Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Ihmiset ovat niin peloteltuja ydinvoiman suhteen että ei tarvita kuin pieni tuprautus jossain toisella puolen maailmaa niin täällä nämä ammatti- ja harrastelijapelkääjät ovat apteekeissa tappelemassa jodipillereistä veren maku suussa. Mikä on sinällään todella vaarallinen ilmiö itsessään sillä jo tämä nykyinen koronatilanne on paljon vaarallisempi kuin mikään Suomessa mahdollinen ydinvoimaonnettomuus. Se miten pahalta joku asia tuntuu ja miten paha se oikeasti on ovat kaksi eri asiaa. Esimerkiksi sisäministeriön 2016 valmistuneessa arviossa tartuntataudit olivat kolmanneksi pahin, edellään vain energiansaannin ongelmat ja niihin kohdistuvat cyber-hykkäykset. Laitan IS linkin koska sisäministeriön alkup. linkki artikkelissa on död:
 
Siinä vähän lisää polttoaineitta ketjuun:

Siinä on mallinnus ja artikkeli siitä miten sosiaaliset eristystoimet vaikuttavat R0 arvoon ja pandemian kestoon ja muihinkin tekijöihin Yhdysvalloissa. Julkaisijana Harvard T.H. Chan School of Public Health ja mukana neljän kirjoittajan joukossa myös Marc Lipsitch.

Ykköskenaariossa sairaanhoidon resurssit ovat vähäiset jonka vuoksi ajoittaista sosiaalista eristämistä olisi jatkettava vuoteen 2022. Toisessa skenaariossa, jossa sairaanhoidon resursseja olisi enemmän, sosiaalinen eristäminen voi päättyä vuoden 2021 puolivälissä. Mahdollisesti pitäisi vuorotella rajoituksia ja vapauttamisia kirjoittajien mukaan.

"Social distancing strategies for curbing the COVID-19 epidemic"

https://dash.harvard.edu/bitstream/... COVID-19 epidemic.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Suomi ei tietenkään ole Yhdysvallat, mutta jotain suuntaviivoja tuo antaa siitä miten pitkään tätä eristystoimien "herkkua" on meillä edessä.
 
Siinä vähän lisää polttoaineitta ketjuun:

Siinä on mallinnus ja artikkeli siitä miten sosiaaliset eristystoimet vaikuttavat R0 arvoon ja pandemian kestoon ja muihinkin tekijöihin Yhdysvalloissa. Julkaisijana Harvard T.H. Chan School of Public Health ja mukana neljän kirjoittajan joukossa myös Marc Lipsitch.

Ykköskenaariossa sairaanhoidon resurssit ovat vähäiset jonka vuoksi ajoittaista sosiaalista eristämistä olisi jatkettava vuoteen 2022. Toisessa skenaariossa, jossa sairaanhoidon resursseja olisi enemmän, sosiaalinen eristäminen voi päättyä vuoden 2021 puolivälissä. Mahdollisesti pitäisi vuorotella rajoituksia ja vapauttamisia kirjoittajien mukaan.

"Social distancing strategies for curbing the COVID-19 epidemic"

https://dash.harvard.edu/bitstream/handle/1/42638988/Social distancing strategies for curbing the COVID-19 epidemic.pdf?sequence=1&isAllowed=y

En kyllä millään jaksa uskoa että eristystoimia tällaisenaan jatkettaisiin edes syksyyn. Liian iso lovi talouteen.
 
Ei tällaisenaan niin. Esim. Ne ketkä sairastanut palaavat takaisin töihin ym. Mutta varmasti vuoden tulee olemaan enemmän tai vähemmän rajoituksia ympäri maailmaa. Matkustus muihin maihin ainakin radikaalisti vähenee vrt. Aikaisemmat vuodet.
Rokotetta odotellessa.
 
Tässä olisi miljoonan bisnesidea jollekin: hengityssuojainten valmistus koneita myydään alibabassa kymmeniä tuhansia Mask Making Machine-Mask Making Machine Manufacturers, Suppliers and Exporters on Alibaba.comNonwoven Machines hintana parikymmentätuhatta euroa, yhdella koneella pystyy valmistamaan yli satatuhatta kirurgin maskia päivässä ja tällähetkellä yhden maskin sais myytyä euron kappalehintaan

Sen sijaan että joku HUSssi tilailee kymmenillä miljoonilla kymmenkertaisella hinnalla suojavarusteita Kiinasta, eikö ne vois edes yhtä maskien valmistuskonetta ostaa? Tai entäs Marinin nyrkki? Tämmösiä koneita olisi jo pari kuukautta sitten tarvittu mutta eihän ny kukaan päättäjistä mitään tajua, parempi vain maksaa kymmenkertaisia hintoja kiinalaisille. Huoltovarmuuskeskuksessakin vois olla niiden homehtuneiden maskien sijasta edes yksi kone joilla valmistetaan uusia, mutta joo kun ei tajuta niin ei.
 
IL seuraa: Koronavirustartuntojen laskusuunta taittui uuteen nousuun – Suomessa jo yli 1500 tapausta

Mistähän iltalehti repii nuo luvut kun itse en löydä varmistettuja kuin Hus:in osalta. Coronavirus Update (Live): 950,713 Cases and 48,313 Deaths from COVID-19 Virus Outbreak - Worldometer näyttää kyllä tälle päivälle +72 mutta ei ole kovin luotettava kun eiliselle on merkitty vain 28. Uutisoiko iltalehti muka tuon sivuston mukaan lukemat totuutena. Thl ei ole omille sivuilleen vielä eilisen lukemia lyönyt.
 
Siinä vähän lisää polttoaineitta ketjuun:

Siinä on mallinnus ja artikkeli siitä miten sosiaaliset eristystoimet vaikuttavat R0 arvoon ja pandemian kestoon ja muihinkin tekijöihin Yhdysvalloissa. Julkaisijana Harvard T.H. Chan School of Public Health ja mukana neljän kirjoittajan joukossa myös Marc Lipsitch.

Ykköskenaariossa sairaanhoidon resurssit ovat vähäiset jonka vuoksi ajoittaista sosiaalista eristämistä olisi jatkettava vuoteen 2022. Toisessa skenaariossa, jossa sairaanhoidon resursseja olisi enemmän, sosiaalinen eristäminen voi päättyä vuoden 2021 puolivälissä. Mahdollisesti pitäisi vuorotella rajoituksia ja vapauttamisia kirjoittajien mukaan.

"Social distancing strategies for curbing the COVID-19 epidemic"

https://dash.harvard.edu/bitstream/handle/1/42638988/Social distancing strategies for curbing the COVID-19 epidemic.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Suomi ei tietenkään ole Yhdysvallat, mutta jotain suuntaviivoja tuo antaa siitä miten pitkään tätä eristystoimien "herkkua" on meillä edessä.
Näinhän se tulee menemään, ellei toimivaa lääkettä tai rokotetta tähän keksitä.
Siksi viruksen pysäyttäminen olisi ollut oikea keino hoitaa tämä katastrofi, mutta se taitaa olla jo vähän myöhäistä.

Toinen mikä herättää kysymyksiä on testauksien määrä. Kapasiteettia on 2500 testaukseen, mutta niitä on viime aikoina tehty noin 1600 vuorokaudessa. Lieko labroilla jokin päiväkiintiö positiivisten tulosten suhteen jonka täytyttyä lyödään pillit pussiin päivä osalta :think:
 
Kyllä tässä rajoituksien kanssa joudutaan elämään pitkään vielä. Nyt pitää aluksi saada tämä ensimmäinen aalto hoidettua ja sitten pitää miettiä sellainen exit-strategia millä se toinen aalto vältetään, kuitenkin siten että talous saadaan auki ja ihmiset hallitusti liikkeelle. Eikä sairaanhoitohenkilökuntaakaan voi loputtomiin pitää töissä maksimityömäärillä. Ehkä tässäkin tarvitaan jonkinlainen potilaiden kierrätys ettei koko piikki johda siihen että kourallinen sairaaloita paiskii vuoden yötäpäivää koronan kanssa kun muualla normaalitkin asiakkaat eivät uskalla tulla käymään hoidoissaan.

On vaikeita kysymyksiä missä vaiheessa mikäkin ala ja miten palautetaan takaisin toimintaan. Toivottavasti siihenkin on malleja olemassa ja teon alla. Jonkinlaisia sosiaalisia eristyksiähän on jatkettava pitkän aikaa mutta ehkä joillain suojavälineilläkin niitä riskejä voidaan alentaa. Samaten jonkinlainen vääntö asiasta on olemassa myöskin kansainvälisesti tulossa kun eri valtiot ovat eri mieltä siitä missä vaiheessa rajoja aletaan aukomaan. Joissain maissa tilanne voi olla vielä päällä ja toisissa ohi, toiset ovat tilanteessa edellä ja toiset perässä. Ehkä tässä on myös tilaisuus tehdä joitain muutoksia millä voidaan tulevaisuudessa välttää tartuntoja. Suositaan maksutapoja joissa ei tarvi lääppiä sormilla mitään laitteita, siirrytään voimakkaammin ruoissa sähköiseen myyntiin ja keksitään takaisin suomeen keinoja valmistaa erilaisia laitteita ja suojia joita tällaisessa tilanteessa ei saa kriisin aikana muualta. Pahoin kyllä pelkään että tämä kaikki on unohdettu parin vuoden päästä ja kiinasta tilataan vielä enemmän kaikki mitä nyt. Ei voi elää pelkästään tässä hetkessä koska lähitulevaisuuden varalta pitää olla hyvät suunnitelmat, muuten me ollaan takaisin tässä lähtöpisteessä.
 
Ei välttämättä rajoitukset säily tällaisinaan vuotta tai kahta. Vasta-ainetestejä aletaan testata jo ihan lähiviikkoina. Kun testaus on luottavaa, voidaan varmaan alkaa miettiä rajoitusten purkua niiden osalta, joiden vasta-ainetesti on positiivinen. Ainakin kunnes saadaan parempia tietoja immuniteetin vahvuudesta ja kestosta.
 
En kyllä millään jaksa uskoa että eristystoimia tällaisenaan jatkettaisiin edes syksyyn. Liian iso lovi talouteen.

Ei tällaisenaan niin. Esim. Ne ketkä sairastanut palaavat takaisin töihin ym. Mutta varmasti vuoden tulee olemaan enemmän tai vähemmän rajoituksia ympäri maailmaa. Matkustus muihin maihin ainakin radikaalisti vähenee vrt. Aikaisemmat vuodet.
Rokotetta odotellessa.

Kannattaa perehtyä tuohon tutkimukseen. Siinä on mallinnettu samalla myös sitä miten vahvana se mahdollinen toinen aalto tulee milläkin sulkutoimilla.

Ideana tuossa Harvardin mallinnuksessa on säädellä sulkutoimia niin että terveydenhuollon kapasiteetti riittäisi parhaiten. Välillä tiukentaa ja välillä löysentää niitä.

Suomessa pitäisi minun mielestä noiden sijasta kokeilla sitä samaa mitä Kiinassa, E-Koreassa ja Singaporessa tehtiin ja tukahduttaa virus. Samaa Norja nyt yrittää ja ilmeisesti Saksakin sinne kallistumassa.

Sillä tukahduttamisella se pandemia saataisiin hyvin pieneksi rajattua. Tosin lievempiä sulkutoimia olisi pakko jatkaa sen jälkeenkin mahdollisesti joko vuosia tai sinne saakka kunnes rokete tulee.
 
Tässä olisi miljoonan bisnesidea jollekin: hengityssuojainten valmistus koneita myydään alibabassa kymmeniä tuhansia Mask Making Machine-Mask Making Machine Manufacturers, Suppliers and Exporters on Alibaba.comNonwoven Machines hintana parikymmentätuhatta euroa, yhdella koneella pystyy valmistamaan yli satatuhatta kirurgin maskia päivässä ja tällähetkellä yhden maskin sais myytyä euron kappalehintaan

Sen sijaan että joku HUSssi tilailee kymmenillä miljoonilla kymmenkertaisella hinnalla suojavarusteita Kiinasta, eikö ne vois edes yhtä maskien valmistuskonetta ostaa? Tai entäs Marinin nyrkki? Tämmösiä koneita olisi jo pari kuukautta sitten tarvittu mutta eihän ny kukaan päättäjistä mitään tajua, parempi vain maksaa kymmenkertaisia hintoja kiinalaisille. Huoltovarmuuskeskuksessakin vois olla niiden homehtuneiden maskien sijasta edes yksi kone joilla valmistetaan uusia, mutta joo kun ei tajuta niin ei.
Onko tää korona muuntautunut jo syöväksi vai mihin tässä kirurgeja tarvii?!
:smoke:
 
Näinhän se tulee menemään, ellei toimivaa lääkettä tai rokotetta tähän keksitä.
Siksi viruksen pysäyttäminen olisi ollut oikea keino hoitaa tämä katastrofi, mutta se taitaa olla jo vähän myöhäistä.

Toinen mikä herättää kysymyksiä on testauksien määrä. Kapasiteettia on 2500 testaukseen, mutta niitä on viime aikoina tehty noin 1600 vuorokaudessa. Lieko labroilla jokin päiväkiintiö positiivisten tulosten suhteen jonka täytyttyä lyödään pillit pussiin päivä osalta :think:

Tästähän on ihan suoraan sanottu A-Studiossakin asiantuntijan toimesta, että osin testejä ei oteta niin herkästi vaikka kapasiteettia löytyy tai jää käyttämättä nyt koska testaus- ja suojausvälineitä on heikosti saatavilla tällä hetkellä että niitä täytyy tarkasti säännöstellä. Tuolla muutaman sadan ylimääräisen testaamisella / lieväoireisen testaamisella ei käytännössä ole toisaalta mitään merkitystä jos se podetaan asianmukaisesti kotosalla eristyksissä. Sitten kun meillä on suunnitelmat tukahduttamiseen ja materiaalit sitä varten niin toimintaan vaan... tällä hetkellä meillä ei ole tahoja tai tarkkaa suunnitelmaa tätä toteuttaa.

Lisää kapasiteettia vaan nyt, testi- ja suojausvälineitä isot määrät varastoon, byrokratia ja viranomaisketjut kuntoon sekä tartuntaketjujen selvitysryhmät. Sitten kun hommat on hallussa niin järjestelmällisesti vaan tukahduttamisen tiellä. Meillä on oikeat toimet käytössä ja epidemian kulkuun vaikuttaa vahvasti kansalaiset, yksilöt ja yksilön vastuu. Kaikkea ei voi toki estää, mutta idiootti ei tarvitse olla - tällaisia kun näkee jatkuvasti vielä katukuvassa keitä ei paljoa kiinnosta koko homma.
 
