tavataan Koronaa niin se tarkoittaa asuinalueen vaki pysyy sitten kotona kuukauden.

Baarit ja muut harrasteet ovat normaalisti auki ja Kiinan sisalla saa matkustaa mielinmaarin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 148
Kiinassa ei varmaan tarvitse pyörittää jokaista pikkuseikkaa lausuntakierroksilla eikä perustuslakivaliokuntakaan varmaan kiusaa siellä päätöksentekijöitä. Moni pitää Suomen kaltaista yhteiskuntaa kuitenkin jostain syystä tavoiteltavampana. Valintakysymyksiä. Kaikkea ei voi saada samaan pakettiin. EU:n yhtenäisyys onkin sitten jo pidemmän debatin aihe.
On tässä tukahduttamisessa demokratiatkin onnistuneet, ja demokratioitahan ne on nimenomaan olleetkin Kiinaa lukuunottamatta. Ei toki erityisen isoja maita Kiinaan verrattuna.

Mutta kyllä mä voin kuvitella, että jossain rinnakkaistodellisuudessa EU olisi saanut tuon toteutumaan.

Ja hyvin tuntuu toisaalta jättimäinen tukipakettikin kuitenkin menevän läpi, vaikka siinäkin venytetään kaikki lait ja taiteen säännöt kyllä äärimmilleen...

Toisin sanoen, meiltä viedään sekä rahat että terveys.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 842
Ajatelkaapa sellaista rinnakkaistodellisuutta, jossa EU olisi yhtenä rintamana ryhtynyt "saareksi" ja pannut ulkorajat kerta kaikkiaan kiinni ja tukahduttanut pandemian alueensa sisällä. Epärealistista? Niin no, ei se oikeasti yhtenäiselle liitolle olisi mahdotonta, koska Kiinakin on siinä onnistunut, ja se on sentään vielä paljon isompi ja tiiviimpi kuin EU...
Tässä voi olla jo jotain järkeä, tosin kuin yksittäisellä EU-maalla. Toki ihan varmasti tarvitsee EU:n tasolla tälläinen valmistella etukäteen ja voi olla todella pitkä tie. Toki motivaatio neuvotella yhteinen prosessi tulevan pandemian varalle voi olla tämän pandemian jälkeen hyvinkin korkea.
 
  • Tykkää
Reactions: mti
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946

Miten ihmeessä tukahduttamisen järkevyys riippuu tukahdutettavan alueen koosta?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 842
Miten ihmeessä tukahduttamisen järkevyys riippuu tukahdutettavan alueen koosta?
Lähinnä mietin EU-maiden yhteistä talous- ja työssäkäynti alueita EU:n oman ison talousalueen lisäksi. Valtavat valvomattomat raja-alueet, joiden läpi ajellessa lähinnä huomaa kyltistä maan vaihtuneen.
EU:n tasoiset yhtenäiset sovitut askelmerkit lienee kaikista järkevin tapa toimia seuraavassa tulevassa pandemiassa.
 
Tietenkin tukahduttaminen vaatii rajavalvonnan, koska muuten virus hiipii takaisin valvomattoman rajan yli. Toisaalta mitä pienemmissä yksiköissä tukahdutus tehdään, niin sitä varmempaa se on. EU sisällä (ja maidenkin sisällä) siis tarvitaan rajakontrolleja tulevissa pandemioissa, jos asia meinataan hoitaa kunnolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126

En ole täysin ymmärtänyt hallituksen suunnitelmaa tulevan kesän ja syksyn rajavalvonnasta. Loppuuko se, vaaditaanko tänne tulevilta edelleen nega todiste vai avataanko rajat taas koska eu..?
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
En ole täysin ymmärtänyt hallituksen suunnitelmaa tulevan kesän ja syksyn rajavalvonnasta. Loppuuko se, vaaditaanko tänne tulevilta edelleen nega todiste vai avataanko rajat taas koska eu..?
Jossakin ainakin puhuttiin sisärajavalvonnan lopettaminen, jota ei kyllä pitäisi tehdä.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
En ole täysin ymmärtänyt hallituksen suunnitelmaa tulevan kesän ja syksyn rajavalvonnasta. Loppuuko se, vaaditaanko tänne tulevilta edelleen nega todiste vai avataanko rajat taas koska eu..?
Tätä varten tulee EU:n yhteinen rokotepassi.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
535
Luultavasti sama humppa alkaa taas syksyllä kuten aina myös toisen taudin mitä ei saa mainita tässä yhteydessä kanssa käy. X määrän vuosia päästä ollaan edelleen samassa tilanteessa mutta ollaan opittu elämään asian kanssa. Tai ehkä ei kuitenkaan olla mutta toivossa on hyvä elää sano lapamato.
Tämä alkaa vaikuttaa sitä todennäköisemmältä mitä pidemmälle mennään. Voin vain kuvitella, kuinka muutaman vuoden päästä puhutaan jostain Kyrgyzstanilaisesta mutaatiosta jota varten tarvitaan 37. rokotekierros. Mutta enää kaksi viikkoa pojat, vielä jaksaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 255

Jännä homma, että millekkään aiemmalle tartuntaudille ei ole tarvittu moista?
Kun saadaan koronan kannat tarpeeksi alas väestössä, niin nuo mutaatiotkin menettää merkityksensä!
Mutta senhän jo tiesitkin, kunhan trollailit?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 812

Kausi-influenssahan on juuri tällainen tartuntatauti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
146
Tässä Medihelin uutinen kertoo, että lapsetkin voivat tartuttaa mutta kukaan ei tiedä varmasti.

Artikkelissa kerrotaan brittitutkimuksesta jonka mukaan lapset ja nuoret tuovat tartunnan kotiin todennäköisemmin kuin yli 17-vuotiaat, mutta sairastuvat harvemmin. Olinkin ihmetellyt miten lapset voivat erota aikuisväestöstä siten etteivät tartuta tautia kuten muutkin. Tänä päivänä laitetaan koululuokkia eristykseen herkemmin kuin viime vuonna ym., mutta Helsinki siirtyy osin takaisin lähiopetukseen ensi viikolla. En tiedä onko se hyvä idea, aika näyttää. Toivon että tilannetta seurataan herkällä korvalla ja olisi mahdollista viettää suht normaali kesä. Pitääkö tartuntalukujen olla viime kevään mallilla että ne putoavat lähes olemattomiin kesän aikana, vai onko samaan mahdollista päästä myös vähän korkeammilla numeroilla?

Viime keväänä ja kesänähän tartunnat laskivat meillä hyvää tahtia. Voisiko kausivaihtelun sijaan syy olla niinkin yksinkertainen kuin kesäloma jolloin koulut ja päiväkodit ovat kiinni? Ihmiset myös viettävät enemmän aikaa ulkona. Lämpimissä maissa korona on tosin levinnyt "koko ajan" niin aurinkoinen keli ei yksin riitä syyksi lukujen painumiseen alaspäin.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703

kaksi (maksimissaan kuusi) henkilöä saa tosiaan kokoontua mielenosoitukseen, mutta tuli vaan mieleen, että pitääkö yhden henkilön mielenilmauksestakin tehdä ilmoitus poliisille?

Esimerkiksi hengailemaan säätytalolle yksipyöräisellä? Vai tuleeko sakot?

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 148
mutta Helsinki siirtyy osin takaisin lähiopetukseen ensi viikolla. En tiedä onko se hyvä idea, aika näyttää.
Ei tietenkään epidemian kannalta ole hyvä idea, vaan erittäin huono idea. Mutta nuorisojen hyvinvoinneillahan näitä perustellaan. Mielestäni aika kökkö peruste nyt. Jos nuorisot ahdistuvat ja peruuttamattomasti menevät pilalle vuosisadan pahimman pandemian ajan etäopiskelusta, niin kehnoa ainesta se on sitten muutenkin.

Sitä paitsi ei yksittäisten yksilöiden ahdistumisen hoito vaadi sitä, että pitää survoa parikymmentä lasta samaan huoneeseen tuntikausiksi per päivä. Voi sen varmaan jotenkin muutenkin hoitaa.

Toivon että tilannetta seurataan herkällä korvalla ja olisi mahdollista viettää suht normaali kesä. Pitääkö tartuntalukujen olla viime kevään mallilla että ne putoavat lähes olemattomiin kesän aikana, vai onko samaan mahdollista päästä myös vähän korkeammilla numeroilla?

Viime keväänä ja kesänähän tartunnat laskivat meillä hyvää tahtia. Voisiko kausivaihtelun sijaan syy olla niinkin yksinkertainen kuin kesäloma jolloin koulut ja päiväkodit ovat kiinni? Ihmiset myös viettävät enemmän aikaa ulkona. Lämpimissä maissa korona on tosin levinnyt "koko ajan" niin aurinkoinen keli ei yksin riitä syyksi lukujen painumiseen alaspäin.
Jos joku on varmaa niin mielestäni se, että tästä kesästä tulee todennäköisesti erilainen kesä kuin viime kesästä, tässä on niin paljon erilaisia muuttujia nyt pelissä. Voi tulla huonompi, voi tulla parempi, mutta tuskin samanlainen.

Ja se, että tulisi parempi on täysin kiinni siitä, että rokotteet ehtii auttaa ja kompensoimaan lisäksi kaikki muut päinvastaiseen suuntaan vaikuttavat muuttujat, ja olen kyllä aika skeptinen. Etenkin alkukesään mennessä rokotepeitto on vielä aika puutteellinen...
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 148
Tartuntojahan on nyt vähemmän kuin vuosi sitten.
Vaikka toi pitäisikin paikkaansa, mitä emme sinänsä voi tietää, niin tässä on nyt aika merkittäviä eroja muuttujissa etenkin kun koulut aukeaa ja ehkä ravintolatkin, ja meillä on bonuksena aiempaa tarttuvampi mutaatio...

Jos noi muuttujat tosiaan toteutuu, niin en jaksa millään uskoa, että alkukesään mennessä tilanne jotenkin itsestään kuihtuu.

Ainut etu mikä meillä on nyt viime kevääseen nähden on se, että ihmiset käyttää maskeja. Toisaalta viime vuonna tähän aikaan ihmiset eivät paljon edes liikkuneet missään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
146
Tartuntojahan on nyt vähemmän kuin vuosi sitten.
1618090273025.png

Ei kai nyt ihan sentään. Jos vuosi sitten oli viikossa noin 600 tartuntaa ja nyt suunnilleen 400 päivässä niin onhan siinä eroa. Pitääköhän lukujen olla samanlaiset kuin viime keväänä että nähtäisiin myös viime kesän tyylinen "nollalinja", vai voiko lähtötaso olla korkeampi ja silti saavuttaa saman?

edit. Nämä luonnollisesti tilastoituja tartuntoja. Kun testataan enemmän löytyy myös enemmän tartuntoja. Tartuntamääristä kun oli puhe niin vaikea verrata muuta kuin mitattuja arvoja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
edit. Nämä luonnollisesti tilastoituja tartuntoja. Kun testataan enemmän löytyy myös enemmän tartuntoja. Tartuntamääristä kun oli puhe niin vaikea verrata muuta kuin mitattuja arvoja.
Niin, vaikea on verrata muuta, mutta se on ainoa mahdollisuus jos pyritään arvioimaan jotain, millä on merkitystä. Jos sata löytyi viikossa vaikka ihmisten käskettiin pysyä kotona, niin eiköhän niitä yli tuhat ollut.

Jopa THL myönsi jo viime kesänä, että todellinen tartuntamäärä on viime keväänä ollut moninkertainen. Silloisen ohjeistuksen ja realiteettien perusteella on varmaa, että myös selvästi oireisista tapauksista tilastoitiin selvä vähemmistö.

Pitääköhän lukujen olla samanlaiset kuin viime keväänä että nähtäisiin myös viime kesän tyylinen "nollalinja", vai voiko lähtötaso olla korkeampi ja silti saavuttaa saman?
Jos tästä lähtökohdasta asiaa arvioi, niin lienee melko samantekevää, onko määrä 300 vai 500 päivässä, jos meinataan muutamassa viikossa päästä tusinaan. Aivan enimmillään ollaan samassa luokassa kuin vuosi sitten.

Merkittävät muuttujat ovat jotain muuta kuin pienehkö ero absoluuttisessa määrässä. Pelätyt muunnokset, suojavarusteiden käyttö nyt, pelko ja paniikki viime vuonna jne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 166

kaksi (maksimissaan kuusi) henkilöä saa tosiaan kokoontua mielenosoitukseen, mutta tuli vaan mieleen, että pitääkö yhden henkilön mielenilmauksestakin tehdä ilmoitus poliisille?

Esimerkiksi hengailemaan säätytalolle yksipyöräisellä? Vai tuleeko sakot?

Kokoontumislaki 530/1999
(...)
2 §
Soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan yleisiin kokouksiin ja yleisötilaisuuksiin.

Yleisellä kokouksella tarkoitetaan tässä laissa mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta, johon muutkin kuin nimenomaisesti kutsutut voivat osallistua tai jota he voivat seurata. Yleisenä kokouksena ei kuitenkaan pidetä sellaista mielenosoitusta, joka on tarkoitettu ainoastaan yksittäisten henkilöiden mielipiteen ilmaisemista varten.
Ei tarvitse.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 187
Aiheeseen viime vuoden testitulos vs 2021 tulokset; eikös tehtyjen testien määrät ole saatavuuden moninkertaistumisen myötä nousseet reilusti 2021 ja jo 2020 toisella puolikkaalla?
Tällöin viikko vs viikonpäivien summat eivät ole vertailtavissa keskenään - muuten kuin otannan trendin suhteen. Tämä taas tarkoittaa sitä onko positiivisia tuloksia enemmän kuin aiemmin vai vähemmän kuin aiemmin.

Mittausmahdollisuuden vajavaisuus 2021 alkupuolella näkyy positiivisten tulosten pienempänä summana, mutta trendit yhtälailla sieltä erottuu..
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 842

Ei kai nyt ihan sentään. Jos vuosi sitten oli viikossa noin 600 tartuntaa ja nyt suunnilleen 400 päivässä niin onhan siinä eroa. Pitääköhän lukujen olla samanlaiset kuin viime keväänä että nähtäisiin myös viime kesän tyylinen "nollalinja", vai voiko lähtötaso olla korkeampi ja silti saavuttaa saman?

edit. Nämä luonnollisesti tilastoituja tartuntoja. Kun testataan enemmän löytyy myös enemmän tartuntoja. Tartuntamääristä kun oli puhe niin vaikea verrata muuta kuin mitattuja arvoja.
Positiivisten osuus testatuista ensimmäisillä saatavilla olevilla luvuilla oli 27.4.2020 - 3.5.2020 3.23% ja tästä lähti laskemaan noin prosentin vauhtia viikossa. Tästä ehkä voi päätellä että huhtikuussa 2020 positiivisten osuus on ollut lähellä 4% testatuista.

Maaliskuussa 2021 positiivisten määrä testatuista oli päälle 3% ja on nyt lähtenyt laskemaan alle 3%.
Kuukauden päästä nähdään onko tilanne identtinen viime vuoden kanssa. Jos on, niin toukokuun puolessa välissä positiivisten osuus on reilusti alle 2%.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 651
Ei noilla pilareilla ole mitään merkitystä kun niitä ei ole suhteutettu testimääriin. Niinkuin todettu yllä niin positiivisten testitulosten merkityskin on suurempi. Mutta suoraan verrannollisia viime kevät ja tämä kevät eivät joka tapauksessa ole. Kyllä tilastot silti osoittavat että viime keväänä oli enemmän tartuntoja kuin nyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Se mikä on myös hyvä uutinen on että EU on vihdoin herännyt ja ymmärtää että Pfizer BioNTechilla on markkinoiden paras rokote ja esim. Yhdysvallat ymmärsi tämän jo aikaisemmin.
Mikä saa sut ajattelemaan, että EU on ollut jotain muuta mieltä siitä lähtien kun eri rokotteiden faasi 3 -tuloksia on julkaistu? EU teki lisätilauksia Pfizerin rokotteesta jo heti vuodevaihteessa eli noin viikko pari sen jälkeen kun EU oli rokotteen hyväksynyt. Eli millä tavalla EU on herännyt?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
En tunne aihetta sen tarkemmin, mutta Texasissa esim. 70-80% pitää yhä maskia päässään. Lisäksi seniorien rokotuksissa Texas on hyvin pitkällä ja paljon yli USA:n keskiarvon. Vaikka sitä ei vaadita. Rajoituksia ei tietenkään tarvita, jos suosituksia noudatetaan hyvin. Sama suomessa. Ei meilläkään ole maskipakkoa, mutta maskia käytetään varsin hyvin. Samoin ihmiset ovat vähentäneet tuttujen ja sukulaisten tapaamisia, vaikka laki ei tätä pakota.

Lainsäädäntötarpeen näee siitä, miten sairaaloiden kuorma kehittyy. Yksinkertaistetusti kun kuorma (ja kuolemat) laskevat, voidaan hellittää. Ei tämä sen kummallisempaa ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 812
Miksi asiantuntija sitten olisi hämmentynyt, jos olisi näin itsestäänselvää mistä asia johtuu? Ainahan löytyy tekosyy, mutta oikeaa syytä voi olla vaikeampi niellä.
Kertoo lähinnä siitä kuinka vähän tiede lopulta vieläkään sairaudesta tietää. Mikään tuskin on itsestäänselvää vielä pitkään aikaan.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
632
Miksi asiantuntija sitten olisi hämmentynyt, jos olisi näin itsestäänselvää mistä asia johtuu? Ainahan löytyy tekosyy, mutta oikeaa syytä voi olla vaikeampi niellä.
Katsoin tuon videon ja Fauci ei ole hämmentynyt.
Sanoi että "it can be confusing" ja liian aikaista sanoa mihin suuntaan menee. Toivoi toki laskua myös jatkossa.
Perus klikkiotsikointi siis.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 812
Ylipäätään jengi tuntu lahjakkaasti unohtavan mitä tiede ylipäätään yrittää tehdä.

Tiede yrittää koostaa jostain ilmiöstä mallin johon liittyy mahdollisimman vähän arvailuja tai epävarmaa tietoa. On täysin normaalia että tieteen kanta asioihin muuttuu ajan kanssa. Joskus reilustikin.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 651
En tunne aihetta sen tarkemmin, mutta Texasissa esim. 70-80% pitää yhä maskia päässään. Vaikka sitä ei vaadita. Rajoituksia ei tietenkään tarvita, jos suosituksia noudatetaan hyvin. Sama suomessa. Ei meilläkään ole maskipakkoa, mutta maskia käytetään varsin hyvin. Samoin ihmiset ovat vähentäneet tuttujen ja sukulaisten tapaamisia, vaikka laki ei tätä pakota.

Lainsäädäntötarpeen näee siitä, miten sairaaloiden kuorma kehittyy. Yksinkertaistetusti kun kuorma (ja kuolemat) laskevat, voidaan hellittää. Ei tämä sen kummallisempaa ole.
Tottakai. Tästähän olisi varmaan tarkoitus oppia jotain, mutta sitten kuitenkin päädytään johonkin "pidetään varmuuden vuoksi päällä" strategiaan. Täälläkin niin luultiin että riskiryhmien rokotusten jälkeen rajoitukset lähtevät, no eivät lähteneet, koska "pitää varmuuden vuoksi" poistaa rajoituksia hiljalleen.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 651
Lainsäädäntötarpeen näee siitä, miten sairaaloiden kuorma kehittyy. Yksinkertaistetusti kun kuorma (ja kuolemat) laskevat, voidaan hellittää. Ei tämä sen kummallisempaa ole.
En ole muuten nähnyt vielä Suomelta ainakaan sitä ulostuloa että rajoitukset olisivat liitännäisiä sairaalahoidon tarpeeseen. Mielelläni näkisin jonkun uutisen tästä. Rajoitukset (poistot) ovat tällä hetkellä täysin aikataulutettuja, ilman mitään vuorovaikutusta sairaalahoidon tarpeen kanssa. Paitsi toki siinä tapauksessa että hoidon tarve nousee (ei silloin kun laskee).
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 148
Tottakai. Tästähän olisi varmaan tarkoitus oppia jotain, mutta sitten kuitenkin päädytään johonkin "pidetään varmuuden vuoksi päällä" strategiaan. Täälläkin niin luultiin että riskiryhmien rokotusten jälkeen rajoitukset lähtevät, no eivät lähteneet, koska "pitää varmuuden vuoksi" poistaa rajoituksia hiljalleen.
Riskiryhmien rokotukset on pahasti kesken.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Tottakai. Tästähän olisi varmaan tarkoitus oppia jotain, mutta sitten kuitenkin päädytään johonkin "pidetään varmuuden vuoksi päällä" strategiaan. Täälläkin niin luultiin että riskiryhmien rokotusten jälkeen rajoitukset lähtevät, no eivät lähteneet, koska "pitää varmuuden vuoksi" poistaa rajoituksia hiljalleen.
No ei. Riskiryhmiä ei ole vielä rokotettu Suomessa kokonaan. Ravintoloita on jo alettu avata perustasolla olevilla alueilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
En ole muuten nähnyt vielä Suomelta ainakaan sitä ulostuloa että rajoitukset olisivat liitännäisiä sairaalahoidon tarpeeseen. Mielelläni näkisin jonkun uutisen tästä. Rajoitukset (poistot) ovat tällä hetkellä täysin aikataulutettuja, ilman mitään vuorovaikutusta sairaalahoidon tarpeen kanssa. Paitsi toki siinä tapauksessa että hoidon tarve nousee (ei silloin kun laskee).
Lainsäädäntö vaatii aikataulutetun päätöksen osaan rajoituksista. AVIt antavat aikataulutettuja päätöksiä. Aikataulutetut päätökset tehdään pandemiatilanteen pertusteella ja niitä jatketaan jos tilanne sen vaatii. Kyllä tän nyt pitäisi olla hitaammallekin selvää tässä vaiheessa pandemiaa.
 
Aivan. Toivottavasti AVIt ovat aktiivisia näiden toimien kanssa eivätkä jää odottelemaan määräaikaa heinäkuulle, vaikka olisi hyvä hoitotilanne.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 541
En ole kovin tarkkaan seurannut, että minkä verran THL:n kuolintilastot laahaa perässä, mutta pisti silmään että kuolinpäivällä katsottuna viimeisen 18 päivän aikana suomessa on kuollut koronaan 2 ihmistä ja edellisestä kuolemasta on 12 päivää. Lähde

Onkohan noi kuolemat tosiaan noin vähissä, vai laahaako tuo tilasto vaan pari viikkoa myöhässä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 657
Viestejä
4 187 640
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom