Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
01.04.2020
Viestejä
56
Suomi on itsepäistä kansaa se on huomattu. Mieluummin olen kuuro muutaman päivän (kaverin tuttu oli, oliko tämä totta, niin ei tietoa), kuin olisin Sairaalan teholla.
Nämähän ovat rokotteiden tarkoitus, pienentää oireita. Ymmärrän, että pelkää sivuvaikutuksia, mutta kysy itseltäsi: " Haluanko pahan sivuvaikutuksen, johon on pieni mahdollisuus ja kestää vähän aikaa (yleensä muutaman päivän, on ollut toki ääritapauksiakin), vai haluanko kuolla tai joutua teholle?"
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 202
Niin kyllä vaikuttavat, mutta nämä ovat aivan uudellaisia rokotteita. Ei voi tietää ikävä kyllä.
Siis tietää voidaan kyllä. Niin varmasti kuin nyt yleensäkään rokotteesta tai mistään lääkeaineesta voidaan tietää. Mitään useiden vuosien jälkeen tulevia ongelmia ei tiedetä rokotteista yleensäkään eikä ole mitään mekanismia jolla näitä voisi tulla, niin onhan tuo nyt aika harhaanjohtavasti sanottu.

Se, että mikään määrä tietoa, tutkimusta tai dataa miljardien rokottamisesta ei kelpaa on sitten oma ongelmansa. Mutta se ei liity mitenkään siihen, etteikö tietoa olisi.

Aika hyvin noita erittäinkin harvinaisia lyhytaikaisia haittoja on löydetty. Että en sitten tiedä kuinka harvinainen sen ongelman pitää olla...
 
Liittynyt
01.04.2020
Viestejä
56
Siis tietää voidaan kyllä. Niin varmasti kuin nyt yleensäkään rokotteesta tai mistään lääkeaineesta voidaan tietää. Mitään useiden vuosien jälkeen tulevia ongelmia ei tiedetä rokotteista yleensäkään eikä ole mitään mekanismia jolla näitä voisi tulla, niin onhan tuo nyt aika harhaanjohtavasti sanottu.

Se, että mikään määrä tietoa, tutkimusta tai dataa miljardien rokottamisesta ei kelpaa on sitten oma ongelmansa. Mutta se ei liity mitenkään siihen, etteikö tietoa olisi.
no siis tämä. Jotkut ihmiset sanovat, että on ihmisillä ollut jo yli vuosi aikaa kehittää rokote.
Kuinka nopeasti ihmiset luulevat että erittäin toimivan rokotteen valmistaminen aikaisemmin tuntemattomasta viruksesta kestää? Mielestäni ollaan saatu jo jotenkin toimivia rokotteita, miksei vaan voida hyväksyä, että mitä meillä on tällä hetkellä? Miksi pitää vaan vääntää ja vääntää samasta asiasta.

Ihan vain ihmisille tiedoksi, että maailmassa on vain muutama 100% toimiva rokote.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 511
no siis tämä. Jotkut ihmiset sanovat, että on ihmisillä ollut jo yli vuosi aikaa kehittää rokote.
Kuinka nopeasti ihmiset luulevat että erittäin toimivan rokotteen valmistaminen aikaisemmin tuntemattomasta viruksesta kestää? Mielestäni ollaan saatu jo jotenkin toimivia rokotteita, miksei vaan voida hyväksyä, että mitä meillä on tällä hetkellä? Miksi pitää vaan vääntää ja vääntää samasta asiasta.

Ihan vain ihmisille tiedoksi, että maailmassa ei ole yhtään 100% toimivaa rokotetta.
Oliskohan sitten paremmin kelvannut 5v testailu ja vatvominen ettei varmasti kellään satu minnekään eikä huippaa tai kuurota? Tuskin. Sitten todetaan että vasta 7v päästä ne odottamattomat oireet iskee. Koska kyseessä on uudenlainen rokote.
 
en nyt ihan ymmärtänyt. Puolustin tuossa viestissä niitä ihmisiä jotka hankkivat rokotuksen ja sun viesti viakuttaa siltä, että haukut mua ja samalla puolustat niitä jotka hankkivat rokotukset?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Mitähän tutkimuksia on tehty? Juu kyllä lyhyellä aikavälillä on tehty paljonkin tutkimuksia. Iso kuva haitoista ilmenee vasta muutaman vuoden päästä.
Tästä olen kolme piikkiä ottaneena enemmän huolissani, koska mitään dataa ei ole vielä saatavilla.
Iso osa haitoista tulee lähes heti. Mitä dataa siis kaipaat?
 
Liittynyt
01.04.2020
Viestejä
56
Iso osa haitoista tulee lähes heti. Mitä dataa siis kaipaat?
jokaisessa rokotteessa melkein on samat haitat. toki tää rokote sattuu oleen nopeasti kyhätty tähän hätään, jonka takia useammin ja pahempia sivuvaikutuksia.

Eli siis yritän kai sanoa, että turhaan ihmiset dataa odottavat, koska jokaisesta rokotteesta ja niiden haittavaikutuksista tulee dataa kokoajan. Eli turhaan odottelet milloin kaikki data on tullut, koska uutta dataa tulee koko ajan.

Mielestäni dataa on jo tarpeeksi, että korona rokotteen voisi kuka tahansa terve ihminen ottaa.
Kaverini ei suostu ottamaan, koska hänen naapuri kertoi, että hänen tuttuna mummo oli sokea kaksi päivää rokotuksen jälkeen? Mitä ihmettä? Mikä syy toi on olla ottamatta? Onhan sokeena varmaan hirveetä, mutta mieluummin se kuin teho. Suomen teho on muutenkin täynnä, viet vain tilaa muilta sitä tarvitsevilta, jos et rokotusta ota! (olettean jos joudut teholla, perus terveellä kylläkin pieni mahdollisuus, mutta rokotetulla terveellä paljon pienempi mahdollisuus)
 
Liittynyt
01.04.2020
Viestejä
56
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 764
Ihan vain ihmisille tiedoksi, että maailmassa ei ole yhtään 100% toimivaa rokotetta.
Wikipedia tietää kertoa näin:

"The rabies vaccine is 100% effective if given early, and still has a chance of success if delivery is delayed."

Yleisesti juu mikään rokote ei ole 100% toimiva, mutta taitaa aina mahtua yksi poikkeus sääntöön ;)
 
Liittynyt
01.04.2020
Viestejä
56
Wikipedia tietää kertoa näin:

"The rabies vaccine is 100% effective if given early, and still has a chance of success if delivery is delayed."

Yleisesti juu mikään rokote ei ole 100% toimiva, muttai taitaa aina mahtua yksi poikkeus sääntöön ;)
totta kai poikkeuksia on. Mutta osa ihmisista ajattelee rokotteiden olevan 100% suojaa antavia. Muutama varmaan on, mutta suurin osa ei.
 
Liittynyt
15.01.2020
Viestejä
343
no siis tämä. Jotkut ihmiset sanovat, että on ihmisillä ollut jo yli vuosi aikaa kehittää rokote.
Kuinka nopeasti ihmiset luulevat että erittäin toimivan rokotteen valmistaminen aikaisemmin tuntemattomasta viruksesta kestää? Mielestäni ollaan saatu jo jotenkin toimivia rokotteita, miksei vaan voida hyväksyä, että mitä meillä on tällä hetkellä? Miksi pitää vaan vääntää ja vääntää samasta asiasta.

Ihan vain ihmisille tiedoksi, että maailmassa ei ole yhtään 100% toimivaa rokotetta.
Mutta onko myöskään sellaista rokotetta mitä tarvii ottaa jopa 4x vajaassa vuodessa, joka antaa jopa 50% suojan pariksi kuukaudeksi..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
jokaisessa rokotteessa melkein on samat haitat. toki tää rokote sattuu oleen nopeasti kyhätty tähän hätään, jonka takia useammin ja pahempia sivuvaikutuksia.

Eli siis yritän kai sanoa, että turhaan ihmiset dataa odottavat, koska jokaisesta rokotteesta ja niiden haittavaikutuksista tulee dataa kokoajan. Eli turhaan odottelet milloin kaikki data on tullut, koska uutta dataa tulee koko ajan.

Mielestäni dataa on jo tarpeeksi, että korona rokotteen voisi kuka tahansa terve ihminen ottaa.
Kaverini ei suostu ottamaan, koska hänen naapuri kertoi, että hänen tuttuna mummo oli sokea kaksi päivää rokotuksen jälkeen? Mitä ihmettä? Mikä syy toi on olla ottamatta? Onhan sokeena varmaan hirveetä, mutta mieluummin se kuin teho. Suomen teho on muutenkin täynnä, viet vain tilaa muilta sitä tarvitsevilta, jos et rokotusta ota! (olettean jos joudut teholla, perus terveellä kylläkin pieni mahdollisuus, mutta rokotetulla terveellä paljon pienempi mahdollisuus)
Joo, höpöhöpöä siis. Kaikista rokotteista tulee normioireet yms. Mitä pahempia sivuvaikutuksia ja useammin?
On taas niitä hörhöjuttuja naapurin mummoista jne. Ihme että tätä paskaa viljellään vielä tänään kun tämä koronasirkus alkaa olla ohi.
 
Liittynyt
01.04.2020
Viestejä
56
Mutta onko myöskään sellaista rokotetta mitä tarvii ottaa jopa 4x vajaassa vuodessa, joka antaa jopa 50% suojan pariksi kuukaudeksi..
jos yrität vuodessa kyhätä rokotteen tuntemattomaan virukseen niin on oletettavissa. Mutta oli se rokote pakko aloittaa jostain sen kehitys.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 202
Nohynek juttelee rokotteista:

"– Jos me ajatellaan, että saatiin viruksen koodi tammikuussa 2020 ja ensimmäiset rokotekokeilut alkoivat 60 päivän kuluttua siitä, niin hurja vauhtihan se on ollut. Sen lisäksi nyt käytössä olevien rokotteiden suojatehot ovat erittäin korkeita, yli 90 prosenttia vakavaa tautia kohtaan. Sehän oli aivan astronomista.
Nohynek uskookin, että lääketeollisuudella on viime vuosien kehitystyön jäljiltä jo tekeillä rokotteita moneen tähän asti ongelmalliseen virustautiin.
– Rokotteiden tuottajilla on kehitteillä paljon muitakin rokotteita, esimerkiksi influenssa-RNA-rokotteita ja RS-virusrokotteita, sekä niiden yhdistelmiä. Se työ on jo alkanut. Ja jos kaikki menee hyvin, voimme tulevaisuudessa estää sellaisia tauteja, joita tähän asti ei ole voitu estää."
 
Liittynyt
01.04.2020
Viestejä
56
Jos me ajatellaan, että saatiin viruksen koodi tammikuussa 2020 ja ensimmäiset rokotekokeilut alkoivat 60 päivän kuluttua siitä, niin hurja vauhtihan se on ollut.
Olihan se oletettavaa, koska ihmiset pelkäsivät sen vakavuutta ja leviäväisyyttä. Ettei tulisi uusi rutto ja silleen.
, yli 90 prosenttia vakavaa tautia kohtaan.
epäilen, että noin iso olis, ottaisin silti rokotteen jos olisi edes 50%, eli on se isompi kuin 50
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
totta.

no onhan tästä näyttöä, että koronarokotuksesta tulee sivuvaikutuksia yms. Minun tutusta yhdellä on ollut vaikutuksia ja se on ollut pääsärku pari päivää. Siis tämä on yksi 50.
Päänsärky? Ohhoh, nyt oli paha sivuvaikutus. Mutta oikeasti, näitä ei lasketa mihinkään epänormaaliin. Tästä ei kannata enempää keskustella.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 743
Joo, isällä myös tuli kolmannesta rokotuksesta n. 2 päivän pääkipu (kipulääke ei juuri auttanut ja kun loppui niin se loppui kuin seinää) ja muutamat hänen kaverit olivat aiemmin sanoneet samaa.

Vissii aika yleinen oire, en tiedä miten nuoremmilla, itseäni odottaa vasta kuukauden päästä.
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Perusterveelle n. 30 vuotiaalle perheenjäsenelleni tuli 1. ja 2. piikistä (Pfizer) molemmista yli viikon kestävä "tauti". Kuumetta, lihaskipuja, käytännössä vuodepotilaana viikonpäivät. Ei tehnyt haittavaikutusilmoitusta. Koronatestissäkin kävi, mutta molemmat oli negatiivisia.
Myöhemmin sai sitten sen koronankin, mutta lieviä oireita vain noin 4 päivää (haju- ja makuaisti, vetämätön oli ja pientä lämpöä).
 
Liittynyt
15.01.2020
Viestejä
343
Meillä töissä kanssa muutamia ollut saikulla 2-3pv 2/3 piikistä. Lähin työkaveri oli 2 ja 3 rokotuksesta. Nosti liki 39 kuumeen ja käsi oli lähes toimintakyvytön päivän ajan. Ajatteli että oli huonosti tuikannut piikin, mutta 3 oli sama homma. Ei myöskään tehnyt mitään valitusta.
Vaikea niitä on saada esille mikä mahdollisesti tulee rokotteesta. Appiukko oli reilun viikon sairaalassa kun 3 päivää rokotuksen jälkeen (AZ) alkoi voimaan pahoin ja vietiin lanssilla sairaalaan. Kuvauksissa näkyi jotain päässä, mutta appiukko sanoi ettei siitä oikein saanut selvyyttä kun tivasi että voiko johtua rokotteesta. 3 ei ole hakenut.
 
Liittynyt
15.02.2018
Viestejä
334
Itse sain kovia rintakipuja lenkillä 4 päivää toisesta piikistä. Näitä kipuja kesti noin 2 kuukautta pikku hiljaa vähentyen. Sydänfilmi ja ultra tehtiin. Nämä olivat puhtaat. En ole tämän takia vielä viitsinyt mennä kolmannelle piikille.
 
Liittynyt
27.03.2018
Viestejä
115

Harmi homma. Kohta kolmen piikin rokotustodistus tulee jos THL esitys menee läpi:

Sairasta jos ei enää edes sairastetut koronat paina kun aalto pyyhii yli Suomen.
 
Liittynyt
15.01.2020
Viestejä
343
Harmi homma. Kohta kolmen piikin rokotustodistus tulee jos THL esitys menee läpi:

Sairasta jos ei enää edes sairastetut koronat paina kun aalto pyyhii yli Suomen.
Laajennetaan samantien terveyspassiksi! Paino ja pituus mitä pystyy nopeasti kontrolloimaan esim, terveyskskuksissa, matkailussa(ylipainoiset todettu riski lentoilussa) tupakkatuotteita pystyy ostamaan vai terveyspassilla ja sitä kautta helppo kirjata terveyspassiin käyttääkö henkilö tupakkatuotteita. Terveyspassiin pystyisi laittamaan rajattoman määrän ominaisuuksia. Esim kaikki tietävät nastarenkaiden aiheuttavan nastapölyä joka ennen aikaisesti tappaa Suomessakin satoja ihmisiä. Rengasostoksilla jos haluaa nastarenkaat alle, niin terveyspassia vilauttamalla saa ne alleen, mutta merkintä tulee passiin. epäterveellinen ruokakin menee terveyspassin kautta.
Miksi jättää pelkkään rokotepassiin…
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 511
en nyt ihan ymmärtänyt. Puolustin tuossa viestissä niitä ihmisiä jotka hankkivat rokotuksen ja sun viesti viakuttaa siltä, että haukut mua ja samalla puolustat niitä jotka hankkivat rokotukset?
Spekuloin sitä että joillekin mikään määrä dataa tai testausvuosia ei kelpaa. Vaara vaanii aina niiden takana piilossa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
631
Harmi homma. Kohta kolmen piikin rokotustodistus tulee jos THL esitys menee läpi:

Sairasta jos ei enää edes sairastetut koronat paina kun aalto pyyhii yli Suomen.
Menee roadmapin mukaan :tup:
32971BC1-B19A-457D-BAFF-95A63F458B03.jpeg
 
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
170
Harmi homma. Kohta kolmen piikin rokotustodistus tulee jos THL esitys menee läpi:

Sairasta jos ei enää edes sairastetut koronat paina kun aalto pyyhii yli Suomen.
Miten jos on 2 piikkiä ja sairastettu tauti? Kai silloin sitten saa sen kolmannen piikin siltikin, jotta passi pysyy voimassa?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Menee roadmapin mukaan :tup:
Kumma ettei feasibility study -vaiheessa huomattu mitään merkittäviä vikoja tässä himmelissä. Protestitkin olivat enimmäkseen rauhanomaisia, ja suurin osa kansasta tuntee jopa ylpeyttä kantaessaan "lupaa" aiemmin kyselemättä sallittuihin toimiin.

Tällaiseen yhteiskuntaan se koulukiusaaminen voi pahimmillaan johtaa. Nyt saadaan nauttia heikon kollektiivisen itsetunnon hedelmistä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 428

...sekä alkuperäisen vääristelyn, että viestisi voi tunkea sinne salaliittoketjuun.
 
Liittynyt
01.03.2017
Viestejä
656
Et oo ehkä vielä huomannut, mutta tämä salaliitto-argumentointi on kokenut melkoisen inflaation tässä kahdessa vuodessa.
Jos kuvittelet että tuolla jossain elää sellainen Hermanni, joka on vuosia sitten laskelmoinut tän tapahtumaketjun etukäteen, sen on täytynyt olla länkkäri, koska mitäs Kiinalainen salaliittoja tekee, sen kuin vaan toteuttaa. Samainen ihmehenkilö on infiltroitunut Wuhaniin lepakkotorille ja nähnyt haukankatseellaan juuri sen superlevittäjän joukon, jolle syöttää virus.

Tarina on niin hyvä, että koko maailman se fiksumpi osapuoli ostaa sen ja niin arabit kuin juutalaiset alkavat käyttämään kasvomaskeja samanaikaisesti.

Ainoa epäonni tällä hahmolla on, että viimeinen erämaa ennen pohjoisnapaa omaa tietotekniikkapalstalla parviälyn joka ratkaisee tämän salaliiton intternetin välityksellä, löytämällä ja yhdistämällä rokotekirjoituksen menneisyydestä Suomalaiseen rokotepassiin.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 652
Minä muistelen että joku kirjoitti tänne että Kiurun tilallekin tulee joku ns. tukahduttaja hörhöporukkaan kuuluva? Onko näitä siellä enemmänkin päättävässä asemassa vielä? Kyllä nyt vähintään maaliskuun puoliinväliin mennään ravintolarajoituksilla jos näin on.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 400

Sopivasti viimeiset alkoholia tarjoilevien paikkojen rajoitukset ehtivät keväällä loppua, kun uusi Xi-variantti alkaa "aiheuttaa huolta".

Nyt on jo nähty, että omikron oli kuin olikin tuhnu, miksei voida reagoida nopeasti? Seuraavasta kukaan ei tiedä, mutta sen vuoksi ei maata kannata seisottaa.
 
Liittynyt
27.03.2018
Viestejä
115
Miten jos on 2 piikkiä ja sairastettu tauti? Kai silloin sitten saa sen kolmannen piikin siltikin, jotta passi pysyy voimassa?
Koko pandemian on toitotettu, miten tartunta vastaa ns yhtä rokotetta. Tästä on sekä THL että kansainväliset tutkimuslaitokset viestittäneet. Lisäksi nyt Omicron tartunta antaa ilmeisesti parhaimman vastustuskyvyn myös deltaa ja alfaa vastaan. Jos nyt Suomessa mennään siihen, että meidän kolme annosta (2 shottia ja tartunta) laitetaan ottamaan vielä neljäs ihan vaan koska ”kaikki ei ole päässyt testeihin” niin sanon, että ensimmäinen täydellinen patajumi tulee tämän pandemian aikana. Mikään muu ei voi olla syynä, että pakotettaisiin kolmannelle piikille jos alla jos 2 piikkiä ja PCR-testistä positiivinen. Vittu toivottavasti tätä ei kaikki ota annettuna.

Tässä vaikka viimeisin THL uutinen:

Tässä uutisessa THL jopa toteaa, miten 2 rokotetta ja korona antaa jopa paremman suojan kuin vain 3 rokotetta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 447

CDC:kin on jo joutunut taipumaan ja myöntämään, että sairastettu korona antaa monta kertaa paremman suojan, kuin kaksi rokotetta (Deltan kohdalla). Aikalailla jokaisessa tutkimuksessa mitä on tullut katsottua, että sairastettu korona antaa paljon paremman suojan. Silti jostain syystä kaikille näillekin halutaan antaa rokotteet. Miksiköhän?

Edit. Tarkennetaan vielä, että aikaisemmat variantit tutkimuksen mukaan deltaa vastaan antaa paremman suojan, kuin rokotteet.
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
505

Löytyy sille halulle syy. Niitä on tilattu aika paljon varastoon, niin pitäis ne johonkin saada tuikattua oli apua eli ei. Ja melkonen hivakka vielä tulossa, jotka on sitouduttu ostamaan.
 
Jotain pitää saada kehitettyä ja nopeasti!

Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 447
Löytyy sille halulle syy. Niitä on tilattu aika paljon varastoon, niin pitäis ne johonkin saada tuikattua oli apua eli ei. Ja melkonen hivakka vielä tulossa, jotka on sitouduttu ostamaan.
En vain itse halunnut sanoa tätä ääneen ettei joku röllykkä rupea huutelemaan salaliittojen perään ja ylläpito kurittaa. Hyvä, että joku uskaltaa. :)
 
Liittynyt
27.03.2018
Viestejä
115
Lisätään vielä sen verran: uskon, että ei vain löydy perusteita ”pakottaa” kolmannelle sellaisia, joilla jo todellisuudessa on parempi suoja kuin vain kolme rokotetta saaneilla. Nyt EU tasolla riittää passiin:

1 koronatarunta ja 1 shot = 9 kk voimassa

Luonnollista on, että EU mielessä 100% rokotettu on tällöin 1 koronatartunta ja 2 shottia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
64
Suomi on itsepäistä kansaa se on huomattu. Mieluummin olen kuuro muutaman päivän (kaverin tuttu oli, oliko tämä totta, niin ei tietoa), kuin olisin Sairaalan teholla.
Nämähän ovat rokotteiden tarkoitus, pienentää oireita. Ymmärrän, että pelkää sivuvaikutuksia, mutta kysy itseltäsi: " Haluanko pahan sivuvaikutuksen, johon on pieni mahdollisuus ja kestää vähän aikaa (yleensä muutaman päivän, on ollut toki ääritapauksiakin), vai haluanko kuolla tai joutua teholle?"
Tähän se ongelma oikeastaan kiteytyy, että vaihtoehdot eivät todellakaan ole nuo kaksi. Luultavasti 99%:lla ihmisistä vaihtoehdot ovat "Otan rokotteen ja en saa vakavia oireita" tai "En ota rokotetta enkä saa vakavia oireita". Rokotteen hyödyt nähdään väestötasolla ja tämä tekee siitä hiton vaikean perustella henkilöille jotka asettavat oman koskemattomuutensa korkeammalle prioriteetille kuin Suomen sairaanhoidon pärjäämisen. Tämän takia on kehitelty kaikkia passeja ja muita kauhukampanjoita jotta ihmiset pelkäisivät oman terveytensä vuoksi ja ottaisivat siitä syystä rokotteen, joka sitten auttaisi valtiota pärjäämään kasvaneen rasituksen kanssa.

Rokotteesta kieltäytymiseen on mielestäni kaksi pääsyytä, tietty kalluuden aiheuttama itsekkyys, eli muilla ei ole väliä koska ei itse usko voivansa sairastaa vakavaa koronaa ja toinen on vastareaktio pelkopolitiikalle, jossa ihan puhtaasti vittuilemisen ilosta harataan vastaan koska uskotaan että "johto" on viekkaudella ja vääryydellä ajanut nykyisiä rajotuksia ja esim. koronapassia. Sitten on varmaan pieni joukko jotka oikeasti lääketieteellisistä syistä eivät voi rokotetta ottaa. Tämän joukon kokoa ei varmaan ole kukaan tähän mennessä selvittänyt.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tähän se ongelma oikeastaan kiteytyy, että vaihtoehdot eivät todellakaan ole nuo kaksi. Luultavasti 99%:lla ihmisistä vaihtoehdot ovat "Otan rokotteen ja en saa vakavia oireita" tai "En ota rokotetta enkä saa vakavia oireita". Rokotteen hyödyt nähdään väestötasolla ja tämä tekee siitä hiton vaikean perustella henkilöille jotka asettavat oman koskemattomuutensa korkeammalle prioriteetille kuin Suomen sairaanhoidon pärjäämisen. Tämän takia on kehitelty kaikkia passeja ja muita kauhukampanjoita jotta ihmiset pelkäisivät oman terveytensä vuoksi ja ottaisivat siitä syystä rokotteen, joka sitten auttaisi valtiota pärjäämään kasvaneen rasituksen kanssa.
Sori nyt mutta jos ne hyödyt näkyy väestötasolla niin haitat vasta onkin asia, jota on vaikea löytää kuin tilastoa katsomalla. Ei ole vielä tullut vastaan "kipeä olkapää" lisäksi kuin yksittäinen tapaus, joka kertoi olleensa seuraaavan päivän vähän alavireinen.
 
Liittynyt
20.01.2017
Viestejä
555
Kyllä se aika selvää taitaa olla että helmikuun aikana puretaan Suomestakin lähes kaikki rajoitukset, jotain pientä voi vielä jäädä. Merkit taitaa viitata siihen että koronasta tulee influenssan kaltainen virus. Mutta se pistää mietityttämään että onko koronalla vielä paukkuja mutatoitua vaarallisemmaksi, tosin tuo ei yksin riitä, sen pitäis siinä samassa ohittaa omikron myös tartuttavuudella. Omikron mutaatio oli niin radikaali, että en vielä julistaisi koronaa täysin voitetuksi, vielä ei pystytä sanomaan että onko sieltä tulossa tulevaisuudessa mitä.
Kyllä näyttää just päinvastaiselta. Ajetaan rokotuspassia maaliin vaikka väkisin:

"Aluehallintovirasto määrää asiakas- ja yleisötiloista vastaavat toimijat järjestämään tilojen käyttö siten, että asiakkaiden, toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Samalla alueiden kokoontumisrajoitukset kiristyvät. Päätökset ovat voimassa Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien (pl. Reisjärvi) ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirien kuntien alueella 23.1. - 20.2.2022"

Esim: Jyväskylä alkaa kyselemään taas passeja.

""Kaupungin liikuntapalveluiden sisäliikuntapaikoilla, kuntosaleilla ja uimahalleissa otetaan käyttöön koronapassi 26.1. alkaen. Koronapassi vaaditaan 16-vuotiailta ja sitä vanhemmilta asiakkailta. Sisäliikuntatiloja ovat koulujen liikuntasalit, palloiluhallit, jäähallit, Seppälän skeitti- ja trialhalli, Vehkahalli, Kuokkalan Graniitti, Hipposhalli, Monitoimitalo, Lehtisaaren kuntotalo, Palokan sekä Vaajakosken liikuntahalli."
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
64
Sori nyt mutta jos ne hyödyt näkyy väestötasolla niin haitat vasta onkin asia, jota on vaikea löytää kuin tilastoa katsomalla. Ei ole vielä tullut vastaan "kipeä olkapää" lisäksi kuin yksittäinen tapaus, joka kertoi olleensa seuraaavan päivän vähän alavireinen.
Ei sillä ole mitään väliä, koska henkilö joka uskoo että ei sairastu vakavasti ei ota piikkiä sen takia että haittavaikutukset ovat epätodennäköisiä. Hänen oman analyysinsä perusteella piikistä ei ole mitään hyötyä, miksi siis ottaa se?

EDIT: Tämä on siis se sama henkilötyyppi joka ei laita turvavyötä koska ei usko ajavansa kolaria.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ei sillä ole mitään väliä, koska henkilö joka uskoo että ei sairastu vakavasti ei ota piikkiä sen takia että haittavaikutukset ovat epätodennäköisiä. Hänen oman analyysinsä perusteella piikistä ei ole mitään hyötyä, miksi siis ottaa se?
No eipä ole tuollaista vipeltäjääkään vielä tullut vastaan vaan kyllä siellä aina on joku vastustus takana.

Miksi ottaa? Koska se ei maksa mitään itselle ja koska se kuitenkin pienentää omaa riskiä.

En nyt toki tiedä mitä tarkoitat "uskoo"-sanalla. Vahva jumaluskon kaltainen usko ettei sairastu? No siihen ei kai auta mikään.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 692
Viestejä
4 189 230
Jäsenet
70 783
Uusin jäsen
tolvmaister

Hinta.fi

Ylös Bottom