Pääministeri ilmoittaa jättäneensä varautumisen toimeenpanon valvonnan tekemättä:
Lisäksi pääministeri ei mahdollisesti ymmärrä, että 3-6 kk:n normaali määrä suojavälineitä ja tarvikkeita kuluu huomattavasti lyhyemmässä ajassa epidemian aikaan, kun niiden kulutus kasvaa.
Pääministeri arvostelee terveysalan toimijoita puutteellisesta valmistautumisesta
Pääministeri Sanna Marin (sd) kirjoittaa Twitterissä, että osa terveysalan toimijoista on varautunut puutteellisesti koronavirusepidemiaan.
Marin muistuttaa, että pandemiasuunnitelman mukaan "terveydenhuollon yksiköillä tulee olla varmuusvarastoissaan vähintään 3-6 kuukauden normaalia kulutusta vastaava määrä suojaimia ja muita keskeisiä terveydenhuollon tarvikkeita".
Marinin mukaan jo helmikuun alussa on käynyt ilmi, ettei kaikilla alueilla olla riittävästi varauduttu. Pääministeri toteaa, että osa sairaanhoitopiireistä, kunnista ja muista toimijoista on asianmukaisesti varautunut tilanteeseen.
Lisäksi pääministeri ei mahdollisesti ymmärrä, että 3-6 kk:n normaali määrä suojavälineitä ja tarvikkeita kuluu huomattavasti lyhyemmässä ajassa epidemian aikaan, kun niiden kulutus kasvaa.