Keskustelua foorumin linjauksista

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
456
Mikä tämän foorumin nimi olikaan? Vähän pistää silmään tuosta geneerisestä Tech-bbs:stä tehty johdos tekkiläinen, joka on jo toisen porukan nimitys (googlaa "tekkiläinen", jos ei tuttu). Jos foorumilla olisi oikea nimi, niin sen käyttäjiäkin voisi kutsua järkevällä termillä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
Ajattelin, että tuo on yleisluontoisena vain tilapäinen nimi, jonka piti virallisen lanseerauksen yhteydessä muuttua. Mennyt ohi, että se onkin "virallinen".
Virallinen lanseeraus taisi tulla 1.1.2017. Sitä ennen oli beta testauksessa.
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 707
Jos ei muista nimeä eikä osaa muutenkaan tänne vuonna 2017 käytössä olevilla työkaluilla niin ihan hyvä vaan, sivusto ei todennäköisesti ole tarkoitettu kyseiselle käyttäjälle.
Pakko olla ehkä ensimmäistä kertaa eri mieltä. Nimi on iso osa brändiä, kaikkein näkyvimpiä. Toki tuo on kuvaava mutta miettikääpä mitä vain isoja saitteja niin nimi on yleensä mieleen painuva. Esim Uber.

Nykyään on tapana lyhentää ja tehdä nimestä niin ytimekäs kuin vain mahdollista, esim IS.fi.
Täten ehdotankin että kiukuttelun sijaan tätä asiaa voisi pohtia ja punnita vaikka IO.FI mahdollisuutta.

Nykyinen on ihan OK, mutta jos se voisi olla todella hyvä, niin ei kai asiaa kannata ohittaa siksi että koko aihe ärsyttää kun on tuhat muutakin asiaa hoidettavana.
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 707
Onko io.fi vapaa?

Lähetetty minun PLK-L01 laitteesta Tapatalkilla
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 581
Pakko olla ehkä ensimmäistä kertaa eri mieltä. Nimi on iso osa brändiä, kaikkein näkyvimpiä. Toki tuo on kuvaava mutta miettikääpä mitä vain isoja saitteja niin nimi on yleensä mieleen painuva. Esim Uber.

Nykyään on tapana lyhentää ja tehdä nimestä niin ytimekäs kuin vain mahdollista, esim IS.fi.
Täten ehdotankin että kiukuttelun sijaan tätä asiaa voisi pohtia ja punnita vaikka IO.FI mahdollisuutta.

Nykyinen on ihan OK, mutta jos se voisi olla todella hyvä, niin ei kai asiaa kannata ohittaa siksi että koko aihe ärsyttää kun on tuhat muutakin asiaa hoidettavana.
Toki saa olla eri mieltä :D

En tiedä mistä on tullut sellainen mielikuva, ettei nimi kiinnostaisi? Kyllä sen pohtimiseen aikaa on käytetty ihan kiitettävä määrä, domaineja varattu useampi vaihtoehto ja yhtä ihan yritetty ostaakin ennenkuin io-tech.fi otettiin käyttöön.

Omasta mielestäni nimi on ihan hyvä ja tekniikkaan liittyvä eli kuvaava, kansainvälinen, mutta kuitenkin fi domainilla selvästi suomalainen. Avasin tätä nimiasiaa jo aiemmin vähän syvällisemmin, taisi olla jossain toisessa ketjussa.

Se minua ei juurikaan kiinnosta, jos joku kritisoi nimeä siltä pohjalta ettei sitä voi muistaa, jota lainauksessasi tarkoitin.

Noin yhteenvetona sivusto on tällä nimellä ylittänyt kaikki mahdolliset ennakko-odotukset kaikilla mahdollisilla mittareilla, mitä minulla oli.

Onko io.fi vapaa?
Ei (tietenkään) ole.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
688
Tätä viestiä piti rullata puhelimella lähes 20 näytöllistä!
Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

Raportoin, vastattiin ettei ole raportoinnin aihe.
En tiedä onko mahdollista tai onko jo, mutta pitäisi varsinkin mobiililla tulla tietyn merkkirajan ylittävät postaukset "jatkuu..." napin alla tai "lue lisää..." tai muuta vastaavaa jos menee noin järkyttävän pitkäksi. Mielellään jopa ihan tietokoneella luettavanakin saisi olla yhden a4 rajana mahdollisuus säätää sellainen koska kyllä oli epämiellittyvää rullata noin pitkä paskapostaus. Näin käyttäjä saisi itse valita että haittaako tuollaiset oksennukset eikä aiheuttaisi ylläpidolle hommia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
Olipas pitkästi, 23 "sivua" täyttä kökköä :) Siis tuo Trump linkki, en lukenut.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 000
Onko io.fi vapaa?
Lähtökohtaisesti voit olla lähes 100% varma, että ihan jokainen kaksikirjaiminen yhdistelmä millä tahansa domainpäätteellä on jo varattu. Jengi (ja botit) hamstraa niitä ihan jo pelkästään domainin lyhyyden takia, puhumattakaan siitä millaisen summan siitä voi saada jos löytää juuri sen kirjainyhdistelmän haluavan asiakkaan. Heitin ihan tässä ja nyt randomilla testiksi mitä omituisempia kirjainyhdistelmiä, jotka ei ainakaan suoraan tarkoita suomeksi mitään tai tuo mieleen mitään erityistä;

kj.fi, xb.fi, vx.fi, ik.fi, aw.fi, bz.fi, yn.fi, pb.fi, uj.fi, gy.fi... Kaikki varattu. Lisää en jaksa testailla, mutta pointti tuli varmaan selväksi. Sinänsä siis hieman typerää ehdotella mitään io.fi domainia, kun vähänkin näistä asioista perillä oleva tietää sen taatusti olevan jo varattu. Jos taas näistä asioista ei mitään tiedä, ei varmaan kannata lähteä neuvomaankaan.
 
petrodollari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.04.2017
Viestejä
5
Voisiko sivun nimi olla jonkin Sampan nimestä ja sivuston ominaispiirteestä johdettu yhdistelmä. io-tech on mielestäni vaikea muistaa, ainakin alussa, toisinkun muropaketti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
The World's Longest Domain Name

Congratulations of finding the worlds longest domain name :tup:

En nyt huomannut katsoa montako sivua aihetta on jauhettu, varmaan melko paljon, muttei ilmeisesti riittävästi:darra:
Nyt kun googlella katsoin niin IO haulla löytyi ihan kaikki tarvittava, kaksi kirjainta. Randomisti jollain aateekoota sivuavilla haulla löytyy myös tämä sivusto.
En minäkään aikoinaan tiennyt muropaketista yhtään mitään, sitten tuli joku ongelma ja googlailin siihen ratkaisua ja törmäsin muroon. Samalla logiikalla uskoisin jonkun tietoa etsivän löytävän tänne ihan yhtä helposti.

#pitkindomainkeskustelusuomessakoskaanturhaan
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
205
Tuo SER ja tietty ATK olis kyllä kivoja ja henkeen sopivia lyhenteitä sisällyttää johonkin nasevaan aliakseen.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Näin unta, että joku mode antoi viiden minuutin bannin jollekin. Oliko se unta vai onko sellainen mahdollista :)
Vastataan nyt vanhahkoon kun ei osunut silmään vastausta.
Lyhyin järjestelmän tarjoama banni on 1 vrk, mutta moderaattori voi tietenkin poistaa bannina milloin haluaa, joten myös 5 min bannit onnistuu periaatteessa. Käyttäjälle ainut tapa ilmaista bannien loppuminen alle vuorokaudessa olisi kertoa siitä bannien syyn ohessa.
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 267
Henk. koht. en kyllä ymmärrä tuota sivuston ja/tai foorumin nimestä valittamista, itsellä ainakin jäi kerrasta päähän heti rekisteröitymispäivänä. Ja jos iskee dementia, niin techbbs-paita muistuttaa. :tup:
Minä kuulun varmaan johonkin yhteen prosenttiin käyttäjistä, joille tuo TechBBS ei ole iskostunut päähän. Kirjoitan aina automaattisesti niin kännykän kuin tietokoneen osoiteriville iobbs.fi :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
oisko mahollista saada keltainen valo muistattumaan varoituksesta? Vihreä, keltainen ja punainen.
Jaa tuo kolmio vasemmassa yläkulmassa? Asetuksista kun saa sen pois näkyvistä, jolloin voi vaan arvailla onko henkilö kirjautuneena sisään vai ei. Pitääkin ihan kokeilla miten se näkyy itselle jos laitan asetukset niin ettei kukaan näe olenko paikalla vai en.

Muuten ajatus on ok, mutta epäilen - mutu - että softa antaa periksi tuolle tai muullekaan vastaavalle ilmoille.

Tai sitten joku lanka missä julkaistaan varoitusten ja bannien saajat, määrineen kaikkineen:hungry: Tämä ei siis henkilökohtaisesti, vaan ihmettelen miten eräät ottaa banaania jatkuvasti. Ihan tilastollisesti ajattelen ehdotustasi.

Edit: kokeilin nyt näin että piilotin paikalla oloni. Ja ainakin itse näen itseni paikalla, koska vihreä näkyy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Räbällä SAATTAA olla asian kanssa jotain tekemistä. :vihellys:
Kai siellä nyt saa räpeltää, ainakin joissain rajoissa. Näissä asia keskusteluissa joku roti pitää olla sentään, ja rajojen ylittämisiä on tapahtunut, ja punaista näkyy joillain useinkin:lol:.

Nyt olen ninja modessa, joten muiden nähden en ole kai paikalla...?:sbandit:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Jaa tuo kolmio vasemmassa yläkulmassa? Asetuksista kun saa sen pois näkyvistä, jolloin voi vaan arvailla onko henkilö kirjautuneena sisään vai ei.
Tuo on kyllä aika hanurista sillä on tapanani jättää selain sivuineen kotona auki. Jo pelkästään sen takia, että jos radiokanava ei pauhaa, modeemi lopettaa yhteyden ja pitää resetoida.

Saatan olla selaimessa sivu aukki (joita monesti on myös "monta miljoonaa"), vaikka koko päivän olematta siltikään kuin osan ajasta paikalla. Pitääkin harkita tuon kolmion pois ottamista.
 
Itsellä tämä on aina auki, en nyt ihan heti muista koska viimeksi piti kirjautua sisään. Tai siis eilenhän se oli kun elvytin konetta ja kaikki toiminnot seis. Sitä en osaa sanoa miten näyn sitten kun laitan koneen kiinni ja menen nukkumaan, kirjautumatta ulos. Sama pätee muihinkin juttuihin mitä mulla on levällään melko monissa välilehdissä. Vinkkinä voin sanoa että puolen yön jälkeen en täällä kyllä juurikaan ole. Näyn sitten tai en näy. Joku voi kertoa huomenna miten näkyy, jos yöllä näkyy, niin sitten asia on selvä vaikka olen oikeasti nukkumassa.
Nämä on tärkeitä asioita:D.

Nyt palaan linjoille, olettaen että olen ollut hetken pimennossa Sorry ot.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Nyt olen ninja modessa, joten muiden nähden en ole kai paikalla...?
Joo, et ole paikalla. Se on sitten eri asia ketä tuo kolmio ylipäätään kiinnostaa. Minä en ainakaan ole kiinnittänyt siihen koskaan mitään huomiota ja kun ei tämä ole mikään chattipalvelu muutenkaan, niin ihan sama mikä on kenenkin online-status.

Opelman varmaan tarkoitti jotain yleistä liikennevalo-ikonia muistuttamaan jos alla jo jo yksi varoitus. Olen vähän eri mieltä tämänkin tarpeellisuudesta, koska kyllähän jokainen nyt tietää jos on saanut varoituksen. Sitä paitsi luulisi sitä nyt järkevän ihmisen osaavan keskustella trollaamatta ja vittuilematta ilman, että joku valo muistuttaa siitä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Eiköhän nyt lähdetä kuitenkin siitä, että jokainen muistaa itse käyttäytyä kunnolla.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 615
Tai sitten joku lanka missä julkaistaan varoitusten ja bannien saajat, määrineen kaikkineen:hungry: Tämä ei siis henkilökohtaisesti, vaan ihmettelen miten eräät ottaa banaania jatkuvasti. Ihan tilastollisesti ajattelen ehdotustasi.
Yleensähä näitä "häpeäpaaluja" ei foorumeilla suosita sen vuoksi, että röllit vaan innostuu ku saa nimensä johonki mahollisimman usein.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Yleensähä näitä "häpeäpaaluja" ei foorumeilla suosita sen vuoksi, että röllit vaan innostuu ku saa nimensä johonki mahollisimman usein.
No tämä kyllä. Häpeäpaalu olikin aika sattuva nimitys. Voi haudata huonona ideana ihan syystä.
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 267
Melko vapaasti saa paineita purkaa tuolla Oma auto keskustelussa :confused:
Kävin aamulla ketjussa huomauttamassa off-topicista ja poistelin turhat nollapostaukset.

Muistutetaan taas siitä, että kannattaa käyttää viesteistä löytyvää Raportoi-nappia kun vastaan tulee asiattomia viestejä / käyttäjiä. Tämä on varmin tapa saada moderaattoreiden huomio. Vaikka pyrimme lukemaan foorumia mahdollisimman laajasti ja seuraamaan monia ketjuja, niin kaikkialle ei ehdi ja jotkut ketjut jäävät vähemmälle huomiolle.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
@Sampsa Saisiko tuonne allekirjoitusosioon mitenkään vängettyä spoileri-mahdollisuuden?

Käytännön tarve on sellainen, että pitäisi saada näkyviin estolista lukijaa että myös estettyä käyttäjää ajatellen informoida, mutten tahtoisi olla minkäänlainen "mielipidevaikuttaja", jonka kanta loisi lukijalleen alkeellisintakaan kuvaa, kehen nyt ei kannata uskoa. Näistä kun 2/3 ainakaan ole mitään trolleja, vaan vain mielestäni vain puhtaita kusipäitä ja sellaiseksi hyödyttömiä, joiden tuottaman (perustuu vain omaan kokemaan) hermostuttamisen syytä en siirtäisi syvällisemmin itseeni tai keneenkään ulkopuoliseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150

Ymmärsinko oikein, haluat pitää estolistan sisältöä signaturena, mutta hienotunteisuuden takia kuitenkin spoilereissa? :think:

Eiköhän spoiler- mahdollisuus löydy laajennettujen signaturen muokkausoptioiden joukosta jos on maksullinen jäsen?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 010

Taisi löytyä foorumin eka narsisti...? :vihellys:
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 165
Voi olla, että olen turhan naivi, mutta ihan asialliselta kirjoittajalta oestrus taurus vaikuttaa. Ei haasta riitaa, ei nimittele muita ja muutenkin aina käyttäytyy asiallisesti. Edellä hieman avautui, mutta onhan täältä jo useampikin kusipää saanut permabannitkin ja ihan syystä. Henkilön käytöksestä päätellen voisi siksi ajatella kyse olevan vilpittömästä tarkoituksesta. Tulee tuosta bannilistan siguttamisesta itsellekin hieman mielikuva sellaisesta tarkoituksellisesta aaltojen tekemisestä, vaikka ei siinä mitään vääryyttäkään tehdä. Kaikki me olemme mielipidevaikuttajia, halusimmepa tai emme. Yksityisviestillä asia kaiketi menee perille mahdollisimman vähäisin häiriöin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Ymmärsinko oikein, haluat pitää estolistan sisältöä signaturena, mutta hienotunteisuuden takia kuitenkin spoilereissa? :think:

Eiköhän spoiler- mahdollisuus löydy laajennettujen signaturen muokkausoptioiden joukosta jos on maksullinen jäsen?
Jeps. Ei äkkiseltään ainakaan "näkymättömässä tukijäsenyydessä". Yritin sunnuntaina copy-pastella tuota sinne allekirjoituskenttään. Kun muokkausten jälkeen pamahti nuo nimimerkit ilman spoileria näkyviin, kauheassa paniikissa äkkiä poistoon.

Hienotunteisuus varmaan kaiketi sitten se sana. Siis sellainen ilmiö, jonka kokiessaan (itse subjektiivisena) vastenmieliseksi, jättää tekemättä myös itseltään. Siksi tuo ei olisi mielellään suora ilman spoileria.
Mutta spoilerilla taas, kun ei näkyvästi ilman klikkausta markkinoi epähuomiossaan kenellekkään "mielikuvia", se voi olla hyödyllinen. Otetaanpa esimerkki:

"Henkilö valkoinen" ja "henkilö sininen" keskustelevat/siirtävät ajatuksia "henkilö mustalle" vaikkapa kristinuskosta, kommunismista tai vaikkapa mistä, tunteita voimakkaasti kaksia jakavasta johon tämä on voimakkaasti kiintynyt.

Sitten tulee "henkilö turkoosi", joka on ilmeisesti "värisokea" ja hyökkää "henkilö mustaa" vastaan, sättien tämän jälkeen enemmän "henkilö valkoista" "Sinäkin Brutukseni".
Tämä sen vuoksi, että jos hän olisi tiennyt tapaukseen liittyvän "henkilö sinisen", hän olisi varmana toiminut toisin, kuin olettanut "valkoisen " yllyttävän "mustaa" jatkamaan.

Jos "henkilö turkoosi" olisi hienotunteisuudesta värisokeudesta kertonut vaikkapa spoilerilla, ettei näe "sinisiä väitteitä", olisi "henkilö valkoinen" varmaan oivaltanut syytöksestä, että "hei, tämä ei ollut yllytystä henkilö mustalle, vaan ilmeisesti tässä piilee estolistasi vuoksi jotain, jota et nyt vain näe".

********
En tiedä, oliko havaittu ja oletettu totuus näin, mutta se avasi itseni pohtimaan ja näkemään kaiketi sittenkin jotain tarvetta. Mielellään hienotunteisesti toteuttaen... Jos sen joskus voi ja toteuttaa. Nyt on taas sunnuntain liekki sammunut, ja sen todeksi saattaminen tuntuisi jo "työltä", eikä aivan välttämättömältä idealta, heti kun vain voi.

EDIT: Tarkastinkin nyt, ettei näin ollut spoilernäppäintä näkyvissä.
Onkohan tuo profiilin "omat tiedot" sellainen jota ei esitetä muuta, kuin itse profiilisivulla?

Voisihan se olla, kuin jatkeeksi, signeerauksin "Terveisin: Kaunis, rohkea ja hyvin älykäs nuori mies.
Estolistaani voit tutustua tarkemmin täältä
" :lol:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150
Hienotunteisuus varmaan kaiketi sitten se sana. Siis sellainen ilmiö, jonka kokiessaan (itse subjektiivisena) vastenmieliseksi, jättää tekemättä myös itseltään. Siksi tuo ei olisi mielellään suora ilman spoileria.
Mutta spoilerilla taas, kun ei näkyvästi ilman klikkausta markkinoi epähuomiossaan kenellekkään "mielikuvia", se voi olla hyödyllinen.
Oletko ottanut huomioon, että spoiler houkuttelee klikkaamaan, kaikki salattu ja piilotettu kiehtoo ihmisiä. Voi olla hieman +-0 tilanne loppujen lopuksi :think:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Oletko ottanut huomioon, että spoiler houkuttelee klikkaamaan, kaikki salattu ja piilotettu kiehtoo ihmisiä. Voi olla hieman +-0 tilanne loppujen lopuksi :think:
En, mutta olisikohan lukijalla niin hyvä ulkomuisti, että kerrasta sen oppisi? Tuskin hän joka lukemansa kommentin jälkeen menee ja painaa sitä spoiler nappulaa...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150
En, mutta olisikohan lukijalla niin hyvä ulkomuisti, että kerrasta sen oppisi? Tuskin hän joka lukemansa kommentin jälkeen menee ja painaa sitä spoiler nappulaa...
No ainakin ne ketkä eivät ole spoilerin alle kurkistaneet klikkaavat sitä todennäköisesti, muut voivat ihan siitä syystä että haluavat tietää onko spoilerin alle tullut muutoksia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
No ainakin ne ketkä eivät ole spoilerin alle kurkistaneet klikkaavat sitä todennäköisesti, muut voivat ihan siitä syystä että haluavat tietää onko spoilerin alle tullut muutoksia. Sehän on kuin suuri neonvalomainos, veikaan että lista ilman spoileria jäisi useammalta huomaamatta.:think:
Meinaatko, että oikein jaksaisivat? Spoilerin nimihän on muokattavissa. Tämän voisi ratkaista muuttamalla numeroita teeman perässä. Eipä noita ole nyt kuin 3, mutta jos sen nimi yks kaks olisi 1 tai 13, niin "estolista (1kpl)" tai "estolista (13kpl)"
Jos tällaisesta tulisi silloin vahinkoa, niin kukaan ei sitä huomioi (paitsi "tarkkaan laskijat").
 
Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Uuden tulokkaan sivuille on kaikki kirjoitukset tervetulleita kunnes alkaa olla käyttäjäkunta stabiili milloin voi heittää kaikki totutusta eroavat kirjoitukset helvettiin. Toivottavasti täällä pystytään suvaitsemaan kauemmin kuin muualla. (veikkaus että 30.6.2018 mennessä tämä on sama sensuuriin pohjaava paskaläpi kuin kaikki muutkin vastaavat laudat). Voi olla että puolella vuodella suuntaansa menee väärin mutta tulema on selvä cos money.
 
Elikkäs... mitä? :D
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 740
Se varmaan meinaa että sampi paskoo housuun ja alkaa sensuroimaan "vääriä" mielipiteitä yms. pois täältä. Lisätietoja "vääristä" mielipiteistä saa käyttäjältä @Holotna
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 261
Elikkäs... mitä? :D
"Niin kauan kun tuetaan neekereiden sikiämistä niin kauan heitä eurooppaan tulee.
Kehitysapu on samanlainen apu kuin ampuisi (valkoista) itseänsä ja perhettänsä haulikolla naamaan."

Tuosta oli näköjään tullut hänelle varoitus. Sisällöltään kyllä täällä saa paljon jyrkempiäkin mielipiteitä tuonkin asian tiimoilta esittää, ehkä "neekerit sikiää" oli vaan ilmaisuna turhan provosoiva moderaattorin mieleen? Kun tuollaisen kieliasun vaan karsii pois vähän aroista aiheista, niin kyllä ihan saman mielipiteen saa kirjoittaa ilman mitään penaltia.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 689
Viestejä
4 189 085
Jäsenet
70 781
Uusin jäsen
JohannesP.P.

Hinta.fi

Ylös Bottom