Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Muistelen, jotta useammassa paikassa, jossa yritettiin hillua vapaammin alkoi ruumishuoneiden lisäksi tarvita ruumeille konttimajoitusta.Siksihän koronasta tehtiin niin ylikorostettu sirkus kun kuviteltiin, että se Pohjois-Italian suht rankka meno olisi jotenkin yleistettävissä kaikkialle. Kun italialaiseen tyyliin asutaan tiiviisti kaikki sukupolvet yhdessä ja hauraat isopapat- ja mummot vetäneet välimeren ruokavaliolla 90+ niin kyllä siinä alkaa porukkaa lakoamaan kun tulee mikä tahansa tavallista ärhäkämpi flunssakausi eteen ja niinhän siinä kävi. Italia (erityisesti pohjoinen) oli täydellinen elinympäristö koronalle: huomattava väestöntiheys ja maa täynnä sosiaalisia ihmisiä jotka molottaa kovaan ääneen ja lääppii vanhempia sukulaisiaan.
Oi niitä aikoja kun media ja sitä uskovat olivat sitä mieltä että korona on rokottamattomien tauti!Muistelen, jotta useammassa paikassa, jossa yritettiin hillua vapaammin alkoi ruumishuoneiden lisäksi tarvita ruumeille konttimajoitusta.
Ei siinä mitään epäselvää ollut / ole. Korona oli senverran vaarallinen, että rajoituksia oli kertakaikkisen pakko pistää pysyyn erinäisissä muodoissa ympäri maailmaa.
Toivottavasti asia muistetaan ja jos joku vastaava uhkaa levitä, niin toimitaan rivakammin matkustelun ja karanteenien suhteen, jolloin ei tarvita yhtäpahoja paikallisia rajoituksia, yhtä pitkään. Nyt asiaa vähäteltiin ja luuloteltiin alussa ja sitten homma kusikin ruhtinaallisesti ja jouduttiin kohdistamaan toimet kaikkiin, kun ei haluttu aina alkuvaiheessa kohdistaa riittäviä toimia pienempiin ryhmiin (=ulkomailta tulijat).
----------------------
Ensimmäisten versioiden aikaan myöskin kuviteltiin oireettomien määrän olevan huomattava, Asiaa tutkittiin: Ei ollut.
Rokotukset ja taudin lieventyminen ovat sallineet nykyyisen tilanteen, Joskin kuolleisuus on nyt melko korkea :
Google: suomi koronakuolleisuus (Korkeampi, kuin ikinä.)
Itse olen ollut aina siinä uskossa ja ymmärtänyt että mediakin sanoo että rokotteet suojaavat vakavalta tautimuodolta. Siinä toivossa nyt elän itsekin että keuhkot pysyvät suhteellisen terveenä vaikka positiivinen tulos tulikin.Oi niitä aikoja kun media ja sitä uskovat olivat sitä mieltä että korona on rokottamattomien tauti!
Itseasiassa siitä ei ole kuin vajaa 3kk..
Tuossa keskusteltiin datasta ja sen tulkinnasta, ei siitä mitä media on milloinkin sanonut. (tosin voisi esittää myös, että mitä media on kunakin aikana sanonut väärin silloisen tiedon pohjalta)Oi niitä aikoja kun media ja sitä uskovat olivat sitä mieltä että korona on rokottamattomien tauti!
Itseasiassa siitä ei ole kuin vajaa 3kk..
Ensimmäisten versioiden aikaan myöskin kuviteltiin oireettomien määrän olevan huomattava, Asiaa tutkittiin: Ei ollut.
Kuten on todettu aikaisemminkin. Ainankin Suomessa tutkimus kuivui kasaan, kun todisteita huomattavasta oireettomien määrästä ei löytynyt, jonka jälkeen otokset olivat erittäin pieniä ja tulokset heittelivät mitensattuu ja saatiin myös isompia lukuja. Ja tämä koski siis ensimmäisiä variantteja.Minkä rajan sinä pistät sanalle "huomattava"?
Tännekin linkitetyn metatutkimuksen mukaan, jossa arvioitiin satoja (ellei tuhansia) tutkimuksia, oireettomien määrä oli noin 40% testatuista. Sanomattakin on selvää, että läheskään kaikkia oireettomia ei ole testattu, koska moni oireeton ei varmasti hakeudu testeihin ihan vain huvin vuoksi.
Minun mielestäni tuota voi sanoa jo huomattavaksi.
e: niin ja iso osa tutkimuksista oli tehty ennen kuin rokotteet tulivat saataville, eli ensimmäisten varianttien aikana.
Paljon tekstiä, mutta et vastannut siihen ainoaan kysymykseen minkä esitin.Kuten on todettu aikaisemminkin. Ainankin Suomessa tutkimus kuivui kasaan, kun todisteita huomattavasta oireettomien määrästä ei löytynyt, jonka jälkeen otokset olivat erittäin pieniä ja tulokset heittelivät mitensattuu ja saatiin myös isompia lukuja. Ja tämä koski siis ensimmäisiä variantteja.
-----------------------
Täysin rokotettujen (2 annosta) rokotuskattavuus ei ole Suomessa, kuin 76,3%, joten kyllä niitä rokottamattomia voi vielä sairastua vakavasti ihan hyvän tovin..
Tosin nyt sillä ei sinänsä ole niin väliä, kuolkoot, jos kuolevat. Kaikilla on ollut tilaisuksia saada ne rokotukset, jos ovat halunneet.
THL:n arvion mukaan tartuntoja keväällä 2020 ensimmäisen aallon aikana oli 1,5-5 kertainen määrä varmennettuihin tapauksiin verrattuna (HUS). Esimerkiksi toukokuun loppuun mennessä siis HUS:n alueella olisi ollut 7650-25 500 tartuntaa.Paljon tekstiä, mutta et vastannut siihen ainoaan kysymykseen minkä esitin.
Miten on todettu aikaisemminkin? Mainitsemani metatutkimuksen mukaan testatuista löytyi noin 40% oireettomia, mikä on minun mielestäni aika "huomattava" määrä.
Joka tapauksessa yksi selitys sille, miksi Suomessa ei testeissä löytynyt "huomattavaa" määrää oireettomia on se, että "huomattava" määrä oireettomia ei hakeudu testeihin.
Mikä tarkoitus on tuolla jälkimmäisellä kappaleella ja miten se liittyy millään tapaan minun viestiini johon vastasit?
Voisin tähän vielä sen kommentoida, että suomessa ei oman käsitykseni mukaan ihan hirveästi ole testailtu oireettomia, jos siis ajatellaan väestötasolla. Eikä tämä johdu pelkästään ihmisten hakeutumisesta testeihin oireettomana. Sittemmin ainakin Tampereella jo hyvissä ajoin tehtiin vaikeammaksi testeihin pääsy, joten kuinka paljon jäi testaamatta oireettomia/oireellisia, sitä en tiedä. Nykyäänhän on jo liki mahdoton päästä testeihin ainakin Tampereella. @Griffin Suosittelen katselemaan ihan mailmanlaajuisesti tilastoja.Paljon tekstiä, mutta et vastannut siihen ainoaan kysymykseen minkä esitin.
Miten on todettu aikaisemminkin? Mainitsemani metatutkimuksen mukaan testatuista löytyi noin 40% oireettomia, mikä on minun mielestäni aika "huomattava" määrä.
Joka tapauksessa yksi selitys sille, miksi Suomessa ei testeissä löytynyt "huomattavaa" määrää oireettomia on se, että "huomattava" määrä oireettomia ei hakeudu testeihin.
Mikä tarkoitus on tuolla jälkimmäisellä kappaleella ja miten se liittyy millään tapaan minun viestiini johon vastasit?
Kiitos, hyvä lisäys.Voisin tähän vielä sen kommentoida, että suomessa ei oman käsitykseni mukaan ihan hirveästi ole testailtu oireettomia, jos siis ajatellaan väestötasolla. Eikä tämä johdu pelkästään ihmisten hakeutumisesta testeihin oireettomana. Sittemmin ainakin Tampereella jo hyvissä ajoin tehtiin vaikeammaksi testeihin pääsy, joten kuinka paljon jäi testaamatta oireettomia/oireellisia, sitä en tiedä. Nykyäänhän on jo liki mahdoton päästä testeihin ainakin Tampereella. @Griffin Suosittelen katselemaan ihan mailmanlaajuisesti tilastoja.
Sopivalla testiryhmän valinnalla saadaan miltei minkälaisia tuloksia vain, ja 40% ei tarkoita mitään, jos ei tiedetä tarkalleen, miten ryhmät on valittu ja mitä se ryhmä edustaa. (ja 40% mistä? Kuu-ukoista? )Paljon tekstiä, mutta et vastannut siihen ainoaan kysymykseen minkä esitin.
Miten on todettu aikaisemminkin? Mainitsemani metatutkimuksen mukaan testatuista löytyi noin 40% oireettomia, mikä on minun mielestäni aika "huomattava" määrä.
Joka tapauksessa yksi selitys sille, miksi Suomessa ei testeissä löytynyt "huomattavaa" määrää oireettomia on se, että "huomattava" määrä oireettomia ei hakeudu testeihin.
Mikä tarkoitus on tuolla jälkimmäisellä kappaleella ja miten se liittyy millään tapaan minun viestiini johon vastasit?
Miksei korona selittäisi, nyt on tautia enemmän väestössä kuin koskaan aiemmin. Ja heikentää varmasti kaikkia pitkäaikaissairaita siinä missä influenssa tms. virus vaikkei suoraan koronaan kuolisikaan.Tilastokeskuksen mukaan Suomessa kuoli kuluvan vuoden tammikuussa 500 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin: Kuolleet | Suomessa kuoli tammikuussa 500 ihmistä vuodentakaista enemmän – määrä on koko mittaushistorian korkein
Herättääkö tämä mitään tuntemuksia, mistä moinen voisi johtua? Rokotteiden vastustajat sanovat, että tämä johtuisi tietenkin piikeistä, mutta tuleeko muita ehdokkaita mieleen? Itse sairaus ei liene riittävä selite, jos siis selitystä ylipäänsä etsii tästä koronasta.
Tuntemuksilla ei ehkä kannata tällaisia asioita yrittää pohtia. Pyöreät 300 on kuollut tammikuussa tilaston mukaan koronaan.Tilastokeskuksen mukaan Suomessa kuoli kuluvan vuoden tammikuussa 500 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin: Kuolleet | Suomessa kuoli tammikuussa 500 ihmistä vuodentakaista enemmän – määrä on koko mittaushistorian korkein
Herättääkö tämä mitään tuntemuksia, mistä moinen voisi johtua? Rokotteiden vastustajat sanovat, että tämä johtuisi tietenkin piikeistä, mutta tuleeko muita ehdokkaita mieleen? Itse sairaus ei liene riittävä selite, jos siis selitystä ylipäänsä etsii tästä koronasta.
Pitää varmaan odottaa jotain menetettyjen elinvuosien indeksiä ennenkuin voi arvioida kuinka iso vaikutus koronalla oikeasti on ollut. Niin pitkään kun koronaan lakoaa pääasiassa todella iäkkäitä ja heikkokuntoista väkeä niin pelkistä kuolemaluvuista on vaikea arvioida taudin todellista vaikutusta. Yhden noin vuoden vanhan artikkelin löysin aiheesta ( Years of life lost to COVID-19 in 81 countries - Scientific Reports ) jossa arvioidaan koronan sen hetkisen datan perusteella aiheuttaneen 2-9 kertaisen määrän menetettyjä elinvuosia verrattuna kausi-influenssaan maakohtaisesti.
Noi nopeat tilastot on kuitenkin luokkaa "haku kannasta kuolleet, haku kannasta koronainfektio 30 päivän sisällä, jos nimi molemmissa niin koronakuolema" ja tarkemmat sitten seuraa myöhemmin perästä.
Kuvittelin, että koronakuolemien tilastointi muutettiin todellisemmaksi viime syksynä, kun asiasta uutisoitiin. Eipä kai sitten.
Osastoilla 718 joista erikoissairaanhoidossa 317. Kuolleita 15-20 päivässä. Tulevat variantit täysi kysymysmerkki.Kattelin pitkästä aikaa koronalukuja ja näyttäisi että teholla on 34 henkilöä vaikka tartuntoja on ihan helvetisti.
Vieläkö tässä pitää odotella 2 viikkoa vai alkaisko tää korona jo olemaan ohi?
Kattelin pitkästä aikaa koronalukuja ja näyttäisi että teholla on 34 henkilöä vaikka tartuntoja on ihan helvetisti.
Vieläkö tässä pitää odotella 2 viikkoa vai alkaisko tää korona jo olemaan ohi?
1. maaliskuuta tämä on ohi kun rajoitukset poistuvat ja elämä jatkuu.Kattelin pitkästä aikaa koronalukuja ja näyttäisi että teholla on 34 henkilöä vaikka tartuntoja on ihan helvetisti.
Vieläkö tässä pitää odotella 2 viikkoa vai alkaisko tää korona jo olemaan ohi?
1. maaliskuuta tämä on ohi kun rajoitukset poistuvat ja elämä jatkuu.
No itse korona tuskin on koskaan ohi vaan se jää kiertämään tellukselle muuntuen. Mutta nyt elämä on palaamassa normaaliin, aikaa ennen covidia kun "kaikki on taas sallittua".Meinaatko, että pandemia ohi kokonaan vai toistaiseksi? On se korona ollut ohi jo aiemminkin jos katsotaan rajoituksia peilaten
Todennäköisesti kesä voidaan aika rauhassa olla, mutta kyllä tämän vuoden tuleva syksy ja talvi on pimeän peitossa mitä on tuleman. Ensi talvena meillä on myös kiusana influenssakausi, joka mitä todennäköisemmin on rankempi kuin normaalivuodet ja ilmoitettu lievempien rajoituksien tulevaisuus puoltaa influenssakautta myös. Tämä luo taas haasteet terveydenhuollolle, vaikka korona rasittaisikin vähemmän - millä sitten tätä yhteispainetta tullaan säätelemään, jokainen voi itse miettiä... kapasiteetin lisääminen ainakaan ei tule tapahtumaan parissa vuodessa vaan puhutaan pidemmällä aikajänteellä.
Kattelin pitkästä aikaa koronalukuja ja näyttäisi että teholla on 34 henkilöä vaikka tartuntoja on ihan helvetisti.
Vieläkö tässä pitää odotella 2 viikkoa vai alkaisko tää korona jo olemaan ohi?
Näin on. Eiköhän alistaminen jo loppunut. Oikeitakin murheita olisi nyt. Kansan pitäisi tehdä tämän hyvin selväksi. Larppaaminen on loppu. Seuraavaksi on ryssän sota.Kyllä tämä on jo ohitse.
Eilen tein positiivisen kotitestin, pari lastani aiemmin viikolla ja yksi pojista tänään. Nyt mukavasti saadaan porukassa niistellä tauti pois.
En mitään karanteeni hommilla jaksa itseäni enkä lapsia rasittaa enää. Kaupoille ja syömään.
Se piti silloin sensuroida. Käsky tuli korkealta taholta. Eihän siitäkään saanut puhua, mitä Wuhanin virusalkemialabrassa ehkä tapahtui. Monet nykyään ymmärretty seikat olivat salaliittoteorioita. Kiinan arvostelu oli rasismia, jopa kiinan mainitseminen. Silloinkin kun Jennin porukka hamstrasi bauhausia myöten hengityssuojaimet koko maasta.Taidettiin viestejä jopa poistaa, kun reilu vuosi sitten asiasta monesti mainittiin. Eipä tuota moni silloin tahtonut millään uskoa..
![]()
Osa ilmoitetuista koronakuolemista ei johdu taudista – jopa liikennekuolemat kirjautuneet koronakuolemiksi: "Emme tiedä joukon suuruutta"
Venäjän eliittiin kuuluvat jopa hyötyneet länsimaiden pakotteista – uusille pakotteillekin tyrmäys: "Tuskin vaikuttavat mihinkään"www.mtvuutiset.fi
En itsekään mitään karanteenihommia enää kannata, mutta kai se kauppareissu ja syöminen ulkona voi sen verran odottaa ettei siellä ihmisten ilmoilla tarvitse niistellä? Luulisi, että se olisi edes se ainoa asia mikä tästä on opittu. Ei mennä kauppaan tai töihin köhimään ja niistelemään vaan maltetaan edes sen päivän verran olla suunnilleen terveenäKyllä tämä on jo ohitse.
Eilen tein positiivisen kotitestin, pari lastani aiemmin viikolla ja yksi pojista tänään. Nyt mukavasti saadaan porukassa niistellä tauti pois.
En mitään karanteeni hommilla jaksa itseäni enkä lapsia rasittaa enää. Kaupoille ja syömään.
Taidettiin viestejä jopa poistaa, kun reilu vuosi sitten asiasta monesti mainittiin. Eipä tuota moni silloin tahtonut millään uskoa..
![]()
Osa ilmoitetuista koronakuolemista ei johdu taudista – jopa liikennekuolemat kirjautuneet koronakuolemiksi: "Emme tiedä joukon suuruutta"
Venäjän eliittiin kuuluvat jopa hyötyneet länsimaiden pakotteista – uusille pakotteillekin tyrmäys: "Tuskin vaikuttavat mihinkään"www.mtvuutiset.fi
Jos tulee versio, jokaTämähän tietenkin jatkuu niin kauan kuin rajoituksia jatketaan. Niitä voi jatkaa vielä vaikka 10 vuotta vaikka tavallisen nuhan takia. Ihmisistä tulee silloin vammaisia hermosairaita. Ovat jo nyt.
En itsekään mitään karanteenihommia enää kannata, mutta kai se kauppareissu ja syöminen ulkona voi sen verran odottaa ettei siellä ihmisten ilmoilla tarvitse niistellä? Luulisi, että se olisi edes se ainoa asia mikä tästä on opittu. Ei mennä kauppaan tai töihin köhimään ja niistelemään vaan maltetaan edes sen päivän verran olla suunnilleen terveenä
No tuossa vaimolla viikko sitten iski flunssa, pikatesti positiivinen, pcr positiivinen, tehtiin kotona kotitesti kun sattui nippu olemaan ja erittäin positiivinen. Itse tehnyt kaksi kertaa pikatestin ja negatiivisia kumpikin. Eipä kyllä mitään oireitakaan. Ei tunnu tarttuvan.
Juu olen täysin samaa mieltä ja huomannut myös saman ilmiön. Huolestuttavaa kyllä. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä ketkä töihin tulee selkeässä flunssa tms. Itse ainakin jään mieluummin kotiin potemaanItse luulin, että tuon olisi pitänyt olla selkeää jo ennen koronaa, että tauteja ei tarkoituksella levitellä. En tiedä onko tuo nyt vain puhdasta kusipäisyyttä vai onko tämä korona-aika saanut ihmiset jotenkin sekaisin sen kanssa, että koronaa pitää vältellä mutta muut taudit ovat tervetulleita. Olen nimittäin huomannut sellaistakin ilmiötä, että kun joku on kipeänä, niin mietitään että onkohan se korona vai voiko nähdä...
Juu olen täysin samaa mieltä ja huomannut myös saman ilmiön. Huolestuttavaa kyllä. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä ketkä töihin tulee selkeässä flunssa tms. Itse ainakin jään mieluummin kotiin potemaan
Osa vielä pätee ja uhriutuu "MINÄ en kyllä ollut kotona viime viikolla vaikka olin kipeänä, mutta tällä viikolla pitää taas paikata noita kolmea sairastunutta vaikka olenkin vielä vähän toipilaana, kovin laiskoja nuo nuoret..."Juu olen täysin samaa mieltä ja huomannut myös saman ilmiön. Huolestuttavaa kyllä. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä ketkä töihin tulee selkeässä flunssa tms. Itse ainakin jään mieluummin kotiin potemaan
Kannattaa. Voi olla että kahdella selviää hyvin mutta kolmas rokote siirtänee tartuntamahdollisuutta nykyisestä kokonaan pois.Kannattaako tuota 3 rokotetta ottaa alle 30v miehenä? Lähinnä mietin onko tuo sydänlihas tulehduksen riski kuinka suuri, kun siitä ilmeisesti jotain juttua ollut.
Kannattaako tuota 3 rokotetta ottaa alle 30v miehenä? Lähinnä mietin onko tuo sydänlihas tulehduksen riski kuinka suuri, kun siitä ilmeisesti jotain juttua ollut.
Ei kai tuohon kukaan kenenkään yksittäisen ihmisen kohdalla voi vastata. Itse otin, mutta olenkin jo lähemmäs 40.Kannattaako tuota 3 rokotetta ottaa alle 30v miehenä? Lähinnä mietin onko tuo sydänlihas tulehduksen riski kuinka suuri, kun siitä ilmeisesti jotain juttua ollut.
Kannattaako tuota 3 rokotetta ottaa alle 30v miehenä? Lähinnä mietin onko tuo sydänlihas tulehduksen riski kuinka suuri, kun siitä ilmeisesti jotain juttua ollut.
Ei tarttunut. Vaimolla vielä vähän köhää. Lääkäri sanoi, että viiden päivän jälkeen voi mennä töihin oli oireita tai ei. Ollut jo viime viikon töissä. Naapurissa kiersi korona kaksi lasta ja vanhemmat viikon välein ja perusflunnsalla tai nuhalla meni kaikki.No tarttuiko?
Kannattaako tuota 3 rokotetta ottaa alle 30v miehenä? Lähinnä mietin onko tuo sydänlihas tulehduksen riski kuinka suuri, kun siitä ilmeisesti jotain juttua ollut.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.