Tässä olisi miljoonan bisnesidea jollekin: hengityssuojainten valmistus koneita myydään alibabassa kymmeniä tuhansia Mask Making Machine-Mask Making Machine Manufacturers, Suppliers and Exporters on Alibaba.comNonwoven Machines hintana parikymmentätuhatta euroa, yhdella koneella pystyy valmistamaan yli satatuhatta kirurgin maskia päivässä ja tällähetkellä yhden maskin sais myytyä euron kappalehintaan
Tuskin tuossa maskin valmistuksessa on nuo koneet ongelma vaan suodatinkangas jota tuskin on missään halvalla ja nopeasti saatavana.
 
Hain itse viikko sitten pneumokokkirokotteen, vaikka en tietääkseni kuulu riskiryhmiin. Tarkoituksena vähentää ainakin omalta osalta sairaalahoidon tarvetta, mikä on yleistä pneumokokkikeuhkokuumeessa. Nykyrokotteen pitäisi kuulemmna antaa elinikäinen suoja.

Ylellä juttu aiheesta ja rokote loppumassa jo mm. Saksassa. Rokote ei siis millään tavoin estä koronavirusta tai ole sitä vastaan, vaan antaa periaatteessa suojaa tietyille pneomokokkibakteerin aiheuttamille keuhkokuumeille ja muille sairauksille.

Ruotsissa aamupäivällä jo 43 kuollutta. Yhdysvalloissa epidemia riistäytynyt täysin käsistä.

Suomessa ei kuolleita tänään tai eilen.

Kyllä nyt näyttää siltä että pikkumokista huolimatta Marinin hallitus veikkasi oikeaa hevosta. Viimeisen kolmen päivän perusteella suunta näyttää hyvältä.

Mielestäni kannattaa unohtaa se lentokenttä-huutelu ja katsoa lukuja. Isossa kuvassa on onnistuttu erittäin hyvin. Paljon paremmin kuin muissa Pohjoismaissa (pl. Islanti).
 
Kolme professoria on näemmä käynyt täällä hakemassa ideoita, mitä kannattaisi tehdä ja kirjoittaneet niistä mielipidekirjoituksen HS:ään. Rajoituksien vähentämiseksi ehdotetaan laaja testausta. He kiinnittävät erityistä huomiota siihen, että viruksettomiksi testattuja voitaisiin päästää takaisin työelämään pienestä köhästä huolimatta.
 
Ruotsissa aamupäivällä jo 43 kuollutta. Yhdysvalloissa epidemia riistäytynyt täysin käsistä.

Suomessa ei kuolleita tänään tai eilen.

Kyllä nyt näyttää siltä että pikkumokista huolimatta Marinin hallitus veikkasi oikeaa hevosta. Viimeisen kolmen päivän perusteella suunta näyttää hyvältä.

Mielestäni kannattaa unohtaa se lentokenttä-huutelu ja katsoa lukuja. Isossa kuvassa on onnistuttu erittäin hyvin. Paljon paremmin kuin muissa Pohjoismaissa (pl. Islanti).
Minä kyllä odottelisin vielä pari viikkoa ennen kuin alkaisin hehkuttamaan hyvää onnistumista. Varsinkin kun selviä mokauksia on tehty ja paljastuu kokoajan lisää. Ja testaamista vähentämällä luvut varmasti pienenee kokoajan...
 
Hallitus on onnistunut luotsaamaan Suomen tähän asti sokeana, koska testausta ei ole priorisoitu vieläkään (hallituksen halusta, vaan ei toimista) huolimatta riittävän korkealle. Tämänhetkinen tulos on toki ollut hyvä, mutta se on ollut pitkälti tuuria, ei taitoa.

Toivon huomattavasti lisää taitoa hallitukselta. Ensimmäiseksi he voisivat julkaista ajatuksensa siitä, miten tämä asia jatkuu eli mikä on Suomen strategia, jolla päästään edes vähitellen kohti normaalia.
 
Mutta kun testaamista ei olla vähentämässä vaan lisäämässä kokoajan
 
Minä kyllä odottelisin vielä pari viikkoa ennen kuin alkaisin hehkuttamaan hyvää onnistumista. Varsinkin kun selviä mokauksia on tehty ja paljastuu kokoajan lisää. Ja testaamista vähentämällä luvut varmasti pienenee kokoajan...

Testaaminen kolminkertaistetaan. Lue lehdet ennen kuin alat pätemään.

Luvut puhuvat puolestaan. Euroopan maissa kuolleiden määrä ei valehtele.
 
Tässä olisi miljoonan bisnesidea jollekin: hengityssuojainten valmistus koneita myydään alibabassa kymmeniä tuhansia Mask Making Machine-Mask Making Machine Manufacturers, Suppliers and Exporters on Alibaba.comNonwoven Machines hintana parikymmentätuhatta euroa, yhdella koneella pystyy valmistamaan yli satatuhatta kirurgin maskia päivässä ja tällähetkellä yhden maskin sais myytyä euron kappalehintaan

Sen sijaan että joku HUSssi tilailee kymmenillä miljoonilla kymmenkertaisella hinnalla suojavarusteita Kiinasta, eikö ne vois edes yhtä maskien valmistuskonetta ostaa? Tai entäs Marinin nyrkki? Tämmösiä koneita olisi jo pari kuukautta sitten tarvittu mutta eihän ny kukaan päättäjistä mitään tajua, parempi vain maksaa kymmenkertaisia hintoja kiinalaisille. Huoltovarmuuskeskuksessakin vois olla niiden homehtuneiden maskien sijasta edes yksi kone joilla valmistetaan uusia, mutta joo kun ei tajuta niin ei.
Niin kuin joku tuossa yllä jo vähän sarkastisesti huomauttikin, niin näillä kirurgisilla maskeilla ei tee mitään kun tarkoitus on suojata hoitohenkilökuntaa.
 
Juuri päivitty THL:n sivut:
Päivitetty to 2.4. klo 15.30.

Testattuja näytteitä: n. 25 400 (+ n. 1 200*)
Laboratoriovarmistettuja tapauksia: 1 518 (+ 72*)
* Määrä muuttunut edelliseltä päivältä.
Tautiin on kuollut 19 ihmistä.
 
Ruotsissa aamupäivällä jo 43 kuollutta. Yhdysvalloissa epidemia riistäytynyt täysin käsistä.

Suomessa ei kuolleita tänään tai eilen.

Kyllä nyt näyttää siltä että pikkumokista huolimatta Marinin hallitus veikkasi oikeaa hevosta. Viimeisen kolmen päivän perusteella suunta näyttää hyvältä.

Mielestäni kannattaa unohtaa se lentokenttä-huutelu ja katsoa lukuja. Isossa kuvassa on onnistuttu erittäin hyvin. Paljon paremmin kuin muissa Pohjoismaissa (pl. Islanti).
Isossa kuvassa ei olla todellakaan onnistuttu "erittäin hyvin". Miten edes tässä vaiheessa voisi jotain tällaista arviota tehdä kun suurin osa vaikutuksista on vasta tulossa?

Erittäin hyvin onnistuminen olisi vaatinut rajojen sulkemista jo helmikuun puolessa välissä kun esim. Kiinan tilanteesta oli itsestään selvää, että suuria rajoituksia on pakko tehdä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja nyt meillä on käytännössä koko palvelusektori täysin katastrofaalisessa tilanteessa sen sijaan, että (lukuisat) ulkomaanmatkaajat olisivat joutuneet karanteeniin helmikuusta lähtien.

Suomen "onnistuminen" johtuu käytännössä täysin siitä, että täällä ollaan taudissa pari viikkoa muita jäljessä.
 
Isossa kuvassa ei olla todellakaan onnistuttu "erittäin hyvin". Miten edes tässä vaiheessa voisi jotain tällaista arviota tehdä kun suurin osa vaikutuksista on vasta tulossa?
Taloudellisesti, varmasti, kuten muissakin maissa. Mutta en kyllä näe perustetta sille, miksi epidemian tilanne Suomessa yllättäen pahenisi?
 
Sanna Marin on Suomen Jeanne d'Arc, pelasti Suomen kansan koronalta.
1585831392401.jpeg
 
Niin kuin joku tuossa yllä jo vähän sarkastisesti huomauttikin, niin näillä kirurgisilla maskeilla ei tee mitään kun tarkoitus on suojata hoitohenkilökuntaa.

Tuo ei todennäköisesti pidä paikkaansa.

Tässä hyvä viite:

Iso satunnaistettu intervetiotutkimus: Influenssan tarttumisen suhteen eroa ei ollut N95 (vastaa FFP2) ja kirurgisen maskin välillä. Influenssa ei ole koronavirus, mutta ainakin itse arvioisin yleistettävyyden melko hyväksi perustason sairaanhoitoon. Sinne missä virusta aerosolisoidaan, niin sinne sitten priorisoidaan FFP2/FFP3-suojaimet.
 
Hallitus on onnistunut luotsaamaan Suomen tähän asti sokeana, koska testausta ei ole priorisoitu vieläkään (hallituksen halusta, vaan ei toimista) huolimatta riittävän korkealle. Tämänhetkinen tulos on toki ollut hyvä, mutta se on ollut pitkälti tuuria, ei taitoa.
Toivon huomattavasti lisää taitoa hallitukselta. Ensimmäiseksi he voisivat julkaista ajatuksensa siitä, miten tämä asia jatkuu eli mikä on Suomen strategia, jolla päästään edes vähitellen kohti normaalia.
Vastahan ne valitsivat työryhmän pohtimaan talousvaikutuksia, toimenpiteitä joilla taloudellista hittiä voidaan rajoittaa ja exit-strategiaa. Ainakin kokoonpano on ihan uskottava, puheenjohtaja on Vesa Vihriälä, jäsenet nobelisti Bengt Holmström, Sixten Korkman ja prof. Roope Uusitalo.
Silti ihan hirmunopeaa ulostuloa ei vielä kannata odottaa.
 
Jotenkin arvasin, että hallituksen arvostelijat eivät tule kelkkaansa kääntämään ja pistävät onnistumisen vaikka tuurin piikkiin mielummin kuin myöntävät olleensa väärässä. Ei sillä, tällä hetkellä on vielä liian aikaista arvioida onnistumista. Katsotaan parin viikon päästä, kun uusimmat rajoitustoimenpiteet ja lentokenttätilanteen haltuunotto on ollut taudin itämisajan voimassa.
 
Niin kuin joku tuossa yllä jo vähän sarkastisesti huomauttikin, niin näillä kirurgisilla maskeilla ei tee mitään kun tarkoitus on suojata hoitohenkilökuntaa.
Kyllähän niitä käyttötarkoituksia on useita. Paljon on puhuttu myös tartuntojen ehkäisystä siviilikäytössä, ja siinä kirurginmaski voi olla jopa tehokkaampi kuin mikään FFP luokiteltu.

Lisäksi:
a) Hoitohenkilökuntaa on aika aika monenlaista. Esim. kotihoidon (ei koronapotilaiden) hoidossa vähintään yhtä tärkeää kuin hoitajan suojaaminen on estää tartunta riskiryhmän potilaaseen.
b) Tiukassa paikassa kiruginmaski on kyllä varmasti tyhjää parempi myös käyttäjälleen, tämä on kuitenkin ensisijaisesti pisaratartuntana tarttuva tauti. Etenkin ajatellen muuta hoitohenkilökuntaa ja viranomaisia, joka ei varsinaisesti hoida koronapotilaita, mutta on paljon tekemisissä ihmisten kanssa.
c) Ainakin ulkomaiden uutiskuvissa iso osa hoitohenkilökunnasta näyttää käyttävän kirurginmaskia sen FFP/N luokitellun suojaimen päällä. Veikkaan, että ideana on varustepulassa näin saavuuttaa kompromissi varusteiden vaihdon ja kulutuksen välillä. Eli sillä "ei tee mitään" kirurgimaskilla voidaan pidentää sen niukemman resurssin kulutusta.
d) Jos kuluttajakysyntää tyydytetään kirurginmaskeilla, niin FFP-luokiteltuja riittää paremmin hoitohenkilökunnalle.
 
Vastahan ne valitsivat työryhmän pohtimaan talousvaikutuksia, toimenpiteitä joilla taloudellista hittiä voidaan rajoittaa ja exit-strategiaa. Ainakin kokoonpano on ihan uskottava, puheenjohtaja on Vesa Vihriälä, jäsenet nobelisti Bengt Holmström, Sixten Korkman ja prof. Roope Uusitalo.
Silti ihan hirmunopeaa ulostuloa ei vielä kannata odottaa.

Mielenkiintoista kun MIT:n professori Bengt Holström on tunnettu aika oikeustolaisen talouspolitiikan puolestapuhujana.

Toki kriisi on sellainen että nyt tarvitaan ennakkoluulottamasti ideoita nousta suosta vähän joka laidalta poliittista kenttääkin.
 
Pomon vaimo meni niin huonoon kuntoon, että vei hänet sairaalaan. Todettiin keuhkokuume ja vaatimuksista huolimatta eivät testanneet coronaa ja lähettivät kotiiin. Näin siis Helsingissä, joten tuo median toitottama testauksen kasvattaminen vaikuttaa olevan tuulesta temmattua.
 
Mitä yhteistä on USA:lla, Italialla, Espanjalla ja Ruotsilla? Kaikki on sosiaalisia, tykkää paljon jauhaa paskaa, molottaa ja diskuteerata :smoke:
 
Pomon vaimo meni niin huonoon kuntoon, että vei hänet sairaalaan. Todettiin keuhkokuume ja vaatimuksista huolimatta eivät testanneet coronaa ja lähettivät kotiiin. Näin siis Helsingissä, joten tuo median toitottama testauksen kasvattaminen vaikuttaa olevan tuulesta temmattua.
Ei se, että testausta on kasvatettu tarkoita, että kaikkia testaan. Pitäisi testata, mutta resurssit on yhä rajalliset (noin 2300 testiä päivässä). Yhä testit kohdistetaan riskiluokkiin ja terveydenhoitohenkilökuntaan. Toisaalta onko sillä edes väliä, onko pomon vaimolla koronaa, kun kuitenkin heti oireiden tultua pitäisi olla omatoimisesti eristettynä riittävän pitkään?
 
c) Ainakin ulkomaiden uutiskuvissa iso osa hoitohenkilökunnasta näyttää käyttävän kirurginmaskia sen FFP/N luokitellun suojaimen päällä. Veikkaan, että ideana on varustepulassa näin saavuuttaa kompromissi varusteiden vaihdon ja kulutuksen välillä. Eli sillä "ei tee mitään" kirurgimaskilla voidaan pidentää sen niukemman resurssin kulutusta.

Veikkaan että venttiilisiin FFP3-maskeihin toinen maski lisätään päälle kun siinä on se ulosvirtausventtiili ja maskin pitäjän hengityksen mukana potilas saa sen uloshengitysilman sellaisenaan suodattamatta.

Jenkkien N95 standardin maskit on taas usein sellaisia että niissä ei ole uloshengitysventtiileitä. Liekkö kaikki?
 
Pomon vaimo meni niin huonoon kuntoon, että vei hänet sairaalaan. Todettiin keuhkokuume ja vaatimuksista huolimatta eivät testanneet coronaa ja lähettivät kotiiin. Näin siis Helsingissä, joten tuo median toitottama testauksen kasvattaminen vaikuttaa olevan tuulesta temmattua.

Hallitus puhuu testauskapasiteetin kasvattamisesta, ja ainakaan Suomen medialla ei ymmärrys riitä tajuamaan että se kapasiteetti ei ole sama asia kuin testien määrä. Helppohan sitä jostain teoreettisesta kapasiteetista on puhua.
 
Ei se, että testausta on kasvatettu tarkoita, että kaikkia testaan. Pitäisi testata, mutta resurssit on yhä rajalliset (noin 2300 testiä päivässä). Yhä testit kohdistetaan riskiluokkiin ja terveydenhoitohenkilökuntaan. Toisaalta onko sillä edes väliä, onko pomon vaimolla koronaa, kun kuitenkin heti oireiden tultua pitäisi olla omatoimisesti eristettynä riittävän pitkään?
Eli jos haukkoo henkeä kotona ja pelkää kuolevansa niin on jäätävä kotiin eristyksiin? Olet tainnut ymmärtää ohjeistuksen hieman väärin.
Lievät oireet -> jää kotiin. Pahat oireet -> ole yhteydessä terveydenhoitoon ja noudata ohjeita. Tässä tapauksessa pyysivät tulemaan käymään. Mielestäni todella outoa, että ei testattu.
 
Lievät oireet -> jää kotiin. Pahat oireet -> ole yhteydessä terveydenhuoltoon ja noudata ohjeita. Tässä tapauksessa pyysivät tulemaan käymään. Mielestäni todella outoa, että ei testattu.
Ymmärrän, en kiistänytkään ettei tuossa tilanteessa pidä mennä sairaalaan. Ilmaisin itseäni huonosti.

Tarkoitin, että ei sillä koronadiagnoosilla taida olla hoidon kannalta merkitystä, koska kuitenkin hoitavat siinäkin vain oireita? Ja toisaalta ei leviämisenkään kannalta, koska tosiaan pitää olla eristyksissä jo oireiden vuoksi.
 
Eli jos haukkoo henkeä kotona ja pelkää kuolevansa niin on jäätävä kotiin eristyksiin? Olet tainnut ymmärtää ohjeistuksen hieman väärin.
Lievät oireet -> jää kotiin. Pahat oireet -> ole yhteydessä terveydenhoitoon ja noudata ohjeita. Tässä tapauksessa pyysivät tulemaan käymään. Mielestäni todella outoa, että ei testattu.
Ei jäänyt sairaalahoitoon -> lievät oireet -> ei testata jos ei kuulu riskiryhmään tai ole terveydenhuollon henkilökuntaa.
 
Pomon vaimo meni niin huonoon kuntoon, että vei hänet sairaalaan. Todettiin keuhkokuume ja vaatimuksista huolimatta eivät testanneet coronaa ja lähettivät kotiiin. Näin siis Helsingissä, joten tuo median toitottama testauksen kasvattaminen vaikuttaa olevan tuulesta temmattua.
Jos on klassinen lohkopneumonia ja labrat tukee bakteeri-infektiota, niin silloin ei tod näk ole koronaa. Joissain paikoissa on tosin ohjeena ottaa kaikista keuhkokuumeista varmuuden vuoksi myös koronatesti.
 
Ymmärrän, en kiistänytkään ettei tuossa tilanteessa pidä mennä sairaalaan. Ilmaisin itseäni huonosti.

Tarkoitin, että ei sillä koronadiagnoosilla taida olla hoidon kannalta merkitystä, koska kuitenkin hoitavat siinäkin vain oireita? Ja toisaalta ei leviämisenkään kannalta, koska tosiaan pitää olla eristyksissä jo oireiden vuoksi.
Ei kyseisen potilaan hoidon kannalta olekaan merkitystä mutta muuten on:
- Jos tulos olisi negatiivinen, vältettäisiin n henkilön (potilaan kanssa tekemisissä olleet) mahdolliset turhat omatoimiset karanteenit.
- Jos tulos olisi positiivinen, niin saataisiin samaiset henkilöt karanteeniin, taudin leviämistä hidastettua ja tietoon se kontakti, jonka perusteella ne seuraavatkin sairastujat voitaisiin testata (ja sama homma uusiksi).
 
Optimaalisessa tilanteessa näin varmasti tehtäisiin. Mutta ei se karanteeniin joutuminen ole tällä hetkellä mikään poikkeuksellinen juttu, meidän kaikkien pitäisi jo muutenkin elää karanteeninomaisissa olosuhteissa. Ja jos sinulla tai perheenjäsenellä on oireita, entistä tiukemmin.
 
Pomon vaimo meni niin huonoon kuntoon, että vei hänet sairaalaan. Todettiin keuhkokuume ja vaatimuksista huolimatta eivät testanneet coronaa ja lähettivät kotiiin. Näin siis Helsingissä, joten tuo median toitottama testauksen kasvattaminen vaikuttaa olevan tuulesta temmattua.

Yksittäisen anekdootin perusteella ei voida vetää mitään johtopäätöksiä mistään. Testausta on luultavasti kasvatettu siitäkin huolimatta, että "pomon vaimoa" ei testattu syystä tai toisesta. Ns. hyväkuntoinen keuhkokuumepotilas hoidetaan kotona joka tapauksessa. (Hyväkuntoinen siis sairaalan määritelmän mukaan, ei välttämättä potilaan.)
 
Toinen mikä herättää kysymyksiä on testauksien määrä. Kapasiteettia on 2500 testaukseen, mutta niitä on viime aikoina tehty noin 1600 vuorokaudessa. Lieko labroilla jokin päiväkiintiö positiivisten tulosten suhteen jonka täytyttyä lyödään pillit pussiin päivä osalta

Voi myös olla (spekuloin), että se testaus on pois muusta testauksesta. Eli kapasiteettia on 2500:aan, mutta se vie resursseja pois muusta testauksesta. Mutta tämä vain arvaus. Tuskin ne huvin vuoksi jättää testaamatta.
 
Ainakin jokainen testaus kuluttaaa suojavarusteita, reagensseja, muoviosia ja muita testauksen tarvikkeita. Nyt on joku määrä tarvikkeita, ehkä pariksi viikoksi. Lisää yritetään kovasti hankkia, mutta eihän siitä takeita ole, kun koko maailma ja suurvallat samoilla markkinoilla. Uutisissa oli esimerkiksi, että TAYS:n uuden koneen tilatut reagenssit jäivät jenkkeihin. Eli kannattaahan sitä testausta vähän himmailla, jos ei muuten ole varmuutta pystytäänkö viikkojen päästä testaamaan edes terveydenhuollon jäseniä.
 
Testaaminen kolminkertaistetaan. Lue lehdet ennen kuin alat pätemään.

Luvut puhuvat puolestaan. Euroopan maissa kuolleiden määrä ei valehtele.
Kapasiteetti pyritään kolminkertaistamaan. Kuitenkin otettujen testien määrä ei ole juurikaan kasvanut ja kriteerit testiin ovat kovat ja osin hatusta vedettyjä. Hiihtolomalta palanneet terveysalan ammattilaiset loppuivat, joten tartuntamäärät pienenee... Testit eivät ole yhteneväisiä Suomessa vaan jollain paikkakunnalla sairaanhoitopiirin johtajat tekevät omia linjauksiaan.
 
Tein parissa päivässä karttasovelluksen, jolla voi tarkastella riskiryhmiin kuuluvien lukumäärää ja osuutta väestöstä kunnittain, sairaanhoitopiireittäin ja maakunnittain.
Huom. Tämä ei skaalaudu järkevästi mobiililaitteille, joten kannattaa katsella koneella.

ArcGIS Dashboards

Tästä saatte mahdollisesti lisää pohdittavaa. ;)
 
Kapasiteetti pyritään kolminkertaistamaan. Kuitenkin otettujen testien määrä ei ole juurikaan kasvanut ja kriteerit testiin ovat kovat ja osin hatusta vedettyjä. Hiihtolomalta palanneet terveysalan ammattilaiset loppuivat, joten tartuntamäärät pienenee... Testit eivät ole yhteneväisiä Suomessa vaan jollain paikkakunnalla sairaanhoitopiirin johtajat tekevät omia linjauksiaan.

Vaikka ei uskoisi testaamistuloksiin, niin aika hyvältähän nuo sairaanhoitoa vaativien, tehohoitoa vaativien ja kuolleiden lukemat vaikuttavat.

1585836078080.png

Statistiikka

Viestiketjuista
298 103
Viestejä
5 084 873
Jäsenet
81 426
Uusin jäsen
Jonsteri95

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom