Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Mulava huomata, että tämäkin ketju on vaipumassa unholaan, vaikka virus keskuudessamme vielä jyllääkin. Moni peloittelija täällä pauhasi normaaliin paluun mahdottomuudesta mutta mites kävikään.
Niin, jos vertailulukuja ja eri tautien vaarallisuuksia haluaa vertailla, niin sitten pitää kaivaa tilastot juurikin siitä, mikä on esim kuolemistodennäköisyys samassa ja samanlasiessa ryhmässä (esim tietty ikäryhmä), jos sairastuu ko tautiin X tai tautii Y..Kyllä, vanhuksia kuolee rokotuksista huolimatta sekä koronaan että influenssaan.
Ilman rokotuksia kuolinmäärät olisivat sitten moni- - monikymmenkertaiset.
Ei tässä nyt jaksa enää alkaa eristäytymään ja pesemään käsiään. Kyllä ne vanhukset on jo kaiken tarpeellisen kokeneet.Näyttää joidenkin mielestä olevan ihan normaalia että mummot ja papat delaa ennen näkemättömällä vauhdilla. Ja vielä ikäryhmässä, joka ei ole suinkaan "toinen jalka haudassa".
Euroopassa on ollut viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä alkanutta poikkeavaa ylikuolleisuutta myös 15-44 vuotiaiden ikäryhmässä. Paljonko tuosta selittyy koronalla? Ei aiemmissa aalloissa näkynyt juuri mitenkään, toisin kuin kaikissa EUROMOMOn tätä vanhemmissa ikäryhmissä. (1)Näyttää joidenkin mielestä olevan ihan normaalia että mummot ja papat delaa ennen näkemättömällä vauhdilla. Ja vielä ikäryhmässä, joka ei ole suinkaan "toinen jalka haudassa".
Kohta nähdään sitten helmikuun luvut kuinka kuolleisuus etenee: Kuolleet muuttujina Alue, Viikko, Ikä, Sukupuoli ja Tiedot-Tilastokeskuksen PxWeb-tietokannat
Kyllähän tämä nykyinenkin versio osaa (rokottamattoman) tappaa, joten on ihan luonnollista, että kuolleiden määrä on vähän kohonnut, kun rajoituksia on pitkin EU:ta poistettu..Euroopassa on ollut viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä alkanutta poikkeavaa ylikuolleisuutta myös 15-44 vuotiaiden ikäryhmässä. Paljonko tuosta selittyy koronalla? Ei aiemmissa aalloissa näkynyt juuri mitenkään, toisin kuin kaikissa EUROMOMOn tätä vanhemmissa ikäryhmissä. (1)![]()
Näyttää joidenkin mielestä olevan ihan normaalia että mummot ja papat delaa ennen näkemättömällä vauhdilla. Ja vielä ikäryhmässä, joka ei ole suinkaan "toinen jalka haudassa".
Kohta nähdään sitten helmikuun luvut kuinka kuolleisuus etenee: Kuolleet muuttujina Alue, Viikko, Ikä, Sukupuoli ja Tiedot-Tilastokeskuksen PxWeb-tietokannat
Kyllähän tämä nykyinenkin versio osaa (rokottamattoman) tappaa, joten on ihan luonnollista, että kuolleiden määrä on vähän kohonnut, kun rajoituksia on pitkin EU:ta poistettu..
Sen vuosittaisen ylikuolleisuus-käppyrän tasoittuminen ei tarkoita että kuolleisuus olisi pienentynyt keskimääräistä pienemmäksi, vaan että ollaan normikuolleisuustasolla.Eikös tässä kuvassa ollut pihvinä se, että tarkastellun ikäryhmän kuolleisuus olisi viime kuukausien aikana kääntynyt pikemminkin keskimääräistä pienemmäksi?
Jos katsot kuolleisuutta viimeisen kymmenen vuoden ajalta, niin ei ole kyse "ennen näkemättömästä vauhdista". Pahempia piikkejä on ollut useana vuonna. Kuolleisuus sinänsä kasvaa Suomessa joka vuosi, koska väestö vanhenee.
Koska ihmisten odotettu elinikä vain pitenee niin tuntuu kummalliselta jos kuolleisuus lisääntyy niissä ikäryhmissä, joilla vuodet eivät ole vielä tulleet tilaston mukaan täyteen?
Jännä kyllä että nyt Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen tämä korona on ilmeisesti mystisesti kadonnut johonkin.
Voidaan olettaa, ehkä ja jos, eli mutuilet vain ilman faktaa.Rokotteessa minimaalinen riski kardiitille, koronan aiheuttama riski kardiitille korreloinee jossain määrin taudin vakavuuden kanssa, joten voidaan olettaa kokonaisriskin kardiitille olevan pienempi rokotetulla ja sairastavalla, kuin rokottamattomalla sairastavalla.
Tämä asia on toki tarkkaan laskettavissakin datasta, jos sellaiseen käsiksi pääsisi ja olisi luppoaikaa riittävästi.
Sun paatos on puhdasta mutua, mulla oli edes vähän pohdintaa mukana:Voidaan olettaa, ehkä ja jos, eli mutuilet vain ilman faktaa.
Ja kun sä et tiedä jokaisen ihmisen oireita, voi olla oireettomia rokottamattomia ja vakava oireisia rokotettuja.
Niin kauan kuin rokotteesta ja koronasta voi saada sydänlihastulehduksen on rokotetulla ja sairastaneella tupla riski saada se rokottamattomaan verrattuna.
Vasta sen jälkeen voidaan ruveta katsomaan kuinka vakavia oireet on ollut kenelläkin ja millainen lopullinen riski sydänlihastulehdukseen oli.
Kokeillaan sitten rautalankaa. Kummasta on mielestäsi suurempi riski saada kardiitti, koronainfektiosta vai rokotteesta?Ja sitten kun otat kolme piikkiä ja sairastut vielä koronaan niin sydänlihastulehduksen riski on maksimoitu
Mutta kukin tavallaan...
Näissä aiemmin postatuissa linkeissä ainakin lukee:Kokeillaan sitten rautalankaa. Kummasta on mielestäsi suurempi riski saada kardiitti, koronainfektiosta vai rokotteesta?
Suoraan sanoen kyynisesti ihmettelinkin miten pienemmän yrityksen monen turvallisemmaksi kokeman rokotteen annetaan tulla jättiyritysten apajille.Nyt saa rokotettua itsensä muullakin kuin mRNA rokotteella jos niin haluaa. Tuli eilen radiossa juttua että on tullut Suomeen. Nuvaxovid on aineen nimi ja sitä voi varmaan paikallisesti kysyä. Annetaan ekana ja tokana annoksena:
![]()
3.3. koronatilanne Päijät-Hämeessä | Uusia tartuntoja 325, Trion rokotuspisteellä Nuvaxovid-rokotetta
Päijät-Soten alueella varmistui keskiviikkona 325 uutta koronavirustartuntaa.www.ess.fi
Tuossahan on yhteenveto: D-vitsamiinin postitiivisistä vaikutuksista puhuu:Videon linkittäminen ei ole keskustelua. Opettele perusteet.
Tuossahan on yhteenveto: D-vitsamiinin postitiivisistä vaikutuksista puhuu:
- Estää vakavia tautimuotoja.
- Estää tartuntoja.
Ihan hyvin olisi voinut esin pistää nuo rivit ja kun joku olisi kysynyt lähdettä, niin olisi sitten pistänyt tuon videon!
Jostain kumman syystähän noita videoita tehdään..EI nyt ihan niinkään, vaan mieluummin linkki siihen oikeaan tutkimukseen eikä jonkun puhuvan pään omaan tulkintaan.
Paska juttu vaan että ihmisten huomio on nyt ohjattu muualle. Ihmisillä on jo luonnostaan yllättävän huono muisti, ja harva pystyy alkujaankaan käsitellä jotain viime viikkoista kun uutta kriisiä pukkaa.Eiköhän se koronan jälkipuinti ala pikku hiljaa ja totuus ala löytymään.
Tässä uutisessahan ei ole mitään ihmeellistä sillä kaikkihan sen tietää että medialla on ollut vain yksi tehtävä koronassa, pelon lietsominen.
![]()
Julkisen sanan neuvoston langettava päätös
www.iltalehti.fi
Paska juttu vaan että ihmisten huomio on nyt ohjattu muualle. Ihmisillä on jo luonnostaan yllättävän huono muisti, ja harva pystyy alkujaankaan käsitellä jotain viime viikkoista kun uutta kriisiä pukkaa.
Median toimet oli koko pandemian ajan todella vastuuttomia, vaikka juuri vastuullisuuteen vetosivatkin. Pelkästään pelottelu on jättänyt moniin syviä arpia. Misinformaatio sen sijaan on voinut aiheuttaa jopa kuolemia.
Muutama ennakkoon kirjattu nimimerkki tulee tähänkin viestiin tarttumaan just sillä tietyllä otteella, jonka useimmat onneksi jo osaa tunnistaa.
Jostain kumman syystähän noita videoita tehdään..
Itseasiassa siksi, että monet eivät viitsi mm. katsoa niitä tutkimuksia.
Ja eiköhän ne linkit löydy joko tuosta videosta tai sitten youtuben kommentti osiosta.
Tuota videotahan ei ole pakko katsoa. Esim itse jätän yleensä mm näyttis ja CPU ym testit katsomatta ja etsin kirjoitettuja testejä.
Sisällön tiivistelmä tuossa jokatapauksessa olikin, tätkeimmiltä osin (tutkimuksen lopputulos, lyhyesti).
NäköjäänLähdekritiikki. Tuo tyyppi on puoskari, joka esiintyy netissä tohtori-tittelillä antaen ymmärtää olevansa lääkäri vaikka ei oikeasti ole edes lääketieteellistä pätevyyttä hankkinut. Hän on seilannut näkemyksineen laidasta laitaan ja koko homman pointti on pitää iso virta katsojia klikkaamassa profiiliin ja tuomassa mainosrahoja.
Jos on oikea tutkimus tehdä, laita se, älä vedättäjien videoita, joita pitää puoli tuntia äänet päällä kuunnella.
Näköjään
Vitamin D deficiency prevalence and cardiovascular risk in Israel - PubMed (D-vitamiininpuutoksen prevalenssi Israelissa)
Pre-infection 25-hydroxyvitamin D3 levels and association with severity of COVID-19 illness (D-vitamiinitasot ja COVIDin vakavuus, israelilaistutkimus)
En katsonut videota läpi, mutta tuossa descriptionissahan ne oli heti esillä
Aina niin vaikeaa. Edellisessä viestissä haluat "Jos on oikea tutkimus tehdä, laita se", samoin kuin useampi nimimerkki tässä ketjussa -ja tällä sivullakin - jo aiemmin. No mä nyt sitten tein työtä käskettyä, postasin videon ilmeiset lähteet LMGTFY-hengessä - jotta niitä lähteitä voisi repostella jonkun videopostaajan tulkintojen sijasta - ja nyt ihmettelet miksei videoiden postaaminen riitä.Mä en jaksaisi taas lähteä tähän mutta pikaisella vilkaisulla on kyse siitä, että on löydetty korrelaatiota, ei siitä, että olisi tehty oikeaa tutkimusta normalisoitujen verrokkiryhmien välillä. Korjaa jos erehdyn.
Syökää vitamiininne mutta Campbelli tyrkytti vielä hetki sitten ivermektiiniä joten hänen videoidensa postaaminen ehkä riittää?
Aina niin vaikeaa. Edellisessä viestissä haluat "Jos on oikea tutkimus tehdä, laita se", samoin kuin useampi nimimerkki tässä ketjussa -ja tällä sivullakin - jo aiemmin.
Kyllä, kun luin tutkimuksen läpi, D-vitamiinin puutostilasta voi sen perusteella kai sanoa lähinnä että samantyyppinen indikaattori kuin BMI - tosin vielä selkeämpi sellainen "huonon COVID-ennusteen indikaatio" kuin ikää lukuunottamattamatta juuri mikään muu (14x odds ratio).Olisi pitänyt tarkentaa, että kliininen tutkimus. Datasta nähty korrelaatio sen syvemmin tutkittaviin perehtymättä ei kerro mitään kausaliteetista ja syy-yhteyttä ei voida osoittaa.
Nyt vedät mutkia suoraksi 10-0. Ensin valitat täysin ok tutkimuksen täysin ok videopreferaatista, joka on tehty asiaan perehtyneen toimesta (Tuo on sairaanhoidon opettaja, joten tietää kyllä asiasta (Ainankin enemmän, kuin 95% täällä kirjoittelijoista)) Sitten länkytät mutua kunnosta, itsestään hulehtijasta ja D-vitamiinitasoista.Ylipaino tosiaankin kertoo yleensä huonosta terveydestään huolehtimisesta ja on itsessäänkin tunnettu terveyttä heikentävä asia mutta D-vitamiinitasojen kohdalla ongelma on juuri siinä, että hyväkuntoinen ja itsestään huolehtiva ihminen tapaa huolehtia myös vitamiinien saannista kun ne, jotka muutenkin elävät epäterveellisesti, eivät piittaa.
Ei siinä muuta mutta siksi ne kliiniset testit pitäisi suorittaa vertailukelpoisten ryhmien (ikä, terveydentila, paino, urheilu jne) välillä että saadaan suodatettua pois ne liittymättömät asian selitykset.
Nyt vedät mutkia suoraksi 10-0. Ensin valitat täysin ok tutkimuksen täysin ok videopreferaatista, joka on tehty asiaan perehtyneen toimesta (Tuo on sairaanhoidon opettaja, joten tietää kyllä asiasta
Katso ensin video
Tuossahan on yhteenveto: D-vitsamiinin postitiivisistä vaikutuksista puhuu:
- Estää vakavia tautimuotoja.
- Estää tartuntoja.
Ihan hyvin olisi voinut esin pistää nuo rivit ja kun joku olisi kysynyt lähdettä, niin olisi sitten pistänyt tuon videon!
Kellään ei ollut tietoa aluksi:Sairaanhoidon opettajalla ei ole lääketieteen tutkintoa. Tuo äijä on ivermektiinilobbari silloin kun ei ole D-vitamiinimarkkinoija ja pelkää tartuntoja silloin kun ei mieti että kannattaisiko hankkia heti tartunta. Pelkkä rahastava puoskari, joka elää siitä osasta kansaa, joka tarvitsee puhuvan pään tulkitsemaan tekstiä.
Ja sitten seuraava video jne. ja videot ei koskaan lopu. Kirjoita sanoiksi se, mitä haluat kertoa. Osaan kyllä lukea.
Kuvittelisin, että eläkkeellä olevalla lääketieteen opettajalla on ollut aikaa perehtyä asiaan reippaasti. Näin ollen voi oikein hyvinkin tietää enemmän, kuin joku tutkinnon omaava tyyppi, jolla on ollut muutakin tekemistä..
Jos ja kun on kerran ollut ikänsä sairaanhoito alan opettaja, niin se on senverran lääketiedettä lähellä oleva ala, että siinä on kerennyt mennä kaikenlaista jakeluun, jos on vain vetävä jakelu.Niin, paitsi että ei ollut lääketieteen koulutusta eikä lääketieteen opettaja. Ei vaan mene jakeluun?
Jos ja kun on kerran ollut ikänsä sairaanhoito alan opettaja, niin se on senverran lääketiedettä lähellä oleva ala, että siinä on kerennyt mennä kaikenlaista jakeluun, jos on vain vetävä jakelu.
Tuo ei siis ole esim putkimies tai maanviljeliä, joiden ei tarvitse tietää alasta mitään.
Itse arvostan huomattavasti sitä, että on harrastuneisuutta ja perehtyy asioihin. Tuo on noita tutkimuksia käynyt läpi koko koronan ajan ja yleensä on ollut linkitkin tutkimuksiin, joten varmasti tietää asiasta huomattavan paljon.
Joku tutkimus mikä täällä tuon tyypin viittaamana nostettiin esiin oli kyllä täyttä paskaa suoraan sanottuna. Aivan täydellinen rimanalitus. En jaksa puhelimella lähteä etsimään omaa kommenttiani.
E. Jaksoin kuitenkin, kun tuli hyvä hakusana mieleen. Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)
Argh. Ensimmäisessä on sentään vähän pointtia, lääketiede ei ole omaa alaa, mutta aika monta kysymysyä tuossa heräsi. Toinen alkoi ottamaan päähän jo abstraktin introssa, kun ei edes siitä saatu poliittista kommentointia pois. Selasin kuitenkin vielä alaspäin. Mutta eh, liitän kuvan. Ylempi käppyrä 'käsitellystä tutkimuksesta', alempaan kaivoin tapaukset. En väitä, etteikö tuossa tutkimuksessa voi teoriassa olla jotain pointtiakin, mutta luotto ei riitä edes selaamiseen.
Joku tutkimus, jota et kommenntisi mukaan edes selannut, vaikka siinä olisi ollut pointtiakin..
Jos ja kun on koko koronan ajan noita uutisia ja tutkimuksia summaillut, niin eiköhän se ole selvä, että siellä on monenlaista tutkimusta. D-vitamiinistä on kuitenkin kokoajan todettu vähintään, että sen puutostila on huono juttu sairastumisen kannalta (niin korona, kuin monet muutkin sairaudet).
Väärin.
Sairastettu korona altistaa sydänlihastulehdukselle + rokote altistaa sydänlihastulehdukselle
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.