Klickbaitin lisäksi olisit voinut pistää huomattavan oleellisen lainauksen:Kiinasta löydetty uusi pandemiavirus. Tällä kertaa maaseudulta. Yli 30 sairastunutta lyhyessä ajassa mutta ei toistaiseksi kuolemia.
Sairastuneiden oireet ovat olleet flunssan kaltaisia: kuumetta, väsymystä, ruokahaluttomuutta, yskää ja lihaskipuja.
Joillakin heistä on toisaalta myös todettu muutoksia verisoluissa, sekä vaurioita maksassa ja munuaisissa. Kukaan tautiin sairastuneista ei ole kuitenkaan kuollut.
Uusi virus löytyi Kiinasta – tarttui ihmiseen ehkä päästäisestä
"Taudinaiheuttajan ei ole toistaiseksi todettu tarttuvan ihmisestä toiseen, uutisoi Bloomberg."
