- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 480
Sekä että.Siivoatteko ketjuja ilmoitusten perusteella vai oman seurannan?
Sekä että.Siivoatteko ketjuja ilmoitusten perusteella vai oman seurannan?
Itse asiassa tuosta ketjusta tuli useampikin raportointi.Aika monta kertaa on todettu täälläkin, että ei ole olemassa mitään automaattista suodatinta tms, eli ylläpito puuttuu ongelmiin raporttien myötä, tai jos sattuu itse huomaamaan. Oletan että mainitsemasi ketjun kohdalla kukaan ei ole asiasta raportoinut.
Ei kai tuossa venjäjäkytköksen mainitsemisessa mitään muuta ongelmaa olisi, mutta kun se tuppaa helposti ajamaan koko keskustelun sivuraiteille. Ei sitä aiheena ole kuitenkaan kielletty.
Ihan pätevältä kuulostava tapa, jos kaikki tuota tapaa noudattaisivat. Miten näkisit, että tuota jatkokeskustelun ohjautumista valvottaisiin?Voisiko jatkossa Venäjäkytköksestä kertomisen sallia, kunhan jatkokeskutelu ohjautuisi tuonne? Esim. viestiin linkki tuonne ja lähdeviite boikotin syyhyn (kuten Marabou-ketjussa oli linkki iltapäiväleheden sivulle).
Foorumi ei ole esimoderoitu, eli raporttien sekä moderaattorien omien havaintojen mukaan. Käyttäjien raportit ovat olennainen osa tmän kokoluokan foorumin moderointia, eli jos kukaan ei raportioi, on hyvin mahdollista että ylläpito ei ole tietoinen viestistä.Siivoatteko ketjuja ilmoitusten perusteella vai oman seurannan?
Samalla tavalla kuin muuta oftopiccia? Pieni määrä ok, jatkot muualla.Miten näkisit, että tuota jatkokeskustelun ohjautumista valvottaisiin?
Käytäntö on jo osoittanut moneen otteeseen, ettei pieni määrä onnistu ja kerta toisensa jälkeen jauhetaan samat asiat, joten siitä syystä linja on tämä.Samalla tavalla kuin muuta oftopiccia? Pieni määrä ok, jatkot muualla.
Ehkä foorumipäivityksessä saatte tekoälyavustajan moderoimaan .Ihan pätevältä kuulostava tapa, jos kaikki tuota tapaa noudattaisivat. Miten näkisit, että tuota jatkokeskustelun ohjautumista valvottaisiin?
Lähtökohtaisesti foorumilla ei ole tarkoitus kieltää keskustelemasta mistään. Tarvittaessa ohjataan keskustelua sopivaan paikkaan, kuten tässäkin tapauksessa.Tarjousalueen sääntöjä ja ohjeita voisi päivittää kieltämään Venäjäboikotista mainitsemisen. Harvat taitavat siitä muuten tietää ja viestit toistuu, jos jopa 20 viestiä poistitte Marabousta.
Ei kai kukaan ole ollut bannaamassa ketään mistään tähän keskusteluun liittyen? Jos tuo on mielestäsi "hyvä tarjous", niin ei kai sitä mikään estä omana tarjouksena postaamasta. Minun mielestäni se ei kuitenkaan ole sellainen ja sitten tosiaan vielä kun ottaa huomioon ne Jimmsin toilailut venäjäkauppojen kanssa, niin olisi aika typerää nostaa sitä esille tuollaisen myötä, mutta se on vain minun mielipide.Jos postaisin hyvät tarjoukset ketjuun esim että Jimmsiltä saa nykyään Klarnalla -3.9% cashbackkia, niin oisko se teidän mielestä bannien paikka?
Tämä on hyvä muistaa seuravan kerran kun joku väittää, että tuo venäjäkeskustelu jäisi yhteen tai kahteen viestiin, eikä vaikuttaisi muuhun keskusteluun otsikon tarjoustuotteesta....ja viestit toistuu, jos jopa 20 viestiä poistitte Marabousta.
Tässä toki pitää miettiä sitä mikä on syy ja mikä seuraus. Omat kaksi Venäjä viestiäni ketjussa tein vain ja ainoastaan sen takia kun aikaisempia oli jatkuvasti poisteltu. Jos ensimmäinen olisi jätetty ei ainakaan minua olisi kiinnostanut asiasta keskustella tai vängätä.Tämä on hyvä muistaa seuravan kerran kun joku väittää, että tuo venäjäkeskustelu jäisi yhteen tai kahteen viestiin, eikä vaikuttaisi muuhun keskusteluun otsikon tarjoustuotteesta.
Ok. En ota sen kummemmin niihin kantaa, kun en ole ketjua seurannut. Sen verran itse tuotteesta, että itse en sitä sen toimintamallin ja erityisesti venäjäkytkösten vuoksi suostuisi omiin laitteisiini asentamaan. Kyse ei siis ole samasta asiasta kuin niiden tuontirajoitusten kiertämisessä ja mielestäni ne on syytäkin tuoda esille tuossa ketjussa, jos ja kun uudet käyttäjät eivät osaa niitä muualta etsiä.Itse asiassa tuosta ketjusta tuli useampikin raportointi.
En ole seurannut tuonkaan ketjun keskustelua, niin en osaa sanoa mitä siellä on sanottu, mutta jos tosiaan moderaattorit ovat poistaneet viestejä ja niitä on sitten postailtu sinne uudestaan vänkäyksen kanssa suolattuna, niin ei kannata ihmetellä, jos tulee sanomista.Tässä toki pitää miettiä sitä mikä on syy ja mikä seuraus. Omat kaksi Venäjä viestiäni ketjussa tein vain ja ainoastaan sen takia kun aikaisempia oli jatkuvasti poisteltu. Jos ensimmäinen olisi jätetty ei ainakaan minua olisi kiinnostanut asiasta keskustella tai vängätä.
Viestejä poistua ilman mitään mainintaa poistosta, jolloin ketjuun tuli samansisältöisiä viestejä uudestaan .Tämä on hyvä muistaa seuravan kerran kun joku väittää, että tuo venäjäkeskustelu jäisi yhteen tai kahteen viestiin, eikä vaikuttaisi muuhun keskusteluun otsikon tarjoustuotteesta.
Vänkäystä taisi olla vain ketjun lopussa kun ihmiset alkoivat vängätä Venäjä yhteyden positamisesta. Ensimmäiset puoli tusinaa poistettua viestiä jotka näin olivat vain huomatus Venäjä kytköksestä.En ole seurannut tuonkaan ketjun keskustelua, niin en osaa sanoa mitä siellä on sanottu, mutta jos tosiaan moderaattorit ovat poistaneet viestejä ja niitä on sitten postailtu sinne uudestaan vänkäyksen kanssa suolattuna, niin ei kannata ihmetellä, jos tulee sanomista.
Näin se minustakin näytti olevan. Oikein tapahan olisi ollut jättää se ensimmäinen muistutus ja moden muokata aloitusta "Huom. tuotteeseen liittyy seikkoja jotka voivat vaikuttaa ostopäätökseesi." Ja sitten kopio muistutuksesta. Kyllä tuossa menisi minuutti tai kaksi aikaa, mutta niin menee myös uusien muistutusten poistossa.Vänkäystä taisi olla vain ketjun lopussa kun ihmiset alkoivat vängätä Venäjä yhteyden positamisesta. Ensimmäiset puoli tusinaa poistettua viestiä jotka näin olivat vain huomatus Venäjä kytköksestä.
Veikkaan, että tuo on ketjun viimeinen viesti ja siirryit ketjuun ilmoituksesta että siellä on uusia viestejä? Silloin se ainakin näkyy noin, kun muuten ei tietäisi, että miksi sieltä tuli ilmoitus uudesta viestistä.En tiedä onko tämä nyt oikea ketju kysyä, mutta kysytään kuitenkin.
Eikö tuon ignoren pitäisi toimia siten, etten nää ignoressa olevan kaverin viestejä lainkaan pl. toki lainaukset. Mutta miksi mulla näkyy näin:
Ei ole kyllä ennen näkyny mitään mainintaa kaverin viesteistä, mutta tänään hoksasin tuon.
Toimii muuten juuri kuten kuvailitkin. Klikkasin tosiaan vaan ketjua kun katoin, että tullu uusi viesti mutten kyllä kiinnittänyt huomiota asiaan kuka sen on kirjoittanut. Miksi tuo ketju muuten edes "nousee" mulle kun siihen on tullu uusi viesti ignoressa olevalta käyttäjältä?Veikkaan, että tuo on ketjun viimeinen viesti ja siirryit ketjuun ilmoituksesta että siellä on uusia viestejä? Silloin se ainakin näkyy noin, kun muuten ei tietäisi, että miksi sieltä tuli ilmoitus uudesta viestistä.
Edit.
Näköjään viesti on F1-ketjusta ja veikkaan edelleen, että jos avaat sen tästä linkistä, niin et näe tuota kirjoittajaa siellä ennen kuin klikkaat sivun alalaidasta "Näytä huomiotta jätetty sisältö" -linkkiä.
F1 Yleiskeskustelu
Täysin samaa mieltä, vaikka olisi kuinka häntäpäässä niin kyllä suomalainen kuski formuloihin kuuluu! Olen samaa mieltä periaatteessa sinun ja Henkka77 :n kanssa. Mutta. Suomalainen kuski on menny kyvyillään tuonne korkeimpaan luokkaan, ja jos kyvykästä ei ole niin sitte se ei sinne kuulu. Siis...bbs.io-tech.fi
Ja jos taas klikkaat tästä, niin se näkyy kuten kuvakaappauksessasi:
F1 Yleiskeskustelu
Täysin samaa mieltä, vaikka olisi kuinka häntäpäässä niin kyllä suomalainen kuski formuloihin kuuluu! Olen samaa mieltä periaatteessa sinun ja Henkka77 :n kanssa. Mutta. Suomalainen kuski on menny kyvyillään tuonne korkeimpaan luokkaan, ja jos kyvykästä ei ole niin sitte se ei sinne kuulu. Siis...bbs.io-tech.fi
Koska ketju on sinulla seurannassa ja sinne on tullut uusi viesti. Ignore ei siis vaikuta siihen ilmoitukseen, vaan pelkästään siihen näetkö ignoressa olevaa kirjoittajaa ketjussa. Tavallaan siis bugi foorumisoftassa.Miksi tuo ketju muuten edes "nousee" mulle kun siihen on tullu uusi viesti ignoressa olevalta käyttäjältä?
Täysin OT mutta kuulostaa joltain itämaiselta viisaudelta:@Kautium on oikeassa. Aiemmin laitoin tohelon ignoreen testiksi ja näkyi kuten tohelon kuvassa. Nyt ei kun testasin uudelleen, niin tohelon viesti on piilossa, jos tohelo on ignoressa.
Kyllä tuo näyttäisi pääosin nyt niihin "tyhmiin ihmisiin" liittyvän, eikä byrokratiaan ja säädöksiin ja niiden voimaantuloon, mitä se offtopic oli.Tyhmät ihmiset
Joo ei oo.. Kuten joku tuossa jo aiemmin totesikin, niin asenäytöstä sovitaan etukäteen ja se tapahtuu ns. takaoven kautta omassa tilassaan. Vuosituhannen vaihteessa kun itse parikin kertaa kävin näyttämässä että hankittu ase vastaa myönnettyä lupaa, niin aseman ainoassa aulassa niiden kanssa...bbs.io-tech.fi
Keskiviikkoillan turvatarkastus/neste-offtopic jatkuu torstai-iltapäiväisestä useiden viestien poistosta huolimatta. Tästä ei voine syyttää aiheen mukaisen asteista käyttäjien tyhmyyttä. Tuli tosiaan kirjotettua offtopicia, sori siitä. Tosin näyttää käyneen niin että osa siitä jäi poistamatta kun muita samalla poistui.
Veikkaan että tätä jatkumista voisi jossain määrin ehkäistä jos viestien poiston ja huomautusten lisäksi käyttäisi oikein tosi raskaita aseita eli postaisi ketjuun "hei ny ttu oikeesti" kuten usein on tapana ollutkin. Vaihtoehtoisesti voisi poistaa koko keskustelun sivujuonteen eikä vain puolta siitä. Tuon ketjun tapauksessa olisi kohtuullista jopa sanoa että tehtiin tyhmästi.
Ymmärrän että modejen pitää myös hieman miettiä että onko kyse aidosta vammaisuudesta, vai siitä että korkki jäänyt auki. Laittaisin jäähylle ei-niin selvän tapauksen.Kyllä tuo näyttäisi pääosin nyt niihin "tyhmiin ihmisiin" liittyvän, eikä byrokratiaan ja säädöksiin ja niiden voimaantuloon, mitä se offtopic oli.
Mennyt vähän ohi millaista kirjoittelua tuolla ollut, mutta viittaatko nyt vammaisuudella joihinkin kirjoittajiin?Ymmärrän että modejen pitää myös hieman miettiä että onko kyse aidosta vammaisuudesta, vai siitä että korkki jäänyt auki. Laittaisin jäähylle ei-niin selvän tapauksen.
Siis tarkoitin sitä, että jos jóku on oikeasti vaikka pyörätuolissa ja tekstin tuotto/kirjoitus on vähän hapuilevaa niin se lienee ihan fine, semmoisia kun rupeaa varottelemaan tai bannaamaan niin pääsee helposti iltapäivälehtien otsikoihin..Mennyt vähän ohi millaista kirjoittelua tuolla ollut, mutta viittaatko nyt vammaisuudella joihinkin kirjoittajiin?
Edit:
Vähän hämmentänyt, jos saanut huomautuksen, tai enemmän jostain viestistä, sen osasta ja sen kirjoittaja huomannut, niin eikö virhe kannattaisi, kuuluisi korjata, siis muokata viesti. Siis esim jos viestissä kielletty sana, ilmaisu, linkki, tekijäoikeusloukkaus, niin muokata / poistaa "laittomuudet.". En tarkoita aina, huomatukset voi olla ohjaavia, missä varoitetaan ohi aiheen menemisestä, toisessa ääripäässä sitten olisi korjattavaa.
Mutta mielessä mm tekijänoikeus loukkaukset, haitalliset linkit, linkin tiivistelmän puute, "kielletyt" sanat, ilmaissut, viestin tekniset mokat, mitkä ihan korjattavissa.
Kirjoittaako ihmiset normaalisti jaloillansa vai millä tavalla pyörätuoli liittyy tuotetun tekstin laatuun/sisältöön?Siis tarkoitin sitä, että jos jóku on oikeasti vaikka pyörätuolissa ja tekstin tuotto/kirjoitus on vähän hapuilevaa niin se lienee ihan fine, semmoisia kun rupeaa varottelemaan tai bannaamaan niin pääsee helposti iltapäivälehtien otsikoihin..
Sitten on niitä ilmiselviä tapauksia (mukaanlukien itseni) että joskus saattaa tulla vähän kärjistettyä ellei jopa loukkaavaa tekstiä, mistä modet tietää heti että nyt on juotu vähän liikaa, niin on helppo antaa varoitus/poistaa viesti kokonaan..
Se, että moderaattorit "muokkaisivat viestiä" kivemmaksi on kyllä täysin absurdi ajatus, ei nyt kuitenkaan ainakaan vielä olla missään kommunistisessa valtiossa
Moderaattoreiden on puututta tietynrajan ylittäviin, menetelmä taitaa olla poisto. Mutta en sitä tarkoittannut, vaan sitä että kirjoittaja korjaa virheen.Se, että moderaattorit "muokkaisivat viestiä" kivemmaksi on kyllä täysin absurdi ajatus, ei nyt kuitenkaan ainakaan vielä olla missään kommunistisessa valtiossa
En nyt pysty kuvitteleen miten pyörätuoli näkyy tuoteussa tekstissä, varsinkaan niin että liittyisi moderointiin.Siis tarkoitin sitä, että jos jóku on oikeasti vaikka pyörätuolissa ja tekstin tuotto/kirjoitus on vähän hapuilevaa niin se lienee ihan fine, semmoisia kun rupeaa varottelemaan tai bannaamaan niin pääsee helposti iltapäivälehtien otsikoihin..
Toisen käyttäjän edellä tekemä outo ajatusloikka vammaisuuteen ja päihtymykseen taitaa nyt hämätä. Mistään viemärisisällöstä ei tällä kertaa ollut kysymys. Siellä oli viestejä ohi aiheen ja ohuehkolla substanssilla.Mennyt vähän ohi millaista kirjoittelua tuolla ollut,
Ihan hyvä, mutta jostain syystä oli poistettu myös pohdinta KSS Talvitakuu sopimuksen tulevasta hinnasta. Se, että siinä viestissä mainittiin futuuri oli yksinkertaisesti siitä syystä, että kyseisen sopimuksen hinta lasketaan futuureista. Mielestäni ketjuun lisäarvoa tuova viesti.Nyt olisi selvästi taas paikallaan muistutus ketjun aiheessa pysymisestä. Poistelin taas toistakymmentä viestiä liittyen talotekniikkaan ja energiankulutukseen sekä pörssisähkön hintakehitykseen ja futuureihin. Tämä ketju on väärä paikka kyseisistä aiheista keskusteluun - linkit asianmukaisiin ketjuihin löytyy tämän ketjun avausviestistä.
Jos kyseessä on osa offtopiciin liittynyttä viestiä tai jos kyseinen viesti on ollut osana pääosin offtopicia koskettanutta viestinvaihtoa, on se poistettu todennäköisesti offtopic-kokonaisuuden mukana. Moderaattori ei voi alkaa poimimaan ja irrottamaan keskustelun seasta yksittäistä viestiä tai viestin osaa, jos se liittyy suurempaan poistettavaan kokonaisuuteen.Ihan hyvä, mutta jostain syystä oli poistettu myös pohdinta KSS Talvitakuu sopimuksen tulevasta hinnasta. Se, että siinä viestissä mainittiin futuuri oli yksinkertaisesti siitä syystä, että kyseisen sopimuksen hinta lasketaan futuureista. Mielestäni ketjuun lisäarvoa tuova viesti.
Jos muutenkin futuureista puhuminen verrattuna esimerkiksi kiinteän sopimuksen hintaan kielletään, niin ollaan mielestäni pahasti hakoteillä. Nimenomaan noin laskemalla pystytään arvioimaan sähkösopimuksen hintaa ja sen hyvyyttä. Kyllähän tuossa ketjussa keskustellaan mielestäni hyvinkin vapaamuotoisesti näistä sopimuksista täysin tarpeettomin viestein, joihin ei puututa.
Asia kunnossa.Jos kyseessä on osa offtopiciin liittynyttä viestiä tai jos kyseinen viesti on ollut osana pääosin offtopicia koskettanutta viestinvaihtoa, on se poistettu todennäköisesti offtopic-kokonaisuuden mukana. Moderaattori ei voi alkaa poimimaan ja irrottamaan keskustelun seasta yksittäistä viestiä tai viestin osaa, jos se liittyy suurempaan poistettavaan kokonaisuuteen.
Jos keskustelu liittyy sopimustarjoukseen ja sen hintaan, sen paikka on ko sähkönmyyntisopimusketjussa. Jos se liittyy yleisesti pörssisähkön tai futuurien hinnan määräytymiseen, se ei silloin liity spesifisti kyseiseen sopimukseen tai tarjoukseen, ja sen paikka on silloin yllä mainitussa ketjussa. Jokaisen pörssisähkö/kulutusvaikutussopimuksen yhteydessä ei ole tarkoitus käydä samoja yleisiä keskusteluja hinnan muodostumisesta.Asia kunnossa.
Toiseen asiaan liittyen melko typerää siirtää keskustelu sähkösopimustarjouksesta toiseen ketjuun. Siinä tapauksessa tuo kyseinen ketju pitäisi rajata vain ja täysin pelkille sopimuksen hinnoille ja niistä keskustelu tulisi kieltää, nythän se on sallittu.
Hyvä huomio, eilen ilmeisesti muokattu, hämmentävää kun perinteinen linja ollut että otsikoita ei muokata kuin hyvin painavasta syystä.Onkos tuo hauskojen kuvien ketjun otsikko päivitetty? Politiikka sallittu? Ei sillä, että kaipaisin politiikkaa, kunhan kyselen.
Tuikataanpas tällainen ketju tulille. Eli tänne kaikenlaisia hauskoja, nokkelia jne. kuvia.
Tähän ketjuun ei GIF:ä, eikä myöskään politiikka-aiheisia kuvia (joille on Politiikka-alueella oma ketjunsa).
Älkää käyttäkö Imgur-palvelua.
Laajemmat keskustelutarpeet kuvista voi purkaa omassa ketjussaan: Hauskojen kuvien KESKUSTELUketju.
-----------------------------------------------
Jatkoin hauskojen kuvien keskusteluketjusta, ehkä sopii paremmin tänne
Hyvä huomio, eilen ilmeisesti muokattu, hämmentävää kun perinteinen linja ollut että otsikoita ei muokata kuin hyvin painavasta syystä.
Politiikka näköjään edelleen kielletty. joten vielä hämmentävää miksi otsikosta poistettu. (alla lainaus aloituksesta)
Lisäyksenä, että politiikkakeskustelu on lähtökohtaisesti aina kielletty muutoin kuin omalla alueellaan, joten sinällään ei ole merkitystä lukeeko otsikossa vaiko ei.AP ilmeisesti editoinut otsikon, mutta nyt muokattu takaisin, kun linjaus on toiminut hyvin.
Näitä ei nyt kauhean usein ole, mutta silti ovat mielestäni pikkasen väärässä osoitteessa. Sopisi paremmin tänne, sillä kuva, jossa on pelkkää tekstiä, on kuva vitsistä.
Kuvia näyttää molemmat olevan. Kerro vitsi ketjuun ei sovellu kuvat.Näitä ei nyt kauhean usein ole, mutta silti ovat mielestäni pikkasen väärässä osoitteessa. Sopisi paremmin tänne, sillä kuva, jossa on pelkkää tekstiä, on kuva vitsistä.
Kerro vitsi
Kerroppa vitsi, joka sai sinut vähintään tuhisemaan äänekkäästi nenän kautta. Pelinavaus: -Miksi sukeltajat hyppäävät takaperin pois veneestä? -No jos ne hyppäisivät etuperin, niin ne päätyisivät takaisin veneeseenbbs.io-tech.fi
Kyllä mä näen että kuva vitsistä, on vitsi, eikä hauska kuva ja täten vitsiketju on oikea paikka.Kuvia näyttää molemmat olevan. Kerro vitsi ketjuun ei sovellu kuvat.
Noilla varmaan joku historia, joku osannut ottaa ruutukaappauksen, teksti copy/paste sijaan, tai no nykyään taitaa olla siitäkin kyse että joihinkin palveluihin tullut editoireita joihin saa teksti taustakuvan päälle. (joku nähnyt siis oikein vaivaa)Kyllä mä näen että kuva vitsistä, on vitsi, eikä hauska kuva ja täten vitsiketju on oikea paikka.
Teknisesti joo, on kuvia, mutta niin on myös kuvakaappaus vitsiketjun vitsistä.
Mielestäni homma menisi oikein, jos vitsiketjuun saa laittaa kuvakaappauksen vitsistä (tai mun puolesta vaikka valokuvan vitsikirjan sivusta) ja hauskoihin kuviin sellaiset, jossa kuva on oleellisessa asemassa.Noilla varmaan joku historia, joku osannut ottaa ruutukaappauksen, teksti copy/paste sijaan, tai no nykyään taitaa olla siitäkin kyse että joihinkin palveluihin tullut editoireita joihin saa teksti taustakuvan päälle. (joku nähnyt siis oikein vaivaa)
Mutta jos vitsi ketjun vaatimus on se pitää postata tekstinä ja vasta selain + näyttis generoi siitä kuvan, tyyliin, hakukin löytäisi jotain. Niin Googlen asiakkaat saa nuo tekstiksi sillä kuvahaku puolella.
Kyllä se kielto toimisi, jos mentäisiin mun ehdottamalla mallilla. Onhan erillinen ketju poliittisille kuville.Yritän siis sanoa että kanssasi samaa mieltä, mutta luulen otta olemma vähemmistö ja vaikka emme olisi, niin kielto ei tulisi toimimaan. Pienempi vaiva vain lukea kuvia, ja kuittailla välillä tekstikuvista.
Jolloin kuva muodossa olevat vitsit (jossa kuva ei tue itse asiaa) vitsiketjuun ja kuvat jossa se kuva tukee tekstiä hauskoihin kuviin?Kyllä se vitsi on vitsi vaikka se olisi kuvankin muodossa. Arkijärjen käyttö on sallittua.
Kyllä ne minusta voi olla kummassa tahansa, jos vain sopii otsikon alle. Sama juttu se on foorumilla monen muunkin asian kanssa, sopii tietyiltä osin useampaankin eri ketjuun.Jolloin kuva muodossa olevat vitsit (jossa kuva ei tue itse asiaa) vitsiketjuun ja kuvat jossa se kuva tukee tekstiä hauskoihin kuviin?
Ja tätä voisi ohjailla kevyesti?
Eikö tällä logiikalla omasta mielestä hauskoista vitseistä voi ottaa kuvakaappauksen hauskojen kuvien ketjuun?Kyllä ne minusta voi olla kummassa tahansa, jos vain sopii otsikon alle. Sama juttu se on foorumilla monen muunkin asian kanssa, sopii tietyiltä osin useampaankin eri ketjuun.
En näe tarvetta puuttua, jos on kyse yksittäisistä kuvista ketjussa tai toisessa. Jos on selvästi toistuvaa, voi tarvittaessa ohjata sopivampaan paikkaan.Eikö tällä logiikalla omasta mielestä hauskoista vitseistä voi ottaa kuvakaappauksen hauskojen kuvien ketjuun?
Ymmärrän että on ketjuja, jotka on aiheeltaan osittain päällekkäisiä, mutta silti pyritään ohjaamaan keskustelu sinne oikempaan ketjuun.
Sama juttu noiden kuvamuodossa olevien vitsien kanssa, jotka tosin ei ole mikään aivan valtava ongelma, eikä se ole mikään suuri vääryys ainakaan jos ei rupee tulee enevissä määrin kuvia, jossa on vain tekstiä.
Lähinnä omasta mielestä linja ei ole täysin johdonmukainen ja sitä lähinnä pyrin tuomaan esiin, jotta se olisi johdonmukainen ja jotta sisältö vastaisi paremmin otsikkoa.