Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liikkumisrajoituksilla, jos niihin päädytään, on pyrittävä kevään tilanteeseen. Pakolliset menot hoidetaan, mutta kaikki muu jätetään pois. Tämä näyttää toimivan euroopassa ja toimi meilläkin keväällä. Keväällä tämä vain tapahtui vapaaehtoisesti, nyt näin ei näytä käyvän. Jos samaan päästään ulosmyyntikiellolla ja loppujenkin liikuntapaikkojen sululla niin hyvä, ennusmerkit eivät vain ole kovin lupaavat. Jotenkin ihmisten välisiä kontakteja on pystyttävä vielä vähentämään.

Euroopan maissa on pitkälti pidetty koulut auki. Eli jos meillä suljetaan yksityiset liikuntapaikat ja ravintolat laitetaan ulosmyyntiin niin etätyösuosituksen ollessa voimassa jää vähän epäselväksi, että miltä osin me sitten ollaan Eurooppaan suhteessa sellaisessa tilanteessa että tauti ei vähentyisi kun Euroopassa vähentyi?

Kuulostaa "Ei toimi Suomessa"-argumentilta.
 
Jossain luki, että esimerkiksi Uudellamaalla on ihmisten liikkuminen vähentynyt vain viidenneksen normaaliaikoihin verrattuna. Sellainen peli ei nyt vetele, kyllä olisi saatava tuota matkustamisen määrää pienennettyä ja ihmiset pysymään enemmän kodeissaan.
 
Sitten kun on osoitettu, että virus tarttuu tehokkaasti ulkona kävelevistä ihmisistä, voidaan palata asiaan ja fasististen ulkonaliikkumiskieltojen pohdintaan. Valmiuslaki ei anna oikeutta tuota toteuttaa, ilman edellisen parametrin täyttymistä.
 
Jostain luin että Hitlerillä on tukikohta kuussa. Lähteitä kiitos.

"
Uudenmaan tartuntatilanne huononee päivä päivältä. Anonymisoidusta matkapuhelindatasta kootun tilaston mukaan maakunnassa liikutaan kuitenkin paikoitellen melkein yhtä paljon kuin normaaliaikana eli ennen koronavirusta.

Liikkuminen on selvästi runsaampaa kuin esimerkiksi maaliskuussa, jolloin ensimmäiset koronan aiheuttamat rajoitukset astuivat voimaan.

Matkapuhelinoperaattori Telian kokoaman tilaston mukaan Uudellamaalla jätettiin viime viikolla toteuttamatta vain vajaa viidennes matkoista ja asioinneista verrattuna helmikuun alkuun eli aikaan ennen hiihtolomia ja koronaa.

"
 
Euroopan maissa on pitkälti pidetty koulut auki. Eli jos meillä suljetaan yksityiset liikuntapaikat ja ravintolat laitetaan ulosmyyntiin niin etätyösuosituksen ollessa voimassa jää vähän epäselväksi, että miltä osin me sitten ollaan Eurooppaan suhteessa sellaisessa tilanteessa että tauti ei vähentyisi kun Euroopassa vähentyi?

Kuulostaa "Ei toimi Suomessa"-argumentilta.

Eri maissa on erilaisia toimia. Ranskassa on ollut kiellettyä kaikki paitsi välttämätön liikkuminen. Saksassa taas kaikki ajanviettopaikat pyritty sulkemaan ja erikoisuutena majoituksen tarjoaminen turismitarkoituksessa on kielletty. Koulut on molemmissa pidetty auki. Ranskassa ollaan lieventämässä rajoituksia, koska ne ovat tehonneet ja tilanne on parantunut.

Konsteja on monia, mutta päämäärä kuitenkin sama. Vähentää kontakteja ihmisten välillä.

Jos muiden maiden koronatoimet kiinnostaa, tuolta voi niitä koettaa etsiä.
Koronavirusuutiset - Ulkoministeriö
 
Tässä jo aikasemmin kritisoin PHHYKY toimintaa ja en käsitä. Meidän hyvinvointiyhtymän johtaja Erhola niin hienosti kehui puljuansa A-Studiossa kuinka asiat hoidetaan hienosti täällä. Pahimmassa pandemiavaiheessa potkitaan henkilökuntaa pihalle ja pidetään YT-neuvotteluja, sanotaan että tulkaakin takaisin töihin mutta kun vähän niskat limassa teette töitä nyt täällä niin sitten voidaan jatkaa YT-neuvotteluja ja potkimme teidät pihalle. Sitten kun YT-neuvottelut hoidettu, käytetään rahaa yksittäisen ulkomailta hoitajan etsimisissä ja palkkaamiseessa sekä koulutuksessa puljuun.

Meillä toimii täällä hienosti myös tartunnanjäljitys. Tällä hetkellä keskimäärin tartunnanjäljitys lähtee näytteenottopäivästä eteenpäin 6pv. Tässä ei ole mukana sairastumispäiviä, eli onko henkilö ollut 2pv sitä ennen sairaana ennenkuin mennyt testiin. Lahden kaupunki hallitsee oman kiinteistöfirmojen tiloja ja tilaohjeistukset ontuvat ja järjestelyt puuttuvat paikoista pahasti. Paikat pysyy auki toisinkuin muualla.

