- Estetty
- #16 851
Suomalainen byrokraatti maksaa vuosittain moninkertaisesti kampaviinereitä kuin kiinan vastaava, silti meillä on varaa.Maskeja ei valmisteta Suomessa juu. Mutta miten semmoinen voisi edes olla mahdollista? Millä tavalla ns. normaalitilanteessa Suomessa valmistetut maskit voisivat edes teoriassa kilpailla vaikka Kiinasta vyöryviä puoli-ilmaisia tuotteita vastaan?
Nyt tämä vain läsähti päin näköä näiden suojausartikkeleiden osalta. Eiköhän vuoden-parin sisällä taas todeta että jostain pitää säästää, kaukoidästähän näitä maskeja saa murto-osalla kotimaisen hinnasta, ja (mahdollisesti) Suomessakin käyntiinsaatu maskintuotanto kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
Eli sekin on oikein että ruottissa ei ole suojavälineitä edes lekureille ja hoitsuille. Ja kuten edellä mainitsin niin onko nyt täysin varmaa että Kiinassa on levinnyt sama variaatio koronasta kun mikä jyllää nyt euroopassa ja USA:ssa?Jos nuo tiedot 70-80% oireettomista pitävät paikkansa (Lastampa, IS) niin nykyiset eristykset on käytännössä turhia. Voidaan olettaa kun nykyisillä kriteereillä testataan vain sitä pahiten sairastavaa osuutta joka lienee oirehtevista 10-20%. Näin ollen todennetut tapaukset saa ensin kertoa 5-10:nellä että saadaan oirelevat. Ja tuo pitää kertoa vielä 5:dellä että saadaan kaikki tartunnan saaneet. Joten ne täkäläiset noin 2000 positiivisiksi testattua muuttuu tuolla kaavalla 100 000 tartunnan saaneeksi.
Pahasti alkaa näyttää sille että ruottalaiset teki oikein, eli otetaan ruumiit vastaan ja annetaan sairaaloiden kärvistellä eikä paskota taloutta. Ne ruumit ilmeisesti tulee jokatapauksessa.
Toivon todella, että THL on oikeassa. Siitä huolimatta arvostelen joka tapauksessa THL:ää siitä, että sillä ei ole todellisia tietoja noin alhaisesta kuolleisuudesta eikä se ole noudattanut varovoisuusperiaatetta. Vaikka THL olisi oikeassa, se on sitä tuurista, ei taidosta.Kuolemantapauksia ennustetaan siis olevan 0,05 tai 0,1 prosenttia tartunnan saaneista. Riski vakavalle tautimuodolle ja kuolemalle kasvaa voimakkaasti yli 70-vuotiailla.
Ettei nyt vain kävisi niin että tuo THL:n ennustemalli jonka antoi 17.3 olisikin oikean suuntainen.
Täällä ja muuallakin nuo kampaviinerien mussuttelijat arvioitiin täysin ammattitaidottomiksi ja kyseinen arvio aivan alakanttiin heitetyksi.
Jos 80% sairastuneista on oireettomia ja eivät edes tiedä sairastaneensa koko tautia -> niille vasta-ainetesteille olisi kyllä tilausta.
Ei paskempi kauppa, kun saisi täyden verovapauden taannehtivasti. Eiköhän syntymästä asti maksetuilla veroilla viivästyskorkoineen saisi jonkin verran kallistakin hoitoa.Näin ajattelijoita varten voisi olla se lupalappu jolla luovuttaa oikeuden terveydenhuollon palveluista mikäli tauti sattuu iskemään.
Eikös se ole jo varmana tietona esitetty, että kantoja nimenomaan on useita? Muistaakseni Islantiin ja decode geneticsiin liittyvä uutinen kertoi, että siellä on tunnistettu maahan tulleista eri tartuntaketjuista eri kantoja ja hypoteesit niiden alkuperämaista.Eli sekin on oikein että ruottissa ei ole suojavälineitä edes lekureille ja hoitsuille. Ja kuten edellä mainitsin niin onko nyt täysin varmaa että Kiinassa on levinnyt sama variaatio koronasta kun mikä jyllää nyt euroopassa ja USA:ssa?
Virologin toimesta aikaisemmin tästä on sanottu, että virus muuntuu aina jonkin verran kun se tarttuu eteenpäin ja sitä kautta pystytään esimerkiksi jäljittämään mistä päin se mahdollisesti on tullut jonnekin päin maailmaa ja näitä maantieteellisiä tarttumisketjuja. Tämä on täysin normaalia käyttäytymistä virukselle. Se ei tarkoita, että varsinaisia merkittävästi eroavia viruskantoja olisi tai haaroja olisi. Merkkejä ainakaan aiemmin ei ollut viruksen muuntumisesta ärhäkkäämpään suuntaan. Jatkuvaa seurantaa tästä tehdään koko ajan.Eikös se ole jo varmana tietona esitetty, että kantoja nimenomaan on useita? Muistaakseni Islantiin ja decode geneticsiin liittyvä uutinen kertoi, että siellä on tunnistettu maahan tulleista eri tartuntaketjuista eri kantoja ja hypoteesit niiden alkuperämaista.
Alkaa olla aika loppuunkulutettu levy tää viranomaisten pakkomielteinen kritisointi. Oisko pikkuhiljaa aika katsoa niitä omiakin hatusta vedettyjä veikkauksia ja yksinkertaisesti myöntää että väärässä on oltu. Kun jopa hallitus kaikessa "osaamattomuudessaan/pahuudessaan/ammattitaidottomuudessaan" on siihen kyennyt.Vaikka THL olisi oikeassa, se on sitä tuurista, ei taidosta.
Tämä onkin helpompi valinta, mutta jos valittavana on 56-vuotias yritysjohtaja ja 26 vuotias työtön?Ja mielestäni hyvä valita etukäteen. Itse ottaisin etusijalle ne joilla olisi paras ennuste tervehtymisen jälkeen. Eli jos vastakkain on vaikka perusterve 10v lapsi ja 100v henkilö jolla on 5 eri syöpää ja 10 muuta tautia niin lapsi menisi etusijalle. Eli kun joku pitää jättää hoitamatta niin jättäisin itse hoitamatta ne joilla oli vaikeuksia pysyä hengissä jo ennen koronaakin.
Sama periaate pätee näihinkin (provo)esimerkkeihin. Se kellä on paras mahdollisuus toipua saa todennäköisesti tehohoitopaikan. Muille happiviikset ja iv oksikodoni. /provoTämä onkin helpompi valinta, mutta jos valittavana on 56-vuotias yritysjohtaja ja 26 vuotias työtön?
Tai 40 vuotias yksineläjä ja 40 vuotias 3 lapsen yksinhuoltaja?
Tällaiseenkin valintatilanteeseen saatetaan aivan hyvin joutua, vaikkakaan toivottavasti ei.
Vaikken turhista valtion rangaistuksista, ihmisten kiusaamisesta ja holhouksesta pidäkään, niin mieleen tulee, että poikkeuslakiin vedoten nuo voisi tarvittaessa kerätä sairaanhoitopiireille talteen ja päälle rikesakko myyjälle vaivanpalkkaa.Näyttää vaan suomenkin kauppapaikoihin trokaavia paskiaisia ilmaantuneen: Hengityssuojain - Haku - Huuto.net
Hinnat kohdillaan.
Toivon todella, että THL on oikeassa. Siitä huolimatta arvostelen joka tapauksessa THL:ää siitä, että sillä ei ole todellisia tietoja noin alhaisesta kuolleisuudesta eikä se ole noudattanut varovoisuusperiaatetta. Vaikka THL olisi oikeassa, se on sitä tuurista, ei taidosta.
Vasta-ainetesteille on kyllä pikaista tilausta. Toivottavasti ne ovat ensi viikolla valmiit.
Niinpä.Alkaa olla aika loppuunkulutettu levy tää viranomaisten pakkomielteinen kritisointi. Oisko pikkuhiljaa aika katsoa niitä omiakin hatusta vedettyjä veikkauksia ja yksinkertaisesti myöntää että väärässä on oltu. Kun jopa hallitus kaikessa "osaamattomuudessaan/pahuudessaan/ammattitaidottomuudessaan" on siihen kyennyt.
Eikös jenkeissä jotain tämän tyylistä ollut luvassa.Vaikken turhista valtion rangaistuksista, ihmisten kiusaamisesta ja holhouksesta pidäkään, niin mieleen tulee, että poikkeuslakiin vedoten nuo voisi tarvittaessa kerätä sairaanhoitopiireille talteen ja päälle rikesakko myyjälle vaivanpalkkaa.
Kiinassa pitäisi olla 97,5% oireettomia ja piilossa sairastaneita, jotta päästäisiin THL:n arvioon. Tuolla 70-80%:lla päästään reilun prosentin kuolleisuuteen tautiin sairastuneille, joka vaikuttaisi aika realistiselta. Yhteiskunnissa, jossa on paljon vanhuksia ja romahtanut hoidon kapasiteetti, niin puhutaan isommasta kokonaiskuolleisuudesta.Kuolemantapauksia ennustetaan siis olevan 0,05 tai 0,1 prosenttia tartunnan saaneista. Riski vakavalle tautimuodolle ja kuolemalle kasvaa voimakkaasti yli 70-vuotiailla.
Ettei nyt vain kävisi niin että tuo THL:n ennustemalli jonka antoi 17.3 olisikin oikean suuntainen.
Täällä ja muuallakin nuo kampaviinerien mussuttelijat arvioitiin täysin ammattitaidottomiksi ja kyseinen arvio aivan alakanttiin heitetyksi.
Jos 80% sairastuneista on oireettomia ja eivät edes tiedä sairastaneensa koko tautia -> niille vasta-ainetesteille olisi kyllä tilausta.
Ainakin meillä Suomessa hoidon saisi lopulta se henkilö, jonka toipumiseen lekurit uskovat hoidon auttavan parhaiten.Tämä onkin helpompi valinta, mutta jos valittavana on 56-vuotias yritysjohtaja ja 26 vuotias työtön?
Tai 40 vuotias yksineläjä ja 40 vuotias 3 lapsen yksinhuoltaja?
Tällaiseenkin valintatilanteeseen saatetaan aivan hyvin joutua, vaikkakaan toivottavasti ei.
Uskoisin, että hallituspuolueiden johtoa hoidettaisiin korkeammalla prioriteetilla kuin tavan pulliaisia. Tästä ei tietenkään hiiskuta.Ainakin meillä Suomessa hoidon saisi lopulta se henkilö, jonka toipumiseen lekurit uskovat hoidon auttavan parhaiten.
Edit: olikin tämä jo tuossa yllä mainittu.
Näemmä Wuhanista tulevien karanteenia olen toivonut jo 28.1.2020. En ole täysin varma, onko maahan tulijoiden karanteeniasiat kunnossa vieläkään Suomessa.Alkaa olla aika loppuunkulutettu levy tää viranomaisten pakkomielteinen kritisointi. Oisko pikkuhiljaa aika katsoa niitä omiakin hatusta vedettyjä veikkauksia ja yksinkertaisesti myöntää että väärässä on oltu. Kun jopa hallitus kaikessa "osaamattomuudessaan/pahuudessaan/ammattitaidottomuudessaan" on siihen kyennyt.
4.2.2020 näin testaamisen olennaiseksi osaksi viruksen maahantulon estämistä:Toivottavasti pistävät riittävän pitkään karanteeniin ja testaavat poistuodut ennen kuin päästävät vapaalle jalalle levittämään pöpöjä.
22.2.2020 näin tärkeäksi asettaa kaikki maahantulijat karanteeniin ja testata heidät:Eli siis jokaisen nuhaisen tai väsymystä ja lihaskipua kokevan pitää ymmärtää olevansa mahdollinen Wuhan-tapaus sekä saada itsensä testatuksi, jotta leviäminen loppuisi. Ei vaikuta mahdolliselta, ellei näitä saada alusta asti kiinni ja näin estettyä viruksen maahantulo.
En nyt jatka vanhojen viestien kaivamista, koska näillä toimilla olisimme Taiwanin, Hong Kongin tai Etelä-Korean tiellä. Olisi toki mahdollista, että joitakin tartuntaketjuja olisi päässyt karkaamaan, jolloin tarvitsisimme edelleen joitakin rajoituksia. Meillä olisi kuitenkin enemmän testauskapasiteettia, jäljityskapasiteettia, tehohoitopaikkoja ja näiden henkilökuntaa sekä enemmän tietoa viruksesta, koska olisimme tässä tilanteessa myöhemmin. Yhteiskunta olisi pyörinyt pidempään normaalisti.Tällaisen kehityksen estämiseksi on tärkeää, että kaikki Suomeen tulevat virusta kantavat saadaan mahdollisimman nopeasti oireiden ilmentymisen jälkee testiin. Vain näin voidaan löytää ne ihmiset, jotka ovat mahdollisesti saaneet tartunnan. Heidät pitää laittaa karanteeniin itämisajaksi.
Muilla toimintatavoilla Suomi seilaa lähinnä tuurilla. Etelä-Koreakin alkaa olla siinä pisteessä, että enää ei ehditä selvittämään mahdollisia tartunnan saaneita, jolloin leviämisen estäminen on vähintäänkin haastavaa.
Eikä sekään ole huono, jos todennäköisempiä kantajia ei edes päästetä Suomeen. Tämä pienentää tosennäköisyyttä sille, että tartunnat edes alkasivat.
Laitetaanpa tähän vastaus uudelleen:Niinpä.
Voihan faktoja huudellakin.
Noinhan THL niitä raportoikin. Se että joka päivä myös julkaistaan uusien kokonaissumma on vain osa raportointia.Noniin, ja kympin uutisissa juuri THL:n mukaan päivän suuret tartuntaluvut johtuu siitä että mukana on takautuvasti tuloksia aiemmilta päiviltä.
THL voisi kyllä oikeasti alkaa raportoida noita näytteenottopäivän mukaan. Tällainen raportointi analyysin valmistumispäivän mukaan aiheuttaa täysin tarpeetonta hämmennystä.
Eiköhän se loogisesti täydy ollakin noin. Jos oireita ei ole, niin aika harvoin sitä virusta leviää pärskeiden yms. muodossa, vaikka teoriassa kuka tahansa oireeton voisikin sitä levittää. Eli käsihygienia kunnossa, niin ei todennäköisesti saa oireettomilta, ja eiköhän se vähennä oireettomien levittämisriskiäkin.Jos 70-80% pitää paikkansa, tarkoittaa se välttämättä myös sitä että lähes kaikki oireettomista eivät myöskään levitä tautia. Muutenhan esim. Korean, Singaporen ja Taiwanin melko hyvät tulokset eivät olisi lainkaan mahdollisia.
Hetkinen, onko mulla nyt mennyt jotain sekaisin? Eikös HUS raportoinut näytteenottopäivän ja THL nimenomaan analyysin valmistumisen mukaan? Vai onko tähän tullut jotain muutoksia?Noinhan THL niitä raportoikin. Se että joka päivä myös julkaistaan uusien kokonaissumma on vain osa raportointia.
www.thl.fi/koronakartta ainakin tuolla on näytteenottopäivän mukaan.Hetkinen, onko mulla nyt mennyt jotain sekaisin? Eikös HUS raportoinut näytteenottopäivän ja THL nimenomaan analyysin valmistumisen mukaan? Vai onko tähän tullut jotain muutoksia?
Toki tuo kokonaismäärä vielä sitten omanaan lisää tarpeetonta hämmennystä jos ne ei ole oikeasti yhden näytteenottopäivän luvut.
Juurihan parina viime päivänä tullut tietoon, että saattaa levitä pelkästään puhumalla ja hengittämällä.Eiköhän se loogisesti täydy ollakin noin. Jos oireita ei ole, niin aika harvoin sitä virusta leviää pärskeiden yms. muodossa, vaikka teoriassa kuka tahansa oireeton voisikin sitä levittää. Eli käsihygienia kunnossa, niin ei todennäköisesti saa oireettomilta, ja eiköhän se vähennä oireettomien levittämisriskiäkin.
