Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
957
Joo me kyllä käsitetään, että sua pelottaa se long covid ja aivosumu. Mutta käsitätkö sinä ihan oikeesti, että me ei pystytä kaikille pallon ihmisille antamaan päivittäistä ffp3 maskia sen pelon takia.

Muista nyt, että ne rokotuksethan laskee riskiä kaikkeen siihen johonkin.
Kyllähän me pystyttäis, mutta ei kiinnosta?
Musta on vaan ihan käsittämätöntä, että jengi ihan yleensäkin hyväksyy sen, että nyt eletään sitten vaan Korona-jojoilua vuositolkulla kausipiikkien kanssa. Ja tämä ihan vaan siksi ettei jengi jaksa pitää suojaimia sen aikaa, että rokotukset saatais järkevälle tasolle. En hetkeäkään usko, että ketään edes kiinnostaa enää rokotukset missään määrin, nyt kun maskisuosituksista luovuttaessa kaikki vaan lopetti niiden pitämisen kaikkialla, ihan kuin virus olisi kadonnut. Mitä se ei ole.

Tarkoitatko näitä rokotuksia jotka on nyt hyvällä tuurilla 8kk vanhoja ja laahaa toivottomasti uusien varianttien perässä ja jonka on ottanut n. puolet kansasta?
THL:n tutkimuksen mukaan vanhemmassa väestössä teho katoaa parin kuukauden päästä, jonka takia nuorempien pitäisi ottaa rokotuksia, mitä ei ole tapahtunut, eikä tule enää tapahtumaan. Koko homma menee siihen, että puolustuskyvyltään heikommat (ei vain vanhukset) joutuu vielä enemmän eristyksiin ja työllistyminen vaikeutuu entisestään.

Plus tietty, että jää nähtäväksi millaisessa työkunnossa on väestö, joka käy Koronan läpi moneen kertaan. Tätä helpottaa, että uusien varianttien aiheuttama tauti on ollut lievempi ainakin välittömiltä vaikutuksiltaan. Viikon-parin "flunssa" pari kertaa vuodessa maksaa toki sekin kokonaisuutena maltaita.
 
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
165
Kyllähän me pystyttäis, mutta ei kiinnosta?
Musta on vaan ihan käsittämätöntä, että jengi ihan yleensäkin hyväksyy sen, että nyt eletään sitten vaan Korona-jojoilua vuositolkulla kausipiikkien kanssa. Ja tämä ihan vaan siksi ettei jengi jaksa pitää suojaimia
Koska Korona ei tule poistumaan keskuudestamme ja se voi tarttua myös silmien limakalvojen kautta, olisi hyvä jos riskiryhmäläiset ja hysteerikot pitäisi kunnon viruksia estävää kypärää loppuelämänsä ajan ihmisten ilmoilla. Näin ollen ei tarvitsisi panikoida ja moralisoida muiden maskien käyttöä yhtään enää missään.

_115384408_air.jpg
 
No siis jos totta puhutaan, niin voin mä pitää kypärää, jos joku maksaa sen mulle, jotta muiden ei tarvi pitää suojaimia. Tällaista ei vaan tule tapahtumaan. Ei mikään taho taida muitakaan suojaimia enää jaella ilmaiseksi riskiryhmäläisille?
Olen mä jo liki 30kg painoakin pudottanut osittain riskiä alentaakseni, mutta näemmä ei tunnu auttavan, kun lähti miltei henki alkuvuodesta ja terveysongelmat vaan lisääntyy eikä päinvastoin, kuten lääkärit on jo vuosia toitottaneet mulle.
 
pottunenä

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.05.2022
Viestejä
75

No niin, tässähän se tuli. Eli itseäsi ei ole oma terveys kiinnostanut pätkääkään ennen koronaa, mutta nyt huutelet silti että muiden maapallon 8 miljardin ihmisen tulisi kiinnostaa sun terveys. Juu.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 578
Plus tietty, että jää nähtäväksi millaisessa työkunnossa on väestö, joka käy Koronan läpi moneen kertaan. Tätä helpottaa, että uusien varianttien aiheuttama tauti on ollut lievempi ainakin välittömiltä vaikutuksiltaan. Viikon-parin "flunssa" pari kertaa vuodessa maksaa toki sekin kokonaisuutena maltaita.
No itsellä on kolme rokotusta ja kaksi koronaa sen jälkeen. Eka meni yhden yön kurkkukivulla ja kuumalla mehulla. Toinen palellutti kuin horkassa ja tuntui, että nyt tullaan kipeäksi. Kahdella 600 buranalla tokeni. Henkinen kunto on vallan ok. Jonkinlaisen riskiryhmän reunoja varmasti kolkutellaan.

ketään en tunne, joilla olisi ollut mitään long covidia, vaikka lähes kaikissa korona on ollut. Itse olen sitä mieltä, että iso osa tuosta long covidista on stressiperäistä häiriötä, sillä korona oli niin pinnalla uutisoinnissa ja sillä peloteltiin kansaa. Pienelle osalle se pelko on jäänyt edelleen päälle ja loput jatkaneet elämäänsä. Stressiperäisiä oireita tulee ihmisille erilaisten isojen mullistusten tiimoilta. Isot leikkaukset esim, jossa tulee sinällään kuntoon, mutta ei uskalla enää tehdä mitään, koska pelkää uusivan tai kuolevansa.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 165
Itse olen sitä mieltä, että iso osa tuosta long covidista on stressiperäistä häiriötä, sillä korona oli niin pinnalla uutisoinnissa ja sillä peloteltiin kansaa. Pienelle osalle se pelko on jäänyt edelleen päälle ja loput jatkaneet elämäänsä. Stressiperäisiä oireita tulee ihmisille erilaisten isojen mullistusten tiimoilta. Isot leikkaukset esim, jossa tulee sinällään kuntoon, mutta ei uskalla enää tehdä mitään, koska pelkää uusivan tai kuolevansa.
Voi olla, mutta ei kai ole mielipide, vaan arvailu.
En epäiletteikö joillain olisi tuota fiilispohjaista juttua, osalle sitten ihan muuta, ehkä osalle kokonaa tiedostamatta.

Jos siis long covid kattaa kaikkia koronan sairastamisesti johtuvat terveys ongelmat.

Oma lukunsa sitten he jotka pistää suurinpiirtein kaikki koronan jälkeen sairastetut tai oireillut koronan piikkiin, mutta onko long codi juttua, ei kai.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 578
En ole tutkituksi faktaksi väittänytkään, vaan ihan omaksi mielipiteeksi tai mutuiluksi. Long covidista puhuttiin paljon koronahysterian aikana, mutta nyt hysterian laannuttua siitäkään ei enää puhuta, vaikka sitä sairastavia ja siitä invalidisoituneita pitäisi olla maailma täynnä.

uusien varianttien tartuntoja on enemmän kuin koskaan, mutta long covid ei silti ole rampauttanut koko ihmiskuntaa, vaikka siitäkin maalailtiin klikkiotsikoita. Piti tulla uusi kansantauti ja kymmeniä tai satoja tuhansia työkyvyttömiä Suomeen.
 
Jonkin verran sitä pohdittii kun tilanne oli ollut jonkin aikaa päällä, oli kai yksilöitä jotka parani, mutta oli sitten jotain ongelmaa. Osaa vähän epäiltiin, ja ehkä osa oli hengistä juttua.
Kyllä siitä viimeisen vuoden sisään on ollut enemmän kirjoituksia määristä ja mudoista, kun on sitä tietoakin ollut enemmän.

Jäänyt käsitys että joidenkin mielestä mielestä yllättävän paljon, en tosin tiedä millaisia arivoita olet aikanaan lukenut, joten siihen verrattuna voi toki olla pientä.

vaikka sitä sairastavia ja siitä invalidisoituneita pitäisi olla maailma täynnä.
No tämä sanailu tuo mieleen että ehkä olet lukenut vähän niideen liittoittelevien juttuja.

En sano etteikö invalisoituneita ole, tässä voi olla kyllä myös siitä kyse mitä Long Covidilla tarkoitetaan (onko sille jo vakiintunut), Koronaan sairastuneista osa on "invalisoituneet", siis työkyvyttömiä, ja liikuntakykykin voi olla rajoittunut, kotiutuneilla, tässä siis puhun työikäisistä. Mutta kun en ole peruhtenyt niin ajattelin että tarkoitat heitä jotka sinänsä parantu, tai luuli parantuneensa, mutta jäi jos ei pysyviä, niin pitkäaikaisia seurauksia, ne kai tyypillisesti liitty keuhkoihin, makuaisiint, joillain mukavuus juttuja, joilla häiritsee arkea tai jopa työtä. Lukumäärällisesti ilmaisesti paljon, mutta eivät välttämättä erotu päällepäin kun ei ole happiviiksiä, tai muuta mistä erottuisivat, ja vaikka kunto ja jaksaminen kyykänyt niin voivat pärjätä huonomikuitoisille terveille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
uusien varianttien tartuntoja on enemmän kuin koskaan, mutta long covid ei silti ole rampauttanut koko ihmiskuntaa, vaikka siitäkin maalailtiin klikkiotsikoita. Piti tulla uusi kansantauti ja kymmeniä tai satoja tuhansia työkyvyttömiä Suomeen.
Suomen kohdallahan nuo jutut oli vain Krista Kiurun poliittista valtapeliä. Ihmisiä johdetaan pelolla, ja Kiuru on todennut että hän saa lisää poliittista valtaa pelottelemalla keski-ikäisiä ämmiä (yleensä sellaisia jotka ovat itse pilanneet terveytensä elintavoillaan). Todennäköisesti yrittää samaa taas loppusyksystä mutta toivottavasti tässä nyt kansa on sen verran oppinut että ei menisi ne kusetukset enää läpi. Mitään todellista tutkimustietoahan asiasta ei ole eikä tule koska tyhjästä on paha nyhjäistä ja sitä stressiperäistä luulotautia on vaikea/mahdoton absoluuttisesti todistaa koska loppupeleissä jokaisen ihmisen terveys ja mielenterveys on yksilöllistä ja monta asiaa vaikuttaa toisiinsa.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692

Valtapelistä sanoisin vain sen, että Krista Kiuruhan ei ole se teknokraatti, joka Suomessa kommentoi suunnilleen että presidentin tulisi olla hiljaa, kun hän ei ymmärrä eikä tiedä meidän malleja (joita emme pelkille politiikoille jakele). Mutta tässä ketjussa on aktiiveilla omat legendansa joita puolustetaan kiivaasti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765

Uusi yhteiskunnan vahingoittamisyritys koronan varjolla suunnitteilla.
Jos perusterveydenhoidon ja akuutin sairaanhoidon/erikoissairaanhoidon turvaamiseksi tarvitaan tehdä järeitä toimia niin olisi suotavaakin tehdä.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Harvemmalla on toisaalta kohta edes varaa käydä ravintoloissa jos nykyinen meno jatkuu.
 
Liittynyt
11.06.2020
Viestejä
283

Uusi yhteiskunnan vahingoittamisyritys koronan varjolla suunnitteilla.
Aukioloajoilla taas ruvetaan tuhoamaan pikkuhiljaa yrityksiä. Passillahan ei enää mitään tee kun alkaa olla niin paljon rokotettuja taudin levittäjiä. Mutta minkäs teet, pitkän tauon jälkeen lets goooo.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Jos perusterveydenhoidon ja akuutin sairaanhoidon/erikoissairaanhoidon turvaamiseksi tarvitaan tehdä järeitä toimia niin olisi suotavaakin tehdä.
Niihin olisi suotavaa pikkuhiljaa ryhtyäkin. Sen sijaan tämä jo korvaamattoman vahingon aiheuttanut kurjistamislinja saisi jäädä varoittavana häpeällisenä esimerkkinä historiaan kaikkien muistettavaksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 123
Jos perusterveydenhoidon ja akuutin sairaanhoidon/erikoissairaanhoidon turvaamiseksi tarvitaan tehdä järeitä toimia niin olisi suotavaakin tehdä.
Olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Hoitajista on vaje ja käsittääkseni irtisanoutumisia ja alan vaihtoja on edelleen.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 938
Kiinasta löydetty uusi pandemiavirus. Tällä kertaa maaseudulta. Yli 30 sairastunutta lyhyessä ajassa mutta ei toistaiseksi kuolemia.

Sairastuneiden oireet ovat olleet flunssan kaltaisia: kuumetta, väsymystä, ruokahaluttomuutta, yskää ja lihaskipuja.
Joillakin heistä on toisaalta myös todettu muutoksia verisoluissa, sekä vaurioita maksassa ja munuaisissa. Kukaan tautiin sairastuneista ei ole kuitenkaan kuollut.

Uusi virus löytyi Kiinasta – tarttui ihmiseen ehkä päästäisestä
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136

Klickbaitin lisäksi olisit voinut pistää huomattavan oleellisen lainauksen:
"Taudinaiheuttajan ei ole toistaiseksi todettu tarttuvan ihmisestä toiseen, uutisoi Bloomberg."
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
957
Olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Hoitajista on vaje ja käsittääkseni irtisanoutumisia ja alan vaihtoja on edelleen.
Tjoo onhan se vähän absurdia, että täälläpäin takaisinsoitto päivystykseen soittaessa (ja siellä on jonotuksessa maksimi 30 min) kestää 3-4 päivää tai hoitajalle tyyliin 5...
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 227
En ole tutkituksi faktaksi väittänytkään, vaan ihan omaksi mielipiteeksi tai mutuiluksi. Long covidista puhuttiin paljon koronahysterian aikana, mutta nyt hysterian laannuttua siitäkään ei enää puhuta, vaikka sitä sairastavia ja siitä invalidisoituneita pitäisi olla maailma täynnä.

uusien varianttien tartuntoja on enemmän kuin koskaan, mutta long covid ei silti ole rampauttanut koko ihmiskuntaa, vaikka siitäkin maalailtiin klikkiotsikoita. Piti tulla uusi kansantauti ja kymmeniä tai satoja tuhansia työkyvyttömiä Suomeen.
Kyllä long covidista puhutaan, tässä muutama maininta viime viikoilta:

Suomessa saattaa olla jopa kymmeniätuhansia pitkittynyttä koronaa sairastavia, ja se voi vaikuttaa rajoitusten purkuun merkittävästi – Asiantuntijat kertovat, mitä long covid -potilaista tiedetään juuri nyt
Suomessa pitkittyneistä koronaoireista kärsiviä voi olla jopa kymmeniä tuhansia. Muun muassa neurologisista oireista kärsivät etenkin nuoret. Asiantuntijoita huolettaa taudin yhteiskunnallinen vaikutus.

Korona, joka ei katoa
Edes lieväoireisen koronatartunnan jälkeen ei voi huokaista helpotuksesta, koska miljoonille ihmisille taudista on jäänyt lamauttavia oireita kuukausiksi ja vuosiksi, sanoo Akiko Iwasaki, yksi maailman johtavista koronatutkijoista. HS Vision haastattelussa hän kertoo näkemyksensä siitä, mitä tällä hetkellä tiedetään koronaviruksen aiheuttamista pitkäaikaisista oireista.

Long covid -asiantuntijaryhmä: Työkyvyttömyysaallon sijaan edessä tuottavuuden lasku
Neurologian professori Risto O. Roine arvioi, että Suomessa pitkittyneen koronataudin tapauksia voi olla jopa kymmenen kertaa virallisia lukuja enemmän.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Tokihan pitkästä gorresta puhutaan. Selkeä enemmistö pandemian aikaisesta pidempikestoisesta oireilusta johtuu kuitenkin tästä skitsoamisesta. Vaikka tautia ei itse pelkää ja jopa noudattaa kiltisti suosituksia, tulee säkin suu vastaan jossain kohtaa. Aika monella on se tilanne, että läheisten sekoilu alkaa aiheuttaa itselläkin oireita.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
646
Long covid -asiantuntijaryhmä: Työkyvyttömyysaallon sijaan edessä tuottavuuden lasku
Neurologian professori Risto O. Roine arvioi, että Suomessa pitkittyneen koronataudin tapauksia voi olla jopa kymmenen kertaa virallisia lukuja enemmän.
Muistelin, että tää Risto oli joskus aiemminkin otsikoissa ja oli jotain epäselvyyttä tuosta tittelistä. Hämärä muistikuva, että olis kovasti rohvessoria, vaikka ei sitä todellisuudessa olekaan. Muistaakseni pitää jotain yksityistä vastaanottoa.
Risto Roine tuossa ei ainakaan proffaksi nimetä.

edit.
onkos nyt sama kaveri? Aavasssa proffa ja Terveystalolla erikoislääkäri. Toisessa nimen välissä o.
 
Liittynyt
28.07.2022
Viestejä
88
Kuulun itse niihin epäonnekkaisiin, joiden elämän long covid on pilannut. Ensimmäinen tartunta oli lähes oireeton. Muutaman kuukauden päästä tauti iski uudelleen, ja sitten ei ihan olankohautuksella menty enää. Nyt mietityttää miten käy kun kolmas kerta tulee. Onko se sitten se kolmas ja viimeinen.

Terveydenhuollon reaktio pitkittyneeseen koronaan on ollut antaa masennuslaput täytettäväksi. On myös todettu ettei väsymys estä työntekoa. Mitään apua ei saa ja lääkärit mieluummin laittavat mt-ongelmaksi kuin miettisivät voisiko koronasta johtua ne oireet, jotka virallisesti todetun koronan yhteydessä alkoivat.

Toki tilastoissa long covid ei voi näkyä, jos pitkään oireilevat pakotetaan sairauspäivärahalle jollain masennus tai ahdistuskoodilla.
 
Oliko rokotuksia alla tai välissä..?
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692
Muistelin, että tää Risto oli joskus aiemminkin otsikoissa ja oli jotain epäselvyyttä tuosta tittelistä. Hämärä muistikuva, että olis kovasti rohvessoria, vaikka ei sitä todellisuudessa olekaan. Muistaakseni pitää jotain yksityistä vastaanottoa.
Risto Roine tuossa ei ainakaan proffaksi nimetä.

edit.
onkos nyt sama kaveri? Aavasssa proffa ja Terveystalolla erikoislääkäri. Toisessa nimen välissä o.
Hyvin nopeasti googlailemalla löytyy tieto, että kyseessä olisi Turun yliopiston neurologian professori 2010 eteenpäin, nyt pari vuotta emeritusprofessori. "Professori" on riittävä titteli myös eläkkeelle jääneestä professorista lähes kaikissa yhteyksissä.
 
Liittynyt
28.07.2022
Viestejä
88
Rokotukset olin ottanut kesäkuussa ja lokakuussa, tartunnat tammikuussa ja huhtikuussa. Muu perhe toisella kierroksella oli täysin oireeton. Koko suku oireeton. Ei perussairauksiakaan, mutta kahden kuukauden sairasloma napsahti ja työkyvyttömyys osittain jatkuu.
 
Joo, en tiedä miksi tuossa linkissäni ei ollut mainintaa professuurista. Eläkkeellähän tuo kaveri ei taida olla. Itse en pidä henkilöä professorina, jos on ollut sellainen ja jatkaa esim. muissa hommissa. Professori on töissä yliopistolla ko. tittelillä. Jos on töissä muualla ei ole professori. Korjatkaa jos olen väärässä. Tämä on kuitenkin vahvasti arvolatausta omaava titteli, jolla ei tulisi ratsastaa mikäli siihen ei ole aihetta.
 
Aika jännästi mennyt. Noh, ihminen on monimutkainen kompleksi. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692
Joo, en tiedä miksi tuossa linkissäni ei ollut mainintaa professuurista. Eläkkeellähän tuo kaveri ei taida olla. Itse en pidä henkilöä professorina, jos on ollut sellainen ja jatkaa esim. muissa hommissa. Professori on töissä yliopistolla ko. tittelillä. Jos on töissä muualla ei ole professori. Korjatkaa jos olen väärässä. Tämä on kuitenkin vahvasti arvolatausta omaava titteli, jolla ei tulisi ratsastaa mikäli siihen ei ole aihetta.
Jos kaveri on ollut apulaisprofessorina ja professorina perinteisessä suomalaisessa yliopistossa 20 vuotta, ehkä sille tittelille alkaa olla vastetta - vaikka kuinka puhuu asiasta josta haluttaisi että ollaan hiljaa.

Itse ihmettelen yletöntä kredentiaalien kumartelua suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta tämä hyökkäyssuunta tuntuu melko ohdakkeiselta, semminkin kun tässä ketjussa on vain anonyymejä osallistujia.
 
Eipä tämä mikään hyökkäys ollut. Kuten alussa sanoin, tämä perustui epämääräisiin muistikuviini, että aiheesta olisi ollut keskustelua. Liittyi muistaakseni hänen mahdollisiin sidonnaisuuksinsa. Tyyliin lC:n ollessa virallisesti tunnustettu, tulisi hänelle asiakkaita tjsp. Mutta ehkä tämä riittää tästä offtopicista.

Edit. Noista tittelien palvonnasta niin olen samaa mieltä. En ymmärrä niiden palvontaa, mutta niiden avulla voidaan mediassa paukuttaa uskottavuutta. Mutta ihan oikea proffa taitaa tämä kaveri olla.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 146

Tuntuu, että tiedeyhteisöissä on jostain syystä pakottava tarve kiertää ilmeisiä taustavaikuttimia kuin pyhää lehmää, poliittinen korrektius vie voiton objektiivisuudesta.

Ai miksikö sitten mamu-taustaisilla on suurempi riski sairastua ja suurempi riski sairastua vakavasti? No ihan ilmeiset syyt voisi olla esimerkiksi A) heikompi sivistyksen/koulutuksen taso ja tiedon ammennus koronaankin liittyen, ja B) tummemman ihon heikompi *piip*-vitamiinin synteesi. Se, ettei tällaisia edes mietitä eikä mainita kertoo kyllä jostain jotain...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Islantilaiset ovat havainneet kahden tai useamman rokoteannoksen saaneiden olevan lievästi yliedustettuina useammissa tartunnoissa (eng. reinfection) 18-29-vuotiaiden ikäluokassa verrattuna yhden tai vähemmän rokoteannoksia saaneisiin. Tutkimus ei ole riittävän laaja johtopäätösten tekemiseen, sillä se ei huomioi muita jatkotartuntoihin vaikuttavia tekijöitä.

Koko kansan tasolla tulokset useammalle infektiolle ovat :
1- tai vähemmän annosta: 11.7% (1007/8598 henkilöä)
2- tai useampi annosta: 10.9% (320/2938 henkilöstä)

Otanta on tehty 11536 positiivisen testituloksen saaneesta henkilöstä. Tulos viittaa siihen, että rokotestatuksesta riippumatta noin joka kymmenes sairastuneista on sairastanut (tai antanut positiivisen näytteen) ennenkin.

Koko taulu:
1660551707144.png
Lähde

Kirjoitin tästä siksi, että sosiaalisessa mediassa on esiintynyt postauksia, joissa tuloksia käytetään erilaisten johtopäätösten perusteena.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Kirjoitin tästä siksi, että sosiaalisessa mediassa on esiintynyt postauksia, joissa tuloksia käytetään erilaisten johtopäätösten perusteena.
Näitä tuntematta voin heittää omia johtopäätöksiä. Ehkä useampia rokotteita hakeneet ovat useammin käyneet myös testattavana. Toisaalta ehkä rokottamattomat ovat yhä enemmän niitä, jotka myös välttelevät ihmisiä samasta syystä, oli se syy sitten perussairaus tai foliohattu.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
Koronarokotus-keskustelun huvittavia puoli on se että kuukausitolkulla (tai vuosi) määrätyt rokotusta dissaavat jaksavat kertoa kuinka moni heidän tuntemansa on sairastunut tautiin vaikka löytyy 35 rokotetta joista viisi viimeistä otettu kuukauden sisällä.

Ja jostain syystä unohtavat kokonaan että ennenkuin ensimmäistäkään rokotetta oli tässä maassa kenenkään pistetty rokotteen valmistajat itse ilmoittivat ettei rokote estä kotonaan sairastumista.

Tähän voidaan vielä lisätä se fakta että rokote kehitettiin alkuperäistä wuhan variaatiota vastaan ja tämän jälkeen on viruksesta menossa ties kuinka mones uusi muunnos.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894

ja samaan aikaan rokoteuskovaiset meuhkasi että rokotteella estetään kuolemat ja sairaaloiden kuormittuminen :tup:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Näitä tuntematta voin heittää omia johtopäätöksiä. Ehkä useampia rokotteita hakeneet ovat useammin käyneet myös testattavana. Toisaalta ehkä rokottamattomat ovat yhä enemmän niitä, jotka myös välttelevät ihmisiä samasta syystä, oli se syy sitten perussairaus tai foliohattu.
Tuosta ei liene kyse, sillä tarkastelu on tehty nimenomaan positiivisen testituloksen antaneista. Otanta siis rajaa testi- ja ihmiskammoiset tarkastelun ulkopuolelle.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
ja samaan aikaan rokoteuskovaiset meuhkasi että rokotteella estetään kuolemat ja sairaaloiden kuormittuminen :tup:
Rokote ei ole mikään kaiken korjaava hopealuoti, eikä sitä ole sellaiseksi väitetty kuin korkeintaan foorumimutuissa. Sillä estettin ja estetään oletettavasti jatkossakin kuolemia ja autetaan terveydenhoiden kuormituksen hallinnassa. Se ei estä kaikkia kuolemia, eikä kaikkea ylikuormittumista. Nämä ovat eri asioita. Tosin kyllähän sinä tämän tiesitkin.

Todennäköisesti korona on pysyvä riesa, mutta riesan määrä riippuu tietenkin viruksen muuntumisesta, rokotteen päivittämisestä ja monesta muustakin seikasta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 107
Näitä tuntematta voin heittää omia johtopäätöksiä. Ehkä useampia rokotteita hakeneet ovat useammin käyneet myös testattavana.
Tämä lienee oleellisin selitys.

Henkilöä, joka ei usko koko taudin olemassaoloon tai pitää sitä ihan pelkkänä normiflunssana, ei nappaa mennä testeihin.

Näitä päätyy testattavaksi lähinnä kun sairastuvat oikeasti pahasti, mitä sitten tuossa ikäluokassa ei kuitenkaan juurikaan tapahdu.
 
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
395
Joo, en tiedä miksi tuossa linkissäni ei ollut mainintaa professuurista. Eläkkeellähän tuo kaveri ei taida olla. Itse en pidä henkilöä professorina, jos on ollut sellainen ja jatkaa esim. muissa hommissa. Professori on töissä yliopistolla ko. tittelillä. Jos on töissä muualla ei ole professori. Korjatkaa jos olen väärässä. Tämä on kuitenkin vahvasti arvolatausta omaava titteli, jolla ei tulisi ratsastaa mikäli siihen ei ole aihetta.
Professori on arvonimi, jonka käyttöä voi jatkaa muissakin tehtävissä, kuin siinä, johon se on myönnetty akateemisen kelpoisuusarvioinnin jälkeen. Määräaikainen professuuri kuitenkin katkaisee arvonimen käyttöoikeuden, kun pesti loppuu. Eläköitymisen jälkeen arvonimeen liitetään lisäke "emeritus" (täysinpalvellut).
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 627
Viestejä
4 186 593
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom