Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Pitää olla kova pokka hallituksella jos uskaltavat pitää Uudenmaan rajat vielä Juhannuksenakin suljettuina. Nousee meinaan sellainen älämölö ja kapinahenki jos jengi ei pääse mökeilleen. Aika vaikea nähdä että sulku jatkuisi toukokuun jälkeen. Eivät ne lähde kannatuslukujaan kusemaan.
Riippuu ihan hautaustoimistojen kiireestä se kuinka paljon pokkaa tarvitaan. Tuskin kukaan huvikseen mitään rajoituksia määräilee.
 
mittari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 152
Pitää olla kova pokka hallituksella jos uskaltavat pitää Uudenmaan rajat vielä Juhannuksenakin suljettuina. Nousee meinaan sellainen älämölö ja kapinahenki jos jengi ei pääse mökeilleen. Aika vaikea nähdä että sulku jatkuisi toukokuun jälkeen. Eivät ne lähde kannatuslukujaan kusemaan.
no enpä tiiä, tässähän jo nyt rajoitetaan kaikkia perusoikeuksia. Ja ihmiset tekee mitä sanotaan kun media pelottelee ihmisiä koronalla. Suurin osa ihmisistä on niin typeriä että uskovat kaiken mitä iltapäivä lehdet paasaa.
 
Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
558
Kyseinen reddit-käyttäjä listaa tieteellisiä tutkimuksia joissa on testiryhmillä ja myös laboratorio-oloissa tutkittu miten hyvin erilaiset hengityssuojaimien ja maskien estävät virusten leviämistä. Vanhin linkattu tutkimus on vuodelta 2006 ja muut paljon uudempia, joten eiväthän nuo mitään vanhoja ole. Ja noissa tutkimuksissa on ihan käytännössä todettu että maskeista on selkeästi hyötyä. Jopa itse tehdyistä kankaisista maskeista on tutkimuksien mukaan ollut hyötyä.

Linkkaamissasi artikkeleissa ei ollut yhtään ainoaa linkkiä tieteellisiin tutkimuksiin, vaan ainoastaan eri maiden viranomaisten suosituksiin. Ne eivät ole tutkimuksia, vaan suosituksia, joiden takana on tieteen lisäksi vahvasti myös poliittisia ja kulttuurillisia vaikutteita. Esimerkiksi pelätään maskien aiheuttavan levottomuuksia ja pelkoa muissa. Tai että ihmiset hamstraavat kaikki FFP2/N95 maskit ja niitä ei riitä sairaaloille.

Vasta kun tilanne käy riittävän pahaksi, niin länsimaissakin suostutaan ottamaan kaikki keinot käyttöön, vaikka ne ole perinteisesti kuuluneetkaan kulttuuriin. CDC:llä ainakin näkyy nyt linja muuttuneen.
Kovin moni ei näihin enää jaksa varmaan vastailla, kun tätäkin aihetta on pyöritelty moneen kertaan tässä ketjussa. Asian ydin on edelleen se, että näyttö hengityssuojaimista koronan tarttumisen estossa väestötasolla on vähäistä ja huonolaatuista. Kunnollista satunnaistettua (mieluiten lumemaskeilla kontrolloitua) interventiotutkimusta ei ole tehty. Todistusaineisto on joko seurantatutkimuksista (ei todista kausaatiota, paljon sekoittavia tekijöitä) tai huonosti tähän kysymykseen vastaavista muista tutkimuksista.

Todistusaineistoa siitä, että hengityssuojaimet suodattavat viruksia ilmasta on ja siitä, että ne hyödyttävät terveydenhuoltohenkilökuntaa tietenkin on, mutta ne perustellusti eivät ole yleistettävissä väestötason interventioon. Tämä on varmaan monella se mistä ottaa kiinni, kun ei ymmärretä sitä mikä ero on ammattilaisen olosuhteissa (virusaltistus verratuna paljon suurempi) maskia jatkuvasti vaihtaessa, käsihygienia eri tasolla jne. verrattuna tavallisen tallaajan olosuhteisiin. Lisäksi hengityssuojaimen käyttö saattaa edistää riskikäyttäytymistä ja altistaa tartunnalle lisääntyneen kasvojen koskettelun (ja maskin käsittelyn) vuoksi. Tästäkään ei tosin ole laadukasta tutkimusta, vain perusteltu huoli siinä tilanteessa, että myöskään laadukasta näyttöä hyödyistä ei ole.

Nyt tosiaan näyttää siltä, että CDC:n johdolla ainakin osassa maista mielipide muuttuu. Käsittääkseni tämä ei perustu mihinkään uuteen tietoon. Itse ajattelen, että herkästi tällaisessa tilanteessa tehdään kaikenlaista (katujen desinfiointi, kuumemittauspisteet), josta ei todellisuudessa todennäköisesti ole hyötyä. Vähän samalla tavalla, kuin lentokentillä kerätään (muka) potentiaaliset pommit ihmisiltä ja kerätään ne isoihin roskiksiin keskelle jonotusaluetta. Tätä teatteria mielestäni pitäisi varoa ja kohdistaa rajatut resurssit sinne missä niistä on eniten hyötyä. Josko nyt en näe merkittävänä pahana, että ihmiset rupeaisivat käyttämään uudelleenkäytettäviä kangassuojia.

Toivotaan, että tämän pandemian hedelmiä on edes joku kunnollinen tutkimus aiheesta, niin tästäkin saadaan viimein selvyys.

Edit:

Lisään vielä, että tuo CDC:n uusi ohjeistus on perusteltu tiedolla mahdollisista oireettomista tartuttajista:

Ps. siisti tuo surgeon general kun on oikein univormussa:

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743
Jos tartuntamäärät on laskussa kesäkuussa, niin eiköhän mökille lähteminen juhannukseksi sallita Uudeltamaalta, mutta yleisötapahtumat, baarit ja terassit ym. voi koko kesältä kyllä unohtaa.
Riski toiseen aaltoon on liian iso. Aasian maat on menossa uudestaan lockdowniin tämän takia.
Terassien ja kuppiloiden avaamiseen voi tosin olla aika kova paine tuossa vaiheessa ettei haluta tappaa loppuakin matkailu ja ravintola-alaa, sikäli kun joku on vielä hengissä tämän nykyisenkään kiellon jälkeen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Jos liikkumisrajoituksia löysätään, niin ainakin kesämökkien vuokraus tulee olemaan huippukannattavaa businesta tänä kesänä.

Ulkomaille ei moni uskalla vaikka lentoja alkaisi kulkeakin, joten kotimaan mökkeily on monelle se ainoa järkevä tapa viettää lomaa.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
632
no enpä tiiä, tässähän jo nyt rajoitetaan kaikkia perusoikeuksia. Ja ihmiset tekee mitä sanotaan kun media pelottelee ihmisiä koronalla. Suurin osa ihmisistä on niin typeriä että uskovat kaiken mitä iltapäivä lehdet paasaa.
Totta, rajoitukset on turhia ja perusoikeudet pitäisi sallia. Kyllä sitä olutta täytyy saada nauttia lähikapakassa. Media vain pelottelee kansalaisiaan turhilla uutisilla. Kuoleehan influenssaankin Suomessa satoja vuosittain. :x3:
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 883
Ei nyt kuitenkaan maalata piruja seinälle, meillä on vielä maltillinen lukema. Ruotsissa vauhti vaan kiihtyy, 40 uutta kuollutta päivässä ja kaiken kaikkiaan 373 kuollutta eikä taida olla kylmiöt vielä edes täynnä.
Tässä Ruotsin koronakartta

Nyt on huolta herättävää myös se, että eilen oli tehohoidossa ruotsalaisia 469, nyt jo 520, mikä on todella kova nousu. Tehohoitokapasiteettia ei kohta enää ole jäljellä ja jos se loppuu, alkaa priorisointi johon Ruotsissa on jo valmisteltu prioriteettijärjestys. Etusijalla sellaiset potilaat joiden nyt arvellaan elävän ainakin vuoden parantumisen jälkeen.

Ruotsissa vielä kaiken huipuksi on melkein kaikki sotaväen kenttäsairaalat hävitetty ja muutama lahjoitettu ulkomaille ja YK-operaatioihin. Kylmän sodan aikaisista 35 isosta ja 15 pienemmästä kenttäsairaalasta on jäljellä kaksi. Näistä ei tehohoitopotilaille olisi ollut apua, mutta ehkä lisäkapasiteettina jos sairaalat alkavat täyttyä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Mikähän on tuo kokeellinen lääke, jota Antille videon mukaan annettiin?
Jompi kumpi näistä:

Edit.
Todennäköisesti se olikin hydroksiklorokiinia. Noita kahta muuta käytetään ilmeisesti lähinnä vaikeampien tautimuotojen kohdalla, jolloin taas tuota hydroksiklorokiinia ei voida uutisoinnin mukaan käyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 154
Terassien ja kuppiloiden avaamiseen voi tosin olla aika kova paine tuossa vaiheessa ettei haluta tappaa loppuakin matkailu ja ravintola-alaa, sikäli kun joku on vielä hengissä tämän nykyisenkään kiellon jälkeen.
Kompromissi on se, että terassit/kuppilat myyvät juomia ulos, ja ihmiset sitten juovat ulkona kuka missäkin puiston penkeillä, väkijoukkoja vältellen. Teknisesti ottaen ulkona juominen on nyt kielletty, mutta ehkäpä sitä voitaisiin tänä kesänä katsoa läpi sormien, koska nyt on isompiakin asioita tapetilla kuin joku moraalipaska.

Ja jos näin ei tehdä, niin sitten ihmiset luultavasti ostaa juomat kaupasta ja juovat silti ulkona.
 
Liittynyt
14.03.2020
Viestejä
115
Kyseinen reddit-käyttäjä listaa tieteellisiä tutkimuksia joissa on testiryhmillä ja myös laboratorio-oloissa tutkittu miten hyvin erilaiset hengityssuojaimien ja maskien estävät virusten leviämistä. Vanhin linkattu tutkimus on vuodelta 2006 ja muut paljon uudempia, joten eiväthän nuo mitään vanhoja ole. Ja noissa tutkimuksissa on ihan käytännössä todettu että maskeista on selkeästi hyötyä. Jopa itse tehdyistä kankaisista maskeista on tutkimuksien mukaan ollut hyötyä.
Niin, kuten koitin sanoa, noita tutkimuksia on joka lähtöön. Kuka tahansa voi vaikka Pubmediä kahlaamalla löytää N kappaletta omaa agendaansa tukevaa tutkimusta, joista voi näppärästi pyöräyttää videon. Taikasanana on jättää huomiotta ne N+1 tutkimusta, jotka eivät tue omaa sanomaa. Siksi ei kauheasti vakuuta tälläiset anonyymit videot, joihin on leikattu tutkimuksista sitä sun tätä ja jätetään kaikki omaa sanomaa tukematon materiaali huomiotta. Se ensimmäinen Cochranen yhteenvetotutkimus vaikutti ihan asialliselta ja kun sitä vähän vilkaisin, niin kiinnitti huomion julkaisuvuosi 2011 eli vanha. Siihen otetut tutkimukset aina sieltä 1950-luvulta lähtien.

Linkkaamissasi artikkeleissa ei ollut yhtään ainoaa linkkiä tieteellisiin tutkimuksiin, vaan ainoastaan eri maiden viranomaisten suosituksiin. Ne eivät ole tutkimuksia, vaan suosituksia, joiden takana on tieteen lisäksi vahvasti myös poliittisia ja kulttuurillisia vaikutteita. Esimerkiksi pelätään maskien aiheuttavan levottomuuksia ja pelkoa muissa. Tai että ihmiset hamstraavat kaikki FFP2/N95 maskit ja niitä ei riitä sairaaloille.
Ensimmäisessä linkissä oli kyllä nimenomaan akateemisen maailman lausuntoja sekä puolesta että vastaan. Mä olen sen verran naiivi, että uskon siihen, että terveysviranomaisten määräykset perustuvat suurelta osin tieteelliseen näyttöön.

Mä luulen, että tässä maskiasiassa on hiertämässä se ristiriita, että ns. suuri yleisö kuvittelee pystyvänsä maskeja käyttämällä suojelemaan itseään muilta, vaikka se on juuri päin vastoin. Tämän vuoksi kommunikaatiossa on ollut ongelmaa. Kun on jostain viranomaistaholta tullut viestiä, että maskien käytöstä ei ole hyötyä, niin sillä on tarkoitettu ettei maskin käytöstä ole hyötyä itsensä suojelemisessa. Sen sijaan siitä kyllä *saattaa olla* hyötyä koko populaation suojelemisessa. Voihan se toki olla, että olen väärässä ja ihmiset on altruistisempia kuin luulen.
 
Liittynyt
17.06.2017
Viestejä
120
Channel News Asian tuottama koronakartta on mielenkiintoinen. Ensimmäinen havainto oli, että Venäjällä on noin tuplat _ilmoitettuja_ sairastuneita ja kuolleita Suomeen nähden. Seuraava havainto oli, että hetkinen, Suomelle on laitettu 300 parantunutta! Mistähän tämä tieto on tullut, minulta mennyt kokonaan ohi että sitä olisi ilmoitettu.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 765
Onko tiedossa mitä kaikkea Kiinasta on nyt ostettu?

Paskoja maskeja: Netherlands recalls defective masks imported from China

Testikittejä kiinasta joissa valmiina koronavirus: Testing kits heading to the UK contaminated with coronavirus

Testikittejä jotka ei ole luotettavia: 340,000 coronavirus tests Spain bought from China don't work, report says
Huoh.. oisko ihan mahdotonta pykätä pystyyn joku massiivinen EU:n yhteinen projekti näille tarvikkeille.. sais ainakin kaikki tasapuolisesti mitä tarvitsee ja ehkä tarpeeksi korkealla laadulla.
 
Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
558
Huoh.. oisko ihan mahdotonta pykätä pystyyn joku massiivinen EU:n yhteinen projekti näille tarvikkeille.. sais ainakin kaikki tasapuolisesti mitä tarvitsee ja ehkä tarpeeksi korkealla laadulla.
Tällainen on jo:

Tuota ja muita teitä sitten tehdään EU:ssa jotain yhteistilauksia. Yksityiskohdat eivät ole tiedossa.
 
Liittynyt
12.05.2019
Viestejä
77
Huoh.. oisko ihan mahdotonta pykätä pystyyn joku massiivinen EU:n yhteinen projekti näille tarvikkeille.. sais ainakin kaikki tasapuolisesti mitä tarvitsee ja ehkä tarpeeksi korkealla laadulla.
Juu, jotenkin sitä luulisi, että vaikka täältä metsien, sellu- ja papertitehtaiden maasta löytyisi sen verran paperia ja nyöriä muutaman maskin kasaamiseen. Jo ihan Ahlströmin sivuja tutkaamalla käy ilmi, että ukot väsää jos jonkinlaista paperia aina kahvin teosta hengityskoneiden suodattimiin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
no enpä tiiä, tässähän jo nyt rajoitetaan kaikkia perusoikeuksia. Ja ihmiset tekee mitä sanotaan kun media pelottelee ihmisiä koronalla. Suurin osa ihmisistä on niin typeriä että uskovat kaiken mitä iltapäivä lehdet paasaa.
Joo Esson baarissa Pete sano, jotta siellä on Välimeren rannalla mennyt vaan ruoto väärään kurkkuun ja sen takia vähän normaalia kiireisempää sairaaloissa. Varma tieto, ei kannata mitään Etelän Metian satuja uskoa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
535
Saattavat säästellä testauksessa tarvittavia reagansseja ja muita materiaaleja, koska niiden määrä on rajallinen. Näiden tuotanto pitäisi aloittaa välittömästi Suomessa, koska saatavuuteen ulkomailta ei kannata luottaa.
Reagansseja ei ole pulaa jos niitä vaan halutaan ostaa ja niitä tehdää jo turussa
Tahto tilasta homma kiinni
 
mittari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 152
Joo Esson baarissa Pete sano, jotta siellä on Välimeren rannalla mennyt vaan ruoto väärään kurkkuun ja sen takia vähän normaalia kiireisempää sairaaloissa. Varma tieto, ei kannata mitään Etelän Metian satuja uskoa.
Kyllä maailmassa muitakin tappavia ja vaarallisempia asioita on, mutta ei niistä vouhoteta jatkuvasti ja olla paskat housuissa
 
Liittynyt
17.03.2019
Viestejä
1 217
no enpä tiiä, tässähän jo nyt rajoitetaan kaikkia perusoikeuksia. Ja ihmiset tekee mitä sanotaan kun media pelottelee ihmisiä koronalla. Suurin osa ihmisistä on niin typeriä että uskovat kaiken mitä iltapäivä lehdet paasaa.
Näin ajattelijoita varten voisi olla se lupalappu jolla luovuttaa oikeuden terveydenhuollon palveluista mikäli tauti sattuu iskemään.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Kyllä maailmassa muitakin tappavia ja vaarallisempia asioita on, mutta ei niistä vouhoteta jatkuvasti ja olla paskat housuissa
Varmasti, ei vaan tuu kyllä yhtään mieleen, johon suhtauduttaisiin sivistyneessä maailmassa esittämälläsi hälläväliä asenteella.

Se, että paska ei oo päässä ei tarkoita sitä, että se olisi housuissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
Nyt on kiinassa tutkittu että 4/5 koronasta ois oireettomia. Jospa se ajan kanssa varmuus tulee tähän hommaan. Uutta tietoa Kiinasta: Testeissä jopa neljä viidestä koronatartunnasta oireettomia – tutkija kertoo, mitä se tarkoittaisi
Jos saisi nyt nopeasti vasta aine testit käyttöön. Sitten jos huomataankin että lähes kaikilla on jo ollut korona niin voidaan palata normaali arkeen aika nopeasti.

Turhaa kökkiä karanteenissa jos suurin osa on jo oireettomana sairastanut.
 
Liittynyt
17.03.2019
Viestejä
1 217

Vammaisia uunitetaan jo...?

Kolmannen valtakunnan meininkiä pakon edessä. Ei taida enää olla pelkkä kausiflunssa.
Näistäpä on turha jauhaa kun kukaan ei täällä tiedä taustoja, ja aikalailla offtopiccia.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
695
Näistäpä on turha jauhaa kun kukaan ei täällä tiedä taustoja, ja aikalailla offtopiccia.
Jatkan vähän offtopicia, mutta olen itse miettinyt tällaisia uutisia lukiessa, että jos potilas/omaiset avautuu mediassa hoidosta niin pitäisi salassapitovelvollisuuden raueta, että hoitavalla taholla olis mahdollisuus kirjoittaa vastine kritiikkiin kunnollisine perusteluineen. Epäreilua kun voi kertoa lehdistölle käytännössä mitä tahansa ja toisen osapuolen mahdollisuudet on olla kommentoimatta tai kommentoida korkeintaan yleisellä tasolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
Nyt tehdään jo valintoja siitä, että ketkä hoidetaan, ja keitä ei.
Ja mielestäni hyvä valita etukäteen. Itse ottaisin etusijalle ne joilla olisi paras ennuste tervehtymisen jälkeen. Eli jos vastakkain on vaikka perusterve 10v lapsi ja 100v henkilö jolla on 5 eri syöpää ja 10 muuta tautia niin lapsi menisi etusijalle. Eli kun joku pitää jättää hoitamatta niin jättäisin itse hoitamatta ne joilla oli vaikeuksia pysyä hengissä jo ennen koronaakin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Painoit deleteä, mutta vastataan nyt.

Minusta tuo ei sinänsä kovin epäloogiselta kuulosta, koska tämä tauti on räjähtänyt joka paikassa niin salakavalasti päin näköä. Joku noissa tunnetuissa ominaisuuksissa mielestäni taudin suhteen mättää. Tuollainen salakavala leviäminen ja sitten oireellisten tapausten räjähtäminen kasvoille kun riittävä "hiljainen" levinneisyys on saavutettu selittäisi hyvin käytöstä.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
695
Eli kun joku pitää jättää hoitamatta niin jättäisin itse hoitamatta ne joilla oli vaikeuksia pysyä hengissä jo ennen koronaakin.
Näinhän se käytännössä menee normaalissakin tilanteessa mikäli hoitoa joudutaan priorisoimaan, panostetaan resurssit niihin kenellä on todennäköisyyksien valossa eniten laadukkaita elinvuosia edessä ja paras mahdollisuus selvitä.

Omaa kiukkua hieman lieventää kun tiedostaa, että esimerkiksi ne karanteenisuosituksia rikkovat ja kaupungilla entiseen malliin parveilevat eläkeläiset ja muut riskiryhmäläiset eivät ole potilasluokittelussa ensimmäisenä saamassa hoitoa mikäli pökäle tosissaan osuu potkuriin ja hoitoresursseista alkaa todella olla pulaa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
724
Jos nuo tiedot 70-80% oireettomista pitävät paikkansa (Lastampa, IS) niin nykyiset eristykset on käytännössä turhia. Voidaan olettaa kun nykyisillä kriteereillä testataan vain sitä pahiten sairastavaa osuutta joka lienee oirehtevista 10-20%. Näin ollen todennetut tapaukset saa ensin kertoa 5-10:nellä että saadaan oirelevat. Ja tuo pitää kertoa vielä 5:dellä että saadaan kaikki tartunnan saaneet. Joten ne täkäläiset noin 2000 positiivisiksi testattua muuttuu tuolla kaavalla 100 000 tartunnan saaneeksi.

Pahasti alkaa näyttää sille että ruottalaiset teki oikein, eli otetaan ruumiit vastaan ja annetaan sairaaloiden kärvistellä eikä paskota taloutta. Ne ruumit ilmeisesti tulee jokatapauksessa.
 
Ei ne nyt turhia ole, koska, jos vedetään ilman mitään varotoimia räjähtää ne sairaalatapaukset silti edelleen Italian malliin. Mutta ne tekisivät mahdolliseksi sen hallitun sairastamisen ja eristysten asteittaisen ja hallitun lieventämisen sitä mukaa kun tauti etenee väestössä ja kuihtuu sitten tartutettavien puutteeseen.

Mutta samalla on kyllä todellisia haasteita pitää ne oireettomat poissa mm. vanhustenhuollosta. Ruotsissahan taidetaan olla vanhustenhuollossa jo todella suurissa ongelmissa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Nyt on kiinassa tutkittu että 4/5 koronasta ois oireettomia. Jospa se ajan kanssa varmuus tulee tähän hommaan. Uutta tietoa Kiinasta: Testeissä jopa neljä viidestä koronatartunnasta oireettomia – tutkija kertoo, mitä se tarkoittaisi
En tiedä onko tässä millään tavalla huomioitu sitä mahdollisuutta, että henkilöt voivat myös olleet poteneet taudin viikkoja sitten lievänä flunssana ja erittävät edelleen virusta kun ovat parantuneet ja lasketaan ns. oireettomiksi. Tästähän oli juuri juttua ja ollut, että pahimmassa tapauksessa parantunut on voinut toista viikkoa - 5 viikkoa jopa erittää virusta hengitysteissään ilman oireita. Ei ole helppoa tutkijoilla tulkita näitä tuloksia :)
 
Liittynyt
17.03.2019
Viestejä
1 217
Kyllä ja niin pitääkin tehdä. Aina se viimeiseen asti viety hoito ei ole millään tavalla inhimillistä.
Just näin. On tullu noita 14h heroistisia pelastussessioita tullu nähtyä ku tuut iltavuoroo ni homma käynnis ja tuut aamulla uusiks ni siellä edellee pöydällä. Lääkärit ja hoitajat ihan loppu, näky kuin taistelutantereelta ja potilas menetetty jo 6,5h sitten. Sinänsä offtopiccia taas.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Huoh.. oisko ihan mahdotonta pykätä pystyyn joku massiivinen EU:n yhteinen projekti näille tarvikkeille.. sais ainakin kaikki tasapuolisesti mitä tarvitsee ja ehkä tarpeeksi korkealla laadulla.
+Kunnon tuontitullit kiinalaiselle paskeelle.
 
pastis52

Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
20
Nyt on kiinassa tutkittu että 4/5 koronasta ois oireettomia. Jospa se ajan kanssa varmuus tulee tähän hommaan. Uutta tietoa Kiinasta: Testeissä jopa neljä viidestä koronatartunnasta oireettomia – tutkija kertoo, mitä se tarkoittaisi
Oisiko kiinassa sitten enemmän levinnyt koronan miedompi muoto joka antaa immuniteetin mutta vähemmän oireita. Kiinan autoritääristä kommunistihallintoa ei varmaan hirveästi haittaa vaikka länsimaissa ihmisisä kuolee kun kärpäsiä.
 
Liittynyt
11.09.2018
Viestejä
294
Maskeja ei valmisteta Suomessa juu. Mutta miten semmoinen voisi edes olla mahdollista? Millä tavalla ns. normaalitilanteessa Suomessa valmistetut maskit voisivat edes teoriassa kilpailla vaikka Kiinasta vyöryviä puoli-ilmaisia tuotteita vastaan?

Nyt tämä vain läsähti päin näköä näiden suojausartikkeleiden osalta. Eiköhän vuoden-parin sisällä taas todeta että jostain pitää säästää, kaukoidästähän näitä maskeja saa murto-osalla kotimaisen hinnasta, ja (mahdollisesti) Suomessakin käyntiinsaatu maskintuotanto kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Jos nuo tiedot 70-80% oireettomista pitävät paikkansa (Lastampa, IS) niin nykyiset eristykset on käytännössä turhia. Voidaan olettaa kun nykyisillä kriteereillä testataan vain sitä pahiten sairastavaa osuutta joka lienee oirehtevista 10-20%. Näin ollen todennetut tapaukset saa ensin kertoa 5-10:nellä että saadaan oirelevat. Ja tuo pitää kertoa vielä 5:dellä että saadaan kaikki tartunnan saaneet. Joten ne täkäläiset noin 2000 positiivisiksi testattua muuttuu tuolla kaavalla 100 000 tartunnan saaneeksi.

Pahasti alkaa näyttää sille että ruottalaiset teki oikein, eli otetaan ruumiit vastaan ja annetaan sairaaloiden kärvistellä eikä paskota taloutta. Ne ruumit ilmeisesti tulee jokatapauksessa.
Paitsi että me emme ole vielä lähelläkään sitä kattavuutta, jonka laumaimmuniteetti vaatisi. Ja sitten kun terveydenhuolto on kusessa, niin talous paskoontuu joka tapauksessa. On vain valintoja siitä kuinka paljon terveydellistä damagea otetaan sen talousdamagen lisäksi.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 883
En kyllä ymmärrä miksi ei suomessa enää edes yritetä eristää todistetusti tartunnan saaneen lähikontakteja vaikka viimeiseltä viikolta. Saksan mallista voitaisiin ottaa oppia ja saada kasaan edes jonkinlainen "mini" ryhmä joka yrittäisi kaivaa aina osasta uusimmista tapauksista mahdollisimman paljon lähikontakteja, tartunnan saaneen avustuksella. Jopa se "kiva tummatukkainen miesmyyjä" joka auttoi verhojen valinnassa prismassa lauantaina klo 17 voitaisiin yrittää kaivaa esille ja pyytää karanteeniin/testaukseen, kun joku vaan jaksaisi ottaa puhelimen kouraan ja soittaa prismaan.

Ei siitä haittaakaan olisi jos edes muutama koronan "sukupuu" saataisiin katkaistua. Vaikka edes uudenmaan ulkopuolella olevat tapaukset ja sitten kun ne on kurissa niin sitten vaan Uudellemaalle lisää resursseja esimerkiksi. Paras olisi tietenkin se, että vaikka alotettaisiin pienellä ryhmällä niin sitä yritettäisiin kasvattaa mahdollisimman isoksi.

EDIT:
Taino eikö vain yksi ihminen riittäisi per tartunnan saanut henkilö selvittämään jos oikeasti osaa käyttää puhelinta ja on oikeudet vaan kunnossa kysellä ihmisten perään? Jos muutama sata tartuntaa päivässä niin 50 hengen porukka joka selvittää neljän henkilön menemiset mahdollisimman pitkälle per päivä niin eikö oltaisi jo aika pitkällä?
No kun tuota hommaa ihan oikeasti edelleen tehdään sillä tavalla kuin esitätkin, joskin ei varmaan HUS:n alueella ole enää mitään mahdollisuuksia näillä sairausvolyymeillä, mutta muualla sentään ainakin jossain. Juuri eilen linkitin lehtijutun yhden sh-piirin käytännöistä ja siellä kysellään ryhmäliikunnoissa käymisiä myöten mahdollisia altistamisvaaroja.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 688
Viestejä
4 189 020
Jäsenet
70 781
Uusin jäsen
JohannesP.P.

Hinta.fi

Ylös Bottom