Joku on pielessä ainakin täällä, jos testituloksessa kestää 5 päivää ja HUS hoitaa vuorokauden sisällä(?). Mites muualla tällä hetkellä testituloksen valmistumisessa?
 
Eri maissa on erilaisia toimia. Ranskassa on ollut kiellettyä kaikki paitsi välttämätön liikkuminen. Saksassa taas kaikki ajanviettopaikat pyritty sulkemaan ja erikoisuutena majoituksen tarjoaminen turismitarkoituksessa on kielletty. Koulut on molemmissa pidetty auki. Ranskassa ollaan lieventämässä rajoituksia, koska ne ovat tehonneet ja tilanne on parantunut.

Konsteja on monia, mutta päämäärä kuitenkin sama. Vähentää kontakteja ihmisten välillä.

Jos muiden maiden koronatoimet kiinnostaa, tuolta voi niitä koettaa etsiä.
Koronavirusuutiset - Ulkoministeriö

Ranskassakin ne on 21-06 eli luultavimmin laitettu estämään mellakointia. En nyt heti keksi, että mihin tuo Suomessa vaikuttaisi JOS ravintolat laitettaisiin ulosmyyntiin.
 
Ranskan viimeisin ulkonaliikkumiskielto on ollut ihan ympärivuorokautinen. Luultavasti tällä on haluttu estää kotibile tyyppinen kokoontuminen ravintoloiden ja baarien ollessa kiinni.
 
Liikkumisrajoituksilla, jos niihin päädytään, on pyrittävä kevään tilanteeseen. Pakolliset menot hoidetaan, mutta kaikki muu jätetään pois. Tämä näyttää toimivan euroopassa ja toimi meilläkin keväällä. Keväällä tämä vain tapahtui vapaaehtoisesti, nyt näin ei näytä käyvän. Jos samaan päästään ulosmyyntikiellolla ja loppujenkin liikuntapaikkojen sululla niin hyvä, ennusmerkit eivät vain ole kovin lupaavat. Jotenkin ihmisten välisiä kontakteja on pystyttävä vielä vähentämään.

Jos sinulla on tiedossa tähän kontaktien vähentämiseen parempia keinoja, niin kerro toki.
Kevään tilanne oli aivan erilainen. Silloin tautia oli HUS -alueella 90% ja muualla suomessa 10%. Nyt tilanne on tartunnoissa 50/50.
 
Oma toimenpidelistani pääkaupunkiseudulle 24.12 asti.

1. Ravintoloihin alkoholinmyyntikielto ja vähintään 2 metrin etäisyys muihin ruokailijoihin.

2. Kaikki koulutus etäopetukseen 4. luokasta ylöspäin. Ammattikouluissa näytöt sallittu.

3. Sisäjoukkuelajit kiinni. Ulkona enintään 5 hengen joukkuelajit edelleen sallittu.

4. Kaikkiin myös ei ruokaa myyviin kauppoihin pinta-alaan perustuva neliömääräinen asiakasrajoitus. Kauppoja kehotetaan vaatimaan asiakkailtaan maskeja.

Jos näillä toimilla ei saada tapausten määrää kääntymään laskuun ennen 10.12, niin käyttöön otetaan järeämpiä keinoja.
 
Perustuuko mikään näistä mihinkään tutkimustietoon, vai onko nämä vain valittu oman mieltymyksen mukaan. Ts. ”koska minä en tee asiaa X, niin asian X voi yhtä hyvin kieltää”.

Tarkemmin.

1. miksi tuo mielivaltainen 2 metrin etäisyys ruokailijoihin (vrt. pelkästään erillisten seurueiden väliset etäisyydet) ja miksi se viini ruokaravintolassa on se pahuus?

2. Miksi tuo raja juuri 4. luokkaan, ja miksi ammattikoulujen näytöt on sallittu, mutta esimerkiksi AMK tai yliopistotason kontaktiopetusta vaativa opetus ei ole?

3. Miksi viiden ihmisen ulkojoukkuelaji olisi yhtään sen vähemmän paha kuin sisällä? Tai, pahempi kuin tuo ravintolan jokaisen asiakkaan välinen 2 metriä?

4. Miksi tuo naurettava ”kehotetaan vaatimaan”, ja minkä rajan laittaisit ihmistä per neliö?
 
Ranskan viimeisin ulkonaliikkumiskielto on ollut ihan ympärivuorokautinen. Luultavasti tällä on haluttu estää kotibile tyyppinen kokoontuminen ravintoloiden ja baarien ollessa kiinni.

Onko sulla jotain lähteitä tälle? Kaikissa uutisissa mainitaan 21-06 paitsi tässä, jossa on marraskuun alkuun "harkitaan" 19-06 ja viikonloput kieltoa:

Perustuuko mikään näistä mihinkään tutkimustietoon, vai onko nämä vain valittu oman mieltymyksen mukaan. Ts. ”koska minä en tee asiaa X, niin asian X voi yhtä hyvin kieltää”.

Tarkemmin.

1. miksi tuo mielivaltainen 2 metrin etäisyys ruokailijoihin (vrt. pelkästään erillisten seurueiden väliset etäisyydet) ja miksi se viini ruokaravintolassa on se pahuus?

2. Miksi tuo raja juuri 4. luokkaan, ja miksi ammattikoulujen näytöt on sallittu, mutta esimerkiksi AMK tai yliopistotason kontaktiopetusta vaativa opetus ei ole?

3. Miksi viiden ihmisen ulkojoukkuelaji olisi yhtään sen vähemmän paha kuin sisällä? Tai, pahempi kuin tuo ravintolan jokaisen asiakkaan välinen 2 metriä?

4. Miksi tuo naurettava ”kehotetaan vaatimaan”, ja minkä rajan laittaisit ihmistä per neliö?
Sen verran tiedettiin jo keväällä, että käytännössä kaikki dokumentoidut superlevittämistapahtumat olivat peräisin sisätiloista. Näissä aerosolitartunnoilla merkittävä vaikutus. Ts. Turvaväli huonosti ilmastoidussa sisätilassa on yhtä tyhjän kanssa.

Uuden taudin kanssa useamman kymmenen tuhannen kaksoissokkotutkimuksia joka asiaan vaatiminen tarkoittaa, että mitään toimia voi tehdä. Käytännössä tässä taudissa kuitenkin leviämistavoista aika vahvaa kokemusperäistä tietoa ympäri maailmaa. Tätä on paras soveltaa myös rajoituksiin. Esim. Maskipakko ulkona Suomessa on todennäköisesti aika tyhjän kanssa toimi, jos yli 10 ihmisen kokoontumiset kiellettäisi.

Rajaaminen 4. luokkaan perustuu aika vahvasti sekä taudin leviämiseen ja kykyyn etäopiskella itsenäisesti.
 
Perustuuko mikään näistä mihinkään tutkimustietoon, vai onko nämä vain valittu oman mieltymyksen mukaan. Ts. ”koska minä en tee asiaa X, niin asian X voi yhtä hyvin kieltää”.

Tarkemmin.

1. miksi tuo mielivaltainen 2 metrin etäisyys ruokailijoihin (vrt. pelkästään erillisten seurueiden väliset etäisyydet) ja miksi se viini ruokaravintolassa on se pahuus?

2. Miksi tuo raja juuri 4. luokkaan, ja miksi ammattikoulujen näytöt on sallittu, mutta esimerkiksi AMK tai yliopistotason kontaktiopetusta vaativa opetus ei ole?

3. Miksi viiden ihmisen ulkojoukkuelaji olisi yhtään sen vähemmän paha kuin sisällä? Tai, pahempi kuin tuo ravintolan jokaisen asiakkaan välinen 2 metriä?

4. Miksi tuo naurettava ”kehotetaan vaatimaan”, ja minkä rajan laittaisit ihmistä per neliö?

1. Tarkoitin että tottakai oman seurueen kanssa saa syödä samassa pöydässä. Muihin seurueisiin/ihmisiin 2 metrin väli. Alkoholin tarjoilun kieltäminen nopeuttaa ravintolakäyntejä. Ravintolaan ei jäädä ”viettämään iltaa”.

2. 4. luokalla ollaan yleensä jo 10-vuotias. Sen ikäinen yleensä pärjää yleensä kotona 6-8 tuntia yksin. Viime keväänä raja oli neljännessä luokassa.

3. Ulkojoukkuelajit olivat edelleen sallittuja sisäjoukkuelajien ollessa kiellettyjä. Oletus on että ulkona ilma vaihtuu, joten tartuntariski on pienempi. Tämä perustuu ihan tutkittuun tietoon.

4. Nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista maskipakon asettamista. Siksi kehoitetaan ”naurettavasti” kauppoja vaatimaan maskeja. Asiakasmäärään en ota tarkempaa kantaa. Jo maalaisjärjellä on pääteltävissä että väljemmät olosuhteet vähentävät kontakteja.
 
Onhan tämä taas tuuheeta kommentointia kun vaaditaan ulkonaliikkumiskieltoa ja lähes total lockdownia tänne harvaan asuttuun maahan.
Mitkään indikaattorit eivät kerro että raskaisiin toiminpiteisiin olisi tarve. Kyllä joo, jollain 14vrk sululla saataisiin taudit laskuun ja sitten taas nousuun ja uusi rumba x2 vielä ennen kesää.
 
"
Uudenmaan tartuntatilanne huononee päivä päivältä. Anonymisoidusta matkapuhelindatasta kootun tilaston mukaan maakunnassa liikutaan kuitenkin paikoitellen melkein yhtä paljon kuin normaaliaikana eli ennen koronavirusta.

Liikkuminen on selvästi runsaampaa kuin esimerkiksi maaliskuussa, jolloin ensimmäiset koronan aiheuttamat rajoitukset astuivat voimaan.

Matkapuhelinoperaattori Telian kokoaman tilaston mukaan Uudellamaalla jätettiin viime viikolla toteuttamatta vain vajaa viidennes matkoista ja asioinneista verrattuna helmikuun alkuun eli aikaan ennen hiihtolomia ja koronaa.

"
Luettua olisi kiva ymmärtääkin. Missään ei sanota ihmisten liikkuvan samalla tavalla. Liikutaan yhtä paljon, mutta tuleeko altistuksia yhtä paljon?
 
Onhan tämä taas tuuheeta kommentointia kun vaaditaan ulkonaliikkumiskieltoa ja lähes total lockdownia tänne harvaan asuttuun maahan.
Mitkään indikaattorit eivät kerro että raskaisiin toiminpiteisiin olisi tarve. Kyllä joo, jollain 14vrk sululla saataisiin taudit laskuun ja sitten taas nousuun ja uusi rumba x2 vielä ennen kesää.
Luulen, että ulkonaliikkumiskielto on maailmallakin käytössä juuri näiden "ei ole tieteellistä näyttöä, että leviäisi karaokebaareissa klo 02 jälkeen" jne vinkujien takia. Eli hallitukset pääsee vähemmällä vinkumisella ja taloudellisella kompensoinnilla, kun kieltää kaiken. Samaan suuntaan näyttäisi olevan menossa Suomessakin eli vaikka tuo Samiin vaadittavien toimien lista oli järkevä ja todennäköisesti erittäin tehokas niin perustuslaki, epätasa-arvo, "mutku mun oikeudet" estää kohdennetut toimet riittävän näytön puutteen vuoksi.
 
No just päinvastoin. Tällä nykyisellä suosittelulinjalla se taloudellinen kompensointi vältetään kun "yrittäjähän itse päättää pistää lapun luukulle, me vaan painavasti suositeltiin". Kunnon kielto olisi ryhdikäs toimenpide koska se ei jätä yrittäjää löysään hirteen ja luultavasti oikeuttaa kompensaatioon jolla elää ja pitää firman juoksevat kulut maksettuina. Ulkonaliikkumiskielto on täysin naurettava tapa estää baareissa käynti. Miten olisi baarien sulkeminen?
 
Onko sulla jotain lähteitä tälle? Kaikissa uutisissa mainitaan 21-06 paitsi tässä, jossa on marraskuun alkuun "harkitaan" 19-06 ja viikonloput kieltoa:

Vaikka tuolla.

Miksi Ranskassa toisesta aallosta ennustetaan ensimmäistä tappavampaa? Viisi kysymystä ja vastausta maan pahenevasta koronatilanteesta
 
1. Tarkoitin että tottakai oman seurueen kanssa saa syödä samassa pöydässä. Muihin seurueisiin/ihmisiin 2 metrin väli. Alkoholin tarjoilun kieltäminen nopeuttaa ravintolakäyntejä. Ravintolaan ei jäädä ”viettämään iltaa”.

2. 4. luokalla ollaan yleensä jo 10-vuotias. Sen ikäinen yleensä pärjää yleensä kotona 6-8 tuntia yksin. Viime keväänä raja oli neljännessä luokassa.

3. Ulkojoukkuelajit olivat edelleen sallittuja sisäjoukkuelajien ollessa kiellettyjä. Oletus on että ulkona ilma vaihtuu, joten tartuntariski on pienempi. Tämä perustuu ihan tutkittuun tietoon.

4. Nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista maskipakon asettamista. Siksi kehoitetaan ”naurettavasti” kauppoja vaatimaan maskeja. Asiakasmäärään en ota tarkempaa kantaa. Jo maalaisjärjellä on pääteltävissä että väljemmät olosuhteet vähentävät kontakteja.
Onhan tämä taas tuuheeta kommentointia kun vaaditaan ulkonaliikkumiskieltoa ja lähes total lockdownia tänne harvaan asuttuun maahan.
Mitkään indikaattorit eivät kerro että raskaisiin toiminpiteisiin olisi tarve. Kyllä joo, jollain 14vrk sululla saataisiin taudit laskuun ja sitten taas nousuun ja uusi rumba x2 vielä ennen kesää.

Minä tätä vaan täältä uudesta maailmasta hämmästelin. Itse siis en ole täysin tietoinen siitä mikä siellä Suomessa on nyt sallittua tai kiellettyä, kun pelkästään ihan Yhdysvaltojen suhteen tilanne on se, että rajoitukset ovat suurinpiirtein kaupunkikohtaisia (ja niiden noudattaminen on vähintäänkin kaupunkikohtaista).

Meillä täällä on (valvottu ja omien havaintojen perusteella hyvin noudatettu) maskipakko – siis tässä kaupungissa missä asun. Yksilönvapaudet joustavat kun ne laitetaan joustamaan. Kysymyksessä olisi käsittääkseni Suomessakin vain poliittisesta tahdosta ja sen puutteesta, lakihan siis tuon oikeasti mahdollistaisi.

Neljäsluokkalainen kuulostaa hieman nuorelta, mutta toisaalta, johonkin se raja pitää vetää. Jos tuota käytettiin keväällä, niin sitten se ei ole niin mielivaltainen kuin miltä se kuulosti. Tuo ammattikoulukohta puolestaan oli puhtaan mielivaltainen... koska siinä eroa noihin kahteen muuhun listaamaani ei ollut lainkaan. Neljännessä luokassa on toki se etu, että ne 3–6-luokkalaisista koostuvat koulut ovat tuossa kohtaa 50 % kapasiteetissa, joten ehkä se on ihan siedettävä argumentti juuri Suomen koulumallissa.

Joukkuelajeissa ei taida ulkoilma auttaa, kun se etäisyys on nolla ja potentiaalisen altistuksen kesto on verrattain pitkä. Tuo argumentti sisäilmasta pätee korkeintaan perusteena kieltää sisältä myös yksilölajien harjoittelu, kuten kuntosalit (koska se yli 2 metrin etäisyys ei välttämättä toimi noissa)... eli tuo listassa oleva oli siis melkolailla mielivaltainen rajaus. (Ei sillä täälläkin rajat ovat mielivaltaiset noiden suhteen, hyvin mielivaltaiset. Eipähän ole tarvinnut palloa potkia sitten maaliskuun.)

Ja, toki tuo pöytiin tarjoillun alkoholin kielto on puhtaasti taas mielivaltaa eikä tutkimustietoa tai edes perusteltu raja. Näissä mielivaltaisissa rajoissa ongelmana on se, että ne sivuvaikutukset saattavat olla isompia kuin se hyöty. (Koska hyöty saattaa olla pyöreä nolla, ja huomattava määrä tuota paljon vaarallisempia asioita on edelleen sallittua.)

Jos jotain noin rankkaa laitetaan, niin silloin ei kannata olla kieltolistaa, vaan ennemmin sallittujen asioiden lista. Eli se ”sulku”, ja sallia erikseen mikä on sallittua.
 
No just päinvastoin. Tällä nykyisellä suosittelulinjalla se taloudellinen kompensointi vältetään kun "yrittäjähän itse päättää pistää lapun luukulle, me vaan painavasti suositeltiin". Kunnon kielto olisi ryhdikäs toimenpide koska se ei jätä yrittäjää löysään hirteen ja luultavasti oikeuttaa kompensaatioon jolla elää ja pitää firman juoksevat kulut maksettuina. Ulkonaliikkumiskielto on täysin naurettava tapa estää baareissa käynti. Miten olisi baarien sulkeminen?
Niin olen samaa mieltä, arvuuttelin vain miksi noihin "kielletään kaikki" toimiin muualla maailmassa on päädytty. Kohdennettuja toimia on vaikea perustella, kun näyttöä ei ole, joten varmempia sulkea kaikki. Suosittelut eivät toimi, kuten nähty. Joten eiköhän täälläkin päädytä vielä "kieltämään kaikki", kun oikeita kohdennettuja kieltoja ei voi tehdä ajoissa.

Esim. baarien anniskeluajoista olet itsekin tällä itkenyt, niillähän ei ollut vaikutusta kuten ei oikeastaan millään muullakaan. Juuri vastaava ajattelu ajaa tilanteeseen, jos politikoilla ei ole riittävää selkänojaa tehdä oikeasti vain tarpeellisia toimia ja päädytään yliampuviin kaiken kieltämisiin. Ei pääse ainakaan syyttämään MARA:t eikä perat.

Tehokkaita toimia on kaikki, millä saadaan rajoitettua ihmisten läheiset kontaktit ahtaissa sisätiloissa. Siinä menee harrastukset, ryhmäliikunnat, ravintolat, baarit ja alkoholit. Joku iso teatterisali maskipakolla ei oikeasti liene kovin merkittävä tartuntalähde, mutta nyt jo ammuttu sivullisena, kun on helppo uhri.
 
Esim. baarien anniskeluajoista olet itsekin tällä itkenyt, niillähän ei ollut vaikutusta kuten ei oikeastaan millään muullakaan. Juuri vastaava ajattelu ajaa tilanteeseen, jos politikoilla ei ole riittävää selkänojaa tehdä oikeasti vain tarpeellisia toimia ja päädytään yliampuviin kaiken kieltämisiin. Ei pääse ainakaan syyttämään MARA:t eikä perat.

"Itkenyt"? Kivan latautunut keskustelutapa sulla. Olen vastustanut toimia, joilla ravintolayrittäjiä pakotetaan ahtaammalle ja ahtaammalle ja keksimään kaikenlaisia yökahvilatoimintoja, jotta saisi pidettyä kassavirran plussalla kun ei varsinaisesti kielletäkään.
 
Luulisin että noi ravintolatilat tullaan laittamaan samanlaiseen tilaan kuin kuin kevät talvella samoin koulujen 4-9 luokat aloittavat joululoman paria viikkoa normaalia aikaisemmin jollei tarttunat rupea parin viikon sisällä tippumaan
 
Kaikkien kuuluisi asettua noin kymmenen päivän omaehtoiseen karanteeniin ennen joulunviettoa toisten kanssa

Kaikenlaista ne ehdottaakin. Etätöitä tekevälle sinkulle varmaan ihan helppoa, mut miten muka esim nelihenkinen perhe tuota noudattaa jos molemmat vanhemmat ei pysty etätöihin?
 
Nyt tulevan joululoman aikana olisi hyvä tilaisuus pistää koronatilantelle huomattava parannus.
Esim koko maahan yli 5 henkilön kokoontumiskielto ja kaikki mahdollinen kiinni joululoman ajaksi. Ainoastaan pakolliset kaupat ja apteekit auki. Matkustustakin voitaisiin rajoittaa.
 
Niin, joulu on perinteisestikin ollut hiljaista aikaa, joten miksei se tänä vuonna voisi olla erityisen hiljaista ja pidennettyä rauhoittumisen aikaa?

Jos näin toimittaisiin, niin saataisiin kaikkein paras joululahja eli rauhoittuva epidemia...
 
Esim koko maahan yli 5 henkilön kokoontumiskielto
Vaikea nähdä, miten tilanne tässä maassa, jossa normaalistikin pidetään turvavälejä, voisi mennä niin pahaksi että tuollaiselle olisi minkäänlaista legitimiteettiä. Kai se jossain Espanjassa on eri juttu, kun Francon hallintoon voidaan pikku stunttina palata jos siltä tuntuu. Täällä se tuskin menisi ilmoitusasiana, vaikka eihän sitä käytännössä valvottaisi. Yksittäistapauksinakin tästä teoriassa seuraava normaaliväestöön kohdistuva poliisiväkivalta olisi niin suuri skandaali, että sitä riskiä tuskin kukaan poliitikko tai korkea politrukki oikeasti haluaa ottaa, harkittuaan asiaa yön yli. Ja niitä öitä valtafantasioiden kehittämiselle ja huonoksi toteamiselle on tässä vaiheessa takana jo pari.
 
Aivan. Eikä nykylainsäädäntö mahdollista puuttumista toisen kotona tapahtuvaan kokoontumiseen, mikäli tästä ei ole häiriötä ulkopuolisille. Sanoi valmiuslaki mitä vaan, niin kotona voi kokoontua.

Ketään ei ole vielä Suomessa rangaistu koronan takia tehtyjen rajoitusten rikkomisesta. Tuskin tullaan rankaisemaankaan. Niiden Uudenmaan rajalla sakotettujenkin sakot peruttiin.

Valtiovalta on sikäli oivaltanut hyvin, että paljon tehokkaammin saadaan kaikki samaan veneeseen, kun ei uhkailla rangaistuksilla. Virkavalta kaitsee, neuvoo ja auttaa. Hyvä näin.
 
Kuulostais just kyllä kunnon koronahörhöilyltä laittaa ulkonaliikkumiskielto kun yksityiset sisäliikuntapaikat on auki :love2:
Itse kävin lauantaina ihan normaalisti harrastuksissa ja siinä tuli puhetta omistajan kanssa kun vuoroa kentälle odotettiin että eivät ole laittamassa ovia kiinni niin kauan kuin ei tule mahti käskyä kuten keväällä tuli, toki silloinkaan ovet eivät olleet heillä kokonaan kiinni, henkilökuntaa oli vain vähemmän ja lasten ja nuorten vuorot peruttu, aikuiset meni normaalisti harvennetulla välillä eli eri vuorolaisten välissä oli vartti tyhjää kunnes uudet pääsi sisään ja kentällä oli vain yksi ryhmä kerrallaan. .
 
3. Sisäjoukkuelajit kiinni. Ulkona enintään 5 hengen joukkuelajit edelleen sallittu.
Koskeeko kaikkea sisäliikuntaa? Meitä on aina sisällä kymmenen, mutta ei ole joukkuelaji eikä mikään kontaktilaji.

Se on helppo huudella sieltä näytön toiselta puolelta, mutta asiat ei ole niin mustavalkoisia.
 
Suomalainen poliitikko lienee onnellinen, että hätäpäissään sähläsi vain raja-asioiden kanssa. Tanskassa on päitä putoillut ja ilmeisesti aika isoja oikeusjuttujakin puskee kun säätäessään menivät tuhoamaan maailman johtavan minkkitarhausmaan osalta bisneksen kokonaan ja ilmeisen lopullisesti (suomalainen maailman ykköseksi nouseva tuotanto varmaan hyötyy paljonkin). Ei sillä että itse hirveästi surisin turkistarhauksen loppua mutta yrittäjän osa tietty vetää aika hiljaiseksi:

Juttu on vain lukijoille mutta pääpiirteittäin Tanskan hallitus määräsi tappamaan kaikki minkit koko maasta siitosyksilöitä myöten tietäen toimivansa lainvastaisesti ja tästä valehdellen. Yksi ministeri on jo eronnut. Jälkikäteen tarkastellen teko alkaa vaikuttamaan suhteettomalta niin kansan kuin tutkijoidenkin silmissä.
 
siitosyksilöitä myöten
Tää on kyllä mielenkiintoista. Itsekin kun luin Kiinasta ja Tanskasta näitä tappouutisia niin ajattelin tätä ja järkeilin et kai ne viranomaiset salii muutaman yksilön jättää henkiin et ei kuole sukupuuttoon. Kiintoisaa jos todella oikeasti tappoivat kaikki. Itse olisin kyllä maanviljelijänä jemmannut muutamat talteen
 
Korona mutatoituu minkeissä nopeasti ja arvaamattomasti, ja oli siis todetusti jo mutatoitunutkin. Pandemian kannalta minkkien lopetus oli erittäin hyvä teko, ja jos siihen liittyy jotain juridisia kysymysmerkkejä, niin niitä voivat näin jälkikäteen murehtia ja pyöritellä niin paljon kuin haluavat, ihan sama. Yrittäjälle toki kuuluu tuntuvat korvaukset.
 
Ulkomaille siirrettiin kai jotain toimintaa
 
Korona mutatoituu minkeissä nopeasti ja arvaamattomasti, ja oli siis todetusti jo mutatoitunutkin. Pandemian kannalta minkkien lopetus oli erittäin hyvä teko, ja jos siihen liittyy jotain juridisia kysymysmerkkejä, niin niitä voivat näin jälkikäteen murehtia ja pyöritellä niin paljon kuin haluavat, ihan sama. Yrittäjälle toki kuuluu tuntuvat korvaukset.

Pakko kysyä tässä kohdin, että mihin kohtaan sinä vedät rajan, missä kohdin "juridisilla kysymysmerkeillä" alkaa olla merkitystä mitä tulee koronantorjuntaan? Ihan siis yleisellä tasolla tämä kysymys.
 
Vaikea nähdä, miten tilanne tässä maassa, jossa normaalistikin pidetään turvavälejä, voisi mennä niin pahaksi että tuollaiselle olisi minkäänlaista legitimiteettiä. Kai se jossain Espanjassa on eri juttu, kun Francon hallintoon voidaan pikku stunttina palata jos siltä tuntuu. Täällä se tuskin menisi ilmoitusasiana, vaikka eihän sitä käytännössä valvottaisi. Yksittäistapauksinakin tästä teoriassa seuraava normaaliväestöön kohdistuva poliisiväkivalta olisi niin suuri skandaali, että sitä riskiä tuskin kukaan poliitikko tai korkea politrukki oikeasti haluaa ottaa, harkittuaan asiaa yön yli. Ja niitä öitä valtafantasioiden kehittämiselle ja huonoksi toteamiselle on tässä vaiheessa takana jo pari.
Kyllähän se poliisi on käynyt lopettamassa liian kovaäänisiä kotibileitä, bileet on loppuneet siihen paikkaan, nähty sekin juttu. Riittää nytkin ihan, että naapuri tms soittaa häiriöstä..
Eikä sillä ole väliä, että saadaan absoluuttisesti kaikki pois. Sillä on väliä, että suurin osa saadaan pois ja kyllä ne isommat bileet rauhottuu, kun paikallaolijat pääsevät bileistä kotiin kunnon sakkolapun kanssa ja siitä uutisoidaan.
Jos siis on tälle linjalle tarve lähteä, kun porukka ei muutoin vain osaa..
 
Korona mutatoituu minkeissä nopeasti ja arvaamattomasti, ja oli siis todetusti jo mutatoitunutkin. Pandemian kannalta minkkien lopetus oli erittäin hyvä teko, ja jos siihen liittyy jotain juridisia kysymysmerkkejä, niin niitä voivat näin jälkikäteen murehtia ja pyöritellä niin paljon kuin haluavat, ihan sama. Yrittäjälle toki kuuluu tuntuvat korvaukset.
Mihin perustat tuon mutatoitumisväitteen? Ainoastaan keltaisessa lehdistössä lööppejä mutta ei faktaa.

Valitettavaa, että ajattelet lainsäädännöstä, että siitä ei tarvitse välittää vaan jälkikäteen murehditaan laillisia seurauksia. Todella vaarallinen ajattelutapa.
 
Mihin perustat tuon mutatoitumisväitteen? Ainoastaan keltaisessa lehdistössä lööppejä mutta ei faktaa.
No kyllä tuon tuhoamispäätöksen taustalla tieteellinen argumentti oli, mutta on siitä eriäviäkin mielipiteitä. Mutatoituminen on kuitenkin fakta, sitä ei voi kiistää.

Isoin ongelma oli ehkä se, että virus oli päässyt leviämään jo yli 200 minkkitarhalle.
Tanskan terveysviranomaiset sanoivat jo alkuvaiheessa, että mutaation riskistä rokotteelle on saatava vielä lisää tietoa, mutta riskien välttämiseksi nopeat toimet ovat välttämättömiä.

Tanskassa oltiin erityisen huolestuneita yhdestä minkeistä lähteneestä mutaatiosta, jota kutsuttiin nimellä klusteri 5. Se ehti tarttua ainakin 12 ihmiseen.

Myöhemmissä tanskalaistutkimuksissa kävi ilmi, että klusteri 5 ei todennäköisesti tartu kovin herkästi ihmisestä toiseen. Lisäksi sen vaikutuksesta rokotteeseen ei ole vielä varmaa tietoa. Tanskan hallituksen mukaan mutatoitunutta virusta ei ole enää löytynyt, ja mahdollinen uhka rokotteelle on todennäköisesti väistynyt.

Tutkijat kuitenkin pitivät minkkien tappamista ”todennäköisesti tarpeellisena”, koska koronavirus oli levinnyt Tanskassa yli 200 tilalle. Laaja levinneisyys voisi altistaa tuleville mutaatioille, jotka voisivat olla vaarallisia.

Monet tutkijat ulkomailla ovat ihmetelleet Tanskan reagointia.
 
Kyllähän se poliisi on käynyt lopettamassa liian kovaäänisiä kotibileitä, bileet on loppuneet siihen paikkaan, nähty sekin juttu. Riittää nytkin ihan, että naapuri tms soittaa häiriöstä..
Eikä sillä ole väliä, että saadaan absoluuttisesti kaikki pois. Sillä on väliä, että suurin osa saadaan pois ja kyllä ne isommat bileet rauhottuu, kun paikallaolijat pääsevät bileistä kotiin kunnon sakkolapun kanssa ja siitä uutisoidaan.
Jos siis on tälle linjalle tarve lähteä, kun porukka ei muutoin vain osaa..

Ei jos vaan kun, siihen pyritty koko syksy hallituksen sekä etenkin median puolesta.
Se oikea kysymys on että miten kauan tällaisia kovia rajoituksia on mahdollista pitää. Ja että miten kauan ihmiset alistuvat niihin kapinoimatta tai kansalaistottelemattomuutta harrastamalla.

Kyse kun ei ole mistään yhdestä aallosta, montako sulkua voidaan tehdä ennen romahtamista? Jossain tulee aina se raja vastaan kun ei vaan pystytä enää. Jos Suomi on solidaarinen rokotteiden kanssa ja tilanne on ensi syksynä sama kuin nyt niin voiko vieläkin vetää samalla linjalla kovia rajoituksia? En itse usko ainakaan. Mitä kovemmat rajoitukset niin sitä lyhyemmän aikaa niitä pystyy ylläpitämään ilman kovaa vastustusta.
 
Ei pidä hölmöillä niiden rokotteiden kanssa. Jos nykyinen hallitus ei osaa ajaa kansan etua, joka on ko hallituksen valinnut ja haalia niitä rokotteita, niin sitten pitää ko hallitus pistää nurin ja uusi tilalle, kunnes homma luonnistuu.

Kovasti kuulemma porukkaa ahdistaa kulla puhelimessa, että lääkärinajankin saa vasta n kuukauden päähän.. Kyllä se tilanee kun ja jos vielä pahenee, niin porukka on keskimäärin ihan valmis voimakkaampiinkin rajoituksiin, jos nämä tällä viikolla alkaneet / alkavat eivät auta, kun minä minä porukka pilaa homman..
 
Kyllä se tilanee kun ja jos vielä pahenee, niin porukka on keskimäärin ihan valmis voimakkaampiinkin rajoituksiin, jos nämä tällä viikolla alkaneet / alkavat eivät auta, kun minä minä porukka pilaa homman..

Ei muuten varmasti ole enää valmis kesän lähestyessä. Uskotko oikeasti että ihmiset jättävät kesänvieton välistä pikku viruksen vuoksi? Kapinointi siitä nousee jos ei pääse matkustamaan kesämökille.
 
Eihän kukaan kieltänyt mökeille menoa viime kesänäkään. Kyse on tämän talven rajoituksista
 
Ei muuten varmasti ole enää valmis kesän lähestyessä. Uskotko oikeasti että ihmiset jättävät kesänvieton välistä pikku viruksen vuoksi? Kapinointi siitä nousee jos ei pääse matkustamaan kesämökille.
1.Korona ei ole "pikku virus", vaan ihan oikeasti yleisvaarallinen tauti, joka johtaa ilman rajoituksia terveydenhuollon vakavaan ylikuormitukseen ja moniin muihin ongelmiin.
2. Nyt ollaan menossaensin vielä kohti sydäntalvea ja tilanne pahenee. Keväällä sitten paranee, jolloin riittää kevyemmät rajoitukset ja jos koronaan tulee vastustuskykyä, niin eiköhän pahimmat hömelöt ole sen jo siihen mennessä sairastaneet.
3. Rokotukset olisi voitu aloittaa jo tämän vuoden puolella, jos olisi toimittu ripeästi, mutta talvella päästään kyllä jo täyteen vauhtiin, jos hallituksemme ei ole tunaroinut / tunaroi tätä rokotusasiaa.
4. Jos joku matkustaa kesämökilleen ja eristäytyy sinne, niin siihen tuskin on mitään estettä.

----------------------
Nyt kuitenkin kannattaa huomioida, että jos tilanne ei ala parantua selkeästi nyt tulevilla / olevilla rajoituksilla, niin joululomaksi kannattaa pistää pystyyn täydellinen pysäytys, sillä siitä seuraa vähiten haittaa ja suurin hyöty.
Ensi kesää kannatta katsoa sitten läempänä kesää.
Jos valitaan typerä tie, jossa ollaan ongelmien partaalla kokoajan, niin sitten on tietysti rajoituksia kokoajan enemmän tai vähemmän kaikilla. Jos taas toimitaan fiksusti, niin rajoitukset koskevat paljon pienempiä ihmisryhmiä ja ne ovat lyhytaikaisia (esim pakkokaranteenejä tietyissä tilanteissa).
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 732
Viestejä
4 889 939
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom