- Liittynyt
- 24.10.2016
- Viestejä
- 3 993
Ainakin se ensimmäinen SARS oli sellainen, että tarttui vasta kun oireet oli päällä. Sen takiahan se saatiin aika nopeasti kuriin, kun tämä tajuttiin. Oireilevat ihmiset oli helppo erottaa ja eristää muista. Eikä rajuissa oireissa olleet kovin paljoa liikkuneet ympäriinsä ylipäätään. Varmasti vaihtelee viruskohtaisesti aika paljon missä vaiheessa tartuttavuus on päällä. Usein kuitenkin juuri nuo oireet on se, mikä sitä viruksen leviämistä edistää ja ovat yleensä virukselle toivottavia ominaisuuksia. Tämä koronavirus vaan on nyt päässyt evoluutiossa siihen tasolle, että ei tarvitse oireita tehostamaan leviämistä. Itseasiassa tällä koronallahan on aika ideaalit ominaisuudet monella tapaa, jos ajattelee että viruksen tarkoitus on levitä mahdollisimman laajalle.Onko näin ja onko tämä relevanttia? Yleisen elämänkokemuksenkin saati hyvin hataran biologisen sivistyksen perusteella kai tiedämme, että monet virukset eivät tartu kovinkaan herkästi. Sikäli kun kuitenkin jokin hengityspartikkeleista tai pinnoilta tarttuva virus tarttuu sen verran hyvin, että muodostaa epidemioita, onko tosiaan niin, että tällaiset eivät yleensä tartu ennen subjektiivisesti havaittavia(saati tiedostettavia) oireita? Olen ollut tähän saakka siinä käsityksessä, että tartuttavuus aika usein alkaa ennen kuin vointi huononee. Riidattomana tosiseikkana voinemme todeta, että voinnin huononeminen on prosessi, joka muutenkin aiheuttaa sen, että oireileva ihminen ehtii tartuttaa ennen kuin ymmärtää asian ylipäänsä, kokee työkykynsä heikentyneen tai vaikka häpeää taudin aiheuttamaa muutosta olemuksessaan. Sen puolesta en sanoisi koronatautia mitenkään uniikiksi tässä suhteessa.
Sinäänsä nämä koronavirukset ylipäätään on aika uusi tuttavuus lääketieteelle. Joten kyllä voisi sanoa, että tämä kyseinen koronvirus on aika uniikki tapaus ja tietoa miten homma toimii on vähän. Esim. influenssoista tiedetään ja toimintatapoja tunnetaan huomattavasti paremmin, vaikka uusia versioita ja alalajeja jatkuvasti kohdataankin.