Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 538
Toisaalta koronasulku on tehonnut niin hyvin siihen toiseen tautiin, että pysyvillä rajoituksilla säästettäisiin satoja henkiä vuodessa.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 561
Toisaalta koronasulku on tehonnut niin hyvin siihen toiseen tautiin, että pysyvillä rajoituksilla säästettäisiin satoja henkiä vuodessa.
Ihan hyvä vitsi, mutta ei oikeasti pidä edes paikkaansa eikä ole kovin hauska vitsiksi. Siellä köyhissä maissa kun kuolee oikeasti porukkaa rajoituksiin reilusti. Ja niin alkaa käydä esim. Euroopassakin jos rajoitukset pitkittyvät lisää.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 561
Ahhahhaaa.. Tää oli hyvä :lol:

Ei vaan parane mennä kertomaan kenellekään. Ottavat vielä tosissaan.
Länsimaalaista naurattaa. Sitten kun on köyhempi maa ilman sossua ja muuta turvaa ja sinut on määrätty pysymään kotona niin tuskinpa enää.
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
191
Tuo on hyvä uutinen, kolmas annos kun tarvitaan kuusi kuukautta toisen annoksen jälkeen. Israelissa tehdään jo sopimuksia seuraavista annoksista ja muiden pitää olla etujoukoissa mukana jos tuotetta haluavat.
Virheistä on myös opittu ainakin sen verran, että tuon jutun mukaan sopimuksiin tulee sitovat määrät ja toimitusajat.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
EK Häkämies kannattaa rokotepassilla pääsisi kesäntapahtumiin. Eli yli 60-vuotiaat olisi se porukka jota halutaan festareille
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527

kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 848
Onko tämä siis jo tutkittu fakta? Helmikuussa alettiin tutkia asiaa, mutta tämänhetkinen suositus on ainakin Suomessa antaa 2 annosta, ei kolmea.
Suomi ei voi antaa mitään suosituksia mihin se ei kykene. Eihän maskeja voi suositella jos niitä ei ole. Tai kolmatta annosta jos sellaisen tutkimuksia ei vielä ole. Eihän alustavissa testeissä nähdä kuinka pitkään rokotteen teho kestää. Ja toisaalta ei eu ole vielä varautunut seuraavaan vuoteen. Ehkä kolmas rokote laajentaa vastustuskykyä paremmin uusille variaatioille jos sellainen olisi tulossa.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 504
EK Häkämies kannattaa rokotepassilla pääsisi kesäntapahtumiin. Eli yli 60-vuotiaat olisi se porukka jota halutaan festareille
Ei kaikki kesätapahtumat ole festareita. Eikä ole huono idea että tapahtumia voidaan järjestää ja että sinne saisi myös mennä tuolla passilla.
Miksi rokotettujen pitäisi jöpöttää himassa kun he voisivat kylvää rahaa ympäriinsä?
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Ei kaikki kesätapahtumat ole festareita. Eikä ole huono idea että tapahtumia voidaan järjestää ja että sinne saisi myös mennä tuolla passilla.
Miksi rokotettujen pitäisi jöpöttää himassa kun he voisivat kylvää rahaa ympäriinsä?
Hyvä idea tuo onkin että rokotepassilla pääsisi kesätapahtumiin tai kirjastoon niin kun Orpo sanoi, ongelma onkin että kovin moni alle 50-vuotias ei rokotetta tule ennen syksyä saamaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
187
Onko tämä siis jo tutkittu fakta? Helmikuussa alettiin tutkia asiaa, mutta tämänhetkinen suositus on ainakin Suomessa antaa 2 annosta, ei kolmea.
Suomessahan suositellaan aina vain sitä mitä on tarjolla, mm. maskittomuutta, tai jaksamista rokotteiden puutteessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Suomessahan suositellaan aina vain sitä mitä on tarjolla, mm. maskittomuutta, tai jaksamista rokotteiden puutteessa.
No siis valmistajakin suosittelee tällä hetkellä 2 annosta ellei ole tullut jotain uutta tietoa. Ei boostereissa ole mitään uutta ja ihmeellistä. Jos vuoden päästä tarvitaan 3. piikki, niin eipä se kauheasti ongelmia aiheuta. Siinä vaiheessa halukkailla on 1-2 piikkiä ja tuotantomäärät nykyistä paljon korkeampia.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tapasin kaupassa tuttavan, joka kritisoi kovasanaisesti viranomaisten toimenpiteitä ja kun hetken aikaa oli siinä keskusteltu, niin kaikki tämä avautuminen pohjautui siihen, että viime vuonna ilmoitettiin tartunnat viimeisen viikon ajalta ja nyt niitä ilmoitellaan päiväkohtaisesti, niin tuttava oli pienessä päässään kuvitellut, että rajoitteet ovat täysin tarpeettomia, koska (päiväkohtainen) lukema on nyt jotain 500 ja se on kuulemma merkittävästi vähemmän kuin joskus viime vuoden puolella löysien rajoitusten aikana ilmoitettu 800 (per viikko). Joo, luku on toki pienempi, mutta samoin vertailujakso on 7 kertaa lyhyempi ja lisäksi nämä viimeiset luvut ovat niiden kattavampien rajoitteiden ajalta.

Olisi tehnyt mieli vetäistä avarilla poskelle ja poistua paikalta.

Suomessahan suositellaan aina vain sitä mitä on tarjolla, mm. maskittomuutta, tai jaksamista rokotteiden puutteessa.
Meinaatko, että meillä pitäisi toimia jotenkin muuten kuin tutkitun tiedon pohjalta? Siitä se mellakka vasta nousisikin, jos alettaisiin fiiliksen mukaan tekemään päätöksiä tällaisissa asioissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Näköjään teiltä mennyt se ilmeisin pointti tässä kokonaan ohi.

Ei ne ensi vuonna saatavat rokotteet ole samaa tavaraa kuin nämä nykyiset! Ne on tuunattuja versioita, jotka tehoaa paremmin mutaatioihin... Duh.

Tänään 446 tartuntaa. Ai jai. Näinköhän kääntyy kohta käyrä takaisin nousuun. Etenkin kun koulut aukeaa ja keikkee. Kohta kai ravintolatkin..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Vahvistusta sille, että räkälöiden sulkeminen on ollut tehokkaampi keino laskea tartuntoja kuin esim. etäkoulu:

TERVEYDEN ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Taneli Puumalainen kiinnitti torstaina THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön viikoittaisessa tiedotustilaisuudessa huomiota siihen, että koko maassa 20–29-vuotiaiden ikäryhmässä tartuntojen ilmaantuvuus on laskenut kaikkein eniten.

”Voisi ajatella, että tämä johtuu sitä, että ravitsemusliikkeet ovat olleet suljettuna tai niiden aukioloja on voimakkaasti rajoitettu. Voi myös olla, että yksityisiä kokoontumisia ja yksityisiä juhlia on vietetty vähemmän, ja tästä johtuen nuorten aikuisten ikäryhmässä on nähty selvä taudin ilmaantuvuuden lasku”, Puumalainen sanoi.
Tuntuu vähän oudolta, että juuri baareja ollaan taas pikapikaa avaamassa kun ne näyttävät olevan - MaRa:n toimitusjohtajan propagandasta huolimatta - aika oleellisessa asemassa tartuntojen hillitsemisessä. Itse pitäisi ravintolat (= baarit) suljettuina paljon mieluummin kuin nuoria etäopetuksessa. Mutta viinan ehdoilla tässä on menty. Liikkumisrajoituksissakin viinan hakeminen oli se ässä hihassa, jolla lainsäädäntö saadaan polvilleen.

Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
347
Tänään 446 tartuntaa. Ai jai. Näinköhän kääntyy kohta käyrä takaisin nousuun. Etenkin kun koulut aukeaa ja keikkee. Kohta kai ravintolatkin..
Ei kannata innostua vielä. Nyt puretaan pääsiäisen sumaa kun ei käyty tasaiseen tahtiin testeissä. THL:n korona kartalla testipäivän mukaan palkki myötäilee edelleen laskevaa trendiä. Ensi viikolla vasta näkee mihin kääntyy.
Päijät-Hämeessä varmistettu tänään 56 uutta tartuntaa. Suurin lukema epidemian aikana. Nyt voikin kysyä miten paljon noista ravintola ja kuntosali suluista on ollut hyötyä kun epidemia vain kiihtyy. Ehkä pääsiäisenä on sitten vietetty enmmänkin aikaa yhdessä homeisissa yksiöissä.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Hyvä idea tuo onkin että rokotepassilla pääsisi kesätapahtumiin tai kirjastoon niin kun Orpo sanoi, ongelma onkin että kovin moni alle 50-vuotias ei rokotetta tule ennen syksyä saamaan.
Mitäs höpinää tämä on? Maahan pitäisi saapua se vähintää 6 miljoonaa rokotetta kesäkuun loppuun mennessä, joten kyllä sillä tahdilla kaikki halukkaat on rokotettu jo hyvissä ajoin ennen syksyä vähintään kerran. Se milloin nuorien rokotukset alkaa on sitten taas asia erikseen, riippuu miten pitkään testeissä menee.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Ei kannata innostua vielä. Nyt puretaan pääsiäisen sumaa kun ei käyty tasaiseen tahtiin testeissä. THL:n korona kartalla testipäivän mukaan palkki myötäilee edelleen laskevaa trendiä. Ensi viikolla vasta näkee mihin kääntyy.
Päijät-Hämeessä varmistettu tänään 56 uutta tartuntaa. Suurin lukema epidemian aikana. Nyt voikin kysyä miten paljon noista ravintola ja kuntosali suluista on ollut hyötyä kun epidemia vain kiihtyy. Ehkä pääsiäisenä on sitten vietetty enmmänkin aikaa yhdessä homeisissa yksiöissä.
Päijät-Hämeen osalta on paljon kouluissa tapahtuvia tartuntoja ollut niinkuin yksityisissä tapahtumissa. Taisivat olla viimeksi prosenteissa yhtä paljon kun lukuja julkaisivat. Brittivariantti on tällä hetkellä satunnaissekvensoinnin perusteella huomattavan vallitseva viruskanta (eri tartuntaketjuista 95% 21 / 22). Kyllä se siellä ravintoloissakin ja baareissa aika mukavasti lähtee tarttumaan, kun varsinkin puhutaan pitkäaikaisesta altistumisesta. Päijät-Hämeessä oli myös toistakymmentä kuntosaleihin liittyvää altistumistapahtumaa ennenkuin menivät osittain kiinni - samalla tavalla kuin kouluissakin. Juuri uutisoitiin, että käytännön tasolta on huomattu (variantin vuoksi ilmeisemmin) selvästi suurempi osa altistuneista aikaiseempaan saa positiivisen testituloksen. Olisi hyvin outoa ajatella, että ne tilat joissa ollaan pitkään seurustelemassa tai sitten ähistään ja puhistaan eivät olisi leviämisen kannalta merkittäviä paikkoja. Tilat ovat myös sellaisia, jossa käy satunnaisia ihmisiä satunnaisista paikoista jolloin tartunnanjäljitys myös vaikeutuu huomattavasti. Mutta monesti ihmiset kokevat henkilökohtaisesti omien tärkeiden harrastuksien tai kiinnostuksen kohteiden olevan sellaisia, ettei tietenkään ne ole merkittäviä paikkoja taudin leviämiselle...

Päijät-Hämeen tilanteeseen liittyen myös, vaikka Erhola puhuu mitä sattuu mediassa ja A-studiossa niin tartunnanjäljitys sakkaa pahasti Päijät-Hämeessä ja on sakannut jatkuvasti. Tartunnanjäljityksen viive ja karanteeni ilmoituksen viive sille 9 päivää altistumisesta (todettu eilenä 9.4.2021). Tässä siis käytännössä altistunut on huonolla tuurilla saanut tartunnan ja perheenjäsenet myös alkavat olemaan tartuttavia ennen oireiden puhkeamista. Kukaan ei ole ollut karanteenissa ja lapset koulussa sekä vanhemmat töissä. Sitten on ilmoiteltu näistä 2 vko sitten tapahtuneista julkisista altistumistapauksista. Käsittämättömän huonoa toimintaa ja viivettä kansalaisen näkökulmasta, kun tässä on menty jo vuosi tätä Päijät-Hämeessä.

Myös kritiikkiä on tullut PHHYKYn puolelta testihalukkuuteen. Kritisointia tullut että sakki käy huomattavan myöhässä testeissä oireiden alkamisesta ja osa sairaalaan tulleistakin joillain COVID-19 tartunta on vasta todettu sairaalaan hakeutuessa... paljon on pielessä joka suunnalla täällä ilmeisesti.

edit:

Täytyy kyllä nostaa pointti myös näistä käytännön asioista, mitkä hidastavat myös epidemian ja tartunnan taklaamista. Tällä hetkellä ainakin täällä kaikki altistuneet koululaiset testataan. Mutta jos altistunut on oireeton tuota aikaa ei voi itse varata vaan pitää odotella tartunnanjäljityksen soittoa. Oireettomalle et saa aikaa varattua vaikka tiedät että sinun on pakko käydä testissä, jollet sitten yksityiselle maksa testistä omasta pussista. Lähtökohtaisesti osa lapsista ovat oireettomia ja lieväoireisia niin ei voi tajuta niin yksinkertaista asiaa, että itse soittamalla saisit asian hoidettua tunnissa vaan täytyy odotella ruuhkautunutta / hidasta tartunnanjäljitystä useita päiviä että saat sen oireettoman esimerkiksi lapsen testiin sekä testiviive ja tulosviive siihen päälle x päivää. Ja kyllä, näitä oireettomia lapsia löytyy kouluista altistumisseulonnoista esimerkiksi. Sen tarkemmin avaamatta, koska yksilönsuoja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 684
Tuo on hyvä uutinen, kolmas annos kun tarvitaan kuusi kuukautta toisen annoksen jälkeen. Israelissa tehdään jo sopimuksia seuraavista annoksista ja muiden pitää olla etujoukoissa mukana jos tuotetta haluavat.
Mä nyt vähän hitusen kuitenkin ihmettelen tarvetta 1.8 miljardille annokselle jos asukkaita on alle 500 miljoonaa. Ensi vuosina ei kuitenkaan pitäisi olla tuotantokapasiteetista samanlaista pulaa ja hirveätä kiirettä.

Taitavat erilaiset maailman navat harrastaa suuressa määrin rokotediplomatiaa lähivuosina, "kavereille" jaetaan omasta stashista (kunhan saadaan sopivasti kauppamyönnytyksiä) ja riippumattomat/puolueettomat jätetään tylysti rannalle.
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Mä nyt vähän hitusen kuitenkin ihmettelen tarvetta 1.8 miljardille annokselle jos asukkaita on alle 500 miljoonaa. Ensi vuosina ei kuitenkaan pitäisi olla tuotantokapasiteetista samanlaista pulaa ja hirveätä kiirettä.
Hyvä vaan että ostavat nyt mieluummin vaikka liikaa kapasiteettia, kuin liian vähän. Ylimääräiset voidaan sitten kyllä myydä eteenpäin jos on tarvetta. Tuossahan oli sopimus kahdeksi vuodeksi ja jos puolen vuoden välein pitää hakea uusi annos (kuten nyt on käynyt selville) niin se on kaksi annosta/asukas/vuosi.
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Se mikä on myös hyvä uutinen on että EU on vihdoin herännyt ja ymmärtää että Pfizer BioNTechilla on markkinoiden paras rokote ja esim. Yhdysvallat ymmärsi tämän jo aikaisemmin. Kyseisen valmistajan tehtaita on myös Euroopassa useita ja riittävät määrät voidaan sitä kautta turvata (tarvittaessa vientikiellolla). Se mikä on iso kysymys on mitä tehdään sille 30% porukasta joka ei suostu ottamaan rokotetta ja näin levittää virusta eri versioineen pitkin poikin. Siinä on poliitikoilla miettimistä että estetäänkö tuon porukan matkustaminen jne. Sama porukka ei halua käyttää maskia jne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
145

Pfizerin rokote taitaa tosiaan olla aika hyvä, sekä antaa jonkinlaisen suojan myös etelä-Afrikan muunnosta vastaan. Onko noin iso osa porukasta tosiaan jättämässä rokotteen ottamatta? Rokotushan ei suoranaisesti estä ihmistä tartuttamasta virusta eteenpäin, vaan sairastumiselta.

Jos näyttäisi siltä, että jokin virusmuunnos ei taltu kuin toisella rokotuskierroksella, ovat nämä RNA-rokotteet hyvinkin helposti muokattavissa. Sana muunnos tai mutaatio aiheuttavat usein tarpeentontakin panikointia. Virukset muuttuvat aina ja koko ajan, eikä se tarkoita että kaikki muunnokset ovat aina vakavampia tai helpommin tarttuvia. On ihan yhtä mahdollista että se on nopeammin tarttuva mutta sairastuttaa lievemmin. Jos näin tapahtuisi oltaisiin tulevaisuudessa luultavasti nykyisen influenssan kaltaisessa tilanteessa. En sano etteikö tällä hetkellä esim. brasilialainen versio ole vaaraton, en sinne päinkään. Halusin vain tuoda esiin vaihtoehdon että mutaatio voi olla myös harmiton tai jopa hyödyllinenkin asia.
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Niin tuota tartuttavuutta on tutkittu Israelissa ja Pfizer BioNTechin rokote vähensi sitä myös todella merkittävästi. Uutisen aiheesta löydät varmasti itse.

Tuo että 70% ottaa rokotteen on oma arvioni, sekin voi olla yläkanttiin. Yllättävän paljon on porukkaa jotka ei sitä ota ja vastustaa kaikkea mahdollista. Mitä nuorempiin ikäluokkiin mennään, sen useampi jättää ottamatta. Tosin jos tuo pakollinen rokotepassi matkustamista varten toteutuu, niin se voi sitten motivoida osaa porukasta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Pfizerin rokote taitaa tosiaan olla aika hyvä, sekä antaa jonkinlaisen suojan myös etelä-Afrikan muunnosta vastaan. Onko noin iso osa porukasta tosiaan jättämässä rokotteen ottamatta? Rokotushan ei suoranaisesti estä ihmistä tartuttamasta virusta eteenpäin, vaan sairastumiselta.
Kyllä estää tarttumista, mutta Etelä-Afrikan mutaatioon Pfizerin nykyversio tehoaa heikosti.
 
Elux

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
373
Turha noista rokotteista on kinata ennen kuin niitä tosiaan on saatavilla kaikille jotka haluavat ottaa rokotteen. Sitten kun tilanne on se että ainetta riittäisi mutta ei rokotettavia niin sitten kannattaa miettiä jotain passeja tai muuta dokumenttiA matkustuksen sallimiseksi
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Ei ole aiheesta mitään kinaa, EU valmistelee jo rokotepassia matkustusta varten. Otetaan käyttöön sitten joskus. Nyt jo moni maa vaatii rokotepassia jos haluaa välttää valvotun karanteenin. Veikkaan että tulevaisuudessa jotkut maat saattavat vaatia tietyn valmistajan rokotteen jotta pääsee maahan. Esim. joku kiinalainen tai venäläinen rokote ei kelpaa.
 
Onhan tämä koko pandemia ollut melkoinen FAIL EU:n osalta.

Ajatelkaapa sellaista rinnakkaistodellisuutta, jossa EU olisi yhtenä rintamana ryhtynyt "saareksi" ja pannut ulkorajat kerta kaikkiaan kiinni ja tukahduttanut pandemian alueensa sisällä. Epärealistista? Niin no, ei se oikeasti yhtenäiselle liitolle olisi mahdotonta, koska Kiinakin on siinä onnistunut, ja se on sentään vielä paljon isompi ja tiiviimpi kuin EU...

Ajatelkaapa. Ai että.
 
Tiedä sitten haluisinko sellaista rinnakkaistodellisuutta missä valtiojohto päättää mitä kansalaiset saavat tehdä, ajatella ja muuttaa sääntöjä ihan oman mielensä mukaan. Mieluummin ottaisin sen koronan.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 504
Onhan tämä koko pandemia ollut melkoinen FAIL EU:n osalta.

Ajatelkaapa sellaista rinnakkaistodellisuutta, jossa EU olisi yhtenä rintamana ryhtynyt "saareksi" ja pannut ulkorajat kerta kaikkiaan kiinni ja tukahduttanut pandemian alueensa sisällä. Epärealistista? Niin no, ei se oikeasti yhtenäiselle liitolle olisi mahdotonta, koska Kiinakin on siinä onnistunut, ja se on sentään vielä paljon isompi ja tiiviimpi kuin EU...

Ajatelkaapa. Ai että.
Kiinassa ei varmaan tarvitse pyörittää jokaista pikkuseikkaa lausuntakierroksilla eikä perustuslakivaliokuntakaan varmaan kiusaa siellä päätöksentekijöitä. Moni pitää Suomen kaltaista yhteiskuntaa kuitenkin jostain syystä tavoiteltavampana. Valintakysymyksiä. Kaikkea ei voi saada samaan pakettiin. EU:n yhtenäisyys onkin sitten jo pidemmän debatin aihe.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 339
Se milla tavalla Kiina on minua kiusannut on kylla kuittaantunut silla etta ei ole mitaan rajoituksia. Maahantullessa kovaa testaamista ja pari viikkoa hotellissa olemista. Lampotilan mittaus vahan kaikkialla ja ajoittain testaamista jos haluaa lennella Kiinan sisalla. Kannykalla taytyy tehda check-in joka paikkaa jossa kay. Jos sellainen paska maiha kay etta asuntoalueellasi tavataan Koronaa niin se tarkoittaa asuinalueen vaki pysyy sitten kotona kuukauden.

Baarit ja muut harrasteet ovat normaalisti auki ja Kiinan sisalla saa matkustaa mielinmaarin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Kiinassa ei varmaan tarvitse pyörittää jokaista pikkuseikkaa lausuntakierroksilla eikä perustuslakivaliokuntakaan varmaan kiusaa siellä päätöksentekijöitä. Moni pitää Suomen kaltaista yhteiskuntaa kuitenkin jostain syystä tavoiteltavampana. Valintakysymyksiä. Kaikkea ei voi saada samaan pakettiin. EU:n yhtenäisyys onkin sitten jo pidemmän debatin aihe.
On tässä tukahduttamisessa demokratiatkin onnistuneet, ja demokratioitahan ne on nimenomaan olleetkin Kiinaa lukuunottamatta. Ei toki erityisen isoja maita Kiinaan verrattuna.

Mutta kyllä mä voin kuvitella, että jossain rinnakkaistodellisuudessa EU olisi saanut tuon toteutumaan.

Ja hyvin tuntuu toisaalta jättimäinen tukipakettikin kuitenkin menevän läpi, vaikka siinäkin venytetään kaikki lait ja taiteen säännöt kyllä äärimmilleen...

Toisin sanoen, meiltä viedään sekä rahat että terveys.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 805
Ajatelkaapa sellaista rinnakkaistodellisuutta, jossa EU olisi yhtenä rintamana ryhtynyt "saareksi" ja pannut ulkorajat kerta kaikkiaan kiinni ja tukahduttanut pandemian alueensa sisällä. Epärealistista? Niin no, ei se oikeasti yhtenäiselle liitolle olisi mahdotonta, koska Kiinakin on siinä onnistunut, ja se on sentään vielä paljon isompi ja tiiviimpi kuin EU...
Tässä voi olla jo jotain järkeä, tosin kuin yksittäisellä EU-maalla. Toki ihan varmasti tarvitsee EU:n tasolla tälläinen valmistella etukäteen ja voi olla todella pitkä tie. Toki motivaatio neuvotella yhteinen prosessi tulevan pandemian varalle voi olla tämän pandemian jälkeen hyvinkin korkea.
 
  • Tykkää
Reactions: mti
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946

Miten ihmeessä tukahduttamisen järkevyys riippuu tukahdutettavan alueen koosta?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 805
Miten ihmeessä tukahduttamisen järkevyys riippuu tukahdutettavan alueen koosta?
Lähinnä mietin EU-maiden yhteistä talous- ja työssäkäynti alueita EU:n oman ison talousalueen lisäksi. Valtavat valvomattomat raja-alueet, joiden läpi ajellessa lähinnä huomaa kyltistä maan vaihtuneen.
EU:n tasoiset yhtenäiset sovitut askelmerkit lienee kaikista järkevin tapa toimia seuraavassa tulevassa pandemiassa.
 
Tietenkin tukahduttaminen vaatii rajavalvonnan, koska muuten virus hiipii takaisin valvomattoman rajan yli. Toisaalta mitä pienemmissä yksiköissä tukahdutus tehdään, niin sitä varmempaa se on. EU sisällä (ja maidenkin sisällä) siis tarvitaan rajakontrolleja tulevissa pandemioissa, jos asia meinataan hoitaa kunnolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065

En ole täysin ymmärtänyt hallituksen suunnitelmaa tulevan kesän ja syksyn rajavalvonnasta. Loppuuko se, vaaditaanko tänne tulevilta edelleen nega todiste vai avataanko rajat taas koska eu..?
 
Jossakin ainakin puhuttiin sisärajavalvonnan lopettaminen, jota ei kyllä pitäisi tehdä.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
En ole täysin ymmärtänyt hallituksen suunnitelmaa tulevan kesän ja syksyn rajavalvonnasta. Loppuuko se, vaaditaanko tänne tulevilta edelleen nega todiste vai avataanko rajat taas koska eu..?
Tätä varten tulee EU:n yhteinen rokotepassi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 574
Viestejä
4 166 761
Jäsenet
70 425
Uusin jäsen
Juhizi

Hinta.fi

Ylös Bottom