Lisää tietoa kyllä tarvittaisiin covid-19 leviämisen tavoista ja todennäköisyyksistä. Esimerkiksi siitä, että jos pelkkä puhuminen ja hengittäminen levittävät virusta, onko se, että naapuri tervehtii rappukäytävässä tai joku taudinkantaja on kaupassa samassa kassajonossa minuutin kuitenkaan merkittävä riski viruksen tarttumiselle. Jääkö tällaisessa lyhyessä kohtaamisessa altistus niin vähäiseksi, että tarttumisen todennäköisyys on vähäinen, vai onko riski tällaisissakin tilanteissa oikeasti jo varteenotettava? Kuitenkin sekä virusten määrä, jolle altistuu sairauden tarttumiseen ylipäänsä että siihen, miten vakavaoireinen sairaudesta saattaa kehittyä.Juurihan parina viime päivänä tullut tietoon, että saattaa levitä pelkästään puhumalla ja hengittämällä.
Näin sanoi mm. Jenkkien Dr Fauci ja siksi suositteleekin kaikille maskien käyttöä.
Tässä videota:
Face masks are reducing COVID-19 infection risk
Dr. Campbell jutteli tänään, että korona olisi kaikkein tarttuvimmillaan ensimmäisenä päivänä oireiden alkamisesta ja siitä sitten pikku hiljaa laskee. Mutta virusta voi myös levittää muutaman päivän ajan ennen oireiden ilmaantumista.Lisää tietoa kyllä tarvittaisiin covid-19 leviämisen tavoista ja todennäköisyyksistä. Esimerkiksi siitä, että jos pelkkä puhuminen ja hengittäminen levittävät virusta, onko se, että naapuri tervehtii rappukäytävässä tai joku taudinkantaja on kaupassa samassa kassajonossa minuutin kuitenkaan merkittävä riski viruksen tarttumiselle. Jääkö tällaisessa lyhyessä kohtaamisessa altistus niin vähäiseksi, että tarttumisen todennäköisyys on vähäinen, vai onko riski tällaisissakin tilanteissa oikeasti jo varteenotettava? Kuitenkin sekä virusten määrä, jolle altistuu sairauden tarttumiseen ylipäänsä että siihen, miten vakavaoireinen sairaudesta saattaa kehittyä.
Vähän tulee tuostakin sellainen fiilis, että "ai nytkö jo"? Vähän sama toki pätee Suomeenkin, syytä olisi pikku hiljaa lopettaa maskien demonisointi ja alkaa käännyttää kansaa niiden käyttöön.Italian Lombardiassa kaikille maskipakko ulkona liikkuessa:
Authorities in Italy's Lombardy region order all citizens to wear masks when outside
Ongelma taitaa olla siinä että kun niitä maskeja ei ole, tuo vain loisi paniikkia.Vähän tulee tuostakin sellainen fiilis, että "ai nytkö jo"? Vähän sama toki pätee Suomeenkin, syytä olisi pikku hiljaa lopettaa maskien demonisointi ja alkaa käännyttää kansaa niiden käyttöön.
Tai saisi ihmiset pysymään paremmin kotonaan?Ongelma taitaa olla siinä että kun niitä maskeja ei ole, tuo vain loisi paniikkia.
Ne ihmiset jotka nytkään eivät pysy kotona tuskin tuolloinkaan sen paremmin pysyisivät.Tai saisi ihmiset pysymään paremmin kotonaan?
Olet oikeassa, nimenomaan tehohoidosta.Jo vain. Pikku nuha, joka vie kapasiteettia tehohoidosta. Sehän tässä on se juttu.
Niistä ei pahemmin ilmoitella suomessa. Kaveri ainakin parantui viikko sitten ja muitakin kuulemma pääsi osastohoidosta. (ei teho)Suomessa ei yhtään parantunutta yli kolmeen viikkoon, voiko pitää paikkansa?
Niillä toimenpiteillä, mitä Suomessa oli tehty maaliskuun ensimmäiseen viikkoon mennessä oltaisiin Ruotsin tiellä tai vielä pahemmassa. Eihän meillä tuolloin edes yritetty kunnolla jäljittää mahdollisia virustartuntoja. Proaktiivisilla toimilla Suomen tilanne voisi nyt olla olennaisesti parempi ja kevyemmällä puuttumisella arkeen.Niinpä.
Suomalaiset ei kyllä ole mistään "panikointiherkkyydestä" tunnettu kansa, joten aika väsynyttä selittelyä sikäli.Ongelma taitaa olla siinä että kun niitä maskeja ei ole, tuo vain loisi paniikkia.
Tämän mukaan Suomessa olisi 300 parantunutta. Eikö tämä ole kasvanut kolmeen viikkoon?Suomessa ei yhtään parantunutta yli kolmeen viikkoon, voiko pitää paikkansa?
Ei. Julkkispuolella esim. Baba Lybeck miehineen ja Anna Hanski.Suomessa ei yhtään parantunutta yli kolmeen viikkoon, voiko pitää paikkansa?
Mieluummin enemmän. Tuohon 1,5 metriin ei todellakaan kannata luottaa, sillä tutkimusten mukaan pienet pisarat/aerosolit voi lentää useita metrejä yskiessä, kenties jopa puhuessa. Toki jos oletetaan, että aerosolit riittää tarttumiseen, niin nehän voi tietysti leijailla suljetussa tilassa ihan mihin tahansa.Kaikissa tilanteissa säilytä 1,5 metrin etäisyys keskustelukumppaniin.
Koronakriisi kyllä ottaa löysiä pois ihan urakalla ja kyllä se hitsaushappikin alkaa kelvata kun on teho-osastot täynnä ja certifioidut lääkehappipullot tyhjinä, ei epäilystäkään. Vähän kitistään ja ulistaan mutta se kuuluu Suomessa asiaan.Lääkehappi oli myös viimeviikolla töissä tapetilla. Meitä kiellettiin toimittamasta palveluasuntoihin sitä. Kuulemma tarvitaan Fimean lupa. Idea tuossa on kuitenkin taustalla, että näissä paikoissa voisi jo antaa lisähappea eikä täten ruuhkauttaa päivystystä, mutta koska byrokratia niin noin ei voi tehdä. Farmasia puoli on vielä pilkun viilaamisen tasolla ihan eri ulottuvuudessa jos verrataan normaaliin sääntö Suomeen.
Parasta tässäkin on se, että soppari on tehty -17 jolloin on ollut tiedossa osastot ja yksiköt joihin sitä happea toimitetaan. Normaalisti sitä eivät tarvitse, mutta nyt kun korona niin ovat täydentäneet varstonsa niin apteekki herää, että hetkinen. Toki toivottavasti tämäkin asia on joku täyttäkää Fimean lomake AD7G15B ja homma selvä.
Mikä tässäkin postauksessa oli pointti, että ei tämäkään kriisi helpolla ainakaan karsi byrokratian määrää. Eli toiveet jostain koneellisen hapen nopeasta käyttöönotosta jos se ei ole jossain tilanteessa jo sallittua on aika heikkoa. Toki aina voidaan toivoa, että päättäviin tahoihin eksyisi ihmisiä jotka osaa ajatella oman byrokratia laatikon ulkopuolelta. Jos ovat 30v vahdanneet sääntöjensä pilkkujen paikkaa niin vaikeaa ja hidasta se voi olla.
Edelleen silmänlumetta tekosyyllä. Ihmisiltä ei voi olettaa sen tason ymmärrystä, että 4 tai vähemmän on sensuroitu nollaksi.THL:n koronakartassa näytti olevan nyt myös lukumäärät kaikista kunnista, missä yli 5 todettua tartuntaa. Yllätyin että julkaisevat datan, vaikka siitä oli puhetta jossain tiedoitustilaisuudesta. Edistystä.